Читать книгу Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa - Albert Hämäläinen - Страница 4

Sisällysluettelo

Suomessa ja Karjalassa on kansan kesken viime aikoihin saakka kynsien leikkaamisessa ja leikattuihin kynsiin nähden noudatettu eräitä säännöksiä. Niiden yleisenä suuutana on kielto leikata kynsiä määrättyinä päivinä ja varsinkin heittää leikatuita kynsiä huolimattomasti pois. Kynnen leikkeleiden suhteen on noudatettu määrätyitä menetelmiä, joiden kautta niiden katsotaan tulevan jollakin tavoin talteen pannuiksi tahi tykkänään hävitetyiksi.

Itä-Hämeessä pitää leikatut kynnen osat pistää poveensa korjuuseen siinä tarkoituksessa, että löytäisi ne kuoleman jälkeen, "jos kenties sattuisi niitä tarvitsemaan".[1] Karjalassa kynnenpalat on joko poltettava tahi pantava "sisälöh" ("sishäliin"), s.o. paidan etuaukosta poveen, paidan ja ihon väliin.[2] Varpaan kynsiä ei kuitenkaan tule panna poveen, vaan ne on poltettava.[3] Sodankylässä aikuisen ihmisen kynnet pannaan tuleen, ellei niitä pilkota.[4]

Virossa pannaan kynnet poveen. Ne on säästettävä sen vuoksi, että niistä hädän aikana saattaa olla apua.[5]

Toinen, Suomessa yleisesti noudatettu ja Suomen Lapissa tunnettu yleissääntö on se, ettei kynsiä eräinä viikonpäivinä saa leikata. Yleisimmin koskee tämä sunnuntaita. Tämän säännön rikkomisesta on seurauksena joko kynsien tahi niitä ympäröivän ihon kipeytyminen, tavallisimmin kynnen juuressa olevan nahan säröileminen tahi repeileminen (kynnen "okaat", "lihapiirrot", "lihapistot", "lihatikut").[6]

Muiden suomalaiskansojen samanluontoisista määräyksistä, kielloista a luuloista huomattakoon tšeremissien käsitys, että kynsien kasvun pysähtyminen merkitsee ihmisen kuolemaa. Jos ne taasen saisivat kasvaa ihmisen pituisiksi, olisi siitä tälle sama seuraus.[7] Vjatkan läänin Mamadysin piirin votjakit huolehtivat kynsiä leikatessa siitä, ettei taikinakorvossa olisi sekoitettua taikinaa. Päinvastaisessa tapauksessa vie peri, paholainen, kappaleen pois leikattua kynttä ja panee taikinaan, mistä on seurauksena sen ihmisen sairaus, joka syö tuon kynnenkappaleen.[8]

Syrjänit heittävät uuniin ja polttavat leikatut kynnet.[9] Vogulit taasen eivät koskaan heitä hukkaan katkenneita tahi leikatuita kynsiä, vaan säilyttävät ne jossakin piilopaikassa, pannen ne tavallisimmin poveensa. Jos ne sieltä putoilevat pois, ei siihen enää kiinnitetä huomiota.[10]

Nämä käsitykset ja kieltomääräykset ovat kynsiin kohdistuvien uskomusten yksinkertaisimpia itsetiedottomia muotoja. Niiden ohella noudattavat suomalaiskansat toisia, joissa yksinkertaiset kynsiä koskevat taikaluulot yhtyvät erilaisiin muihin tahi joissa kielloille annetaan määritellympiä selityksiä.

Yleisimpiä kynsiin liittyvistä luuloista on se, että ne huolettomasti poisheitettynä saattavat joutua paholaisen haltuun, joka saattaisi käyttää niitä eräisiin tarkoituksiin. Pohjois-Pohjanmaalla ei kynsiä saatu leikata sunnuntaina. Leikattaessa oli katsottava, ettei pudotettu maahan suuria kynnenpaloja, sillä paholainen käyttäisi niitä tarveaineina rakentaessaan itselleen venhettä.[11] Iso kynnenpala leikattiin aina palasiksi. Vanhat eivät missään tapauksessa jättäneet sellaista kokonaiseksi, sillä piru saisi siitä venheen laidat ja pääsisi joka paikkaan.[12] Hailuodossa oli kappaleet leikattava lautaa vasten palasiksi ja heitettävä pesään palamaan samasta syystä.[13] Venäjän Karjalassa pitää leikatut kynnenpalaset katkaista kahtia ja pistää kauluksesta paidan ja ihon väliin, josta ne saavat pudota lattialle. Jos ne kokonaisina ja suoraan viskattaisiin lattialle, tekisi piru niistä venheen ja "Jesus saisi syytä itkeä".[14]

Täälläkin yhtyy näihin käsityksiin kielto leikata kynsiä sunnuntaina. Erään tiedon mukaan paholainen saa sunnuntaina leikatuista kynsistä laivantarpeita ja rakentaa niistä laivan, jolla ajaa lopettamaan maailmaa. Kynnenpalaset pannaan poveen, silloin ei pahahenki niitä saa.[15] Suomen Karjalassa on kielto voimassa samantapaisena: poisheitetyistä kynnenpaloista saisi paholainen laivan kaaripuita.[16] Edelleen tavataan se Etelä-Hämeessä, missä paholainen sunnuntaina leikatuista kynsistä tekee laivan, jolla vie ihmisen helvettiin.[17] Varsinais-Suomessa tekee paholainen niistä venheen, johon vie ihmisen.[18]

