Читать книгу Suomalaisen teatterin historia IV - Aspelin-Haapkylä Eliel - Страница 3

Kolmaskolmatta näytäntökausi, 1894-95.

Bergbom lähti 29/5 Pietarin kautta Berliniin. Kuinka hän nytkin välttämättömästi tarvitsi lepoa ja virkistystä, näkyy seuraavista riveistä, jotka hän ennen lähtöään kirjoitti Minna Canthille:

(28/5) "Kunnioitettava Rouva. Olisin mielelläni laajemmin kirjoittanut Teille uudesta huvinäytelmästänne ja sen kohtalosta Helsingissä ja Tampereella, mutta, suoraan sanoen, en ole jaksanut – niin väsynyt, kyllästynyt, loppuun asti kyllästynyt olen ollut. Rauhattomuutta maassamme, epävarmuutta teatterin asemassa, eripuraisuutta niiden välillä, joiden pitäisi vaeltaa yhtä tietä. Spiritistinen istunto nauratti paljon ja innokkaasti taputettiin käsiä, mutta en voi salata, että samalla ilmestyi jonkunmoinen pettymys – Tampereella vielä suurempi kuin Helsingissä. Minna Canthilta oli odotettu toista. —

"Matkustan huomenna ulkomaille. Toivon että kun syksyllä palajan mieleni ja sydämeni ovat keveämmät. Nyt ne ovat kovasti masentuneet. Toivon Teille hauskaa kesää, työintoa ja työvoimaa, iloa ympäristöstänne ja tyydytystä sisässänne. Kaarlo Bergbom."

Vaikka matka, kirjeestä päättäen, oli aiottu pitemmäksi, ei se todellisuudessa kestänyt kuin noin kolme viikkoa. Tietoja siitä saamme kolmesta postikortista. Bergbom tuli Berliniin toukokuun viimeisenä päivänä ja oli jo silloin päässyt yskästään, joka kotona oli häntä vaivannut. Muutenkin hän menestyi hyvin ja oli tyytyväinen siihen, mitä teatterit tarjosivat. Erittäin hän mainitsee näytelmät Madame Sans-gêne ja Vasantasena, jotka molemmat sitte esitettiin meilläkin. Jo 13/6 hän sanoo olevansa valmis lähtemään kotiinpäin, sillä hän tiesi nyt, että Théâtre libre, jota hän väärän sanomalehtiuutisen johdosta oli odottanut, ei tulisikaan Berliniin. Paluumatkalla hän aikoi viipyä pari päivää Kööpenhaminassa ja samoin Tukholmassa; Helsingistä hän matkustaisi Kuopioon taikka Lappeenrantaan, riippuen siitä kumpaanko kylpypaikkaan Emilie jo ennen hänen tuloaan oli lähtenyt.

Kaarlo tapasi sisarensa vielä kotona, ja matkustivat he yhdessä Kuopioon, jossa oleskelivat heinäkuun loppupuoleen, se on siksi kun Emilien täytyi palata virkaansa Helsinkiin. Kaarlo puolestaan muutti silloin Marianhaminaan, missä hän "jatkoi samaa tyhjäntoimittajanelämää" kuin Kuopiossa. "Kuinpa siitä vain olisi hyötyä", hän lisää, "niin että voimani kestäisivät paremmin kuin viime talvena." Voimistelu ja kylvyt olivat hyviä, ja joka päivä hän oli mukana purjehdusretkillä. Emilie puolestaan kirjoittaa 13/8 ryhtyvänsä tarkastamaan teatterin kalustoa, ja hän luulee työn vaativan pari viikkoa. Ida Aalbergista hän oli kuullut, että tämä oli Hämeessä ja valmistautui skandinavilaiseen kiertomatkaansa. Tähän sopii lisätä, että taiteilijatar tänä vuonna meni uusiin naimisiin vapaaherra Alexander Uexkull-Güldenbandin kanssa, ja oli hänen oikea asuinpaikkansa sen jälkeen Pietari. Mitä turneeseen tulee, oli se tapahtuva entisen Ruotsalaisen teatterin taiteellisen johtajan, Harald Molanderin, ollessa inpresariona.

