Читать книгу Lucrezia Borgia - Victor Hugo, Clara Inés Bravo Villarreal - Страница 3

Terassi Barbarigon palatsissa Venetsiassa. Yöllinen juhla. Naamioitettuja kulkee tuon tuostakin näyttämön yli. Molemmin puolin terassia komeasti valaistu palatsi, josta kuuluu soittoa. Terassi on varjossa ja vihreiden köynnösten peitossa. Perällä terassin alla on ajateltu virtaavan Zueccan kanava, jonka pinnalla nähdään silloin tällöin hämärässä liukuvia gondoloita, puoleksi valaistuja, täynnä naamioita ja soittajia. Kukin gondola kulkee näyttämön peräitse, milloin suloisen milloin surullisen soiton kaikuessa, joka poistuessaan vähitellen häipyy. Perällä Venetsia kuun valossa.

1:NEN KOHTAUS

Joukko nuoria herroja, loistavissa puvuissa, naamiot kädessä, puhelevat terassilla. Gubetta, Gennaro, puettu kapteeniksi, Don Apostolo Gazella, Maffio Orsini, Ascanio Petrucci, Oloferno Vitellozzo, Jeppo Liveretto.

OLOFERNO. Elämme ajassa, jolloin ihmiset tekevät niin paljon kauheita tekoja, ettei niistä enää puhutakaan, mutta tapahtumaa niin surullista, niin salaperäistä ei liene koskaan kuultu.

ASCANIO. Pimeä asia pimeyden miesten tekemä.

JEPPO. Minä tiedän, kuinka se tapahtui. Olen kuullut sen serkultani, hänen ylhäisyydeltään kardinaali Carrialelta, jonka tiedot ovat tarkemmat kuin kenenkään muun. – Te tiedätte, kardinaali Carriale, jolla kardinaali Riarion kanssa oli tuo mainio väittely sodasta Ranskan Kaarle VII: ttä vastaan?

GENNARO haukotellen. Ah! nyt alkaa Jeppo taas kertoa juttujaan. Minä ainakaan en viitsi kuunnella. Olen jo ilmankin tarpeeksi väsynyt.

MAFFIO. Nämä asiat eivät sinua huvita, Gennaro, ja onhan se ymmärrettävää. Sinä olet urhoollinen seikkailija-kapteeni. Sinä kannat tekaistua nimeä. Et tunne isääsi, et äitiäsi. Ei kukaan epäile, ett'et olisi aatelismies; sen näkee siitä tavasta, millä käytät miekkaasi; mutta ainoa, joka osoittaa ylhäistä sukuperääsi, on, että taistelet kuni leijona. Henkeni kautta, olemme asetoverit, enkä sano minä tätä sinua loukatakseni. Pelastit henkeni Riminissä, minä pelastin sinun henkesi Vicenzan sillalla. Olemme vannoneet auttavamme toisiamme niin vaarassa kuin rakkaudessakin, kostaa loistemme puolesta milloin tarve vaatii, luvanneet, ett'ei minulla ole muita vihollisia kuin sinun eikä sinulla muita kuin minun. Tähtien tutkija ennusti, että tulemme kuolemaan samana päivänä, ja me annoimme hänelle siitä ennustuksesta kymmenen kultasekiiniä. Emme ole ystäviä, olemme veljiä. Mutta miekkoista sinua, joka muitta mutkitta kutsut itseäsi vaan Gennaroksi, jonka ei tarvitse kuulua kehenkään, ei olla riippuvainen noista usein perityistä ikävistä välttämättömyyksistä, jotka takertuvat historiallisiin nimiin. Onnellinen sinä! Et tarvitse välittää mitään siitä, mitä tapahtuu ja on tapahtunut, kunhan vaan on olemassa miehiä taistellaksesi ja naisia huvitellaksesi. Mitä sinua liikuttavat perheiden ja kaupunkien historiat, sinua miekan miestä, jolla ei ole kaupunkia eikä perhettä? Meidän on toista. Meidän täytyy ja me tahdomme ottaa osaa aikamme tapahtumiin. Isämme ja äitimme ovat olleet osallisina noissa murhenäytelmissä, ja melkein kaikki meidän perheemme vuotavat vielä verta. – Kerro meille, mitä tiedät, Jeppo.

GENNARO heitäkse nojatuoliin semmoisen asentoon, joka tahtoo nukkua.

Herättäkää minut, kun Jeppo on lopettanut.

