Читать книгу Jeri: Erään koiran seikkailuja Etelämerellä - Джек Лондон, William Hootkins - Страница 1

Monen romaaninkirjoittajan onnettomuudeksi runous ja epätosi yleisesti merkitsevät ihmisille samaa. Useita vuosia sitten julkaisin erään kertomuksen Etelämereltä. Salomonin saaret olivat tapahtumapaikkana. Arvostelijat ja kirjallisuuskatsausten kirjoittajat kiittivät kertomusta sangen kunnioitettavaksi mielikuvituksen tuotteeksi. Mutta todellisuutta, he sanoivat, siinä ei ollut siteiksikään. Tiesihän jokainen toki, ettei kähärätukkaisia ihmissyöjiä enää ollut olemassa maan päällä, vielä vähemmän ne vaeltelivat alastomina ja hakkasivat poikki toistensa ja tilaisuuden sattuessa myöskin valkoihoisten päitä.

Kuulkaahan nyt. Kirjoitan näitä rivejä Honolulussa, Hawaijilla. Eilen jouduin Waikikin rannalla puheisiin erään muukalaisen kanssa. Hän kertoi yhteisestä ystävästämme kapteeni Kellarista. Kun olin värväyslaiva Minotalla ja jouduin haaksirikkoon Salomonin saaristossa, pelasti minut samainen kapteeni Kellar, värväyslaiva Eugenien päällikkö. Mustaihoiset olivat katkaisseet kapteeni Kellarin kaulan, kertoi eräs muukalainen minulle. Hän tiesi sen, sillä hän oli edustanut kapteeni Kellarin äitiä pesänselvityksessä.

Kuulkaapa lisäksi. Toissapäivänä sain kirjeen herra C.M. Woodfordilta, brittiläiseltä hallituksen asiamieheltä Salomonin saarilta. Hän oli jälleen ryhtynyt hoitamaan virkaansa oltuaan pitkäaikaisella lomalla Englannissa, missä hän oli saman tien vienyt poikansa Oxfordiin. Jos tutkii minkä yleisen kirjaston hyllyjä tahansa, niin löytää melkein varmasti kirjan, jonka nimi on »Luonnontutkija pääkallonmetsästäjäin parissa». Herra C.M. Woodford on tuo luonnontutkija. Hän on kirjoittanut kirjan.

Palatkaamme kirjeeseen. Kertoessaan itsestään hän sivumennen mainitsi eräästä erikoistehtävästä, jonka hän juuri oli saanut suoritetuksi ja jota hänen Englannissa olonsa oli viivästyttänyt. Hänen oli näet ollut määrä tehdä rankaisuretki eräälle naapurisaarelle ja samalla koettaa löytää muutamien yhteisten ystäviemme, erään valkoisen kauppiaan, hänen vaimonsa ja lastensa sekä valkoisen apulaisensa päät. Retki oli onnistunut hyvin, ja herra Woodford lopetti selontekonsa tapahtumasta seuraavasti: »Minua erikoisesti hämmästytti heidän kasvojensa tuskaton ja kauhuton ilme, joka näytti päinvastoin kuvastavan rauhaa ja levollisuutta.» On huomattava, että hän sanoi tämän oman rotunsa miehistä ja naisista, jotka hän hyvin tunsi ja jotka olivat olleet päivällisillä hänen kodissaan.

Monet muut ystävät, joiden kanssa olen syönyt päivällistä monina ihanina, iloisina päivinä Salomonin saarilla, ovat sen jälkeen kadonneet samalla tavalla. Ajatelkaahan. Purjehdin teakpuisella Minota-laivalla värväämään villejä Malaitalta ja otin vaimoni mukaan. Pienoisen hyttimme ovessa oli vielä verekset kirveenjäljet muistuttamassa muutama kuukausi sitten sattuneesta tapauksesta, jolloin vietiin Minota-laivan silloisen päällikön, kapteeni Mackenzien pää. Kun purjehdimme Langa-Langaan, höyrysi sieltä ulapalle englantilainen risteilijä Cambrian, joka oli ollut pommittamassa erästä kylää.

Ei ole tarpeen puuttua tässä kertomukseni johdannossa enempiin yksityisseikkoihin, joita tiedän totisesti paljon. Toivon saaneeni teidät vakuuttuneiksi siitä, että koira-sankarini seikkailut tässä romaanissa ovat tosia seikkailuja aivan oikeassa ihmissyöjien maassa. Sillä ajatelkaahan, tuolla Minotan retkellä vaimoni ja minä tapasimme laivassa ihastuttavan villienvartijan, irlantilaisen terrierinpennun, joka oli sileäkarvainen niin kuin Jeri ja jonka nimi oli Piku. Ilman Pikua tätä kirjaa ei olisi koskaan kirjoitettu. Koira oli Minotan kelpo kapteenin omaisuutta. Niin voimakkaasti vaimoni ja minä kiinnyimme siihen, että vaimoni Minotan haaksirikon jälkeen häikäilemättä varasti sen Minotan kapteenilta. Lisään vielä, että minä häikäilemättä hyväksyin vaimoni rikoksen. Niin paljon me rakastimme Pikua, tuota pikku koiraa, jonka hauta nyt on meressä kaukana Australian itärannikolla.

Minun on lisättävä, että Piku niin kuin Jerikin oli syntynyt Meringen plantaasilla Ysabelilla, joka on ensimmäinen saari pohjoiseen Floridasta, missä hallitusvirasto sijaitsee ja missä hallituksen asiamies herra C.M. Woodford asuu. Vielä lisäksi ja lopuksi: minä tunsin hyvin Pikun isän ja äidin, ja usein on lämmin aalto läikähtänyt sydämessäni, kun olen nähnyt tuon uskollisen parin juoksevan vierekkäin pitkin rantaa. Isän oikea nimi oli Panu, äidin Timi.

JACK LONDON

Waikiki Beach, Honolulu, Oahu, T.H.

5 p: nä kesäk. 1915