Читать книгу Hätähuuto y.m. kertomuksia - Guy de Maupassant - Страница 3

Pikku markiisitar de Rennedon tuli sisään pallon tavoin, joka särkee ikkunan, ja alkoi nauraa ennenkuin ryhtyi puhumaan, alkoi nauraa katketakseen, samalla lailla kuin kuukausi sitten, jolloin hän ilmoitti ystävättärelleen pettäneensä markiisia, kostoksi, yksinomaan kostoksi, ja yhden ainoan kerran, sillä hänen miehensä oli todellakin liian typerä ja liian mustasukkainen.

Pikku paroonitar de Grangerie laski sohvalle kirjan, jota hän oli lukenut, ja tarkasti Annettea uteliaasti, nauraen jo itsekin.

Lopulta hän kysyi:

– Mitäs sinä taas olet tehnyt?

– Oh!.. rakkaani… rakkaani… Se on liian hullunkurista… liian hullunkurista…? kuvitteleppas mielessäsi… minä olen pelastettu!.. pelastettu!.. pelastettu!

– Miten niin pelastettu?

– Niin juuri, pelastettu!

– Mistä sitten?

– Mieheni vallanalaisuudesta, rakkaani, pelastettu! Vapautettu! vapaa! vapaa! vapaa!

– Miten niin vapaa? Missä suhteessa?

– Missä suhteessa! Avioero! Niin, avioero! Avioero on minun käsissäni!

– Sinä olet saanut avioeron?

– En, en vielä, mutta miten typerä sinä olet! Avioeroa ei saada kolmessa tunnissa! Mutta minulla on todistuksia… todistuksia… todistuksia siitä että hän pettää minua… veres rikos… aatteles!..veres rikos… hän on minun vallassani…

– Oh! kerroppas minulle! Hän on siis pettänyt sinua?

– Kyllä…oikeastaan ei…kyllä ja ei… minä en sitä tiedä. Mutta minulla on todistuksia, ja se tässä on pääasia.