Читать книгу Erämaan halki - Генрик Сенкевич, Henryk Sienkiewicz - Страница 5

Lähinnä seuraavina päivinä ei tehty retkiä. Jouluaattona, kun ensimmäinen tähti syttyi taivaalle. Rawlisonin teltassa loisti satakynttiläinen joulupuu. Kuusen sijaan oli tosin eräästä Medinetin puutarhasta hankittu tuja-puu. Nel löysi sen oksien välistä makeisia ja kauniin nuken, jonka isä oli tilannut Kairosta, ja Stas löysi pitkään toivomansa englantilaisen rihlapyssyn. Sitä paitsi hän sai isältään patruunoita, metsästystarvikkeita ja satulan. Nel hypähteli ilosta. Staskaan ei pystynyt hillitsemään iloaan vaikka ajattelikin, että oikean pyssyn omistajan täytyy olla vakava. Huomatessaan olevansa yksin teltan ulkopuolella hän rupesi kävelemään käsillään teltan ympäri. Tämä temppu oli Port Saidin koulussa poikien keskuudessa hyvin yleinen, ja Stas osasi sen erinomaisesti.

Jouluaatto ja ensimmäinen joulupäivä kuluivat lapsilta osaksi hartaushetkissä, osaksi lahjoja tarkastellessa ja Sabaa opetettaessa. Uusi ystävä oli oppivaisempi kuin oli luultukaan. Jo ensimmäisenä päivänä se oppi antamaan käpälää, tuomaan nenäliinan, jota se ei kuitenkaan hevin tahtonut hellittää, ja ymmärtämään, ettei hyvin kasvatetun koiran sopinut nuolla Nelin kasvoja. Lasten kulkiessa kaupungin hiekkaisilla toreilla Saban maine Medinetissä yhä kasvoi. Mutta niin kuin kaikella maineella, oli tälläkin myös ikävät puolensa, sillä koira houkutteli arabilapsia laumoittain luokseen. Ensin he pysyttelivät loitommalla, mutta huomattuaan, ettei "ihme" ollut vaarallinen, he tulivat yhä lähemmäksi, kunnes he vihdoin täyttivät teltan niin, ettei kukaan voinut enää liikkua vapaasti. Kun arabilapset pitkin päivää imeskelivät sokeriruokoa, kokoontuu heidän ympärilleen kärpäsiä, jotka sen lisäksi että ne tuskastuttavat, levittävät egyptiläistä silmätulehdusta. Palvelijat ajoivat siksi lapsia pois, mutta Nel meni heidän puolelleen ja jakeli pienemmille makeisia, mikä tietysti keräsi yhä enemmän lapsia tytön ympärille.

Kolmen päivän kuluttua alkoivat retket, jotka tehtiin osaksi kapearaiteisella rautatiellä, osaksi aaseilla tai kameleilla. Nyt kävi ilmi, että Idrys oli kehunut kamelejaan aivan liikaa, sillä ei ainoastaan papujen, vaan ihmistenkin oli vaikea pysytellä satulassa. Sudanilaiset Idrys ja Gebr miellyttivät hurjasta ulkonäöstään huolimatta seuruetta suuresti, sillä he olivat kohteliaita ja pitivät etenkin Nelistä hyvää huolta. Gebrin kasvoilla oli aina pelottava, melkein petomainen ilme. Idrys taas huomasi heti, että pikku tyttö oli seurueen silmäterä, ja hän selitti aina tilaisuuden tullen huolehtivansa tytöstä paremmin kuin "omasta sielustaan". Rawlison ymmärsi, että Idrys tahtoi Nelin kautta päästä käsiksi hänen kukkaroonsa, mutta ajatteli samalla, ettei maailmassa ole ihmistä, joka ei rakastaisi hänen ainoata tytärtään. Hän oli kiitollinen sudanilaiselle, eikä säästänyt juomarahoja.

