Читать книгу Saksanmaa - Into Konrad Inha - Страница 4

Sisällysluettelo

Ilmanala on ensimäinen ja tärkein niistä vaikuttimista, jotka määräävät jonkun maan maantieteelliset olot.

Kasvullisuus, viljelyksen mahdollisuudet, usein melkoisessa määrässä ihmisten henkiset kyvyt ja taipumuksetkin riippuvat lämmönvaihteluista, sateenmääristä ja tuulista. Ja paljon suuremmassa määrin kuin yleensä luullaankaan maan pintamuodot ja maanlaatu niistä johtuvat.

Jo kauan ovat sääilmiöt olleet tunnetut, mutta vasta aivan viime aikoina on ruvettu säiden ja vuodenaikain vaiheita käsittämään. Saksanmaallakin, jossa jo vanhastaan on havainnoita tehty, ollaan kyllä täysin selvillä ilmanalasta eri osissa maata, mutta vasta näillä vuosikymmenillä on ruvettu käsittämään syitä, jotka määräävät sen yleiset piirteet ja paikalliset vaihtelut.

Vähän yleistä ilmatiedettä

Syyt, jotka määräävät jonkun seudun ilmanalan, ovat kahta lajia: yleisiä ja paikallisia. Yleisten syitten käsittämiseksi meidän täytyy luoda silmäys paljon ulomma käsiteltäväämme maantieteellistä aluetta.

Ilmakehä virtauksineen on noin sanoaksemme "kansainvälistä omaisuutta". Sama ilma, joka tänään kohisee metsissämme, on viime kuukausien kuluessa vaeltanut ehkä kymmeniä tuhansia kilometrejä, ollut korkeuksissa, minne eivät rohkeimmatkaan ilmapurjehtijat ole päässeet, repinyt kuohuihin valtameren suolaisia aallonharjoja, hivellyt erämaitten polttavaa hiekkaa. Mutta vaikka ilma näin vapaasti virtailee kautta maapallon, niin eivät sen liikkeet siltä ole lakeja vailla.

Jonkun maan taikka seudun ilmanalan määrää luonnollisesti ensi sijassa maantieteellinen leveys, s.o. paikan tai maan etäisyys päiväntasaajasta. Kuta lähempänä päiväntasaajaa alue on, sitä enemmän se saa auringosta lämpöä, kuta kauempana napoihin päin, sitä pienempi on auringon lämmittävä vaikutus. Mitään muuta suoranaista lämmönlähdettä ei maanpinnalla ole, kuin aurinko. Maapallon oma sisällinen lämpö ei sanottavasti vaikuttane ilmastollisiin oloihimme. Silmäys karttaan riittää osottamaan, että Saksa auringon lämmittävään voimaan nähden on koko joukon edullisemmassa asemassa kuin Suomi. Saksanmaan pohjoinen rannikko on kokonaista viisi leveysastetta etelämmässä, kuin meidän maamme lauhkeimmat seudut.

Mutta tämä perussyy ei likimainkaan riitä selittämään maanosamme ja sen eri osien yleisiä lämmönsuhteita. Jos arvostelemme, koko maapallon oloja lukuun ottaen, mikä kunkin leveyspiirin vuotuinen keskilämpö olisi, jos auringon antama lämpö suoranaisesti sen hyväksi tulisi, ilman lisiä tai vähennyksiä, niin saisimme seuraavat keskiarvot:

Vuoden Lämpimin Kylmin keskilämpö kuukausi kuukausi

50:s leveyspiiri + 5,6° + 18,1° - 7,2° 60:s " - 1,1° + 14,1° - 16,1° 70:s " - 10,7° - 7° - 26,3°

Maapallolla löytyy laajoja alueita, joiden lämpösuhteet ovat vielä huonommat kuin nämä alhaiset keskiarvot. Mutta löytyy myös seutuja, joissa ne ovat paljon korkeammat, ja näihin suosituihin seutuihin kuuluu meidän maanosamme, varsinkin sen läntinen ja luoteinen puoli. Kuinka "lämpimästi" meitä tosiaan suositaan, se selviää seuraavista todellisista keskiarvoista:

Vuoden Lämpimin Kylmin

keskil. kuuk. kuuk.

50:s leveyspiiri keskil. + 9,6° + 19,3° + 0,0°

(Frankfurt a. Main)

60:s leveyspiiri + 5.0° + 16,5° - 5,0°

(Tammisaari)

70:s leveyspiiri + 1,9° + 11,8° - 5,2°

(Hammerfest)

Vuoden keskilämpö on siis Frankfurtissa 4°, Tammisaaressa noin 6° ja Hammerfestissa kokonaista 12,6° korkeampi, kuin vastaavien leveyspiirien keskimäärä koko maapallon olot huomioon ottaen. [Taulujen vertaus osottaa siis, että meidän maamme nauttii suhteellisesti vielä suurempaa suosiota maanosamme ilmanalaa lauhduttavain vaikuttimien puolelta, kuin Saksa nauttiikaan.]

Näiden seutujen ilmanalaan siis täytyy vaikuttaa muitakin erittäin voimallisia syitä, kuin auringon asema taivaalla. Nuo syyt ovat ilmakehässä tapahtuvat virtaukset.

