Читать книгу Herodotoksen historia-teos I-II - Herodotus - Страница 4

Sisällysluettelo

Halikarnassolainen Herodotos tarjoaa tässä esityksen tutkimuksistaan, jotteivät ihmisten toimet aikojen kuluessa hälvenisi, eivätkä ne suuret ja ihmeelliset teot, joita osaksi helleenit, osaksi barbarit, ovat suorittaneet, jäisi maineettomiksi, ja ennen kaikkea, jotta selviäisi, mistä syystä he ovat joutuneet sotiin toistensa kanssa.

1. Persialaisten historiantuntijat väittävät, että foinikialaiset ovat antaneet ensi aiheen eripuraisuuteen. Nämä olivat nimittäin tulleet niinkutsutusta Punaisesta merestä meidän meren luo ja asettuneet siihen maahan, jossa vielä nytkin asuvat, sekä kohta antautuneet pitkiin merimatkoihin. Niinpä he, kuljettaen mukanaan egyptiläisiä ja assyrialaisia tavaroita, saapuivat muun muassa myös Argokseen. Tämä Argos oli siihen aikaan kaikissa kohdin edellä muita paikkoja siinä maassa, jota nyt kutsutaan Hellaaksi. Mainittuun Argokseen olivat siis muka foinikialaiset saapuneet ja panneet näytteille tavaransa. Neljäntenä tai viidentenä päivänä siitä, kun olivat saapuneet, ja heillä oli melkein kaikki loppuun myytynä, oli meren luo tullut useiden muiden naisten muassa myös kuninkaan tytär. Ja oli hänen nimensä, niinkuin myös helleenit sanovat, Io, Inakhoksen tytär. Kun naiset paraillaan seisoivat laivan peräkeulan tykönä ja ostivat tavaroista niitä, joita heidän eniten teki mieli, niin foinikialaiset kehoittivat toisiaan karkaamaan heidän kimppuunsa. Useimmat naisista pääsivät pakoon, mutta Io joutui muiden kera ryöstetyksi. Foinikialaiset viskasivat hänet laivaan ja lähtivät purjehtimaan Egyptiä kohden.

2. Sillä tavoin persialaiset kertovat Ion saapuneen Egyptiin, eivätkä niinkuin helleenit, ja he sanovat tämän tapauksen olleen ensi alkuna loukkauksiin. Mutta tämän jälkeen he väittävät muutamien helleenien (mitään nimeä he eivät saata mainita) suunnanneen kulkunsa Foinikian Tyrokseen ja ryöstäneen kuninkaantyttären Europan. Nämä lienevät kaiketi olleet kreetalaisia. Siihen saakka siis molemmat olivat maksaneet toisilleen samalla mitalla, mutta sittemmin olivat helleenit muka syypäät toiseen loukkaukseen. He olivat näet sotalaivalla purjehtineet kolkhilaiseen Aiaan sekä Fasis-virralle, ja muut tehtävänsä suoritettuaan ryöstäneet kuninkaantyttären Medeian. Sitten oli kolkhilaisten kuningas lähettänyt kuuluttajan Hellaaseen pyytämään hyvitystä ryöstöstä ja vaatimaan pois tytärtä. Mutta helleenit vastasivat, etteivät nekään olleet heille antaneet hyvitystä argolaisen Ion ryöstöstä; niinpä eivät he itsekään aio noille semmoista antaa. Edelleen he kertovat, että toisessa miespolvessa tämän jälkeen Priamoksen poika Alexandros sen kuultuaan oli tahtonut ryöstämällä saada vaimon Hellaasta, varmasti vakuutettuna siitä, ettei tulisi antamaan hyvitystä, sillä eiväthän nuo toisetkaan sitä antaneet. Kun hän nyt sitten oli ryöstänyt Helenan, niin helleenit päättivät ensiksi lähettämällä sanansaattajia vaatia pois Helenaa ja pyytää hyvitystä ryöstöstä. Mutta heidän tätä pyyntöä esittäessään vetivät muka toiset esille Medeian ryöstön ja huomauttivat siitä, kuinka helleenit tahtoivat muilta saada hyvitystä, vaikkeivät itse olleet sitä antaneet eivätkä vaadittaessa olleet Medeiaa luovuttaneet.

4. Siihen saakka oli siis ollut vain molemminpuolisia ryöstöjä, mutta tästä puolen olivat helleenit suuressa määrin tehneet itsensä syypäiksi loukkauksiin. He näet olivat ennemmin alkaneet tehdä sotaretkiä Aasiaan kuin aasialaiset Europpaan. Nytpä persialaiset sanovat pitävänsä naisten ryöstöä vääränä tekona, mutta sulana mielettömyytenä puuhata kostoa, sittenkuin ne kerran on ryöstetty; järkeväksi sitä vastoin he katsovat olla ensinkään välittämättä ryöstetyistä naisista, sillä onhan ilmeistä, ettei heitä ryöstettäisi, elleivät itse sitä tahtoisi. Niinpä persialaiset sanovat, että Aasian puoleiset eivät ole pitäneet mitään lukua ryöstetyistä naisistaan, mutta että helleenit, lakedaimonilaisen naisen vuoksi, ovat koonneet suuren sotajoukon ja sitten tulleet Aasiaan ja kukistaneet Priamoksen vallan. Siitä perin he sanovat pitäneensä helleenejä vihollisinaan. Persialaiset näet omistavat itselleen Aasian ja siinä asuvat kansat, mutta katsovat Europan ja helleenien olevan heistä erillään.

5. Näin persialaiset kertovat tapahtuneen, ja Ilionin valloituksessa he näkevät alkusyyn vihollisuuteensa helleenejä kohtaan. Mutta Ion suhteen poikkeavat foinikialaiset persialaisista seuraavassa kohden. He näet eivät sano ryöstämällä vieneensä häntä Egyptiin, vaan väittävät, että hän Argoksessa muka oli pitänyt yhteyttä laivan isännän kanssa ja huomattuaan olevansa raskas häveten vanhempiaan vapaaehtoisesti purjehtinut pois foinikialaisten matkassa, jottei asia tulisi ilmi.

Näin puolestaan persialaiset ja foinikialaiset kertovat. Minä taas en näitten seikkojen suhteen lähde väittämään, oliko asia näin vai mahdollisesti jollain muulla tavoin; tahdon vain mainita hänet, jonka itse tiedän ensiksi alottaneen vääriä tekoja helleenejä kohtaan, ja sitten mennä kertomuksessani eteenpäin, yhtäläisesti käsitellen ihmisten pieniä ja suuria asuinpaikkoja. Sillä monet niistä, jotka muinoin olivat suuria, ovat nyt pienet, ja toiset, jotka minun aikanani ovat suuria, olivat ennen pienet. Koska siis ymmärrän, että inhimillinen onni ei mitenkään ole pysyväinen, tahdon yhtäläisesti käsitellä molempia.

6. Kroisos oli suvultaan lyydialainen ja Alyatteen poika. Hän oli niiden kansojen hallitsija, jotka asuivat tällä puolen Halysta, mikä joki virtaa etelästä syyrialaisten ja paflagonilaisten alueiden välitse pohjoiseen ilmansuuntaan ja laskee niinkutsuttuun Pontos Euxeinokseen. Tämä Kroisos oli, mikäli me tiedämme, ensimäinen barbari, joka pakoitti muutamia helleenejä suorittamaan veroa, ja teki toiset ystäviksensä. Valtansa alle hän saattoi Aasiassa asuvat ioonilaiset, aiolilaiset ja doorilaiset, ystävikseen hän teki lakedaimonilaiset. Mutta ennen Kroisoksen hallitusta olivat kaikki helleenit vapaita. Sillä kimmeriläisten sotaretki, joka tehtiin Iooniaa vastaan ja oli tapahtunut ennen Kroisosta, ei muodostunut kaupunkien hävitykseksi, vaan ainoastaan päällekarkaukseksi ja ryöstöksi.

7. Lyydian hallitus, joka oli ollut herakleideilla, joutui seuraavalla tavalla Kroisoksen suvulle, nimittäin niinkutsutuille mermnadeille. Sardeen hallitsijana oli Kandaules, jota helleenit nimittävät Myrsilokseksi, ja joka oli Herakleen pojan Alkaioksen jälkeläinen. Sillä Agron, Ninoksen poika, ja Beloksen, Alkaioksen pojan, pojanpoika, oli ensimäinen herakleidi, joka tuli Sardeen kuninkaaksi, ja Kandaules, Myrsoksen poika, viimeinen. Ne taas, jotka ennen Agronia olivat tätä maata hallinneet, olivat Atyksen pojan Lydoksen jälkeläisiä, jonka mukaan koko tätä kansaa kutsuttiin lyydialaisiksi, kun sitävastoin sitä ennen oli kutsuttu maionilaisiksi. Heiltä saivat oraakelinlauseen nojalla hallituksen herakleidit, jotka polveutuivat Iardanoksen orjattaresta sekä hallitsivat kaksikymmentäkaksi miespolvea, s.o. viisisataaviisi vuotta, niin että poika aina isältään peri hallituksen, aina Kandauleeseen, Myrsoksen poikaan saakka.

8. Tämä Kandaulespa oli suuresti ihastunut vaimoonsa, ja ihastuksissaan hän arveli omistavansa kaikista kauniimman vaimon. Näin hän arveli ja ylisteli ylenmäärin vaimonsa ihanuutta, myöskin Daskyloksen pojalle Gygeelle, joka Kandauleen henkivartijoista enimmin nautti hänen suosiotaan ja jolle hänen oli tapana uskoa tärkeimmät asiansa. Jonkun ajan kuluttua — sallimus oli näet määrännyt, että Kandauleen piti käymän onnettomasti — tämä lausui Gygeelle näin: "Gyges, minusta tuntuu kuin sinä et uskoisi minua, kun puhun vaimoni ihanuudesta, ja ovathan ihmisten korvat vähemmän herkät uskomaan kuin heidän silmänsä. Laita sen vuoksi niin, että saat nähdä hänet alastomana." Mutta Gyges huudahti ääneen ja virkkoi: "minkä ymmärtämättömän sanan, valtias, lausut, kun käsket minua katselemaan valtiatartani alastomana? Riisuuhan nainen yltään kainoutensa samalla kertaa kuin pukunsa. Jo aikoja sitten ovat ihmiset keksineet viisaita mietelmiä, joista tulee ottaa oppia; ja näitten joukossa on tämä yksi: katsokoon kukin omaansa. Minä kyllä uskon hänen olevan kaikista naisista kauniimman ja pyydän sinua, ettet vaatisi säädyttömiä." Näin hän siis vastusteli peläten, että hänelle siitä koituisi turmiota, mutta toinen vastasi näin: "ole levollinen, Gyges, äläkä pelkää, että minä näin puhelen koetellakseni sinua tai että vaimoni puolelta sinua kohtaisi jokin vaurio. Sillä minä tulen ennakolta järjestämään asian niin, että hän ei edes saa tietääkään sinun nähneesi hänet. Minä aion nimittäin asettaa sinut makuuhuoneeseemme, avatun oven taakse. Heti kun minä olen tullut sisälle, saapuu myös vaimoni makuulle. Lähellä sisäänkäytävää on tuoli. Sinne hän riisuessaan vaatekappaleensa asettaa ne yksitellen, joten sinä saat tilaisuuden kaikessa rauhassa katsella häntä. Mutta silloin kun hän tuolin luota käy vuoteen ääreen, ja sinä joudut hänen selkänsä taakse, niin laita niin, ettei hän saa nähdä sinua kulkiessasi ovesta ulos." Koska Gyges siis ei voinut päästä asiasta, niin hän suostui. Mutta kun Kandaules arveli, että oli aika käydä makuulle, niin hän vei Gygeen huoneeseensa, ja kohta senjälkeen saapui myös vaimo. Hän tuli sisään ja asetti vaatteensa paikoilleen, ja silloin Gyges sai ihailla häntä. Kun Gyges sitten vaimon mennessä makuulle joutui tämän selän taakse, hän pujahti tiehensä ja läksi ulos. Mutta hänen mennessään ulos vaimo huomasikin hänet. Vaan älyten, että se oli tapahtunut miehensä toimesta, hän ei huudahtanut, vaikka olikin häpeissään, ja tekeytyi niinkuin ei olisi huomannut, mutta mietti mielessään kostoa Kandauleelle. Sillä lyydialaisten, samoin kuin miltei kaikkien muidenkin barbarien kesken, tuottaa yksin miehellekin suurta häpeätä, jos hänet nähdään alastomana.