Viidessä päivässä seurue tutki ikivanhan Krokodilopolis-kaupungin rauniot, minne egyptiläiset aikoinaan toivat lahjoja jumalalleen Sobekille, jolla oli ihmisen ruumis ja krokotiilin pää. Seuraava retki tehtiin Hanaran pyramideille ja Labyrintin raunioille; se oli pisin kamelilla tehdyistä retkistä. Karun-järven pohjoinen ranta on autiota erämaata, missä ikivanhojen kaupunkien raunioita lukuunottamatta ei näe jälkeäkään ihmiselämästä. Mutta seutu järven eteläpuolella on hedelmällistä, ja ruokoja kasvavat rannat kuhisevat vesilintuja. Täällä Stasille tarjoutui tilaisuus näyttää taitoaan. Hän ampuikin niin hyvin, että Idrys ja arabikalastajat ääntelivät ihmetyksestä ja huusivat linnun pudotessa veteen: "Bismillah!" tai "Mashallah!"

Arabit vakuuttivat, että vastakkaisella rannalla oli paljon susia ja hyeenoja, ja jos sinne pani syötiksi vaikka kuolleen lampaan, sai varmasti jotakin. Tarkowski ja Stas viettivätkin kaksi yötä erämaassa lähellä Dimen raunioita. Mutta ensimmäisen lampaan varastivat beduiinit ja toiselle tuli sakaali, jonka Stas ampui. Tähän oli metsästysretket lopetettava, sillä insinöörien täytyi lähteä tarkastamaan El-Lahumin lähistöllä Bahr-Jussefissa meneillään olevia vesirakennustöitä.

Rawlison odotti yhä rouva Olivier'n tuloa. Mutta hänen sijastaan saapuikin lääkäriltä kirje, jossa ilmoitettiin, että ruusutauti oli uusiutunut ja että sairaan täytyi pysyä vielä pitkän aikaa Port Saidissa.

Tämä aiheutti ylimääräistä puuhaa ja uusia järjestelyjä. Nyt insinöörit eivät voisi ottaa lapsia, palvelusväkeä ja varusteita mukaan, koska he joutuivat liikkumaan jatkuvasti. Tarvittaessa heidän piti olla valmiina lähtemään jopa suurelle Ibrahim-kanavalle saakka. Lyhyen harkinnan jälkeen Rawlison päätti jättää Nelin vanhan Dinahin ja Stasin hoidettavaksi ja pyysi Italian konsulaatin agenttia ja seudun mudiria, kuvernööriä, joihin oli tutustunut, auttamaan heitä tarvittaessa. Mutta Nelin oli ikävä erota isästään, ja tämä lupasikin käydä tervehtimässä lapsia tai käskeä heidät luokseen heti, kun hän tulisi Medinetin läheisyyteen.

– Me otamme Chamiksen mukaamme, hän sanoi, – ja lähetämme hänet tuomaan sanaa, jos tarvitaan. Dinah saa pitää Neliä silmällä, mutta pidä sinä Stas varmuuden vuoksi huolta heistä molemmista.

– Siitä voitte olla varmat, Stas vastasi. – Minä pidän Nelistä huolta kuin omasta sisarestani. Hänellä on Saba, minulla pyssy, koettakoon vain joku tehdä hänelle pahaa.

– Kysymys ei ole siitä, selitti Rawlison. – Saba ja pyssy eivät tule olemaan teille tarpeen. Pidä huoli siitä, ettei hän rasita itseään liiaksi tai vilustu. Olen pyytänyt konsulia lähettämään lääkärin, jos tarvitsette. Mudiri tulee teitä myöskin tervehtimään. Luulen, ettemme viivy kauaa poissa.

Tarkowski ei myöskään säästänyt neuvojaan. Hän selitti Stasille, ettei Nel tarvitse hänen puolustustaan, koskei Medinetissä eikä koko maakunnassa ole villi-ihmisiä eikä villejä eläimiäkään. Stasin tuli vain olla huomaavainen, eikä hän saanut lähteä yksin eikä Nelin kanssa millekään retkelle, kaikkein vähiten kamelilla, koska niillä ajaminen on rasittavaa.

Kuultuaan tämän Nel tuli niin surulliseksi, että Tarkowskin täytyi lohduttaa häntä.

