Читать книгу Jutelmia - Dilling Lars, Harte Bret - Страница 2

Vuoden kuluttua tapahtui kuitenkin jotakin, joka enemmän kuin mikään muu vaikutti vanhan Rasmussenin matamin lähentämiseksi vastanaituihin, vaikka se samalla antoi aihetta pitämään riitaa yhä vireillä anopin ja miniän kesken.

Nuori Rasmussenin matami synnytti nimittäin tytön, jota isä ja mummo jo jotenkin nuorena, neljän päivän iässä, pitivät oikein ihmeenä mitä älyyn ja ymmärrykseen tuli.

Rasmussen väitti tytön parkaisevan, kun hän sanoi "puh!" ja hymyilevän, kun hän sanoi "ti-tuu!"

Vanha Rasmussenin matami, joka vastaiseksi oli asuttunut Grönlidiin miniän sairauden aikana, käveli edestakaisin lattialla tuuditellen pienoista käsivarsillaan, ja lauloi äänellä, joka soi kuin torninvartian:

Rasmussen kuunteli laulua myöntävästi nyökäyttäen päätään, ikäänkuin hän olisi tahtonut siten osoittaa kaikesta sydämmestä samaa toivovansa.

"Anna minun kantaa häntä vähäsen," pyysi hän.

"Ota hänet kaikin mokomin varovasti äläkä vaan pudota häntä," varoitteli mummo ja antoi hänelle lapsen, ikäänkuin se olisi ollut munanyytti.

"Kenenkä näköinen hän oikeastaan onkaan?" kysyi isä katsellen tytärtänsä ihastunein silmäyksin.

"Hän on sinun näköisesi," vakuutti eukko. "Eikä niin paljon sinun kuin isäsi, Rasmussen vainajan," lisäsi hän syvämielisesti ja kunnioitti nimismiehen muistoa syvällä huokauksella.

"Ti-tuu!" sanoi Rasmussen veitikkamaisesti.

Hymyilyn sijasta parkasi pienoinen aika tavalla.

"Sitä odotin juuri," sanoi vanha matami nuhdellen. "Et sinä osaa lapsia hoitaa. Tule minulle, sinä Olina," sanoi hän ja ojensi kätensä lasta kohti.

"Hän ei ilmoisna ikänä ole saapa nimekseen Olinaa," lausui nuori Rasmussenin matami närkästyen.

Hän oli koko ajan maannut vaiti ja seurannut lasta silmillään, mutta näki nyt olevan syytä yhtyä puheesen.

"Minkä hän muutoin saisi nimeksi?" kysyi mummo. "Eikö ole sekä hänen isänsä että vaarinsa nimi Ole, ja enkö minä itsekin ole ristitty Olina Petrinaksi? Luulisinpa ettei hänellä ole ketään läheisempää kenenkä nimen saisi."

"Hänen nimensä on oleva Tekla Aurelia Falk-Rasmussen, kirjoitettuna väliviivan kanssa," virkkoi äiti ja vaipui väsyneenä takaisin patjoille.

Mutta pikku Tekla tahi Olina, tahikka mikä hänen nimeksensä nyt tulisikaan, parkui parkumistaan ja häiritsi siten väittelyä.

Kuukaus myöhemmin oli pienoinen ristittävä, ja neiti Tekla Falk, amtmannin tytär, oli myöskin kutsuttu olemaan läsnä tässä juhlallisessa toimessa.

Kuitenkaan ei ollut vielä nimestä sovintoa syntynyt. Vanha Rasmussenin matami oli aikoja sitten palannut takaisin Granholtiin, mutta kävi usein Grönlidissä, ja joka kerta kun hän oli siellä, syntyi tavallisesti kina siitä, mikä ei kuitenkaan konsaan mihinkään päätökseen johtanut.

Rasmussen itse pysyi aina puolueettomana. Hän kunnioitti suuresti molempia asianomaisia eikä uskaltanut sen vuoksi lausua ajatustaan kumpaisellekaan.

Ylimalkaan tahtoi hän kuitenkin melkein aina mitä hänen vaimonsa tahtoi; mutta kuitenkaan ei saa luulla että tämä oli mikään hirmuvaltias.

Tosin löytyi niitäkin, jotka sitä väittivät, mutta se oli pelkkää panettelua.

Eräänä päivänä, kun eukko ei ollut pitkään aikaan siellä käynyt, käytti nuori Rasmussenin matami tilaisuutta kehoittaaksensa miestään lähtemään pappilaan ja pyytämään lapsen kastamista.

Kun Rasmussenin oli vaikea muistaa nimiä, kirjoitti hänen vaimonsa somilla kirjaimilla Tekla Aurelia Falk paperille.

Rasmussen pani sen muistikirjaansa ja muistikirjan lakkariin ja meni sitten ylös omaan kamariinsa vähän siistimään itseänsä, renkipojan valjastaessa uusien kääsien eteen.

Hänen sitä juuri tehdessä tuli vanha matami pihaan.

"Lähteekö Rasmussen kylään, Hannu?" kysäsi tämä.

"Lähtee, hän menee pappilaan kirjoituttamaan lasta kastettavaksi," vastasi Hannu.

Rouva puri huulet yhteen ja astui saliin. Täällä kohtasi hän miniänsä.

"Hyvää päivää, lapsukainen," sanoi vanha Rasmussenin matami ystävällisesti.

"Jumal'antakoon, anoppi," sanoi nuori Rasmussenin matami kasvot niin kauhistuneen näköisinä, juuri kuin nimismies-vainaja olisi tullut toisesta maailmasta toimittamaan ryöstöä talossa.

"Tänään on kauhea helle," sanoi vanha matami huomaamatta, kuten näytti, miniän hämmennystä.

"Hirmuinen helle," huokasi nuori matami. "Ettekö heitä pois hattuanne?"

"En, kiitos vaan. Tulen kaupungista ja olen matkalla oikopäätä kotia."

"Nyt olen valmis," sanoi Rasmussen astuen huoneesen.

"Lähdetkö minne?" kysäsi hänen äitinsä.

"Hän menee pappilaan," sanoi nuori vaimo epätoivoisen rohkeudella, päättäen taistella viimeiseen saakka.

"Se oli hyvä, sittehän pääsen samalla hevosella kotia. Mutta ensin täytyy minun suudella pienoista."

"Hän nukkuu," sanoi äiti.

"No niin, jääköön sitten toistaiseksi. Tule nyt, Ole, ei sinun tarvitse minua odottaa," lisäsi hän ja meni ulos.

Kun äiti ja poika olivat nousseet kääseihin, sanoi nuori matami:

"Nyt olemme määränneet hänen nimensä."

"Minun puolestani saat kernaasti antaa hänelle vaikka Bismarckin nimeksi," sanoi vanha Rasmussenin matami näreästi, ja he läksivät.

"Vihdoin sain tahtoni perille," sanoi nuori matami ja katsoi heidän jälkeensä. "Hän oli tosin suutuksissaan, mutta tyyntyi kuitenkin nähdessään ettei ollut apua mistään yrityksistä."

Mutta Rasmussenin hepo kiidätti pappilaan, joka oli puolitiessä Granholtista Grönlidiin.

Kun he joutuivat perille, sanoi vanha matami: "Hevosen sidomme kiinni tänne pihaan. Minä poikkean myöskin pappilaan, sillä minulla on myöskin vähän puhuttavaa rouvan kanssa."

"En millään ehdolla tohdi jättää nuorta, virkkua hevosta yksin tänne," sanoi Rasmussen. "Täytyy kutsua renkejä katsomaan sitä."

"Näethän että kaikki väki on alhaalla pellolla," sanoi hänen äitinsä.

"Mutta enkö minä voi toimittaa asiaasi, kun sinä pidät hevosta?"

"Miks ei, on vaan sanottava papille, että tahdon tyttörievun kastetuksi ensi sunnuntaina, ja annettava hänelle nämä 20 kruunua ja tämä paperi, jossa on lapsen nimi."

"Voinhan minä sen aivan hyvin toimittaa."

"Mitä sanotte nimestä?" kysäsi poika levottomasti.

"Minä sanon, että kun lapset saavat tahtonsa perille, eivät he itke." Lausuen tämän oraakelivastauksen laskeusi äiti alas rattailta ja meni pappilaan.

Kotvasen kuluttua palasi hän takaisin.

