Отрывок из книги
H. C. Bering Liisberg
Julkaisija – Good Press, 2021
.....
On säilynyt eräs Buonaparten kirje sedälleen Fesch'ille Brienne'ssä olon ajalta, merkillisenä todistuksena hänen erinomaisesta kehityksestään ja varhaisesta kypsyydestään. Hän siinä neuvoo vanhinta veljeänsä Josefia olemaan siirtymättä hengellisestä säädystä sotilassäätyyn. "Hän tietysti haluaa jalkaväkeen! Hyvä, minä ymmärrän, hän ei tahdo ryhtyä työhön vaan kuluttaa katukiviä päivät päästään. Ja mitä on tuommoinen jalka-sotamiesraukka? Vetelehtijä kolme neljäsosaa elämästään." Buonaparte sai pian kokea, ettei yksin jalkaväen upseereilla ollut liiaksi aikaa linna-palveluksessa; tykistössäkin palveleva saattoi, kun vaan halua oli, kuluttaa katukiviä pitkin päivää. Näyttää siltä, että hän luutnantti-aikansa alussa tunsi tarvetta heittää hiiteen entisen spartalaisen kieltäymyksen ja lämmitellä hiukan nuoruuden kultaisessa auringon-paisteessa. Hänhän oli täällä uusissa oloissa, koulusta vapaana ja kaukana kirvelevistä muistoista. Niinpä hänen alussa nähdäänkin entistä enemmän ottavan osaa seuraelämään. Ja asuntopaikassaan, vanhan neiti Bon'in luona, hän antautui ennen tuntemattomaan nautintoon, romaanien lukemiseen, jopa hän itsekin rupesi romaaninkirjoittajaksi. "Romaanien lukeminen minua suuresti miellytti", hän myöhemmin kertoi, "koetin itse kirjoittaa ja annoin täten mielikuvitukseni vapaasti lentää. Tietoni ja kokemukseni sekaantuivat mielikuvien lentoon, ja minua usein huvitti uneksia, mitatakseni heti sen jälkeen unelmani järjen mittapuulla. Siirryin ajatuksissa ihanteiden maailmaan ja tutkin missä suhteessa se erosi todellisesta elämästä."
Haaveilla, uneksia, keinua mielikuvituksen virrassa, onhan se miellyttävää useimmille siinä ijässä, jolloin elämä on edessä ja maailma näyttää olevan avoinna. Mutta kun mielikuvitus on voimakas, se tavallisesti riistää tahdolta vallan, ja haaveilija, uneksija tai intoilija harvoin saa lujaa asemaa todellisuudessa. Toisin oli Buonaparten; hänen mielikuvituselämänsä oli varhain tavattomassa määrässä kehittynyt. Jo koulussa muuan opettaja hänestä lausui näkevänsä hänen suuremmoisissa liiallisuuksissaan tulivuoren hehkuttamaa graniittia: tämä raju mielikuvitus ilmenee taas hänen romaaneissaan ja värikkäässä, intohimoisessa kielessään, mutta se ei koskaan käy hillittömäksi eikä eksy tieltä, sillä sitä suistaa kylmät, selvät, aprikoivat aivot.
.....
