Saloilta ja vesiltä: Metsästys- ja pyyntiretkiä

Оглавление

Onni Wetterhoff. Saloilta ja vesiltä: Metsästys- ja pyyntiretkiä

OSA I

SUOMENTAJALTA

ALKULAUSE

EERO JUHANI HEINÄKANGAS JA HÄNEN KARHUMAJANSA HÄMEESSÄ

OSA II

ONKIMARETKI KANKAISTEN JÄRVELLE

PUUTIS'EN ILVESAJO KALVOLASSA JOULUJUHLINA 1882

KOKKO-KUSTAA

E. DOLL'IN HYLKEENPYYNTIRETKET LIIVINMAAN RANNIKOILLA

H. MOLANDERIN METSÄSTYSRETKI VAINUKOIRILLA HIRVIMÄEN PITÄJÄÄSSÄ

Отрывок из книги

Hauskempaa ja luonnonraittiimpaa lukemista sekä nuorille että vanhoille, kuin tämä kotimaamme urheiluoloja kuvaileva kertomuksien kokoelma tarjoo, lienee vaikea löytää. Ruotsinkieliselle yleisölle tunnetulla taidollaan on kansalaisemme O. Wetterhoff tässä kuvannut niin hyvin sporttimiehen eleensä kuin eräitä kansamme luonteelle omituisia piirteitä, jotka jokainen on todellisiksi huomaava. Kaikkialla viehättää nimittäin lukiaa tapahtumain ja seikkailujen todenperäisyys. – Missä määrin suomennokselleni, joka useista nähtävistä syistä ei ole ollut niinkään helppo tehtävä, olen voinut antaa alkukielen miellyttävän ja luontevan asun, sen ratkaiskoon lukia itse. Mutta luulen sen ainakin sisällyksensä vuoksi voittavan yleisön suosiota.

Samalla kun toivotan tälle ensimmäiselle suomenkieliselle urheilukirjalle runsaasti lukioita, niin toivon sen olevan jonkunlaisena virikkeenä herättämään eloon suomenkielisenkin urheilukirjallisuuden.

.....

Heinäkangas oli aina ollut uuttera kalastaja, ja hän kehuikin, miten onkiminen oli ollut hänen nuoruutensa aikoina tuotteliasta Harvialan metsien monissa järvissä. Kerran oli hän yhtä-ikäisen paimenpojan kanssa eräänä ihanana päivänä mätäkuun alkupuolella ollut Mustanvirran järvellä ahvenia onkimassa. Eipä aikaakaan niin kuulivat he jonkun matkan päässä rannikolta kontioiden mörisevän tuossa iänikuisessa synkässä metsässä, joka ympäröi järven. Selvään kuulivat he, että niitä oli kaksi eli useampia eläimiä. Hän arveli niiden parittelun olleen parast'aikaa. Niiden mörinä oli niin kauheaa, että poikaparat heti nostivat kiviriipan, sousivat rannalle ja pakenivat.

Metsästäjävanhus tiesi mainita kaksi tapausta, jolloin sudet olivat hyökänneet karhun kimppuun. Eräänä hyvin kylmänä päivänä uuden vuoden vaiheilla kolmannen vuosikymmenen alulla lähti hän eräästä metsäniityn ladosta taloon heiniä noutamaan. Sinne mennessään näki hän suuren kivilouhen luona lumen tannerretuksi ja verisenä. Hän tarkasti paikan ja huomasi karhun ja useiden susien jälet; jälet lähtivät muutamia satoja syliä siitä olevasta karhun pesästä. Lunta ei moneen päivään ollut satanut, vaan useista asianhaaroista päätti hän kuitenkin, että taistelu oli äsken tapahtunut, ehkäpä vielä samana päivänäkin. Hän meni heti kotiin, sieppasi Könnin pyssyn seinältä ja palasi taistelutantereelle takaisin. Monta virstaa olivat sudet karhua seuranneet, vaan lopulla heittäneet ajonsa sikseen. Lammin pitäjässä ampui hän sitten kolmen päivän kuluttua saman kontion, joka jo oli ennättänyt valmistaa uuden pesän.

.....