Alkuvoimana, joka synnyttää ilmakehässä virtauksia, on päiväntasaajan seutujen ja napaseutujen suuri lämmönerotus. Napaseuduilla ilma on kylmempää ja siitä syystä myös raskaampaa ja tiiviimpää, kuin päiväntasaajan luona, ja pyrkii sen vuoksi virtaamaan maanpintaa pitkin päiväntasaajaa kohti. Päiväntasaajalta taas ilma valuu napoja kohti ylemmissä ilmakerroksissa. Jos maa ei pyörisi akselinsa ympäri, niin syntyisi tämän kautta aivan välitön ilmanvaihto päiväntasaajan ja napain välillä. Mutta maan pyöriminen ynnä merien ja mantereitten epätasaiset lämpösuhteet muuttavat virtauksen suunnan ja tekevät koko ilmiön hyvinkin monimutkaiseksi.

Ymmärtääksemme, miten maan pyöriminen vaikuttaa ilmavirtain suuntiin, kuvitelkaamme, että päiväntasaajan seuduilta sysäämme pallon vierimään napaa kohti suorinta tietä jotakuta puolipäiväpiiriä pitkin. Ellei maa pyörisi akselinsa ympäri, niin pallo saapuisikin navalle puolipäiväpiiriä pitkin. Mutta maan pyöriminen muuttaa sen suuntaa merkillisellä tavalla ja tämä suunnan muuttuminen se on, joka on kaikkein tärkein ilmavirtauksien ja tuulien suuntia määräävä laki.

Luonnollisesti pallolla päiväntasaajan kohdalla on sama länsi-itänopeus, kuin maanpinnallakin sillä kohdalla. Mutta napaa kohti kulkiessaan pallo tulee seutuihin, joitten länsi-itänopeus vähenemistään vähenee, koska ne maan akselin ympäri vuorokaudessa kiertävät sitä pienemmän piirin, kuta kauempana ovat päiväntasaajasta. Navoissa tämä pyörimisnopeus tietysti on 0, navat toisin sanoen pyörivät paikallaan. Mutta päiväntasaajalta liikkeelle lähtenyt pallo pitääkin sen länsi-itänopeuden, joka sillä alkuaankin oli — otaksumme, ettei hankausta olisi — ja joutuu sen vuoksi yhä enemmän edelle puolipäiväpiiristä, jota pitkin ajattelimme sen lähtevän liikkumaan. Se toisin sanoen poikkeaa yhä kauemmaksi itäänpäin puolipäiväpiiristä ja joutuu lopulta kiertämään spiraalia maan ympäri napaa kohti. Jos taas samalla tavalla työnnämme pallon kulkemaan navoilta päiväntasaajaa kohti, niin se niinikään kiertää spiraalia, mutta jää nyt jälkeen meridianista, jonka suuntaan sen työnsimme, koska pallon länsi-itänopeus navalla on 0. Sama ilmiö uudistuu eteläisellä pallonpuoliskolla, ja tästä johtuu, että kaikki liikunto pohjoisella pallonpuoliskolla pyrkii kääntymään oikealle kädelle, eteläisellä pallonpuoliskolla taas vasemmalle.

Kaikki massat ovat saman lain alaiset ja varsinkin ilmavirrat, joita eivät kiinteät rannat sido uomaan, niinkuin mannermaalla virtaavia jokia. Virratessaan korkeammasta ilmapaineesta matalampaan ilma ei pääsekään suoraa reittiä kulkemaan, vaan kääntyy pohjoisella pallonpuoliskolla oikeaan, eteläisellä pallonpuoliskolla vasempaan. Päiväntasaajalta ylemmissä ilmakerroksissa napoja kohti valuva ilma niin ollen kääntymistään kääntyy pois alkuperäisestä suunnastaan itää kohti ja lopputuloksena siitä on kummankin navan ympärillä valtava ilmapyörre, jonka suunta kummallakin pallonpuoliskolla on lännestä itään. Siitä johtuu, että esimerkiksi Suomen leveysasteilla tuulet korkeammissa ilmakerroksissa vuoden umpeensa näyttävät käyvän lännestä itään.

Näitten molempien suunnattomien pyörteitten alla ilmapaine vuoden umpeensa on alhainen ja niihin sen vuoksi virtaa ilmaa käännepiirien seuduilta, jossa vuoden halki, etenkin merien päällä, on korkea ilmapaine. Käännepiirien maksimeista virtaa ilma toiselle puolen päiväntasaajaa kohti, synnyttäen tunnetut pasaadituulet, toiselle puolen taas napaa kohti, muuttuen pohjoisella pallonpuoliskolla etelätuulista ensinnä lounaisiksi ja sitten länsituuliksi. Siinä syy, miksi Luoteis-Europassa — ja Suomessakin — länsituulet ovat vallitsevina vuoden umpeensa sekä korkeammissa että alemmissa ilmakerroksissa. Mantereitten häiritsevän vaikutuksen vuoksi tämä tuulijärjestelmä kuitenkin alituiseen jakaantuu pienemmiksi pyörteiksi, jotka tosin pääasiallisesti kulkevat suuren pyörteen suuntaan, mutta oman pyörimisliikkeensä kautta saavat aikaan, että tuuli paikallisesti vaihtelee tavattomasti, kiertäen usein hyvinkin lyhyessä ajassa kaikki ilmansuunnat.

