Читать книгу Keksijän voitto: Romaani - Airola Väinö - Страница 13

Sisällysluettelo

New York valmistui vastaanottamaan talvea. Rahamaailman edustajat palasivat maatiloiltaan ja kesäasunnoiltaan. Reumatismiset raharuhtinaat suunnittelivat muuttoa talviasunnoilleen Floridaan. Nuoriso iloitsi pääsystään Pariisiin.

Syyskuukauden ensimmäinen suuri juhla oli määrätty ja aiottiin aloittaa Metropolitan-oopperan ensiesityksellä sekä jatkaa loistavalla juhlasarjalla. Oopperassa esiintyisivät näyttämöllä laulumaailman kuuluisuudet ja vanha musiikki, katsomossa New Yorkin kuuluisuudet ja uusimmat muodit.

Penttilä oli saanut käsistään ensimmäiset, suurimmat työt. Konetilaukset olivat tehdyt, mutta toimitusaikaa oli täytynyt myöntää, vaikka vähänkin, eivätkä tehtaat olleet ennättäneet vielä mitään toimittaa. Penttilällä oli pieni levon hetki, hengähtämisaika.

Hän päätti pukeutua uudelleen. Hänen europpalainen vaatetuksensa oli hiukan vieraskuosinen ja jo kulunutkin. Vaikka eihän tässä talossa tarvinnut ulkoilmaa varten pukeutua, sillä Penttilä ei ollut vielä kertaakaan käynyt kaupungilla.

Ins. Hertz tarjoutui oppaaksi. Penttilä piti tarjousta turhana, mutta huomasi myöhemmin, että opas oli varsin tarpeen.

Ensi työksi päätettiin käydä hankkimassa tarpeelliset pukutarpeet Penttilälle. Hertz tiesi, mistä niitä saa. Autolla he ajoivat erääseen kauppaan. He laskivat vaunullaan suoraan liikkeeseen sisään. Eikä se ollutkaan mikään tavallinen sekatavarakauppa, vaan kokonainen pieni kaupunki kauppoja, tosin yhtä ainoata liikettä. Sitäpaitsi auton jättäminen kadulle olisi ollut sula mahdottomuus. Sen olisi vinha katuliikenne temmannut mukaansa.

Ilmoitettuaan tarpeensa vietiin heidät pieneen sivuhuoneeseen, josta puuttui yksi seinä. Puuttuvan seinän tilalle siirrettiin jonkinlainen tavaravaunu. Penttilä valitsi kankaan, ja vaatteiden mitta otettiin heti. Paikalle siirretyssä tavaravaunussa oli kaikkia tarpeita, mitä nykyajan mies puvustoonsa tarvitsee, kultaisista rintanapeista kengän yöoikaisijaan asti.

Penttilän vielä valikoidessa tarpeitaan tuli räätäli koettamaan takkia. Penttilä hämmästyi. Miten hän niin kauan oli täällä viipynyt? Hän vilkaisi kelloaan ja totesi lähteneensä huoneestaan kaupungille kolme neljännestuntia sitten.

Ins. Hertz antoi lähettää tavarat omalla nimellään, mutta Penttilän asuntoon. Suomalaisesta tuntui moinen menettely hiukan omituiselta, mutta Hertz selitti, että joku sanomalehden reportteri olisi voinut kuulla Penttilän nimen, ja silloin he olisivat olleet pääsemättömissä. Tavarat luvattiin tuoda parin tunnin kuluttua.

Amerikkalainen ravintola-elämä hämmästytti europpalaista. Orkesteri soitti jossakin, mutta mitä — sitä oli mahdoton kuulla. Tosin ravintolan mittasuhteetkin olivat valtavat, mutta suurenmoinen oli myös meteli, jonka vieraat aiheuttivat. Mitä julkeimmin kirkuivat vieraat voittaakseen naapurin äänen tai saadakseen suunvuoroa. Tilaukset karjuttiin tarjoilijan korvaan pahemmin kuin korpraali ärjyy nahkapojalle, ja keskustelu pöytäkumppanien kanssa muistutti hukkuvan avunhuutoääntä. Silti voi keskustella aivan salaisista asioista, sillä kenelläkään ei ollut aikaa kuunnella toistaan. Jokainen nimittäin huusi samalla tavalla.

