Читать книгу Kalevala / Калевала - Элиас Лённрот - Страница 15

Siitä lieto Lemminkäinen

arveli, ajattelihe,

kulle syylle sylveäisi,

kulle laskisi laulle:

heittäisikö Hiien hirvet,

itse kulkisi kotihin,

vai vielä yritteleisi,

hiihteleisi hiljallehen

mieliksi metsän emännän,

salon impien iloksi.

Sanovi sanalla tuolla,

lausui tuolla lausehella:

"Oi Ukko, ylijumala

tahi taatto taivahinen!

Tee nyt mulle suorat sukset,

kepeäiset kalhuttimet,

joilla hiihteä hivitän

poikki soien, poikki maien,

hiihän kohti Hiien maita,

poikki Pohjan kankahista

Hiien hirven käytäville,

poropeuran polkemille!

"Lähen nyt miehistä metsälle,

urohista ulkotöille

Tapiolan tietä myöten,

Tapion talojen kautta.

Terve, vuoret, terve, vaarat,

terve, kuusikot kumeat,

terve, haavikot haleat,

terve, tervehyttäjänne!

"Miesty, metsä, kostu, korpi,

taivu, ainoinen Tapio!

Saata miestä saarekselle,

sille kummulle kuleta,

jost' on saalis saatavana,

erän toimi tuotavana!

"Nyyrikki, Tapion poika,

mies puhas, punakypärä!

Veistä pilkut pitkin maita,

rastit vaaroihin rakenna,

jotta tunnen, tuhma, käyä,

äkkiouto, tien osoan

etsiessäni ereä,

antia anellessani!

"Mielikki, metsän emäntä,

puhas muori, muoto kaunis!

Pane kulta kulkemahan,

hopea vaeltamahan

miehen etsivän etehen,

anelijan askelille!

"Ota kultaiset avaimet

renkahalta reieltäsi,

aukaise Tapion aitta,

metsän linna liikahuta

minun pyytöpäivinäni,

eränetso-aikoinani!

"Kunp' on et kehanne itse,

niin on pistä piikojasi,

pane palkkalaisiasi,

käske käskyn kuulijoita!

Et emäntä lienekänä,

jos et piikoa pitäne,

sata piikoa pitäne,

tuhat käskyn kuulijata,

karjan kaiken kaitsijata,

viitsijätä viljan kaiken.

"Metsän piika pikkarainen,

simasuu Tapion neiti!

Soitellos metinen pilli,

simapilli piiperoita

korvallen ehon emännän,

mieluisan metsän emännän,

jotta kuulisi välehen,

nousisi makoamasta,

kun ei kuule kumminkana,

ei hava'a harvoinkana,

vaikka ainoisin anelen,

kielen kullan kuikuttelen!"

Siinä lieto Lemminkäinen

ajan kaiken annitoinna

hiihti soita, hiihti maita,

hiihti korpia kovia,

Jumalan sysimäkiä,

Hiien hiilikankahia.

Hiihti päivän, hiihti toisen.

Jo päivänä kolmantena

meni suurelle mäelle,

nousi suurelle kivelle,

loi silmänsä luotehesen,

poikki soien pohjosehen:

Tapion talot näkyivät,

ukset kulta kuumottivat

poikki suosta, pohjosesta,

alta vaaran, varvikosta.

Tuop' on lieto Lemminkäinen

heti luoksi luontelihe,

lähelle lähentelihe,

alle ikkunan Tapion.

Kuuristihe katsomahan

kuuennesta ikkunasta:

siellä antajat asuivat

ja viruivat viljan eukot

aivan arkivaattehissa,

ryysyissä ryvennehissä.

Sanoi lieto Lemminkäinen:

"Mintähen, metsän emäntä,

asut arkivaattehissa,

riihiryysyissä rypeät,

kovin musta muo'oltasi,

katsannaltasi kamala,

ilkeä imertimiltä,

rungolta ruman näköinen?

"Kun ennen kävin metsässä,

kolm' oli linnoa metsässä:

yksi puinen, toinen luinen,

kolmansi kivinen linna;

kuus' oli kultaikkunoa

kunki linnan kulmanteella.

Katsahin sisähän noista

seinän alla seistessäni:

Tapion talon isäntä,

Tapion talon emäntä,

Tellervo, Tapion neiti,

kanssa muu Tapion kansa,

kaikki kullassa kuhisi,

hopeassa horjeksihe.