11. Sillä kertaa kuningatar ei ilmaissut mitään, vaan pysyi alallaan. Mutta heti kun päivä valkeni, hän käski niitä palvelijoistaan, joiden huomasi olevan itselleen uskollisimmat, olemaan valmiina ja kutsutti luokseen Gygeen. Tämä tulikin käskystä siinä luulossa, että kuningatar ei tiennyt mitään tapahtumasta. Sillä hänen oli ennenkin ollut tapana mennä kuningattaren luo, joka kerta kun tämä kutsui. Mutta kun Gyges saapui, nainen virkkoi näin: "nyt, Gyges, on sinulla edessäsi kaksi tietä, joista annan sinun valita, kumpaako tahdot kulkea. Sinun täytyy näet joko tappaa Kandaules, ottaa minut vaimoksesi ja ruveta lyydialaisten kuninkaaksi tai kohta ilman muuta kuolla, jottet vastedes kaikessa tottelisi Kandaulesta ja saisi nähdä semmoista, jota sinun ei tule nähdä. Sillä totisesti täytyy joko hänen, joka tämän neuvon antoi, tai sinun, joka olet nähnyt minut alastomana ja tehnyt semmoista, joka on säädytöntä, joutuman tuhon omaksi." Aluksi Gyges hämmästyi hänen sanojaan, mutta sitten hän alkoi rukoilla, ettei kuningatar pakoittaisi häntä tekemään sellaista valintaa. Vaan kun hän ei osannut taivuttaa naista ja näki, että todella oli edessä pakko joko surmata valtias tai itse saada muilta surmansa, niin hän päätti itse jäädä eloon ja kysyi siis vielä näin: "koska sinä pakoitat minut vasten tahtoani tappamaan valtiaani, niin annahan minun myös kuulla, millä tavalla meidän tulee käydä häneen käsiksi." Silloin kuningatar keskeyttää häntä näillä sanoin: "Siitä samasta paikasta, mistä hänkin minua näytteli alastomana, tulee hyökkäys tehtäväksi, ja hänen kimppuunsa tullaan käymään hänen nukkuessaan."

12. Niin pian kuin he olivat sommitelleet salajuonen, yön tultua Gyges seurasi naista huoneeseen. Sillä hän ei päässyt asiasta erilleen, hänellä kun ei ollut mitään keinoa vapautua siitä, vaan täytyi joko hänen tai Kandauleen kuolla. Siinä kuningatar antoi hänelle tikarin ja piilotti hänet saman oven taakse, missä ennenkin oli ollut. Ja sitten Kandauleen levätessä Gyges astui esiin ja tappoi hänet. Ja niin Gyges sai sekä vaimon että kuninkuuden. Niinpä hän sai kuninkuuden, ja Delfoin oraakeli vahvisti häntä siinä.

13. Sillä kun lyydialaiset panivat pahakseen Kandauleen onnettomuuden ja olivat aseissa, sopivat Gygeen puoluelaiset ja muut lyydialaiset siitä, että jos oraakeli julistaisi hänet lyydialaisten kuninkaaksi, hän saisi hallita, mutta jollei, niin hänen tulisi antaa hallitus takaisin herakleideille. Oraakeli antoikin vastauksen, jonka nojalla Gyges tuli kuninkaaksi. Sen verran kuitenkin Pytia vielä sanoi, että kosto herakleidien puolesta tulee kohtaamaan Gygeen viidettä jälkeläistä. Tästä lausumasta eivät kuitenkaan lyydialaiset eivätkä heidän kuninkaansa yhtään välittäneet, ennenkuin se kävi toteen.

14. Tällä tavoin siis mermnadit saivat itsevaltiuden karkoitettuaan herakleidit. Ja tultuaan hallitsijaksi Gyges lähetti Delfoihin useita vihkilahjoja, sillä mitä Delfoissa on hopealahjoja, ovat useimmat niistä hänen antamiaan; ja paitsi hopeaa hän vihki suunnattoman määrän kultaa, josta ansaitsevat eniten muistamista ne luvultaan kuusi kultaista sekoitusastiaa, jotka sinne pyhitettiin. Nämä seisovat korintolaisten aarreaitassa ja painavat kolmekymmentä talenttia. Tosiasiassa kuitenkaan se aarre ei ole korintolaisten valtion, vaan Kypseloksen, Eetionin pojan, oma. Mainittu Gyges oli Fryygian kuninkaan Midaan, Gordioksen pojan, jälkeen ensimäinen barbari, joka, mikäli tiedämme, pyhitti vihkilahjoja Delfoihin. Sillä myös Midas pyhitti sinne kuninkaallisen istuimensa, jossa hän julkisesti tuomitessaan istui, ja kannattaa sitä katsella. Mainittu istuin sijaitsee juuri siinä, missä Gygeen sekoitusastiatkin. Ja tätä kultaa ja hopeaa, jonka Gyges sinne vihki, delfolaiset pyhittäjän mukaan kutsuvat nimellä "Gygadas".

15. Päästyään hallitukseen Gyges hyökkäsi sotajoukollaan Miletokseen ja Smyrnaan sekä valtasi Kolofonin kaupungin. Vaan jättäkäämme hänet sikseen, mainittuamme tämän. Sillä mitään muuta suurtyötä ei hän suorittanut hallitusaikanaan, joka kesti kahdeksanneljättä vuotta. Sensijaan tahdon mainita Ardyksestä, Gygeen pojasta, joka hallitsi Gygeen jälkeen. Tämä valloitti Prienen sekä hyökkäsi Miletokseen. Hänen hallitessaan Sardeessa saapuivat Aasiaan kimmeriläiset, jotka paimentolaisskyytit olivat heidän olinpaikoistaan hätyyttäneet, ja valloittivat Sardeen, paitsi linnaa.

16. Ardyksen hallittua yhdeksänviidettä vuotta seurasi hallituksessa Ardyksen poika Sadyattes, joka hallitsi kaksitoista vuotta, ja Sadyatteen jälkeen Alyattes. Tämä soti Kyaxaresta, Deiokeen jälkeläistä, ja meedialaisia vastaan, ajoi kimmeriläiset ulos Aasiasta, valloitti Smyrnan, joka oli saanut asujaimensa Kolofonista käsin, ja hyökkäsi Klazomenaihin. Tämän asukkaista hän ei kuitenkaan suoriutunut sillä tavoin kuin olisi suonut, vaan kärsi suuren tappion. Muista toimista, mitkä hän hallituksessa ollessaan suoritti, ansaitsevat seuraavat enimmin kertomista.

17. Hän ryhtyi miletolaisia vastaan sotaan, minkä oli perinyt isältään. Niinpä hän vei sotajoukkonsa Miletosta vastaan ja piiritti sitä seuraavalla tavalla. Aina milloin vilja pelloilla oli tuleentunut, hän hyökkäsi sotajoukkoineen maahan. Ja sotaan hän marssi pillien, harppujen ja nais- sekä mieshuilujen tahdin mukaan. Mutta niin pian kuin hän saapui Miletoksen alueelle, ei hän hajoittanut eikä polttanut taloja maaseudulla tai kiskonut niistä pois ovia, vaan jätti ne seisomaan paikoilleen. Sensijaan hän aina hävitti puut ja viljan maasta ja läksi sitten takaisin. Sillä miletolaiset vallitsivat merellä, joten lyydialaisten sotajoukolla ei ollut mitään hyötyä piirityksestä. Asumuksia taas lyydialainen siitä syystä ei hävittänyt, että miletolaisilla olisi, mistä lähtisivät kylvämään ja muokkaamaan maata, ja hänellä itsellään, kun he tekisivät maatöitä, olisi hyökätessään jotain ryöstettävääkin.

18. Näin menetellen hän soti yksitoista vuotta, joiden kuluessa miletolaiset kärsivät kaksi suurta tappiota, toisen kerran taistellessaan omassa maassaan Limeneionissa, toisen kerran Maiandroksen kedolla. Kuutena näistä yhdestätoista vuodesta hallitsi lyydialaisia vielä Sadyattes, joka myös siihen aikaan hyökkäsi sotajoukkoineen Miletoksen alueeseen. Hän se myös oli, joka oli sodan alkanut. Niinä viitenä vuotena sitävastoin, jotka seurasivat noita kuutta, kävi sotaa Sadyatteen poika Alyattes, joka, kuten ennenkin olen osoittanut, oli isältään perinyt sodan ja uurasti sitä innolla. Miletolaisia avustivat tässä sodassa ioonilaisista ainoastaan khiolaiset. Nämä tekivät vastapalveluksen antamalla takaisin saman samasta. Sillä aikaisemmin miletolaiset olivat auttaneet khiolaisia sodassa erythraialaisia vastaan.

19. Mutta kun kahdentenatoista vuotena sotajoukko oli virittänyt laihon tuleen, kävi niin, että sattui seuraava tapaus. Heti kun laiho oli syttynyt, se tuulen ajamana sytytti niinkutsutun assessolaisen Atenen temppelin; ja temppeli syttyi ja paloi poroksi. Aluksi ei siitä sen enempää välitetty, mutta sotajoukon tultua Sardeeseen Alyattes sairastui. Kun tauti kävi pitkällisemmäksi, hän lähettää Delfoihin tiedustelijoita, joko sitten jonkun toisen neuvosta tai koska itsekin katsoi hyväksi lähettää kysymään jumalan mieltä taudin johdosta. Heidän tultuaan Delfoihin Pytia ei sanonut antavansa vastausta heille, ennenkuin uudelleen rakentaisivat sen Atenen temppelin, jonka olivat polttaneet Assessoksessa, Miletoksen alueella.

20. Tiedän että niin tapahtui, koska olen sen kuullut delfolaisilta. Miletolaiset taas lisäävät tähän, että kun Periandros, Kypseloksen poika, joka oli hyvin läheinen kestiystävä Miletoksen silloiselle hallitsijalle Thrasybulokselle, kuuli Alyatteelle annetun oraakelinvastauksen, niin hän lähetti sanansaattajan ilmoittamaan asiasta, jotta tämä ennakolta tietäisi siitä ja siten voisi ryhtyä neuvoon käsilläolevan tapauksen varalle.

21. Näin miletolaiset puolestaan kertovat tapahtuneen. Niin pian kuin siis tämä oli ilmoitettu Alyatteelle, hän kohta lähetti kuuluttajan Miletokseen ja tahtoi tehdä välirauhan Thrasybuloksen ja miletolaisten kanssa, siksi aikaa kuin hän rakentaisi temppelin. Lähetti meni siis Miletokseen, mutta Thrasybulos, joka ennakolta tarkoin tunsi koko jutun ja tiesi, mitä Alyattes aikoi tehdä, sommittelee seuraavan juonen. Kaiken sen viljan, mitä kaupungissa oli sekä hänen omaansa että yksityisten, hän keräsi kokoon torille ja julisti miletolaisille, että sittenkuin hän antaisi merkin, he kaikki joisivat ja mässäisivät toistensa kanssa.