Paitsi venheen rakentamiseen, saattaa paholainen käyttää hukkaan isoina paloina heitetyitä kynsiä erilaisiin muihin tarkoituksiin. Pohjois-Hämeessä niistä syntyy kehto,[19] tahi käyttää paholainen niitä kampaluiksi.[20] Savossa on kynsiä leikattaessa niiden yli tehty risti ja pistetty ne taskuuu, koska paholainen muuten tekisi niistä sillan joen yli.[21] Satakunnassa hän tekee niistä rautalapion teriä,[22] Etelä-Hämeessä kirjoituskynän.[23]

Itä-Hämeessä leikatut kynnet on pantava talteen, nimittäin pistämällä poveen, kuolemanjälkeistä tarvetta varten.[24] Sunnuntaina leikatut kynnet saattavat yleensäkin joutua sellaisen kohtalon alaisiksi, että ihminen joutuu niiden kanssa tekemisiin kuolemassaan tahi kuolemanjälkeisessä olossaan. Varsinais-Suomessa luullaan paholaisen kokoavan ne ja vievän ihmisen haudalle.[25] Tahi otetaan ne viimeisellä tuomiolla esille ja niiden mukaan tuomitaan,[26] tahi ne poltetaan helvetissä ihmisen kämmenellä.[27] Satakunnassa liittyy sunnuntaina leikkaamiseen luulo, että kynsien omistaja saa helvetissä kärsiä polttavaa kuumuutta.[28]

Käsitys paholaisen kynsilaivasta tavataan vastaavissa lappalaisten luuloissa. Kynnet on joko pilkottava tahi poltettava, muuten piru niistä tekee venheen, ja kuollessaan on ihminen pirun vallassa, joka vie hänet kynsivenheessä.[29]

Suuri osa tarkastelluista luuloista on yhteydessä käsityksen kanssa eräiden toimitusten suorittamisen kiellettävyydestä sunnuntaina. Tämä kielto tavataan eräiden suomalaisten loitsujen, esim. verensulkusauojen[30] yhteydessä, ja on se niissä yhtä hyvin kuin tutkimuksemme alaisissa luuloissakin myöhäisperäistä, kristillisyydestä tullutta lisää.

Kynsien leikkaamisen kiellettävyys määrättynä päivänä ei rajoitu yksinomaan sunnuntaihin. Votjakkien luulon mukaan on kiellettyä leikata kynsiään sinä viikonpäivänä, jona jokin on syntynyt. Jos esim. joku on syntynyt lauantaina, hän ei saa leikata kynsiään yhtenäkään lauantaipäivänä.[31]

Toiselta puolen saattaa ihmiselle koitua hyötyä siitä, ettei hän leikkaa kynsiään määrättyinä päivinä tahi että hän päinvastoin suorittaa tämäu tehtävän jonakin määrättynä päivänä. Telovin piirin grusinit luulevat, ettei sen hampaita, joka ei koskaan leikkaa kynsiään keskiviikkoisin ja perjantaisin, milloinkaan ole kivistävä.[32] Suomessa saavutetaan sama, vapautuminen ainaiseksi hammaskivusta, leikkelemällä joka perjantaina kynsiänsä.[33] Suomen ruotsalaisten käsityksissä vallitsee sunnuntaina leikkaamisen suhteen jonkunmoinen ristiriitaisuus. Pohjanmaalla luullaan erään tiedon mukaan sunnuntaina leikkaamisen seurauksena olevan kynnen okaiden syntymisen,[34] toisen mukaan kasvavat ne siitä entistä paremmin.[35]

Kynsien leikkaamiseen ja kynnen leikkeleisiin kohdistavista uskomuksista ja taikakäsityksistä ansaitsee luulo paholaisen kynnenpaloista tekemästä laivasta levenemissuhteittensa kannalta erikoista huomiota. Suomessa ja lappalaisilla tavattava usko kynsistä tehtyyn paholaisen laivaan löydetään edelleen skandinavisesta kansanuskosta. Snorri kertoo Voluspa'n mukaan, että Naglfar-laiva, joka maailman lopussa Hrym-jättiläisen ohjaamana lähtee liikkeelle, on kokoonpantu kuolleitten kynsistä. Tämän vuoksi olikin tapana leikata kynnet, jottei hankittaisi lisätarpeita tämän laivan rakentamiseen, jota sekä jumalat että ihmiset tahtovat hidastuttaa.[36] Islantilaisesta ja tanskalaisesta kansanuskosta löydetään tälle uskomukselle myöskin parallelleja.[37]

Niille esitetyistä suomalaisista uskomuksista, jotka eivät sisällä käsitystä paholaisen laivasta, tavataan vastineita sekä suomalais-ugrilaisten että muidenkin kansojen luuloissa.