Parisen tuntia ajettiin pitkin katuja ainaisessa autojonossa ennen kotiinpalaamista.

Asunnossa odotti Penttilää kutsu Metropolitan-oopperaan herrasväki Stillwellin aitioon. Hertz ilmoitti, että tästä kutsusta moni amerikkalainen olisi maksanut miljoonan. Penttilä olisi mieluummin ollut menemättä.

Täsmälleen oopperan alkamisaikaan astui Penttilä Stillwellin aitioon. Se oli kirkkaasti valaistu, mutta tyhjä. Penttilä otti paikan aition peränurkasta.

Äkkiä syöksyi aitioon mies. Hän kysyi Penttilältä, kuka hän on ja mitä tekee täällä. Penttilä luuli, että mies on teatterin palveluskuntaa, ja näytti lippuaan. Mies ei hellittänyt, vaan tiukkasi yhäti Penttilän nimeä.

Varmaan sanomalehtimies! Ja se olikin oikeaan arvattu.

Sanomalehtimies laski: Outo mies Stillwellin aitiossa ei istu suotta, hänen täytyy olla joku kuuluisuus tai mies, joka tulee siksi. Sitäpaitsi Stillwellin konttorista on viime aikoina kerrottu yhtä ja toista salaperäistä, ja kaiken lisäksi rakennetaan New Yorkin valtioon, Alabaman kaupungista hiukan etelään, suurta tehdasta, jonka rakentamisessa ei säästetä rahaa, vaan aikaa, eikä julkisuudessa ole lainkaan tietoa, mitä noin suurisuuntaisessa tehtaassa aletaan valmistaa. Tiedetään vain, että Stillwell sitä rakennuttaa. Koetetaanpa saada selville, jos vieras tietää jotakin.

Penttilä puolestaan laski: Ensimmäinen amerikkalainen sanomalehtimies, jonka tapaan. Koetetaanpa, mitä hän kestää.

Tulos: Päästäkseen miehestä eroon itseään paljastamatta oli Penttilän pakko heittää reportteri aition ovesta ulos.

Näytös alkoi.

Penttilä näki edessään permannolla tuhansia päitä, jotka hämärässä valaistuksessa näyttivät harmailta kivenmukuloilta jossakin kiviröykkiössä kaukana Hämeessä. Tämän tasaisen mukulakivimeren yläpuolella eroittautui puolivartaloon asti näkyvä, käsiään huitova mies. Kuului soittoa, mutta kun hän ei ymmärtänyt musiikkia, niin ei hän myöskään tajunnut, mitä se oli. Korvia hivelivät ihanat soinnut. Ajatukset alkoivat toimia nykyisyydestä irrallaan.

Tahtomattaan siirtyivät Penttilän ajatukset Suomeen, kotiin, ja ennen kaikkea vanhaan äitiin.

Miten paljon asioita olikaan tapahtunut sitten viime näkemän ja siitäkin asti, kun hän viimeksi äidilleen tietoja itsestään antoi! Turusta hän heitti sähkösanoman rannalle, mutta oli epätietoista, tuliko sekään perille.

... Leveällä kehruutuolillaan istuen soudattaa äiti poikansa poikaa. On elokuun lauantai-ilta. Talon väki on vielä ulkona askareillaan, vaikka aurinko jo alkaa metsänlatvojen välistä kurkistella. Talon nuorimmaisen iltalevon aika on tullut. Mummu panee pieluksen pojalle peitoksi, pistää korkkipäisen tutin suuhun, ottaa sukankutimensa ja jalallaan »vakua» heiluttaen alkaa laulaa kimakalla, vanhan naisen äänellä ja nuotilla: