Читать книгу Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät - Mrs. Webb-Peploe - Страница 8

Sisällysluettelo

Toukokuun 15 p:nä oli Vespasiano koko joukollaan alkanut Jotapata piirittää, ja jo seuraavana päivänä tekivät piiritetyt niin ankaran ulos hyökkäyksen, että romalaisten täytyi vähän perääntyä. Tappelu kesti aina siksi kunnes pimeä teki siitä lopun ja Josepho vei sotilaansa takaisin. Nuori Javani ja hänen seuraajansa kunnostuttivat itsensä hurjapäisellä rohkeudellaan, ja tästä päivästä otti hän nämä nuoret miehet henkivartijoikseen ja käytti Javania monissa tärkeissä asioissa.

Kaupunki oli erään korkean kukkulan harjalla, jota kolmelta taholta ympäröitsivät syvät melkein pääsemättömät solatiet. Näiltä puolin näin suojeltuna oli kaupunkiin helpompi päästä pohjoispuolelta, jossa kukkulan rinne oli loivempi aina tasaseen maahan asti. Tältä puolen päätti Vespasiano tehdä päähyökkäyksen ja antoi sen vuoksi koko armeijansa valmistaa korkean multavarustuksen, josta hän saattoi heitto- ja ampuma-aseilla levittää kuolemaa piiritetyissä. Nämä olivat varovat ja ainasilla hyökkäyksillä saattoivat romalaisille tuntuvia tappioita, mutt'eivät kuitenkaan voineet työtä keskeyttää ja vähässä ajassa kohosi multavarustus yhtä korkeaksi kuin kaupunginkin varustukset. Piiritettyjen ainoa tehtävä oli nyt varustuksiensa koroittaminen, ja sitä varten käski Josepho tehdä lujat, vahvat telineet varustuksille, ja niille päälle asettuivat sotilaat paksun härännahkasen esiripun taakse, josta ampuivat vihollista.

Romalaiset olivat luulleet hyvinkin pian valloittavansa kaupungin, mutta he eivät vielä tunteneet Josephon ja hänen upseeriensa loppumatointa kekseliäisyyttä ja juutalaisten kukistamatointa rohkeutta. Yhtenään tehtiin hyökkäyksiä ulos ja yhdessä sellaisessa oli Javani erään valitun joukon ensimäisenä. Äkkiarvaamatta ryntäsivät he yhden vallitustyössä olevan romalaisen osaston päälle, tappoivat monta ja haavoittivat useamman kärsimättä itse vähääkään. Romalaisten tappio oli melkein täydellinen kun heidän päällikkönsä joutui paikalle, palautti järjestyksen ja karkasi juutalaisiin sellaisella pontevuudella että niiden täytyi väistyä ja tulivat estetyksi palaamasta. Nyt tunsivat kummatkin päälliköt toisensa, ja Rufo, kun ei tahtonut vioittaa vanhan ystävänsä poikaa, antoi sotilailleen merkin, että antaisivat juutalaisille vapaan tien palata takaisin. Javanilla ei ollut romalaisen jaloutta; paetessaan kääntyi hän ympäri ja heitti heittokeihäänsä entiseen ystäväänsä niin voimakkaasti, että se lävisti sotapu'un ja haavoitti kyljen.

"Haa", huusi Rufo, "minun sääliväisyyteni oli heitetty hukkaan tuolle yltiölle! Edespäin, urholliset mieheni, ja näyttäkää hänelle, ettemme pelosta vetäyneet takaisin."

Romalaiset ryntäsivät eteenpäin ja saavuttivat pakenevat juuri muurin juurella. Portti, jonka kautta hyökkäys tapahtui, oli suljettu, ja ennen kuin se ehdittiin avata, syntyi hurja käsikahakka. Javanin oikea käsi haavoittui pahasti ja hän oli melkein turvatonna kun se romalainen sotilas, jolta hän haavan oli saanut, kohoitti lyhyen kaksiteräisen miekkansa antaaksensa hänelle kuolin iskun. Samassa sattui sotamiehen käsivarteen varustukselta heitetty kivi; hän pudotti miekkansa ja kaatui maahan. Javani tempasi miekan, syöksi sen vihollisensa sydämeen huutaen: "Herra taitelee kansansa puolesta!" ja juoksi sen perästä sisälle.

Lukemattomat olivat tänlaatuiset kahakat, joita tapahtui miltei jok'ainoa hetki tekemättä kuitenkaan mitään päättävää. Välttääksensä turhaa veren vuodatusta, päätti Vespasiano piirittää kaupunkia siksi, että nälkä pakoittaisi asukkaat antaumaan.

Kaupunkiin oli koottu suuret joukot ruokavaroja, mutta vettä puuttui, kun ei ollut kaivoja ja koottua sadevettä ei riittänyt tarpeeksi asti. Veden puute tuli kohta tuntuvaksi, romalaiset alkoivat toivoa pikaista antaumista. Mutta Josepho päätti ilveillä heidän toivoillensa, ja saattaaksensa vihollisten luulemaan, että vettä vielä löytyi kyllältä, antoi hän useoitten miesten kastella vaatteensa vedessä ja riipustaa ne sitte vallituksille kuivamaan. Hänen petoksensa onnistuikin; romalaiset eivät voinee ajatellakaan veden puutetta kun sitä sillälailla tuhlattiin, ja Vespasiano antoi sen vuoksi ruveta uudestaan ryntäämään kaupunkiin, jota juuri Josepho toivoikin, kun juutalaisten rohkeus ja sotainto senkautta virkistyisi. Väsyneenä pitkällisestä piirityksestä käski Vespasiano muurinruhjimia käyttämään. Tällainen peloittava piirityskone oli tehty siten, että mahdottoman suuri pölkky, jonka toinen pää oli raudotettu, kiinitettiin neljän paksun maahan pystytetyn hirren päälle asetettuun poikki puuhun köydestä riippumaan. Tällaista ruhjinta käytettiin sillälailla että nuoralla vedettiin riippuvaa pölkkyä taaksepäin, joka sitte palasi muuria vasten niin kovasti, ettei vahvinkaan muuri voinut kauan sen kolauksia kestää. Josepho keksi kuitenkin keinon edes vähäksi aikaa poistaa uhkaavan vaaran. Hän täytti säkkiä ruumenilla, jotka riipusti muurin ja ruhjimen väliin siten vähentääksensä kolauksien voimaa, mikä onnistuikin hyvin romalaisten suureksi kummastukseksi. Nämä kyllä koettivat sirpeillä, mitkä olivat kiinitetyt pitkiin riukuihin, katkoa nuorat, joista säkit kiikkuivat, mutta juutalaiset ryntäsivät nyt äkisti ulos varustettuina tulisoiluilla ja palavilla oksilla, pakoittivat romalaiset peräytymään, ja polttivat heidän piiritys-koneensa.

Tässä tilaisuudessa teki muuan juutalainen sellaisen urostyön, että hänen nimensä on säilytetty aina meidän aikoihimme asti. Hänen nimensä oli Eleatsar Samaean poika. Kun Josepho sotilaittensa kanssa ensimäisenä miehenä teki ryntäyksen, seisoi Eleatsar varustuksella, otti hirmuisen suuren kiven ja heitti sen ruhjimeen sellaisella voimalla, että ruhjin taittui ja putosi maahan. Sitte juoksi hän alas varustukselta, syöksyi vihollisjoukon keskitse, otti ruhjin-pölkyn pään ja kantoi sen riemuiten pois. Hurjistuneena tällaisesta häväistyksestä lähettivät romalaiset häneen nuolia ja heittokeihäitä oikein satamalla, joista viisi eli kuusi tunkeusi hänen ruumisensa. Kuitenkaan näistä huolimatta kantoi Eleatsar saalinsa muurille ja näytti sitä riemuiten viholliselle. Hänen haavansa olivat kuolettavat, ja kun hän oli siellä vähän aikaa seisonut, putosi hän kuolleena muurilta alas, vielä pitäen kiini saalistansa, ruhjimen päätä. Hänen urhoikas esimerkkinsä kiihoitti maanmiehiänsä, jotka ajoivat romalaiset asemistansa ja niinikään pakoittivat urholliset legionat, viidennen ja kuudennen, pakenemaan.

Mutta romalaiset eivät kadottaneet rohkeuttansa, ja vielä samana ehtoona asettivat he uudestaan hirvittävän ruhjimen, jonka tähtäsivät samalle kohdalle muuria kuin edellinenkin oli ollut. Tätä tehdessä sai Vespasiano heittokeihäästä vaarallisen haavan päähänsä, ja sotilaissaan nousi tämän tähden suuri hämmenki. Mutta Vespasiano tointui pian ja hänen sanojensa kiihoittamana rynnistivät romalaiset muuria vastaan. Heitä vastaan tuli satamalla heittokeihäitä ja kiviä, ja miehiä kaatui paljon, sillä ympärillä leimuavien tulien valossa saattoivat juutalaiset tähdätä hyvin samalla kun ei alahalla oleva vihollinen heitä voinut nähdä. Mutta kun joku romalainen kaatui, otti hänen sijansa heti toinen, ja ruhjinkone sekä heittokoneet tekivät työtä niin ankarasti, että jo aamupuolella yötä oli suuri rikko muurissa. Vespasiano antoi väsyneet sotilaansa hetken levähtää, ennen kuin johti heitä väkirynnäkköön, ja käski heidän sitte nostamaan rynnäkkö-tikapuut.

