Читать книгу Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa - Albert Hämäläinen - Страница 5

Sisällysluettelo

Hiuksista ja parrasta olevat kieltomääräykset ja varotoimenpiteet muistuttavat useassa suhteessa kynsiin kohdistuvia. Venäjän Karjalassa ollaan erikoisen tarkkoja partakarvojen suhteen. Parrasta irtautuvat karvat työnnetään kauluksen kautta ihon ja paidan väliin, josta ne saavat tippua lattialle.[96] Partakarvoja ei mielellään ole leikattu, vaan on parranajoa aina pidetty syntinä, ja vielä nytkin se käsitetään synniksi. Jos partakarva putoaa, ei sitä saa heittää lattialle, vaan on se pantava kauluksen alitse "sisälöh", s.o. ihoa vasten poveen. Jos karva joutuu hukkaan, on se synti.[97] Toisessa tiedossa sanotaan, että jos toiselta leikkaa partakarvan pois, on se samaa jos leikkaisi pään, tulee yhtä suuri synti.[98]

Syrjäneillä kohdistuvat tällaiset käsitykset sekä partaan että hiuksiin. Monet syrjäneistä eivät ollenkaan salli leikata hiuksiaan ja partaansa.[99]

Näissä tapauksissa partaan ja hiuksiin kohdistuva taikauskoinen käsitys jo sellaisenaan kuvastaa niiden perustana olevaa ajatusta: partakarvojen tahi hiusten ei saa antaa joutua hukkaan tahi vierasten ihmisten käsiin.

Eräissä toisissa tavoissa ja luuloissa tämä käsitys havaitaan vielä selvempänä. Jos Birskin piirin tšeremissit ajavat hiuksensa ja partansa vieraiden ihmisten luona, he kokoavat karvat viimeistä myöten, vievät kotiansa ja polttavat. Vieraiden ihmisten luo ei niitä saa jättää sen vuoksi, että ne siellä voidaan tallata jalkojen alle, ja siitä olisi seurauksena päänkivistys tahi järjen menettäminen.[100] Kertšemin syrjänit (ovat "vanhauskoisia") nielevät leivän kanssa satunnaisesti irtautuneen hiuksen.[101] Leikatut hiukset syrjänit heittävät uuniin ja polttavat.[102] Voguleista kerrotaan, etteivät he koskaan heitä leikatutta hiuksia hukkaau, vaan säilyttävät ne jossakin suojaisessa paikassa.[103]

Suomalaisista ja virolaisista on myös joukko tietoja, joiden mukaan ieikatuiden hiusten suhteen on noudatettu eräitä sääntöjä ja varotoimenpiteitä. Sananlasku: "Vaimon tukka valkeaan, miehen tukka tuuleen" on eri toisintoina laajalti tunnettu Suomessa ja Venäjän Karjalassa.[104]

Näiden tapojen syistä ja määräysten rikkomisen seurauksista annetaan useammanlaatuisia selityksiä. Pohjois-Pohjanmaalla poltetaan vaimon hiukset pelosta, että eräs hyönteinen, "hapsinkatkiainen" (tipula), voisi päästä niihin käsiksi, josta päänkivistys olisi seurauksena.[105] Savossa tukan kanssa näin meneteltäessä se paremmin kasvaa.[106] Etelä-Hämeessä se samaten kasvaa entistä paremmin ja säilyttää entisen kiiltonsa ja värinsä.[107] Venäjän Karjalassa annetaan vertauskuvallinen selitys: tukka edustaa "tuumia", järkeä. Miehen järkeä tarvitaan laajoilla matkoilla, siksi tukka on heitettävä tuuleen, naiseu järkeä tarvitaan parhaastaan kodissa.[108]

