Читать книгу Erämaan halki - Генрик Сенкевич, Henryk Sienkiewicz - Страница 1

– Tiedätkö, Nel, sanoi Stas Tarkowski pienelle englantilaiselle ystävättärelleen, – että poliisit vangitsivat eilen Smainin vaimon ja hänen kolme lastaan. Tämä vaimo on juuri se sama Fatma, joka on monesti käynyt isiemme konttorissa.

Kuvankaunis Nel katsoi Stasia vihertävillä silmillään ja kysyi ihmetys ja pelko äänessään:

– Vietiinkö hänet vankilaan?

– Ei, mutta hän ei saa matkustaa Sudaniin. Häntä pidetään silmällä, eikä hän saa poistua kaupungista.

– Minkä tähden?

Stas oli neljäntoista ikäinen ja Nel kahdeksan. Stas piti kovasti pikku ystävättärestään, vaikka tämä hänestä olikin vielä aivan lapsi. Poika selitti itsetietoisesti.

– Kun olet yhtä vanha kuin minä, saat tietää kaiken, mitä tapahtuu, ei ainoastaan kanavan varrella Port Saidin ja Suezin välillä, vaan koko Egyptissäkin. Etkö siis ole koskaan kuullut Mahdista?

– Olen kuullut, että hän on ruma ja epäkohtelias.

Poika hymähti säälivästi.

– En tiedä, onko hän ruma. Sudanilaiset väittävät häntä kauniiksi. Mutta vain kahdeksanvuotias tyttö, jotta on tuollainen polviin ulottuva mekko yllä, saattaa sanoa epäkohteliaaksi miestä, joka on tappanut niin paljon ihmisiä.

– Isä on sanonut niin, ja hän sen parhaiten tietää.

– Hän sanoi sinulle niin, koska et olisi muuten ymmärtänyt. Minulle hän ei olisi sanonut sillä tavoin. Mahdi on vaarallisempi kuin lauma krokotiileja. Ymmärrätkö? On tuokin sana: "epäkohtelias"… Niin puhutaan vain pikkuvauvoille.

Mutta nähdessään tytön ilmeen synkkenevän hän vaikeni. Hetken kuluttua hän jatkoi:

– Kuule Nel, en tarkoittanut mitään pahaa; tulee aika, jolloin sinäkin olet neljäntoista. Sen voin taata.

– Niin, tyttö vastasi huolestuneena. – Mutta jos Mahdi tulee sitä ennen Port Saidiin ja syö minut suuhunsa?

– Mahdi ei ole ihmissyöjä, hän ei syö ihmisiä, tappaa vain. Port Saidiin hän ei pääse, ja jos pääsisikin ja tahtoisi tappaa sinut, niin sitä ennen hän joutuisi tekemisiin minun kanssani.

Tämä vakuutus ja vihellys, joka ei luvannut hyvää Mahdille, saivat

Nelin rauhoittumaan.

– Niin, minä tiedän, hän sanoi. – Sinä et antaisi minua. Mutta miksi Fatmaa ei päästetä Port Saidista?

– Fatma on Mahdin sisarpuoli. Hänen miehensä Smain on ilmoittanut Egyptin Kairon hallitukselle, että hän matkustaa Sudaniin, missä Mahdi asuu, ja vapauttaa kaikki tämän vangiksi joutuneet eurooppalaiset.

– Smain on siis hyvä?

– Maltahan! Meidän isämme, jotka tunsivat Smainin hyvin, eivät luottaneet häneen täydellisesti ja varoittivat Nubara-passaakin hänestä. Mutta hallitus lähetti hänet kuitenkin, ja nyt hän on ollut jo puolisen vuotta Mahdin luona. Vangit eivät ole kuitenkaan palanneet, vaan Khartumista tuli jopa sellainen tieto, että mahdilaiset kohtelivat heitä entistäkin julmemmin ja että Smain on pettänyt hallituksen. Hän on lyöttäytynyt yhteen Mahdin kanssa ja hänet on nimitetty emiiriksi. Väitetään, että Smain johti Mahdin tykistöä siinä hirvittävässä taistelussa, jossa kenraali Hioks kaatui. Kerrotaan myös, että juuri Smain olisi opettanut mahdilaiset ampumaan tykillä, sillä sitä nämä villit eivät aikaisemmin osanneet. Mutta Smain tahtoo nyt vaimonsa ja lapsensa Egyptistä luokseen ja juuri siksi hallitus vangitsi Fatman ja lapset heidän ollessaan kaikessa hiljaisuudessa lähdössä Port Saidista. Fatma näet on nähtävästi selvillä miehensä toimista.

– Mutta mitä hyötyä hallituksella on Fatmasta ja hänen lapsistaan?

– Hallitus sanoo Mahdille: "Luovuta vangit meille, niin päästämme

Fatman."

