Читать книгу Turhaa lemmen touhua - Уильям Шекспир, William Szekspir, the Simon Studio - Страница 4

Nyt, neiti, hienoin älyn voima käyntiin!

Aatelkaa, kenen Ranska lähetti

Ja kenen luo ja mille asialle.

Te, mailman ihailtava ihme, käytte

Navarran puheille, tuon verrattoman,

Jok' yksin peri kaikki miesten avut;

Ja käynnin aiheena Guienne, jok' oisi

Häälahjaks oiva kuningattarelle.

Niin kallista nyt hurmaa tuhlailkaa

Kuin luonto, joka hurman kallistutti,

Kun koko mailman jätti hiukumaan

Ja kaikki tuhlas antimensa teihin.

Vaikk' onkin, loordi, kauneuteni köyhä,

Kehunne rusetta se tok' ei kaipaa.

Kauneutta silmätunnoll' ostetaan,

Ei julkikaupata kuin halpaa kamaa.

Min' en niin halaa kiitostanne, kuin te

Nimeä viisaan, noin kun älyänne

Älyni kiittämiseen tuhlaatte.

Nyt vaade vaatijalle: tiedätte,

Mit' uuttera on huhu toitotellut,

Ett' on Navarra tehnyt lupauksen

Hikoilla kirjakoina kolme vuotta,

Joll' aikaa ketään naist' ei hoviin pääse.

Siis, ennenkuin nuo portit kielletyt

Me avaamme, niin tarvis hänen mieltään

On tiedustaa; ja luottain taitoonne

Me sulosuiseks valtamieheksemme

Nyt valitsemme teidät. Sanokaa,

Ett' tärkeiss' asioissa, joilla kova

On kiire, tytär Ranskan kuninkaan

Navarran itsen pyrkii pakinoille.

Siis joutukaa. Täss' alamaisin mielin

Me armollista päätöst' odotamme.

Siit' ylpeilen ja halusta sen teen.

Halunne aihett' antaa ylpeyteen.

Mut keitä on nuo munkit, hyvät herrat,

Tuon hurskaan herttuan valakumppanit?

Yks Longaville on.

Tunnetko sa hänet?

Kyll', armo, tunnen. Muutamissa häissä,

Jaques Faulconbridge kun kauniin tyttärensä

Perigord-kreivin avioksi antoi,

Näin Normandiassa tuon Longavillen.

Hän kiitetty on suurist' avuistaan;

Kyvykäs taidoissa ja taistoss' uljas;

Ei missään huono, jos vain tahtoo hyvää.

Hyveiden loistoss' on vain yksi tahra, —

Jos hyveiden voi loistoss' olla tahraa – :

Terävä äly tylpän tahdon päässä;

Se äly puree, eikä tahto tahdo

Ketäkään säästää älyn hampaista.

Iloinen herra, niinkö? sutkasuu?

Sen sanoo, joka häneen tutustuu.

Ituunsa moinen äly surkastuu.

Mut entä muut?

Dumaine, mies nuori, hyvin kasvatettu

Ja rakas sille, jolle hyve rakas;

On voimaa haavoittaa, mut' ei tee haavaa;

Hänt' äly kaunistais, jos ois hän ruma.

Ja kauneus hällä korvais älyn puutteen

Näin hänet herttua Alençonin luona;

Ja kertomani siitä, mitä näin,

On miehen suureen arvoon nähden pientä.

Toinenkin noista herroist' oppineista

Siell' oli silloin; nimens' on Biron,

Jos oikein muistan; sukkelamman kanssa,

Mut siivon pilan rajoiss' arvatenkin,

En hetkist' ole vielä viettänyt.

Älylle silmä aina aihett' antoi,

Ja joka seikan, minkä silmä keksi,

Sen äly käänsi hauskaks leikiksi

Ja kaunis kieli, ajatusten tulkki,

Niin sopivaan ja siroon puki muotoon,

Ett' ukot jouten pilaa kuunteli

Ja nuoret siitä aivan hurmaantuivat;

Niin somaa, lennokasta oli puhe.

Hyvä Isä! Lemmen pauloissako kaikki,

Jokainen omaansa kun somistaa

Noin kauniill' ylistyksen kukkasilla?

Tuoss' on Boyet.

Kuink' otti teidät vastaan?