– Sitten, hän sanoi silittäen tytön päätä, – kun tulemme tai kun Chamis tulee teitä hakemaan, saatte ajaa kamelilla. – Emmekö saa edes vähäsen?.. kysyi tyttö. Isät suostuivat vihdoin siihen, että lapset saisivat ajaa muuleilla, mutta eivät kameleilla, eivätkä raunioilla, missä saattoi helposti pudota kuoppaan, vaan puutarhateitä pitkin. Dragomanin ja palvelijoitten tuli aina seurata lapsia.

Sitten molemmat insinöörit matkustivat, tosin vain Hamaret-el-Maktiin, josta kymmenen tunnin kuluttua saattaisi palata yöksi Medinetiin. Näin tapahtui lähinnä seuraavinakin päivinä, kunnes he olivat tarkastaneet kaikki lähimmät työt. Sitten kun heidän täytyi lähteä kauemmaksi. Chamis saapui yöllä ja vei Nelin ja Stasin varhain aamulla niihin kaupunkeihin, joissa isät tahtoivat näyttää lapsilleen jotakin mielenkiintoista. Lapset viettivät suurimman osan päivää isiensä seurassa ja palasivat auringon laskiessa teltoille. Oli kuitenkin päiviä, jolloin Chamis ei lainkaan tullut, ja silloin Nel pitkästyi huolimatta Stasista ja Sabasta, josta hän löysi yhä uusia ominaisuuksia. Näin kului aika loppiaiseen asti, jolloin insinöörit palasivat Medinetiin.

Mutta kahden päivän kuluttua he läksivät uudelleen sanoen tällä kertaa matkustavansa kauemmaksi, luultavasti aina Beni-Suefiin saakka ja sieltä El-Facheniin, josta samanniminen kanava alkaa ja kulkee Niilin vartta pitkin kauas etelään.

Senpä tähden lapset hämmästyivätkin kovasti, kun Chamis kolmantena päivänä kello yhdentoista tienoissa päivällä saapui Medinetiin. Stas, joka oli lähtenyt laitumelle kameleja katsomaan, näki hänet ensin. Chamis keskusteli Idryksen kanssa ja sanoi Stasille tulleensa noutamaan häntä ja Neliä. Hän lupasi tulla kohta telttaan kertomaan, minne isät olivat käskeneet heidän matkustaa. Stas juoksi heti kertomaan Nelille hauskasta uutisesta.

– Tiedätkö! Chamis on tullut! huusi hän jo kaukaa.

– Pääsemme matkalle! Pääsemme matkalle! riemastui tyttö ilosta hypähdellen.

– Ja pitkälle matkalle.

– Minne? Nel kysyi pyyhkäisten hiukset silmiltään.

– En tiedä. Chamis sanoi tulevansa kohta kertomaan.

– Mistä sinä sitten tiedät, että pitkälle matkalle?

– Kuulin Idryksen sanovan, että hän ajaa Gebriksen kanssa kameleilla edellä. Me matkustamme siis rautateitse ja saamme kamelit siellä, missä isä on ja mistä retki sitten alkaa.

Neljännestunnin kuluttua Chamis tuli. Hän kumarsi ja sanoi Stasille:

– Kanage (pikku herra), lähdemme matkaan kolmen tunnin kuluttua ensimmäisellä junalla.

– Minne?

– El-Garak-el-Sultaniin ja sieltä insinöörien kanssa kameleilla

Wadi-Rajaniin.

Stasin sydän alkoi sykkiä ilosta, mutta Chamiksen sanat ihmetyttivät

häntä kuitenkin. Hän tiesi, että Wadi-Rajan oli jono hiekkakumpuja

Libyan erämaassa Medinetistä etelään ja lounaaseen, mutta isä ja

Rawlison olivat sanoneet matkustavansa vastakkaiseen suuntaan

Niilille päin.

– Mitä on tapahtunut? Stas kysyi. – Isä ja setä Rawlison eivät siis olekaan nyt Beni-Siefissa, vaan El-Garakissa?

– Heidän on täytynyt muuttaa matkasuunnitelmaansa, Chamis vastasi.

– Mutta he ovat käskeneet kirjoittaa El-Facheniin.