22. Tämän Thrasybulos teki ja julisti siinä tarkoituksessa, että sardeelainen airut saisi nähdä suuren viljaläjän kaadettuna torille ja ihmisten viettävän hyviä päiviä sekä ilmoittaisi siitä Alyatteelle. Ja näin tapahtuikin. Sillä kun airut sen nähtyään ja asiansa esitettyään Thrasybulokselle, oli lähtenyt pois Sardeeseen, saatiin, kuten minä olen kuullut, juuri tästä syystä, eikä mistään muusta, aikaan sovinto. Alyattes näet, joka luuli viljanpuutteen Miletoksessa olevan ankaran ja väestön äärimäiseen kurjuuteen saakka nääntyneen, kuulikin Miletoksesta palaavalta kuuluttajalta päinvastaisia tietoja kuin minkälaiseksi itse arveli asianlaidan. Senjälkeen tehtiin sotivien kesken sovinto sillä ehdolla, että he olisivat toistensa kestiystäviä ja liittolaisia; Alyattes taas rakensi Atenelle Assessokseen kaksi temppeliä yhden sijasta ja toipui itse taudistaan. Niin kävi Alyatteen sodan miletolaisia ja Thrasybulosta vastaan.

23. Mainittu Periandros, joka ilmaisi Thrasybulokselle oraakelinvastauksen, oli Kypseloksen poika ja hallitsi Korintosta. Hänen hallitessaan sattui, niinkuin korintolaiset kertovat — ja heidän kanssaan pitävät lesbolaiset yhtä — mitä suurin ihme: delfinin selässä oli nimittäin Tainaroniin saapunut methymnalainen Arion, joka oli etevimpiä silloisia kitaransoittajia ja, mikäli me tiedämme, ensimäinen, joka sepitti, nimitti ja esitti dityrambeja Korintoksessa.

24. Kerrotaan että tämä Arion, joka enimmän ajan oleskeli Periandroksen luona, sai halun purjehtia Italiaan ja Sisiliaan; ja ansaittuaan siellä suuria summia hän tahtoi palata takaisin Korintokseen. Niinpä hän läksi liikkeelle Taraksesta [s.o. Tarentumista], ja koska eniten luotti korintolaisiin, hän vuokrasi laivan, jonka miehistö oli Korintoksesta. Mutta ulapalla merimiehet alkoivat väijyä Arionin henkeä ja päättivät viskata hänet mereen siten saadakseen hänen rahansa. Sen havaittuaan Arion rupesi rukoilemaan, jätti heille rahansa ja pyysi vain saada pitää henkensä. Mutta eipä hän kuitenkaan saanut heitä taivutettua, vaan laivamiehet käskivät häntä joko surmaamaan itsensä, jolloin saisi hautauksen maalla, tai hetimmiten hyppäämään mereen. Uhkauksista pulaan joutunut Arion pyysi, että he, jos hyväksi katsoisivat, sallisivat hänen täydessä juhlapuvussa tuhdolla seisten esittää laulua. Ja laulun laulettuaan hän lupasi surmata itsensä. Niinpä heissä heräsi halu kuulla maailman parasta laulajaa, ja he väistyivät peräkeulasta laivan keskiosaan. Mutta Arion pukeutui täyteen juhlapukuunsa, tarttui kitaraan ja lauloi tuhdolla seisten korkean veisun alusta loppuun. Vaan virren päättyessä hän heittäytyi mereen sellaisenaan, täydessä juhlapuvussaan. Ja merimiehet purjehtivat Korintokseen, mutta Arionin kerrotaan delfinin ottaneen selkäänsä ja vieneen Tainaroniin. Sinne hän astui maihin ja läksi puvussaan Korintokseen; ja saavuttuaan perille hän kertoi koko tapauksen. Mutta Periandros ei uskonut, vaan piti Arionia vartioituna eikä laskenut häntä minnekään; kuitenkin hän piti silmällä laivamiehiäkin. Kun nämä siis tulivat saapuville, hän kutsutti heidät luokseen ja tiedusteli, oliko heillä jotain kerrottavaa Arionista. He väittivät hänen olevan turvassa Italiassa ja jättäneensä hänet hyvissä voimissa Tarakseen. Mutta silloin juuri ilmestyikin Arion, sellaisena kuin oli mereen hypätessään. Hämmennyksissään eivät merimiehet nyt enää voineet kieltää asiaa, koska se oli näytetty toteen. Näin korintolaiset ja lesbolaiset puolestaan kertovat, ja vielä nyt on Tainaronissa Arionin vaskinen vihkilahja; se ei ole varsin suuri ja kuvaa delfinillä ratsastavaa miestä.

25. Sittemmin Alyattes, lopetettuaan sodan miletolaisia vastaan, kuoli, hallittuaan viisikymmentäseitsemän vuotta. Hän oli toinen tämän huoneen jäsen, joka Delfoihin pyhitti vihkilahjan. Taudista parantuneena hän nimittäin vihki suuren hopeisen sekoitusastian ynnä juotetun rautajalustan, mikä ennen kaikkia vihkilahjoja Delfoissa kannattaa katsomista, ja on khiolaisen Glaukoksen tekoa, hänen, joka yksin kaikista ihmisistä on keksinyt raudan juottamisen.

26. Alyatteen kuoltua seurasi hallituksessa Alyatteen poika Kroisos, ollessaan kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen. Hän se oli, joka hyökkäsi helleenien ja niistä ensiksi efesolaisten kimppuun. Tällöin efesolaiset hänen piirittäminään pyhittivät kaupunkinsa Artemiille, kiinnittämällä nuoran temppelistä muuriin. Vanhan kaupungin, jota silloin piiritettiin, ja temppelin väliä on seitsemän stadionia. Efesolaisten kimppuun siis Kroisos ensiksi hyökkäsi, mutta sitten vuoron perään kaikkien ioonilaisten ja aiolilaisten, syyttäen mitä mistäkin ja esittäen suurempia syytöksiä niitä vastaan, joita vastaan saattoi keksiä suurempia syytöksiä, mutta toisia vastaan esittäen myös joutavia asioita.

27. Niin pian kuin nyt siis Aasiassa asuvat helleenit olivat pakoitetut suorittamaan veroa, niin Kroisos päätti rakentaa laivoja ja käydä käsiksi saarelaisiin. Kun hänellä oli kaikki valmiina laivanrakentamiseen, kerrotaan prieneläisen Biaan tai toisten mukaan mytileneläisen Pittakoksen saapuneen Sardeeseen. Kun silloin Kroisos kysyi, mitä uutta Hellaasta kuului, niin hän lausui seuraavalla tavalla ja lopetti siten laivanrakentamisen: "Oi kuningas, saarelaiset pestaavat kymmenentuhatta ratsumiestä, ja aikovat lähteä sotaretkelle Sardeeseen ja sinua vastaan." Siinä luulossa, että hän puhui totta, Kroisos virkkoi: "jospa jumalat johdattaisivat saarelaisten mieleen tämän, että hevosilla tulisivat lyydialaisten lapsia vastaan." Mutta toinen keskeytti sanoen: "oi kuningas, hartaastipa näytät haluavan tavata saarelaisia ratsain mannermaalla, ja toivosi on luonnollinen. Mutta mitä muuta luulet saarelaisten haluavan, kuin että, heti kun kuulivat sinun aikovan heidän varalleen rakentaa laivoja, soivat tapaavansa lyydialaiset merellä, kostaakseen sinulle mannermaalla asuvien helleenien puolesta, joita sinä pidät orjuudessa?" Tuo johtopäätös kuuluu kovasti huvittaneen Kroisosta, ja koska toinen tuntui puhuvan sattuvasti, hän totteli tätä ja lakkasi laivanrakentamisesta. Ja niin hän solmi kestiystävyysliiton saarilla asuvien ioonilaisten kanssa.

28. Jonkun ajan kuluttua olivat melkein kaikki Halys-joen tällä puolen olevat kansat kukistetut. Sillä paitsi kilikialaisia ja lykialaisia Kroisos oli laskenut valtansa alle kaikki muut.

29. Sittenkuin siis nämä olivat kukistetut, saapui rikkautensa huipulla olevaan Sardeeseen kaikkien muiden Hellaan viisasten miesten muassa, mitä siihen aikaan sattui olemaan, ja miten mikin heistä milloinkin tuli, myöskin atenalainen Solon, joka atenalaisten käskystä oli laatinut lakeja ja sitten oleskeli kymmenen vuotta ulkomailla, jonne oli matkustanut maailmaa katsomaan, jottei hänen olisi pakko purkaa jotain laatimistaan laeista. Sillä itse eivät atenalaiset kyenneet sitä tekemään, he kun suurilla valoilla olivat sitoutuneet kymmenen vuotta noudattamaan niitä lakeja, joita Solon heille säätäisi.

30. Tästä syystä sekä katsellakseen maailmaa Solon saapui Egyptiin Amasiin luo ja niin myös Sardeeseen Kroisoksen tykö. Hänen tultuaan sinne Kroisos kestitsi häntä hovissaan. Mutta kolmantena tai neljäntenä päivänä palvelijat Kroisoksen käskystä kuljettivat häntä ympäri aarreaitoissa ja näyttelivät hänelle kaikkea, mikä oli suurta ja äveriästä. Kun hän oli kaikki nähnyt ja katsellut, mikäli siihen oli tilaisuutta, Kroisos virkkoi näin: "atenalainen kestiystävä, meidän kuuluviimme on tullut paljon puhetta viisaudestasi ja matkoistasi, ja että muka viisauden rakkaudesta olet kulkenut maita mantereita. Nyt siis minussa on herännyt halu kysyä, kenenkä olet nähnyt olevan kaikista ihmisistä onnellisimman." Näin hän kysyi siinä luulossa, että itse muka oli onnellisin ihminen. Ollenkaan imartelematta, vaan totuuden mukaisesti, Solon lausuu: "oi kuningas, atenalaisen Telloksen." Hämmästyneenä lausunnosta Kroisos kysyi kiihkeästi: "missä kohden siis katsot Tellosta onnellisimmaksi?" Hänpä virkkaa: "ensiksikin Tellos eli onnellisessa valtiossa ja hänellä oli kauniita ja hyviä lapsia ja hän sai nähdä heille kaikille syntyvän lapsia ja kaikkien jäävän eloon. Toiseksi hänellä oli meidän oloihimme nähden hyvä toimeentulo, ja vihdoin muodostui hänen elämänsä loppu mitä loistavimmaksi. Kun näet Eleusiissä oli syttynyt taistelu atenalaisten ja heidän naapuriensa kesken, niin hän riensi avuksi, ajoi viholliset pakosalle ja sai mitä kauniimman kuolon; ja atenalaiset hautasivat hänet valtion kustannuksella siihen paikkaan, mihin oli kaatunutkin, ja kunnioittivat häntä suuresti."