Kun seurue elokuun lopulla kokoontui, oli siitä eronnut J. Sario sekä sairauden tähden työstä estetty N. Stenbäck (joka sitte keväällä erosi), mutta sen sijaan oli Adolf Lindfors palannut teatteriin. – Näytännöt alkoivat 2/9 Murtovarkaudella. Se annettiin kansannäytäntönä niinkuin muutkin näytännöt kahtena ensimäisenä viikkona. Mitä ohjelmistoon tulee, näyteltiin lokakuun loppuun asti kevätkaudelta tunnettua taikka uusintoja, joista mainittakoon Setä Bräsig, Jeppe Niilonpoika, Kavaluus ja rakkaus, Papin perhe ja Kuninkaanalut. Näistä meni ensin- ja viimeksimainittu kumpikin 5 kertaa. Kappalten esittämisestä huomautamme vain, että Lindfors Jeppenä nähtävästi pyysi kohottaa luonnekuvausta farssin tasolta sekä että hän pani kaiken taiteensa alttiiksi kuvatessaan Nikolaus-piispaa Kuninkaanaluissa, joten hän ja Leino Skule-jaarlina oikeastaan antoivat mahtavan draaman esitykselle taiteellista ryhtiä. Kavaluudessa ja rakkaudessa oli Kunnas heikonlainen Louise, mutta nti Sainio kelpo lady Milford. Papin perheessä rva Olga Poppius esiintyi (ensi kerran palattuaan opintomatkaltaan Parisista) entisessä roolissaan, Maijuna.

Vaikkei oltukaan annettu uutta, oli ohjelmisto kuitenkin tarjonut mieltäkiinnittävää. "Teatteri on tänä syksynä menestynyt hyvänlaisesti", Emilie kirjoittaakin, "ei suinkaan loistavasti, mutta tyydyttävästi." Uusiin kappaleisiin nähden mainittakoon, että jälleen oli ruvettu puuhaamaan Sprengtportenin oppilaitten ottamista (kts III, s. 351). Kumminkaan ei yrityksestä nytkään tullut sen enempää. Syy oli eri tahoilla ilmaantunut arvelu, että näytelmä ei ollut otollinen puolue- ja valtiollisissa oloissamme. – Ensimäinen uutuus tuli näyttämölle vasta 31/10, ja se oli omituista kyllä Anni Levanderin suomentama Meilhac'in ja Halévyn 5-näytöksinen draama Frou-frou – suomeksi nimitetty Tuulispää – josta Bergbom aikaisemmin (kts III, s. 98) oli lausunut aivan hylkäävän tuomion. Syy miksi se sittenkin otettiin oli tietenkin se, että Olga Poppius tahtoi huikentelevan Gilberten, se on "Tuulispään", osassa näyttää mitä hän Parisissa oli oppinut. Varmaankaan Bergbom ei mielellään siihen suostunut, mutta missä on se teatterinjohtaja, joka ei joskus olisi taipunut primadonnien mielitekoja noudattamaan? Näyttelijätär osotti suuresti edistyneensä. Äänenkäytössä, liikkeissä, kasvojeneleissä sanottiin olevan toisenlainen luontevuus ja sulavuus kuin ennen hieman poikamaisessa Lillissä Kuopion takana. Ettei sentään liikuttava loppukohtaus taiteellisesti liittynyt edelliseen, oli enemmän näytelmän syy. Parisilaisin oli ehkä sentään Lindfors (Brigard), jota paitse onnistuneina ovat mainittavat Axel Ahlberg (Henri de Sartory) ja nti Sainio (paronitar de Cambri). —

Tuulispää oli mennyt ainoastaan yhden kerran, kun saapui sanoma keisari Aleksanteri III: n kuolemasta 1 p. marrask. Näytännöt olivat tietysti kohta lakkautettavat tietämättä kuinka pitkäksi ajaksi. Jo keisarin sairauden aikana oli levoton odotuksen tunnelma vallannut mielet, ja kun Nikolai II oli noussut hallitsijaistuimelle, se yhä jatkui, vaikka toiseen pulmaan kohdistuneena. Kolmannestakin Aleksanterista tiettiin, että hän oli Suomen ystävä, joten hänen poismenoansa peljättiin, ja kun se oli tapahtunut, vilpittömästi surtiin; mutta nyt kysyttiin, allekirjoittaako nuori keisari edelläkävijäinsä tapaan hallitsijavakuutuksen maamme oikeuksista? Syvällä helpotuksen huokauksella vastaanotettiin tieto, että hän oli sen tehnyt – sillä Suomessa ei vielä osattu epäillä hallitsijan sanan pyhyyttä. Mutta senkin jälkeen täyttivät tänä merkillisenä marraskuuna valtiolliset seikat kaikkien mielet: hautajaiset Pietarissa, Suomen edustaminen niissä, lähetystöt ja adressit uudelle hallitsijalle ja hänen korkealle morsiamelleen heidän häihinsä. Kuinka tämä kaikki koski ihmisiin ja erittäin semmoisiin kansalaisiin, jotka, niinkuin Kaarlo ja Emilie Bergbom, koko sydämestään seurasivat kansamme elinkysymyksiä, siitä saamme aavistusta jälkimäisen kirjeestä Betty Elfvingille (28/11):