Nämä selitykset kuvastavat ilmeisesti sekundäristä käsitystapaa ja ovat syntyneet sen jälkeen, kuin varsinainen alkukäsitys hiusten ja karvojen huolettoman poisheittämisen seurauksista on joko kadonnut tahi hämmentynyt, mutta tapa sellaisenaan jatkanut olemassaoloaan. Näiden ohella ilmoitetaan hiusten suhteen noudatettaville tavoille toisiakin syitä, jotka selvemmin vastaavat alkuperäisiä käsityksiä. Suomessa on yleisesti levinnyt luulo, että hiusten joutumisesta määrättyihin paikkoihin ja joko määrätynlaisen tahi tuntemattoman kohtalon alaiseksi koituu ihmiselle senrauksia, jotka yleensä ovat vahingollisia. Varsinkin pelätään lintujen tahi hiirien pääsevän niihin käsiksi ja vievän pesäänsä, mistä on hiusten entiselle omistajalle seurauksena alinomainen päänkivistys, hivuttava tauti, n.s. "kituminen", pään rupeutuminen, hyönteisten ilmestyminen päähän j.n.e.[109]

Paikoitellen tämä pelko erityisesti kohdistuu naisten hiuksiin, joita siitä syystä ei saa heittää ulos eikä polttaa.[110] Joskus luullaan hiusten linnunpesään joutumisen aiheuttavan vastaavalle henkilölle mielipuolisuuden,[111] toisinaan varotaan määrätyitä lintuja: varista ja harakkaa.[112]

Muutamissa tapauksissa pelko hiusten tuuliajolle joutumisesta on johtanut toisenluontoisiin toimenpiteisiin. Sekä miehen että naisen tukka oli polttamalla hävitettävä. "Parempi tukka tulessa kuin tuulessa", sanottiin.[113] Tahi ei miehen hiuksia saatukaan viedä tuuleen, vaan ne oli jollakin selvemmin tajuttavalla tavalla talletettava: joko kaivettava maahan,[114] piilotettava salvoimen väliin[115] tahi oven päälle vuorilaudan taa.[116] Viimeisessä tapauksessa määräys koskee erikoisesti miehen hiuksia. Uudeltamaalta olevan tiedon mukaan on vastoin yleistä sääntöä "miehen tukka tuuleen j.n.e." varottava päästämästä niitä tuuliajolle. Jos vie miehen hiukset ulos tuuleen, tulee päänkipua, jos naisen hiukset, tulee tämä mielenvikaiseksi.[117]

Niiden säännösten, joita virolaiset ovat noudattaneet leikatuiden hiusten suhteen, huomataan olevan yleensä samoja kuin suomalais-karjalaisten. Wiedemann kertoo uskotun, että kammatessa kampaan tahi sukaan jääneiden hiusten joutumisesta jalkoihin oli ihmiselle seurauksena pään hiusten menetys.[118] Hiusten suoranaista hävittämistä eivät virolaiset, kuten suomalaiset ja karjalaiset, ole käsittäneet suoranaiseksi varotoimenpiteeksi, vaan ovat ajatelleet siitä koituvan vahinkoa. Kammatessa ja sukiessa irtautuneita hiuksia ei ole ollut lupa jättää tuulen huostaan, viskata maahan eikä polttaa: kussakin tapauksissa olisi seurauksena ankara päänkivistys.[119] Samoin käy, jos linnut saavat viedä niitä pesäänsä,[120] Hiukset oli sen vuoksi pantava varmaan säilöön. Ne koottiin huolellisesti ja pistettiin joko seinänrakoihin tahi sitä varten erikoisesti kaivettuihin reikiin. Wirumaalla suittaessa lähteneet hiukset samasta syystä haudattiin aidan pylvään alle.[121]

Samalle menettelytavalle annetaan siis yleensä eri merkitys riippueu siitä, käsitetäänkö se jossakin tapauksessa varotoimenpiteeksi vai ajatellaanko sen kautta hiusten joutuvan sellaisen käsittelyn tahi kohtalon alaiseksi, josta saattaisi koitua vahinkoa ja ikävyyttä asianomaiselle henkilölle. Näin on tuuleen heittäminen ja polttaminen toisessa tapauksessa käsitetty varotoimenpiteeksi, toisessa jälkimäisen luontoiseksi, hiusten omistajalle vahinkoa aiheuttavaksi. Kummassakin tapauksessa ilmenee niiden yhteydessä pelko näiden ihmisorganismin osien joutumisesta tuuliajolle ja tuntemattomalle kohtalolle alttiiksi.