31. Niin paljon onnellista Telloksesta kertomalla Solon vain yllytti Kroisosta. Niinpä tämä kysyi, ketä hän katsoi toiseksi Telloksen jälkeen, varmasti arvellen tulevansa ainakin toiselle sijalle. Mutta Solon vastasi: "Kleobista ja Bitonia. Näillä näet, jotka syntyperältään olivat argolaisia, oli riittävä toimeentulo ja sen lisäksi tällaiset ruumiinvoimat: molemmat olivat yhtäläisesti saaneet palkintoja kilpailuissa, ja kerrotaanpa heistä myös seuraava tarina. Argolaiset viettivät Hera-juhlaa, ja nuorukaisten äidin täytyi ehdottomasti ajaa pyhättöön, mutta härät eivät ajoissa saapuneet pellolta. Kun siis aika pakoitti, nuorukaiset itse astuivat ikeen alle ja vetivät vaunuja, joissa heidän äitinsä kulki; ja suoritettuaan neljäkymmentäviisi stadionia he saapuivat pyhättöön. Sittenkuin he olivat tämän tehneet, ja koko kansanjoukko oli heidät nähnyt, osoitti heidän suhteensa jumala, että ihmisen on paljoa parempi kuolla kuin elää. Argolaiset näet ympäröivät nuorukaisia ja onnittelivat heitä heidän ruumiinvoimiensa vuoksi, argottaret taas äitiä, että oli sellaisia lapsia saanut. Mutta äiti, ylen iloisena sekä heidän teostaan että maineestaan, seisahtui jumalankuvan eteen ja rukoili, että jumalatar antaisi hänen lapsilleen Kleobiille ja Bitonille, jotka olivat hänelle niin suurta kunniaa tuottaneet, sen, minkä saavuttaminen ihmiselle on parasta. Tämän jälkeen uhrattuaan ja aterioituaan nuorukaiset panivat maata itse pyhättöön eivätkä enää sen koommin nousseet, vaan päättivät näin päivänsä. Mutta argolaiset teettivät heidän kuvansa ja pystyttivät ne Delfoihin, koska olivat olleet miesten parhaimmat."

32. Solon siis antoi näille toisen sijan onnellisuudessa. Mutta Kroisos virkkoi kiivastuneena: "oi atenalainen vieras, entä meidän onnemme, onko se sinusta niin mitätön, ettet ole katsonut meitä edes yksityisten miesten vertaisiksi?" Hänpä vastasi: "oi Kroisos, sinä kysyt inhimillisten seikkojen suhteen minua, joka tiedän, että kaikki jumaluus on kateellista ja epävakaista. Sillä pitkän ajan kuluessa joutuu näkemään paljon sellaista, jota ei tahdo, ja paljon myös kärsimään. Minä asetan nimittäin seitsemänkymmentä vuotta ihmiselämän rajaksi. Nämä seitsemänkymmentä vuotta tekevät kaksikymmentäviisituhattakaksisataa päivää, lukuunottamatta karkauskuukausia. Ja jos yhdellä kuukaudella pitennetään joka toinen vuosi, jotta vuodenajat sattuisivat oikealle kohdalleen, niin saadaan seitsemällekymmenelle vuodelle tulevia karkauskuukausia kolmekymmentä viisi ja näistä kuukausista syntyviä päiviä tuhattaviisikymmentä. Kaikista näistä päivistä, joita, sijoitettuina seitsemällekymmenelle vuodelle, on kaksikymmentäkuusituhatta kaksisataaviisikymmentä, ei toisena päivänä tapahdu vallan samaa kuin toisena. Näin siis, oi Kroisos, on ihminen kokonaan sattumaa. Minä näen kyllä, että sinä olet erinomaisen rikas sekä hallitset useita ihmisiä; mutta sitä, mitä minulta kysyit, en saata vielä sinusta sanoa, ennenkuin olen kuullut kauniisti lopettaneesi elämäsi. Sillä eihän upporikas ole onnellisempi sitä, jolla on päiväksi, ellei se kohtalo samalla seuraa, että hän kaikin puolin suotuisassa tilassa hyvästi päivänsä päättää. Sillä monet pohatat ovat onnettomat, ja monet, joilla on kohtalainen toimeentulo, onnelliset. Ja ylen äveriäs, mutta onneton, voittaa kahdessa kohden hyväosaisen, mutta jälkimäinen monessa kohden edellisen. Edellinen voi kyllä helpommin tyydyttää haluaan ja kantaa suurta kohtaavaa tappiota, mutta jälkimäinen on seuraavissa kohdin hänestä edellä. Tosin hän ei saata samalla tavalla kuin toinen kestää tappiota ja tyydyttää haluaan, mutta tästä suojelee häntä hänen hyvä kohtalonsa; sensijaan hänessä ei ole ruumiillisia vikoja eikä tauteja, hän on vapaa onnettomuuksista, hänellä on hyviä lapsia, ja kaunis ulkomuoto. Jos hän tämän lisäksi vielä hyvin päättää päivänsä, on hän juuri tuo, jota sinä etsit, ja joka ansaitsee onnellisen nimen. Mutta ennenkuin ihminen kuolee, tulee pidättyä arvostelusta eikä vielä kutsua häntä onnelliseksi, vaan hyväosaiseksi. Nytpä on mahdotonta, että yksi ihminen voisi kaikkia näitä etuja yhdistää, samoinkuin ei mikään maa riitä tarjoamaan kaikkea itselleen, vaan yhtä sillä on, mutta tarvitsee toista; ja se, jolla on useimmat edut, on paras. Niin myös ei ihmisyksilökään semmoisenaan ole kylliksi itselleen; sillä yhtä hänellä on, mutta toista hän tarvitsee. Joka siis omistaa enimmät näistä eduista ja tekee sitä lakkaamatta sekä sitten toivomustensa mukaan päättää päivänsä, hän, oi kuningas, minusta on oikeutettu kantamaan tätä nimeä. Tulee nimittäin aina katsoa, minkä lopun mikin asia saa; sillä monet, joille jumala on vilaukselta näyttänyt onnea, hän on myöhemmin perinjuurin nujertanut."

33. Tämän sanottuaan ei Solon tietenkään enää pysynyt Kroisoksen suosiossa, vaan piittaamatta hänestä vähääkään tämä lähetti hänet luotaan menemään pitäen häntä kovin typeränä, koska, jättämällä sikseen käsilläolevan hyvän, käski pitää silmällä joka asian loppua.

34. Mutta Solonin lähdettyä kohtasi Kroisosta jumalan puolelta suuri rangaistus, nähtävästi siitä syystä, että hän piti itseään onnellisimpana kaikista ihmisistä. Sillä heti senjälkeen hän nukkuessaan näki unen, joka hänelle totuudenmukaisesti ilmaisi ne onnettomuudet, jotka tulivat tapahtumaan hänen poikansa suhteen. Kroisoksella oli nimittäin kaksi poikaa, joista toinen oli viallinen, hän kun oli kuuromykkä, mutta toinen ikätoveriensa joukossa kaikissa kohdin kaikkien ensimäinen, ja oli hänen nimensä Atys. Niinpä uni osoitti Kroisokselle, että hän tulisi kadottamaan tämän Atyksen siten, että hän tulisi haavoittumaan rautaisen peitsenkärjen kautta. Sittenkuin Kroisos oli herännyt ja itsekseen punninnut asiaa, hän säikähtyneenä unesta otti pojallensa vaimon eikä milloinkaan sen koommin lähettänyt häntä, jonka oli ollut tapana johtaa lyydialaisia sotaan, sentapaiseen toimeen. Ja heittokeihäät, peitset sekä kaikki semmoiset aseet, joita ihmiset sodassa käyttävät, hän toimitti pois miestuvista ja ahtoi kamareihin, jottei joku seinälle ripustettu esine putoaisi pojan päälle.

35. Mutta kun hänellä juuri oli käsillä poikansa häät, saapuu Sardeeseen mies, jota oli kohdannut se kova onni, että hänellä oli rikoksen tahraamat kädet; muuten hän oli syntyperältään fryygialainen ja kuninkaallista sukua. Hän saapui Kroisoksen taloon ja pyysi tulla maan tavan mukaan puhdistetuksi, ja Kroisos puhdisti hänet. Ja puhdistus tapahtuu lyydialaisilla melkein samalla tavalla kuin helleeneillä. Mutta senjälkeen kuin Kroisos oli suorittanut mitä tapa vaati, hän tiedusteli, mistä ja kuka mies oli, näin sanoen: "oi ihminen, kuka sinä olet ja mistä päin Fryygiaa saapuen olet tullut anomaan minulta turvaa? Minkä miehen tai naisen sinä olet murhannut?" Hän vastasi: "oi kuningas, minä olen Midaan pojan, Gordiaan, poika, nimeni on Adrastos, olen vasten tahtoani tullut surmanneeksi oman veljeni, jonka vuoksi isäni on minut ajanut pois, ja olen vailla kaikkea." Kroisos vastasi hänelle näin: "ystävistä polveudut ja ystävien luo olet tullut, missä sinulta ei ole puuttuva mitään, niin kauan kuin meidän luonamme viivyt. Ja koettamalla kantaa tätä kovaa kohtaloa niin keveästi kuin suinkin, voitat itsellesi suurimman edun."

36. Niinpä Adrastos eleli Kroisoksen luona. Mutta siihen samaan aikaan ilmestyi Myysian Olympos-vuorelle aika suuri otus siaksi. Tältä vuorelta lähtien se havitteli myysialaisten vainioita, ja useasti myysialaiset menivät ulos sitä vastaan, mutta eivät voineet sille mitään pahaa tehdä, vaan kärsivät itse sen puolelta vahinkoa. Viimein tulivat myysialaisten lähettiläät Kroisoksen luo ja sanoivat näin: "oi kuningas, mitä suurin otus siaksi on ilmestynyt meidän maahamme, ja se turmelee vainioitamme. Sitä emme voi ottaa kiinni, vaikka kuinkakin ponnistelemme. Nyt siis pyydämme sinua lähettämään meille poikasi ja valionuorukaisia ynnä koiria, karkoittaaksemme sen maasta pois." Näin he pyysivät, mutta muistaen unennäköään Kroisos virkkoi näin: "älkää enää mainitko poikaani, sillä en minä tahtoisi lähettää häntä teidän mukaanne. Hän on näet äsken nainut ja hänellä on nyt siitä huolta. Mutta minä tahdon lähettää lyydialaisten valiomiehet ja koko koiraparven ja tulen käskemään niitä, jotka lähtevät, olemaan mitä innokkaimpia yhdessä teidän kanssanne karkoittaakseen eläimen maasta."

37. Niin hän vastasi, ja myysialaiset olivat siihen tyytyväiset. Mutta silloin tulee sisään Kroisoksen poika, joka oli kuullut, mitä myysialaiset pyysivät. Kun nyt Kroisos ei sanonut lähettävänsä poikaansa heidän myötään, niin nuorukainen sanoi hänelle näin: "oi isäni, kauneinta ja jalointa oli ennen muinoin minusta mennä sotaan ja metsästysretkelle ja siten kunnostaa itseäni; mutta nyt sinä estelet minua kumpaisestakin tästä, vaikka et ole minussa huomannut mitään pelkuruutta tai haluttomuutta. Millä silmin minun nyt tulee näyttäytyä kulkiessani torille ja torilta pois? Millaiseksi tulen kansalaisilleni näyttäytymään, millaisena tulee äskennaitu vaimoni minua pitämään? Millaisen miehen kanssa hän tulee katsomaan olevansa naimisissa? Anna nyt joko minun lähteä metsästykseen, tai vakuuta järkisyillä, että minun on parempi tehdä näin."

38. Kroisos vastaa täten: "oi poikani, en minä tätä tee siitä syystä, että olisin sinussa huomannut jotain pelkuruutta tai mitään muuta epämiellyttävää, mutta uni, jonka nukkuessani näin, sanoi, että sinä olet oleva lyhytikäinen. Sinä tulet nimittäin saamaan tuhosi rautaisen keihäänkärjen kautta. Tähän näkyyn katsoen siis joudutin häitäsi ja senvuoksi en laske sinua tämmöisiin yrityksiin, koettaen jos mahdollista varastaa sinua kuolemalta, ainakin niinkauan kuin itse elän. Sinähän olet minun ainokainen poikani, sillä tuota toista, joka on jäänyt kuuloa vaille, en voi lukea omakseni."

