Читать книгу Metodin esitys - Рене Декарт - Страница 5

RENÉ DESCARTES.
METODIN ESITYS
ENSIMÄINEN OSA

Оглавление

Paraiten jaettuna maailmassa on terve järki, sillä jokainen luulee saaneensa siitä niin riittävän osan ett'eivät tavallisesti nekään henkilöt, joita kaikissa muissa seikoissa on vaikea tyydyttää, halua että heillä olisi sitä enemmän kuin heillä on. Ei sovi olettaa kaikkien tässä suhteessa erehtyvän; päinvastoin tämä seikka osottaa, että oikea arvostelukyky ja toden ja väärän erottamistaito, jota nimenomaan kutsutaan terveeksi järjeksi, luonnoltaan on samanlainen kaikissa ihmisissä, sekä myös, ett'ei mielipiteiden erilaisuus johdu siitä, että toisella on enemmän järkeä kuin toisella, vaan siitä, että ajatuksemme kulkevat eri teitä ja ett'emme tarkasta samoja seikkoja. Sillä terve järki ei yksinään riitä, pääasia on, että sitä osataan oikein käyttää. Suurimmat henget saattavat yhtä hyvin harjottaa suurimpia paheita kuin suurimpia hyveitä; ja vitkalleen astuvat saattavat edistyä paljoa enemmän jos he yhä seuraavat suoraa tietä, kuin ne, jotka juoksevat ja poikkeavat tieltä.

Minä puolestani en koskaan ole pitänyt järkeäni missään suhteessa täydellisempänä muiden ihmisten järkeä; päinvastoin olen usein halunnut yhtä nopeaa käsityskykyä, yhtä selvää ja varmaa kuvitusvoimaa tai yhtä laajaa ja pettämätöntä muistia kuin olen tavannut muutamissa muissa henkilöissä. Ainoastaan näiden ominaisuuksien perustuksella henki mielestäni saattaa kehittyä täydellisemmäksi; sillä koska järki on ainoa seikka, joka on ihmiselle olennoinen, ja joka erottaa hänet eläimestä, luulen sen olevan täydellisenä kussakin ihmisessä ja yhdyn tässä suhteessa niihin filosofeihin, jotka väittävät, että saman lajin yksilöt eroavat toisistaan ainoastaan satunnaisten ominaisuuksien enemmyyden tai vähemmyyden, eivätkä olemuksensa puolesta.

Mutta en pelkää mainita että onneksi ne olot, joissa nuoruudesta alkaen olen elänyt, minussa ovat herättäneet mietteitä ja periaatteita, joiden johdolla olen muodostanut metodin. Sen avulla toivon voivani vähitellen lisätä tietojani ja kehittää ne niin korkealle, kuin henkeni keskinkertaisuus ja elämäni lyhyys sallivat. Sillä minulla on siitä jo ollut niin paljon hyötyä, että tarkatessani filosofin silmällä ihmisten eri tekoja ja yrityksiä, huomaan niiden melkein kaikkien olevan turhamielisiä ja tarpeettomia. Ja kuitenkin olen itseäni arvostellessani taipuvampi epäilemään kykyäni kuin siitä kerskaamaan. Enkä senvuoksi saata olla tuntematta vilpitöntä tyydytystä siitä edistyksestä, jonka jo luulen saavuttaneeni totuuden etsimisessä, ja toivon tulevaisuuden osottavan todeksi sen seikan, että minun kaikista puhtaasti inhimillisistä toimista valitsemani tehtävä, kuten rohkenen luulla, todella on hyvä ja arvokas.

Kuitenkin saatan erehtyä, ja kenties pidän pelkkää kuparia kultana ja lasipalasia jalokivinä. Tiedänhän kuinka herkät olemme erehtymään itsemme suhteen, sekä kuinka epäiltävinä ystäviemmekin arvostelut ovat pidettävät, silloin kun ne ovat meille suotuisat. Mutta mielihyvällä olen tässä esityksessä mainitseva noudattamani menetystavan sekä kuvaava elämääni ikäänkuin maalauksessa, jotta jokainen itse siitä saattaisi muodostaa mielipiteensä. Jos sittemmin kuulen näitä mielipiteitä, olen niistä saava uuden oppimiskeinon entisten lisäksi.