"Rakas Betty! Suuria asioita on tapahtunut sitte kun me viimeksi puhuimme toistemme kanssa, ja minusta se levottomuus ja pelko, joka täällä oli kestettävänä ennen kun nuori hallitsijamme lähetti meille hallitsijavakuutuksensa, on lisännyt useita vuosia ikäämme. Jumalan kiitos ja kunnia, että me nyt taas jonkun ajan eteenpäin voimme toivoa, että kaikki on jäävä entiselleen. – Adressiriitakin on nyt loppuun taisteltu, ja kun joskus tapaamme toisemme, kerron siitä seikkaperäisemmin – kirjoittaa en jaksa. Sisässäni olen luopunut kaikesta yhteydestä tämän Helsingin 'sivistyneen' yhteiskunnan kanssa, joka, kun kysytään tahtooko se allekirjoittaa suomalaisen adressin, vastaa: 'venäläisen, ruotsalaisen, ranskalaisen, tanskalaisen, saksalaisen, latinalaisen – mielellämme, mutta ei suomalaista.' En voi sanoa kuinka syvästi ylenkatson koko tätä itsekästä, epäkansallista ja epäisänmaallista 'sivistynyttä' yleisöä.16

"Teatterin on kyllä ollut vaikea tulla toimeen niin kauvan ilman tuloja, mutta me toivomme saavamme jonkun korvauksen valtiolta, ja silloin me kai selviydymme. Ikävä oli olla näyttelemättä, ja me valmistauduimme kuuden viikon lepoon, kun lupa [näytellä 26 pstä alkaen] tuli salamankaltaisesti, niin että meidän on vähän vaikea saada valmiiksi uusi kappaleemme 'Madame Sans-gêne', jonka täytyy mennä perjantaina [30/11]. Et voi uskoa kuinka olemme väsyneet ja kuinka mielellämme luopuisimme teatterista, jos meillä vain olisi joku mahdollisuus." – [Ohimennen kirjeessä puhutaan Antti Jalavastakin ja sanotaan: "hän on nykyään niin väsynyt ja alakuloinen, että on oikein surkeaa: vaivaloinen ja alituinen taistelu kansallisten oikeuksiemme edestä on painanut meidät kaikki alas ennen aikojamme."] Vielä mainitaan kirjeessä, että Ida Aalberg oli luvannut tulla näyttelemään Reginaa Kustaa Aadolfin 300-vuotispäivänä, 9 p. jouluk., ja sittemmin helmikuulla kuukauden ajaksi.

Bergbom kävi marraskuulla Pietarissa sopiakseen Ida Aalbergin kanssa tämän vierailusta (aiottiin muun muassa ottaa Shakespearen Kleopatra, joka sentään jäi myöhemmäksi), neuvotellakseen Martti Wuoren kanssa hänen pian näyteltävästä uudesta kappaleestaan sekä vihdoin ostaakseen yhtä ja toista valmistuksenalaisina olevia näytelmiä varten.

Ensimäinen näytäntö pakollisen levon jälkeen oli 26/11, keisarillisena hääpäivänä, jolloin Aino esitettiin. Juhlailta alkoi Maamme-laululla, jonka torvisoittokunta esitti yleisön seisoessa. Sitten Olga Poppius lausui J. H. Erkon kauniin, korkealle morsiusparille omistetun runon, jota seurasi eläköönhuuto keisarille ja keisarinnalle sekä keisarihymni. Samanlainen juhla oli Ruotsalaisessakin teatterissa, mutta oli sillä virallisempi leima, syystä kun kuvernööri Palin esitti eläköönhuudon; ohjelmana oli Ulfåsan häät. – Kun sitte 28/11 Tuulispää oli vielä mennyt toisen kerran, annettiin 30/11 S. Sarion suomentama V. Sardoun 4-näytoksinen näytelmä Rouva Suorasuu (Madame Sans-gêne). Niinkuin muualla maailmassa, saavutti kappale meilläkin täyden menestyksen, ja hyvällä syyllä, koska pääosat suoritettiin erittäin kyvykkäästi. Nti Kirsti Sainio nimiroolissa onnistui paremmin kuin koskaan – hänen esityksessään oli reippautta, suoruutta ja sydäntä, niin että hän herätti vilpitöntä myötätuntoa; Ad. Lindfors oli erittäin karakteristinen Napoleonina, Leino todellisuudentuntoa herättävä Fouchér, ja Halmekin oli sangen hyvä Lefebvrenä. Edelleen oli näyttämöllepanossa taitavasti harrastettu historiallista ja tyylillistä todellisuutta. Näytelmä meni ennen vuoden loppua 7 ja keväällä vielä 9, se on kaikkiaan 16 kertaa. Joulukuun merkkitapahtuma oli Ida Aalbergin kolmen illan vierailu.17 Hän esiintyi Reginana ensiksi 8/12 ja toisen kerran seuraavana päivänä, jolloin Topeliuksen näytelmä annettiin juhlanäytäntönä Kustaa Aadolfin 300-vuotismuiston kunnioittamiseksi. Näytäntö alkoi kuvaelmalla, jossa nähtiin sankarikuningas ruotsalaisten ja suomalaisten soturiensa ympäröimänä, ja jonka aikana soitettiin Jumala ompi linnamme. Sen jälkeen nti Sainio lausui Kaarle Krohnin sepittämän lennokkaan juhlarunon, ja sitä seurasi 30-vuotisen sodan marssi. Itse näytelmä – Ida Aalbergin ohella esiintyivät Leino Kustaa Aadolfina, Ahlberg Hieronymuksena ja Lindfors Larssonina – herätti niinkuin ainakin isänmaallisen tunnelman ja hehkuvan innostuksen yleisössä. – Näin otti teatterimme tehokkaasti osaa suuren muiston kunnioittamiseen, joka Helsingissä ja koko maassa oli monenlaisen juhlimisen aiheena. – Kolmannen kerran esiintyi vieraileva taiteilijatar Kirsti Fleminginä Elinan surmassa 12/12.