Yhdeksi suomalaisten luulojen yleispiirteeksi olemme todenneet ajatuksen, että kynsiä tarvitaan viimeisellä tuomiolla tahi että vainaja tarvitsee niitä haudantakaisessa maailmassa. Vastaavat uskomukset tavataan virolaisilla. Jos leikatut sormen kynnet viskataan maahan, ei ihmistä "toisessa maailmassa" oteta vastaan, ennenkuin hän on näyttänyt leikatut kyntensä. Tämän vuoksi on ne pistettävä poveen.[38]

Luulolla kynsien tarpeellisuudesta kuolemanjälkeisessä olossa on edelleen vastine mordvalaisten käsityksissä. Saratovin läänin Hvalynskin piirin mordvalaiset käsittävät näkyvän taivaan kristallikuvuksi, jonka takana paratiisi on. Tie manalaan kulkee pitkin tätä kupua, joka on niin liukas, ettei sitä kynsien avutta voi kiivetä ylös. Tämän käsityksen voimasta mordvalaiset ennen kasvattivat kyntensä pitkiksi.[39]

Syrjäneillä on ollut tapana panna leikatut kynnet vainajan mnkana kirstuun. Nalimov sanoo nykyisten syrjänien luopuneen tästä tavasta, mutta sen sijaan pudottavan kyntensä poven kautta. Poven läpi kulkiessaan kynnet ikäänkuin uudelleen kasvettuvat kiinni ja muodostavat haudan takana ruumiin erottamattoman osan.[40] Votjakit uskovat, että jokaisen heistä on elämänsä aikana varastettava kana ja syötävä se sitä varten, että [hänellä] olisi toisessa elämässä kynsien kokooja. Kunkin ihmisen kynsiä vaaditaan näet toisessa elämässä häneltä itseltään, mutta koskei ihminen elämänsä aikana saata panna talteen ja ottaa mukaansa tuonelaan kaikkia leikatuita kynsiänsä, niin on hänen varastettava kana ja syötävä se, jotta [hänellä] olisi kynsien kokooja. Tuonelassa kysytään jokaiselta ihmiseltä: sürlań tšabjasez luškasa siid-a? 'varastettuasi söitkö takaisin heittävän (hajallerevittävän kо'оп)'[?] — Kynsiä leikattaessa on kaikki palat huolellisesti koottava ja heitettävä oven väliin sille kohtaa, mistä se aukeaa; sieltä ei peri saata ottaa niitä eikä näin ollen voi vahingoittaa ihmisiä. Sitäpaitsi, kun kynnet heitetään yhteen paikkaan, on helpompi koota ne, kun niitä tarvitaan toisessa elämässä.[41]

Tšeremissit ovat varteen ottaneet yhtäläisistä luuloista johtuviksi käsitettyjä, samantapaisia menettelyjä kynsiensä suhteen. Niittytšeremissit ovat panneet kaikille vainajille, sukupuolesta huolimatta, haudatessa arkkuun pussin, jossa ovat hänen elämänsä aikana leikatut kynnet. Ne ovat tarpeen tuonelassa kiivettäessä jyrkille vuorille, jolloin täytyy repiä kyntensä verille ylenmääräisten ponnistusten takia.[42] Ostjakit panevat vainajan poveen hänen elämänsä aikana leikatut kyntensä siinä tarkoituksessa, että hänen olisi helpompi tuonelassa nousta vuorelle; ilman kynsiä hän saattaisi luisua.[43] Vogulien käsityksen mukaan on vainajan varjojen tahi haamujen manalassa kiivettävä korkeille vuorille ja kuljettava tulisten jokien yli. Sen vuoksi eivät he milloinkaan heitä hukkaan rikkoutuneita tahi leikatuita kynsiä ja hiuksia, vaan panevat ne poveen tahi säilyttävät jossakin suojapaikassa. Ensimäisenä keväänä kuoleman jälkeen, kun sorsat tulevat, reväistään niiltä kaksi pyrstösulkaa, ja ne poltetaan piilotettujen kynsien ja hiusten keralla; silloin nämä antavat vainajalle kyvyn kulkea tulisten jokien yli ja kiivetä korkeille vuorille.[44]

Käsitys leikattujen kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä, nimenomaan manalan vuorelle kiivettäessä ja tulisen joen tahi sillan yli kuljettaessa, samoinkuin myöskin tämän ohella tavattava käsitys, että vainajan toisessa elämässä on koottava tahi viimeisellä tuomiolla otettava esiin kyntensä ja tehtävä niistä tili, on edelleen tavattavissa venäläisissä kansan uskomuksissa. Näiden uskomusten voimasta venäläiset ovat noudattaneet samoja menettelytapoja leikatuiden kynsien suhteen, koonneet ja säilyttäneet ne, panneet poveen ja vainajan mukana arkkuun. Pohjois-Venäjällä menettelevät näin taikauskoiset, etupäässä n.s. vanhauskoiset ja lahkolaiset. Kynnen leikkeleet panevat he pussiin, jonka käskevät kuolemansa jälkeen asettamaan mukanaan hautaan, uskoen, että toisessa elämässä heiltä vaaditaan tiliä jokaisesta leikatusta kynnenkappaleesta. N.s. avvakumilaiset kiinnittävät kynsiä sormuksiin.[45] Isovenäläiset uskovat yleisesti, että kynsien avulla on kiivettävä lasista manalan vuorta.[46] Jaroslavin läänin Posehonin piirissä pannaan vainajan mukana joskus hänen leikkaamansa kynnet, jotta hänen olisi helpompi kiivetä korkealle vuorelle, jossa paratiisi sijaitsee.[47] Toiset säilyttävät luonansa leikatut kyntensä samassa tarkoituksessa.[48] Aunuksen läänissä pannaan leikatut kynnet ruumiin arkkuun siinä luulossa, että tuonelassa on kiivettävä lasiselle tahi jyrkälle vuorelle.[49] Novgorodilaiset luulevat, ettei vainajan kynsiä pitäisi leikata, jotta hän saattaisi tarttua kiinni, kiivetessään pitkin kristallivuorta taivaaseen. Saratovin läänin Saratovin ja Atkarskin piireissä ovat talonpojat kynsiänsä leikatessaan käärineet ne räsyyu, ja kun ihminen kuoli, tämä mytty pantiin hänen kanssaan hautaan, jotta vainaja olisi saattanut tuonelassa kiivetä lasiselle vuorelle.[50]