Europan luoteispuoliskon ilmanala.

Europan ja siis Saksanmaankin tärkein ilmastollinen määrääjä on niin ollen korkea ilma-paine, joka vuoden umpeensa asuu käännepiirin seuduilla, Madeiran ja Azorien saariston välimailla. Vastapyörteen eli antisyklonin tuulijärjestelmää noudattaen puhaltavat sieltä lämpimät ja kosteat merituulet, lauhduttaen maanosamme talvea, lieventäen kesän kuumuutta. Mutta ei siinä kyllin. Ne myös ajavat edellään valtavat määrät lämmintä vettä, synnyttäen siten Golf-virran, joka taas puolestaan ylläpitää tuulien tavatonta lämpimyyttä aina napapiirille saakka ja vielä sen ohikin.

Käännepiirin korkean ilmapaineen vaikutusta vahvistaa toinen yhtä tärkeä, vaikkei yhtä vakinainen ilmastollinen määräin, nimittäin matala ilmapaine, eli minimi, joka vuoden umpeensa asustaa lämpöisellä Pohjois-Atlantilla, etenkin Islannin seuduilla. Minimiin virtaa ilmaa ympäristöstä, ja sen kautta syntyy Luoteis-Europassa saman suuntaisia merituulia, kuin käännepiirin vastapyörrejärjestelmänkin kautta.

Merten ja mantereitten epätasainen lämpiäminen kuitenkin melkoisesti häiritsee tätä ihanteellista sopua, niinkuin jo huomautimme. Talvella manteret ja varsinkin Aasian laaja pinta jäähtyvät paljon kylmemmiksi, kuin ympäröivät meret, ja kylmä, raskas ilma sen vuoksi muodostaa niitten päällä hyvin korkean ilmapaineen. Siten kehittyy Aasian päälle laaja maksimi, josta vastapyörteen tavoin säteilevät tuulet virtaavat joka suunnalle lämpöisempiä meriä kohti. Aasian maksimi sulkee piiriinsä suuren osan Itä-Europastakin, vieläpä pistää niemekkeen Keski-Europpaankin, melkein niin pitkälle kuin Alppeja ulottuu. Talvella sen vuoksi ilmapaineen kaltevuus Pohjois-Atlantilla olevaa minimiä kohti on paljon suurempi kuin kesällä, jonka vuoksi talvella yllä mainitut lounaiset ja läntiset tuuletkin puhaltavat kovemmin, tuoden mukanaan runsaita sateita. Kuta kauemmaksi minimi ulottuu Jäämerelle, sitä voimakkaammat ja vakaammat ovat merituulet, sitä lämpimämpi Luoteis-Europan talvi. Kesällä sitä vastoin, jolloin Aasian päälle manteren kuumenemisesta syntyy laajat syvät minimit, suhde muuttuu. Ilmapaineen kaltevuus Pohjois-Atlantin minimiä kohti on pieni, usein melkein olematon, ja tuulet sen vuoksi ovat kesällä vaihtelevammat.

Joskus tapahtuu kuitenkin se kumma, että Keski-Europpaan talvella pistävä korkean ilmapaineen kieleke kehittyy itsenäiseksi vastapyörteeksi, josta ilma virtaa ulospäin joka suunnalle. Keski-Europpa silloin kokonaan erottuu valtameren ilmavirtauksesta, siellä vallitsee leutojen merituulien ja sateisten säitten sijasta kirkkaat, mutta kylmät mannerilmat ja kovat pakkaset, etenkin jos vielä maata peittää lumivaippa. Semmoisina talvina ihmiset lauhkeassa Keski-Europassakin huonosti varustetuissa asunnoissaan muistavat, kuinka suuria ilmastollisia etuja maanosamme luoteinen puolisko tavallisissa oloissa nauttii, ja kuinka kylmä täällä olisi, ellei muuta lämmitystä saataisi, kuin mihin maantieteellinen leveys oikeuttaa. Tämmöiset poikkeustalvet ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. Mutta vielä Saksassa kammolla muistellaan talvea 1879 silloisten pitkällisten ja ankarain pakkasten vuoksi.

Kuta suurempi on edellä mainittujen Atlantin poikki tulevien vaeltavien pyörteitten luku, sitä myrskyisempi, sateisempi ja lämpöisempi on Luoteis-Europan ja siis Saksanmaankin talvi.