"Pappi lähetti terveisiä ja käski kiittämään rahasta ja sanomaan, että hän on valmis kastamaan vaikka kymmenen lasta sinulle, jos vaan tahdot. Olisi itsekin tullut ulos kiittämään sinua, mutta kun hän parast'aikaa tutkisteli saarnaansa sunnuntaiksi, arvelin ettei maksanut vaivata itseänsä."

"Ei, hänen ei tarvinnut laisinkaan," sanoi Rasmussen sydämmen pohjasta mielissään äidin sovinnollisesta mielialasta ja että asia nyt oli parhaassa sovussa perille saatettu.

Ristiäisiksi määrätty päivä saapui.

Vanha Rasmussenin matami, jonka tuli kantaa lapsi, ja neiti Falk, jonka piti olla kummi, olivat aikoja sitten matkustaneet pienokaisen kanssa.

Tekla neiti ei olisi saapa tietää lapsen nimeä ennenkuin kirkossa. "Se on oleva odottamatonta hänelle," sanoi nuori Rasmussenin matami.

Kirkkoaika oli jo ohitse, ja nuori matami istui kalpeana ja viehättävänä salissa, puettuna vaaleaan sitsihameesen ja kirjaompeluinen aamumyssy päässä, odottaen kummeja kirkosta tulevaksi.

Vihdoin kuului vaunut tulevan, ja heti sen jälkeen astui vanha Rasmussenin matami riemusta loistavana sisään ja laski pienoisen vastakastetun äidin syliin.

"Kas niin," sanoi hän voittoriemuisena, "suutele nyt pikku Olinaasi."

"Olina!" huudahti äiti kauhistuneena.

"Niin Olina, minä puhuin itse papin kanssa."

"Julma ihminen," nyyhkytti äiti, "en sadasta talarista olisi tahtonut häntä siksi kastetuksi!"

"No, nyt sinun kuitenkin täytyy tyytyä siihen," sanoi anoppi ja pani neljä sadankruunun seteliä huolellisesti käärittynä valkoiseen paperiin pöydälle. "Nämä on Olina saapa; vaan jos hänen nimekseen olisi tullut Aurelia, ei hän olisi saanut muuta kuin tavallisen kumminlahjan."

Nuori Rasmussenin matami säpsähti. Punainen vetolaastari, sadankruunun setelit, alkoi vaikuttaa lieventäväisesti hänen haavoitettuun äidinsydämmeensä. Mutta kuitenkin hän vaan yhä itki ja mietiskeli, eikö nyt olisi sovelias tilaisuus saada suonenvetokohtausta.

"Kuules nyt, Maria, ole järkevä ja tyynny," sanoi vanha matami. "Joko saat, näet, useampia lapsia tahi et saakaan useampia lapsia."

Kun tämä oli kiistämätön tosiasia, ei nuorella vaimolla ollut mitään sitä vastaan muistuttamista.

"Jos saat useampia lapsia, olen päättänyt, että Olinasta tulee minun oma tyttöni ja hän saa periä Granholtin ja kaikki mitä jälkeeni jätän. Ja vaikka hän jäisikin ainoaksi lapseksi ja Grönlidin perijäksi, lienevät kuitenkin Granholt ja kolikkoni hyvät lisänä."

Nuorella Rasmussenin matamilla ei ollut tätäkään vastaan mitään muistuttamista.

"Mutta niin paljon vaadin minä, että hänellä ensinnäkin on kristillinen ja siivo nimi, ja että hänet toiseksi on kasvatettava niin, että hän sopii siihen asemaan, johon hän joutuu, ja jos sinä rupeat panemaan liian paljon herrasoikkuja tytön päähän, kyllä minä ne hänestä otan pois. Nyt olen sanonut ajatukseni, ja sen mukaan saat käyttäytyä. Jollet noudata sitä, teen hänet perinnöttömäksi."

Nuori Rasmussenin matami ajatteli itsekseen, että joukottainkin äitejä varmaan ilolla antaisi tyttärilleen nimeksi Olinan, jos he vaan sen kautta saisivat hankkia heille 50,000 kruunun perinnön.

Hän ei näyttänyt siis olevansa minäänkään kepposesta ja päätti jättää suonenvetokohtauksen toiseen erään.