Navarrall' oli tulostanne tieto,

Ja valakumppaneineen oli valmis

Teit', armas neiti, vastaan ottamaan

Jo ennen tuloani. Sen vain tiedän,

Ett' ennen saatte kedoll' asua,

Ikäänkuin mikä hovin piirittäjä,

Kuin valastaan hän pyytää vapautusta

Ja teidät päästää tyhjään taloonsa.

Tuoss' on Navarra.

Hoviini olkaa tervetullut, neiti!

No, ollaan sitten; viekää minut sinne.

Anteeksi, arvon neiti! Valan tein.

Avuksi, armon neitsyt! Hän sen rikkoo.

En, ehdoin tahdoin, vaikka mailman saisin.

Juur' ehdoin tahdoin.

Tietämätön neiti

On valastani.

Josp' ois herra samoin,

Niin tietämättömyydessään ois viisas;

Nyt viisaudessaan tietämätön on.

Pois isännyyden vannoitte, ma kuulin;

On kuolinsynti pitää moinen vala,

Ja synti sit' on rikkoa.

Mut anteeks, olen liian äkkituima:

Mun opettaa ei sovi opettajaa.

Suvaitkaa tästä nähdä asiani

Ja kiireest' antaa mulle vastaus.

Sen tehdä koitan mitä kiireimpään.

Sen pikemmin ma pääsen lähtemään;

Rikotte valanne, jos tänne jään.

Tanssinko teidän kanssa Brabantissa?

Tanssinko teidän kanssa Brabantissa?

Sen teitte.

Tarpeetonta sitä silloin

On kysyä.

Noin raisu älkää olko.

Syy teidän: kyselynne kannustaa.

Älynne noin jos laukkaa, pian uupuu.

Ei, kunnes ratsastaja suohon suupuu.

Mik' aika nyt on päivää?

Se, jolloin narrit räivää.

Eläköön posken verho!

Ja alla poski terho!

Mont' ylkää saapukaan!

Mut teidänlaist' ei vaan!

Siis minä mennä saan.

Prinsessa, satatuhat kruunua

Isänne tässä väittää maksetuksi;

Mut se vain puolet siitä summast' on,

Jonk' isältäni sotalainaks sai hän.

Mut oletetaan, että hän tai me

On summan saanut, – jota emme ole, —

Niin viel' on satatuhat kruunua,

Jost' osa Guiennest' on vakuutena,

Vaikk' ei sen summan arvoinen se lie.

Isänne, kuningas, jos tahtoo siis

Sen osan maksaa, mik' on maksamatta,

Niin luovutamme hälle Guiennen

Ja majesteetin ystäviksi jäämme.

Mut tätä hän ei näytä tarkoittavan.

Hän tässä satatuhat kruunua

Takaisin vaatii, vaan ei puhu siitä,

Ett' tämän summan suorittamisella

Palauttais oikeutensa Guienneen,

Jost' ennemmin me päästä tahtoisimme

Ja ottaa satatuhat kruunua

Kuin pitää perin köyhtyneen Guiennen.

Jos isänne ei pyyteet, jalo neiti,

Sotisi järjen tunnustusta vastaan,

Niin somuutenne vastoin järkeäkin

Sais tunnustuksen sydämmeltäni

Ja tyytyväisnä palaisitte Ranskaan.

Isääni, kuningasta, loukkaatte

Ja loukkaatte myös omaa mainettanne,

Kun näytte kieltävän sen saaneenne,

Jok' alttiisti on teille suoritettu.

Sen vannon, siit' en koskaan ole kuullut.

Todistus tuokaa; takaisin sen maksan

Tai luovun Guiennestä.

Sana pitää. —

Boyet, sen summan kuitit näyttäkää,

Jotk' antanut on Kaarlen, hänen isäns',

Erikois-uskotut.

Ne tahdon nähdä.

Anteeksi, paketti ei ole tullut,

Joss' oli nää ja muutkin todistukset;

Mut saatte kaikki nähdä huomenna.

Ma siihen tyydyn. Kun ne nähdä saan,

Niin kaikkiin kohtuvaatimuksiin myönnyn.

Nyt moiset saakaa tervetuliaiset

Kuin arvo, loukkaamatta arvoa,

Voi teidän-vertaiselle tarjota.

Oveni teilt' on suljettu, mut, neiti,

Tääll' ulkona niin teitä kohdellaan,

Kuin sydämmessäni te asuisitte,

Vaikk' en voi teitä kotiin majoittaa.