Valkovenäläiset uskovat, että haudantakaisessa elämässä on kynsistä tehtävä tikapuut, joita myöten noustaan taivaaseen.[51] Kynsiä ei leikatessa saa heittää hukkaan, parasta on panna ne poveen. Kun ihminen on tullut toiseen elämään ja hänet pakotetaan keräämään elämänsä aikana leikatut kynnet, hän löytää ne povestansa. Huolimattomasta kynsien poisheittämisestä tahi niiden heittämisestä uuniin on seurauksena rikkeämien ilmestyminen kynsien juuriin.[52] Niitä ihmisiä, jotka eläessään varomattomasti ovat heittäneet hukkaan hiuksiansa ja kynnen leikkeleitä, pirut pakottavat ryömimään pitkin maailmaa niitä etsimässä.[53]

Nähtävästi samanlaatuisten luulojen vaikutuksesta valkovenäläisetkin ovat panneet leikatut kynnet vainajan mukana arkkuun, jota varten niitä koottiin ja säilytettiin. Kynsiä tarvitsi niiden entinen omistaja toisessa elämässä korkealle vuorelle kiivetessään.[54] Vähävenäläiset ja puolalaiset uskovat, että toisessa elämässä ihmisen on pakko koota kyntensä.[55] Etelä-Venäjän bulgarien uskomukset ovat läheistä sukua viimeksi tarkastelluille. Kun kynsiä leikataan, ne on koottava ja piilotettava poveen, tahi on niihin puhallettava ja sitten heitettävä yksitellen selkänsä taa. Tämä on välttämätöntä sen vuoksi, että tuonelassa, kun siellä kysytään: "Missä kyntesi ovat?" voidaan sanoa: "Ne ovat tässä povessani." Silloin ei tarvitse kulkea ja koota niitä yksitellen, kuten silloin, kun ne on heitetty hajalleen.[56]

Kun suomalais-ugrilaisen heimon kansojen tapoja, käsityksiä ja luuloja tarkastellaan venäläisten yhteydessä, ei niiden välillä useissa suhteissa vallitseva läheinen yhtäläisyyssuhde saata jäädä huomioon ottamatta. Käsitykset leikatuiden kynsien poisheittämisen vaarallisuudesta ja pyrkimys säilyttää niitä tahi ainakin noudattaa niiden suhteen joitakin menetelmiä saattaa kyllä vielä kuulua yleisiin taikaluuloihin, jotka kummallakin kansaryhmällä voivat olla omaperäisiä, mutta näiden uskomusten ja luulojen kehitys tästä kauemmaksi viittaa sellaisiin yhtäläisyyksiin, jotka edellyttävät lainaussuhteita tahi ainakin jonkunmoista toisen kansaryhmän vaikutusta toiseen. Ensiksikin jo käsitykset kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä useissa tapauksissa, mutta varsinkin niiden joutuminen paholaisen huostaan viittaavat niiden vierasperäisyyteen ja myöhäsyntyisyyteen. Toiseksi, eräät yhtäläisyydet lienee selitettävä suoranaisiksi lainoiksi.

Selvimpänä näistä vierasperäisistä piirteistä suomalais-ugrilaisten uskomuksissa on pidettävä käsitystä manalan lasisesta tahi kristallisesta vuoresta. Mutta myöskin tulisen joen yli kulkeminen, vieläpä Suomessa asti (Savossa) tavattava sillan teko joen yli viittaavat idästäpäin saatuihin vaikutuksiin. Kynsien kokoaminen toisessa elämässä, tilinteko niistä tahi niiden tarvitseminen viimeisellä tuomiolla tahi manalassa saavat nekin parhaiten selityksensä vastaavista venäläis-slaavilaisista uskomuksista.