Samalla kuvastavat nämä käsitykset hiusten entisen omistajan riippuvaisuussuhdetta näistä hänen ruumiillisen olemuksensa osasista. Sitä mukaa, millaisen käsittelyn alaiseksi ne kulloinkin joutuvat, ihminen saa tuntea määrättyjä, etupäässä vahingollisia vaikutuksia ruumiissansa. Vaikutukset kohdistuvat etupäässä siihen ruumiinosaan, johon hiukset kuuluvat (päänkipu, mielenvikaisuus, hiusten menetys j.n.е.). Tässä tapaamme erään maagillisen ajatustavan, joka monien muiden rinnalla käsittelynalaisen aiheen alalla esiintyy useinkin vallitsevana. Se ilmenee käsityksenä, jonka mukaan jokainen ihmisorganismin erillinenkin osa ja substanssi yleensä, määrätynlaisen käsittelyn tahi kohtalon alaiseksi joutuessaan, aiheuttaa sille yksilölle, josta se on peräisin, vaikutuksia, jotka laadultaan ovat suhteessa siihen käsittelyyn tahi kohtaloon, minkä alaisena se on ollut. Nämä vaikutukset saattavat paikallistuakin ruumiin osiin sitä mukaa, mistä ruumiin osasta osanen on lähtöisin.

Toiselta puolen tämä taikaopillinen perusajatus perustun käsitykseen siitä sympatetisesta siteestä, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa osasten välillä, toiselta, vaikutuksen laatuun nähden, homeopatiseen ajatustapaan (määrätynlaatuinen ruumiillisen substanssin käsittely tahi kohtalo aiheuttaa ihmiselle itselleen samanlaatuisia vaikutuksia). Vielä saattaa homeopatisen käsityksen ohella olla huomattavissa myöskin symbolinen l. mimetinen ajatustapa, joka perustuu käsite- tahi kielellisiin aualogioiliin. Nämä ajatustavat esiintyvät yhdessä esim. siinä venäjän-karjalaisessa uskomuksessa, että se, jonka tuulessa kammatuita hiuksia on joutunut tuulessa vaivaiskoivuun, joutuu iäksensä vaivaiseksi.[122]

Yleisinhimillisiin käsityksiin perustuen ovat suomalaiskansojen hiuksiin kohdistuvat tavat ja uskomukset useimmilta kohdiltaan pukeutuneet samoihin muotoihin kuin lukuisten muiden läheisempien ja etäisempien kansojen. Puhumattakaan samasta perusajatuksesta lähteneestä pyrkimyksestä eri menettelytavoilla suojata hiuksia joutumasta sellaisen kohtalon alaiseksi, että siitä aiheutuisi ihmiselle vahinkoa, läheistä yksityiskohtienkin vastaavaisuutta on havaittavissa. Silmäiltäköön tässä aluksi vastaavia seikkoja eräiden tutkimuksenalaisten kansojen lähinten naapurien keskuudessa.

Isovenäläiset käsittävät leikatuiden hiusten tuleen joutumisen aiheuttavan päänkivistystä.[123] Valkovenäläinen luulo kieltää heittämästä hukkaan sukiessa irtautuneita tahi leikatuita hiuksia. Jos ne joutuvat hiiren tahi linnun pesään, on siitä seurauksena päänkivistys ja hilseen muodostuminen päähän, vähintäänkin siksi aikaa, jonka hiukset ovat pesässä. Samoin käy, jos hiukset heitetään uuniin. Parasta on asettaa sukiessa irtautuneet hiukset seinänrakoihin pirtin sisäpuolelle.[124]

Ruotsissa on hiuksia kammattaessa tahi suittaessa pidetty tarkkaa huolta siitä, että kaikki hiukset on saatu talteen. Niihin hengäistään tahi puhalletaan ennenkuin ne heitetään pois; muutoin menee pää pilalle, jos hiiret tahi linnut saavat tehdä niistä pesiä itselleen.[125]

Suomen ruotsalaisten on ollut kiellettyä polttaa tahi heittää ulos leikatuita hiuksia pelosta, että linnut saavat niistä rakentaa pesänsä, mistä olisi ihmiselle seurauksena onnettomuutta, päänkipua j.n.e.[126] Hiukset on piilotettava jonkin kiven alle, jossa ne rauhassa saavat mädätä.[127]