Keskustelu katkesi, sillä Stas huomasi lintuparven lentävän Menzaleh-järvelle päin. Linnut lensivät verrattain matalalla, ja kuulaassa ilmassa voi erottaa vääräkaulaisia pelikaaneja jotka vitkaan huitoivat suuria siipiään. Stas alkoi heti matkia niitten lentoa, taivutti kaulansa taaksepäin ja juoksi muutaman askelen patoa pitkin heilauttaen käsiään.

– Katso, tuolla lentää flamingojakin! huudahti Nel yhtäkkiä.

Stas pysähtyi ja näki pelikaanien yläpuolella kaksi suurta purppuraista kukkasta.

– Flamingoja! Flamingoja!

– Ne palaavat iltaisin saarille pesiinsä, selitti poika. – Olisipa minulla nyt pyssy?

– Miksi sinä niitä ampuisit?

– Naiset eivät ymmärrä sellaisia asioita. Mutta mennään eteenpäin, ehkä niitä on siellä enemmänkin.

Sitten hän otti tyttöä kädestä, ja he läksivät kanavan ensimmäiselle asemalle Port Saidista lukien. Neekerinainen Dinah, pikku Nelin entinen hoitaja, astui heidän jäljessään. He kulkivat pitkin vallia, joka erotti Menzaleh-järven kanavasta, jota pitkin paraikaa liukui luotsin ohjaama suuri, englantilainen höyrylaiva.

Ilta läheni. Aurinko oli jo laskemassa järveen päin. Suolainen vesi alkoi kimaltaa ja hohtaa kuin riikinkukon sulat. Arabian puoleisella rannalla levisi silmänkantamattomiin kellertävä, hiekkainen erämaa – autio, pahaaennustava, kuollut. Lasimaisen, ikäänkuin elottoman taivaan ja rannattomain, uurteisten hieta-aavikkojen välillä ei näkynyt jälkeäkään elävästä olennosta. Samaan aikaan, kun elämä kanavalla kiehui, veneet pyörivät, höyrylaivat puhalsivat ja Menzalehilla kalalokit ja villisorsat lentelivät – tuolla, Arabian puolella, oli kuin Tuonelan tuvilla. Sitä mukaa kuin aurinko laski muuttuen punaisemmaksi, hiekka alkoi punertua kuten kanervakangas syksyllä pohjoisessa.

Egyptissä ovat päivät usein talvellakin kuumia, mutta yöt sitä vastoin kylmiä, ja koska Nelin terveydestä oli pidettävä hyvää huolta, ei hänen isänsä, herra Rawlison, antanut tytön olla ulkona auringon laskettua. He palasivat siis kaupunkiin, jonka laidalla Rawlisonin huvila sijaitsi; se oli myös lähellä kanavaa. Pian saapui myöskin päivälliselle kutsuttu insinööri Tarkowski, Stasin isä, ja koko seurue, johon vielä kuului ranskatar, rouva Olivier, Nelin opettajatar, istuutui pöytään.

Herra Rawlison, joka oli Suezin kanavayhtiön johtaja, ja Wladislaw Tarkowski, saman yhtiön yli-insinööri, olivat jo monet vuodet eläneet hyvinä ystävinä. He olivat molemmat leskimiehiä. Rouva Tarkowska. syntyään ranskatar, oli kuollut Stasin syntyessä, siis neljätoista vuotta sitten. Nelin äiti oli kuollut keuhkotautiin Heluanissa tytön ollessa kolmivuotias. Molemmat leskimiehet asuivat naapuruksina Port Saidissa ja tapasivat toisensa joka päivä. Yhteinen suru liitti heidät yhä lähemmin toisiinsa ja vahvisti jo sitä ennen alkanutta ystävyyttä. Herra Rawlison rakasti Stasia kuin omaa poikaansa ja herra Tarkowski taas olisi mennyt vaikka tuleen pikku Nelin tähden. Stas oli hieman ylpeä, mutta edistyi hyvin Port Saidin englantilaisessa koulussa, jonka opettajat pitivät häntä lahjakkaana. Rohkeutensa ja kekseliäisyytensä poika oli perinyt isältään, joka sai kiittää juuri näitä ominaisuuksiaan siitä, että oli kohonnut näin huomattavaan asemaan. Vuonna 1863 isä oli hellittämättä taistellut maansa vapauden puolesta yksitoista kuukautta. Lopulta hänet vangittiin haavoittuneena ja tuomittiin Siperiaan, mutta hän pakeni Venäjän sydänmailta ja onnistui pääsemään rajan yli. Vuoden hän vielä opiskeli vesirakennustiedettä, mutta sitten hän sai paikan kanavalla ja muutaman vuoden kuluttua, kun hänen tietonsa, tarmonsa ja ahkeruutensa olivat tulleet tunnetuiksi, hän kohosi yli-insinöörin huomattuun virkaan.