Tarkoitukseni ei siis ole tässä opettaa sitä metodia, jota kunkin tulee noudattaa ohjaukseksi oikeaan ajattelemiseen, vaan ainoastaan osottaa, millä tavoin minä olen koettanut ohjata omaa järkeäni. Sen, joka rupeaa muita neuvomaan, tulee pitää itseänsä opastettavaansa taitavampana, sillä pieninkin erehdys neuvojan puolelta tuottaa hänelle moitetta. Tarjoan siis tämän kirjoituksen ainoastaan kertomuksena tai tarinana, jossa sellaisten esimerkkien ohella, joita sopii seurata ehkä on useita toisia, joita syystä ei sovi seurata. Toivon että siitä on hyötyä monelle, eikä vahinkoa kellekään, ja että kaikki tunnustavat avomielisyyteni.

Minulle on lapsuudesta alkaen opetettu kirjallisuutta ja tieteitä, ja koska minulle vakuutettiin, että niiden avulla saattaa saavuttaa selvän ja varman tiedon kaikesta siitä, mikä on hyödyllistä elämälle, heräsi minussa tavaton halu niitä oppia. Mutta niin pian kuin olin saavuttanut sen oppimäärän, jonka omistaminen tavallisesti oikeuttaa oppineiden lukuun pääsemisen, muuttui mielipiteeni kokonaan. Sillä minua rupesi vaivaamaan niin moni epäilys ja erehdys, ett'en opinnoistani arvellut saaneeni muuta etua kuin sen, että yhä enemmän huomasin tiedottomuuttani. Ja kuitenkin kävin koulua, joka oli Europan kuuluisimpia ja jossa oli opettajina niin oppineita miehiä kuin yleensä saattaa olla. Olin siellä oppinut kaiken sen, minkä muutkin. Ja koska en tyytynyt niihin tieteisiin, joita siellä opetettiin, olin lisäksi lukenut kaikki mitä harvinaisimpia ja huomattavimpia seikkoja sisältävät kirjat, jotka vain olivat joutuneet käsiini. Tämän ohella sain tietää miten muut minua arvostelivat ja huomasin, ett'ei minua suinkaan pidetty tovereitani huonompana, vaikka heidän joukossaan oli muutamia, jotka oli määrätty täyttämään opettajiemme paikkoja, niiden avoimiksi jouduttua. Päälle päätteeksi meidän vuosisadallamme oli mielestäni yhtä suuria ja lukuisia neroja kuin kuluneillakin. Tämän johdosta pidin itseäni oikeutettuna arvostelemaan muita ihmisiä itseni mukaan sekä arvelemaan, ettei maailmassa ollut olemassa yhtään sellaista oppia, jommoista minua aikaisemmin oli saatettu toivomaan.

En kuitenkaan halveksinut niitä opinharjotuksia, jotka koulussa ovat käytännössä. Käsitin, että ne kielet, joita siellä opetetaan, ovat välttämättömät vanhojen kirjojen ymmärtämiseksi, että miellyttävät tarut vilkastuttavat kuvitusvoimaa, että historian huomattavat tapaukset kohottavat mieltä ja että niiden punnitseva tarkastaminen kehittää arvostelukykyä. Sillä kaikkien hyvien kirjojen lukeminen on kuin keskustelua niiden tekijäin, s. o. kuluneiden vuosisatojen parasten miesten kanssa, jopa lisäksi tarkoin punnittua keskustelua, jossa he ilmaisevat meille vain paraat ajatuksensa. Niinpä on kaunopuheliaisuudella verraton pontensa ja viehätyksensä; runoudella on hienoutensa ja valtaava suloutensa; matematiikilla on hyvin tarkat tuloksensa, jotka yhtä suuressa määrässä miellyttävät tiedonhaluisia kuin ne helpottavat kaikkia taiteita ja vähentävät inhimillistä työtä. Samoin siveellisyyttä käsittelevät kirjoitukset sisältävät paljon opettavaista sekä useita hyödyllisiä kehotuksia hyveeseen; teologia opastaa taivasta ansaitsemaan; filosofia opettaa puhumaan todennäköisesti kaikista seikoista ja tuottaa sen harjottajalle kunnioitusta vähemmän oppineiden puolelta; lakitiede, lääketiede ja muut tieteet tuottavat kunniaa ja rikkautta niiden harjottajille. Sanalla sanoen, on hyvä tutkia niitä kaikkia jopa mitä taikauskoisimpia ja epäluotettavampia, jotta saattaisi tuntea niiden oikean arvon ja karttaa niiden aikaansaamaa erehdystä.

