Читать книгу Ontto neula - Leblanc Maurice - Страница 3

Kello kuudelta lopetettuaan työnsä odotteli herra Filleul sihteerinsä Brédouxin kanssa vaunuja, jotka veisivät hänet takaisin Dieppeen. Hän näytti levottomalta ja hermostuneelta. Kahteen kertaan kysyi hän:

"Ettekö ole nähnyt nuorta Beautreletia?"

"En, herra tutkintotuomari."

"Missä hitossa voi hän olla? Häntä ei ole näkynyt koko päivänä."

Hänen mieleensä juolahti äkillinen ajatus; jättäen salkkunsa Brédouxille hän nopeasti kiersi linnan ja asteli raunioita kohti.

Ison pilarikäytävän luona makasi Isidore pitkällään männynneulasien kattamalla maalla, pää toisella käsivarrella, ja näytti nukkuvan.

"Hei, missä te oleksitte, nuori ystäväni? Nukutteko?"

"Enkä nuku. Minä mietin."

"Aamusta saakka?"

"Niin."

"Miettiminenkö tässä tulee kysymykseen! Ensin kai täytyy meidän nähdä. Meidän täytyy tutkia tosiseikkoja, etsiä, määrätä kanta. Vasta sitten järjestetään kaikki tämä harkinnan mukaan ja havaitaan totuus."

"Niin, kyllä tiedän. Se on tavallinen menettely… epäilemättä oikea. Mutta minulla on toinen… Ensiksi ajattelen, yritän ennen kaikkea päästä käsiksi jutun perusajatukseen, jos niin saan sanoa. Sitten muodostan järjellisen ja loogillisen otaksuman, joka on sopusoinnussa tuon perusajatuksen kanssa. Ja vasta sitten tutkin, sopeutuvatko tosiseikat suopeasti minun otaksumaani."

"Lystikäs menetelmä! Ja sangen mutkallinen."

"Varma menetelmä, herra Filleul, mutta sitä ei ole teidän."

"Eikö? Tosiseikat ovat tosiseikkoja."

"Kyllä, jos vastustajat ovat tavallisia. Mutta jos vihollinen on vähänkin viekas, niin tosiasioiksi muodostuvat juuri hänen itsensä määräämät. Nuo paljon puhuvat jäljet, joihin te tutkimuksenne perustatte, on hänellä ollut vapaus järjestää mielensä mukaan. Ja kun on kysymyksessä sellainen mies kuin Lupin, niin näette mihin tämä voi teidät johtaa, millaisiin hairahduksiin ja tyhmyyksiin! Sherlock Holmeskin on joutunut ansaan."

"Arsène Lupin on kuollut."

"Olkoon. Mutta hänen joukkueensa on jäljellä, ja moisen mestarin oppilaat ovat yhtä vaarallisia kuin mestari itsekin."

Herra Filleul tarttui Isidoren käsivarteen ja veti hänet mukaansa.

"Sanoja, sanoja, ystäväiseni. Mutta minäpä sanon teille nyt tärkeän asian. Kuulkaahan. Ganimard on nykyään kiintynyt muihin hommiin Pariisissa ja saapuu vasta moniaitten päivien kuluttua. Toiselta puolen on kreivi de Gesvres sähköttänyt Sherlock Holmesille, ja tämä on luvannut auttaa häntä ensi viikolla. Eikö olisi mielestänne kunniakasta voida sanoa näille molemmille kuuluisuuksille samana päivänä kun he saapuvat: 'Suokaa anteeksi, hyvät herrat, mutta me emme voineet odottaa kauempaa. Juttu on selvillä.'"

Ei voinut voimattomuuttansa tunnustaa nerokkaammalla tavalla kuin rehti herra Filleul sen nyt teki.

Beautrelet pakottausi myhäilemään, oli antautuvinaan toisen ajatusjuoksuun ja vastasi:

"Myönnän, herra tutkintotuomari, että jos en äsken ollut mukana tutkimuksessanne, tapahtui se siinä toivossa, että te hyväntahtoisesti ilmoittaisitte minulle tuloksen. Mitä olette saanut tietää?"

"No, saattepa kuulla. Eilen illalla kello 11 saivat ne kolme santarmia, jotka korpraali Quevillon oli jättänyt tänne linnaa vartioimaan, häneltä kirjallisen määräyksen heti saapua Quevilleen, minne heidän osastonsa on majoitettu. He nousivat viipymättä ratsuilleen, ja Quevilleen saapuessansa…"

"Huomasivat he tulleensa petetyiksi, käskyn väärennetyksi, ja ainoaksi tehtäväksi palata Ambrumésyyn."