Stas syntyi, kävi koulua ja kasvoi neljätoistavuotiaaksi Port Saidissa kanavan varrella, ja sentähden insinöörit, isän työtoverit, sanoivat häntä erämaan lapseksi. Myöhemmin kun hänestä oli tullut jo koulupoika, hän loma-aikana seurasi isäänsä tai herra Rawlisonia matkoilla, joita kanavan patoamisen ja uoman syvennystöiden tarkastamiseksi oli tehtävä Port Saidista aina Sueziin saakka. Hän tunsi kaikki insinöörit, tullivirkamiehet ja työmiehet, sekä arabialaiset että neekerit. Hän hyöri ja pyöri kaikkialla, teki pitkiä matkoja patoa myöten, souti veneellä Menzalehjärvelle, jopa Arabian puoleiselle rannallekin ja otti jonkin hevosen tai kameelin tai aasin ja kuvitteli olevansa erämaan villi ratsastaja.

Isä ei vastustanut pojan venematkoja, ratsastusta eikä yleensä oloa ulkona, koska tiesi sen vahvistavan terveyttä ja kehittävän kekseliäisyyttä. Sen tähden Stas oli pitempi ja voimakkaampi ikätovereitaan, ja tarvitsi vain katsoa häntä silmiin voidakseen huomata, että jos jotakin tapahtuisi, hänellä olisi enemmän vaaraa liiallisesta rohkeudesta kuin arkuudesta. Jo neljätoista vuotiaana hän oli Port Saidin parhaita uimareita, mikä ei suinkaan ollut vähän, sillä arabit ja neekerit uivat kuin kalat. Aseena hänellä oli ainoastaan pieni luodikko, jolla hän ammuskeli villisorsia ja egyptiläisiä hanhia, ja hänen kätensä tottui vakaaksi ja silmänsä tarkaksi. Hänen unelmansa oli saada joskus metsästää suurriistaa Keski-Afrikassa ja hän kuunteli innostuneena kanavatöissä olevia sudanilaisia, jotka kertoivat, että heidän kotiseudullaan tapasi suuria paksunahkaisia petoja. Tämä oli hyödyllistä siitäkin syystä, että hän samalla oppi heidän kieltään. Lessepsin suurtyö, Suezin kanava, piti aikanaan 25 000 miestä yhtämittaisessa työssä, mutta vielä nytkin täytyy uomaa alituisesta syventää, sillä sitä ympäröivästä erämaasta valuu kanavaan jatkuvasti hiekkaa. Ruoppauskoneiden yhä kehittyessä on työmiesten määrää voitu vähentää, mutta vielä nytkin heitä on verrattain paljon. Enimmäkseen he ovat paikkakuntalaisia, mutta joukossa on myös nubialaisia, sudanilaisia, somaleja ja erirotuisia neekereitä. Viimeksi mainitut ovat kotoisin Valkean ja Sinisen Niilin varsilta, niiltä seuduilta, jotka ennen Mahdin kapinaa olivat Egyptin hallussa. Stas oli kaikkien hyvä toveri, ja kun hänellä kaikkien puolalaisten tapaan oli taipumuksia kieliin, hän oppi uusia kieliä melkein huomaamattaan. Kun hän oli Egyptissä syntynyt, hän puhui arabiaa kuin aito arabialainen. Sansibarilaisilta, joita oli paljon ruoppauskoneiden lämmittäjinä, hän oppi koko Keski-Afrikassa hyvin levinneen "ki-suaheli" – kielen, tulipa puheessa toimeen dinka- ja shiluk-rotuisten neekerien kanssa, joita asuu Niilin varrella Fashodasta etelään. Sitä paitsi hän puhui sujuvasti englantia, ranskaa ja puolaa, jota opetti Nelillekin. Mutta tyttö ei käsittänyt eikä oppinut lausumaan hänen nimeään Stas, vaan sanoi aina "Stes". Tästä syystä syntyi heidän välilleen joskus sanaharkka, jota jatkui siksi, kunnes tytön silmissä kyyneleet alkoivat kimaltaa. Silloin "Stes" pyysi häneltä anteeksi syyttäen itseään.

Pojalla oli kuitenkin ruma tapa puhua ylenkatseellisesti tytön kahdeksasta ikävuodesta ja asettaa niitä vastaan kunnioitettava oma ikänsä ja kokemuksensa. Poika päätteli, että se, joka on täyttänyt neljätoista vuotta, ei ole enää lapsi, joskaan ei juuri täysikasvuinenkaan, ja pystyy suorittamaan sankaritöitä, etenkin jos hänessä on puolalaista ja ranskalaista verta. Ja hän toivoi hartaasti, että kerran saisi tilaisuuden tällaisiin töihin, etenkin puolustaessaan Neliä. He koettivat keksiä mitä erilaisimpia vaaroja, ja Stasin täytyi vastata tytön kysymyksiin, mitä hän tekisi, jos esimerkiksi Nelin huoneeseen ryömisi ikkunasta kymmenen metriä pitkä krokotiili tai skorpioni, suuri kuin koira? Kummankaan mieleen ei juolahtanut ajatus, että pian julma todellisuus voittaisi kaikki heidän mielikuvituksensa keksinnöt.