Читать книгу Tietoja maailman kansoista, heidän tavoista, uskonnoista ja vaiheista - Forsman Jaakko Oskar - Страница 1

Ihmiskunta yleensä

Оглавление

Sekä uskontomme pyhät alku-tiedot, että muutkin kansojen vanhimmat muistojutut viittaavat siihen, että ihmis-kunnan alku-perä on ollut Keski-aasiassa. Siellä on luontokin niin runsaasti jakanut kauneuttansa, että nämät paikkakunnat Moseksen kirjoissa täydellä oikeudella kutsutaan "Paratiisiksi" eli "Jumalan puutarhaksi". Pyhä Raamattu, joka on uskottavista historiallis-tiedoista vanhin, kertoo, niinkuin tiedämme, että ihmiset ovat lähteneet yhdestä paris-kunnasta, Aatamista ja Eevasta. Mutta ihmiskunta hävitettiin pian pahuutensa tähden; ainoastaan Noa perheenensä jätettiin elämään. Kolme poikansa Sem, Ham ja Japhetti tulivat nyt uuden ihmissuvun esi-isiksi. Sittemmin ovat myöskin maanpallon kansat näistä Noan pojista saaneet nimitystä, kun ovat jakauneet kolmeen isoon lahkoon: Semilaiset, Hamilaiset ja Japhettilaiset.

Koska nyt aikojen kuluessa ihmiset yhä levisivät leviämistänsä maan päällä, muuttuivat he vähitellen ulko-muotonsa puolesta toisistansa eriäväisiksi. Tähän oli monta vaikuttavaa syytä, milloin eri ilma-ala ja muu asuntopaikan eroovaisuus, milloin eri sivistyksen- ja elatuksen tila. – Sentähden hajosivatkin ihmiset eri kansoihin; kansa, näet, on yksi yhteiselämään liitetty väen-paljous, joka kieleltä tahi ulko-muodolta, tavoilta, uskonnolta ja hallitus-muodoltansa taidetaan muista kansoista erittää. Mutta muutamat kansat pysyivät likemmässä sukulaisuudessa toisillensa, toiset taas vallankin vieraantuivat ja sillä tavoin on syntynyt koko maanpiirissä viisi eri ihmislajia eli luokkaa, jotka kuitenkin kaikki, – kun ovat yhdestä pariskunnasta saaneet alkunsa, – ovat itsestänsä yhtä pätevät, vaikka monenlaiset seikat ovatkin estäneet heitä samaan kuntoon pääsemästä.

Nämät ihmisluokat ovat:

1. Kaukasolainen ihmisluokka, johon kuuluvat kaikki Eurooppalaiset, paitsi suomalaista kansan-lahkoa, Länsi-aasialaiset ja Pohjois-ahrikkalaiset. Tämä luokka, joka on Kaukason vuori-selänteen mukaan nimitetty, on kaikista etevimpänä pidettävä. Sillä tämä on se ainoa, johon sivistys on oikein päässyt juurtumaan ja josta se sitten on levinnyt toisille kansakunnille. Sentähden voimmekin sen sanoa ihmiskunnan johdattajaksi. Hänen jalo kutsumuksensa näyttää olevan sivistyttää vielä raakuudessa eläviä veljiänsä. Myöskin ihmiskunnan historia kertoilee melkein ainoastaan tähän kuuluvien kansojen vehkeistä ja edistymisestä, – vaalea iho, pitkät ja pehmeät hiukset ynnä kaunis ja soma kasvojen muoto ovat Kaukason ihmis-luokan tunnus-merkit.

2. Mongolilainen ihmisluokka; siihen kuuluu isoin osa Aasian asukkaita, jos Länsi-aasialaiset eroitamme, vieläpä Suomalaiset kansat Euroopassa ynnä Eskimot Pohjois-amerikassa. Siihen kuuluvilla kansoilla on enimmitten vaalean-keltainen iho, karheat hiukset, silmän-nurkat vinossa ja poskipäät (sasupäät) pystyssä. Suomalaiset ovat tässä luokassa melkein ainoat, jotka ovat päässeet korkeampaan sivistykseen.

3. Aitiopilainen ihmisluokka; tämä sisältää kaikki Ahrikkalaiset, jotka eivät kuulu Kaukasolaiseen ihmisluokkaan. Tunto-merkkinsä ovat: musta iho, villavat käherä-hiukset, paksut huulet ja nykärä nenä. Se kutsutaan tavallisesti Neekeriksi.