"Sen he tekivätkin, ja korpraali Quevillon seurasi mukana. Mutta he olivat olleet poissa puolitoista tuntia, ja sillaikaa oli rikos tehty."

"Millä tavalla?"

"Mitä yksinkertaisimmasti. Oli noudettu piharakennusten seinustalta tikapuut ja kohotettu ne erästä toisen huonekerran ikkunaa vasten, painettu rikki ruutu ja avattu ikkuna. Kaksi salalyhdyllä varustettua miestä tunkeusi neiti de Gesvresin makuuhuoneeseen ja kapuloitsi hänet ennen kuin hän ennätti huutaa. Sidottuansa hänet nuoralla he avasivat hiljaa sen huoneen oven, missä neiti de Saint-Véran nukkui. Neiti de Gesvres kuuli tukahdutettua voihkinaa ja sitten rynnistelyn melua. Minuuttia myöhemmin näki hän miesten tulevan kantaen hänen serkkuansa, joka samaten oli sidottu ja kapuloitu. He astelivat hänen ohitsensa ikkunalle. Neiti de Gesvres pyörtyi menehtyneenä ja säikähdyksissään…"

"Mutta koirat? Olihan herra de Gesvres ostanut kaksi miltei villiä paimenkoiraa, jotka laskettiin yöksi irralleen?"

"Ne on löydetty kuolleina, myrkytettyinä."

"Kuka sen kolttosen teki? Eihän kukaan voinut päästä niin lähelle."

"Salattua! Nuo molemmat miehet ovat esteettömästi menneet raunioiden läpi ja pikku veräjästä ulos. He ovat marssineet halki metsikön, sivuuttaen vanhat kivilouhokset. Vasta viidensadan metrin päässä linnasta, Jättiläistammeksi nimitetyn puun juurella, ovat he pysähtyneet… ja tehneet konnantyönsä."

"Mutta jos he saapuivat surmaamaan neiti de Saint-Véranin, niin miksi eivät he suorittaneet tehtäväänsä hänen kamarissaan?"

"Sitä en tiedä. Kenties ei tuohon päätökseen johtavaa seikkaa sattunut ennen kuin he olivat tulleet ulos linnasta. Nuoren tytön oli kenties onnistunut riistäytyä irti. Minä puolestani luulen, että löydettyä shaalia oli käytetty hänen käsiensä sitomiseen. Jättiläistammen juurella he hänet kaikessa tapauksessa kuoliaaksi iskivät. Siitä kokoomani todistukset ovat vääjäämättömät."

"Entä ruumis?"

"Ruumista ei ole löydetty, eikähän siinä mitään ihmeteltävää ole. Seuraamamme jäljet johtivat minut Varengevillen kirkolle ja sen vanhalle hautausmaalle, joka on korkealla rantakallion penkereellä. Sen reunalta on äkkijyrkkä runsaan sadan metrin putous. Ja kaikkialla ympärillä kalliot ja meri. Parin päivän kuluttua joku runsaampi nousuvesi huuhtelee rannalle ruumiin."

"Otaksuttavasti. Tämä kaikki on hyvin yksinkertaista."

"Niin, varsin yksinkertaista, eikä se tuota minulle mitään päänvaivaa. Lupin on kuollut, hänen rikoskumppaninsa ovat saaneet sen tietää, ja kostaaksensa ovat he kirjallisen uhkauksensa mukaan murhanneet neiti de Saint-Véranin. Ne ovat tosiseikkoja, jotka eivät mitään vahvistusta kaipaa. Mutta Lupin?"

"Lupin?"

"Niin, minne on hän joutunut? Hänen rikostoverinsa ovat luultavasti vieneet pois hänen ruumiinsa samalla kertaa kun ryöstivät nuoren tytönkin, mutta mitä todistuksia on meillä siitä? Ei mitään. Yhtä vähän kuin siitä, että hän on konsanaan oleksinut raunioissa, tai että hän on elossa taikka kuollut. Siinä se salaisuus on, herra Beautrelet. Neiti Raymonden murha ei ole mikään ratkaisu, päin vastoin se on mutka juttuun. Mitä on tapahtunut Ambrumésyn linnassa kahtena viime kuukautena? Jos emme tätä arvoitusta ratkaise, nuori mies, niin tulee toisia, jotka lyövät meidät laudalta."