Читать книгу Kadonnut maailma - Arthur Conan Doyle - Страница 4

Sisällysluettelo

"Koettakaa onneanne professori Challengerin luona."

Minä olin aina paljon pitänyt Mc Ardlesta, tuosta vanhasta jöröstä, koukkuselkäisestä, punatukkaisesta uutistoimittajasta, ja minä toivon, että hän myös piti minusta. Beaumont oli tosin varsinainen toimituspäällikkö, mutta hän eli olympolaisen korkeutensa ohennetuissa ilmapiireissä, josta hän ei voinut erottaa mitään kansainvälisiä selkkauksia ja kabinettihajaannuksia vähäarvoisempia tapauksia. Toisinaan näimme me hänen ylhäisyytensä vetäytyvän kaikkein pyhimpäänsä tuijottavin katsein, henkensä leijaillessa yli Balkanin vuorten ja Persian lahden. Hän oli meille saavuttamattomissa. Mutta Mc Ardle oli hänen ensimäinen adjutanttinsa ja hänet me kyllä tunsimme. Astuessani huoneeseen tuo vanha mies nyökäytti päätänsä ja työnsi silmälasit otsallensa.

"Kaikesta päättäen te hoidatte hyvin tehtävänne, mr Malone", sanoi hän ystävällisesti skotlantilaisella murteellaan.

Minä kiitin häntä.

"Kaivosräjähdys oli hyvin kuvattu. Niin myös Southwarkin tulipalo. Teillä on kyky esittää asioita seikkaperäisesti. Mikä olikaan asianne?"

"Pyytäisin teidän apuanne,"

Hän näytti levottomalta ja vältti katsettani,

"Hm. Mistä on kysymys?"

"Luuletteko, sir, voivanne lähettää minut jollekin pitkälle matkalle sanomalehden laskuun? Koettaisin parhaani mukaan suorittaa tehtävän ja lähettää teille luotettavia tietoja."

"Minkälaista matkaa te tarkoitatte?"

"Mitä tahansa, kunhan siihen vain liittyy seikkailuja ja vaaroja. Minä vakuutan, että tekisin kaikkeni. Mitä vaikeampi tehtävä, sitä parempi minulle."

"Teitä näköjään haluttaa leikitellä hengellänne."

"Sanokaa mieluummin, että minä tahdon sen oikein käyttää."

"Rakas mr Malone, tuo kuulostaa hiukan liian tavattomalta. Pelkään, että varsinaisten retkikuntain aika on mennyt. Tulokset tuskin vastaavat enää kustannuksia, ja joka tapauksessa täytyisi tuollaisen tehtävän saajan omata tunnettu ja yleisen luottamuksen saavuttanut nimi. Suuret mustat aukkopaikat kartalla alkavat jo olla täytetyt ja romantiikalla ei ole enää missään sijaa. Mutta odottakaahan!" ja hymy levisi hänen kasvoilleen, "Nuo kartan mustat pilkut toivat mieleeni erään ajatuksen. Mitähän, jos paljastaisimme erään petturin — nykyajan Münchhausenin — ja saattaisimme hänet naurunalaiseksi. Te voisitte näyttää yleisölle, mikä valehtelija hän on. Mitä arvelette? Eikö tämä huvittaisi teitä?"

"Minä suostun mihin tahansa — matkustan minne vain — ilman vastaväitteitä."

Mc Ardle istui muutaman hetken ajatuksiinsa vaipuneena.

"Minä tässä juuri aprikoin, voisitteko jotenkin päästä tuon miehen kanssa ystävälliseen sananvaihtoon", sanoi hän viimein. "Teillä näyttää olevan taito tulla ihmisten kanssa tuttavuussuhteisiin. Olen itse kokenut sen."

"Te olette aivan liian hyvä, sir."

"Miksi ette koettaisi onneanne professori Challengerin suhteen, hänen, joka asuu Enmore Parkissa?"

Taisin näyttää hieman hämmästyneeltä.

"Challenger", huudahdin minä. "Professori Challenger, tuo kuuluisa zoloogi? Eikö juuri hän halkaissut tuon Daily Telegraf'issa työskennelleen Blundellin pääkallon?"

Toimittaja hymyili tuikeasti.

"Välitättekö te sellaisesta? Sanoittehan haluavanne seikkailuja."

"Niinpä kyllä, mutta jonkun todellisen tehtävän yhteydessä, sir."

"Sepä se onkin. Minä vakuutan, että hän ei ole aina niin väkivaltainen. Blundell ehkä osui hänen luoksensa onnettomana hetkenä, tai sitten ei osannut oikein suhtautua häneen. Ehkä teitä paremmin onnestaisi. Tehtävä olisi erikoisesti teille sopiva, ja Daily Gazette kyllä julkaisisi tulokset."

