Читать книгу Idästä: Kertomuksia - Ahrenberg Jacob, Jacob Ahrenberg - Страница 3

Oli ollut kelvottoman märkä, mutta lämmin alkukesä. Sadetta oli tullut milloin missäkin muodossa: kaatamalla, rankkaamalla, rakeina ja siivuttamalla; mutta pahinta oli, milloin kosteus läpi tunkevana sumuna peitti kuin märkä vaate maita ja metsiä. Aurinkoa oli neljääntoista päivään nähty ainoastaan vilahdukselta; enimmäkseen piilottelihe se mustain, vetisten pilvien takana, ja teki luonnon harmaan ja raskaan näköiseksi. Mutta nyt! nyt oli se katkonut kahleensa ja kääreensä, ja heinäkuun koko sädeloistossaan paistoi se Karjalan kankaille ja järville, metsäisille mäille ja välkkyville lammeille. Ja nyt siellä oli riemua luonnossa, laulua ja helkytystä loppumatta, aamusta puoleen yöhön ja myöhempäänkin, sillä puolesta yöstä aamuun liverteli laulurastas suloisia säveliään ja ruisrääkkä veteli tummanvihreässä, mehukkaassa viljassa rumaa lauluansa. Yksin Ylikannuksen talon rikas isäntäkin, Kannuksen Erkki, jonka kasvot kuivan laihuutensa, kiinni nipistetyn suunsa ja teräväin silmiensä tähden aina näyttivät tyytymättömiltä, virkistyi nyt, kuin ilma vakautui.

Oli siinä juoksua ja puuhaa Kannuksen pihassa. Nyt oli alotettava heinänteko. Oli teroiteltu viikatteet, korjaeltu haravat ja heinähäkit, käyty Herran pyhällä ehtoollisella; tänään oli lähdettävä Kannuksen järvessä olevaan Heinäluodon saareen, jossa talon paras niitty oli; siellä oli työ pantava alulle. Koko seudun nuoriso oli kutsuttu talkoihin, niitty oli niitettävä, ja kahvia aiottiin juoda siellä. Veneet olivat täynnä ihmisiä. Kaikki olivat jo asettuneet paikoilleen, isäntä oli jo hyvän hetken istunut veneensä perässä ja alkoi tulla kärsimättömäksi, kuin viimeinkin isännän nuori tytär Liisa ja mahtava emäntä tulivat punakoina ja hengästyksissään alas rantaan. Emäntä piteli rakkaimpia ystäviään, kirkkaaksi pestyä kahvipannua ja sokurinaulaa, pulleata rintaansa vasten ja Liisa kantoi kermapulloa ja eväskonttia. Niinpä lähdettiin kolmessa pitkässä, kapeassa veneessä. Joka veneen jäljestä ui pärskyvä hevonen, jota vahvoilla päitsivitjoilla ja vahvoilla käsillä pysyteltiin veneiden perässä. Vesi kohisi keulassa, kareet loistivat kaiken värisinä, säteilevän valkoisesta mustimpaan siniseen asti. Rannan ruo'ot kumartelivat syvään, tavit lensivät peloissaan pois kaulat suorina, kuikka sukelsi syvälle ja nokallaan pysyttelihe kiinni ahvenruohoissa, kunnes vaara ehti ohitse.

Veneissä oli iloinen elämä; ainoa tyytymätön oli Kannuksen Erkki, Ylikannuksen talon isäntä. Ihan olikin, kuin lempo itse olisi niin laitellut, että missä hyvänsä hänen tyttärensä Liisa istui, siellä aina hänen lähin naapurinsa, tuo vääräsääri Matti Matalamaa, köyhä vielä lisäksi, etsi itselleen sijan ja päin vastoin. Vaikka isäntä miten oli asetellut ja komennellut, niin samoin oli nytkin käynyt. Siellä istui Matti veneen keulassa, tuo ainainen viulu kädessään, ja Liisa, niin hän istui juuri Matin edessä. Kymmenen minuuttia soudeltua oltiin Heinäluodon luona. Laskettiin jyrkkään etelärantaan, jossa kasvoi korkeaa, mustanpuhuvaa lepikkoa, noustiin iloisesti hälisten maalle ja vietiin sinne eväätkin, hevoset saivat puhaltaa, ja työhön mentiin.

Pohjoista kohti vietti saari hyvin loivaan järveä kohti, joka sillä puolen oli hyvin matala ja enimmäkseen ruohokon ja kaislikon peitossa; hyvä olopaikka sinisorsille ja taveille. Siellä vastapäisellä rannalla oli Matin tupa, ympärillä alavia, vetisiä, mättäisiä niittyjä ja vetisiä, hallanarkoja peltoja, jotka tuskin ollenkaan viettivät järveen päin, ja juuri sen tähden miehellä ja paikalla olikin nimenä Matalamaa.

Saaren niitty oli korea kesäpuvussa. Kuin tuuli siellä puhalteli keveästi ja lauhkeasti ja käänteli vatukkapensasten lehdistä nurean puolen näkyviin, taivutti ruohot ja kukat varovasti alas, silloin loisti niitty kaikilta mahdollisilta vihreän vivahduksilta. Ylhäällä mäen harjalla, jossa ruoho oli lyhyttä, kasvoi neilikoita, käenkukkia, päivänkukkia ja kissankelloja. Keskipalkoilla ojenteli apilas vaaleanpunaisia pallojansa ja alimpana, ennen kuin sara, ruoko ja kahila alkoivat, levitteli koiranputki komeita valkokinoksiaan, joiden ympärillä kihisi miljoonittain polttiaisia ja itikoita.