Mutta arvelin jo käyttäneeni tarpeeksi aikaa kielien oppimiseen sekä myös vanhojen kansojen, kirjojen, historian ja tarujen lukemiseen. Sillä keskustelu kuluneiden vuosisatojen ihmisten kanssa on verrattava matkustamiseen. Meidän on hyvä oppia tuntemaan eri kansojen tapoja, että voisimme järkevästi arvostella oman maan tapoja ja ett'emme luulisi kaikkea sitä, mikä poikkeaa oman maan tavoista, naurettavaksi ja järjettömäksi, kuten niiden on tapa tehdä, jotka eivät ole mitään nähneet. Mutta se, joka panee liian paljon aikaa matkustamiseen, käy viimein vieraaksi omalle maalleen, ja siltä, joka on liian halukas tuntemaan kuluneiden vuosisatojen tapahtumia, oman vuosisadan tapaukset suuressa määrin jäävät tuntematta. Sitäpaitsi tarut saattavat kuvittelemaan useita mahdottomia seikkoja mahdollisiksi; ja tarkimmatkin historioitsijat, joll'eivät juuri muuta tai suurenna esittämiensä seikkojen arvoa tehdäkseen ne huvittavammiksi, kumminkin melkein aina jättävät syrjään vähäpätöisemmät ja vähemmän huomattavat asianhaarat. Täten heidän esittämänsä seikat eivät ole todellisuuden mukaiset; ja ne, jotka järjestävät elämänsä niistä noutamiensa esimerkkien mukaan, saattavat helposti menetellä yhtä omituisesti kuin kuljeksivat romaanisankarimme, sekä ryhtyä yrityksiin, jotka käyvät yli heidän voimiensa.

Pidin suuressa kunniassa kaunopuheliaisuutta ja runoutta, mutta arvelin molempia enemmän luonnonlahjoiksi kuin ahkeruuden hedelmiksi. Se, jolla on erittäin etevä arvostelukyky ja joka sangen hyvin järjestää ajatuksensa tehdäkseen ne selviksi ja ymmärrettäviksi, voi aina mitä helpoimmin vakuuttaa muille väitöksiään, vaikka se tapahtuukin huonolla murteella, ja vaikk'ei hän koskaan ole tutkinut kaunopuheliaisuutta. Samoin ovat ne, joilla on mitä miellyttävimmät mielijohteet, joita sangen sirosti ja vienosti osaavat esittää, paraat runoilijat, vaikkapa runousoppi onkin heille tuntematon.

Pidin etupäässä matematiikistä sen todistuksien varmuuden ja selvyyden tähden, mutta en vielä huomannut sen tuottamaa todellista hyötyä. Sillä ajattelin, että se vain oli mekanisen taidon palveluksessa ja ihmettelin, ett'ei sen vankalle ja varmalle perustalle oltu rakennettu mitään korkeampaa. Päinvastaisesti vertasin vanhojen pakanallisten kirjailijain siveysopillisia kirjoituksia hyvin muhkeisiin ja komeisiin palatseihin, jotka on rakennettu pelkälle hiedalle ja loalle. He näet suuresti ylistävät hyveitä ja esittävät niitä mitä kunnioitettavimmassa valossa, mutta eivät tarpeeksi opasta niiden tuntemiseen. Usein se, mille he antavat niin kauniin nimen, ei ole muuta kuin tunteettomuutta, ylpeyttä, epätoivoa tai isänmurhaa.

Kunnioitin meidän teologiaamme ja toivoin yhtä hyvällä syyllä kuin muutkin pääseväni taivaaseen. Mutta havaittuani varmaksi sen seikan, että tie sinne on avoinna yhtä hyvin kaikkein oppimattomimmalle kuin oppineimmalle ja että sinne johdattavat ilmoitetut totuudet käyvät yli ymmärryksemme, en uskaltanut alistaa niitä heikon järkeni punnittavaksi, vaan arvelin, että sen, joka tahtoisi ryhtyä niitä tutkimaan ja siinä toivoisi onnistuvansa, täytyisi saada erityistä apua taivaasta ja olla ihmistä etevämpi olento.

