Читать книгу Hirtettyjen kettujen metsä / Лес повешенных лисиц. Книга для чтения на финском языке - Арто Паасилинна - Страница 5

Majuri Sulo Armas Remes joi pomeranssiviinan loppuun, ja teki sitten sotilaallisen päätöksen:

– Minä lähden.

Hän soitti prikaatinkomentajalle ja pyysi virkavapaata. Vuodeksi. Teknillisessä korkeakoulussa harjoitettavia jatko-opintoja varten. Pioneerimajuri tarvitsi teknistä perustietoa nykyisinä nopean kehityksen aikoina. Oli kysymys Suomen turvallisuudesta sitä paitsi. Jos pioneeriaselaji jää kehityksessä jälkeen, miten silloin Suomelle tulevassa sodassa käy?

Eversti Hanninen ilahtui. Oliko juoppolalli lopulta tullut järkiinsä ja yritti parannusta?

– Minä puollan juttua. Mutta hoitele ensin sotaharjoitukset, sitten voit mennä.

– Kuule, kiitos herra eversti.

– Palkallisena sitä virkavapaata ei kuitenkaan voi antaa.

– En minä tässä kerjuulla[26] olekaan, sanoi majuri ja sulki puhelimen. Hän tunsi olevansa nyt täysissä voimissaan. Elämänmuutos oli tiedossa, tämä saastainen pataljoona jouti häneltä vuodeksi vaikka sotavankeuteen.

Remes toimi tehokkaasti. Hän laati nopeasti sotaharjoitussuunnitelmat, antoi ne kirjurille puhtaaksikirjoitettavaksi ja ryhtyi sitten järjestelemään perheasioitaan. Vaimolle, Irmelille, jolta oli tapana pimputella perintöflyygeliä, hän sanoi:

– Se myydään. Saat matkustaa vaikka Espanjaan. Osa rahoista annetaan tytöille. Sotaharjoitusten jälkeen puhutaan lisää.

– Flyygelistä saatiin 14 000 markkaa. Rouva Remes lensi oitis Espanjaan, ja majuri itse keskittyi sotaharjoitussuunnitelmien loppuunsaattamiseen, sekä jokseenkin ahkeraan juopotteluun.

Koitti heinäkuu, kuumana ja sotaisena. Pataljoona kuormattiin rautatievaunuihin. Junaan liitettiin upseereille henkilövaunu, ja sitten lähdettiin kolkuttelemaan kohti pohjoista. Junassa Remes joi ja lauloi.»Tää on viimeinen taisto», hän kajautteli. Kukaan ei nukkunut vaunussa koko yönä.

Aamulla pataljoona kuormattiin Rovaniemellä autoihin. Majuri Remes raahautui nelivetoiseen maastoautoon, jota ohjasi alikersantti Säntälä. Poika sai käskyn ajaa ensimmäiseksi Rovaniemen viinakauppaan. Sieltä ostettiin puoli kuormallista pomeranssilla maustettuja viinoja, ja sen jälkeen kärryn keula usutettiin kohti pohjoista.

Sotaharjoitusalueeksi oli valittu Pallastunturin itäpuoliset asumattomat erämaat. Majuri Remeksen alkuperäisiä sotasuunnitelmia oli monin tavoin käpälöity, mutta harjoitusten perusasetelma oli sentään säilynyt. Sen mukaan taistelevia osapuolia oli kolme eikä kaksi kuten normaalisti sodissa. Oli siis sinisiä ja keltaisia ja niitten lisäksi vielä vihreitä. Siniset olivat suomalaisia, keltaiset venäläisiä ja vihreät länsiliittoutuneita. Majuri Remeksen jalkaväkipataljoona oli sinisiä eli suomalaisia.

Remeksen suunnitelman alkutilanne oli seuraavanlainen: Varsovan liiton ja Naton joukot ottavat yhteen tavanomaisilla aseilla Suomen maaperällä, ja mukaan kiiruhtavat myös suomalaiset joukot tarkoituksenaan häätää molemmat hyökkääjät takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Kyseessä oli siis eräänlainen kaikkien sota kaikkia vastaan. Harjoituksen tarkoituksena oli selvittää, miten kolmikeskeiset sotatoimet Lapissa käytännössä menestyivät. Koska osapuolia oli näin monta, tarvittiin laajoja harjoitusalueita, ja Pallaksen itäpuoliset erämaat sopivat tarkoitukseen hyvin.

