Runous ja runouden muodot: Kirjoitelmia. Runoja.

Оглавление

Godenhjelm Bernhard Fredrik. Runous ja runouden muodot: Kirjoitelmia. Runoja.

Esipuhe

Elämäkerta

RUNOUS JA RUNOUDEN MUODOT. Johdatus

ENSIMMÄINEN KIRJA. RUNOUS KUVAUSVOIMAN JA KANSANHENGEN TUOTTEENA

ENSIMMÄINEN LUKU. Kuvausvoima yleensä.4

TOINEN LUKU. Kuvausvoima kielen ja taruston muodostajana.5

KOLMAS LUKU. Kansanrunous ja taiderunous

NELJÄS LUKU. Kansojen ihanteet: Itämaan kansat.14

VIIDES LUKU. Kreikkalaisten ihanne

KUUDES LUKU. Roomalainen ihanne ja kristin-uskon alku

SEITSEMÄS LUKU. Keskiajan ihanne

KAHDEKSAS LUKU. Runouden kehitys uudennuksen ja uskonpuhdistuksen aikakaudella

YHDEKSÄS LUKU. Espanjan runous ja tekoklassiilisuus Ranskassa

KYMMENES LUKU. Saksan runous ja nykyaika

YHDESTOISTA LUKU. Kansanhenki ja runous

KAHDESTOISTA LUKU. Kansojen vuorovaikutus

TOINEN KIRJA. Runouden sisällys ja taidetavat

ENSIMMÄINEN LUKU. Runouden tehtävä ja kauneus

TOINEN LUKU. Ylevä kauneus ylimalkain

KOLMAS LUKU. Traagillisuus

NELJÄS LUKU. Koomillisuus

VIIDES LUKU. Taidetavat eli styylit

KUUDES LUKU. Idealistinen ja karakteristinen taidetapa

SEITSEMÄS LUKU. Luonto runouden aineena

KAHDEKSAS LUKU. Yksityis-ihminen runoudessa

YHDEKSÄS LUKU. Yhteiskunta, historia ja tarumaailma runouden aineena

KYMMENES LUKU. Ajatusrunous. Oikea tunnnelma

KOLMAS KIRJA. Ulkomuoto ja runouden lajit

ENSIMMÄINEN LUKU. Kuvaannollisuus

TOINEN LUKU. Sointuisuus

KOLMAS LUKU. Runouden lajit

NELJÄS LUKU. Kertomarunous yleensä

VIIDES LUKU. Kertomarunouden lajit: eepos ja romaani

KUUDES LUKU. Lyyrillinen runous

SEITSEMÄS LUKU. Draama eli näytelmärunous

MUITA KIRJOITELMIA

Mikä on suomalainen sivistys?

RUNOJA

Suomen herääminen

Juhlaruno

Gezelius

Rauhan oraita

Syksyinen tarina

Kaupin linna. Kansan tarinan mukaan

Myöhäinen palkinto

Aleksanterin ja Roksanen häät

Kuusen alla

Elämän ehtoona

Uskollinen

Päivänpaistetta!

Armahan nukkuessa

Nuoren tytön muistikirjaan

Erin

Murheen lapsi

St. Justin pyhiinvaeltaja

Отрывок из книги

Bernhard Fredrik Godenhjelmin nimi ei ole suomalaisen kirjallisuuden ensimmäisiä viime vuosisadalla. Vaan ei kerro mikään suuremmassa määrässä kuin se uupumattomasta ja jalojen ihanteiden hengessä suoritetusta työstä. Godenhjelmin elämäntyö suomalaisen sivistyksen vainiolla tapahtui enimmäkseen hiljaisuudessa ja silmään pistämättä. Mutta varmaa on, että jos voitaisiin mittailla eri henkilöiden osuutta tuon sivistyksen perustuksien laskemisessa viime vuosisadan loppupuoliskolla, kirjallisella ja opetuksellisella alalla, häntä ei suinkaan tulisi viimeisellä sijalla mainita. Kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on katsonut tehtäväkseen toimittaa julkisuuteen vainajan valmiina jälkeensä jättämän suuren kirjallisen teoksen, ja samalla koota yhteen Godenhjelmin hajallaan olevia runoja ja muutaman muunkin kirjoitelman, on syytä lyhyesti mieleen johdattaa hänen elämänjuoksunsa ulkopiirteitä.