4. Amerikkalainen ihmisluokka; tähän kuuluvat kaikki Amerikan kotoperäiset kansat eli alku-asukkaat. Nämät tunnetaan vasken-karvaisesta ihosta, ohuesta mustatukasta ja leveästä naamastansa.

5. Malajilainen ihmisluokka; tähän kuuluu osa Intian itä-saarennon asukkaita ynnä Etelä-meren saaristolaiset. Malajilaiseen kansakuntaan kuuluvilla on ruosteen-karvainen iho, leveä nenä, pitkä suu, mustat, paksut käherä-hiukset.

Näistä ihmisluokkain tunnus-merkeistä havaitsemme, ihon, tukan ja pääkallon rakennuksen paraiten osoittavan, mihin luokkaan kukin kansa on luettava. Kaukasolaisessa ihmisluokassa tunnetaan Eurooppalaisen pää kohta pitkällisestä raivastaan, joka tavallisesti on munanmuotoinen, myöskin kauniista otsan kuvusta ja suorasta nenän-roustosta, joka on joksikin esiin pistävä. Itäindialaiset ovat merkittävät pääkallonsa suipukasta kuvusta, lyhyestä taka-raivasta ja varsin lujista leukapielistänsä. Aitiopilaisen ihmisluokan Ahrikkalaisilla taas on kaita taka-raiva ja lyhyt nenän-rousto, mutta Tartarilaisilla ja Kalmukilla Kaspian meren tienoilla on suippo pääkallo, alhainen otsa, syvät silmänkolot ja aivan lyhyt nenän-rousto.

Näin helposti ei käy ko'on ja vartalon puolesta ihmisluokat toisistansa eroittaa. Lyhyimmät ihmiset asuvat pohjois- ja etelä-navan likellä. He harvoin ovat enemmän kuin neljän jalan korkuiset. Syy tähän matelevaisuuteen on kylmä ilma, joka myöskin kutistaa kasvut ja estää heidät sitten kurjuudestansa kohoomasta. Pää-syy kansojen erinäisyyteen on ilmanala, jolla ymmärretään jonkun maan kylmyys, lämpimyys ja säät. Mimmoinen ilmanala maassa on, rippuu varsinkin siitä, onko maa päiväntasaajaa likellä vai siitä kaukana. Mitä likempänä päiväntasaajata maa onpi, sitä lämpösempi; mitä kaukaisempana siitä, sitä kylmempi. Myöskin monta muuta seikkaa kosee ilman-alaan. Niin voivat meren likeisyys, maan sisällinen luonne, jos se esimerkiksi on suoperäinen tahi ei, ja korkeat vuoret, jotka maan rajoittavat ja suojelevat, tehdä ilmanalan joksikin toisemmoiseksi, kuin päivä-tasaajan kaukaisuudesta arvaten päättää sopisi.

Kun nyt Kaukasolainen ihmisluokka, joka on kaikista vanhimpana pidettävä, yhä levisi maan päällä, niin oli tästä välttämätön seuraus, että ne ihmiset, jotka Aasiasta muuttivat majansa tuohon kuumempaan Ahrikkaan, tulivat monen muutoksen alaisiksi. Niinpä muuttui ihonsa ihan mustaksi. Mutta ilmanala ei kose ainoastaan ruumiin kuntoon ja muotoon, vaan myös ihmisten hengelliseenkin vireyteen. Myöskin elatusaineista ja muista ihmiseen koskevista asioista voimme saman sanoa. On esimerkiksi havaittu, että ihmiset, jotka vuorimaissa asuvat, ovat vireät, ahkerat, innokkaat ja vapautta rakastavaiset, mutta nevaisten paikkakuntien asukkaat synkkämieliset ja jotensakin tylsäpäiset. Tästä yleisestä luonnonla'ista on kuitenkin monta poikkeusta.

Kansakuntien erityisiin ihoihin nähden, on vielä seuraava seikka muistettavana. Ihmisen ruumiilla on oikeastansa kaksi peitettä, toinen ulkopuolinen tahi päällysnahka ja toinen sisällinen, joka nimitetään varsinaiseksi nahaksi. Näitten peiteitten välillä on mahdottoman hieno liivainen aine, joka leviää yli koko ihmisruumiin. Tämä aine tekee semmoisen ihojen erinäisyyden mahdolliseksi; Neekerillä on se musta ja Malajilaisilla ruosteen-karvainen. Tämä liiva, näet, hiiluu kuulakan eli läpi-näyttävän päällysnahan läpi ja antaa siis ruumiille värinsä. Mutta tämän liiva-aineen väriin kosee myös ilman-ala paljon.