Saksassa ei kammatuita tahi leikatuita hiuksia saa heittää ikkunan ulkopuolelle, muutoin saadaan päänkivistystä (Mark, Schlesia) ja noitavaimot voivat jotenkin käyttää niitä ihmisen vahingoksi (Hessen, Wf., Tyroli) tahi tehdä niistä "Hagelsteine" (Tyroli). Niitä ei ole heitettävä tuleen, muuten hiusten kasvu hidastua (Schlesia), ei myöskään niitä pidä heittää semmoisenaan pois, sillä jos niitä linnut käyttäisivät pesänsä rakentamiseen, saisi ihminen päänkivistystä (Schlesia, Wetterau, Wf., Tyroli). Hiukset on sen vuoksi asetettava piilossa oleviin rakoihin tahi haudattava.[128]

Samoin paikoitellen Englannissa. Sussexin talonpojat eivät salli ainoatakaan hiustansa heitettävän huolimattomasti pois, muuten lintu löytää ne ja vie pesäänsä, mistä hiusten omistajalle olisi seurauksena päänkipu siihen saakka, kunnes hiukset ovat hävinneet. Jos taasen sammakko saisi neidon palmikkohiuksia huostaansa, tuntisi hän kylmyyttä päässänsä niin kauan kuin tämä eläin pitää hiuksia suussansa. Norjassa varotaan samaten sammakkoa; hiusten joutumisesta sen huostaan olisi seurauksena järjen menetys. Pohjois-Amerikan Atlannin puolisissa valtioissa poltetaan suittaessa lähteneet hiukset pelosta, että lintu vie ne pesäänsä tahi helvettiin, jolloin omistajan olisi pakko mennä perässä ja etsiä ne takaisin. Tonavanmaiden mustalaiset pelkäävät hekin linnun käyttävän hiuksia pesänsä rakentamiseen, mistä päänkipu olisi seurauksena.[129]

Pelko hiusten joutumisesta linnun huostaan ja pesään näyttää Suomessa esiintyvän Pohjanmaalta Uudellemaalle ja Etelä-Hämeeseen sekä Venäjän Karjalassa. Niinhyvin Suomessa kuin muuallakin on tämä vain yksi, joskin yleisin ja useimmin esiintyvä selitys hiusten hukkaan heittämisen seurauksista. Se näyttää liittyvän samanlaisiin uskomuksiin idässä ja lännessä. Lienee kuitenkin tarpeetonta olettaa suomalaisten käsitysten olevan ainakaan suoranaista lainaa kummaltakaan taholta. Samalta alkeelliselta yleisinhimilliseltä pohjalta lähtien on luulo hiusten hukkaan joutumisen vaarallisuudesta saattanut suomalaisillakin kansoilla pukeutua samanlaisiin muotoihin kuin monilukuisilla muilla kansoilla.

Virolaisista kerrotaan, että leikatut hiukset oli säilytettävä ja. pantava kuolleen kanssa arkkuun, jotta hänellä ylösnousemuksessa olisi kaikki tallella.[130] Saratovin läänin Saratovin piirin ersäläisillä on ollut sama tapa. Vanhaan aikaan ihminen kokosi koko elämänsä ajan hiuksiansa. Kuoltua asetettiin ne hänen kanssansa hautaan. Muutamat tekevät näin vielä nykyäänkin.[131] Vogulit ovat polttaneet linnun pyrstösulassa ei ainoastaan vainajan kynnet vaan myös hiuksia, jotta tämän olisi mahdollista kulkea manalan tulisten jokien yli ja kiivetä korkeille vuorille.[132] Novitskijn kuvauksessa ostjakeista seitsentoistasataluvun alkupuolelta kerrotaan näiden surunsa osoitukseksi repineon hiuksiansa ja raapineen kasvojansa verille asti. Veren tahraamat hiukset he heittivät kuolleen päälle.[133] Kuollutta hautaan valmistettaessa pohjois-ostjakeilla joku syrjäinen henkilö leikkaa vähän suortuvia vainajan tukasta.[134]

Näiden tapojen suhteen herättää mielenkiintoa ennen kaikkea kysymys, minkä käsitysten voimasta vainajille pantiin mukaan hiuksia ja kynsiä. Aikaisemmasta tiedetään, että kynsiin samaten kuin hiuksiinkin kohdistuvat luulot yleensä ovat yhtyneet monenlaisiin mytologisiin käsityksiin. Näistä näyttää kynsien mukaanpano vainajalle eräiden suomensukuisten kansojen ja venäläisten tavoissa olevan yhteydessä käsityksen kanssa manalan vuorelle kiipeämisestä.