Suomalais-lappalaisella alueella muiden toisintojen ohella tavattava käsitys kynsistä rakennetusta paholaisen laivasta saattaa taasen ainakin eräältä osaltaan olla syntynyt skandinavis-keskieuropalaisten käsitysten nojalla. Kynnen leikkeleiden joutumista paholaisen huostaan, joskin sitä semmoisenaan on suomalais-ugrilaisella alalla pidettävä myöhäsyntyisenä, ei kuitenkaan ole välttämätöntä pitää joltakin taholta suorastaan lainattuna käsityksenä, vaan se on saattanut alkuperäisimmistä käsitteistä kehittyä joillakin näistä kansoista siksi itsenäisestikin, jossa tapauksessa se liittyy vastaavaan yleismaailmalliseen käsitysryhmään. Huolenpito leikatuista kynsistä, kuten yleensä ihmisruumiin erilleen joutuneista ainesosasista, ja luulo niiden joutumisesta paholaisen huostaan ovat erittäin laajalle erilaatuisten kansojen ja kansaryhmien keskuuteen levinneitä uskomuksia.[57]

Kuten jo on huomautettu, muutamiin käsityksiin on silminnähtävästi vaikuttanut irralleen leikatun kynnen muoto. Se on idea-assosiationin avulla saanut milloin venheen tahi laivan kaaripuun, rakennuspuun, milloin lapion, kehdon, s.o. kaarevan kehdon jalaksen, kynän, tahi — kuten kohta nähdään — lakinlipun muodon. Yksinkertaisiin ajatusyhtymiin perustuen tällaiset käsitykset ovat saattaneet muodostua kullakin kansalla itsenäisestikin ja yhtyä yleiseen luuloon kynnen leikkeleiden joutumisesta paholaisen huostaan. Lainaussuhteisiin on siis tällä alalla erittäin varovaisesti suhtauduttava. Tähän on sitä suurempi syy sen vuoksi, että tarkasteltavana olevat käsitykset eräältä osaltaan kuuluvat yleisinhimillisten taikakäsitteiden piiriin. Taikauskoinen pelko kynsien, kuten yleensä muidenkin ruumiin irralleen joutuneiden osasten hukkaan joutumisesta kuuluu epäilemättä niiden yleisten taikaluulojen piiriin, jotka alkeelliseen yleisinhimilliseen ajatukseen perustuen itsenäisesti ovat syntyneet erilaisten ja erillään asuvien kansojen taikakäsityksissä.

Pelkoa kynnen leikkeleiden hukkautumisesta voidaan siis sellaisenaan a priori pitää suomalaiskansoillakin omaperäisenä. Muiden samantapaisten käsitysten ohella se on edellä viitattujen käsiteyhtymien tietä eräissä tapauksissa itsenäisesti saattanut kehittyä niiksi luuloiksi, joiksi se Suomessa on muodostunut. Paholaisen laivan muotoon pukeutuneen luulon laajahko levinneisyys Suomessa ja samanlaisten käsitysten olemassaolo lappalaisilla saattavat kuitenkin otaksumaan, että sen syntyyn ja yleisyyteen on vaikuttanut jokin ulkoinen syy, ja tällöin on skandinavinen vaikutus otettava huomioon.

Tähän saakka on erään tutkimuksenalaisen kansan vastaavat uskomukset suurimmalta osaltaan jätetty toistaiseksi sen vuoksi, että ne eräissä suhteissa muodostavat muutamien sen kanssa maantieteellisessä yhteydessä olevien kansojen kanssa verraten selväpiirteisen yhteyden. Virolaisten taikaluuloissa suhtaudutaan kynnen leikkeleisiin yleensä samalla tavoin kuin muiden suomalaiskansojen taholla, mutta tämän ohella osoittavat ne silmiinpistäviä erikoispiirteitä. Useat virolaisten entisen elämän kuvaajat ovat kiinnittäneet näihin uskomuksiin huomiotansa. Niinpä kertoo Boecler,[58] että Wörumaalla (im Werroschen) sormien ja varpaiden kynsiä leikattaessa tehdään veitsellä leikkeleiden yli risti ennenkuin ne heitetään pois, koska paholainen niistä muutoin tekisi lakinlipun. Wirumaalla (in Wierland) nähdään muutamien pistävän sellaiset palat poveensa, jotta ne olisivat heti käsillä, jos toisessa maailmassa niitä kysyttäisiin. Samaan tapaan kertoo tästä Wiedemann: Varpaan ja sormen kynsiä leikattaessa leikkeleet on pantava poveen, sitten ei niistä viimeisenä päivänä ole mitään vastuunalaisuutta. Jos ne heitetään maahan, niin kokoaa paholainen (wana tоńt) ne ja tekee itselleen niistä lakinlipun, ja kun se tulee valmiiksi, on hänellä taas täysi vapaus vahingoittaa ihmistä. Mutta jos ennen heittämistä on tehty risti niiden yli, ei wana tońtilla ole mitään valtaa niihin. Toiset sanovat, että kynsien palat ovat heitettävät uuniin, sillä sormet ovat kõetjad (Fesselnde), koska niillä moni pakeneva otetaan kiinni, varpaiden kynnet taasen pitäisi panna poveen, sillä varpaat ovat peastjad (Rettende), koska moni pakeneva niiden avulla pääsee vainoojiensa käsistä.[59]

Nykypäivienkin virolaisten käsityksissä kynnen leikkeleistä syntyvä paholaisen lakinlippu tavataan. Pöltsamaalla on kynnen leikkeleiden yli tehtävä risti ennenkuin ne heitetään maahan, muutoin niistä wana jaak tekee itselleen lakinlipun.[60]