– Kirjeessä vanhempi efendi kertoo, kuinka he ovat joutuneet

El-Garakiin.

Hän etsi kirjettä poveltaan, mutta huudahti samassa:

– O nabi! (profeetta) kirje on jäänyt kamelimiesten säkkiin.

Juoksen, ennenkuin Idrys ja Gebr ennättävät lähteä.

Ja hän juoksi kamelimiesten luo. Lapset ja Dinah alkoivat sillä välin varustautua matkaan. Koska oli kysymyksessä pitkähkö matka, Dinah pakkasi Neliä varten useampia pukuja. Stas huolehti itsestään, mutta ennen kaikkea pyssystä ja patruunoista, sillä hän kuvitteli tapaavansa Wadi-Rajanin kummuilla susia ja hyenoja.

Chamis palasi vasta tunnin kuluttua ja niin väsyneenä ja hiostuneena, että hän huohotti pitkän aikaa.

– Kamelimiehet ovat jo lähteneet, hän sai sanotuksi. – Minä juoksin… mutta turhaan. Eipä hätää… saammehan kirjeen El-Garakissa, jossa insinööritkin ovat. Onkohan Dinahin lähdettävä mukaan?

– Kuinkas muuten?

– Parempi olisi, että hän ei lähtisi. Insinöörit eivät puhuneet hänestä mitään, arveli Chamis.

– Mutta he ovat sanoneet, että Dinahin täytyy aina seurata Neliä, ja nyt hänen on lähdettävä.

Chamis kumarsi pannen kätensä sydämelle ja sanoi:

– Rientäkäämme, muuten juna jättää.

Tavarat olivat jo valmiina, ja he saapuivat hyvissä ajoin asemalle. Matka Medinetistä Garakiin on vain 30 kilometriä, mutta junat ajavat hiljaa ja pysähtyvät usein. Jos Stas olisi ollut yksinään, hän olisi ajanut kamelilla, sillä hän laski, että Idrys ja Gebr saapuvat kahta tuntia aikaisemmin perille. Mutta Nelille matka olisi ollut liian pitkä, ja nuori holhooja muisti isien neuvon, ettei Neliä saisi rasittaa. Muuten aika kului hauskasti, eivätkä lapset ennättäneet vielä oikein asettua, kun jo saapuivat Garakiin.

Pieni asema oli melkein tyhjä. He näkivät vain muutamia mandariineja myyskenteleviä naisia, kaksi tuntematonta karavaaninkuljettajaa sekä Idryksen ja Gebrin, joilla oli seitsemän kamelia, yksi raskaasti kuormattuna. Mutta Tarkowskia ja Rawlisonia ei näkynyt.

– Herrat lähtivät edeltäpäin erämaahan laittaakseen teltat kuntoon ja käskivät meidän tulla jäljessä, Idrys selitti.

– Mutta miten me löydämme heidät sieltä hiekkakumpujen välistä? kysyi Stas.

– He käskivät näiden beduiinien opastaa meitä, sanoi Idrys osoittaen karavaaninkuljettajia, joista vanhempi kumarsi, hieroi sormellaan ainoata silmäänsä ja sanoi:

– Meidän kamelimme eivät tosin ole lihavia, mutta ne ovat nopeajalkaisia. Tunnin kuluttua olemme perillä.

Stas iloitsi saadessaan viettää yön erämaassa, mutta Nel oli hieman alakuloinen, sillä hän oli toivonut saavansa tavata isänsä Garakissa.

Asemapäällikkö, uninen egyptiläinen, jolla oli punainen fetsi päässä ja tummat silmälasit nenällä, lähestyi ja alkoi muun työn puutteessa katsella eurooppalaisia lapsia.

– Nämä lapset ovat niitten "inglesien", jotka aamulla ajoivat pyssyineen erämaahan, kertoi Idrys nostaessaan Neliä satulaan.

Stas antoi pyssynsä Chamikselle ja istuutui Nelin viereen, sillä satula oli leveä kuin itämainen kantotuoli. Dinah asettui Chamiksen taa, muut muille kameleille. Lähdettiin.