39. Nuorukainen vastaa näin: "on anteeksi annettavaa, oi isä, että minun suhteeni olet niin varovainen, kun olet sellaisen näyn nähnyt. Mutta on kohtuullista, että minä sanon sinulle sen, mitä et ymmärrä, vaan mikä sinulta on jäänyt huomaamatta. Sinä väität siis unen sanoneen, että tulisin kuolemaan rautaisen keihäänkärjen kautta. Mutta tuolla sialla, millaiset kädet sillä on, mikä semmoinen rautapeitsi sillä on, jota sinä pelkäät? Jos uni olisi sanonut, että tulisin kuolemaan hampaan tai jonkun muun hampaalta näyttävän esineen kautta, silloin tulisi sinun tehdä se, minkä teet. Mutta nytpä olikin puhe keihäästä. Koska siis meillä ei ole taistelua miehiä vastaan, niin päästä minut menemään."

40. Kroisos vastaa: "oi poikani, sinä tavallaan voitat minut selittäessäsi unennäön tarkoituksen. Niinpä minä siis sinun voittamana muutan mieleni ja päästän sinut menemään metsästykseen."

41. Näin puhuttuaan Kroisos noudatti luoksensa fryygialaisen Adrastoksen ja tämän tultua sanoi hänelle näin: "Adrastos, kun tyly kohtalo, josta kyllä en sinua moiti, oli sinut masentanut, minä puhdistin ja otin sinut vastaan asuntooni, jossa vieläkin olet, ja olen tarjonnut sinulle kaiken ylläpitosi. Nyt siis, koska olet velvollinen hyvillä töillä palkitsemaan minua, joka ensin olen sinua kohtaan tehnyt hyviä töitä, pyydän sinua rupeamaan poikani vartijaksi, kun hän lähtee metsästämään, jotteivät tiellä jotkut pahantekijät ja rosvot ilmestyisi ja tuhoisi teitä. Sitäpaitsi täytyy sinun myös mennä sinne, missä saatat tulla kuuluisaksi urotöistä, sillä sehän on isänperintösi ja onhan sinulla lisäksi voimia."

43. Adrastos vastaa: "oi kuningas, en minä muutoin olisi lähtenyt tämmöiseen voitteluun. Sillä ei tällaisen kovan kohtalon kohtaaman sovi mennä onnellisten ikätoveriensa joukkoon, eikä ole minulla haluakaan, ja useista syistä olisin pysytellyt poissa. Mutta nyt, koska sinä sitä vaadit, ja tulee tehdä sinulle mieliksi (sillä tuleehan minun palkita sinua hyvillä töillä), olen valmis tekemään tämän ja, mikäli vartijasta riippuu, voit odottaa poikasi, jota käsket minun vartioimaan, vahingoittumatta palaavan."

43. Kun Adrastos näin oli vastannut Kroisokselle, niin Adrastos ja Atys läksivät matkaan mukanaan valionuorukaisia ja varustettuina koirilla. Saavuttuaan Olympos-vuorelle he hakivat eläintä ja löydettyään sen he asettuivat piiriin sen ympäri sekä viskasivat heittokeihäänsä sitä vastaan. Siinä nyt vieras, juuri hän, joka oli puhdistettu murhasta ja nimeltään Adrastos, heittäessään sikaa ei osunutkaan siihen, vaan tapasi Kroisoksen poikaa. Kun keihäänkärki näin tähän sattui, kävi unen lausuma hänen suhteensa täytäntöön. Ja muuan henkilö juoksi ilmoittamaan Kroisokselle tapauksen ja saavuttuaan Sardeeseen kertoi tälle sekä ottelusta että pojan kohtalon.

44. Kroisos tuli poikansa kuolemasta kovin järkytetyksi ja valitti vielä enemmän sitä, että hänet oli murhannut se, jonka itse oli murhasta puhdistanut. Ja kovasta kohtalosta katkerana hän kiivaasti huusi avuksi Zeus Puhdistajaa, ottaen hänet todistajaksi siihen, mitä hän vieraan puolelta oli saanut kärsiä, ja kutsui jumalaa sekä kotilieden että ystävyysliittojen suojelijaksi. Kotilieden suojelijaksi hän nimitti jumalaa siitä syystä, että ottamalla vastaan asuntoonsa vieraan oli tietämättään elättänyt poikansa murhaajaa, ystävyysliittojen suojelijaksi taas, koska oli saanut pahimman vihamiehensä hänestä, jonka oli lähettänyt poikansa vartijaksi.

45. Sen jälkeen saapuivat lyydialaiset kantaen vainajaa, ja hänen takanaan seurasi murhamies. Hän asettui vainajan eteen ja jätti itsensä Kroisoksen valtaan ojentaen käsiään ja käskien tätä tappamaan hänet vainajan päälle. Hän mainitsee edellisestä kovasta kohtalostaan ja sanoo, että hän tämän lisäksi vielä on tuhonnut puhdistajansa ja että hän ei enää saata elää. Sen kuultuaan Kroisos, vaikka hänellä olikin niin suuri kotoinen onnettomuus, sääli Adrastosta ja lausui hänelle: "minä olen, oi vieras, saanut sinulta kaiken hyvityksen, koskapa itse tuomitset itsesi kuolemaan. Et sinä yksin ole syypää tähän onnettomuuteeni, paitsi mitä tahtomattasi olet tehnyt, vaan kaiketi joku jumalista, joka jo aikoja sitten ennakolta ilmaisi mitä tuleman piti." Kroisos nyt siis hautasi poikansa niinkuin tapa vaati. Mutta Adrastos, Gordiaan, Midaan pojan, poika, hän, joka oli joutunut oman veljensä murhaajaksi ja murhaajaksi puhdistajansa, tunsi itsensä kovaonnisimmaksi kaikista ihmisistä, joita tiesi, ja niin pian kuin ihmisten hälinä hiljeni haudan ympärillä, hän tappoi itsensä kummulle.

46. Kahden vuoden ajan Kroisos toimetonna istui suuressa murheessa poikansa menetyksen johdosta. Mutta kun Kyros, Kambyseen poika, oli kukistanut Astyageen, Kyaxareen pojan, ylivallan, ja persialaisten mahti kasvoi, teki tämä seikka lopun Kroisoksen murheesta, ja hän alkoi miettiä, saattaisiko hän jollain tavoin taltuttaa persialaisten kasvavaa voimaa, ennenkuin se paisuisi liian suureksi. Ja heti kun tämä ajatus hänessä oli herännyt, hän koetteli ennuspaikkoja, sekä helleenein keskuudessa olevia että Libyassa sijaitsevaa, lähettäen mitkä minnekin, toiset menemään Delfoihin, toiset Abaihin, fokilaisten maahan, toiset Dodonaan. Jotkut lähetettiin Amfiaraoksen ja Trofonioksen luo, toiset Brankhidaihin Miletoksen alueeseen. Nämä olivat ne helleeniläiset ennuspaikat, joihin Kroisos lähetti sanansaattajia saadakseen neuvoa. Toiset taas hän laittoi Libyaan Ammonin luo kysymään oraakelia. Hän lähetti joka taholle ja koetteli, mitä ennuspaikat tiesivät, jotta, jos ne tavattaisiin todenperäisiksi, hän toistamiseen lähettäisi kysymään, tuliko hänen ryhtyä sotaretkeen persialaisia vastaan.

47. Ja lähettäessään lyydialaiset koettelemaan oraakeleita, hän antoi heille seuraavan tehtävän. Siitä päivästä alkaen, jolloin he lähtivät Sardeesta, tuli heidän lukea sata päivää ja sadantena päivänä tiedustella oraakeleilta, ja kysyä mitä lyydialaisten kuningas Kroisos, Alyatteen poika, juuri silloin sattui tekemään; ja mitä kukin oraakeli julisti, se tuli heidän kirjoittaa muistiin sekä ilmoittaa hänelle. Mitä muut oraakelit puolestaan julistivat, sitä ei kukaan kerro. Mutta heti kun lyydialaiset Delfoissa astuivat sisään temppelisaliin saadakseen vastauksen jumalalta ja kysyivät niinkuin käsketty oli, vastasi Pytia kuusimittarunossa näin:

"Hiekan määrän mä tiedän ja merten matkat ma tunnen, mykkää myös tajuan, puhumattoman kuiskehen kuulen. Kas, kovakilpisen konnan tuoksu mun tuntohon tunki, min lihat parhaillaan kera lampaan vaskessa kiehuu: vaskea alla sen on, myös vaski sen päältäkin peittää."

48. Tämän Pytian julistuksen lyydialaiset kirjoittivat muistiin ja lähtivät sitten pois Sardeeseen. Ja niin pian kuin muutkin ympäri maailmaa lähetetyt sanansaattajat saapuivat tuoden mukanaan oraakelinvastaukset, niin Kroisos avasi ja katseli kaikkia kirjoituksia. Mutta niistä ei mikään häntä miellyttänyt. Vaan kun hän kuuli Delfoin oraakelista tulleen vastauksen, hän heti osoitti siitä oraakelille kunnioitusta ja uskoi siihen, arvellen että Delfoin ennuspaikka oli ainoa maailmassa, koska se oli keksinyt mitä hän teki. Sillä senjälkeen kuin oli lähettänyt tiedustelijat eri oraakelien luo, hän otti vaarin sovitusta päivästä, mietti juonen, jota oli mahdoton keksiä ja arvata, ja ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen: hän hakkasi kilpikonnan ja lampaan kappaleiksi, keitti itse ne yhdessä vaskisessa kattilassa ja asetti päälle vaskisen kannen.

49. Semmoisen oraakelinvastauksen siis Kroisos sai Delfoista. Mutta mitä Amfiaraoksen ennuspaikan vastaukseen tulee, en saata sanoa, mitä se lausui lyydialaisille, sittenkuin olivat pyhätön luona tehneet mitä tapa vaatii — ei näet siitä ole olemassa kertomusta —, paitsi että Kroisos katsoi Amfiaraoksenkin omistavan todenperäisen ennuspaikan.

50. Tämän jälkeen hän koetti suurilla uhreilla suostutella Delfoissa vallitsevaa jumalaa. Niinpä hän uhrasi uhrieläimiä kolmetuhatta joka lajia ja laati suuren rovion sekä poltti poroksi kullalla ja hopealla verhottuja makuusohvia, kultamaljoja, purppuravaatteita ja -ihotakkeja, toivoen siten paremmin voivansa voittaa jumalan suosion. Ja kaikille lyydialaisille hän antoi käskyn, että he itse kukin uhraisivat sen, mitä kullakin oli. Ja niin pian kuin hän oli uhrannut, hän sulatti suunnattoman määrän kultaa ja taotti siitä puolitiilejä, jotka teki pituudelleen kuuden, leveydelleen kolmen ja korkeudelleen yhden kämmenen levyisiksi, luvultaan sataseitsemäntoista. Näistä oli neljä puhdasta kultaa, kukin painaen puolenkolmatta talenttia, muut puolitiilet taas olivat vaaleata kultaa ja painoivat kaksi talenttia. Hän teetti myös puhtaasta kullasta leijonan kuvan, jonka paino teki kymmenen talenttia. Tämä leijona kuitenkin putosi, silloin kun Delfoin temppeli paloi, puolitiilien päältä — niiden päällä se nimittäin lepäsi — ja nyt sitä säilytetään korintolaisten aarreaitassa sekä painaa puolenseitsemättä talenttia, sillä puolenneljättä talenttia siitä suli pois.