Puhumatta heidän toimeensa kuuluvista tavallisista huolista, oli tämä vuosi yksityisestikin raskaanlainen Bergbom-sisaruksille. Heidän sisarensa Augusta af Heurlin oli sairauden takia estetty huoneestaan liikkumasta, eikä Kaarlonkan terveys ollut hyvä, vaikka hän lakkaamatta oli työssä. Näistä seikoista Emilie puhuu miltei joka kirjeessään nti Elfvingille; itse hän kesti jotakuinkin, ollen toisia terveempi, joskin mieleltään alakuloinen.

"Teatterille", hän kirjoittaa 4/1, "tämä vuosi on ollut viimeistä valoisampi. Niinä kolmena iltana, jolloin Ida Aalberg esiintyi, väentulva oli kuulumaton, mutta niitä oli vain kolme. Paitse näitä iltoja 'Rouva Suorasuu' on ollut meidän paras succés sekä itse kappaleen että sen suuren menestyksen tähden, jonka Kirsti Sainio täydellä oikeudella siinä saavutti. Jollei hän pian mene naimisiin, vaan edistyy niinkuin tähän saakka, tulee hänestä luultavasti suuri taiteilija; personallisesti hän on hupainen, totuutta rakastava ja kelpo tyttö, josta me oikein pidämme." Sitten arpajaispuuhista Turussa ja Helsingissä: "Onhan ilahduttavaa että ystävät ovat toimeliaita, mutta en voi olla valittamatta, että asema on semmoinen että se on välttämätöntä." – Vähän myöhemmin Kaarlo kirjoittaa samasta asiasta. Hän on auttava toimikuntaa Turussa järjestämällä sikäläisiä arpajaisia varten keväällä esittämänsä hebrealaiset kuvaelmat ja luettelee kuinka monta ja minkälaisia henkilöitä kuhunkin kuvaelmaan tarvitaan. Hän lupaa tuoda muassaan tarpeellista apua teatterista.

Ohjelmistosta vuoden vaihteella mainitsemme, että Nummisuutarit esitettiin 18/12 Leinon hyväksi ja uudenvuodenpäivänä (Leino taas Eskona ja Lindfors Mikko Vilkastuksena), Tuulispää loppiaispäivänä Olga Poppiuksen lahjanäytäntönä sekä "50 vuotta myöhemmin" Topeliuksen päivänä. – Uusi kappale annettiin 18/1; nimittäin Vasantasena, kuningas Cudrakan muinaisintialainen näytelmä, jonka Irene Mendelin oli suomentanut E. Pohlin saksalaisesta, 5-näytöksisestä mukaelmasta, ja siitä tuli samanlainen kassakappale kuin Rouva Suorasuusta – sekin meni 16 kertaa. Tämän selittää toiselta puolen näytelmän runollisuus, toiselta esityksen etevyys itämaalaisesti värikkään näyttämöllepanon ohella. Päärooleissa esiintyivät: Katri Rautio, sangen viehättävä rakkauden jalostama Vasantasena, Axel Ahlberg – Tsharadutta, Leino – Samsthanaka, Salo – Ariaka.

Runebergin juhlanäytännössä oli järjestelyn puolesta uutta ensimäinen kuvaelma, jossa nähtiin runoilijan seppelöidyn kuvan ympärillä Suomen kansa eri kerroksineen; siitä astui vuorostaan esiin sivistyksen, maanviljelyksen, sodan ja rauhan, opin ja valistuksen edustajat lausuakseen kukin säejaksonsa Maamme-laulusta. – Näytäntökauden ainoa uusi kotimainen alkuteos tuli 15/2. Se oli Martti Wuoren 5-näytöksinen näytelmä Ryöstö.18 Todellisesta elämästä (Itä-Suomesta) otettu aihe ja maalaistyypit – kauppias Sipi Rahikainen (Kallio), talollinen Antti Valkeapää (Rautio) ja hänen Sohvi-vaimonsa (nti Lähteenoja), jotka liian herkkäuskoisina joutuvat ensinmainitun, koronkiskurin kynsiin, vanhempiaan sivistyneempi ja hienotunteisempi talontytär Hilma (nti Rängman), kaupungissa uusia tapoja oppinut Siiri- neiti (nti Sainio), kauppias Loikkanen (Närhi), hullu Syrjälän Sanna (rva Kahilainen) y.m. – olivat tosin hyvin näyteltyinä omansa viehättämään, mutta heikonlaisesti sommiteltuna, ilman tarpeellista draamallista vauhtia ja jännittäväisyyttä kappale ei kumminkaan herättänyt suurempaa mielenkiintoa. Se meni vain kolme kertaa.

