Читать книгу Pikku Fadette - Жорж Санд - Страница 5

Kun isä Caillaud näki että hänelle lähetettiin kaksosista vahvempi ja vikkelämpi, otti hän pojan erittäin ystävällisesti vastaan. Hän tiesi ettei ero ollut tapahtunut naurusuin, ja hyvä ihminen ja kelpo naapuri kun oli sekä samalla Barbeaun hyvä ystävä, koetti ukko parastaan huvittaakseen ja lohduttaakseen nuorta renkiään. Hän käski paikalla antaa pojalle aamiaista ja maljallisen viiniä, sillä helposti näkyi että hän oli surullinen. Sitte otti ukko hänet kanssaan härkiä valjastamaan ja näytti kuinka se oli suoritettava. Landry ei ollutkaan aivan vast'alkaja näissä toimissa, sillä hänen isälläänkin oli kaunis härkäpari, jota hän oli usein valjastanut ja ajanut kuin mies konsanaan. Kun poika näki isä Caillaudin suuret härät, jotka olivat koko seudun väkevimmät, paraimmin ruokitut ja paraimmin hoidetut, tunsi hän itsensä ylpeäksi saadessaan ajaa noin kauniita juhtia. Hän oli samalla innostunut näyttämään ettei hän ollut typerä eikä laiska ja ettei hänellä ollut paljokaan uutta opittavaa. Isänsä niinikään teki parastaan antaakseen hänen osottaa taitoaan, ja kun oli tullut aika mennä työhön pellolle, niin kaikki isä Caillaudin lapset, pojat ja tytöt, suuret ja pienet, syleilivät Landryta ja pienin tytöistä kiinnitti hänen hattuunsa nauharuusukkeen ja kukkakimpun, koska tämä oli hänen ensimäinen palveluspäivänsä ja samalla sen perheen juhlapäivä, jonka keskuuteen hän oli joutunut. Ennen poislähtöään piti isä pojalleen uuden isännän läsnäollessa kehotuspuheen, käski hänen kaikessa noudattaa isäntänsä tahtoa ja hoitaa hänen elukoitaan aivan kuin omiaan.

Landry lupasi koettaa parastaan ja meni senjälkeen työhönsä. Hän puuhasi pitkin päivää reippaasti ja taitavasti ja palasi illalla työmaalta tuiki nälkäisenä, sillä hän ei ollut koskaan ennen tehnyt niin ankarasti työtä, ja pieni väsymys on paras keino ikävääkin vastaan.

Mutta sitä vaikeampi oli se päivä Sylvinet-raukalle Kaksolassa, sillä sen nimen oli isä Barbeaun talo saanut siitä pitäin, kun molemmat pojat syntyivät ja kun vielä muuan talon palvelijattaristakin synnytti kaksoset. Maalaiset keksivät mielellään lisänimiä ja kompasanoja, ja missä ikinä Sylvinet ja Landry näyttäytyivätkään, kertyivät lapset heidän ympärilleen huutaen: "Katsokaapas Kaksolan kaksosia!"

Se oli tosiaankin surun päivä Kaksolassa. Kun Sylvinet heräsi ja näki veljensä tyhjän sijan vieressään, aavisti hän heti mitä oli tapahtunut. Mutta hän ei saattanut uskoa että Landry olisi mennyt noin vaan hyvästiä sanomatta, ja hän oli kesken suruaankin siitä veljelleen suuttunut.

"Mitä pahaa minä olen hänelle tehnyt?" sanoi hän äidilleen. "Minkätähden Landry on minuun loukkaantunut? Olen tehnyt aina hänen neuvonsa mukaan, ja kun hän varotti minua itkemästä niin, että sinä sen näkisit, rakkahin äitini, pidätin kyyneleitäni, vaikka tuntui kuin olisi pääni halennut. Hän lupasi minulle ettei lähtisi puhumatta muutamia lohduttavia sanoja ja syömättä kanssani aamiaista hamppupellon nurmikolla, jossa meidän on tapana puhella ja pitää hauskaa. Minä olisin kerännyt hänen tavaransa ja antanut hänelle veitseni, joka on parempi kuin hänen omansa. Sinä, äiti, olet eilenillalla laittanut hänen tavaransa kuntoon minulle sanaakaan virkkamatta ja sinä tiesit hyvin, että hän aikoi mennä minulle jäähyväisiä sanomatta."

"Tein isäsi tahdon mukaan", vastasi äiti Barbeau.

Äiti teki voitavansa poikaa rauhottaakseen. Mutta Sylvinet ei tahtonut kuulla sitä eikä tätä, ja vasta kun näki äitinsä itkevän, syleili hän häntä pyytäen anteeksi että oli vaan lisännyt hänen huoliaan ja lupasi jäädä äitinsä luokse häntä lohduttaakseen. Mutta tuskin oli äiti lähtenyt kanatarhaansa ja pesuaan katsomaan, kun Sylvinet jo oijusti Pricheen päin, ajattelematta sen tarkemmin tietä; hän vain seurasi vaistoaan aivan kuin kyyhkynen, joka lentää puolisonsa luo milloinkaan tiestä erehtymättä.

Hän oli vähällä ennättää jo Pricheen saakka, mutta silloinpa tuli paluumatkalla oleva isä vastaan. Ukko Barbeau tarttui poikansa käteen ja vei hänet mukanaan sanoen: "Mennään sitte illalla; nyt ei meidän sovi häiritä veljesi työtä, eikä siitä pitäisi hänen isäntänsäkään. Sitäpaitsi on äitisi ikävissään ja minä toivon että sinä lohdutat häntä."