"Minä en todentotta tiedä hänestä mitään. Minä muistin hänet vain siitä, että hän löi Blundellia."

"Minulla on muutamia muistiinpanoja, jotka voivat hyödyttää teitä, mr Malone, Olen jonkun aikaa pitänyt silmällä professoria," Hän otti laatikosta erään paperin. "Tässä on hänen ansioluettelonsa. Se on aivan lyhyt.

"'Challenger, George Edvard, Syntynyt Largsissa, N. B, 1863, Opiskellut Largsin alkeisopistossa ja Edinburgin yliopistossa — British Museumin assistentti 1892. Vertailevan antropologian osasto-amanuenssi 1893. Erosi samana vuonna kiihkeän riidan jälkeen. Saanut mitalin zoloogisten tutkimustensa tunnustukseksi. Ulkomaalaisten seurojen jäsen' — niin, siinä oli kahden tuuman pituinen hienolla käsialalla kirjoitettu luettelo — 'Societé Beige, American Academy of Sciences, La Plata', y.m., y.m. Julkaissut: 'Muutamia huomioita erilaisista kalmukkipääkallomuodoista'; 'Vertebraattien evolutsionin pääpiirteet' ja joukko kirjoitelmia, m.m. 'Weismannismin pääerehdykset', joka aiheutti vilkkaan kiistan Wienin zoloogisessa kongressissa. Huvitukset: 'Kävelyjä ulkoilmassa ja alppimatkailuja. Osoite: Enmore Park, Kensigton, W.'

"Kas tässä. Ottakaa tämä. Muuta työtä ei minulla ole teille täksi illaksi."

Pistin paperilapun kukkarooni.

"Vielä yksi sana, sir", sanoin minä huomatessani, että vastassani oli kalju pää, eikä enää punainen naama. "En ole oikein selvillä, minkätähden minun pitäisi etsiä tuota herraa. Mitä hän on tehnyt?" Kasvot kääntyivät taas minuun päin. "Hän teki ilman seuraajia toissa vuonna tutkimusmatkan Etelä-Ameriikkaan ja palasi sieltä viime vuonna. Epäilemättä hän kävi Etelä-Ameriikassa, mutta kieltäytyy sanomasta, millä tämän maanosan kolkalla. Ensin hän hämäräperäisesti selosteli seikkailujaan, mutta kun hänen juttujansa alettiin pitää tekaistuina, vetäytyi hän kuin etana kuoreensa. Jotakin eriskummallista hän on kokenut, tai sitten hän on suurvalehtelija, mikä onkin luultavinta. Hänellä oli matkassaan muutamia pilaantuneita valokuvia, joita väitettiin väärennetyiksi. Hän on niin kiukustunut, että hän solvaa jokaista, joka vain yrittää tehdä hänelle kysymyksiäkään, ja heittää herrat sanomalehdenkertojat ulos ovesta. Minun mielipiteeni mukaan hän on murhaamiskiihkoinen raivopää, joka esiintyy tieteellisen naamarin suojassa. Sellainen hän on, mr Malone. Menkää hänen luoksensa koettamaan, mitä saisitte hänestä heltiämään. Te olette kyllin suuri pitääksenne puolianne. Olkaa aivan huoleton, tunnettehan lain työnantajan vastuuvelvollisuudesta."

Tuo punahko naama vaihtui vielä kerran kaljuksi päälaeksi, jota punertavat untuvat ympäröivät. Vastaanotto oli päättynyt.

Minä menin Savagen klubille, mutta sensijaan, että olisin mennyt sisään, nojauduin minä Adelphi-terassin kaidetta vastaan ja seisoin kauan katsellen ruskeaa öljyistä virtaa. Minä ajattelen aina terveimmin ja selvimmin ulkoilmassa. Otin esiin professori Challengerin ansioluettelon ja tutkin sitä sähkölampun valossa. Ja silloin sain oivan päähänpiston. Sanomalehtimiehenä minä kaiken kuulemani perustalla olin tullut vakuutetuksi siitä, että oli mahdotonta päästä puheisiin tuon tuittupäisen professorin kanssa. Mutta nuo elämäkerrallisessa luettelossa kahdesti mainitut riidat viittasivat selvästi siihen, että hän oli tieteellinen kiihkoilija. Eiköhän tuossa olisi suojaton kohta, johon voisin iskeä? Ainakin tahdon koettaa.

Astuin klubiin. Kello oli yksitoista ja suuri huone oli vasta puolillaan koska suurin ihmistulva ei ollut vielä alkanut. Katseeni osui heti pitkään, laihaan, luisevaan mieheen, joka istui nojatuolissa lieden luona. Hän kääntyi samassa kun minä vedin tuolini hänen viereensä. Hän oli tällä hetkellä paras neuvonantaja — Tarp Henry, Naturen toimittaja, kuiva kuikelo, joka uhkui pelkkää hyväntahtoisuutta tuntemiansa henkilöitä kohtaan. Kävin heti asiaan käsiksi. "Mitä tiedätte professori Challengerista", minä kysyin.

