Читать книгу Iphigeneia Tauriissa - Johann Wolfgang von Goethe - Страница 2

Iphigeneia. Arkas.

ARKAS. Kuninkaan airueena tervehdän ma hältä papitarta Artemiin. Jumalatartaan Tauris kiittää tänään uusista ihmevoitoistansa. Riennän edellä kuninkaan ja sotajoukon jo heidän tulostansa viestin tuomaan.

IPHIGENEIA.

On valmis vastaan-otto arvokas.

Näkevä suopeasti jumalatar kädestä Thoaksen on uhrin hurskaan.

ARKAS. Oi, jospa suopea myös papittaren ois silmä, kalliin, kunnioitetun, oi, pyhä impi, jospa enne hyvä kaikille meille siitä hymyis! Vielä salainen kaiho kattaa sisimpäsi; varromme turhaan vuodet pitkät sanaa sun povestasi tuttavallista. Niin kauan kuin sun tuntenut oon täällä, tuon katsees eessä olen kammostunut; jää sielusi kuin rautakahlein kiinni taotuks sydämesi synkimpään.

IPHIGENEIA.

Niin orvon, niin maanpakolaisen sopii.

ARKAS.

Oletko orpo, pakolainen täällä?

IPHIGENEIA.

Maa vieras voiko isänmaaksi tulla?

ARKAS.

Ja sulle vieraaks isänmaa on tullut.

IPHIGENEIA. Siks sydämeni yhä verta vuotaa. Ens nuoruudessani, kun tuskin sielu isään ja äitiin, sisaruksiin liittyi, kun vesat uudet, armaat kumppanuksin juuresta vanhain puitten taivahille kohota mielivät, ah, silloin kiro minuhun outo tarttui, rakkahista erotti minut, katkoi kauniit siteet kädellä rautaisella. Nuoruuden parahin riemu, elon ensi vuotten menestys meni pois. Vain varjo olen ma, vaikka pelastuinkin, itselleni, ei mulle koskaan elon kukka aukee.

ARKAS. Niin onnettomaks itsesi jos sanot, sanoa voin sun kiittämättömäksi.

IPHIGENEIA.

Teit' aina kiitän.

ARKAS. Vaan et aulihisti, mi kiitos hyväntyön on palkka paras, et ilosilmin, jotka mielen alttiin ja elon tyytyväisen merkki ovat. Kun tähän templiin vuotta monta sitten syvästi-sala sallimus sun kantoi, kuin jumal-lahjan vastaan otti Thoas sun täällä suopeudella, hartaudella. Ja hertas oli sulle ranta tämä, mi muuten kolkko muukalaiselle: näät ei sua ennen outo noussut maalle, ken martaana ei lehdoss' Artemiin ois kaatunut, kuin tapa vanha vaatii.

IPHIGENEIA. Vapaasti viel' ei hengitä, ken elää. Tää elämääkö, paikkaa pyhää kaita kuin kaitsee varjo hautaansa, ja suruun näin nääntyä? Tää elämääkö oisi iloista, itsetietoista, kun päivä jokainen haipuu turhin haavein, noihin mua valmistaen päiviin harmajiin, rannalla Lethen joita vainaat viettää unhossa itsensä, yön kansa kolkko. Ken hyödytönnä elää, kuolee varhain; mun, muita ennen, lie tuo naisten osa.

ARKAS. Ylpeytes jalon, ettet itsees tyydy, suon anteeks sulle, vaikka valittaen: se sulta ryöstää elon nautinnon. Tääll' ollut onko hyödytön sun olos? Ken keventänyt kuninkaan on mielen? Ken sanoin lempein tääll' on lientänyt vuodesta vuoteen tavan vanhan, julman, ett' uhriks alttarille Artemiin jokainen vieras joutui, ken on vangit varmasta kuolemasta lähettänyt takaisin synnyinmaahansa niin usein? Sun hyvää rukoustas Artemis runsaasti eikö kuule, suuttumatta, vaikk' uhrit veren hältä vanhat puuttuu? Suhise eikö voiton riemusiipi yl' urhojemme? ennä eellä heidän? Jokainen eikö onnekkaampi ole, kun kuningas, jonk' uljuus, viisaus niin kauan meit' on johtanut, nyt mieltyy myös lempeyteen sun lähelläs ja meiltä keventää mykän kuuliaisuuden? Se eikö hyötyä, kun tuhansille sun olennostas tiukkuu palsami? Kun kansalle, min luo sun saattoi taivas, ikuinen lähde onnen uuden olet ja oudolle suot elämän ja paluun rannalta muinen tylyltä kuin kuolo?