Joku aika myöhemmin oli samalla näytelmällä parempi menestys Helsingin Työväen teatterissa – sen yleisö näyttää paremmin oivaltaneen kuvauksen todellisuutta, samalla kun se kenties vähemmän välitti heikkouksista. – Toisiakin uusia näytelmiä oli tulossa, mutta ne valmistuivat vasta seuraavaksi näytäntökaudeksi. Siitä saamme tietoa parista Minna Canthin kirjeestä Emilie Bergbomille:

(22/2) "Rakas Emilie! – Minä olen muuten ollut hyvällä kirjoitustuulella tämän vuoden alusta lähtien, vaikka olenkin influensaa potenut. Sanomalehdet ovat niin kärkkäät ottamaan selkoa asioista jo vähää ennen kuin ne tapahtuvatkaan. Niin tiedätte kai jo että minulla on tekeillä kolminäytöksinen kansannäytelmä. Tänä päivänä saan toisen näytöksen loppuun, ja toivoakseni ensi kuussa saan kolmannen kirjoitetuksi. Mutta sitten ehkä kirjoitan kaikki vielä uudestaan, ennenkuin lähetän sen tohtorille kesälektyyriksi. Kiitollinen olisin, jos saisin Tohtorilta taas neuvoja niinkuin ennenkin. Vielä minulla on semmoinenkin tuuma, että tämän näytelmän lopetettuani, tarttuisin heti käsiksi uuteen. Enkä antaisi sen ennakkoluulon tulla esteeksi, etten muka nyt kykenisi, koska juuri olen yhden kirjoittanut. Otan sen toisen sitten porvariselämästä, kun tämä on kansanelämästä.

"Muuten olen tätä kirjoittaessani tullut uudelleenkin siihen päätökseen, että kansan ihmiset ovat paljon draamallisempia kuin nykyaikaiset kultuuri-ihmiset. Luonteet ovat yksinkertaisemmat ja kokonaisemmat. Eikä niitä ehkäise mitkään reflektionit.

"Kyllä olisi hauskaa, jos pääsisin sitte heti kiinni semmoiseen aineeseen, joka innostuttaisi. Ehkä jos tämä tulisi syksyllä näyteltäväksi, se toinen sitten valmistuisi kevääksi." —

(29/3) – "Minä tässä juuri kirjoittelen näytelmääni. Arpajaishommat19 veivät aikaa, mutta loppupuolessa kolmas näytös jo on. Se 'loppuklämmi' pitäisi saada hyväksi. En tiedä tuleeko tämä yleisöä miellyttämään, sillä se on raskaanlainen ja jotenkin synkkä. Riippuu paljon siitä, miten pääosa, Anna Liisa, esitetään. Erkon Kullervo kuuluu myöskin valmistuvan ensi vuodeksi. Kyllä kait tämä Anna Liisa pitäisi siinä tapauksessa mennä aikaisemmin, sillä Kullervon jälkeen se ei enää maistuisi miltään. Täälläkin näkee, että yleisön maku on järkiään muuttunut. Ei se enää rakasta realismia, kuta satumaisempaa ja kevyempää, sitä parempi."