"Challenger?" Hän rypisti otsaansa tieteellisen paheksuvasti.

"Challengerhan esitti noita mahdottomia etelä-ameriikkalaisia taruja."

"Mitä taruja?"

"Oh, jotain sekasotkua eriskummallisista eläimistä, joita hän muka oli nähnyt. Luulen hänen myöhemmin peruuttaneen lausuntonsa. Ainakin hän nykyään kokonaan vaikenee. Reuters sai haastatelluksi häntä, mutta siitä nousi sellainen mylläkkä, että professori huomasi parhaaksi peräytyä. Sangen häpeällinen juttu! Muutamat olivat kyllä taipuvaisia ottamaan hänet toden kannalta, mutta heitä hän nolasi."

"Kuinka niin?"

"Hänen töykeytensä ja raakuutensa on ihan uskomaton. Ajatelkaahan esimerkiksi tuota Zoloogisen laitoksen ukko Wadley-raukkaa. Wadley kirjoitti hänelle: 'Zoloogisen laitoksen puheenjohtaja tervehtii professori Challengeria ja pyytää lausua, että hänelle ja laitokselle olisi mitä suurin kunnia, jos professori Challenger suosiollisesti saapuisi ensi kokoukseen,' Vastausta ei voi painattaa."

"Voiko tämä olla mahdollista?"

"Lievennettynä kuuluisi se jotenkin näin: 'Professori Challenger tervehtii Zoloogisen laitoksen puheenjohtajaa ja pyytää lausua, että puheenjohtajan on paras mennä hornan kattilaan.'"

"Olipa se paksua!"

"Niin kai sanoi myöskin ukko Wadley. Minä muistan hänen kokouksessa esittämänsä valitusvirren. Se alkoi näin: 'Viisikymmentävuotinen kokemukseni ja seurusteluni tieteellisissä piireissä —.' Tapaus lannisti todellakin tuota vanhusta."

"Tiedättekö mitään muuta Challengerista?"

"Minähän olen bakterioloogi. Minä elän yhdeksänsataa kertaa suurentavassa mikroskoopissa, enkä suuresti välitä sellaisesta, mitä näen paljain silmin. Minä olen tietämisen rajamaitten asukas enkä ole omilla tulillani, kun jätettyäni tutkijakammioni joudun kosketuksiin teidän suurten ja kömpelöitten olentojenne kanssa. Minun oma toimialani on siinä määrin erillinen, etten joudu penkomaan skandaaleja, yhtäkaikki liikkuessani tieteellisissä piireissä olen kuullut yhtä ja toista Challengerista, sillä onhan hän mies, josta ei voi pysyä tietämättömänä. Hän on loistavan nerokas — tarmoa ja elinvoimaa uhkuva, mutta riidanhaluinen ja vastenmielinen tiedemiespukari — ja kaikki arkailu on hänelle vierasta. Hän on jopa valmistanut muutamia väärennettyjä valokuvia, niillä muka todistaakseen etelä-ameriikkalaisten kaskujensa todenperäisyyttä."

"Te sanoitte häntä pukariksi. Minkä asian puolesta hän kiihkoilee?"

"Niitä on tuhansia — viimeinen koskee Weissmannia ja kehitysoppia. Hän taisi esiintyä kauhealla tavalla tämän kysymyksen Wienissä ollessa keskustelunalaisena."

"Ettekö voi tarkemmin selostaa jupakkaa?"

"En tänä hetkenä. Mutta pöytäkirjasta on olemassa käännös. Meillä on se toimistossa. Haluatteko tulla sinne kanssani?"

"Mitä kernaimmin. Minun täytyy haastatella miestä ja tarvitsen johtolankaa päästäkseni häneen käsiksi. Seuraan teitä, ellei ole liian myöhäistä."

* * * * *

Puolen tunnin päästä minä istuin sanomalehden toimistossa paksu nidos edessäni. Se oli avattu "Weissman contra Darwin"-käsittelyn kohdalta ja nimikirjoitus kuului: "Voimakas vastalause Wienissä. Kiihkeitä mielipiteenilmaisuja." Koska tieteellinen kasvatukseni oli melkoisen laiminlyöty, en kyennyt saamaan selkoa kiistanalaisesta kysymyksestä kokonaisuudessaan, mutta kaikesta huomasin, että englantilainen professori oli huiminut oikealle ja vasemmalle ja ankarasti suututtanut mannermaalaiset virkaveljensä. "Vastalauseita", "kova melu" ja "yleinen vetoaminen puheenjohtajaan" olivat ensimäiset kursivoidut sanat, joihin katseeni kiintyi. Minun puolestani olisi selostus voinut olla vaikka kiinankieltä, sillä en ymmärtänyt siitä juuri mitään.