Virolaisella alalla tapaamme siis tunnetut piirteet kynsien joutumisesta paholaisen huostaan ja tilinteon niistä viimeisellä tuomiolla. Kynsistä syntyvään esineeseen nähden virolaisten mielikuvitus ei pysähtynyt kuitenkaan lakin lippuun. Niistä syntyy myöskin lakki, taikahattu. Kreutzwaldin satukokoelmassa tavataan sadussa "Peukaloisten riita" (Ärjapõlwelaste riid) kynsistä tehty taikahattu. Sillä oli seuraava ominaisuus: "Kui ta kübara pähä paneb, nääb tema kõik, mis mailmas juhtub, olgu ligi ehk kaugel, nähtaw eli nägemata; — jah, kübara peremees tunneb inimeste mõttedgi ära."[61]

Kynsistä tehty taikahattu esiintyy edelleen Kalewi poegin XIII runossa, Kalevanpojan ensimäisen manalanmatkan kuvauksessa. Pitkien seikkailujen jälkeen joutuu Kalewipoeg taikaluolaan ja tutustuu siellä hattuun

"Mis ei wildist wanutud,

Willast olnud walmistatud,

Ega karwadest kogutud;

Kübar oli küündlelaastust,

Korjatud küünde kildusest

Targal kombel isehtud."[62]

Luolan neito panee hatun päähänsä, ja lausuu toivomuksen kasvaa suureksi. Silloin neito

"Kaswis küünra, kasvis kaksi,

Sirgus sülla, sirgus kaksi,

Kaswis Kalewi kõrguseks

Sirgus sõbra suuruseks."[63]

Tässä yhteydessä mainittakoon vastaavista lättiläisteu uskomuksista. Täällä paholainen tekee kynsistä taikahatun, nagucepure. Treilandin kokoelmassa tavattavassa sadussa kerrotaan, miten talonpoikien varastama pirun hattu muuttui kasaksi kynsiä ja eläinten kavioita. Žmudit uskovat paholaisen kynsien leikkeleistä tekevän itselleen hatun.[64]

Liettualaisilla sama luulo näyttää olevan yleinen. Paholainen tekee leikatuista kynsistä itselleen hatun (naginen keþuren), jolla on ominaisuus tehdä kantajansa näkymättömäksi.[65] Tämän vuoksi Liettuassa ei kynsiä heitetäkään maahan. Kun jumala viimeisellä tuomiolla vaatii niitä, on ne helppo saada käsille povestaan, mutta pirulta niitä ei kukaan saa takaisin.[66]

Liettualaisten leikattuihin kynsiin liittyvä tapa-aineisto on yleensä rikas ja siinä havaitaan paholaisen tekemän taikahatun rinnalla eräitä suomalaiskansojen ja venäläisten uskomuksille yleisiä piirteitä. Kynsiä ei saa heittää maahan, muutoin kuoleman jälkeen on täytymys koota ne, tahi tarvitaan ne silloin, kun kuoleman jälkeen on kiivettävä vuorelle.[67] Liettualaisessa kieltojen ja käskyjen kodeksissa sanotaan: "Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, jottei piru niillä kynsisi, omillaan ei se voi, koska ihminen on ristitty. Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, koska piru kokoaa niitä ja valmistaa niistä hatun."[68]

Paholaisen leikatuista kynsistä tekemä taikahattu (venäläisen saduston шапка невидимка, jolla on ominaisuus tehdä kantajansa näkymättömäksi) kuuluu myöskin valkovenäläisten taikaluuloihin. "Kun kynsiä leikkaat, on ne koottava poveen sen vuoksi, että paholainen, löydettyään ne, valmistaa niistä hatun, jolloin häntä ei kukaan huomaa. Tämä hattu on nevydymka."[69] Proskurovin piirikunnassa ei kynsiä saa heittää mihin sattuu, vaan on ne piilotettava poveen. Tämä on tehtävä siksi, että enkeli, kuljettaessaan viimeisellä tuomiolla kuolleiden sieluja oljenkorren vahvuista siltaa myöten yli, kysyy: "Missä ovat kynnet?" Jollei niitä löydy, on ylikulkijan etsittävä niitä siksi kunnes hän on koonnut ne kaikki.[70]

Paitsi yleisiä piirteitä, taikauskoista pelkoa kynnen leikkeleiden joutumisesta hukkaan ja pyrkimystä säilyttää niitä jotakin epämääräistä tarvetta varten, virolaisten käsitykset kynsien leikkeleistä ovat pukeutuneet erikoismuotoon, luuloon kynsistä tehdystä taikahatusta tahi paholaisen lakinlipusta. Ensinmainittu luulo osoittaa niin läheistä yhdenmukaisuutta vastaavien lättiläis-liettualais-valkovenäläisten luulojen kanssa, ettei, huomioon ottamalla vielä maantieteellisen yhtenäisyyden, saattane olla epäilystä niiden yhteenkuuluvaisuudesta. Joskin aikaisemmin lausumamme perustalla luulo paholaisen lakinlipusta voisi virolaisilla olla itsenäinenkin, on sen luulon kehitys taikahatuksi tapahtunut lättiläis-liettualaisten käsitysten vaikutuksen alaisena.