Majuri Remes ajoi jeepillä Puljuun, kahdensadanviidenkymmenen kilometrin päähän Rovaniemeltä. Siellä oli joukkojen keskitysalue ja sinne perustettiin sotaharjoitusten komentopaikka. Majuri Remes ei siellä viihtynyt, sillä Puljuun oli tulossa liuta everstiluutnantteja, muutama eversti ja kaksi kenraalia. Niitten kyylien silmissä ei sopinut keikoilla juovuksissa.

Niinpä majuri Remes käski alikersantti Säntälän ajaa jeepin kahdeksan kilometriä Puljusta länteen, metsäautotietä pitkin Siettelöselkään, jonne hän perusti pataljoonan komentopaikan. Joukkueteltta kohotettiin pienen hiekkaharjanteen kylkeen, kaksi varusmiestä sai tehtäväkseen tappaa teltasta sääsket, ja sitten teltan lattialle leviteltiin vaahtomuovialustoja nukkumasijoiksi. Majuri ryypiskeli pomeranssiviinaa, ja hyvissä ajoin iltapäivällä hän oli jo sammunut. Aamulla kahdeksan maissa komppanianpäällikkö, kapteeni Ollinkyrö herätteli komentajan.

– Herra majuri. Puljutunturin suunnasta on tiedustelujen mukaan tunkeutumassa keltaisia joukkoja arviolta divisioonan verran. Samaan aikaan lännestä Raattaman kautta etenee vihreitä joukkoja tarkoituksenaan kohdata keltaiset Vitsikkokasken Pokkuvaarassa, jossa on siis odotettavissa raju taistelu, kun otetaan huomioon että molemmilla osapuolilla on käytettävissään suuret määrät maastoon tottuneita joukkoja.

– Entä sitten, urahti kohmeloinen majuri.

– Meidän yksikkömme tehtävänä on seurata taistelun kulkua ja sulkea tappiolle jäävän osapuolen pakeneminen siten, että voittoisat joukot voivat kaikessa rauhassa tuhota ne. Sitten pataljoonamme käy hyökkäykseen taistelun heikentämää voittajaa vastaan. Suunnitelman mukaan se tapahtuu ylihuomenna. On mahdollista että vihollinen yrittää perääntyä idässä Puljutunturin suuntaan ja sen taaksekin, tai toinen vihollinen lännessä Salankiselän maaston kautta Raattamaan ja sieltä tiestöjä pitkin Muonioon.

Majuri Remes ajatteli että loppuviikosta sotaharjoitus hyvinkin voisi siirtyä Pallakselle saakka. Pallastunturin hotellissa voisi käydä syömässä poronkäristystä ja naukkaamassa ryypyt koskenkorvaa. Mutta nykyään kaikki oli niin hirveän kallista… jos tämä olisi oikea sota, ei rahasta tarvitsisi välittää. Voisi marssia Pallaksen hotelliin, syödä, juoda ja saunoa mielin määrin ja kuitata laskun konepistoolilla.

Pari Drakenia[27] vongahti komentoteltan yli. Esikunta juoksi poteroihin. Majuri Remes käytti tilaisuutta hyväkseen, kaivoi patjan alta pullon pomeranssiviinaa ja otti aamuryypyn. Kun ilmavaara oli ohi, hän tunsi olonsa jo paremmaksi.

– Pataljoona ryhmittyy hyökkäykseen tämän päivän ja huomisen kuluessa, määräsi majuri. Pioneerijoukkue saa rakentaa sillat molempien Siettelöjokien yli. Pääosa pataljoonasta sijoitetaan Puljun Kiimatievojen maastoon, jonne kaivaudutaan ja valmistaudutaan taisteluun. Pataljoona tiedustelee aktiivisesti sekä koilliseen että länteen, myös yöllä.

Iltapäivällä Siettelöjokien yli oli rakennettu sillat. Majuri ajatti itsensä Kuopsuvaaraan, jonne hän siirrätti pataljoonan konekiväärikomppanian ja pioneerijoukkueen raivaamaan hyökkäysuria.