JEPPO. No niin. – Se tapahtui vuonna neljätoistasataa yhdeksänkymmentä…

GUBETTA näyttämön nurkasta. Yhdeksänkymmentä seitsemän.

JEPPO. Aivan oikein. Yhdeksänkymmentä seitsemän. Eräänä keskiviikon ja torstain välisenä yönä…

GUBETTA. Ei. Tiistain ja keskiviikon.

JEPPO. Olette oikeassa. – Sinä yönä siis näki eräs Tiberin venhemies, joka oli pannut maata venheeseensä virran rannalle vartioidakseen tavaroitaan, näki jotakin kerrassaan kauheata. Se oli vähän alapuolella Pyhän Hieronymon kirkkoa. Saattoi olla noin viisi tuntia jälkeen puoliyön. Kirkon vasemmalla puolella olevaa tietä myöten näki venhemies yön hämärässä kaksi miestä tulevan, he tulivat jalkaisin toinen toisaalta, he näyttivät levottomilta; sitten ilmaantui taas kaksi miestä ja lopulta kolme; kaikkiaan seitsemän. Yksi ainoa tuli ratsain. Yö oli jotenkin pimeä. Tiberin puoleisissa taloissa oli yksi ainoa huone valaistu. Nuo seitsemän miestä lähestyivät rantaa. Se, joka oli tullut ratsain, käänsi hevosensa ja peruutti sen Tiberiin ja silloin näki venhemies selvästi, että hevosen lautasen toiselta puolelta riippuivat jalat ja toiselta puolelta kädet ja pää – sanalla sanoen miehen ruumis. Toisten väijyessä katujen kulmissa, tarttui kaksi miestä kuolleen ruumiiseen, heilauttivat sitä voimakkaasti pari kolme kertaa ja heittivät sen keskelle Tiberiä. Juuri silloin kun ruumis putosi veteen, kysyi ratsumies jotakin ja nuo kaksi miestä vastasivat: Niin, monsignore. Silloin kääntyi ratsumies jokeen päin ja näki jotain mustaa kelluvan veden pinnalla. Hän kysyi, mitä se oli. Hänelle vastattiin: Monsignore, se on monsignorevainajan vaippa. Ja joku joukosta heitti kiviä vaipan päälle, niin että se upposi. Sen tehtyään he menivät kaikki yhdessä pois Santo Jacopoon päin. Kas siinä, mitä venhemies näki.

MAFFIO. Kamala tapahtuma. Oliko se joku huomattava henkilö, jonka nuo miehet tuolla tavalla heittivät veteen? Tuo hevonen tekee minuun kummallisen vaikutuksen; murhaaja satulassa, kuollut lautasella.

GUBETTA. Hevosen selässä oli kaksi veljestä.

JEPPO. Juuri niin, signore de Belverana. Ruumis oli Giovanni Borgia, ratsumies oli Cesare Borgia.

MAFFIO. Paholaisperhe tuo Borgian perhe. Mutta sanokaa, Jeppo, miksi tappoi veli veljen?

JEPPO. Sitä en voi sanoa. Murhan syy on jotain niin kauheaa, että varmaankin on kuoleman synti sitä edes mainitakaan.

GUBETTA. Minä kerron sen teille. Cesare, Valensian kardinaali, tappoi Giovannin, Gandian herttuan, siksi että veljet rakastivat samaa naista.

MAFFIO. Ja kuka oli tuo nainen?

GUBETTA yhä näyttämön perällä. Heidän sisarensa.

JEPPO. Riittää, signore de Belverana. Elkää mainitko meidän kuullemme tuon hirveän naisen nimeä. Ei ole perheistämme ainoatakaan, johon hän ei olisi iskenyt syvää haavaa.

MAFFIO. Eikös siihen juttuun ollut sekotettu lapsikin?

JEPPO. Oli, lapsi, josta en tahdo sanoa muuta kuin että hänen isänsä oli Giovanni Borgia.

MAFFIO. Tuon lapsen pitäisi nyt olla mies.

OLOFERNO. Hän katosi.

JEPPO. Oliko se Cesare Borgia, jonka onnistui riistää lapsi äidin käsistä? Vai oliko se äiti, jonka onnistui riistää hänet Cesare Borgian käsistä? Sitä ei tiedetä.