Suomessa, savolaisalueella, paholaisen nähtiin poisheitetyistä kynsistä rakentavan sillan joen yli, ja vogulien käsitysten mukaan kynnet oli säilytettävä manalan tulisten jokien yli pääsyä varten. Kynsiin liittyvistä luuloista erillään tämäntapaisia luuloja tavataan tšeremissien käsityksissä haudantakaisesta olosta. Vjatkan läänin tšeremissit ovat uskoneet, että manalan tuomari pakottaa kuolleet kulkemaan oljenkorren vahvuista siltaa pitkin, joka kulkee kiehuvan kattilan yli, missä on veden ja tuhan sekaista tervaa. Ken ei ole tehnyt pahaa, kulkee rohkeasti yli, pahantekijä putoaa kattilaan.[71] Orenburgin läänin tšeremissit uskovat samaa viimeisestä tuomiosta.[72] Venäläisellä taholla on käsitys manalan tulisesta joesta jo edellä mainittu länsivenäläisten, kynsiä koskevien uskomusten yhteydessä. Dobrovoljskij väittää arjalaisilla kansoilla vallinneen kahtalaisen käsityksen keinosta päästä manalan tulisen joen ylitse: kuolleet kulkivat joko siltaa pitkin tahikka venheellä tahi laivalla.[73] Mutta myöskin muhamettilaisten legendojen mukaan on kaikkien kuolleitten henkien kuljettava sillan yli, joka on hiusta hienompi ja miekan terää terävämpi; sen molemmin puolin on vielä istutettu pistelevää pensaikkoa.[74]

Manalan joen yli rakennettava silta-aihe saattaa Suomessa olla lainaa idästäpäin, varsinkin, kun se ei osoita suurempia levenemissuhteita suomalaisalueella. Kynnen leikkeleisiin kohdistuvat luulot ja uskomukset näyttävät siis Itämeren suomalaisten alueella saaneen vaikutuksia sekä lännestä että idästä.

Tänne kuuluvista ja käsityksiin haudantakaisesta elämästä liittyvistä uskomuksista ansaitsee eräs Suomen Karjalassa muistoonpantu erikoista huomiota. Kun sormista ja varpaista leikataan kynuet, ne pannaan poveen paidan ja ihon väliin; niistä sukeutuu kuoleman jälkeen keppi, jolla tuonen koiria pidetään loitolla.[75] Kepin tahi raipan paneminen ruumisarkkuun nimenomaan samassa tarkoituksessa on ollut varsin yleinen tšeremissien tapa, ja siitä mainitsee jo Rytškov päiväkirjassaan.[76] Eräässä tiedossa mainitaan vainajan niillä karkoittavan tuonelassa pahoja henkiä.[77]

Nižegorodin läänin mordvalaisten tiedetään samaten panneen ruumisarkkuun kepin, jolla vainajan oli määrä suojella manalassa itseään koirilta.[78]

Lukuun ottamatta alussa esitettyjä kieltomääräyksiä ja varovaisuussäännöksiä tähän saakka tarkastellut kynnen leikkeleisiin kohdistuvat tavat ja uskomukset saatetaan suurimmalta osaltansa lukea niiden myöhäsyntyisiin muotoihin, joissa alkuperäisemmät käsitteet ovat yhtyneet toisiin, etupäässä mytologisiin sekä erilaisiin muihin taikauskoisiin luuloihin. Näissä, lukuun ottamatta alussa esitettyihin kieltoihin liittyviä fysiologisia seurauksia, ei yksilön kohtalo ja menestys ole välittömästi riippuvaisuussuhteessa näistä hänen organisminsa erillisistä osista. Mutta näiden ohella suomalaisheimoiset kansat tuntevat toisia, joissa alkeelliset käsitykset yksilön snhteesta leikattuihin kynsiin suoranaisemmin ovat havaittavissa.

Muutamista tiedoista käy suoranaisesti ilmi, että leikatuiden kynsien suhteen noudatettavien varovaisuustoimenpiteitten tarkoituksena on estää niiden kautta niiden omistajalle mahdollisesti koituvaa pahaa. Syrjänit uskovat, että ihmiselle voidaan aiheuttaa salaperäisten tointen kautta vahinkoa m.m. kynsien kautta. Varastamalla jonkun ihmisen kynsiä ja saattamalla ne mätänemään, saadaan aikaan se, että ihminen sairastuu. Sen vuoksi on varovaisuustoimenpiteillä estettävä niitä joutumasta taikurien käsiin.[79]

Jonkunmoinen käytäntö leikatuilla kynsillä näyttää olleen suomalaisten taikaopillisessa lääketaidossa. Terapisen käytännön kynnet ovat saaneet useiden tautien lääkitsemisessä. Eräässä 1600-luvulta olevassa tiedossa kerrotaan kuumetautia parannetun leikkaamalla potilaan jaloista ja käsistä kynnet ja sitomalla elävän kalan kaulaan. Kala laskettiin veteen ja "siten tulee sairas entiselleen", vakuutettiin.[80] Veden vilvoittavan vaikutuksen ajateltiin tässä potilaan kynsien kautta tuottavan huojennusta kuumeeseen. N.s. "kynnen vihoja", s.o. kun ihossa näppylä tahi pisama kynsillä koskettelemisesta on ärtynyt, parannetaan polttamalla kynsiä pellillä ja viemällä niiden tuhka kolmen tien risteykselle, heittämällä siinä ilmaan ja palaamalla taakseen katsomatta takaisin.[81] Käärmeen pistoon on käytetty sekä ihmisten että eläinten lääkkeenä ristiin leikeltyjä kynsiä potilaalle sisällisesti annettuna.[82]

Edellisissä taioissa on saanut ilmaisunsa eräs yleinen taikaopillinen perusajatus, tartunnan ja sairauden tyhjäksitekeminen neutralisoimalla ne niiden todellisen tahi ajatellun alkulähteen substanssin avulla ("mistä kipu, sieltä apu"). Kauempana tutkimuksessamme saamme yksityiskohtaisemmin tutustna tähän taikaprinsipiin.