Niinkuin jo tiedämme, oli Ida Aalberg luvannut kevättalvellakin tulla vierailemaan, ja vierailunäytännöt alkoivat 20/220 Schillerin Maria Stuartilla, joka meni kolme kertaa yhtä jaksoa (ja neljännen 15/3 kansannäytäntönä). Emme tarvitse sanoa, että taiteilijatar tässä suuressa roolissaan tyydytti korkeimpia vaatimuksia. Epäilemättä hän siinä näyttelikin, niinkuin arvostelijat sanoivat, paremmin kuin ennen taikka ainakin paremmin kuin kiertomatkallaan, sillä puhumatta siitä että turnee-ohjelmistossa ei ollut tätä eikä muita samanarvoisia klassillisia rooleja, esiintyi hän kotoisella näyttämöllä turvallisemmassa ympäristössä kuin matkoilla ollessaan, ja sentähden esityskin oli tyynempi, eheämpi. – Vierailu-ohjelmiston huomattavin numero oli uusi Ibsenin näytelmä Pikku Eyolf; ensi-ilta 1/3. Ida Aalberg oli Rita, onneton rouva, joka kärsii siitä että hän on ulkopuolella miehensä, Allmersin, sisimpiä ajatuksia ja harrastuksia. Näyttelijättären esitys oli nyt samoin kuin säännöllisesti Ibsenin naisrooleissa niin hienosti ja syvästi harkittua, että henkilön sisällinen elämä ja kehitys tuli havainnollisemmaksi ja kirkkaammaksi kuin lukiessa. Vaikuttavasti näyttelivät muutkin: Ahlberg Allmersina, Olga Poppius Astana, Salo Borgheimina ja nti Lähteenoja Rotta-Ullana. Näytelmä meni neljä kertaa. – Sen jälkeen Ida Aalberg vielä esiintyi kahtena iltana Cypriennenä Erotaan pois kappaleessa ja niinikään kaksi kertaa toisessakin turnee-loistoroolissaan, jota ei ennen oltu Suomalaisessa teatterissa näytelty. Tarkotamme pääosaa A. Dumas nuor: n näytelmässä Kamelianainen, yksi niitä ranskalaisia draamoja, jotka olivat Bergbomille kovin vastenmielisiä. Ensi-ilta oli 19/3, toinen ja samalla viimeinen vierailunäytäntö 20/3. Marguerite Gautier'n rakastajaa, Armand Duvalia, näytteli Salo, ja hänen isäänsä Lindfors.

Juuri Ida Aalbergin vierailuaikana olivat arpajaiset Turussa ja Helsingissä. Mainitsemme molemmat yhdessä, koska Bergbom helmikuun lopulla kävi Turussa avustamassa arpajaistoimikuntaa. "Kaarlon matka", Emilie kirjoittaa 1/3, "ei tehnyt häntä huonommaksi, vaikka hän kyllä on sangen heikko; hänen pitäisi saada rauhassa maata muutamia päiviä, mutta mistä ottaa aikaa siihen? Viikon päästä on suuret arpajaiset täällä, ja työ niitä varten vaatii totta tosiaan sekä aikaa että voimia." Oli nimittäin niin että Bergbom-sisarustenkin, tavallisuuden mukaan, täytyi olla mukana valmistamassa rikasta iltamaohjelmaa, johon kuului draamallistakin: Miranda, draamallinen kuvaelma Z. Topeliuksen runon mukaan,21 Nukkekaupassa (Puppenfée), 1-näytöksinen tanssinäytelmä. Arpajaisissa Seurahuoneella 9/3, joiden ohjelmasta vielä mainittakoon Jean Sibeliuksen uusi, kaunis orkesterisävellys Rydbergin runoon "Skogsrået", oli mahdottomasti väkeä ja ilta kaikin puolin onnistunut. Puhdasta voittoa saatiin 13,654 mk 8 p.; Turussa oli puhdas tulo 2,645 mk 84 p.

Näytäntöjä annettiin Helsingissä vielä lähes kuukauden ajan, mutta vähemmällä menestyksellä kuin ennen tänä vuonna. Parhaimmat huoneet saatiin, kun nuo arpajaisissa ensi kerran näytellyt Miranda ja Nukkekaupassa esitettiin neljä kertaa peräkkäin (27/3-31/3); mutta sitten seuraavat premiäärit eivät saavuttaneet yleisön myötätuntoa. Ne olivat Jalmari Finnen suomentama Molièren Naisten koulu (3/4) ja L. Fuldan 3-näytöksinen komedia Toverukset (5/4). Edellisessä Lindfors oli Arnolphe ja Olga Poppius Agnes, jälkimäisessä Olga Salo Thela Hildebrandt, Rautio hänen miehensä, Halme tohtori Wulff, nti Rängman Gertrud, nti Lähteenoja Babette Seiler, nti Stenberg rouva Möbius. Kritiikki ei kieltänyt tunnustustaan, mutta yleisö oli nähtävästi väsynyt paljon tarjonneen maaliskuun jälkeen. Viimeksi tuli kaksi kansannäytäntöä 15/4. Kuinka äkäpussi kesytetään ja Elämä on unelma.

Entiseen tapaan teatteri nyt koetti onneansa maaseuduilla. Jo ennen Helsingistä lähtöä näyteltiin Tampereella (4/4-7/4) kaksi kertaa Tuulispää ja kerran Naisten koulu. Sen jälkeen mentiin Turkuun, jossa annettiin 14 näytäntöä (15/4-13/5).