DON ASCANIO. Jos äidin onnistui salata poikansa, niin oli se taitavasti tehty. Sen jälkeen kun Cesare Borgia, Valensian kardinaali, pääsi Valensialaisten herttuaksi, on hän murhauttanut, niinkuin tiedätte, paitse veljensä Giovannin, kaksi veljensä poikaa, Guifri Borgian, Squillaccin ruhtinaan pojat, ja serkkunsa, Francesco Borgian. Tuolla miehellä on oikea raivo surmata sukulaisiaan.

JEPPO. Kautta jumalani! Hän tahtoo olla ainoa Borgia ja saada haltuunsa kaikki paavin rikkaudet.

ASCANIO. Sisar, jonka nimeä ette tahdo mainita, Jeppo, eikö hän tehnyt samaan aikaan salaista retkeä Pyhän Sixtuksen luostariin, ei kukaan tiedä mistä syystä?

JEPPO. Luulenpa niin. Päästäkseen eroon signore Giovanni Sforzasta, toisesta miehestään.

MAFFIO. Ja mikä oli tuon venhemiehen nimi, joka oli kaiken sen nähnyt?

JEPPO. En tiedä.

GUBETTA. Hänen nimensä oli Giorgio Schiavone, ja hänen työnään oli kulettaa puita Tiberiä myöten Ripettaan.

MAFFIO hiljaa Ascaniolle. Siinä on espanjalainen, joka tietää meidän asioistamme enemmän kuin me roomalaiset.

ASCANIO hiljaa. Minäkin epäilen tuota herra de Belveranaa. Mutta elkäämme nyt syventykö tähän seikkaan. Siinä voi ehkä piillä joku vaara.

JEPPO. Ah, hyvät herrat! mitä aikaa elämmekään! Ja tunnetteko yhtä ainoata ihmistä, joka voi olla varma saavansa elää huomiseen tässä onnettomassa maassa, täällä raivoavine sotineen, ruttotauteineen ja Borgioineen?

DON APOSTOLO. Kuulkaa, hyvät herrat, minä luulen, että me kaikki saamme ottaa osaa lähetystöön, jonka Venetsian tasavalta lähettää Ferraran ruhtinaan luo onnittelemaan häntä siitä, että hän on valloittanut Riminin Malatestalta. Milloin matkustamme me Ferraraan?

OLOFERNO. Varmaan jo ylihuomenna. Te tiedätte, että molemmat lähettiläät jo ovat nimitetyt. Ne ovat senaattori Tiopolo ja kaleerilaivain päällikkö, kenraali Grimani.

DON APOSTOLO. Onko kapteeni Gennaro seuraava meitä?

MAFFIO. Epäilemättä. Gennaro ja minä emme koskaan eroa toisistamme.

ASCANIO. Minulla on tehtävänä teille, hyvät herrat, hyvin tärkeä huomautus, se, että tuolla juodaan Espanjan viiniä ilman meitä.

MAFFIO. Palatkaamme palatsiin. – Hoi, Gennaro! (Jepolle) – Mies on kuin onkin nukkunut teidän puhuessanne.

JEPPO. Antaa hänen nukkua.

Kaikki poistuvat paitsi Gubetta.

2:NEN KOHTAUS

Gubetta, sitten Dona Lucrezia, Gennaro, nukkuu.

GUBETTA yksin. Niin, minä tiedän enemmän kuin he; he sanoivat sen hiljaa. Minä tiedän siitä enemmän kuin he, mutta dona Lucrezia tietää siitä vielä enemmän kuin minä, Valensialaisten herra tietää siitä enemmän kuin dona Lucrezia, piru tietää enemmän kuin Valensialaisten herra, ja paavi Aleksanteri kuudes tietää enemmän kuin piru. (Katsellen Gennaroa) – Kuinka ne nukkuvat hyvin, nuo nuoret.

Dona Lucrezia tulee sisään, naamioituna. Hän huomaa nukkuvan Gennaron ja katselee häntä ihastuksella ja kunnioituksella.

DONA LUCREZIA itsekseen. Hän nukkuu. – Tämä juhla on varmaankin häntä väsyttänyt. – Kuinka hän on kaunis! (Kääntyen) – Gubetta.

GUBETTA. Puhukaa hiljemmin, rouva. – Minun nimeni ei täällä ole Gubetta, vaan kreivi de Belverana, kastilialainen aatelismies, ja te, te olette markiisitar de Ponteqvadrato, napolitar. Me emme saa näyttää tuntevamme toisiamme. Eikö teidän ylhäisyytenne ole itse niin määrännyt? Te ette ole täällä kotonanne; olette Venetsiassa.