Huomautimme jo, että ilmapaineen jakautuminen kesällä on koko joukon toisenlainen kuin talvella. Aasian päällä oleva korkea ilmapaine on silloin mantereitten kuumenemisen vuoksi muuttunut minimiksi, joka imee puoleensa ilmaa joka puolelta. Tämä minimi ulottuu Aasiasta Iraanin kautta aina Saharan kuumille hiekka-aavoille saakka. Pohjoista ja länttä, siis Europpaa kohti ilmapaine sieltä tasaisesti nousee. Pohjois-Atlantin minimi on melkoisesti mataloitunut, jopa usein melkein kokonaan hävinnyt. Moinen ilmapaineen jakautuminen on omiaan synnyttämään Luoteis- ja Keski-Europassa viileitä pohjatuulia, jotka ovatkin kevätkesästä yleiset. Samaa vaikuttaa käännepiirin kohdalla oleva maksimikin, sillä se kesäksi muuttaa majaansa, siirtyen koko joukon pohjoisempaan. Senkin aikaan saamat tuulet puhaltavat kesällä enemmän länsi- ja pohjoispuolelta kuin talvella. Kun vielä Unkarissa arojen kuumettua muodostuu paikallinen minimi, niin saa Saksanmaa hyvin raakoja ja kosteita merituulia, ja hyvin usein jonkinlaisen takatalven. Toisinaan kuitenkin Keski-Europan päälle keväällä ja kesällä muodostuu korkean ilmapaineen alue, ja silloin siellä on hyvin lämpimät ja kuivat kevätilmat. [Yleisiä ilmatieteen seikkoja ynnä erityisesti Europan ilmanalan vaikuttimia käsittelee I. Leiviskä Kansanvalistusseuran Kalenterissa vuosik. 1908.]

Saksanmaan lämpösuhteet.

Näin olemme tehneet selkoa niistä yleisistä ilmastollisista laeista, jotka määräävät Saksanmaan ilmanalan. Sääilmiöiden monimutkaisuuden vuoksi esitys ei voi olla muuta kuin aivan yleispiirteinen. Monesti syntyy pyörteitä ja vastapyörteitä, jotka eivät näytä saavan selitystä maanpinnalla vallitsevasta ilmapaineen jakautumisesta, vaan kaikesta päättäen johtuvat ylempien ilmakerrosten virtauksista, joiden selville saaminen on vasta alulla.

Saksanmaa on alaltaan siksi laaja, että maantieteellinen asema jo vaikuttaa melkoisia eroovaisuuksia sen eri seutujen ilmanalassa. Mutta nämä eroovaisuudet suuremmassa määrässä johtuvat siitä, miten lähellä mikin paikka on Atlantin merta, kuin pohjois-eteläasemasta. Pohjanmeren rantamaisemilla on täydellinen meri-ilmasto, samanlainen kuin Brittein saarilla tai Länsi-Norjalla, maan itäosilla sitä vastoin jo melkoista mantereisempi ilmanala. Pohjanmeren rannoilla talvet ovat erinomaisen leudot, kesät viileät, idässä taas talvet jotenkin kireät, mutta kesät sen sijaan lämpöiset. Kuitenkin ovat eroovaisuudet talvella paljon suuremmat kuin kesällä. Jos luomme silmäyksen talvikuukausien sääkarttoihin, niin huomaamme samain keskilämpöjen kautta kulkevain viivain, isotermien, kulkevan melkein suoraan pohjoisesta etelään, eikä idästä länteen, niinkuin luonnollinen lämpöjärjestys vaatisi. 0° isotermi kulkee vuoden kylmimpänä kuukautena Bremenista Magdeburgiin, siitä suoraan etelään Müncheniin, ja tästä kaakkoa kohti Triestiin, Adrian meren rannalle. Länteen käsin tästä viivasta vuoden kaikkien kuukausien keskilämpö on 0° korkeampi, itään päin taas talven kovuus lisääntymistään lisääntyy, niin että Weichselin seuduilla jo kolmen kuukauden keskilämpö jää 0° alapuolelle, Breslaussa, Königsbergissä ja Danzigissa kylmimmän kuukauden keskilämpö on jo -2°.

Saksalaiset itse, näitä numeroita aprikoidessaan, pudistelevat päätään talviensa kovuudelle, ja tosin he elävätkin koko joukon epäedullisemmassa ilmanalassa, kuin heidän läntiset naapurinsa, ranskalaiset. Mutta meidän kannalta katsoen sitä vastoin Saksanmaan lämpösuhteet näyttävät kylläkin edullisilta. Mitä on tuo talvi meidän talveemme verraten? Suomessa on kylmimmän kuukauden keskilämpö aivan lounaisrannikollakin -5° ja sisämaassa -7°, -8°, jopa -9°, ja keskilämpö on etelärannalla neljänä kuukautena 0° alempi ja sisämaassa viitenäkin. Jos vuoden keskilämpöjä vertaamme, niin vertaus on meille vieläkin epäedullisempi. Saksanmaan koillisimmassa kulmassa vuoden keskilämpö on -7° ja lisääntyy siitä lisääntymistään lounatta kohti, kunnes se Münchenissä jo on +10°. Meidän maassamme ainoastaan lounaisin kolkka pääsee +5 asteeseen, ja siitä vuoden keskilämpö vähenemistään vähenee sisämaahan päin, ollen Tampereella vielä +4°, mutta Jyväskylässä vain -2°. Edullisempi on meille vertaus kesälämpöjen välillä. Jos katselemme lämpöisimmän kuukauden isotermejä, niin huomaamme 16° isotermin heinäkuussa hipaisevan Itämeren etelärantoja, 18° isotermin kulkevan Pohjois-Saksan halki lännestä itään, 20° isotermin taas Moselin, Mainin ja Neckarin seutuja. Meillä taas on koko Suomi Uudenkaupungin, Seinäjoen, Kuopion ja Pielisen eteläpuolella heinäkuussa 16 astetta lämpöisempi ja 17 asteenkin isotermi erottaa koko kaakkoisen Suomen Helsinkiä ja Värtsilää myöden piiriinsä. Heinäkuu ei niin ollen ole suurimmassa osassa maatamme kovin paljoa kylmempi kuin Pohjois-Saksassa, vaikka erotus Saksan lämpöisempiin seutuihin verraten jo onkin melkoinen. Mutta kasvikunnan menestyminen riippuu enemmän kesän lämpöisyydestä, kuin talven kylmyydestä, eivätkä meidän maamme lämpösuhteet sen vuoksi ole Saksaan verraten aivan niin epäedulliset, kuin vuoden keskilämmöt näyttävät edellyttävän. Mutta erotus on kuitenkin siksi suuri, että se ratkaisevalla tavalla määrää kasvullisuudenkin erotukset.

