Читать книгу Kristityn vaellus - John Bunyan - Страница 16

Hyvä Tahto: Tiesikö kukaan lähdöstäsi tänne?

Kristitty: Kyllä. Vaimoni ja lapseni ne ensiksi näkivät minun lähtevän ja kutsuivat minua palajamaan. Oli siellä moniaita naapureitakin, jotka seisoivat ja huusivat minua tulemaan takaisin, mutta minä pistin sormet korviini ja kiirehdin pois.

Hyvä Tahto: Eikös kenkään tullut, perässäsi, kutsumaan sinua kotia takaisin?

Kristitty: Kyllä, tuli sekä Itsepäinen että Taipuvainen, mutta nähtyänsä, ett'ei minua saa myöntymään, läksi Itsepäinen sadatellen tiehensä. Taipuvainen tuli vähän matkaa mukana.

Hyvä Tahto: Miks'ei hän tullut koko matkaa?

Kristitty: Yhdessä kyllä tultiin, mutta kun saavuttiin Epäröimisen Suolle, niin siihen me äkkiä vajosimme. Siinä se naapurin rohkeus lannistui, eikä hän enää uskaltanut kauemmas lähteä. Päästyänsä sitten ylös sille puolen suota, missä hänen kotitalonsa oli, hän sanoi minulle: "pidä tuo kaunis maa omina hyvinäsi". Ja niin lähdettiin astumaan, hän omaa tietänsä, minä omaani; hän Itsepäisen jälkeen, minä tälle portille.

Hyvä Tahto: Voi sitä mies parkaa! Onko taivaallinen kunnia hänen mielestänsä niin vähän-arvoista, ett'ei sen saavuttamiseksi kannata antautua moniaan vaaran alaiseksi?

Kristitty: Niin, kyllähän minä sanoin Taipuvaiselle suoran totuuden, mutta jos sanoisin totuuden itsellenikin, niin selvillepä kävisi, ett'en minä ole rahtustakaan parempi häntä. Hän kyllä palasi kotiansa, mutta minä poikkesin syrjään kuoleman teille, noudattaen jonkun herra Maailmanviisaan todisteluita, lihallisessa luonnossa syntyneitä.

Hyvä Tahto: Vai hän se sinut kohtasikin! Ja herra Lainkannalta hän olisi tahtonut panna sinut huojennusta hakemaan! Aika pettureita he ovat, niin toinen kuin toinenkin. Noudatitkos heidän neuvojansa?

Kristitty: Noudatin, kunnes rohkeus petti. Läksin hakemaan herra Lainkantaa, mutta sitten rupesin pelkäämään, että se vuori, joka on hänen talonsa lähellä, kaatuu päälleni, ja silloin minä pakostakin pysähdyin.

Hyvä Tahto: Se samainen vuori on jo monta ihmistä surmaan vienyt, ja yhä useamman se vielä vie. Hyvä on, ettäs pääsit pois, ja ettes sen alle murskautunut.

Kristitty: En todellakaan tiedä, miten minun olisi siellä käynytkään, ellei Evankelista olisi minua jälleen kohdannut, seisoissani siinä, raskaat mietteet mielessä. Olipa se Jumalan armo, että hän uudestaan sai luokseni, sillä muutoin en olisi milloinkaan tullut tänne. Mutta nyt olen tässä, sellaisenani kuin olen, vaikka pikemmin olisin ansainnut kuolla vuoren alle kuin seisoa tässä puhelemassa teidän kanssanne, herra. Mutta oi sitä laupeutta, että minun sittenkin sallittiin astua sisään!