DONA LUCREZIA. Oikein, Gubetta. Mutta täällä terassilla ei ole ketään muuta kuin tuo nuori mies ja hän nukkuu. Voimme puhella hetkisen.

GUBETTA. Niinkuin teidän ylhäisyytenne suvaitsee. Mutta minulla olisi annettavana vielä yksi neuvo, se, ett'ette riisuisi naamiotanne. Teidät voitaisiin tuntea.

DONA LUCREZIA. Mitä minä siitä! Jos he eivät tiedä, kuka minä olen, ei minulla ole mitään pelättävää. Jos taas tietävät, kuka olen, niin on heidän asiansa pelätä.

GUBETTA. Olemme Venetsiassa, signora. Teillä on täällä paljon vihamiehiä ja vapaita vihamiehiä. Venetsian tasavalta ei tietysti salli, että teidän ylhäisyydellenne tehdään mitään pahaa, mutta teitä voitaisiin kuitenkin häväistä.

DONA LUCREZIA. Ah, olet oikeassa. Todellakin, nimeni herättää kauhua.

GUBETTA. Täällä on muitakin kuin venetsialaisia. On roomalaisia, napolilaisia, romagnalaisia, lombardialaisia, italialaisia koko Italiasta.

DONA LUCREZIA. Ja koko Italia minua vihaa! Olet oikeassa. Mutta on aika, että kaikessa tuossa tapahtuu muutos. En syntynyt tekemään pahaa, tunnen sen tällä hetkellä selvemmin kuin koskaan ennen. Se on perheeni esimerkki, joka on minua siihen vienyt. – Gubetta!

GUBETTA. Signora?

DONA LUCREZIA. Lähetä heti viemään meidän hallinto-alueellemme Spoletoon määräyksiä, joita nyt sinulle annamme.

GUBETTA. Määrätkää, signora, minulla on aina neljä muulia satuloituna ja neljä sanansaattajaa valmiina lähtemään.

DONA LUCREZIA. Miten on menetelty Galeas Accaiolin kanssa?

GUBETTA. Hän on yhä vankilassa, odottamassa, että teidän ylhäisyytenne hirtättää hänet.

DONA LUCREZIA. Entä Guifri Buondelmonte?

GUBETTA. Tyrmässä. Ette ole vielä käskenyt kuristaa häntä.

DONA LUCREZIA. Entä Manfredi de Curzola?

GUBETTA. Kuristamatta vielä hänkin.

DONA LUCREZIA. Entä Spadacappa?

GUBETTA. Teidän antamanne määräyksen mukaan ei hänelle ole annettava myrkkyä ennen kuin pääsiäisenä, ehtoollisessa. Pääsiäinen on kuuden viikon päästä. Nyt on meillä karnevaali.

DONA LUCREZIA. Entä Pietro Capra?

GUBETTA. Tällä hetkellä on hän vielä Pesaron piispa ja kansliapäällikkö. – Mutta kuukauden kuluttua ei hänestä ole oleva kuin vähän pölyä jälellä. Sillä meidän pyhä isämme on vangituttanut hänet teidän valituksenne johdosta ja pitää häntä hyvässä turvassa Vatikaanin maanalaisissa kammioissa.

DONA LUCREZIA. Gubetta, kirjoita heti pyhälle isälle, että minä pyydän häneltä armoa Pietro Capralle. Gubetta, laskettakoon Accaioli vapauteen. Vapauteen myöskin Manfredi de Curzola! Vapauteen Buondelmonte! Vapauteen Spadacappa!

GUBETTA. Odottakaa, rouva, odottakaa, antakaa minun hiukan hengähtää. Mitä kaikkia määräyksiä te annattekaan? Oh, hyvä jumala! armoa sataa satamalla! laupeutta ropisee kuin rakeita! minä hukun, minä hukun! minä en pääse koskaan kuiville tästä hyvien töiden vedenpaisumuksesta.

DONA LUCREZIA. Hyvien tai pahojen, mitä se sinua liikuttaa, kun saat niistä maksun?

GUBETTA. Minä tarkoitan vaan, että hyvä teko on aina vaikeampi tehdä kuin paha. – Mies parkaa minua! Mihinkä minä joudunkaan, jos tekin nyt aijotte ruveta laupeutta harjoittamaan?