51. Saatuaan tämän kaiken valmiiksi Kroisos lähetti sen Delfoihin ja sen mukana seuraavat toiset esineet: kaksi suurensuurta sekoitusastiaa, kultaisen ja hopeaisen, joista kultainen seisoi oikealla kädellä temppeliin astuessa, hopeinen vasemmalla. Mutta nämätkin siirrettiin temppelin palon aikana, ja kultainen seisoo klazomenailaisten aarreaitassa painaen puolenyhdeksättä talenttia ja vielä kaksitoista minaa, hopeainen taas sijaitsee temppelin eteisen nurkassa ja vetää kuusisataa amforaa, sillä delfolaiset sekoittavat siinä viiniä jumalan ilmestysjuhlana. Delfolaiset väittävät sen olevan samolaisen Theodoroksen tekoa, ja niin minäkin luulen; sillä ei se minusta näytä miltään jokapäiväiseltä teokselta. Edelleen hän lähetti neljä hopeatynnyriä, jotka seisovat korintolaisten aarreaitassa, ja pyhitti sinne kaksi vihkivesiastiaa, kultaisen ja hopeaisen, joista kultaisessa on kirjoitus, missä lakedaimonilaiset sanovat sen olevan heidän vihkilahjansa, mutta eivät sano siinä oikein. Sillä itse asiassa tämäkin on Kroisoksen, ja kirjoituksen on siihen pannut eräs delfolainen, joka tahtoi tehdä lakedaimonilaisille mieliksi; hänen nimensä minä kyllä tunnen, mutta en tahdo sitä mainita. Sitävastoin on se poika, jonka käden kautta vesi valuu, lakedaimonilaisten antama, mutta ei kumpainenkaan vihkivesiastia. Näiden myötä Kroisos lähetti useita vähemmän huomattavia vihkilahjoja, kuten ympyriäisiä hopeasta valettuja kulhoja ja myös kolmenkyynäräisen kultaisen naisenkuvan, jota delfolaiset väittävät Kroisoksen leipojattaren muotokuvaksi. Lisäksi hän pyhitti oman vaimonsa kaulakoristeet ja vyöt.

52. Nämät esineet hän lähetti Delfoihin, mutta Amharaokselle, jonka urhoollisuudesta ja kärsimyksestä hän oli kuullut, hän pyhitti joka kohdasta yhtäläisesti kultaisen kilven ja samoin kokonaan täysikultaisen keihään, missä niin hyvin varsi kuin kärjet olivat kullasta. Molempia näitä esineitä on minun aikoihini saakka säilytetty Teebassa ja siellä ismenolaisen Apollon temppelissä.

53. Niille lyydialaisille, joitten piti viedä nämä lahjat pyhättöihin, Kroisos antoi tehtäväksi kysellä oraakeleilta, tuliko hänen lähteä sotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa liittolaisekseen jonkun kansan sotajoukko. Ja kun lyydialaiset, saavuttuaan niihin paikkoihin, joihin heidät oli lähetetty, olivat pyhittäneet vihkilahjansa, he kysyivät oraakeleilta sanoen: "Kroisos, lyydialaisten ynnä muiden kansojen kuningas, katsoo näitä ainoiksi ennuspaikoiksi ihmiskunnassa, ja on senvuoksi antanut teille ilmoituksienne arvoisia lahjoja ja nyt hän vielä kysyy teiltä, tuleeko hänen lähteä sotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa jonkun kansan sotajoukko liittolaisekseen." Niin he kysyivät; mutta molempien ennuspaikkojen lausunnot kävivät yhteen julistaessaan Kroisokselle, että jos hän lähtee sotaretkelle persialaisia vastaan, hän tulee hajoittamaan suuren vallan, ja ne neuvoivat häntä liittämään ystävikseen ne helleeneistä, jotka havaitsisi mahtavimmiksi.

54. Kun nyt Kroisos kuuli ne jumalanlauseet, jotka oli tuotu, hän ihastui ikihyväksi oraakelinvastausten johdosta, vallan varmasti toivoen tulevansa hajoittamaan Kyroksen valtakunnan. Hän lähetti taasen sanan Pythoon [Delfoihin] ja antoi lahjoja delfolaisille, kullekin sata kultastateria, otettuaan sitä ennen selville niiden luvun. Delfolaiset taas antoivat tämän sijasta Kroisokselle ja lyydialaisille oikeuden ensimäiseksi kysyä oraakelilta, vapauden maksuista, etumaiset istuinsijat sekä tilaisuuden sille heistä, joka vain tahtoi, ikipäiviksi tulla delfolaiseksi.

55. Annettuaan delfolaisille nämä lahjat, Kroisos kolmannen kerran kysyi oraakelilta, sillä sittenkuin hän kerran oli keksinyt ennuspaikan todenperäisyyden, ei hänellä enää ollut minkäänlaista määrää. Ja tiedustellessaan hän kysyi oraakelilta, tulisiko hänen hallituksensa kestämään kauan. Silloin Pytia antoi näin kuuluvan vastauksen:

"mutta kun kerran meedien herraksi saanut on muuli, silloin, hempeä Lyydian mies, sorarannoille Hermoon väistyös, ällös jää, älä pelkurin nimeä kammoo."

56. Kun nämä sanat saapuivat, Kroisos ihastui vielä enemmän, ollen siinä luulossa, ettei milloinkaan miehen sijasta muuli voisi tulla meedialaisten kuninkaaksi, ja ettei niinmuodoin hän itse eivätkä hänen jälkeläisensä milloinkaan tulisi herkeämään hallitsemasta. Senjälkeen hän harkitsi ja tutki, keitä helleeneistä hänen tulisi mahtavimpina koettaa voittaa puolelleen. Ja tutkiessaan hän havaitsi, että lakedaimonilaiset ja atenalaiset olivat muita etevämmät, ja olivat edelliset doorilaista, jälkimäiset ioonilaista heimoa. Nämä nimittäin kävivät kaikkein etevimmistä, ollen alkujaan toinen pelasgilainen, toinen helleeniläinen kansa. Toinen ei ollut vielä milloinkaan lähtenyt maasta ulos, toinen taas oli paljon harhaillut. Sillä Deukalionin hallitessa se asui Fthiotismaakunnassa, Doroksen, Hellenin pojan, aikana taas Ossan ja Olympoksen juurella sijaitsevassa maassa, niinkutsutussa Histiaiotiissa. Kun sen Histiaiotiista olivat karkoittaneet kadmolaiset, niin se asui Pindoksessa ja kutsuttiin sitä makednolaiseksi kansaksi. Sieltä taas se siirtyi Dryopiiseen ja Dryopiista se vihdoin tuli Peloponnesokseen ja sai nimen doorilaiset.

57. Mitä kieltä pelasgit puhuivat, sitä en saata täsmälleen sanoa. Mutta jos on lupa tehdä johtopäätöstä vielä nyt elävistä pelasgeista, nimittäin sekä niistä, jotka asuvat tyrsenien yläpuolella Krestonin kaupungissa, muinoin olivat naapureita nyt niinkutsutuille doorilaisille ja asuivat siihen aikaan siinä maassa, jota nykyjään kutsutaan Thessaliotiiksi, että niistä pelasgeista, jotka asettuivat Plakiaan ja Skylakeeseen Hellespontoksen seuduille ja olivat olleet atenalaisten naapureina, ja mitä muita pelasgilaisia kaupunkeja on, jotka ovat nimensä muuttaneet, — jos näitten nojalla saa tehdä johtopäätöstä, niin pelasgit puhuivat barbarikieltä. Jos nyt näin on ollut laita koko pelasgilaisen heimon, niin Attikan kansa, ollen pelasgilainen, oppi, siirtyessään helleeniläiseksi, samalla myös toisen kielen. Sillä krestonilaiset eivät puhu samaa kieltä kuin mitkään heidän nykyisistä naapureistaan, eivätkä sitä tee myöskään plakialaiset; mutta keskenään he puhuvat samaa kieltä. Ja selvää on, että he ovat säilyttäneet sen kielileiman, minkä toivat mukanansa mainittuihin paikkoihin siirtyessään.

58. Helleeniläinen heimo on minun nähdäkseni syntymästään saakka aina käyttänyt samaa kieltä. Ja erottuaan pelasgilaisesta heimosta, se, vaikka oli heikko, vähästä alusta lähtien on kasvanut suureksi kansanpaljoudeksi, varsinkin sen kautta, että pelasgilaiset ja monet muut barbarikansat ovat siihen liittyneet. Aiemmin ainakaan ei pelasgilainen kansa, joka oli barbarinen, milloinkaan ole suuresti kasvanut.

59. Näistä kansoista nyt oli attikalainen, kuten Kroisos kuuli, Peisistratoksen, Hippokrateen pojan, sortamana, hänen, joka siihen aikaan oli atenalaisten hallitsijana, ja se oli pilkottuna eri puolueisiin. Hippokrateelle, joka yksityisenä miehenä kerran oli katsomassa Olympian kilpaleikkejä, sattui nimittäin kerran suuri ihme. Hänen teurastettuaan uhrieläimet, alkoivat näet jalustalla seisovat kattilat, jotka olivat täynnä lihaa ja vettä, kiehua ja kuohua yli reunojensa, vaikkei ollut tulta. Silloin lakedaimonilainen Khilon, joka sattui olemaan vieressä ja oli nähnyt ihmeen, neuvoi Hippokratesta ensiksi olemaan ottamatta itselleen vaimoa, joka synnyttäisi lapsia, ja toiseksi, jos hänellä jo sattui olemaan vaimo, eroamaan hänestä sekä vihdoin, jos hänellä sattui olemaan joku poika, hylkäämään tämän. Mutta Hippokrates ei suostunut noudattamaan tätä Khilonin neuvoa. Niinpä hänelle sitten syntyikin Peisistratos, joka, rannikkolais-atenalaisten keskenään riidellessä, edellisten johtajana Megakles, Alkmaionin poika, jälkimäisten Lykurgos, Aristolaideen poika, keräsi kokoon kolmannen puolueen, sillä hänellä oli mielessä itsevaltius. Niinpä hän kokosi puoluelaisia, väitti asettuvansa vuoristolaisten johtajaksi ja ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän haavoitti itseään ja muuliaan, ajoi valjakon torille, ikäänkuin juuri olisi pelastunut vihollisten käsistä, jotka muka olivat tahtoneet tuhota hänet, ja pyysi sen johdosta kansalta saada jotain vartiostoa. Ja koska hän ennen oli kunnostanut itseään sotaretkellä megaralaisia vastaan ja oli valloittanut Nisaian sekä suorittanut muita suurtöitä, niin atenalaisten kansa antoi pettää itsensä ja valitsi kaupunkilaisista muutamia miehiä sekä antoi ne hänelle. Niistä tosin ei tullut Peisistratoksen peitsenkantajia [tavallinen henkivartijoiden nimitys], mutta nuijankantajat; sillä kädessä puiset nuijat he aina seurasivat hänen takanaan. Nämä nousivat yhdessä Peisistratoksen kanssa kapinaan ja saivat haltuunsa linnan. Peisistratos hallitsi sitten atenalaisia, lakkauttamatta kuitenkaan olemassaolevia virkoja tai säännöksiä, ja hoiti kaupunkia vallitsevien asetusten mukaisesti pitäen sitä oivallisessa ja hyvässä järjestyksessä.