Tuskin seurue Turussa oli alkanut työnsä, kun sinne Helsingistä saapui surusanoma, että yksi Suomalaisen teatterin hartaimpia ystäviä, Kaarle Fridolf Wahlström, oli kuollut 18 p. huhtik. Virkauraltaan Wahlstöm oli kameralisti ja v: sta 1890 lääninkamreeri – siis, niinkuin outo olisi arvostellut, "numerojen mies", jonka mieli tavallisesti ei ole muuhun kiintynyt kuin virkatehtäviin. Semmoinen Wahlström ei kuitenkaan ollut, joskin kyllä etevä virkamies. Samaan aikaan kuin hänen ystävänsä Antti Jalava hän oli nuorena ylioppilaana liittynyt niiden joukkoon, jotka suomalaisuuden asiaa harrastivat, ja hän pysyi yhä uskollisena nuoruuden ihanteilleen. Kaikkiin suomalaisiin pyrintöihin 1860-, 70- ja 80-luvuilla hän voimiensa mukaan otti osaa ja erittäinkin hän uhrasi aikaa ja työtä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Vaikka se ennenkin on mainittu, muistutamme tässä, että hän 14 vuotta oli teatterin rahastonhoitajana ja 18 vuotta, kuolemaansa asti, johtokunnan jäsenenä. Syystä kun ei ollut kirjailija enemmän kuin puhujakaan, hän ei julkisesti esiintynyt eikä siis tullut laajemmalti tunnetuksi, mutta ystäväpiirissä hän vaatimattomana, suorana, tulevaisuuteen luottavana miehenä oli arvossa pidetty. Mitä hän oli ollut Bergbom-sisaruksille, näkyy seuraavista sydämellisistä sanoista, jotka Bergbom, valittaen että teatteri esti häntä tulemasta hautajaisiin, Turusta sisarelleen kirjoitti: "Wahlströmin kuolema on aina mielessäni, niin etten juuri voi muuta ajatella. Kun muistelen kuinka uskollinen hän on ollut, kuinka monesta vaikeasta hetkestä me hänen avullaan olemme suoriutuneet, kuinka hän ei koskaan ollut vaativa, vaan aina antava, esiytyy hänen rehellinen, lämmin ja kärsivällinen luonteensa niin elävässä valossa kuin entisinä aikoina; sillä oikeassa olet, että me viime aikoina tulimme kauvemmas toisistamme kuin itse olisimme tahtoneet. Levätköön hän rauhassa." – Sanat "kauvemmas toisistamme" saavat selityksensä siitä tosiasiasta, että Wahlström jo useita vuosia ennen kuolemaansa kivuloisena vetäytyi pois ystävien seurapiiristä. – Seurueen jäsenetkin oivalsivat, että he Wahlströmissä olivat menettäneet, niinkuin B. Leino kirjoittaa, "rakkaan ystävän – yhden niistä vanhoista pylväistä", ja toimittivat haudalle seppeleen "kiitollisuudella Suomalaisen teatterin näyttelijäkunnalta". —

Menestys Turussa oli keskinkertainen. Vasantasena ja Suorasuu eivät herättäneet suurempaa suosiota. Sitä vastoin Nukkekaupassa, jota Bergbom sanoo "sietämättömäksi" ja jonka "sieluton heilunta" oli hänelle varsinkin vastenmielinen kuolemantapauksen tuottamassa tunnelmassa, viehätti Turkulaisia äärettömästi. Toukokuun alussa Ida Aalberg tuli vierailemaan ja esiintyi kaksi kertaa Kamelianaisena, kerran Maria Stuartina ja kerran Cypriennenä.

Mitä Turussa teatterista sanottiin, saadaan tietää nti Elfvingin kirjeestä Emilielle (18/5):

"Tiedät jo että viimeinen ilta oli loistava kaikkeen paitse tuloihin nähden. Paras vaikutelma ja rakkaimmat muistot näyttää sentään kaikissa kansankerroksissa säilyvän Maria Stuartista. Se näytäntö mainitaan yhä edelleen jonakin aivan extraerinomaisena, jota se itse asiassa olikin. Toisella rivillä aikamiehet olivat itkeneet kilpaa naisten kanssa. Yleisö oli kauttaaltaan hyvin liikutettu. Kamelianaisesta oli eri mieliä, mutta moni, ainakin naisista, näki Margueritessä ei ainoastaan martyyrin vaan suorastaan ihanteellisen olennon, kun hän kuolee. – Hyvin hauskaa oli nähdä, kuinka vähän Kaarlo pitää siitä kappaleesta. – Yleisarvostelu sekä Idasta [Aalberg] että ylipäätään Suomalaisen teatterin näytännöistä näyttäytyy nyt niinkuin alussakin kahdenlaisena. Niin pian kun aletaan siitä puhua, huomaa kuka osaa suomea kuka ei. Ne, jotka täysin ymmärsivät kaikki, olivat, mikäli tiedän, aina tyytyväisiä, jota vastoin ne, jotka eivät osaa kieltä, tarttuivat joihinkin sivuseikkoihin nyppiäkseen niitä, niin että kokonaisvaikutelma hävisi. – Mutta miten lieneekään, joka taholta annetaan teatterille tunnustusta ja kunnioitusta – joskin eri määrässä, riippuen mielenlaadusta. Niin kauvas on päästy, että tohtori Hahlkin suuttuu, kun toinen tai toinen alkaa puhua, kuinka se taikka se näyteltiin Tukholmassa, ja sen luen hänelle kunniaksi. Kumminkin on Tukholma muutamille vielä sama Eldorado, joka se oli meille Kustaa III: n aikana. Eikö se ole käsittämätöntä!"