IPHIGENEIA. Vähäinen haihtuu eespäin-katsovalta, kun näkee, kuink' on tekemättä paljon.

ARKAS.

Lie oikeata työnsä arvo tietää.

IPHIGENEIA.

Mut moitittavaa niitä laskea.

ARKAS. Myös halveksua tosi-arvollista kuin valhe-arvoin suotta suurennella! Mua usko, kuule sanaa miehen, joka sinulle uskollinen, altis on: jos kuningas sun kanssas tänään haastaa, tee helpoks hälle sana aikomansa.

IPHIGENEIA. Jokaista säikyn sanaas hyvää; usein sen vaatimukset vaivoin vältin vaan.

ARKAS. Sa mieti, mitä teet, mik' on sun hyötys On kuninkaalta poika kuollut. Hän harvoille enää huoliansa haastaa eik' enempää kuin ennen heillekään. Jokaisen ylimyksen poikaa katsoo kateena valtansa hän seuraajaksi; hän pelkää ikää avutonta tai varhaista kuolemaa ja kapinaakin. Puheess' ei ole ponsi Skyytin miehen, vähimmin valtiaamme. Hän, mi tekoon ja käskyvaltaan vain on tottunut, ei taida kaukaa eikä vitkaan johtaa sanoja, hienosti päämäärän mukaan. Hänt' älä vaikeuta pitkin kielloin tai tahallisin väärin-ymmärryksin. Alttiisti hälle puolitiehen tule!

IPHIGENEIA.

Pitäiskö jouduttaa mun vaaraa omaa?

ARKAS.

Sa vaaraksesko kosintansa sanot?

IPHIGENEIA.

Se mulle kaikista on hirmuisin.

ARKAS.

Suo hänen lemmelleen vaiti luottamus!

IPHIGENEIA.

Kun sieluni hän pelvost' ensin päästää.

ARKAS.

Miks syntyäs et hälle ilmoita?

IPHIGENEIA.

Papittarelle sopii salaisuus.

ARKAS. Sais olla salaisuutt' ei kuninkaalle; hän vaikk'ei vaadi sitä, tuntee hän, syvästi tuntee suuress' sielussansa, sen että hältä huolekkaasti kätket.

IPHIGENEIA.

Hän mulle karsas onko, nurjamieli?

ARKAS. Niin näyttää melkein. Sinustakaan puhu hän ei, mut sana, joskus päässyt hältä, on ilmi tuonut sydämensä toivon omata sinut. Varaan itsensä hänt' ällös jätä! ettei karsas poltto povessaan kypsyisi ja kauhistusta sinulle tuottais, ettet myöhään liian katuen muistais hyvää neuvoani.

IPHIGENEIA. Kuin? Kuningasko miettis, mit' ei kukaan mies jalo mieti, nimestänsä arka, tai jolle taivahisten kunnioitus on himon suitsi? Minut alttarilta hän ryöstää aikooko häävuoteesensa? Jumalat kaikki avuks huudan, varmaan on suojan suopa mulle Artemis, tuo jyrkkä jumalatar, itse neitsyt, hän neittä turvannee ja papitartaan!

ARKAS. Tyyn' ollos! Veri nuori, myrskyinen ei kuningasta moiseen uhkatyöhön ajane ainakaan. Ma toista pelkään häneltä päätöstä, min järkkymättä hän täyttää, kuinka kova liekin se: tahtonsa näät on luja, taipumaton. Siks anon, muuta ellet myöntää voi, suo hälle kiitokses ja ystävyytes!

IPHIGENEIA.

Mit' enemmän sa tietänet, oi lausu!

ARKAS. Häneltä kysy! Tuossa saapuu hän; sa häntä kunnioitat, poves oma avointa hälle vaatii luottamusta. Mies jalo kuulee naisen hyvää sanaa ja loitos seuraa sitä.

IPHIGENEIA (yksin). Kuinka noutaa tuon uskollisen neuvoa, en tiedä. Mut mielelläni kuninkaalle suon hyvästä teostansa sanan hyvän, ja toivon, että totuudessa voin sanoa, mik' on mieleen mahtavalle.