Hyvyydess' anteeks suokaa. Hyvästi!

Taas huomenna me käymme terveisillä.

Ilo ja rauha olkoon osananne!

Ja teille osaks omat toivomanne!

Neiti, mielin suosittaa teitä omalle sydämmelleni.

Olkaa hyvä, ilmoittakaa suosioni; hupaista olisi nähdä tuota.

Oi, jos sen voihkinan te kuulisitte!

Onko se hupsu tautinen?

On, sydäntautinen.

Siis suonta iskekää!

Mut auttaisiko tää?

Siit' apua, jos mistä.

No, silmilläs siis pistä!

Ei, puukko vain vie vaivas.

Elosi kaitkoon taivas!

Sun vieköön elämästä!

Ei kestä kiittää tästä.

Kysyä minun suokaa: tuo nainen kuka on?

Nimeltä Rosaliina ja suvult' Alençon.

Ihana nainen! Hyvästi, monsieur!

Kysyä suvaitkaa mun: tuo valkeassa kuka?

Jos valkialla tarkastellaan, on se nainen muka.

Mut mikä pimeässä? Nimensä, pyydän vaan.

Häll' yksi vain on, sitä ette pyytää kehtaakaan.

Mut kenen hän on tytär?

Emonsa, niin ma luulen.

Haa, tyhjää parran pärinääkö kuulen?

Suututte suotta ihan:

Isä on Faulconbridge.

Pois unohdin jo vihan.

Soma tyttö tosiaan.

Niin sattuu toisinaan.

(Longaville menee.)

Ken on tuo hunnukas?

Katariina mukamas.

Pois luvattu vai vapaa?

No, aina miten tapaa.

Hyvästi; tervetultuanne meille!

Hyvästit mulle, tervetulot teille.

Tuo, tuossa on Biron, sen tuntee sutkistaan:

Joka sana sutka on.

Ja joka sutka sana vaan.

On oikein teidän pitää kiinni hänen sanoistaan.

Juur' olin kiinni käydäkin, kun hänet jo laivaan saan.

Kaks hurjaa uuhta!

Miks ei ruuhta, irvihammas?

Minäkö uuhi? Syöttömaaks siis huules anna, lammas.

Te uuhi, minä laidunmaako? Joko päättyy pila?

Kun laitumeksi sinut saan.

Ei, armas uukkoseni,

Ei yhteismaata huuleni, vaikk' auki onkin hila.

Kenelle auki?

Minulle ja minun onnelleni.

Ain' älyt härnää, mutta tämä pitkälle jo meni.

Jos noita älyn nuolianne teill' on mieli käyttää,

Navarran kirjatoukille nyt sopis niitä näyttää.

Jos tarkkuuteni, – joka harvoin pettänee, —

Sydämmen ymmäkieltä, joka silmiss' ilmenee,

Voi tulkita, niin varmaan on Navarra saastuuntunut.

Kuin?

Taikka, niinkuin lempisiipat sanois: rakastunut.

Ja mikä perusteenne?

Oo, miehen koko sävy se silmäin karsinaan

Pois vetäytyy ja sieltä kurkkaa, haastain halujaan.

Sydän, kuin hohtokivi, jossa teidän kuva väilyy,

Se ylpeänä leimastansa silmässä nyt päilyy.

Suu nurpeissaan, kun haastaa vain saa, mut ei nähdä voi,

Se supatellen astuu ja silmään kompuroi.

Näin siihen kaikki aistit ne kilvan kiiruhtavat,

Ett' ihanimmist' ihanimman nähdäksensä saavat.

Kaikk' aistit silmäss' asuvat kuin helmet kristallissa

Ja ruhtinasten vain ne ovat ostettavissa.

Niin lasilippahassa ne näyttää arvojaan

Ja vilkuttavat ohimennen teitä ostamaan.

Ja kasvojen on reunuskin niin täynnä muistutusta,

Ett' ilmeisesti todistavat silmän hurmausta.

Guiennen teille hankin, Navarran valtikan,

Mun tähteni jos hälle suotte pienen suudelman.

Pois telttaan tulkaa, naiset; Boyet on tuolla päällä.

Kun sen tuon ilmi, mitä oma silmä näkee täällä!

Ma hänen silmäns' aioin vain suuksi muodostella,