Читать книгу Reviisori - Николай Гоголь, Gogol Nikolai Vasilevich, Nikolai Vasilievich Gogol - Страница 3

Pieni huone ravintolassa. Sänky, pöytä, matkalaukku, tyhjä pullo, saappaat, vaateharja y.m.

Ensimmäinen kohtaus.

Ossip.

Ossip (makaa herransa sängyssä.) Lempo tämmöistä kurjuutta kärsiköön!Pelkäänpä jo nääntyväni nälkään. Vatsani kurajaa, kuin olisi sielläpuoli tusinaa rykmentinrumpaleja. Me emme näy enään mitenkään pääsevänkotia. Nythän on jo toinen kuukausi kulunut siitä, kun Pietaristaläksimme! Rahat on tuo huimapää herrani humussaan ja tuhussaantuhlannut! Nyt hän on allapäin, pahoilla mielin, eikä ollenkaankiivastele. Rahoista ei tosin ollut puutetta, mutta kun tultiinkaupunkeihin, niin piti joka paikassa kopeiltaman ja pöyhisteltämän!(Matkii herraansa.) "Hei Ossip, mene ja valitse minulle huone jakomein, mitä löydät, ja toimita myös oivallisin päivällinen! En voisyödä tavallista päivällistä – muhkeata pitää oleman!" – Niinpä niin; jos hän edes olisi jotakin, vaan kun hän on vaan turhanpäiväinentuhlaaja!.. Ja sitten oli matkustavaisten kanssa tutustuminen…korttia lyöminen… ja siinäkös mies nypittiin hyvänpäiväiseksi!..Hupaiseksihan tämä tämmöinen elämä ajan mittaan vetää!.. Ei; toistaoli kumminkin maalla olo! Siellä ei tosin eletä suuren kaupungintavoin, mutta siellä saa kumminkin rauhassa ehdoltaan syödä. Sielläakkaseni on; siellä saa kaiken päivää peräpenkillä loikoilla ja pistääpiirakoita poskeensa… Totta puhuakseni, tosin ei mikään vedäPietarille vertoja… Kun vaan olisi taskut rahoja täynnä… Kas siellävasta elämä, joka kelpaa; tivaatteria, koiratkin tanssaavat sinulle – ja kaikkea, mitä vaan tahdot!.. Ja miten hienon hienosti sielläpuhutaan… ikäänkuin aatelisia oltaisiin!.. Ja kun Tschukkin dvorissa[eräs kauppapaikka Pietarissa] käydään, niin kauppamiehet hetihuutavat: "mitä tahdotte, armollinen herra!" – Jos käyt veneesenistumaan ja lähdet virran poikki… niin kuka vieressäsi istuu? Korkeavirkamies, näet!.. Jos seuraa mielit, niin poikkee puotiin. Sielläherra rakuuna kertoo leiristä, selittelee, mitä jokainen taivaan tähtimerkitsee, ihan niin selvään, kuin olisivat kaikki kämmenellä. Vanhaupseerin rouva hulluttelee ja kaunis sisäneitsyt luo sinuun silmäyksensemmoisen, että…! Mutta hyi, hyi, Ossip! (Pudistaa naureskellenpäätänsä.) Saakeli vieköön; kaikki käytös on niin galanttia, niingalanttia!.. Epäkohteliasta sanaa et kuule, kaikki sanovat sinulle"Te." Jos kävelemiseen väsyt, niin otat ajurin ja ajelet kuin hyväkinherra; ja joll'et mieli maksaa, niin siitäkin helposti pääset. Jokakartanossa on takaportti, ja siitä puikahtaa tipo tiehensä, niin ett'eilempokaan kiinni saa… Mutta asialla on toinenkin puolensa: tänään onrattoisa elämä, huomenna ollaan nälkään kuolemaisillaan – niinkuinesimerkiksi on laitamme nyt. Mutta syy on tykkänään hänen. Vaan mitätehdä? Isä kyllä meille rahoja lähettää, – vaan sen sijaan, että niitäsäästelisi, mitä vielä! Silloin ajellaan vaunuissa; joka päivä minualähetetään pääsylippua tivaatterista noutamaan… Mutta kun viikonpäivät ovat kuluneet, silloin on jo toinen ääni kellossa; silloinmyydään uusi frakki juutalaisille! Ja välistä myydään kaikki tyyni, niin että jääpi vaan paita ja kulunut, kiiltävä takki!.. Kas sepä olihyötyisä kauppa… ja miten erinomaista englannin verkaa se oli! Frakkiyksinään maksoi hänelle noin sata viisikymmentä ruplaa; kaksikymmentäruplaa maksoivat juutalaiset; housuista en huoli edes puhuakaan, – nemenivät polkuhintaan. Mutta miksi tämä kaikki, niin miksi? Sentähden, ett'ei hän viitsi virkahuoneessansa käydä, vaan mieluummin käydäpöyhkeilee perspektillä ja lyö korttia. Oi, jospa vanha herra sentietäisi! Hän ei suinkaan välittäisi siitä, että hänen herra poikansaon hallituksen virkamies; – hän luultavasti antaisi hänelle semmoisenselkäsaunan, että häntä neljä päivää syyhyttäisi… Kun on virka, niinpidä virastasi vaari! Ja tämäkin ravintolan isäntä ei sano antavansaruokaa, ennenkun olemme kaikki vanhat velat maksaneet… Hm, ja ellemmemaksa…? (Huokaa) Hyvä Jumala, jos nyt olisi edes jonkinlaista kaalia!Luulenpa, että söisin koko sangollisen… Joku kolkuttaa – luultavastion se hän.