Eräät seikat oikeuttavat päättämään, että hiustenkin mukaanpanoon ainakin määrätyissä tapauksissa on vaikuttanut ajatus niiden tarpeellisuudesta manalan vaikeuksista suoriuduttaessa. Manalan silta käsitetään joskus oljenkorren vahvuiseksi tahi hiuksen hienoksi.[135] Vähävenäläiset luulevat taivaaseen noustavan tikapuita, jotka erään tiedon mukaan kumminkin olisivat kynsistä tehtävät.[136] Hiukset ja kynnet mainitaan taivaaseen nousun välikappaleina muhamettilaisten ja kiinalaisten uskomuksissa.[137] Tšeremissit ovat panneet vainajan vaatteiden taskuun vähän silkkiä, jotta vainaja saattaisi silkkilankaa myöten, ikäänkuin nuoran avulla, kiivetä ylös haudasta ja helvetistä. He panevat arkkuun myös rihmakerän.[138]

Vainajalle ovat näinmuodoin muun muassa hiukset tarpeellisia manalan vaikeuksien voittamiseksi. Tapa panna kuolleen mukaan hiuksia saattaa siis yhtyä tämänlaatuisiin käsityksiin manalan joen yli kulusta sekä haudasta taivaaseen nousemiseen.

Samalla on vielä huomioon otettava luulo, että hiuksista on toisessa elämässä ja viimeisellä tuomiolla tehtävä tili tahi on niiden oltava vainajalla silloin tallella; näistä luuloista on edellä kynsistä puhuttaessa ollut nähtävänä lukuisia esimerkkejä.[139]

Näiden näkökohtien ohella on muitakin otettava huomioon. Alkeellisen ajatustavan mukaan yhdyssuhde ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa erillisten osasten välillä saatetaan ajatella jatkuvaksi kuoleman jälkeenkin. Tähän katsoen voitiin pitää tarpeellisena asettaa säilöön pannut kynnet ja hiukset vainajien mukaan, sillä vainajan kuolemanjälkeinen olemus oli riippuvaisuudessa näistä, toisin sanoen, vainajan haudantakainen haamu oli harhaileva näiden hänen ruumiillisen minänsä osien ympärillä. Jälkeenjääneiden kannalta tämä ei ole suinkaan ollut suotavaa, sillä siitä on ajateltu koituvan ikävyyksiä ja haittaa, Eräiden suomalaiskansojen hautausmenoissa on runsaasti varokeinoja, jotka alkuaan nähtävästi ovat tarkoitetut karkoittamaan vainajaa, s.o. vainajan sieluhaamua, jolle on vaikeaa erota maanpäällisistä oloistaan, ja ehkäisemään sitä niin toimimasta, että siitä voisi olla vahinkoa ja haittaa eläville.[140]

Tällainen ajatus ilmenee selvänä m.m. juutalaisten käsityksissä leikatuista kynsistä. Kuolleiden kynnet leikataan ja pannaan pussissa arkkuun päänalaisen viereeu, muutoin ne ruumiissa kasvettuaan tunkeutuisivat ihoon, mistä koituisi onnettomuutta perheelle. Elävien leikatut kynnet on poltettava tahi haudattava; jos ne säilyvät ihmisen kuoleman jälkeen, alkaa hänen sielunsa harhailla niiden ympärillä siihen saakka kunnes ne mätänevät.[141] Haudattaessa pannaan ruumiin mukana arkkuun muitakin vainajan organismin erinneitä osia. Korealaiset asettavat ruumisarkun nurkkiin pusseja, joissa on leikatut kynnet ja hiukset sekä vainajalta hänen elämänsä aikana lähteneet hampaat.[142] Näiden tapojen perustana on hyvin saattanut olla viimeksi puheenaollut käsitys.