Koska nyt olemme tarkastelleet tämän ihmiskunnan jakaamisen viiteen pää-luokkaan, niin käykäämme katsastelemaan ihmisten ensi-oloja ja alku-seikkoja.

Paremmin ja selkeämmin kuin uskontomme alku-tiedoissa, ei ole missään ihmiskunnan ensi-olot kuvattuina. Ensimäisestä pariskunnasta syntyi perhe. Tästä taas syntyi toisia perheitä, jotka yhdistyivät isoon perhe-kuntaan, jonka luonnollinen esimies vanhin perheen-isä oli. Luemme Moseksen kirjoissa, että Aaprahamin suku jo kolmannessa sukupolvessa, Jaakopin isännöidessä, sisälsi seitsemänkymmentä henkeä. Tämä seitsemän-kymmenen hengen lukuinen perhekunta läksi Ekyptiin. Kolmensadan vuoden kuluttua oli tästä Jaakopin perhekunnasta jo paisunut kansa, johon kuului monta sataa tuhatta henkeä. Samatekkuin Heprealainen eli Juutalainen kansa, ovat myöskin muut kansat vähitellen syntyneet.

Aivan ihmeteltävä on, kuinka ihminen niillä hengellisillä lahjoilla ja voimilla, jotka Jumala hänelle lahjoitukseksi oikeasta kodistansa antoi, vähitellen halvasta olostansa on voinut päästä sille korkealle sivistyksen kannalle, sekä tiedetten että taidetten puolesta, jolla se nyt on.

Puute oli nähtävästi ihmisen ensimäinen opettaja, ja tuo ihmisen keksintö-voima toinen. Kuvitelkaamme mielehemme ensimäiset ihmiset, kuinka alastomina hääräsivät maan päällä. Nyt teki kuumuus tahi kylmyys jotakin suojelusta heille tarpeelliseksi. Silloin näki ihminen eläimet, kuinka he juoskentelivat suojelevissa peitoissansa, jotka itse Luoja oli heille antanut. Eipä siis ihmettä ollutkaan, että ihminen tappoi eläimet ja heidän lämpöisistä taljoista teki itsellensä puvun. Semmoisista vähäpäätöisistä aluista syntyivät kaikki keksinnöt, jotka sittemmin ihmisten kautta tapahtuivat. Ensimäiset puitten lehdistä ja eläinten taljoista säitä vastaan suojelukseksi tehdyt peitot olivat pian toisiin soveliaampiin ja mukavampiin vaatteisin vaihetettavat. Värin koreus, josta itä-maissa eläinten taljat välkkyvät, yllytti myöskin ihmistä pitämään ulko-näöstänsä ja vaatteistansa enemmän huolta. Sittenpä keksittiin kutominen ja pianpa reipasteltiin kudotuissa kankaissa, jotka sittemmin opittiin monenmoisilla värillä koristamaan. Yhtä halpa alku oli myöskin rakennustaidon. Ihmisten tarve suojella itsensä kylmästä, lämpimästä ja sateista pakoitti heitä itsellensä majoja tekemään, jotka alussa eivät olleet muista rakennusaineista, kuin lehdityksistä, mutta sittemmin tulivat yhä muhkeammiksi, kunnes viimein opittiin kiviä yhteen liittämään ja muuria rakentamaan.

Kuinka kielet ovat ihmisille syntyneet, taidamme vieläkin joka hetki pienissä lapsissa havaita. Lapsi, kun ei vielä muulla keinolla voi tahtoansa ja mieltänsä selittää, käyttää aina ensiksi viittaus-puhetta; sittemmin vasta oppii muutamia sanoja lausumaan ja pieniä lauseita sommittelemaan. Moninaisista syistä näyttää se meille aivan todenmukaiselta, että ensimäiset ihmiset ovat samaa keinoa käyttäneet ymmärtääksensä toinen toistansa. Äänellisestä puheesta syntyi myöhemmin kuva-kirjoitus, jolla ymmärretään taito määrätyt mielimykset ja ajatukset silmille esitellä ja muistossa pitää. Jos esimerkiksi voiman mielimys tahdottiin oikein nähtäväksi tehdä, niin kuvailtiin Jalopeura eli joku muu elävä, jolla tiedetään olevan paljon voimia. Tällä kuva-kirjoituksella täytyi ihmisten kauvan tulla aikaan, kunnes viimeinkin puustavi-kirjoitus keksittiin. Tultiin, näet, ajattelemaan, että olisi mahdollinen yksityisille kieliäänille merkkiä mukailla ja niinpä sitten päästiin kirjainten keksintöön. Tämä puustavi-kirjoituksen keksintö, jonka kautta me kuinka hyvänsä voimme toisille ajatuksemme ja tuntomme ilmoittaa, osoittaa täydellisesti, millä erinomaisilla lahjoilla ihmisen henki on varustettu. Sekä kirjainten keksinnön että myöskin kirjapainon kautta, joka paljoa myöhemmin keksittiin, on ihmiskunnan sivistys tukevalle pohjalle iäksi-päiväksi perustettu.