Filosofiasta sanon ainoastaan, ett'ei siinä, vaikka etevimmät nerot vuosisatoja sitten ovat sitä viljelleet, vielä ole ainoatakaan seikkaa, josta ei väiteltäisi ja joka ei olisi epäiltävä. En siis ollut niin itserakas, että olisin toivonut onnistuvani siinä paremmin kuin muut. Ajatellessani mitenkä paljon samaa seikkaa koskevia oppineiden puolustamia erilaisia mielipiteitä saattaa olla, vaikka ei koskaan voi olla muuta kuin yksi ainoa, joka vastaa todellisuutta, pidin melkein vääränä kaikkea, mikä ainoastaan oli todennäköistä.

Mitä tulee muihin tieteisiin, mikäli ne lainaavat periaatteensa filosofiasta, en arvellut niin löyhälle perustukselle voitavan rakentaa mitään pysyväistä; eikä niiden tuottama kunnia ja raha-ansio voineet houkutella minua niitä oppimaan. Sillä varallisuussuhteeni eivät, Jumalan kiitos, pakottaneet minua tekemään tieteestä ammattia elatuksekseni. En tosin kyynikon tavoin halveksinut kunniaa; mutta panin hyvin vähän arvoa sellaiseen kunniaan, jota en luullut täydellä syyllä ansaitsevani. Lisäksi tunsin tarpeeksi väärien oppien arvon, niin ett'eivät alkemistien lupaukset, astrologien ennustukset, noitien petokset, eivätkä muiden sellaisten henkilöiden vehkeet ja kerskaukset, jotka ovat tietävinään enemmän kuin mitä tietävät, voineet viedä minua harhaan.

Sentähden hylkäsin kokonaan tieteiden tutkimisen, niin pian kuin ikäni vapautti minut opettajieni holhouksesta. Päätin yksinomaan etsiä sitä tiedettä, jonka saattaisin löytää itsestäni tai maailman suuresta kirjasta ja käytin lopun nuoruuttani matkustelemiseen. Näin hallitsijain hoveja ja sotajoukkoja, seurustelin eri-säätyisten ja -luonteisten henkilöiden kanssa, kokosin eri kokemuksia, koettelin itseäni onnen eri vaiheissa ja punnitsin jokaista kohtaamaani seikkaa niin, että siitä saisin jotakin hyötyä. Sillä arvelin voitavan löytää paljon enemmän totuutta niistä mietteistä, joihin jokaisen itsensä kokemat tapahtumat antavat aihetta, ja joita pian rangaistuksena seuraa huono tulos, jos on tehty väärä johtopäätös, kuin oppineen tehottomasta mietiskelystä työhuoneessaan. Tämän mietiskelyn tuloksista näet on vain se seuraus, että oppinut niistä ehkä on sitä ylpeämpi, kuta enemmän ne poikkeavat tavallisista mielipiteistä, sillä hänen on täytynyt osottaa kahta suurempaa nerokkaisuutta ja keinotekoisuutta tehdäkseen ne todennäköisiksi. Minä puolestani aina palavasti halusin oppia erottamaan toden väärästä, voidakseni selvästi punnita tekojani ja varmasti kulkea eteenpäin elämässä.

En tarkastaessani muiden ihmisten tapoja niistä löytänyt mitään luotettavaa toiminnan ohjetta, sillä huomasin niissä melkein yhtä paljon erilaisuutta kuin sitä ennen olin havainnut filosofien mielipiteissä. Tästä sain ainoastaan sen hyödyllisen kokemuksen, että toiset suuret kansat yleisesti omistavat ja hyväksyvät useita seikkoja, jotka meistä näyttävät hyvin omituisilta ja naurettavilta, ja ett'en enää uskonut varmasti mitään sellaista, jonka perustuksena ei ollut muu kuin esimerkki ja tapa. Näin vähitellen vapauduin monesta erehdyksestä, joka saattaa himmentää luonnollisen käsityskykymme selkeyttä ja tehdä meidät vähemmän kykeneviksi kuuntelemaan järjen ääntä. Ja kulutettuani muutamia vuosia näin tutkien maailman kirjaa ja tavoittaen kokemusta, päätin eräänä päivänä myös ruveta tutkimaan omaa itseäni ja käyttämään kaikki henkeni voimat oikean menetystavan löytämiseen. Tämä minulle onnistuikin paljoa paremmin kuin jos en olisi poistunut omasta maasta ja kirjojeni luota.

Metodin esitys

Подняться наверх