Читать книгу Urantia-kirja - Urantia Foundation - Страница 326

5. Ikuinen ja jumalallinen tarkoitus

Оглавление

32:5.1 (364.3) Universumien kulkuun avaruuden läpi sisältyy suuri ja ylevä tarkoitus. Mikään ei ole turhaa siinä kamppailussa, jota te kuolevaisina käytte. Olemme kaikki osa valtavaa suunnitelmaa, jättiläismäistä hanketta, ja juuri hankkeen suunnattomuus estää meitä siitä yhden ainoan hetken tai yhden ainoan elämän kuluessa näkemästä kovinkaan paljon. Olemme kaikki osa ikuista projektia, jota Jumalat valvovat ja toteuttavat. Koko ihmeellinen ja universaalinen mekanismi etenee majesteettisesti avaruuden halki Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen infiniittisen ajatuksen ja ikuisen tarkoituksen sävelten poljennossa.

32:5.2 (364.4) Ikiaikojen Jumalan ikuinen tarkoitus on ylevä hengellinen ihanne. Ajalliset tapahtumat ja aineelliseen olemassaoloon kuuluvat kamppailut eivät ole kuin väliaikaisia rakennustelineitä, jotka toimivat siltana toiselle puolen, hengellisen todellisuuden ja ylimaallisen olemassaolon luvattuun maahan. Teidän, kuolevaisten, on tietenkin vaikea ymmärtää ajatusta ikuisesta tarkoituksesta; ette itse asiassa kykene ymmärtämään edes ajatusta ikuisuudesta, jostakin, joka ei koskaan ala eikä koskaan lopu. Kaikella, mikä on teille tuttua, on loppunsa.

32:5.3 (364.5) Onpa kysymys yksilön elämästä, maailman eliniästä tai yhteen kytkeytyvän tapahtumasarjan kronologiasta, näyttää helposti siltä, että olemme tekemisissä irrallisen aikajakson kanssa; kaikella näyttää olevan alku ja loppu. Ja näyttäisi siltäkin, että tällaisten kokemusten, elämäin, aikakausien tai ajanjaksojen sarja peräkkäin järjestettynä muodostaa suoraviivaisen tien — irrallisen ajallisen tapahtuman, joka välähtää hetkellisesti ikuisuuden äärettömien kasvojen ylitse. Mutta katsellessamme kaikkea tätä kulissien takaa laajempi näköala ja täydellisempi ymmärtämys panevat ajattelemaan, että tuollainen selitys on riittämätön, irrallinen ja täysin mahdoton antamaan oikeaa kuvaa ajallisuuden tapahtumista ja muutoinkaan suhteuttamaan niitä ikuisuuden pohjimmaisiin tarkoituksiin ja perusreaktioihin.

32:5.4 (364.6) Jotta asia saataisiin selitetyksi kuolevaisen mielelle, näyttää minusta tilanteeseen paremmin sopivalta käsittää ikuisuus sykliksi ja ikuinen tarkoitus loputtomaksi kehäksi, ikuisuuden sykliksi, joka on jollakin tavoin synkronoitu ajallisuuden ohimenevien aineellisten syklien kanssa. Kun kysymys on niistä aikasektoreista, jotka liittyvät ikuisuuden sykliin ja muodostavat siitä osan, meidän on pakostakin käsitettävä, että sellaiset lyhytikäiset ajanjaksot syntyvät, elävät ja kuolevat aivan samoin kuin ajallisuuden lyhytikäiset olennotkin syntyvät, elävät ja kuolevat. Useimmat ihmiset kuolevat, koska he eivät ole onnistuneet saavuttamaan Suuntaajaan fuusioitumisen edellyttämää henkitasoa, ja näin kuolemassa tapahtuva muodonmuutos jää ainoaksi mahdolliseksi menetelmäksi, jolla he voivat vapautua ajallisuuden kahleista ja aineellisen luomakunnan siteistä ja sillä keinoin saada kyvyn kulkea hengellisessä tahdissa eteenpäin marssivan ikuisuuden kulkueen kanssa. Ajallisuudessa elettävästä koetteluelämästä ja aineellisesta olomuodosta selviydyttyänne teille käy mahdolliseksi jatkaa eteenpäin ikuisuuden tuntumassa, jopa ikuisuuden osana, ja kiertää iäti avaruuden maailmojen mukana pitkin ikuisten aikakausien kehää.

32:5.5 (365.1) Ajan sektorit ovat kuin persoonallisuuden leimahdukset ajallisessa muodossa; ne ilmestyvät hetkeksi ja katoavat sitten ihmisten näkyviltä vain ilmestyäkseen taas uusina vaikuttajina ja entistä jatkavina tekijöinä ikuista kehää loputtomasti kiertävässä elämän korkeammassa muodossa. Ikuisuutta voi tuskin käsittää suoraviivaiseksi tieksi sen valossa, että uskomme rajalliseen universumiin, joka kulkee pitkin valtavaa, pitkänomaista kehää Universaalisen Isän keskusasuinpaikan ympäri.

32:5.6 (365.2) Ikuisuus on ajallisuuden finiittiselle mielelle suoraan sanoen käsittämätön. Ette yksinkertaisesti voi sitä tajuta; ette voi sitä ymmärtää. Minäkään en sitä täysin pysty mielessäni hahmottamaan, ja vaikka pystyisinkin, minun olisi mahdotonta välittää käsitystäni ihmismielelle. Olen kaikesta huolimatta tehnyt voitavani esittääkseni edes jotakin näkemyksestämme, kertoakseni teille edes vähän siitä, mitä ikuisista olevaisista ymmärrämme. Koetan auttaa teitä kiteyttämään ajatuksianne näistä arvoista, jotka ovat luonteeltaan infiniittisiä ja merkitykseltään ikuisia.

32:5.7 (365.3) Jumalalla on mielessään suunnitelma, joka kattaa hänen suunnattomien valtakuntiensa jokaisen luodun, ja tämä suunnitelma on ikuinen tarkoitus, joka edustaa rajatonta mahdollisuutta, rajoittamatonta edistymistä ja loputonta elämää. Ja tällaisen verrattoman elämänuran loputtomat aarteet ovat teidän kilvoiteltavinanne!

32:5.8 (365.4) Ikuisuutta oleva määränpää on edessäpäin! Jumalallisuuden saavuttamisen uskalias yritys on edessänne! Kilpajuoksu täydellisyyteen on meneillään! Jokainen halukas voi tulla mukaan, ja varma voitto on kruunaava jokaisen ihmisen ponnistukset, kunhan hän juoksee uskon ja luottamuksen kilpajuoksun luottamalla matkan joka askeleella sisäisen Suuntaajan johdatukseen ja Universumin Pojan hyvän hengen opastukseen, hengen, joka niin auliisti on vuodatettu kaiken lihan ylle.

32:5.9 (365.5) [Esittänyt eräs Voimallinen Sanansaattaja, joka on väliaikaisesti kiinnitettynä Nebadonin Korkeimpaan Neuvostoon ja jolle Salvingtonin Gabriel antoi tämän tehtävän.]

Urantia-kirja

Подняться наверх