Yhdestä kielestä, joka ensi-aikoina oli koko ihmiskunnalla yhteinen, syntyivät ilmanalan ja muitten ulkonaisten seikkojen vaikutuksesta monet erilaiset kielen-murteet. Näistä murteista ovat sittemmin eri kielet saaneet alkunsa. Mutta näillä on kuitenkin muutamia yhteisiä lakiloita, josta meidän sopii arvata heidän kaikkien yhdestä alkukielestä lähteneen. Aivan kummallisiin päätöksiin tulemme kielten toisiinsa vertaamisella. Niin esimerkiksi näemme Saksan ja Persian kielissä, jos heitä toisiinsa vertaamme, paljon yhtäläisyyttä, vaikka Saksalaiset ja Persialaiset asuvat kovin kaukana toinen toisestansa. Tämä näyttää todeksi, että Saksalaisten esi-isät ennen muinoin ovat Aasiassa asustelleet.

Kielten muodostumiseen kosee myöskin paljon kunkin kansan sivistys ja viljelys. Sivistynyt ihminen puhuu äidin-kieltänsä varsin toisella tavalla, kuin sivistymätön. Useinkin on hänen vaikea ymmärtää sitä puhetta, millä luonnon kasvattama ihminen koettaa ajatuksiansa selitellä. Mitä tässä on puhuttu erinäisistä ihmisistä, se myöskin sopii kokonaisiin kansoihin.

Myöskin elatus-keinot ovat aikojen kuluessa ihmisissä paljon edistyneet. Alussa elettiin ainoastansa puitten hedelmistä, joka ihmiskunnan ensimäisessä asunto-paikassa, tuossa satoisassa ja lämpöisessä Aasiassa oli vallankin sopiva. Vasta sittemmin opittiin maan-hedelmistä elatusaineita hankkimaan. Taas kun huomattiin, että muutamat eläimet hankkivat itsellensä ruokaa toisien elävien lihasta, tässäpä se ajatus, eikös olisi myöskin ihmisillen tuosta jotakin ruuan-puolta. Mutta kun tämä joksikin karvaalta ja kitkerältä maistui, raa'alta syödä, juohtui jonkun mieleen, eikö sitä voisi kuinkaan ma'ustaa. Tästäpä sitten ruvettiin keittämisen ja paistamisen keinoa viljelemään. – Tarve myöskin pakoitti ihmiset maanviljelykseen ryhtymään. Kun ihmiset yhä karttuivat karttumistansa, ei riittänyt enään ihmisten tarpeesen tuo vilja, joka itsestänsä nousi maan povesta. No, sitten ei muuta neuvoa ollut, kun koetella, millä keinolla saataisiin viljasato enenemään. Tästäpä keksittiin tuo ihmiskunnan sivistykselle aivan tärkeä maan-viljelys, joka vieroitti kansat kolkasta kierto-elämästä ja tuimasta metsästämisestä, kiinnittäen heidät vakinaisiin asunto-sioihin. Ihmiskunnan viimeiset keksinnöt olivat tieteet ja taiteet. Ensimäinen tiede, joka oli ihmisille tuttu, oli tähtitiede. Karja-kansat, jotka öisin oleskelivat ulkona itä-maitten kirkkaan ja lämpimän taivaan alla, tottuivat pian tähtien säännöllistä juoksua tarkastelemaan, aina nähdessänsä heitä kimaltavaisella taivaalla. He koettivat tämän järjestyksen ijankaikkisia lakiloita tiedustella ja oppivatkin pian sekä heille tuttujen tähtein että myöskin auringon ja kuun juoksua luvunlaskulla määräämään. Ruoko-putki, johon paimen sattumuksesta puhalsi, antoi ääntä jonkunmoista ja niinpä oli ensimäinen askel soittokalujen keksintöön otettuna. Vedenpinnalla uiskenteleva vesilintu kiihoitti ihmistä koettamaan, eikö olisi myöskin hänen mahdollista vesiä kuljeskella. Muutamat yhteen liitetyt hirret eli ontaksi koverrettu ranka (kuten Suomalaisten haapiot) olivat ensimäiset alukset. Nämät tulivat pian yhä täydellisemmiksi, sittenkun niihin liitettiin airot ja purjeet. Tämmöinen oli alus-rakennuksen alku. – Tämmöisistä pienistä alkuseikoista synnyttyänsä, ovat vuosisatojen kuluessa tieteet ja taiteet edistyneet, kunnes ovat päässeet siihen isoon kuntoon, jossa meidän aikoina ovat.