Suurimmat lämmönerotukset Saksassa ovat, niinkuin jo huomautimme, idän ja lännen välillä. Syynä siihen, ettei lämpömäärä tuntuvammin kohoo etelää kohti, on maan yleneminen sille suunnalle. Jos vuoden keskilämpöjä vertaamme, niin huomaamme Baijerin ja Schwabin viileämmiksi, kuin Friesland ja Holstein. Tosin Baijerissa kesät ovat paljonkin lämpöisemmät, mutta talvet sitä vastoin paljon kylmemmät. Jos vertaamme Westfalia ja Sachsia, niin huomaamme talven, kevään ja syksynkin olevan Westfalissa lämpöisemmän, mutta kesän taas koko joukon viileämmän, kuin Sachsissa. Pohjanmeren hengessä vuodenaikain erotus on pienempi. Kuta enemmän sisämaahan edistymme, sitä suuremmaksi se käy, toisin sanoen, sitä mantereisemmaksi muuttuu ilmanala. Verraten epäedullisessa asemassa on Itämeren etelärannikko, jota huomautimme 16° isotermin heinäkuussa hipaisevan. Syynä varsinkin alkukesän viileyteen näillä rannoilla on se seikka, että Itämeri pohjoisissa osissaan muodostuvain jäitten vuoksi keväällä niin myöhään lämpiää. Pommerissa ja Preussissa kasvikunta sen vuoksi virkoo eloon koko joukon myöhemmin kuin kauempana sisämaassa, ja vuodentulo sen mukaan myöhästyy.

Mutta suurikin osa Saksanmaasta saa usein kokea jonkinlaista takatalvea, niinkuin jo mainitsimme. Rahvas on kokemuksensa nojalla sijottanut sen "kolmen ankaran herran" taikka "kolmen jäämiehen", Mamertuksen, Pankratiuksen ja Servatiuksen nimipäiville (11, 12 ja 13 p. toukok.). Syitä tähän takatalveen ei vielä ole täysin selvitetty. Luultiin sen johtuvan mereltä tulevasta kylmästä ilma-aallosta, jonka sai aikaan ilmapaineen erotus maan nopeaan lämmetessä keväällä, meren sitä vastoin pysyessä kauemmin verraten viileänä. Mutta uusimmat ilmapurjehdushavainnot viittaavat siihen, että ilma-aallon saavatkin aikaan ilmakehän korkeampien kerroksien virtaukset.

Ilmanalan kovuutta tai lauhkeutta ilmaisee hyvin havainnollisesti vesiteitten vapaus jääesteistä. Pohjanmeren rannoille kovimpinakin talvina muodostuu ainoastaan lyhytaikainen jääreuna, mutta Itämeren kaakkoiskulmalla jäät tuon tuostakin sulkevat laivoja ja salpaavat joksikin aikaa meriliikkeen. Vielä helpommin jäätyvät sisämaan joet sekä suolattoman vetensä, että mataluutensa ja kapeutensa vuoksi. Englannissa ja Ranskassa sisämaankin laivaliike pysyy vuoden umpeensa vapaana, mutta Saksanmaan joilla ja kanavilla täytyy laivaliikkeen joka talvi seisahtua yhä pidemmäksi ajaksi, kuta kauempana idässä ne ovat. Rheinillä muodostuu jäälauttoja säännöllisesti joka talvi, ja kovina talvina täytyy laivaliikkeen seisahtua joksikin ajaksi. Lampiloilla ja kanavilla taas luistellaan Rheinin maakunnissa viikkokausia, samoin kuin Hollannissakin. Elbe on Magdeburgin kohdalla jäässä noin 24 päivää, Oderin keskijuoksu kuukauden, Weichselin suupuoli kaksin kolmin kuukausin. Mutta paljon kauemmin näissä joissa uiskentelee milloin suurempia, milloin pienempiä jäälauttoja. Kaikki mainitut joet juoksevat etelästä pohjoiseen ja sen vuoksi niitten alkujuoksu tavallisesti joutuu tulville ja luo jääpeitteensä aikaisemmin kuin suupuoli. Tämä taas saa suupuolessa aikaan vaarallisia jääpatouksia ja turmiollisia tulvia, joitten voittaminen ainoastaan suurien patorakennusten ja uomanoikomuksien kautta on ollut mahdollinen.

