Читать книгу Nevalaiset: Historiallis-romantillinen kertomus Itä-Suomesta - Johannes Bergmann - Страница 5

Kohta sen jälkeen, kun Hovilaiset olivat käyneet ryöstöretkellään Nevalaisen luona, leveni siitä huhu kulovalkean nopeudella ympäri seurakuntaa. Itsekuki aavisti, että Nevalainen ei tuota väkivaltaa anteeksi antaisi ja varmaanki tuntuvalla tavalla koettaisi kostaa Hovilaisille.

Ehtoopuolella samana päivänä, jona ryöstö oli tapahtunut, tuli Sormuinen, tuttavamme toisesta luvusta, käymään Nevalaisen luona. Sormuinen ja Nevalainen eivät viimme aikoihin olleet aivan sovussa eläneet. Edellisen väkinäinen luonne ja himo yksin määrätä kaikki, oli jälkimäiselle varsin vastenmielistä. Olipa heidän välillänsä puoli vuotta taappäin ilmi tora syntynyt, jossa useat kyläläiset olivat olleet läsnä ja pitäneet kuka Nevalaisen, kuka Sormuisen puolta. Mutta vastoinkäyminen yhdistää enemmänki eroavaisia luonteita kun yllämainitut ja niin kävi nytki. Yhteinen vihollinen on välistä parempi yhdistäjä kun pintapuolinen sovinto. Näin arveli itsekseen Sormuinen, suunnatessaan askeleensa Nevalaisen taloon; eikäpä hänen arvelunsa häntä pettänyt.

Päivä oli kulunut hitaasti Sipolla. Hän oli miettinyt montaki keinoa, miten kostaa Hovilaisille ja vihdoin tullut siihen päätökseen, että yleinen rynnäkkö Hovilaan olis sopivin. Väkivalta olis väkivaltaa vastaan asetettava. Tämmöisen rynnäkön voi erittäinki nyt toivoa onnistuvan, kun majuri itse, joka oli tunnetta kelpo päälliköksi, oli Kajaanissa. Kun Hovila oli valloitettu, jakaisi talonpoikaisjoukko keskenään ne tavarat, jotka sinne olivat ko'otut ja täten kuki saisi osaksi omansa takasin. Veronkiskureille tuomittaisiin joku sopiva rangaistus ja toivo olis, etteivät he senjälkeen enään Nurmeslaisia häiritsisi.

Näin mietiskeli Nevalainen. Kun Sormuinen oli häntä tervehtinyt ja onnitellut siitä mitä tapahtunut oli, "koska se teko oli Sipon silmät avaissut ja täten tuottanut oivan jäsenen siihen liittoon, joka kostoa hankki Hovilaisille", ruettiin nyt yhdessä tuumin miettimään keinoja koston saavuttamiseen.

Kun Sormuinen oli hetken kuunnellut Sipon ehdoituksia, lausui hän:

"Veikkoseni, sinä olet mielestäni liian hätäinen. Kostaa tahdomme.

Mutta meidän tulee niin varustaa itsemme, ettemme voi tappiolle tulla".

"Aivan niin", virkkoi Nevalainen, "ehkä olen ma liian kiihoitettu. Senpävuoksi on hyvä että teräväjärkinen ja tyyni mies on neuvottelemassa kanssani. En tahdo voida järkeäni hallita; se huutaa myötäänsä: kosta!"

"Se on oikeuden ääni", sanoi Yrjö ja hänen silmänsä välähtivät. "Niin minäkin aina ajattelen. Mutta minussa ei leimua kulovalkea, vaan sydämmessäni palaa kirkas tuli, joka yön pimeydessä johtaa ajatukseni, niinkuin majakan tuli, niiden yritysten perille, joka on kosto. 'Valvo, valvo!' huutaa minussa ääni; 'kun vihamiehesi nukkuvat, valvo; kun he ovat matkalla, seuraa heitä hiljaa, varovasti, ryntää heidän niskaan ja riistä heiltä omaisuus ja henki. Tee heidät aina levottomiksi, että he unestaanki kavahtavat, kuunnellen eikö Sormuinen ole läheisyydessä'. Semmoinen on kostonhimoni: ei leimuava, vaan tyven ja sitkeä".

"Sinä tosin osaat vainota!" lausui Sipo. "Oi! tulkoon se henki minuunki! Minä olen heidät suvainnut, vaan taivas on varmaan sen vuoksi mun rangaissut".

Ovi avattiin ja Sykkö astui nyt sisään. Tämä mies, joka, niinkuin edellä mainittu on, oli saanut äsken kärsiä Hovilaisten väkivaltaa, oli Venäjän Karjalasta kotoisin. Hän oli jonku aikaa sitten muuttanut Suomen puolelle, täällä harjoitellut pienoista kauppaa ja koonnut itselleen pienoisen omaisuuden. Hän oli erittäinki oppinut kunnioittamaan Nevalaista tämän vilpittömän ja tasaisen kohtelun takia.

"Ne hävyttömät, ne hävyttömät!" jupisi Sykkö sisään tullessaan ja vetäsi vasemman käden sormilla läpi ruskean partansa. "Ah! mie en olisi uskonunna, että näin voidaan käyttää itseään Suomessa! Kyll' meilläki toisess' Karjalass' virkamiehet ottavat saatavans', vaan he ymmärtävät sen ottaa niin, ettei maksaja siitä pahastu. En, mar' minä rupee täällä olemaan, kun tämmöistä joka päivä rupee näkemään; minä lähden kotipuoleeni. Sen tulin nyt sanomaan, että Sykkö lähtöö rajan taa. Jätä sieki tää kurja maa ja tule mukaan. Suuressa arvossa olet luonamme".

Niin puhui Sykkö Sipo Nevalaiselle. Tämä käski vieraan istua penkille ja levähtää; nyt mietittiin juuri, miten Hovilaisille voitaisiin kostaa heidän ilkitöistään.

"Sykkö", sanoi Nevalainen, "sinä olet saanut kärsiä viattomasti väkivaltaa niiltä, jotka muka kuninkaan käskynhaltioita ovat näillä seuduilla. Kun sinua on aivan syyttömästi kiristelty, olisit nyt valmis lähtemään pois maastamme, vähintäkään koettamatta saada kostaa pahantekijöille. Se ei käy laatuun. Me olemme miehiä; sen tahdomme kohta näyttää. Jos kotiasi palaisit, asiain tällä kannalla ollen, luulisivat kaikki, että huono on tämä maa, jossa ei väkivaltaakaan edes koeteta