Silloin tällöin seudun yli lensi pari hävittäjää tai yksinäinen keskiraskas helikopteri. Idästä kuului aika ajoin tykistön harjoitusammusten jylinää. Muuten oli raukean rauhallista, melkein unettavaa. Majuri Remes makoili teltassa siemaillen viinaa. Ei sotaa selvin päin kestä, hän filosofoi.

Pataljoonan komentopaikalle tuli puhelu, jossa ilmoitettiin että Puljusta oli tulossa kenraali, muutamia sotilasasiamiehiä ja jokunen eversti tarkastamaan sinisten kärkipataljoonan toimintaa.

Remes pakeni tarkastusta Kuopsuvaaran taakse. Hänen lähettinsä sai tehtäväksi ilmoittaa heti kun isot herrat olivat lähteneet.

Kuopsuvaaran pohjoisrinteellä oli vanha suuri tukkikämppä. Majuri tutki rakennusta. Tässä olisi mukava viettää loppukesiä loikoillen ja lepäillen.

Lähetti toi tiedon että herrat olivat käyneet ja lähteneet. Majuri saattoi hoippua taas tukikohtaansa. Hän ryyppäsi pomeranssia ärtyneenä. Tullaan tällä tavalla nuuskimaan ammattisotilaan työtä. Majuri päätti hyökätä heti. Samantekevää minne! Nyt riitti makoilu ja pakoilu.

Majuri piti upseereilleen käskynjaon. Kukin komppania ja erillinen joukkue sai selvät tavoitteet. Pataljoonan pääosien olisi heti ryhdyttävä avoimeen hyökkäykseen Vuossijänkän suuntaan. Siellä koukattaisiin vihreitten niskaan pohjoisesta. Keltaisia hätyytettäisiin sitten myöhemmin.

– Heti töpinäksi[28]!

Kapteeni Ollinkyrö yritti vastustella. Hän vetosi siihen että tässä ryhdyttiin nyt sotatoimiin vuorokautta liian aikaisin. Majuri ärjäisi hanelle:

– Pataljoona on minun komennossani! Teette niinkuin minä määrään tai joudutte sotaoikeuteen, kapteeni hyvä. Saatana minä teloitan teidät ellei toimintaa synny.

Kapteeni Ollinkyrö ajatteli, että jos hän tekisi juopuneesta majurista raportin, se merkitsisi Remekselle tuntuvia vaikeuksia. Mutta tuommoinen röhmy saattaisi sitä ennen hakata valittajalta pään murskaksi… Ollinkyrö kyllä tunsi Remeksen maineen. Niinpä kapteeni harkitsi oikeaksi totella esimiestään, ihan niinkuin Suomen puolustusvoimissa aina on tehty ja aina tullaan tekemään.

Tuhat miestä sonnustautui taisteluun.

Illalla saatiin kosketus vihreisiin eli Pohjois-Atlantin liiton kypäräpäisiin sotilaisiin Vuossiselän maastossa.

– Hakkaa päälle[29], karjui majuri Remes.

Syntyi tavaton ylläkkö ja ärhäkkä taistelu, jossa Naton joukot lyötiin pahanpäiväisesti hajalle[30]. Niille oli kerrottu että sinisten hyökkäys olisi odotettavissa vasta seuraavana päivänä. Kesken iltapäivätorkkujen kuitenkin sota karkealla tavalla levisi asemiin. Teltat potkittiin nurin, paukkupatruunoita ammuttiin surutta, ja viitisensataa varusmiestä todettiin kaatuneiksi, loppujen juoksennellessa hujan hajan[31] pitkin metsiä yksiköitään kysellen.

Yllättävästä menestyksestään hurmioituneena majuri Remes päätti ulottaa hyökkäyksensä myös itään, keltaisten selustaan. Potsuraisvaaran kautta tunkeuduttiin yötä myöten Juha-Vainaan Maahan, jossa venäläiset jurottivat asemissa.

Keltaiset luulivat että heidän kimppuunsa oli tunkeutumassa vihreitä, niinkuin papereissa oli sovittu. Kun osoittautui että tulijoilla olikin verikauhat päässä, tilanne suistui kokonaan keltaisten johdon käsistä[32]. Kauhealla äänellä karjuen majuri Remes joukkoineen marssi keltaisten asemien läpi, ja voitiin todeta että kokonainen prikaati joutui avuttomaan tilaan. Jos kyseessä olisi ollut todellinen taistelu, kaatuneita olisi voitu laskea tuhatmäärin.