Jos luomme silmät maankarttaan, joka esittelee koko maanpallon pintaa, näyttää se meille melkein mahdottomalta, että ihmiset yhdestä ainoasta paikasta olisivat voineet levitä kaikkiin maanpallon osiin. Kysyttäneen, kuinka ovat ihmiset voineet päästä Amerikkaan eli Etelämeren saariin siihen aikaan, jona merenkulku tapahtui ainoastaan pienillä ja heikoilla aluksilla. Tähän voimme ehkä vastata, että maan erityiset osat ennen vedenpaisumista, ja milt'ei jälkeenkin päin, olivat useammissa kohden toisiinsa yhdistettyinä ja että Amerikka siis oli Aasian tahi Ahrikan kanssa jonkunmoisessa yhdistyksessä. Alku-kansan siirtyminen toisiin maanosiin tapahtui silloin, kuin se karttui niin lukuiseksi, ett'ei enään mahtunut yhteen asunto-paikkaan. Osa siitä läksi joko omalla ehdolla tahi muitten pakoittamisesta vanhasta asunto-siastaan vaeltamaan. Ensimäiset matkustukset ihmiskunnan alku-kodista näyttävät kääntäytyneen itäänpäin auringon nousua kohden. Näin tulivat Kiina ja Intia ensiksi kansoitetuiksi; vasta myöhemmin Etelä-aasia ja Ahrikka; viimeiseksi on kaiketi Eurooppa saanut asukkaansa.

Näitä tarkastellessamme, emme taida olla ihmettelemättä Jumalan viisautta, joka niin on varustanut ihmisruumiin, että ihminen voi asuskella missä osassa hyvänsä maanpalloa ja nauttia kaikki sen syötävät tuotteet. Monta eläimen ja kasvun lajia lakastuu ja kuolentuu, jos heitä kauaksi alkuperäisestä kotopaikastansa muutetaan.

Vieläkin luokaamme silmämme itse maanpalloon, tuohon isoon näytelmä-paikkaan, jossa kansakunnat hääräävät.

Kuinka maanpallo on saanut nykyisen muotonsa selittelee meille Pyhä Raamattu. Maanpallon muodostuminen ynnä eläin- ja kasvu-kunnan luominen tapahtui aika-kausissa, joitten pituus rippui siitä, kuinka pian yli-ympärin paisuva vesi oli voinut siaa jättää. Kun nyt tuo ääretön veden-paljous oli juossut maanpallon syviin koloihin, syntyivät meret, ja veden-pintaa ylemmäksi nousivat erityiset maan-osat vuorinensa, jotka olivat ikäänkuin maanpallon luut. Tuimat virrat raivosivat itsellensä tien ja tekivät laaksoja. Kasvukunta syntyi koristaen maanpintaa. Tähän loi Jumala sitten eläimet ja ihmisen.

Se maanpiirin osa, jossa ihmisillä ensiksi oli asunto-siansa, oli Aasia. Sitten mainitsee historia Ekyptiläiset Ahrikassa ja viimeiseksi kansakunnat Euroopassa, joka sittemmin viljelyksensä puolesta tuli maanpallon etevimmäksi osaksi.

Mimmoisessa tilaisuudessa Amerikan ja Australian asukkaat olivat, ennenkuin nämät maanpiirin osat 15: nnen vuosisadan lopulla löydettiin, emme ollenkaan tiedä, koska kirjoitustaito oli näille kansoille ihan outo ja he eivät siis ole voineet mitään kirjallisia jäännöksiä jättää.

Lähtekäämme nyt erinäisten kansojen historiaa tarkastelemaan.

Tietoja maailman kansoista, heidän tavoista, uskonnoista ja vaiheista

Подняться наверх