"Voisitteko te kääntää minulle sen", sanoin minä, koettaen hellyttää ystäväni mieltä. "Sehän on käännetty."

"Siinä tapauksessa minun ehkä pitäisi koettaa ottaa pohti alkuperäisestä."

"Niin, tämä on kyllä vaikeatajuista maallikolle."

"Saisinpa tästä irti edes yhden ainoan ajatuksen, joka olisi minulle inhimillisesti täysin tajuttava, olisi kaikki hyvin. No, tässä kai on jotain, joka sopii. Luulen sen osapuilleen ymmärtävänikin. Minä kirjoitan sen muistiin. Tämä on oleva liittymiskohta, josta pääsen tuon kauhean professorin yhteyteen."

"Voinko auttaa teitä millään tavalla?"

"Kyllä, minä aion kirjoittaa hänelle, nähkääs, Jos saisin kirjoittaa kirjeen täällä ja käyttää teidän osoitettanne, vaikuttaisi tämä edullisesti."

"Mutta silloinhan mies tulee tänne, nostaa metelin ja lyö rikki huonekalut."

"Tuskin sentään. Näytän teille kirjeen. Vakuutan, etten aio ärsyttää häntä."

"No, tuossa on tuoli ja kirjoituspöytä. Täällä on paperia. Minä haluan kuitenkin tarkastaa kirjelmänne, ennenkun sen lähetätte."

Se vaati hetken työn, mutta sen valmistuttua olin hyvilläni. Se ei tuntunut lainkaan hullummalta. Hieman salaa ylpeillen luin sen kriitilliselle bakterioloogille.

"Hyvä professori Challenger!" niin se alkoi.

"Niin vähäpätöinen kuin lienenkin, olen innokkaasti harrastanut luonnon tutkimista, ja näin ollen aina tuntenut suurta mielenkiintoa teidän spekulatsioneihinne Darwinin ja Weissmanin mielipiteitten eroavaisuuksista. Aivan äskettäin sain tilaisuuden muistojeni virkistämiseen lukiessani uudelleen —"

"Mikä julkea valehtelija", mutisi Tarp Henry.

"— lukiessani uudelleen teidän Wienissä pitämänne erinomaisen esitelmän. Tuo ihailtavan selvänäköinen esitys on mielestäni koko kysymyksen viimeinen sana. Kuitenkin siinä on muuan näin kuuluva lause:

"'Minä vastustan jyrkästi tuota sietämätöntä ja aivan dogmaattista väitettä, että jokainen olento erikseen on historiallisen rakenteensa ja sukupolvien aikana tapahtuneen hitaan kehityksensä tähden mikrokosmos!' — Ettekö tahtoisi tulevien tutkimusten tähden tarkemmin määritellä tuota lausetta? Eikö se ole hiukan liian jyrkkä? Teidän suostumuksellanne pyytäisin saada keskustella kanssanne, sillä kysymys on minulle hyvin mielenkiintoinen, ja minulla on yhtä ja toista sanottavaa, jota en voi kyllin selvästi kehitellä muuten kuin henkilökohtaisesti keskustellen. Teidän luvallanne toivon saada kunnian käydä luonanne ylihuomenna — keskiviikkona — kello yksitoista aamupäivällä.

Kohteliaimmin on minulla kunnia piirtää

Teidän nöyrä palvelijanne

Edward D. Malone."

"Kelpaako se?" kysyin riemuiten.

"Kyllä, jos omatuntonne sallii —"

"Se ei ole minua vielä koskaan pettänyt."

"Mutta mitä aiotte nyt tehdä."

"Mennä sinne. Kun olen onnellisesti päässyt hänen huoneeseensa, niin löydän kai jonkun pakotien. Voin tarvittaessa käyttää vaikkapa tunnustustakin apukeinonani. Jos hän on urheilija, voisi tämä viehättää hänen vaistojansa."

"Mikä päähänpisto! Luulen että tuollainen hyvin vähän häntä viehättää. Teidän on paras pukeutua rengaspaitaan tai ameriikkalaiseen jalkapallopukuun. Mutta nyt hyvästi. Vastaus odottaa teitä täällä keskiviikko-aamuna, jos hän nim. alentuu teille vastaamaan. Hän on kiivas, vaarallinen, taistelunhaluinen mies; kaikki, jotka joutuvat hänen kanssaan tekemisiin, vihaavat häntä, ja ylioppilaat pitävät häntä pilkkanaan mikäli uskaltavat. Teille olisi ehkä parasta, jos ette koskaan olisi saanut kuulla hänestä mitään."