Suomalaisten nefarisessa eli pahansuopaisessa magiassa kynnet ovat yleisenä välikappaleena. Alistamalla ne määrätyu taikamenetelmän alaisiksi aiheutetaan kynsien omistajalle sen mukaisia seurauksia, millaista menetelmää kulloinkin on sovellettu. Venäjän Karjalassa ihminen "pilataan kitumaan", s.o. hänelle aiheutetaan salaperäinen hivuttava sairaus ja kuihtuminen ottamalla ruumiin kynsiä sekä vahingoitettavan ihmisen kynnenpalasia ja panemalla ne elävän käärmeen suuhun. Käärmeen suu sidotaan punaisella langalla kiinni ja käärme pannaan umpinaiseen astiaan ja annetaan kitua siinä kunnes kuolee. Sitten se haudataan leppäarkussa hautuumaahan. Tästä on seurauksena ihmisen kuolema; jos taas käärmeen pää päästetään irti ja käärme nakataan metsään, ihminen elää kauemmin, mutta kuolee lopulta kuitenkin.[83]

Avioliittotavoissa noudatetuissa taioissa tavataan kynnet taikatoimien joukossa, joiden tarkoituksena on taata johto- tahi vaikutusvalta avioliitossa toiselle tahi toiselle naimisiinjoutuvista. Tämän saavuttaa morsian siten, että leikkaa vihille mentäessä sulhaseltaan kynsiä, panee ne sukkaansa ja sanoo: "Kynnet lymässä."[84]

Nämä taiat, kuuluen suureen yleisryhmään, kuvastavat yksilön riippuvaisuutta hänen ruumiillisen olemuksensa osasista ja liittyvät siihen suureen taikaryhmään, jossa taikavaikutuksia aiheutetaan ihmisille ja eläimillekin näiden organismin osasten ja eritteiden välityksellä.

Lasten kynsien suhteen noudatetut määräykset ja tavat muodostavat suomalaisten taikakäsityksissä erikoisen ryhmänsä. Yleinen sääntö on ollut, ettei lapsen kynsiä ole saanut lyhentää leikkaamalla vaan puremalla. Pohjois-Karjalassa ei puhumattomalta lapselta saa leikata kynsiä, vaan äidin on pureskelemalla ne lyhennettävä; muutoin lapsesta tulee rosvo.[85] Venäjän Karjalassa oli näin meneteltävä siihen saakka, kunnes lapsi itse kykenee leikkaamaan kyntensä.[86] Sodankylässä on meneteltävä samoin.[87] Pohjoispohjanmaalla ei lapsen kynsiä koskaan saanut leikata, ennenkuin se oli oppinut puhumaan.[88] Erään tiedon mukaan koskee tämä kielto lapsen ensimäisiä kynsiä,[89] ja Venäjän Karjalaa koskevan tiedonannon mukaan kesti se siihen saakka, kunnes lapsi oli tullut vuoden vanhaksi. Jos kynsiä tätä ennen leikkaamalla lyhennetään, lapsesta tulee varas.[90]

Samantapaista kieltoa ovat tšeremissit noudattaneet.[91] Venäläisillä samat määräykset näyttävät olevan yleisiä. Tulan läänissä lapsen kynsiä, enempää kuin hiuksiakaan, ei saa leikata ennen vuoden ikää.[92] Samaan aikamäärään ulottuu kielto Jaroslavin läänin Posehonin piirissä. Jos lapsen kynnet ovat liian pitkät, ne pureskelemalla lyhennetään.[93] Toisen samaa paikkakuntaa koskevan tiedon mukaan kestää kynsien leikkuukielto täälläkin vuoden; jos lapsen kynsiä ensimäisenä ikävuotena leikkaamalla lyhennetään, siitä tulee varas.[94]

Suomessa ja Venäjällä esiintyvien käsitysten yksityiskohtaiset yhtäläisyydet ja se seikka, että suomalaiset luulot näyttävät esiintyvän rajoitetulla, Venäjän Karjalaan liittyvällä alueella, aiheuttavat otaksumaan, että ne olisivat meille idästäpäin kulkeutuneet. Tämän yhteydessä ou kuitenkin otettava huomioon, että tämäntapaiset luulot ovat levinneet laajalti muidenkin Europan kansojen keskuuteen. Yleisenä sääntönä on, ettei lapsen kynsiä tule leikata ensimäisenä ikävuotena, vaan — jos niiden lyhentäminen on välttämätöntä — äidiu tahi hoitajan on pnrtava ne poikki. Eräillä Aasian ja Amerikan kansoilla tämä kielto saattaa olla voimassa kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen saakka.[95]