Читать книгу Lajien synty - Чарльз Дарвин, Darwin Charles - Страница 25

Samoinkuin kesytys- ja viljelystilassa toisessa sukupuolessa usein esiintyy sille erikoisia ominaisuuksia, jotka vakiintuvat siinä perinnöllisiksi, samoin epäilemättä käy luonnossakin. Siten kummallekin sukupuolelle käy mahdolliseksi luonnollisen valinnan avulla muodostua erilaisten elintapojensa mukaan, kuten joskus on laita; taikkapa toiselle sukupuolelle muodostua toisen sukupuolen mukaan, kuten yleisesti tapahtuu. Tämä antaa minulle aihetta lausua muutaman sanan siitä, mitä nimitän sukupuolivalinnaksi. Tämä valinnan muoto ei perustu siihen olemisen taisteluun, jonka aiheuttavat suhteet muihin elollisiin olentoihin tai ulkonaisiin elinehtoihin, vaan toisen sukupuolen yksilöiden (tavallisesti urosten) välillä tapahtuvaan taisteluun toisen sukupuolen omistuksesta. Taistelun tuloksena ei ole tappiolle joutuneen kilpailijan kuolema, vaan tämän jälkeläisten vähälukuisuus tai täydellinen jälkeisön puute. Sukupuolivalinta ei siis ole yhtä ankara kuin luonnollinen valinta. Yleensä elinvoimaisimmat urokset, s.o. ne, jotka paraiten soveltuvat paikkaansa luonnossa, jättävät enin jälkeläisiä. Mutta useissa tapauksissa ei voitto niinkään suuresti riipu yleisestä elinvoimasta, vaan erityisistä, ainoastaan urospuolelle kuuluvista aseista. Sarvettomalla uroshirvellä tai kannuksettomalla kukolla olisi vähän toiveita lukuisain jälkeläisten jättämisestä. Samoinkuin raaka kukkotaistelija kehittää rotuansa huolellisesti valitsemalla siitokseen paraat kukkonsa, samoin voisi varmaan sukupuolivalintakin, aina suoden voittajan siittää, antaa rodulle rajattoman rohkeuden, pitkät kannukset sekä siivet, jotka ovat voimakkaat iskemään. Kuinka alas luonnon asteikossa tämä taistelulaki ulottuu, en tiedä. Urosalligatorien kerrotaan taistelevan naaraista mylvien ja vinhasti kiertäen niiden ympäri kuin intiaanit sotatanssissa. Uroslohien on havaittu taistelevan päivät pitkät. Urostamminkaisilla on usein haavoja muiden urosten vahvojen leukapielten jäljeltä. Verraton havaintojen tekijä M. Fabre on usein nähnyt eräiden ampiaislahkoon kuuluvien urosten taistelevan naaraasta, joka näennäisesti sivullisena katselee taistelua, sitten poistuakseen voittajan kanssa. Ankarin on taistelu kenties moniavioisten eläinten urosten välillä, ja nämä näyttävät useimmiten olevan varustetut erikoisilla aseilla. Raatelevien eläinten urokset ovat jo sinänsä hyvin asestetut, joskin ne, kuten monet muutkin, ovat sukupuolivalinnan johdosta saaneet erikoisia puolustuskeinoja, sellaisia kuin ovat leijonan harja ja uroslohen väkäinen leuka; taistelussa saattaa näet kilpi olla voiton saamiseen yhtä tärkeä kuin keihäs tai miekka.

Lintujen kesken kiista on usein rauhallisempaa laatua. Kaikki, jotka ovat kiinnittäneet huomiotansa näihin seikkoihin, ovat yhtä mieltä siitä, että mitä kiihkein kilpakosinta vallitsee useiden lintulajien urosten välillä, jotka laulamalla koettavat houkutella luoksensa naarasta. Paratiisilinnut, Guianan kalliorastaat ja jotkut muut kokoontuvat parviin ja uros toisensa jälkeen astuu sitten esille pöyhkeilemään uljaalla höyhenpuvullaan, levitellen sitä mitä huolellisemmin ja parhaansa mukaan sitä pöyhistellen. Ne esittävät myöskin omituisia, hullunkurisia temppuja naarasten edessä, jotka seisottuaan katsojina, lopulta valitsevat viehättävimmän esiintyjän. Ken on läheltä tarkannut vankeudessa eläviä lintuja, tietää niiden usein osottavan yksilöllistä mieltymystä tai vastenmielisyyttä; niinpä Sir R. Heron kertoo, kuinka eräällä täplikkäällä riikinkukolla oli tavaton vetovoima kaikkiin hänen kanoihinsa. En voi tässä puuttua kaikkiin tärkeihin yksityisseikkoihin; mutta jos kerran ihminen lyhyessä ajassa kykenee antamaan bantamkanoillensa kauniin muodon ja siron ryhdin, jotka viehättävät hänen kauneudenkäsitystään, ei minusta ole mitään syytä epäillä naaraslintujen voivan aikaansaada huomattavia tuloksia, valitsemalla tuhansien sukupolvien kuluessa oman kauneudenkäsityksensä mukaan kauneimmat urokset. Muutamat yleisesti tunnetut lait, jotka koskevat uros- ja naaraslintujen höyhenpeitettä, verrattuna poikasten höyhenpeitteeseen, voidaan osaksi selittää johtuneiksi sukupuolivalinnan vaikutuksesta eri ikäkausina esiintyviin muunteluihin, jotka ovat periytyneet joko yksinomaan uroksiin tai molempiin sukupuoliin vastaavina ikäkausina. Mutta tilanpuute estää minua tässä lähemmin koskettelemasta tätä kysymystä.

Arvelen siis, että kun jonkin eläinlajin uroksilla ja naaraksilla on samat yleiset elintavat, mutta ne eroavat rakenteeltaan, väriltään tai koristuksiltaan, niin tällaiset eroavaisuudet johtuvat etupäässä sukupuolivalinnasta, s.o. joillakin urosyksilöillä on monet sukupolvet peräkkäin ollut jokin pieni etevämmyys muiden urosten rinnalla, mitä aseisiin, puolustuskeinoihin tai ulkomuodon viehättäväisyyteen tulee, ja tämä ominaisuus on mennyt perintönä ainoastaan urospuolisiin jälkeläisiin. Kumminkaan en tahdo lukea kaikkia sukupuolieroavaisuuksia tämän valinnan ansioksi, sillä me näemme kotieläimissämmekin syntyvän ainoastaan urospuolelle kuuluvia erikoisuuksia, joita ei ihmisen valinta näytä kartuttaneen. Villin kalkkunakukon rinnassa oleva karvatöyhtö ei voi olla miksikään hyödyksi ja on epäiltävää, onko se mikään kaunistus naaraslinnun silmissä; jos töyhtö olisi syntynyt kesytystilassa, olisi sitä varmaankin kutsuttu epämuodostumaksi.