Bernhard Fredrik Godenhjelm syntyi 7. p: nä maaliskuuta 1840 Pietarissa, missä hänen isänsä, taidemaalari Berndt Abraham Godenhjelm, silloin asui taidettansa harjoittamassa. Pietarissa myöskin isä oli oppinut tuntemaan vaimonsa, Aleksandra Fredrika Hornborgin, jonka kanssa v. 1832 oli mennyt naimisiin. Molemmat vanhemmat olivat kuitenkin suomalaisia ja Suomesta kotoisin: äiti lääkärin tytär Itä-Suomesta, isä syntyisin Mäntyharjulta, mikä pitäjä siihen aikaan oli Godenhjelm-suvun kotipaikkana. Bernhard Fredrik oli heidän ainoa lapsensa. On omituinen suomalaisuuden historiassa tehtävä huomio, että useat sen hartaimmista kannattajista ensi aikoina olivat lähteneet varsinaisen suomenkielisen kansanaineksen niin sanoakseni rajapiireistä, useinpa olivat syntyneet tai kumminkin kauvemman aikaa oleskelleet Suomen ulkopuolella, ja niinhän oli B.F. Godenhjelminkin laita. Luonnollisen selityksensä tämä asianhaara saapi siitä, että juuri siten he olivat parhaiten tulleet huomaamaan sen luonnottoman aseman, jossa suomalainen kansallisuus omassa maassansa eli, ja niitä vaaroja, jotka uhkasivat tämän kansallisuuden koko olemassaoloa, jos ei siinä pian parannusta aikaan saataisi.

.....

Jos Indiasta siirrymme luoteesen päin, kohtaamme ensin varsinaiset Arjalaiset eli Persialais-sukuiset kansat. Heidän alkuperäisestä runoudestaan ei meillä ole mitään tietoja; vaan Herodoton ja muiden kertomuksista voimme kuitenkin päättää heidän eepillisen kuvausvoimansa jo vanhoina aikoina olleen varsin runsastuottoisen. Sen todistaa vielä selvemmin heidän tarinainsa myöhempi muodostus Firdusi'n mahtavassa mestariteoksessa, Shahnameh-runoelmassa, jonka alku-osa tuopi esiin tämän kansaheimon ikivanhat tarun-omaiset ja historialliset muistot. Mutta näiden aineiden taiteellinen suoritus on kokonaan muhammedilaisen aikakauden oma, jonka tähden se yhtä vähän kuin uusi persialainen runous ylimalkain selittää itämaalaisten vanhinta ihannetta, – Egyptiläisten epiikasta ja muusta kirjallisuudesta ovat papyroskääreet ja piirtokirjoitukset meille säilyttäneet muutamia näytteitä, mutta kuitenkin niin vähän, että on työläs lausua mitään arvelua muinais-egyptiläisen runouden yleisestä luonteesta.

Vaan tärkeämmät kuin äsken mainitut muinaismaailman sivistyskansat ovat runollisessa suhteessa Semiläiset, erittäinkin Hebrealaiset ja vanhimmat Arabialaiset, joiden Hamasa-lauluihin sivumennen olen viitannut. – Semiläisten luonteessa huomataan järkiään kaksi ominaisuutta: toiselta puolen suuri abstraktisen ajatuksen voima ja terävä äly käytöllisissä asioissa, toiselta puolen korkealle yltynyt subjektiivisuuden tunne.

.....