Semmoiset ovat Saksanmaan ilmanalan yleiset piirteet. Paikalliset olot, etupäässä maanpinnan korkeussuhteet, niitä kuitenkin melkoisesti muuttelevat. Keski- ja Etelä-Saksa ovat epätasaista maata, täynnään vuorijonoja, kukkulamaita ja ylänköjä. Vuoret muuttelevat tuulien suuntia, suojelevat takanaan olevia maita missä kylmiltä, missä lämpöisiltä tuulilta, kallistavat viljelyksiä auringon puoleen taikka viettävät maineen varjoisaan pohjoiseen. Sen vuoksi tapaamme tällä alalla paljon "ilmastollisia keitaita", jotka ympäristöönsä verraten ovat missä edullisemmassa, missä epäedullisemmassa asemassa. Rheinin, Mainin ja Moselin suojaisissa laaksoissa on päivärinteitä, joilla jaloimmat viinit kypsyvät ja kaikenlaiset muut etelämpien seutujen kasvit viihtyvät. Mutta paljon enemmän on semmoisia keitaita, jotka ovat verraten paljon kylmemmät, kuin seudun vakinainen ilmanala edellyttää, nimittäin vuorimaat. On laskettu, että vuoden keskilämpö alenee noin puolen astetta kutakin sataa metriä kohti, minkä maa kohoo. Useimmat Saksan Keskivuorista ovat lähes 1,000 metriä korkeat ja korkeammatkin, ja sen vuoksi siellä on jotenkin laajoja aloja, joissa ilmanala ei ole niinkään edullinen kuin meillä Etelä-Suomessa, jopa semmoisiakin, jotka tuskin vetävät Kuusamolle vertoja. Kilometriä korkealla vuorella keskilämpö yllä olevan laskun mukaan on jo viisi astetta alempi, kuin juurella olevien seutujen. Mutta kasviston viihtymiseen nähden se on vielä tätä keskimäärääkin epäedullisempi. Vuoristossa nimittäin, kumma kyllä, talvien kylmyys lisääntyy korkeuden mukana hitaammin kuin kesäin. Vuorilla toisin sanoen talvet ovat verraten lauhkeat, mutta kesät sitä kylmemmät. Siinä syy, miksi semmoisissa keskilämmöissä, missä meidän maamme alavilla seuduilla vielä vilja kypsyy, Saksan vuorilla ei enää menesty puukaan. Kesän kylmyys on Saksan vuorimaissa vaikuttanut, että viljelys niissä on turhaan koettanut uusia aloja vallottaa. Monessa paikassa on sen päin vastoin täytynyt peräytyä ja jättää raivattuja alueita uudelleen metsittymään.

Sade ja kosteus.

Yhtä tärkeä kuin lämpö, on jonkun ilmanalan viljelysarvon määräämiselle kosteus. Kosteuden puolesta Saksanmaan ilmanala tyydyttää kaikki kohtuulliset vaatimukset. Pikemmin se on liian kosteata kuin kuivaa.

Sataa kaikkina vuodenaikoina, enemmän kuitenkin sydänkesällä kuin keskitalvella. Saksalaisten "mätäkuu" on heinäkuu, siis vähän aikaisemmin kuin meillä. Syksy on verraten kaunista vuodenaikaa, paitsi Pohjanmeren rannalla, jossa syksy on runsaimpain sateitten aika. Pohjois-Saksassa Elben itäpuolella sateenmäärä on noin 450-550 millim., Elben länsipuolella jonkun verran runsaampi. Keski- ja Etelä-Saksassa sateenmäärä on koko joukon suurempi, noin 600-700 millimetriä vuodessa. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että se Suomessa häälyy 500 millimetrin kahden puolen. Varsinaista sadeaikaa ei ole, sateet ovat enimmäkseen lyhyet, mutta sataa sitä useammin. Harvoin sen vuoksi sade tulviakaan aiheuttaa, paitsi joskus vuorimaitten liepeillä, kun tapahtuu valtainen "pilvensorto" (Wolkenbruch), tavattoman rankka sade, joka lyhyessä ajassa sortaa maahan enemmän vettä, kuin mitkään virrat ja ojat voivat mukanaan viedä.

Mutta ilmanala on kuitenkin melkoista kosteampaa, kuin yllä mainitut sateenmäärät edellyttävät. Mereltä tuleva ilma on täynnään vesihöyryä, vaikkei tämä aina sadakaan maahan. Kun talvella ei sada lunta, niin kosteus laskeutuu maahan härmänä, kesällä runsaana kasteena, ja kosteat sumut useinkin täyttävät sadekuurojen väliset aukot. Maa onkin siitä syystä melkein alati hyvässä kasteessa ja parhaina kesähelteinäkin tapaamme kosteutta jotenkin lähellä maanpintaa. Sen vuoksi ovatkin Saksassa niityt niin vihannat vuoden umpeensa, metsät niin rehevät, lähteet alati kumpuavat, purot rattoisat. Toisina vuosina kosteus on liiallinenkin. Vaikkei Saksanmaalla yleensä satukaan varsinaisia katovuosia, niin vaihtelee kuitenkin sateen määrä melkoisesti. Syynä on joko liiallinen sade kesällä, taikka lumen puute talvella. Useammin kuitenkin riittämätön lumipeite on syynä laihojen vahingottumiseen.