Kaksi vuorokautta majuri Remes operoi erämaissa saaden aikaan hirvittävän sekasorron. Sotaharjoituksen yksiköt sekaantuivat toisiinsa niin pahasti että metsissä harhaili komppanian kokoisia mieslaumoja, joissa oli sekä sinisiä, vihreitä että keltaisia. Oli nälkäisiä ja väsyneitä kaatuneita, haavoittuneita, vangeiksi otettuja ja muuten vaan kulkusalle[33] joutunutta sakkia. Puhelinyhteydet eivät toimineet eikä kenttäradiosta kuulunut järjellistä puhetta, vaan enimmiltään yletöntä noitumista, kun sotaharjoituksen johto Puljussa yritti ottaa alati muuttuvasta tilanteesta selvää.

Majuri Remeksen voittokulku oli musertavaa. Siniset valloittivat molempien vihollistensa kaikki asemat, tuhosivat joukot ja löivät ne hajalle. Maahantunkeutujat saivat karvasti kokea mitä merkitsee vallata vanhaa suomalaista maaperää.

Vain yksi mies ei suostunut antautumaan majuri Remeksen jalkaväkipataljoonalle. Ja hänkin oli siviilimies, joka oli tavattu Potsuraisvaaran maastosta, Kuopsuojan latvoilta läheltä Potsuraisjärveä.

Majurin lähetti tiesi kertoa, etta tämä kyseinen miekkonen oli ollut noin kolmenkymmenen ikäinen, sonnustautunut retkeilyvarusteisiin ja perustanut leirinsä erään hiekkaharjanteen kupeeseen. Paikalla oli ollut parin aarin laajuinen pirunpelto[34]. Sinne oli pataljoonan raskas krh-joukkue[35] ajatellut rakentaa asemansa, ja oli kehottanut miestä väistymään. Mutta tämä oli suuresti kimmastunut moisesta vaatimuksesta eikä ollut suostunut paikaltaan siirtymään. Kun joukkueenjohtaja oli yrittänyt voimatoimin vallata pirunpellon, oli mies ottanut puukon esiin ja uhannut tappaa jokaisen joka uskalsi käydä häneen käsiksi. Sen lisäksi mies oli heitellyt nyrkin kokoisia kiviä kranaatinheitinmiesten päälle. Krh-joukkueen johtaja oli tästä päätellyt että kyseessä oli hullu, ja komentanut joukkueen ulommas, jonne oli rakennettu uudet asemat.

Majuri Remes merkitsi karttaansa tämän urhoollisen miehen sijainnin. Hän päätti käväistä retkeilijän juttusilla[36] heti kun sotaharjoitukset päättyisivät ja hänen virkavapaansa alkaisi.

Sotaharjoitus kesti kaksi vuorokautta pitempään kuin oli kaavailtu, sillä tuhannet miehet olivat hajallaan taistelualueilla ja heidän kokoamisessaan oli totisesti työtä. Sotaharjoituksen loppukritiikissä ei sanoja säästelty[37], mutta kun ulkomaalaiset sotilasasiamiehet alkoivat vuolassanaisesti ylistää sinisten eli suomalaisten loistavia taistelusuorituksia, asia päätettiin unohtaa ja merkitä muistiin varoittavana esimerkkinä ja opetuksena. Sotaharjoituksen johtaja, kenraalimajuri Suulasvuo, kutsuttiin myöhemmin syksyllä esitelmöimään Ranskan sotilasakatemiaan. Häneltä pyydettiin seikkaperäistä esitystä niistä menettelytavoista, joilla suomalaiset korpisoturit olivat kyenneet voittamaan mieslukuisesti ylivoimaiset vihollisensa Lapissa. Suomalainen pataljoona oli kyennyt kahden vuorokauden taisteluissa eliminoimaan sekä Varsovan liiton että Naton joukot. Sellaista taistelutaitoa ei Euroopassa ollut nähty sitten Suomussalmen ja Raatteen aikojen.