Turusta muutettiin Poriin, jossa Bergbom huhtikuun lopulla oli käynyt valmistamassa asioita. Siellä annettiin 7 näytäntöä 17/5-26/5. Porista taasen matkustettiin Tampereelle, jossa vielä näyteltiin 5 kertaa, 28/5-3/6. Kummassakin paikassa esitettiin Rouva Suorasuu (2 k.) ja Vasantasena pääkappaleina.

Kirjeessään Betty Elfvingille Emilie Bergbom (6/8) arvostelee näytäntökautta seuraavin sanoin:

"Teatteri päättyi tänä vuonna sangen hyvin, nimittäin taloudellisesti; taiteellisesti vuosi oli vähemmän onnellinen kuin useimmat muut. Meillä ei ollut ainoatakaan etevää kotimaista uutta kappaletta, eikä myöskin mitään ensi luokan ulkomaalaista. Suorasuu, Vasantasena ja Pikku Eyolf, ovathan ne kaikki melko hyviä, mutta ei sentään mestariteoksia." —

Vajaus alentui tänä näytäntökautena tuntuvasti, ja oli siitä kiittäminen ylempänä mainituita keräyspuuhia. Oltuaan edellisenä vuonna lähellä 30,000 teki se nyt noin 4,300 mk. – Muista seikoista merkittäköön seuraavaa. Niinkuin ennen on kerrottu oli Salan kuoleman jälkeen (1892) päätetty kysyä Kasimir Lönnbohmilta (Leino), olisiko hän halukas rupeamaan johtajan apulaiseksi. Lönnbohm, joka oli hoitanut teatteriarvostelijan virkaa Päivälehdessä, ei kuitenkaan antanut vastausta ennen kun maaliskuulla 1895. Se oli myöntävä, ja hänet otettiin 1 pstä kesäk. teatterin palvelukseen. – Seurueen jäsenistä erosivat nti Emilie Stenberg, jonka jäähyväisnäytäntö kuitenkin oli vasta syksyllä, nti Hilma Liiman ja Anton Franck; uusia vuoden alkupuolelta olivat Evert Suonio (Sutinen)22 ja nti Sirkka Hertzberg.23

Vielä on muistettava, että teatteri 28 p. maalisk. menetti yhden hartaimpia suosijoitaan, Berndt Otto Schaumanin, joka silloin 74-vuotiaana vapautui armottoman taudin tuottamista kärsimyksistä. Schauman oli kyllä suvultaan ja kieleltään maamme ruotsalaisia, mutta hengeltään hän oli innokas suomalaisuuden ja kansallisen nousumme harrastaja. Ennen kaikkea hän oli taiteenystävä, ollen niin avaramielinen, että hän yhtä hehkuvasti rakasti kaikkia taidelajeja – itse tosin harjottamatta ainoatakaan, mutta kykynsä mukaan neuvoen, avustaen ja rohkaisten taiteilijanalkuja. Muun muassa hän oli Suomalaisen teatterin ystävä ja ensi vuosina johtokunnankin jäsen. Schaumanin ulkonaisessa olennossa ja tulisessa luonnonlaadussa oli jotain eriskummallista, joka ihmetytti outoja, mutta niille, jotka oppivat lähemmin tuntemaan tämän "originaalin", hän oli jalon idealistin, epäitsekkään, vaatimattoman yleisinhimillisten ja isänmaallisten sivistysrientojen puoltajan esikuva. Suomalaisen näyttämön puolesta Kaarlo Bergbom laski kunnioituksen seppeleen hänen hautakummulleen.

Näytäntöjä oli annettu 120 ja niissä: 16 kertaa Rouva Suorasuu, Vasantasena; 11 Nukkekaupassa; 7 Tuulispää; 5 Nummisuutarit, Pahassa pulassa, Setä Bräsig, Kuninkaanalut, Maria Stuart, Mustalainen; 4 Papin perhe, Miranda, Jeppe Niilonpoika, Pikku Eyolf, Porvari aatelismiehenä; 3 Kumarrusmatka, Amalia ystävämme, Kavaluus ja rakkaus, Charleyn täti, Toverukset, Erotaan pois, Kamelianainen, Saituri; 2 Murtovarkaus, Spiritistinen istunto, Regina von Emmeritz, Postikonttorissa, Ryöstö, Taistelujen väliajalla, Naisten koulu; 1 Pappilan tuvassa, Elinan surma, Aino, Naimiskauppa, 50 vuotta myöhemmin, Ei voi, Saimaan rannalla, Setä, Kuinka äkäpussi kesytetään, Elämä on unelma, Voimakkaita naisia.

Näistä 41 kappaleesta oli kotimaisia 19 ja uusia 10.