Josepho ei ollut sitä aikaa käyttänyt toimettomuuteen; hän asetti huonoimmat sotilaistaan niihin paikkoihin, joissa vähin vaara uhkasi, mutta sijoitti kaikkein kelvollisimmat muurinrikon kohdalle. Kaikkein vaarallisimmalle paikalle asettui hän itse Javan'in ja neljän muun kanssa ja käski heidän tukkimaan korvansa, etteivät kuulisi romalaisten päällekarkaushuutoa, ja lyykistyä kilpiensä taakse, ampua viholliseen niin kauan kuin yksikin nuoli kontissa on sekä sitte syöksyä kaikin voimin vihollisen päälle. Naiset ja lapset, joitten tuskan huudot täyttivät ilman, poistettiin ja suljettiin huoneisiin ja käskettiin olemaan hiljaa.

Nyt soivat rummut hyökkäykseen ja romalaiset päästivät hirmuisen huudon ja heittivät niin suuren paljouden heittoaseita muuria vastaan että ilma pimentyi. Josephon urholliset kumppalit seurasivat hänen neuvojansa, ja kun olivat ampuneet nuolensa ryntäsivät romalaisia vastaan niin rajusti, että niiden täytyi peräytyä. Mutta kohta taas olivat he muurin juuressa ja tunkeusivat muurinrikkoonkin. Nyt antoi Josepho kaataa heidän päällensä kiehuvaa öljyä, joka juoksi tamineitten saumoista iholle ja teki heidän hurjiksi tuskista. He heittivät aseensa pois ja syöksyivät takaisin saattaen sekasortoa kumppaniensa joukossa; moni heistä putosi päistikkaa kapeilta portailta, joita olivat asettaneet varustukselta muurin reunalle ja mitkä juutalaiset tekivät liukkaiksi siten, että heittivät niille erästä keitettyä yrttiä (foenum graecum).

Illalla täytyi Vespasianon antaa puhaltaa väsyneet joukkonsa peräytymään, joissa mieshukka oli suuri. Nyt ruvettiin taas piiritystyöhön; romalaiset rakensivat kolme korkeata tornia, ehkä piiritetyt koettivat sitä kaikin voimin estää, ja seitsemäntenäviidettä päivänä piirityksen alusta, kuu nämä tornit olivat valmiit, saattoivat romalaiset niistä nähdä kuolemaan vihityt asukkaat kaupungissa. Samana päivänä piti petoksen tekemän sen mitä urhollisuus ja rohkeus tähän asti ei ollut toimeen saanut. Eräs pelkuri juutalainen oli siksi kunniapattoinen, että luikahti romalaisten leiriin ja neuvoi Vespasianoa vielä samana yönä hämmästyttämään ja valloittamaan kaupungin. Ensin luuli sotaherra tämän olevan sotapetosta Josepholta vietelläksensä hänen satimeen, mutta kun hän mietti, ettei seuraukset voi tulla niin vaarallisiksi hänen vahvalle sotajoukollensa, päätti hän seurata neuvoa, ja antoi käskyn rynnätä kaupunkiin; mutta pani karkulaisen tarkan vartion alle.

Petturin ilmoittamana tuntina lähtivät romalaiset hiljaa kulkemaan muuria kohden, ja erään pienemmän joukon, viidettä legionaa, ensimäisinä marssi Tito ylös kukkulalle. Täällä tappoivat he kohta vahdit ennenkuin ne ehtivät antaa merkin vihollisen tulosta ja tunkeusivat sen perästä ilman vastustusta kaupunkiin, josta valloittivat päälinnan. Avatuista porteista tuli nyt joka paikkaan koko romalainen joukko ja puolustusta ei enää ollut ajatteleminenkaan; siellä ja täällä tekivät kyllä juutalaiset vastarintaa, mutta heidät ylivoima pian voitti ja ennen puolta päivää olivat romalaiset herroina kaupungissa. Vespasiano antoi käskyn, että kaikki asekuntoiset miehet tapettakoon, naiset ja lapset tehtäköön orjiksi, kaupunki ryöstettäköön ja sitte poltettakoon. Hänen käskynsä täytettiin myös tarkasti; likemmä neljäkymmentä tuhatta miestä lasketaan tapetuksi piirityksen alusta siihen asti kun kaupunki uljaine torneinensa ja linnoituksinensa tuhaksi poltettiin.