60. Mutta vähän ajan kuluttua Megakleen ja Lykurgoksen puoluelaiset yhtyivät karkoittaakseen hänet. Tällä tavoin siis Peisistratos ensi kerran sai haltuunsa Atenan ja jälleen kadotti itsevaltiuden, ennenkuin se hänellä vielä oli oikein vankkana. Mutta ne, jotka olivat karkoittaneet Peisistratoksen, riitaantuivat taas uudestaan keskenään. Silloin Megakles, puolueensa ahdistamana, kuuluttajan kautta kysyi Peisistratokselta, tahtoiko tämä saada hänen tyttärensä vaimokseen itsevaltiutta vastaan. Peisistratos hyväksyi ehdotuksen ja suostui siihen mainitulla ehdolla, ja sitten he tehdäksensä hänelle paluun mahdolliseksi keksivät toimenpiteen, joka minun mielestäni oli mitä yksinkertaisin. Sillä vanhastaan on helleeniläinen kansa eronnut barbarikansasta siinä, että se on ymmärtäväisempi ja suuremmassa määrässä vapaa typerästä yksinkertaisuudesta kuin jälkimäinen; mutta nytpä nämä atenalaisten keskuudessa, joitten sanotaan olevan sukkeluudessa ensimäiset helleenien joukossa, panivat toimeen tämmöisen juonen. Paianian kunnassa oli nimittäin nainen, nimeltä Pye, joka oli kolmea sormea vaille neljää kyynärää pitkä ja muuten hyvännäköinen. Tämän naisen he pukivat täysiin sotatamineisiin, asettivat vaunuihin ja neuvoivat, mikä asento hänen tulisi ottaa esiintyäkseen parhaiten edukseen. Sitten he ajoivat kaupunkiin, lähetettyään sitä ennen etujuoksijoina kuuluttajia, jotka, kaupunkiin saavuttuaan puhuivat mitä oli käsketty, sanoen näin: "oi atenalaiset, ottakaa suopein mielin vastaan Peisistratos, jota Atene on kunnioittanut kaikista ihmisistä enimmin, tuomalla hänet itse omaan kaupunkiinsa takaisin". Näin he sanoivat kulkien sinne tänne. Ja kohta levisi maalaiskuntiin huhu, että Atene muka tuopi takaisin Peisistratoksen, ja kaupungissa asuvat uskoivat naisen olevan itsensä jumalattaren ja osoittivat jumalallista kunnioitusta ihmiselle sekä ottivat vastaan Peisistratoksen.

61. Saatuaan takaisin itsevaltiuden mainitulla tavalla Peisistratos Megakleen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti nai Megakleen tyttären. Mutta kun hänellä jo oli poikia nuorukaisiässä, ja alkmaionidien päällä sanottiin lepäävän kirouksen, niin hän ei tahtonut vastanaidusta vaimostaan saada lapsia eikä pitänyt yhteyttä hänen kanssaan, kuten tapa on. Aluksi tosin vaimo piti asiaa salassa, mutta myöhemmin hän joko sitten äidin kysellessä tai kysymättä ilmoitti sen tälle, ja äiti taas miehelleen. Tämäpä pani kovin pahakseen, että Peisistratos niin halveksi häntä. Ja suutuksissaan hän sopi vihansa puoluelaistensa kanssa. Mutta Peisistratos, saatuaan tietää, mitä oli tekeillä häntä vastaan, väistyi kokonaan maasta, tuli Eretriaan ja neuvotteli yhdessä poikiensa kanssa. Ja voitolle pääsi Hippiaan mielipide, että piti jälleen koettaa ottaa takaisin itsevaltius. He keräsivät silloin antimia niistä kaupungeista, jotka jossain suhteessa olivat vanhassa kiitollisuuden velassa heihin. Ja vaikka monet tarjosivat suuria summia, voittivat kuitenkin teebalaiset muut rahalahjoillaan. Tämän jälkeen vieri, lyhyesti sanoen, joku aika, kunnes heillä oli kaikki valmiina paluumatkaan. Argolaisia tuli palkkaa vastaan Peloponnesoksesta, ja heidän luokseen tuli vapaaehtoisesti muuan naxolainen, nimeltä Lygdamis, joka osoitti mitä suurinta harrastusta ja toimitti sekä rahaa että väkeä.

62. Niin he läksivät liikkeelle Eretriasta ja saapuivat yhdennentoista vuoden kuluessa takaisin. Ensimäinen paikka Attikassa, jonka he valtasivat, oli Marathon. Heidän ollessaan siinä paikassa leirissä tulivat sekä heidän kaupungissa asuvat puoluelaisensa että lisäksi maalaiskunnista muita, joille itsevaltius oli rakkaampi kuin vapaus. Nämä nyt siis kokoontuivat, mutta ne atenalaiset, jotka asuivat kaupungissa, eivät ollenkaan välittäneet siitä, niin kauan kuin Peisistratos keräsi rahoja, eikä myöhemminkään, kun hän oli saanut haltuunsa Marathonin. Mutta vasta kun kuulivat hänen lähtevän Marathonista kaupunkia vastaan, he marssivat häntä torjumaan. He menivät koko sotajoukollaan kotiin palaavia vastaan, Peisistratos taas ja hänen seuralaisensa läksivät liikkeelle Marathonista, menivät kaupunkia kohti, ja tulivat samaan paikkaan, nimittäin pallenelaisen Atenen pyhätön luo, sekä asettivat sinne leirinsä vihollisia vastaan, iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Siellä muuan akarnanilainen poppamies, Amfilytos, joka jonkun jumalallisen sallimuksen johdosta seisoi lähellä, astui Peisistratoksen luo ja julisti kuusimittarunossa näin kuuluvan ennuslauseen:

"verkko jo viskattu on, viritettynä vuottavi nuotta, sinnepä joutuun tonnit ne rientävät kuutamoyössä."

63. Näin hän siis haltioissaan Peisistratokselle julisti, ja tämä käsitti ennustuksen ja sanoi uskovansa, mitä hänelle oli julistettu, sekä vei sotajoukkonsa taisteluun. Kaupungista tulleet atenalaiset olivat tietysti juuri silloin ruvenneet suurukselle, ja suuruksen jälkeen toiset heistä olivat ryhtyneet noppapeliin, toiset antautuneet unen valtaan. Mutta Peisistratos seuralaisineen hyökkäsi atenalaisten kimppuun ja ajoi heidät pakoon. Ja heidän ollessaan pakosalla Peisistratos keksi mitä ovelimman keinon estääkseen heitä enää yhtymästä ja saadakseen heidät pysymään hajallaan. Hän antoi nimittäin poikiensa nousta hevosen selkään ja lähetti heidät edelleen, ja saavuttaessaan pakolaiset he sanoivat, niinkuin Peisistratos oli käskenyt, ja kehoittivat heitä olemaan hyvässä uskalluksessa sekä menemään kukin omilleen.

64. Kun atenalaiset tottelivat, Peisistratos siis täten kolmannen kerran sai haltuunsa Atenan ja juurrutti itsevaltiutensa palkkasoturilaumojen ja rahatulojen avulla, joita kertyi osaksi omasta maasta, osaksi Strymon-virran seudulta, sekä ottamalla panttivangeiksi niiden atenalaisten lapsia, jotka olivat pitäneet puoliaan eivätkä heti olleet paenneet, ja sijoittamalla ne Naxokseen. Sillä Peisistratos oli sodassa senkin laskenut valtansa alle ja uskonut Lygdamiin huostaan. Lisäksi hän oraakelinlauseiden johdosta puhdisti Delos-saaren ja teki sen seuraavalla tavalla. Koko siltä alueelta, joka pyhäköstä näkyi, hän kaivatti maasta kuolleet ja siirsi ne toiseen paikkaan Delosta. Niin Peisistratos hallitsi itsevaltiaana atenalaisia, atenalaisista taas olivat toiset kaatuneet taistelussa, toiset alkmaionidien mukana paenneet kotoaan.

65. Sillä kannalla Kroisos kuuli atenalaisten tilan siihen aikaan olevan; lakedaimonilaisista taas hän sai tietää, että ne olivat vapautuneet suuresta ahdingosta ja olivat jo sodassa päässeet voitolle tegealaisista. Sillä Leonin ja Hegesikleen hallitessa Spartassa oli lakedaimonilaisilla muissa sodissaan menestystä, mutta vain tegealaisten puolelta he kärsivät tappioita. Sitä ennen heillä myös melkein kaikista helleeneistä oli huonoimmat lait ja olivat sekä toisiaan että vieraita kohtaan juroja. Mutta seuraavalla tavalla he saivat hyviä lakeja. Muuan arvossa pidetty spartalainen, Lykurgos, tuli Delfoihin, oraakelin tykö, ja heti kun hän astui sisään temppelisaliin, lausui Pytia näin:

"terve Lykurgo, mun uhkean temppelin luo sinä saavut, rakasna Zeulle ja muillekin kaikille taivahisille, kahdella päällä ma oon, jumalaksiko vai inehmoksi kutsuisin sua, vaan jumalaks' toki luulen, Lykurgo."

Vielä muutamat kertovat Pytian tämän lisäksi ilmoittaneen hänelle spartalaisten nyt voimassaolevan valtiomuodon. Mutta, niinkuin lakedaimonilaiset itse kertovat, Lykurgos muka oli tuottanut sen Kreetasta, ollessaan veljenpoikansa Leoboteen, spartalaisten kuninkaan holhoojana. Sillä heti senjälkeen kuin hän oli ruvennut holhoojaksi, hän muutti kaikki laitokset ja varoi, ettei niitä rikottaisi.

66. Sillä tavoin lakedaimonilaiset muuttivat olonsa ja saivat hyviä lakeja. Ja Lykurgoksen kuoltua he perustivat hänen kunniakseen pyhätön sekä kunnioittivat häntä suuresti. Ja kun maa oli hyvä, ja siinä lukuisa väestö, he ennen pitkää elpyivät ja alkoivat kukoistaa. Siksipä he eivät enää tyytyneet kuluttamaan aikaansa rauhassa, vaan koska uskoivat olevansa voimakkaampia kuin arkadialaiset, he pyysivät Delfoin oraakelilta saada ottaa koko arkadialaisten maan. Mutta Pytia julisti heille näin kuuluvan vastauksen:

"Vaaditko Arkadiaa? Sit' en anna, liikoja vaadit.

Paljon on terhoja syöviä miehiä Arkadiassa,

siitä mi häätävät sun, minähän sitä sulta en kiellä.

Annan siis Tegean, sitä polkea tahdissa tanssin

saat, ja sen kaunista mittaamaan tulet nuoralla kenttää."

Kun tämä sanoma tuotiin, niin lakedaimonilaiset pysyttelivät erillään muista arkadialaisista, mutta lähtivät, mukanaan kahleita, sotaretkelle tegealaisia vastaan, luottaen petolliseen oraakelinlauseeseen, ikäänkuin muka tulisivat tekemään tegealaiset orjikseen. Mutta he joutuivatkin kahakassa alakynteen, ja ne heistä, jotka otettiin vangiksi, saivat tehdä työtä omissa tuomissaan kahleissa ja maanmittausnuoralla mitata tegealaisten kenttää. Ja samat kahleet, joihin he olivat kytketyt, ovat vielä minun aikoihini saakka olleet säilössä Tegeassa, missä riippuvat Atene Alean temppelissä.

67. Tässä aikaisemmassa sodassa lakedaimonilaiset yhtämittaa ottelivat huonolla menestyksellä tegealaisia nastaan, mutta Kroisoksen aikana ja Anaxandrideen sekä Aristonin hallitessa Lakedaimonissa spartalaiset jo olivat päässeet sodassa voiton puolelle. Ja voitolle he olivat päässeet seuraavalla tavalla. Koska he aina sodassa kärsivät tappioita tegealaisten puolelta, he lähettivät tiedustelijoita Delfoihin kysymään, ketä jumalista suostuttamalla he pääsisivät voitolle tegealaisista. Ja Pytia antoi heille sen vastauksen, että he sen tekisivät, jos maahansa toisivat Agamemnonin pojan, Oresteen, luut Mutta kun he eivät kyenneet löytämään Oresteen hautaa, he uudestaan lähettivät jumalan luo kysymään, missä paikassa Orestes lepäsi. Tätä kysyville läheteille Pytia lausui seuraavasti:

"Arkadian lakealla on muuan paikka, Tegea, sielläpä puhkuu tuulia kaks' pakon ankaran alla, iskua vastavi isku, on turmio turmion päällä; siin' Agamemnonin poian peittävi hyötysä mantu. Tuon jos haltuhus saat, Tegean heti herraksi pääset."