Kun muistamme, että laihot Suomessakin toisina talvina turmeltuvat liian vähän lumen vuoksi, niin käsitämme hyvin, kuinka Saksassa lumipeite tavallisinakin vuosina on riittämätön. Saksan talvi on yleiseen melkein samanlaista, kuin talvi Suomen etelärannikolla joulukuussa. Pakkaset eivät ole niin kiinteät, että lumi pysyisi, vaan pitkälliset ja vetevät suojat enimmäkseen sulattavat sen yhtä pian kuin se tulikin, jättäen maan paljaaksi ja veteläksi, kunnes uusi pakkanen sen jäädyttää ja uusi lumisade peittää. Suuret myrskyt, jotka talvella lakaisevat Pohjois-Saksan avaria viljelysaavoja, vievät mukanaan lumen, ellei suoja ole ennättänyt sitä kiinnittää. Toisinaan lumi sataakin valtaavain tuiskujen kera, joiden voimalle meidän rauhallinen talvemme ei tiedä vertoja. Lumen tulo on silloin niin runsas, että se voi seisauttaa Saksankin rautateitten jättiläisliikkeen moneksi päiväksi, ja pahimmat kinokset ovat kaira-auroilla pois korjattavat. Vaikka siis talvi Itämeren eteläpuolella onkin leuto meidän talveemme verraten, niin ovat sen ilmiöt kuitenkin usein suurenmoisemmat. Mutta pakkanenkin voi joskus lyhyiksi ajoiksi alentua 20°-30° jäätymäkohdan alapuolelle Saksanmaan äärissä.

Ainoastaan vuoristoissa talvi kattaa maan pysyvällä lumivaipalla. "Vuoristoissa lumi ei koskaan jää tulematta", lausuu eräs saksalainen maantieteilijä, "ja se pysyy kauvan, verhoo havumetsät hopean hohtavaan korupukuun ja kattaa maan kauttaaltaan tieksi, jota pitkin puita voidaan kuljettaa valtateitten varsiin taikka virtain rannoille." Moinen kuvaus todistaa, ettei rekikeli Saksanmaan alavammilla mailla ole hyvinkään vakinaista. Mutta lumi ei ole vuoristossa ainoastaan pysyväinen, sitä myös sataa paljon runsaammin kuin lakeuksilla.

Yleinen ilmiö kaikissa vuorimaissa on, että sateen tulo niissä on johonkin määrättyyn korkeuteen saakka paljon runsaampi, kuin vuoriston juurella. Syynä tähän ilmiöön on se seikka, että vuoret pakottavat tuulia kohoomaan kylmempiin ilmakerroksiin. Samalla kun ilma kohotessaan jäähtyy, niin se myös maksaa tämän voimanponnistuksen luovuttamalla sateena osan kosteudestaan. Suomessa emme tätäkään eroa huomanne selvään muualla, kuin Lapin tuntureilla, mutta Saksan vuorimaissa on ero jo hyvin tuntuva ja suurin tietysti Alpeilla. Siinä syy, miksi vuorinen Keski- ja Etelä-Saksa saa enemmän sadetta, kuin lakea Pohjois-Saksa. Yleensä voidaan alankomaan ja vuoriston rajaa pitää sateenmääränkin rajana. Niinkin yksinäiset ja verraten pienialaiset vuoristot kuin Harz saavat koko joukon enemmän sadetta kuin ympäristö. Mutta ne seudut sitä vastoin, jotka ovat vuoriston takana, vallitsevan sadetuulen, Saksassa merituulien suojassa, saavat tyytyä vähempään sateenmäärään. Niitten osa on jo osaksi vuorilla satanut. Yksinäisen Harzinkin itäpuolella on moinen seutu, vaikka pieni alaltaan, joka on kuivempaa, kuin läheiset lakeudet kahden puolen. Sama on muiden vuorimaitten laita. Alppien pohjoisrinteillä sataa toisin paikoin jopa 2,000 millimetriä vuodessa, Saksanmaan Keskivuoristoissa noin 1,000 millimetriä. Tämäkin sateenmäärä on lähes kahta vertaa suurempi, kuin mitä alavilla mailla sataa.

Usein kokee sen vuoksi matkailija pettymyksiä, vaeltaessaan Saksanmaan romantisissa, raunioistaan ja taruistaan kuuluilla vuorilla. Harva se matkustaja, joka Brockenille, Harzin korkeimmalle kukkulalle noustuaan, saa nauttia sen avaran näköalan ihanuutta. Enimmäkseen kukkulaa verhoo kaamea sumuvaippa, jonka läpi eivät näy edes lähimmät kukkulatkaan.

