Читать книгу Kalevalan avain - Ervast Pekka - Страница 19

Jos ensin otamme jumalallisen kolminaisuuden merkityksessä tajunta, aine ja näiden synnyttämä muoto eli maailma, näemme, että Kalevala luomiskertomuksessaan antaa paikkansa näille kolmelle tekijälle. Luomiskertomus on tällöin kertomus Väinämöisen synnystä, kuten R. Engelberg aivan oikein huomauttaa[14], vaikkakin toisessa mielessä, ja meidän tulee yksinomaan pitää silmällä tätä merkkitapahtumaa, sillä Väinämöinen edustaa tässä ilmennyttä elämää eli maailmaa.

Molemmissa Kalevala-laitoksissa mainitaan Väinämöisen emo, vanhassa ohimennen, uudessa seikkaperäisesti, mutta vanhassa ei mainita mitään Väinämöisen isästä, joka uuden Kalevalan mukaan on tuuli. Tässä meillä nyt on alkuperäinen kolminaisuus: tuuli isänä, Ilmatar äitinä ja Väinämöinen poikana. Tuuli kuvaa tajuntaa eli henkeä, Ilmatar eli »veen emonen» ainetta ja Väinämöinen kuten sanottu maailmaa, ja koko kuvaus tuo mieleemme jehovistisen kosmogonian Mooseksen 1 kirjan alussa, jonka mukaan »jumalan henki liikkui vetten päällä»:

Tuli suuri tuulen puuska,

Iästä vihainen ilma,

Meren kuohuille kohotti,

Lainehille laikahutti.

Tuuli neittä tuuitteli,

Aalto impeä ajeli

Ympäri selän sinisen,

Lakkipäien lainehien;

Tuuli tuuli kohtuiseksi,

Meri paksuksi panevi.

Kun sitten Väinämöisen äiti synnytystuskissaan kääntyy Ukko Ylijumalan puoleen apua rukoillen, on tämä aivan kuin viittaus siihen, että kaikkien luovien voimien ja kaikkien tajullisten olentojen takana on salainen jumaluus, josta ei sen enempää Kalevalassa puhuta.

Prof. Krohn ja hänen koulunsa selittää kyllä mitättömäksi koko luomisrunon ja Väinämöisen syntymisen, löytäen sen alkuperäisiä aineksia tautien syntyrunoista, kiikkulauluista ja ties mistä.[15] Tämä saattaa olla muodollisesti oikein—en kykene asiaa arvostelemaan,—mutta ei koske runon henkeä. Runon hengessä ilmenee niin selvä alkuperäinen mysteriokuva, ettei se voi olla minkään sattuman aiheuttama. Ja koko tässä kuvauksessa on piirre, joka selvästi todistaa runon hengen olevan tiedon mystillisistä maailmoista kotoisin.

Kun hieman tarkemmin ajattelemme tätä maailmanluomiskertomuksissa ilmenevää kolminaisuutta, huomaamme, että »pojan» selittäminen maailmaksi on liian ylimalkainen ja pintapuolinen. Tajunnan ja aineen yhtymisestä ei muitta mutkitta synny maailma. Hengen äärettömyys ja aineellisen rajotuksen mahdollisuus yhtyvät siinä niin sanoaksemme yksilöllisessä tajunnassa, jota kutsutaan luojaksi eli Logokseksi. Alkuperäinen kolminaisuus ei niin muodoin ole tajunta, aine ja maailma, vaan tajunta, aine ja ilmennyt luoja, joka taas puolestaan on maailman alku ja perusta.

Aivan oikein »poikaa» sentähden kuvataan eläväksi personallisuudeksi, Väinämöiseksi, joka vuorostaan maailman luo. Väinämöinen on se »suuri ihminen», Adam Kadmon, Makroprosoopos (»suuret kasvot»), jonka »kuvaksi» ihminen on luotu; hän on se maailmanjärki eli Logos, jonka mietiskelyn ja laulun tuote ilmennyt kosmos on. Uusi Kalevala antaa Väinämöisen astua ulos emonsa kohdusta vasta maailman luomisen jälkeen, mutta vanha Kalevala, jonka mukaan Väinämöinen ensin on syntynyt ja sitten ottaa osaa maailman luomiseen, pysyttelee tältä kannalta katsoen lähempänä alkuperäistä mysteriokuvaa.[16]

Se piirre, joka nyt tässä kuvauksessa on todistusvoimaisin, on

Väinämöisen äidin neitseellisyys ja hänen muodollinen isättömyytensä.

