Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta

Оглавление

Гарриет Бичер-Стоу. Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta

ENSIMMÄINEN LUKU

TOINEN LUKU

KOLMAS LUKU

NELJÄS LUKU

VIIDES LUKU

KUUDES LUKU

SEITSEMÄS LUKU

KAHDEKSAS LUKU

YHDEKSÄS LUKU

KYMMENES LUKU

YHDESTOISTA LUKU

KAHDESTOISTA LUKU

KOLMASTOISTA LUKU,

NELJÄSTOISTA LUKU

VIIDESTOISTA LUKU

KUUDESTOISTA LUKU

SEITSEMÄSTOISTA LUKU

KAHDEKSASTOISTA LUKU

YHDEKSÄSTOISTA LUKU,

KAHDESKYMMENES LUKU

YHDESKOLMATTA LUKU

KAHDESKOLMATTA LUKU

KOLMASKOLMATTA LUKU

NELJÄSKOLMATTA LUKU

VIIDESKOLMATTA LUKU

KUUDESKOLMATTA LUKU

SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU

KAHDEKSASKOLMATTA LUKU

YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU

KOLMASKYMMENES LUKU

YHDESNELJÄTTÄ LUKU

KAHDESNELJÄTTÄ LUKU

KOLMASNELJÄTTÄ LUKU

NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU

VIIDESNELJÄTTÄ LUKU

KUUDESNELJÄTTÄ LUKU

SEITSEMÄSNELJÄTTÄ LUKU

KAHDEKSASNELJÄTTÄ LUKU

YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU

NELJÄSKYMMENES LUKU

YHDESVIIDETTÄ LUKU

KAHDESVIIDETTÄ LUKU

KOLMASVIIDETTÄ LUKU

NELJÄSVIIDETTÄ LUKU

VIIDESVIIDETTÄ LUKU

KUUDESVIIDETTÄ LUKU

SEITSEMÄSVIIDETTÄ LUKU

KAHDEKSASVIIDETTÄ LUKU

YHDEKSÄSVIIDETTÄ LUKU

VIIDESKYMMENES LUKU

YHDESKUUDETTA LUKU

KAHDESKUUDETTA LUKU

KOLMASKUUDETTA LUKU

Отрывок из книги

"Ei ole hyvä ihmisen yksinänsä olla", on totuus, joka erinomaisella voimalla syntyi sielussani, jo niin nuorena, kuin suinkin voin muistaa. Seitsemän vuoden ijällä olin jo valinnut itselleni morsiamen ja pyytänyt vanhempaini suostumusta meidän yhdistykseemme.

Minä olin pieni, varsin yksinäinen poika-parka, kuuluva noiden onnettomien lapsien joukkoon, jotka syntyvät sellaisella ajalla, jolloin niitä ei tarvita eikä kaivata. Isäni oli köyhä maapappi New Hampshires'sä, noin kuudensadan dollarin palkalla ja yhdeksällä lapsella; minä olin kymmenes. Aivan odottamattomana synnyin maailmaan; nuorin siskoni oli viittä vuotta minua vanhempi, ja seudun rouvat olivat jo onnitelleet äitiäni, että ensi osa hänen äitillisistä toimistansa oli lopussa.

.....

Aluksi leikimme "leskisillä", "haukka ja kyyhkyset", "kettu ja kanat", ynnä muita leikkiä, joissa tarvittiin nopeutta ja vikkelyyttä; siinä tytöt, etenkin Susie olivat minua etevämmät. Mutta kun tarvittiin suurempaa rohkeutta, tahi voiman osoituksia, silloin oli minun vuoroni kunnostaa itseäni. Minä uskalsin hypätä alas korkeammalta aidalta kuin Susie; suurimman kunnian hankin itselleni siten, että kiipesin ylös viisi kaiteiselle veräjälle ja hyppäsin alas sieltä. Kun lehmä sattui tulemaan kouluhuoneen luona olevalle nurmikolle, menin minä rohkeilla askeleilla, keppi kädessä, karkoittamaan sen niin etäälle, ett'ei sitä enään näkynyt; tätä pidettiin varsin suurena urho-työnä, ja siitä sainkin sankarin nimen. Tuollaiset voimain osoitukset hankkivat minulle Susie'n kunnioituksen ja luottamuksen. Minä taisin lukea selvästi kirjasta, uskalsin hypätä alas korkeammalta aidalta, enkä pelännyt lehmiä; olihan siinä kyllin miehuuden osoituksia!

Koulu oli kaukana kodistani, jonkatähden sain päivällis-ruokani mukaani kouluun. Susie'llä oli myöskin ruokaa mukanansa, senpätähden yhdistimme taloutemme. Asuntomme asetimme suuren, varjoisan vahterin alle, ja pöytänä oli meillä suuri kivi, jota kantaessani melkeen olin taittaa selkäni; tälle kivelle levitti Susie pienen liinansa ja valmisti sille päivällisemme. Hänen johdon alla lisääntyi talomme vähitellen kyökilläkin; siellä pesimme lautasemme, joksi käytimme vahterin suuria lehtiä. Ruokahuoneena oli meillä loukko kahden kiven välillä; sinne piiloitimme ne pähkinät, omenat ja piparkakut, jotka jäivät yli päivällisistämme. Susie toi sinne nukkensakin, jolle minä valmistin soman vuoteen pehmeistä niitty-villakoista. Kun lupahetki loppui, piiloitimme me nuken varsin huolellisesti, peläten, että nuot ilkeät pojat löytäisivät sen ja turmelisivat edenimme.

.....