Читать книгу Rajuilma - Dreyfus Abraham - Страница 1

Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä

HENKILÖT:

Herra. Mykkä henkilö. Rouva.

(Pieni huone. Perällä kamiini. Ovet oikeaan ja vasempaan. Kaksi nojatuolia kamiinin edessä. Ensimmäisen vasemmanpuolisen kulissin ääressä lepotuoli. Oikealla pieni pöytä karahviinineen ja lasineen. Kamiinin päällä pöytäkello).

Ensimmäinen kohtaus

Rouva (Yksin. Istuu kamiinin ääressä kuumeentapaisesti työskennellen jotain käsityötä. Hetken kuluttua katsahtaa hän pöytäkelloa. Matalalla äänellä:) Yksitoista! (Äänettömyyttä; kimeällä äänellä:) Yksitoista! (Askeleita kuuluu. Rouva päästää huokauksen). Noo, vihdoinkin! (Rupeaa jälleen työskentelemään).

Toinen kohtaus

Herra. Rouva.

Herra (Tulee hauskana ja iloisena ja avosylin vaimonsa luo. Rouva istuu liikahtamatta ja katsomatta ylös koko ajan työskennellen. Herra pysähtyy hämmästyneenä ja tutkii levottomasti vaimoaan. Ei, parasta on pysyä levollisena, syy siihen ettei hän käänny on ihan yksinkertaisesti se, ettei hän ole kuullut hänen tuloaan. Herra hymyilee, hiipii hiljaa hänen taaksensa ja aikoo juuri suudella häntä niskaan, kun tämä ojentaa itsensä täydessä pituudessaan).

Rouva (Katselee häntä ylenkatseellisesti).

Herra (Hämmästyy ja astuu askeleen häntä kohti).

Rouva (Peräytyy reippaasti). Anna minun olla!

Herra (Aikoo puhua).

Rouva. Anna minun olla!

(Menee huoneensa ovea kohti).

Herra (Seuraa häntä silmillään).

Rouva (Kynnyksellä juhlallisesti). Tästä päivästä on kaikki meidän välillämme päättynyt.

(Menee huoneesensa, herra syöksee jälestä. Ovi paiskataan kiinni).

Kolmas kohtaus

Herra (Yksin. – Mitä on tapahtunut? Onko hänen vaimonsa tosiaan raivoissaan, vai onko hän tehnyt pienen kepposen? Hän ehkä nauraa parastaikaa. Saadakseen asiasta selvän, kallistaa hän korvansa oveen. Ei mitään kuulu. Tämä on varmaan jotain vakavaa. Oikea vihuri ilma. Viis rajuilmasta! Herra on nähnyt monta senkaltaista! Parasta on antaa sen mennä ohi vaan. Herra menee kamiinin luo, lämmittää vuorottain jalkojaan ja hieroo käsiään. Sen jälkeen ottaa hän sanomalehden käteensä ja asettuu mukavasti nojatuoliin).

Neljäs kohtaus

Herra. Rouva.

Rouva (Tulee huoneestaan ja asettuu miehensä eteen kiivaasti). Sinä luulet siis tämän elämän voivan pitkittyä.

Herra (hämmästyy).

Rouva. Sinä tietysti luulet että istuttuani koko illan sinua odottamassa, tuntuu hyvin hupaiselta lähteä ypöyksin kylmään huoneeseen, sillä aikaa kun sinä hyvin tyytyväisenä istut täällä jalkojasi lämmittämässä ja lukien sanomalehteä?

Herra (aikoo nousta).

Rouva. Oo, istu vaan! Minä en millään muotoa tahdo sinua vaivata. Minä voin varsin hyvin käsittää, että oltuasi viisi tuntia ulkona, haluat sinä levähtää.

Herra (aikoo puhua).

Rouva. Se minua vaan suututtaa että olen sinua odottanut. Jos olisin voinut aavistaa että tulisit kotia vasta kahdentoista jälkeen —

Herra (katselee pöytäkelloa).

Rouva (innoissaan). Suo anteeksi, tämä kello jälistää ainakin tunnin. Kello on puoli yksi.

Herra (katselee taskukelloaan).

Rouva. Mutta se on tietysti sinulle ihan yhden tekevä, Mitä sinä kellosta välität? Samahan tuo lienee, jos tulet kotia kello kaksi, kello kolme, tai vaikkapa kello kuusi aamulla.

Herra (tahtoo vastustaa).

Rouva. Hiukan enemmän tai vähemmän, mitäpä tuo haittaa.

Herra. —

Rouva. Niin, minä tunnen sinut! Minä tiedän, mihin sinä pystyt, kun kerran olet alkanut vaeltaa sitä leveätä tietä!

Herra (hymyilee).

Rouva. Niin, hymyile sinä vaan, iva soveltuu hyvin sinun laisille veitikoille.

Herra (katsoo alas).

Rouva. Sinä olit tietysti tavan mukaan ihaeltu. Kuinka monta sydäntä olet vanginnut?

Herra (mykkänä).

Rouva