Äiti näet kuvataan eläväksi personalliseksi olennoksi, jota vastoin

»tuuli» samoinkuin »pyhä henki» tekee aivan abstraktisen vaikutuksen.

Mahtavat ovat Kalevalan kuvauksen alkusanat:

Yksin meillä yöt tulevat,

Yksin päivät valkeavat,

Yksin syntyi Väinämöinen…

Prof. Krohn väittää, että kaksi ensimäistä säettä ovat muualta otetut ja että kolmas säe on Lönnrotin lisäämä.[17] Olkoon. Lönnrot on silloin menetellyt kuin todellinen runolaulaja, kuin tietäjä ainakin. Hänen inspiratsioninsa—koska tuskin saanemme puhua hänen tiedostaan—osui oikeaan. Hän kuvasi noilla säkeillä »jumalan ainokaisen, s.o. yksisyntyisen (monogenees) pojan» syntymistä. Niissä kuuluvasti kaikuu vanha mysterioruno Logoksen synnystä, joka tapahtuu »yksin» sekä siinä merkityksessä, että hän ajan alussa on ensimäinen ja ainoa ilmennys, että siinäkin merkityksessä, että hän on syntynyt yliluonnollisella tavalla yksin äidistä.

Krohnin koulun väite, että Kalevalan kertomus Väinämöisen neitseellisestä äidistä on laina kristinuskosta, on etsitty ja turha, sillä vanhoissa uskonnoissa tapaamme aina tämän mysterioista polveutuvan käsityksen neitsytsyntymästä.

Osiris Egyptissä oli syntynyt taivaallisesta äidistä, neitseestä, jonka nimi oli Neith, ja Horus samaten oli Isis-neitseen poika. Babylonissa Eridun aurinkojumala Tammuz oli jumalatar Ean »ainoa poika»; Ean toisintonimenä esiintyy Ishtar, Astarte, Mylitta. Persiassa Zoroaster oli siinnyt jumalallisen järjen säteestä, ja hänen äitinsä oli neitsyt. Vanhassa Meksikossa Quetzalcoatl niinikään oli syntynyt neitsyt Chimalmasta ja Yucatanissa vapahtajana palvottu Bacab neitsyt Chiribiriaasta; sama oli laita aztekilaisen aurinkojumalan Huitzilipochtlin. Indiassa Krishnan äiti Deevaki oli neitsyt ja samoin Gautama Buddhan äiti Maajaa, niinkuin myös Jeesus Kristus oli syntyisin neitsyt Maariasta. Tietysti nämä kertomukset ovat puhtaita legendoja ilman vastinetta todellisuudessa kun on kysymys historiallisista henkilöistä, mutta kun henkilöiden nimet seisovat symboleina, jumalallisten voimien edustajina, silloin neitsytsyntymä on kuvaava ja runollinen esitys mahtavasta henkimaailman tosiseikasta. Onhan Kristus kristillisessä teologiassa myös sama kuin Logos eli Sana, jonka kautta maailma luotiin. Samaten Krishnaa Indiassa pidetään toisen jumalpersonan Vishnun avataarana eli ruumistumana ja kutsutaan Hariksi, s.o. (syntien) poistajaksi. Hänen äitinsä Deevaki puhuttelee häntä sanoilla »sinä jumalien jumala, joka olet kaikki kaikessa». Egyptissä Osirista ja Horusta kutsuttiin »kuninkaitten kuninkaaksi» ja »herrojen herraksi», Osirista myös »koko maan herraksi». Historiallisena henkilönä Väinämöinen tietysti oli syntynyt ihmisten tavalla, mutta Väinämöinen jumalana ja aurinkologoksena oli ilman korean immen poika.

8.