Syrjästäkatsojan tarina

Оглавление

Шарлотта Бронте. Syrjästäkatsojan tarina

I. BRETTON

II. PAULIINA

III. LEIKKITOVERIT

IV. NEITI MARCHMONT

V. LEHTI KÄÄNTYY

VI. LONTOO

VII. VILLETTE

VIII. MADAME BECK

IX. ISIDORE

X. TOHTORI JOHN

XI. OVENVARTIJATTAREN KOMERO

XII. LIPAS

XIII. AIVASTUS SOPIMATTOMALLA HETKELLÄ

XIV. JUHLA

XV. PITKÄ LOMA

XVI "KAUAN KAUAN SITTEN"

XVII. LA TERRASSE

XVIII. ME RIITELEMME

XIX. KLEOPATRA

XX. KONSERTTI

XXI. VASTAVAIKUTUSTA

XXII. KIRJE

XXIII. VASHTI

XXIV. HERRA DE BASSOMPIERRE

XXV. PIKKU KREIVITÄR

XXVI. ERÄS HAUTAUS

XXVII. HOTELLI CRÉCY

XXVIII. KELLONVITJAT

XXIX. MONSIEUR'N SYNTYMÄPÄIVÄ

XXX. HERRA PAUL

XXXI. METSÄNNEITO

XXXII. ENSIMMÄINEN KIRJE

XXXIII. HERRA PAUL TÄYTTÄÄ LUPAUKSENSA

XXXIV. MALEVOLA

XXXV. VELJEYTTÄ

XXXVI. ERIPURAISUUDEN OMENA

XXXVII. PÄIVÄNPAISTETTA

XXXVIII. PILVIÄ

XXXIX. VANHA JA UUSI TUTTAVUUS

XL. ONNELLINEN PARI

XLI. FAUBOURG CLOTILDE

XLII. LOPPU

Отрывок из книги

Kului muutamia päiviä eikä näyttänyt siltä kuin hän suurestikaan kiintyisi kehenkään talossa. Hän ei ollut suorastaan häijy eikä uppiniskainen, hän ei suinkaan ollut tottelematon, mutta on tuskin mahdollista kuvitella olentoa joka olisi vähemmän sovelias kaikkeen mukavuuteen – vieläpä rauhalliseen elämään – kuin hän. Hän murjotti: kukaan aikuinen ei olisi paremmin kyennyt tuohon ikävään ajanvietteeseen, kukaan maanpakolainen, joka vastakkaiselta pallonpuoliskolta ikävöi Eurooppaan, ei olisi uurteisissa kasvoissaan voinut kantaa selvempiä koti-ikävän merkkejä kuin näkyi hänen lapsenkasvoistaan. Hän näytti tulevan vanhaksi ja ylimaalliseksi. Minä, Lucy Snowe, olen vapaa kiihtyneen ja haihattelevan mielikuvituksen kirouksesta, mutta aina kun avatessani oven johonkin huoneeseen näin hänen istuvan nurkassa yksinään, pää käsien varassa, minusta tuntui että huone ei ollut asuttu, vaan että siellä kummitteli.

Ja kun kuutamoöinä herätessäni näin hänen hahmonsa valkoisena ja silmäänpistävänä, yöpuvussaan ja polvillaan vuoteellansa, rukoillen kuin mikäkin katolilainen tai metodisti-intoilija – kuin mikäkin varhaiskypsä uskonkiihkoinen tai ennenaikainen pyhimys – tuskin tiedän mitä ajatuksia mielessäni liikkui, mutta pelkäänpä pahoin, etteivät ne olleet juuri sen järjellisempiä eivätkä terveempiä kuin mitä tuon lapsen mielessä täytyi olla.

.....

Hän mukautui omituisen helposti asioihin joita Graham harrasti. Johtui ajattelemaan, että tuolla lapsella ei ollut omaa sielua eikä elämää, vaan että hänen välttämättä täytyi elää, liikkua ja olla toisessa. Nyt kun isä oli häneltä otettu, hän turvautui Grahamiin ja näytti tuntevan hänen tunteitaan, elävän hänen elämäänsä. Hän oppi tuossa tuokiossa pojan kaikkien koulutoverien nimet, tiesi ulkomuistista heidän luonteensa niinkuin Graham oli niitä kuvaillut: yksi ainoa kuvaus kustakin näytti riittävän. Hän ei koskaan unohtanut eri yksilöitä eikä sekoittanut niitä toisiinsa; hän saattoi kokonaisen illan puhella pojan kanssa ihmisistä joita ei ollut koskaan nähnyt, ja tuntui olevan täysin selvillä heidän ulkomuodostaan, tavoistaan ja taipumuksistaan. Muutamia hän oppi matkimaankin. Eräällä aliopettajalla, jota nuori Bretton ei sietänyt, näyttää olleen joitakin omituisuuksia, jotka Polly silmänräpäyksessä tajusi Grahamin esityksestä, ja niitä hän jäljitteli Grahamin iloksi. Tätä ei rouva Bretton kuitenkaan hyväksynyt, vaan kielsi pilan.

Parimme riiteli harvoin. Kerran kuitenkin sattui eripuraisuus, jossa Pollyn tunteet saivat ankaran iskun.

.....