(Hypähtää ylös sängystä.)

Toinen kohtaus.

Ossip. Hlestakov.

Hlestakov. Se, ota vastaan tämä…

(Ojentua hänelle hatun ja kepin.)

No, taasen olet sängyssäni maata lojottanut?

Ossip. Minäkö maannut? Ikäänkuin en muualla sijaani saisi.

Hlestakov. Nyt valehtelet. Sinä olet sängyssäni loikoillut. Näkeehänsen jo sängystäkin.

Ossip. Mitä minä sängystä? Tiedänhän minä, mitä sänky on. Onhanminulla jalat seisoa; mitä minun tulee teidän sänkyynne?

Hlestakov (Astuu edes takaisin.) Katso, onko kartuusissa tupakkaa?

Ossip. Tupakkaa! – Mistä sitä olisi tullut? Johan on neljä päivääsiitä, kun viimeiset tähteet poltitte.

Hlestakov (Yhä kävellen pureskelee huultansa; vakavalla ja uhkaavallaäänellä.) Kuuleppas vaan, Ossip!

Ossip. Mitä käskette?

Hlestakov (jotensakin alakuloisella äänenä). Sinun pitää menemäntuonne alas.

Ossip. Mihin?

Hlestakov (Melkein pyytäen). Alas ravintohuoneesen… Käske…lähettämään minulle vähä ruokaa.

Ossip. Sitä en tee. En tahdo.

Hlestakov. Kuinka sinä, pöllö, tohdit?

Ossip. En; sitä en ikinä tee; ja jos menisinkin, niin ei se mitäänauttaisi; isäntä ei sano antavansa meille enää mitään ruokaa.

Hlestakov. Jospa hän vaan rohkenisi! Mitä joutavia.

Ossip. Niin; vieläpä hän päälliseksi uhkaa mennä kaupungin päällikönluo sentähden, että me täällä olemme olleet jo kolmatta viikkoa, emmekäole ropoakaan maksaneet. "Sinä ja sinun herrasi", sanoo hän, "oletteoikeita hirtehisiä ja herrasi on muuten täydellisin veijari. Moisiamaankulkijoita ja roistoja olemme ennenkin nähneet", sanoo hän.

Hlestakov. Ja sinulle on tietysti erinomainen nautinto saada minullekertoa kaikki nuo hävyttömyydet.

Ossip. "Sitten he kömpivät tänne", sanoo hän, "ja asettuvat minunluokseni ja velkaantuvat ja velkaantuvat; ja lopuksi ei saa niitätalostansakaan ulos", sanoo hän. "Vaan minun kanssani ei ole hyväpelailla", sanoo hän vielä, "minä vihdoin valitan poliisille ja panetanteidät velkavankilaan."

Hlestakov. Kylläksi, tolvana! Mene jo, mene ja sano hänelle vaan…!Mikä törkeä konna se mies onkin!

Ossip. Eikö parasta olisi, että pyytäisin isäntää tulemaan teidänpuheillenne?

Hlestakov. Ei minulla ole hänelle mitään sanomista. Mene itsesanomaan.

Ossip. Mutta toden totta, hyvä herra…

Hlestakov. Noh, mene siis hiiteen ja kutsu hänet tänne!

Kolmas kohtaus.

Hlestakov (yksin.)