Jos asemapäällikkö olisi viipynyt asemalla, hän olisi huomannut, että he ajoivat Taleihin päin, siis päinvastaiseen suuntaan kuin ne englantilaiset, joista Idrys oli puhunut. Mutta asemapäällikkö oli jo ennättänyt lähteä kotiin, sillä Garakiin ei tulisi sinä päivänä enää ainoatakaan junaa.

Kello oli viiden tienoissa iltapäivällä. Sää oli ihana. Aurinko painui erämaan taakse upoten purppuraiseen hohteeseen; ilma oli niin täynnä kultaista loistetta, että silmiä häikäisi. Maa paistoi sinipunervana, ja kaukaiset kummut hohtivat ametistin värein. Koko maailma oli kuin satua ja taivaallisten valojen leikkiä.

Niin kauan kuin he ajoivat vihreitä vainioita pitkin, kamelinkuljettaja-beduiini johti karavaania käymäjalkaa, mutta heti kun kova hiekka alkoi rouskahdella kamelien jalkain alla, kaikki muuttui kerrassaan.

– Jalla! Jalla! alkoivat villit äänet huutaa. Samassa kuului piiskanläimäyksiä ja kamelit lähtivät kiitämään kuin vihuri lennättäen kavioillaan erämaan hiekkaa ja soraa.

– Jalla! Jalla!

Hurja ajo huvitti lapsia aluksi, mutta sitten se ja kova keinutus alkoi pyörryttää, ja jonkin ajan kuluttua, kun vauhti ei hiljentynyt, rupesi pikku Nelin silmissä mustenemaan.

– Stas, miksi me lennämme näin? tyttö huudahti kääntyen matkatoverinsa puoleen.

– Luulen, että kamelit ovat pillastuneet ja he eivät pysty hillitsemään niitä, Stas vastasi.

Mutta kun hän huomasi tytön kasvojen kalvenneen, hän alkoi huutaa edellä ajavalle beduiinille pyytäen heitä ajamaan hiljemmin. Vastaukseksi pojan huutoihin kuului jälleen: "Jalla! Jalla!", ja kamelit kiisivät yhä hurjempaa vauhtia.

Ensin poika arveli, etteivät beduiinit olleet kuulleet häntä, mutta huudettuaan uudestaan saamatta vastausta hän huomasi, että Gebr yhä vain hoputti heidän kameliaan. Nyt hän rupesi ajattelemaan, etteivät kamelit rientäneet tällä tavoin itsestään, vaan niitä kannustettiin jostakin syystä yhä kiireemmin eteenpäin.

Hänen mieleensä juolahti, että ehkä he olivat kulkeneet harhaan ja nyt yritettiin voittaa menetetty aika, jotteivät isät toruisi heitä myöhästymisestä. Mutta kohta hän oivalsi, ettei asia voisi olla näin. Rawlison näet suuttuisi paljon enemmän Nelin rasittamisesta. Mitä tämä siis merkitsi? Miksi he eivät totelleet? Pojan viha alkoi nousta ja hän alkoi myös pelätä Nelin puolesta.

– Seis! hän huusi jaksonsa edestä kääntyen Gebriin päin.

– Uskut! (vaiti), huusi sudanilainen vastaukseksi.

Ja he kiisivät eteenpäin.

Egyptissä yö alkaa kello kuuden tienoissa. Iltarusko sammui siis pian, ja jonkun ajan kuluttua nousi taivaalle suuri, punertava kuu levittäen lempeätä valoa erämaan ylle.

Hiljaisessa yössä kuului kamelien raskas huohotus, kavioitten kolkot iskut hiekkaan ja joskus ruoskan läimäys. Nel oli jo niin uuvuksissa, että Stasin täytyi tukea häntä. Tyttö kyseli vähän väliä, eikö jo tultaisi perille, ja vain toivo siitä, että hän pian saisi nähdä isänsä, näytti antavan hänelle voimaa kestää. Turhaan lapset katselivat ympärilleen. Kului tunti ja toinen: ei näkynyt telttoja eikä tulia missään.

Stasin tukka nousi kauhusta pystyyn, sillä nyt hän ymmärsi, että heidät oli ryöstetty.