Itsensä metsän emännän,

ehtoisan metsän emännän,

käet oli kullankäärehissä,

sormet kullansormuksissa,

pää kullanpätinehissä,

tukat kullansuortuvissa,

korvat kullankoltuskoissa,

kaula helmissä hyvissä.

"Oi mielu metsän emäntä,

Metsolan metinen muori!

Heitä poies heinäkengät,

kaskivirsusi karista,

riisu riihiryökälehet,

arkipaitasi alenna!

Lyöte lykkyvaattehisin,

antipaitoihin paneite

minun metsipäivinäni,

eränetso-aikoinani!

Ikävä minun tulevi,

ikävä tulettelevi

tätä tyhjänä-oloa,

ajan kaiken annituutta,

kun et anna aioinkana,

harvoinkana hoivauta.

Ikävä ilotoin ilta,

pitkä päivä saalihitoin.

"Metsän ukko halliparta,

havuhattu, naavaturkki!

Pane nyt metsät palttinoihin,

salot verkahan vetäise,

haavat kaikki haljakkoihin,

lepät lempivaattehisin!

Hope'ihin hongat laita,

kuuset kultihin rakenna,

vanhat hongat vaskivöille,

petäjät hopeavöille,

koivut kultakukkasihin,

kannot kultakalkkaroihin!

Pane, kuinp' on muinaiselta,

parempina päivinäsi:

kuuna paistoi kuusen oksat,

päivänä petäjän latvat,

metsä haiskahti me'elle,

simalle salo sininen,

ahovieret viertehelle,

suovieret sulalle voille.

"Metsän tyttö, mielineiti,

Tuulikki, tytär Tapion!

Aja vilja vieremille,

auke'immille ahoille!

Kun lie jäykkä juoksullehen

eli laiska laukallehen,

ota vitsa viiakosta,

koivu korven notkelmosta,

jolla kutkutat kuvetta

sekä kaivat kainaloita!

Anna juosta joutuisasti,

vikevästi viiletellä,

miehen etsivän etehen,

aina käyvän askelille!

"Kun vilja uralle saapi,

tupita uroa myöten!

Pane kaksi kämmentäsi

kahen puolen kaiteheksi,

jottei vilja vieprahtaisi,

tiepuolehen poikeltaisi!

Josp' on vilja vieprahtavi,

tiepuolehen poikeltavi,

tielle korvista kohenna,

saata sarvista uralle!

"Hako on tiellä poikkipuolin:

sepä syrjähän syseä;

puita maalla matkallansa:

ne on katkaise kaheksi!

"Aita vastahan tulevi:

kaa'a aita kallellehen

viieltä vitsasväliltä,

seitsemältä seipähältä!

"Joki joutuvi etehen,

puro tielle poikkipuolin:

silkki sillaksi sivalla,

punaverka portahaksi!

Saata poikki salmistaki,

vetele vesien poikki,

poikki Pohjolan joesta,

yli kosken kuohuloista!

"Tapion talon isäntä,

Tapion talon emäntä,

metsän ukko halliparta,

metsän kultainen kuningas!

Mimerkki, metsän emäntä,

metsän armas antimuori,

siniviitta viian eukko,

punasukka suon emäntä!

Tule jo kullan muuttelohon,

hopean vajehtelohon!

Minun on kullat kuun-ikuiset,

päivän-polviset hopeat,

käeten soasta käymät,

uhotellen tappelosta;

ne kuluvat kukkarossa,

tummentuvat tuhniossa,

kun ei oo kullan muuttajata,

hopean vajehtajata."

Niinp' on lieto Lemminkäinen

viikon hiihteä hivutti,

lauloi virret viian päässä,

kolmet korven kainalossa:

miellytti metsän emännän,

itsenki metsän isännän,

ihastutti immet kaikki,

taivutti Tapion neiet.

Juoksuttivat, jou'uttivat

Hiien hirven kätköstänsä,

takoa Tapion vaaran,

Hiien linnan liepehiltä

miehen etsijän etehen,

sanelijan saataville.

Itse lieto Lemminkäinen

jopa lämsänsä lähetti

Hiien hirven hartioille,

kaulalle kamelivarsan,

jottei potkinut pahasti

selkeä silittäessä.

Siitä lieto Lemminkäinen

itse tuon sanoiksi virkki:

"Salon herra, maan isäntä,

kaunis kankahan eläjä!