Mutta senkin jälkeen kuin lakedaimonilaiset olivat tämän kuulleet, he yhtäkaikki olivat kaukana sen löytämisestä, vaikka kaikkialta etsivät, kunnes vihdoin Likhas, muuan niistä spartalaisista, joita kutsutaan "hyväntekijöiksi", sen löysi. Nämä "hyväntekijät" ovat kulloinkin vanhimmat niistä porvareista, jotka kohdakkoin tulevat astumaan pois ratsuväenpalveluksesta ja ovat luvultaan viisi joka vuosi. Sinä vuotena, jolloin tulevat astumaan pois ratsuväestä, heidät lähetetään Spartan valtion puolesta sinne tänne saamatta missään levätä.

68. Näitä miehiä siis oli Likhas, joka Tegeassa löysi haudan, osaksi sattumalta, osaksi oman viekkautensa kautta. Kun lakedaimonilaiset siihen aikaan olivat kanssakäymisissä tegealaisten kanssa, hän kerran tuli pajaan ja katseli raudan takomista; ja ihmetteli nähdessään, kuinka se tapahtui. Huomattuaan hänen ihmettelynsä seppä levätessään työstään sanoi: "totta kaiketi, oi lakedaimonilainen vieras, jos olisit nähnyt sen, minkä minä, olisit kovasti ihmetellyt, koskapa nyt näin kummastelet raudan tekoa. Sillä kun minä tähän pihaani tahdoin tehdä itselleni kaivoa, kohtasin seitsemän kyynärän pituisen ruumisarkun. Ja kun en voinut uskoa, että milloinkaan on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet nyt eläviä suurempia, avasin sen ja näin, että ruumis oli yhtä pitkä kuin arkku. Ja mitattuani sen minä jälleen kaivoin sen maahan." Näin hän siis kertoi, mitä oli nähnyt, mutta toinen punnitsi hänen sanojaan ja teki sen johtopäätöksen, että ruumis oraakelinlauseen mukaan olikin Orestes. Ja hän teki johtopäätöksensä seuraavalla tavalla. Nähdessään sepän molemmat palkeet hän havaitsi, että nämä olivat tuulet, alaisimen taas ja vasaran hän käsitti iskuksi ja vastaiskuksi, ja vihdoin rautaa, jota taottiin, turmioksi turmion päällä, koska muka rauta on keksitty ihmisen turmioksi. Näin hän päätti ja tultuaan Spartaan hän ilmoitti lakedaimonilaisille koko seikan. He tekivät häntä vastaan valesyytöksen ja karkoittivat hänet maasta pois. Hän saapui silloin Tegeaan, kertoi onnettomuutensa sepälle ja tahtoi vuokrata häneltä talon. Mutta tämä ei siihen suostunut. Vihdoin hän kuitenkin sai hänet taivutetuksi ja asettui sinne asumaan. Nyt hän kaivoi auki haudan, kokosi luut ja vei ne muassaan Spartaan. Ja joka kerran kun molemmat tästä perin mittelivät voimiaan, niin lakedaimonilaiset pääsivät sodassa paljon voitolle. Ja jo oli heillä enin osa Peloponnesostakin valtansa alle laskettuna.

69. Saatuaan siis tietää tämän kaiken Kroisos lähetti Spartaan lähettiläitä, mukanaan lahjoja ja pyytämään liittolaisuutta, neuvottuaan sitä ennen niille, mitä heidän tuli sanoa. Tultuaan perille he sanoivat: "Kroisos, lyydialaisten ynnä muiden kansojen kuningas, on lähettänyt meidät ja lausuu näin: 'oi lakedaimonilaiset, koska jumala on minulle antanut sen orakelinneuvon, että minun tulee tehdä itselleni helleenit ystävikseni, ja olen kuullut teidän olevan etevimmät Hellaassa, niin minä siis oraakelinlauseen nojalla käännyn teidän puoleenne ja tahdon tulla teidän ystäväksenne ja liittolaiseksenne vilpittä ja petoksetta'." Tämän Kroisos lähettilästensä kautta julistutti. Lakedaimonilaiset taas, jotka itsekin olivat kuulleet Kroisoksen saaman jumalanvastauksen, ihastuivat lyydialaisten tulosta ja vannoivat heille kestiystävyyttä ja liittolaisuutta. He olivat myös kiitollisuuden velassa muutamista hyvistä töistä, joita aiemmin olivat saaneet Kroisoksen puolelta osakseen. Lakedaimonilaiset olivat näet lähettäneet Sardeeseen ostamaan kultaa sitä Apollon kuvapatsasta varten, joka nyt sijaitsee Lakonian Thornaxissa. Mutta kun he tahtoivat ostaa, niin Kroisos antoi sen heille ilmaiseksi.

70. Tämän vuoksi siis lakedaimonilaiset ottivat vastaan liittolaisuuden, kuin myös siksi, että Kroisos kaikista helleeneistä oli juuri heidät valinnut ystävikseen. Niinpä he ensiksi itse asettuivat olemaan valmiina, kun hän käskisi, ja toiseksi he teettivät ja veivät lahjaksi vaskisen sekoitusastian, pitkin ulkoreunaansa täynnä kuvia ja suuruudeltaan vetäen kolmesataa amforaa, koska tahtoivat antaa Kroisokselle vastalahjan. Tämä sekoitusastia ei kuitenkaan saapunut Sardeeseen, ja syy siihen esitetään kahdella tavalla. Lakedaimonilaiset kertovat, että sittenkuin sekoitusastia matkalla Sardeeseen oli tullut Samoksen maan kohdalle, purjehtivat muka samoslaiset, jotka olivat siitä saaneet tietää, sotalaivoillaan luo ja ottivat sen pois. Mutta samoslaiset itse taas väittävät, että sittenkuin ne lakedaimonilaiset, jotka veivät sekoitusastiaa, olivat myöhästyneet ja kuulleet Sardeen valloituksesta ja Kroisoksen vangitsemisesta, he muka olivat myyneet sekoitusastian Samoksessa, jolloin yksityiset miehet olivat ostaneet ja pystyttäneet sen Heran temppeliin. On myös mahdollista, että kun myyjät olivat tulleet Spartaan, he olivat sanoneet joutuneensa samoslaisten ryöstämiksi.

71. Niin nyt oli sekoitusastian laita. Mutta Kroisos erehtyi oraakelinlauseen suhteen ja teki sotaretken Kappadokiaan, toivoen kukistavansa Kyroksen ja persialaisten vallan. Kroisoksen hankkiessa sotaanlähtöä persialaisia vastaan antoi muuan lyydialainen, jota jo ennen pidettiin viisaana, mutta tämän ajatuksensa vuoksi varsinkin sai suuren maineen lyydialaisten kesken — hänen nimensä oli muuten Sandanis — Kroisokselle seuraavan neuvon: "oi kuningas, sinä hankit sotaanlähtöä sellaisia miehiä vastaan, joilla on yllään nahkahousut ja joilla koko muukin puku on nahasta, jotka edelleen eivät syö sitä, mitä tahtovat, vaan mitä heillä on saatavana, heillä kun on karu maa. Lisäksi he eivät käytä viiniä, vaan juovat vettä, eikä heillä ole viikunoita pureskella eikä mitään muutakaan herkkua. Ensiksi siis, jos voitat, niin mitä sinä heiltä olet ottava pois, kun heillä ei ole mitään? Ja toiseksi taas, jos tulet voitetuksi, niin harkitse, mitkä edut olet kadottava. Sillä jos he kerran saavat maistaa meidän hyvyyksiämme, he takertuvat niihin kiinni, emmekä heistä voi päästä irralleen. Minä puolestani ainakin kiitän jumalia, jotka eivät johdata persialaisten mieleen lähteä sotaretkelle lyydialaisia vastaan." Ei hän näillä sanoilla kuitenkaan vakuuttanut Kroisosta. Itse asiassa persialaisilla, ennenkuin olivat kukistaneet lyydialaiset, ei ollut mitään ylellistä tai hyvää.

72. Helleenit kutsuvat kappadokialaisia syyrialaisiksi. Nämä syyrialaiset olivat, ennenkuin persialaiset rupesivat hallitsemaan, meedialaisten alamaisia, mutta silloin he olivat Kyroksen. Ja rajana meedialaisen ja lyydialaisen vallan välillä oli Halys-joki, joka juoksee Armenian vuoresta kilikialaisten alueen läpi ja virtaa sitten niin, että oikealla kädellä ovat matienilaiset, vasemmalla fryygialaiset. Sivuutettuaan nämä ja virraten edelleen pohjoista kohti eroittaa se toisistaan toiselta puolen syyrialaiset ja kappadokialaiset, vasemmalta puolen paflagonit. Siten Halys-joki leikkaa poikki melkein koko sen osan Aasiaa, joka on Kyprosta vastapäätä olevan meren ja Pontos Euxeinoksen välillä. Tämä alue juuri on koko sen maan kaula. Siihen väliin menee kevytaseiselta mieheltä matkaa viisi päivää.

73. Kroisos läksi sotaretkelle Kappadokiaa vastaan sekä halusta tähän maahan, hän kun tahtoi liittää sen omaan alueeseensa, että varsinkin koska luotti oraakelinvastaukseen ja halusi kostaa Kyrokselle Astyageen puolesta. Kyros, Kambyseen poika, oli nimittäin kukistanut Astyageen, Kyaxareen pojan, joka oli Kroisoksen vävy ja meedialaisten kuningas. Ja Kroisoksen vävyksi hän oli tullut seuraavalla tavalla. Parvi paimentolaisskyytejä oli puolueriitojen johdosta tunkeutunut Meedian alueelle. Meedialaisia hallitsi siihen aikaan Kyaxares, Praorteen poika, Deiokeen pojanpoika, joka aluksi kohteli näitä skyytejä hyvin, kuten turvananojia ainakin. Niinpä hän piti heitä suuressa arvossa ja uskoi heidän huostaansa lapsia, jotta oppisivat heidän kieltään ja jousella ampumisen taidon. Jonkun ajan kuluttua, jolloin skyytit aina kävivät metsästämässä ja sieltä aina toivat jotain, tapahtui myös kerran, että eivät mitään saaneet. Kun he tyhjin käsin palasivat, niin Kyaxares — hän oli näet, kuten osoittautui, pikaluontoinen — kohteli heitä kovin tylysti ja häpeällisesti. Kärsittyään Kyaxareen puolelta tämmöistä kohtelua, joka heistä oli ansaitsematonta, he päättivät hakata kappaleiksi erään niistä pojista, jotka heidän luonaan olivat opissa, valmistaa hänet aivan niinkuin heidän oli tapana valmistaa metsänriistaa, ja viedä sekä antaa hänet Kyaxareelle, kuten saaliin ainakin; ja sen annettuaan heidän piti pikimmiten laittautua Alyatteen, Sadyatteen pojan, luo Sardeeseen. Niin kävikin: Kyaxares ja hänen saapuvilla olevat pöytäkumppaninsa nauttivat tätä lihaa, ja tekonsa jälkeen skyytit anoivat Alyatteelta turvaa.