Brockenilla onkin vuodessa 241 sumupäivää, ja kauniit päivät ovat enimmäkseen talvella. Sama on laita Thüringissä, Schwarzwaldissa ja varsinkin Riesengebirgessä, sumu tavallisesti peittää kauneimmat näköalat. Glatzin Schneebergiltä näkyy Schneekopp, Riesengebirgen korkein kukkula, keskimäärin noin kuutena päivänä vuodessa. Talvella ovat näköalat sittenkin vapaammat, ja epäilemättä sekin puolestaan vaikuttaa siihen, että hiihtäminen Saksan vuoristoissa vuosi vuodelta leviää ja saavuttaa suosiota.

Sumu ja sade eivät ole ainoa haitta, joka kesäaikana tuottaa matkailijalle pettymyksiä Saksan maisemissa. Lukemattomat tehtaat syytävät ilmoihin kivihiilisavua, joka teollisuusalueissa peittää vähänkin kaukaisemmat maisemat likaiseen harsoonsa. Vielä häiritsevämpää on se savu, joka keväisin kohoo Pohjanmeren rannoilta, kun sikäläisiä soita poltetaan. Sankkana vaippana se kohoo korkealle ilmaan ja purjehtii merituulen kantamana kauas sisämaahan, jopa Alppien reunoille saakka, käärien kaikki maisemat harmaan ruskeaan, katkuavaan huntuunsa. "Taivas on silloin pilvetön", kertoilee muuan kirjailija, "ja aurinko laskee veripunaisena ikäänkuin suunnaton tulipalo."

Muistan jyrkän vastakohdan, kun erään kerran Kreikan ja Italian helottavista väreistä aivan äkkiä saavuin Pohjois-Saksan lakeuksille. Kaikki värit olivat täällä raskaammat, sameammat, luonnon viheriäkin ikäänkuin saven sekaista. Yksitoikkoiset pilvilautat uiskentelivat matalalla lakeuksien päällä, ja sini, joka niiden välistä pilkotti, oli ikäänkuin rauennut. Omituisen kolealta tuntui tämä luonto äkkinäkemältä, ja tämän vastakohdan nähdessäni älysin, miksi nämä seudut roomalaisten sotilaitten ja kauppiaitten mielestä tuntuivat niin kaameilta ja usvan kiehtomilta. Mutta toiselta puolen, missä taivas usein verhoutuu pilviin, siellä ovat valaistukset vaihtelevammat, tunnelmat rikkaammat. Nousevat myrskyt, taivaanrannalle painuvat ukkospilvet, poutataivas harvinaisena sitä ihanampi, syvämietteiset auringonlaskut, kaikki tämmöiset taivaan ilmiöt ovat sitä ihanammat tämmöisessä maisemassa, jossa näköpiirin lakeus pakosta kohottaa katsetta korkeuksiin, jossa taivaan jokapäiväinen ilmaus on raskasmielinen vakavuus.

Mutta ei ainoastaan säitten mukaan vaihtele Saksanmaan taivas, eri seuduillakin on omat vivahduksensa. "Toisenlainen on", lausuu Ratzel, "pilvikatto Pohjanmerellä, jossa pilvet repaleisin syrjin riippuvat mustan, herkästi kuohuvan meren päällä, toisenlainen Alppien äärillä, joitten kirkkaita sinisiä seiniä kohti lujasti vyötetyt, korkealaitaiset pilvilaivat seilailevat, kokoontuakseen korkeimpain kukkulain ympärille ankkuriin. Ja vielä toisenlaiselta näyttävät ne rusottavat, kullalla silatut, alta melkein suoriksi viistetyt pilvenpankot, jotka itsepintaisesti lepäävät Saksan Keskivuorten päällä, ikäänkuin eivät tahtoisi milloinkaan väistyä. Itä-Saksan paksun, kolme ja neljäkin kuukautta pysyvän lumipeitteen päällä, Alppien rinteitten päällä kaartuu siniheleämpi tammikuun taivas, kuin Luoteis-Saksan lakeuksilla, joita talvellakin kattaa kostea, vihmainen pilvivaippa. Ja syksyllä taas on ylänkömaitten säteilevä taivaankansi vaikuttava vastakohta virranlaaksojen sumuille."

Saapuessaan Välimeren auringonpaisteisilta rannoilta Saksaan oikopäätä jonain raskaana, pilvisenä päivänä, matkustaja elävästi tuntee ilmanalain erotuksen. Mutta saapuessaan Saksanmaan rannoilta meren poikki Suomen rannoille samanlaisena päivänä, palaava matkamies ehdottomasti tuntee samanlaisen tunteen, katsellessaan niitä kaameita höyryjä, jotka hatariksi laihoiksi pilviksi hitaasti kokoontuen ujuvat hänen vastaansa kotimaan karisilla harmailla rantavesillä. Silloin hän tulee ajatelleeksi, että pimentola on puolestaan hänen maansa Saksaan verraten. Ja kuitenkin tiedämme, että Suomessakin luonnon vihannat värit, taivaan sininen kansi, helteessä helottavien vuorien kyljet saattavat olla niin hehkuvan kirkkaat, ettei paremmasta väliä.