Hlestakov. Minun on hirveä nälkä! Kävelin vähäisen matkaa, toivoen, että ruokahalu katoaisi – vaan, lempo vie, se vaikutti päinvastoin!Joll'en olisi Pensassa hurjasti elamoinnut, niin olisi minulla rahojatarpeeksi kotia päästäkseni. Tuo kapteini ymmärsi minun oikein nylkeä!Kas, sepä mies, osasi korttia sekoittaa! Neljänneksessä tunnissa hänminun perin puhtaaksi sai. Mutta kuitenkin tekisi mieleni koetellamiestä vieläkin kerran. Kun vaan sattuisin yhteen! Mikä kehno kaupunkitämä kuitenkin on! Eivät edes ruokakauppiaat usko velaksi. Se onhävytöntä!

(Alkaa viheltää ensin Robertia, sitten venäläistä kansanlaulua,"punainen sarafan" y.m.) Eikö tänne tule ketään?

Neljäs kohtaus.

Hlestakov. Ossip. Ravintolan palvelija.

Ravint. palvelija. Isäntä käski kysyä, mitä tahdotte.

Hlestakov. No, hyvää päivää ystäväni! Kuinka jaksatte?

Ravint. palvelija. Niin, Jumalan kiitos! Kyllähän sitä hiljakseenmennään.

Hlestakov. Ja miten kaikki täällä ravintolassa teillä käypi?

Ravint. palvelija. Kaikki, Jumalan kiitos, kaikki käy hyvin.

Hlestakov. No, onko teillä paljo vieraita?

Ravint. palvelija. Kiitoksia, kyllähän niitä riittää.

Hlestakov. Kuulepas ystäväni, minulle ei ole tuotu mitäänpäivällistä; ole siis hyvä ja mene alas ja laita, että se viipymättätänne tulee. – Minun on heti syötyäni tärkeä asia toimitettava.

Ravint. palvelija. Niinpä kyllä, mutta isäntä on sanonut, ett'ei hänenää huoli teille mitään antaa. Vähällä oli hän jo tänään mennäkaupungin päällikölle valittamaan.

Hlestakov. Valittamaan? Mitä hän valittaisi? Ajattelepas itseystäväni! Täytyyhän minun syödä… Enhän minä voi nälkään menehtyä.Minun on todellakin hirmuisen nälkä. Vakuutan, että se on totinen tosi.

Ravint. palvelija. Kyllä kai. Mutta isäntä sanoi: "minä en annahänelle mitään syötävää, ennenkun on edelliset maksanut." Niin hänsanoi.

Hlestakov. Hyvä, hyvä, mutta menepäs nyt kuitenkin alas ja puhutteleja taivuttele häntä.

Ravint. palvelija. No, mutta mitä minun pitäisi sanoman.

Hlestakov. Niin, haastele oikein vakaasti hänen kanssansa ja sanohänelle, että minun täytyy saada ruokaa… Mitä maksoon tulee… niinsehän on luonnollista… Mutta en minä ole semmoinen moukka, kuin hän, joka ei välitä, vaikka olisi koko päivän syömättä. Kylläpä käskisi!

(Ravintolan palvelija ja Ossip menevät.)

Viides kohtaus.

Hlestakov (yksin.)

Hlestakov. Olisi kuitenkin jotensakin ilkeätä, jollei hän nytantaisikaan minulle ruokaa. En ole ikinäni tuntenut semmoistaruoanhalua kuin nyt. Möisinköhän jonkun vaatekappaleen, möisinköhänhousut? Hm!.. Ei; mieluummin tahdon nälkää nähdä ja palata kotiinmuodikkaassa pietarilaisessa puvussa. Vahinko vaan, ett'ei Joakimtahtonut minulle vaunujansa lainata! Eipä olisi, lempo vie, niin hulluaollut ajaa herrojen tilanhaltijain luo komuvaunuissa, lyhdyt edessä.Ossip kiiltonappisessa takissa takana! Kuinka he silloin olisivatikkunoille rientäneet! "Kuka tuossa ajellen saapuu? Kukahan se saattaaolla?" – Lakeijani astuu esiin. (Matkii lakeijaa.) "IvanAlexandrovitsch Hlestakov Pietarista. Suvaitsetteko ottaa vastaan?"…Mutta ymmärtävätkö nuo jörrit, mitä sisältää tuo lause: "suvaitsettekoottaa vastaan?"… Noitten ihmisten kesken on tavallista, että mikätalonpoika-luntti, mikä pörrökarvainen kontio tahansa, sinänsä astuatömistelee suoraa tietä saliin… Siellä tapaisin neitosen,lähestyisin, lausuisin: "neitoseni, tohdinko?"… Huh! (sylkäisee.)Noh, sepä pahuus, miten vatsani vonkuu! On todellakin varsinkummallista, kuinka minun on nälkä.