Kuninkaan toverit

Оглавление

Charles Deslys. Kuninkaan toverit

I. Mitä muinoin kutsuttiin vapaaksi ateriaksi

II. Kuningas, porvari ja runoniekka

III. François Villon'in puolustuspuhe

IV. Rautasormus

V. Metsässä

VI. Ensimäiset seikkailut

VII. Vaatekauppias ja kaksi pyhissä-vaeltajaa

VIII. Vapaa, mutta raivokas

IX. Nikolaus Diesbachilainen

X. Hedwig ja Magdalena

XI. Fridolin

XII. Toisesta luostarista toiseen

XIII. Veli Starck

XIV. Lähtö sotaan

XV. Vihollisia, ystäviä

XVI. Yksi vielä, jota ei odotettukaan

XVII. Freiburg'in luostari

XVIII. Kettu ja susi

XIX. Rohkea, hirveä, hurja

XX. Tappelu

XXI. Lyon

XXII. Italialainen valtioviisaus

XXIII. Aguilar'in kreivi

XXIV. Renato Lothringilainen

XXV. Murten

XXVI. Saint-Jacques kostetaan

XXVII. Kaksi kuollutta urosta

XXVIII. Päätös

Отрывок из книги

Ludovik XI oli silloin kahdenviidettä vanha. Hän ei siihen aikaan vielä ollut tuo elähtynyt, epäluuloinen ja mielivaltaisen julma tiranni, jommoisena teateri ja romaanit ovat tehneet hänet tunnetuksi. Hän oli hallitsija voimansa ja neronsa täydessä kukoistuksessa, tehtävänsä tärkeimmässä kohdassa. Vaikea, mutkikas, hirveä tehtävä, mutta kamalan sallimuksellinen. Me ymmärrämme häntä, me tunnemme hänet nyt, ja siitä meidän tulee kiittää suurien uudenaikaisten historioitsijoiden, Augustin Thierry'n, Henri Martin'in ja Michelet'in ihmeteltäviä teoksia, jotka hänelle vihdoinkin ovat hankkineet oikeuden. Ennen heitäkin eräs sveitsiläinen tasavallan-suosija, historioitsija Möller oli kirjoittanut: "Ainoa, joka saattoi Ranskan pelastaa ja uudistaa, oli Ludovik XI."

Tähän aikaan, vuonna 1475, siitä pelastamisesta vielä puuttui paljo. Kaarlo Rohkea, hänen ankarin vastustajansa, näytti peloittavammalta kuin milloinkaan ennen. Mutta koko tuo burgundilainen valta oli aikoja sitten perustuksiltaan lahonnut. Maa jo horjui sen jalkojen alla. Ludovik kuningas vartosi vaan hetkeä, jolloin se kukistuisi. Toiselta puolen oli häntä ensimäinen menestyskin jo kohdannut. Hän oli juuri hiljan rahoillaan saanut Englannin kuninkaan Edward IV: nnen palaamaan laivoihinsa ja täten pelastanut maansa uudestaan joutumasta Englantilaisten tallattavaksi. Ja vielä kaikkein viimeiseksi, Saint-Yol'in konnetaabeli, tuo pää-kavaltaja, oli joutunut hänen käsiinsä. Hän oli par'aikaa matkalla Paris'iin, häntä mestauttamaan. Siitäpä syystä hän nyt, tullessaan Meung'in arvoisan syndikon luo, olikin varsin hyvällä tuulella, vaikka samalla varsin kärsimätön kaikelle viivytykselle. Ainoastaan tunnin ajaksi oli aikomus jäädä tänne päivällisille.

.....

– "Ja missä toivossa, lurjus?"

– "Siinä toivossa, ett'ei minun ainakaan tarvitse kuolla, ennenkuin olen saavuttanut Teidän Majesteettinne anteeksi-antamuksen, jos nimittäin en sattuisi voittamaan asiaani."

.....