Verisaunan aikana oli Josephoa haettu, mutta turhaan. Kun hän oli nähnyt, että kaikki toivo pelastuksesta oli turha, oli hän kiirehtinyt yhteen kuivaneesen kaivoon, josta pitkä salainen tie johti erääsen maanalaiseen luolaan. Täällä tapasi hän noin neljäkymmentä muuta juutalaista, niiden joukossa myös Javanin; yhdelle niistä oli onnistunut tuoda vaimonsa mukanaan tähän piilopaikkaan. Jo ensimäisenä yönä koettivat Josepho ja Javani paeta, mutta löysivät kaikki tiet niin romalaisten vartioimana, että heidän täytyi palata maanalaiseen luolaan takaisin. Kolmantena yönä tarjoutui mainittu vaimo näyttämään päällikölle vartioitsemattoman tien, jota hän voisi paeta, mutta tuskin oli hän luolan jättänyt, kun jo vaimo karkasi ja ilmoitti hänen romalaisille vartijoille. Kertomus Josephon piilopaikasta ilmoitettiin kohta Vespasianolle, joka lähetti kaksi tribunia, Paulinon ja Gallicanon, kehoittamaan Josephoa antaumaan. Kun Josepho näki olevansa ilmiannettu, päätti hän antautua ehdottomasti romalaisille; mutta juutalaiset, jotka olivat hänen kanssaan luolassa, eivät tahtoneet sitä sallia, vaan uhkasivat tappaa hänen, jos unhoittaisi itsensä ja kunniansa. Javani myöskin oli samasta mielestä ja näytti jo olevan loppu Josepholla, mutta hän ehdoitti, että kaikkien piti kuoleman sitte kun ensin arvalla olisi järjestys määrätty. Ehdotus hyväksyttiin, arpaa heitettiin ja yks toisensa perästä näistä uskaliaista miehistä paljasti rintansa ottamaan kuoleman iskun siltä, joka oli tuomittu hänen teloittajaksensa. Joko sattumuksesta tahi petoksesta tapahtui niin ett'ei arpa langennut Josepholle ennen kuin kaikki jo olivat tapetut paitsi hän ja Javani, eikä sitte enää ollut vaikeaa saada tämä nuori Juutalainen valitsemaan vankeuden ennen ehdollista kuolemaa.

Molemmat vangit vietiin sitte Vespasianolle, joka ensi silmänräpäyksessä aikoi tapattaa he, mutta taipui Titon kehoituksesta säästämään heidän henkensä ja lähettämään he keisari Neronille Romaan.

Tämä ei ollut Josephon tuumain mukaista. Hän pyysi kahden kesken puhua Vespasianon kanssa, joka myönnettiinkin, ja sotaherran koko seurue poistui, ainoastaan Tito jäi. Viekas juutalainen sanoi, ett'ei hän rakkaudesta elämään antautunut romalaisille, vaan hän tahtoi ilmoittaa Vespasianolle ja hänen pojallensa, että heistä molemmista tulee keisari. Hän pyysi, ett'ei häntä lähetettäisi Neronille, vaan pidettäisiin vangittuna vaikka siksi, jos tarpeelliseksi nähtäisiin, kun ennustuksensa on toteutunut.

Vespasiano hämmästyi vangin ennustuksesta, mutta epäillen hänen rehellisyyttään kysyi hän, miksei Josepho, jos hänellä todella olisi prophetallisia lahjoja, enemmin nähnyt ja ennemmin sanonut Jotapatan kukistumista. Vanki sanoi useasti varoittaneensa kansalaisiansa ja sanoneensa heille, että kaupunki joutuu vihollisille 47 p:nä. Vespasiano antoi asiaa kuulustella vangeilta, jotka todistivat, yhdestä tahi toisesta syystä, niin olevan; siitä lempeentyi hän juutalaiselle päällikölle ja piti hänen aina läheisyydessään, ehkä tosin vangittuna.

Myös Javanin henki säästettiin ja pantiin toisten vankien joukkoon, jotka olivat säästetyt myytäviksi tahi voittajille orjiksi. Hyvä Rufo kävi usein hänen luonaan ja käytti kaikkia tilaisuuksia hankkiakseen hänelle pieniä mukavuuksia ja kehoittaakseen häntä toivoon ja luottamukseen. Hän ei kuitenkaan voinut olla muutamaa kertaa Javanille muistuttamatta hänen petoksellista ja kiittämätöintä käytöstä ennemmin kerrotussa taistelussa, ja tämä romalaisen sadanpäällikön ystävällinen nuhde koski syvälle itsehurskaan farisealaisen sydämeen.

Suokoon Jumala, ett'ei meidän joukossamme löytyisi semmoisia nimikristityitä, jotka itsekäitten töittensä kautta antavat kristinuskon vihollisille tilaisuuden puhua pahaa Herran pyhästä nimestä. Muistakaamme, että jos ei ne olleet Abrahamin oikeita lapsia, jotka luottivat omaan vanhurskauteensa, niin emme me myös kaikki ole kristityitä, jotka kannamme kristityn nimeä, jos emme koeta olla Herramme ja Vapahtajamme kaltaisia sydämen laupeudessa ja puhtaudessa.