Читать книгу Petsamon rata: Isänmaallinen unelma - Jalmari Kara - Страница 6

Sisällysluettelo

Kipinästä syttyy metsäpalo; se leviää ensin hiljaa ja tasaisesti, mutta kun tuuli herää, silloin se vasta hulmahtaa täyteen liekkiin.

Oy. Petsamon jutussa oli kieltämättä tuulena J. V. Laakson hyvä-tuuli.

Sanomalehtien uutiset olivat todellakin ensin pieniä kuin kipinät. Porvarislehtien palstoilta kuvastui se sanoaksemme konditsionaalinen ja syrjäänvetääntyvä tyyli, jonka nämä lehdet olivat ottaneet uskonnokseen ja kehittäneet huippuunsa.

Huomiotaherättävä anomus.

Säästyvätkö valtiolta Petsamon radan kustannukset?

Saamiemme tietojen mukaan on Osakeyhtiö Petsamo jättänyt valtioneuvoston kirjaajankonttoriin anomuksen, jossa yhtiö pyytää — ei enempää eikä vähempää kuin lupaa rakennuttaa radan Rovaniemeltä Petsamon Jäämeren satamaan. Yhtiö tarjoutunee, vaikka erinäisillä ehdoilla, suorittamaan itse kaikki radan aiheuttamat kustannukset ja, mikä omituisinta, sitoutunee korvauksetta luovuttamaan radan valtiolle niin pian kuin se on valmistunut.

Mielestämme näyttää tarpeettomalta ratkaiseva kannanotto anomukseen nähden, kunnes asiantuntijat ovat antaneet siitä lausuntonsa ja asianomaiset virastot sen käsitelleet. Merkillepantavana seikkana lienee kuitenkin mainittava, että mikäli luotettavalta taholta olemme kuulleet, Oy Petsamo on äskettäin kohottanut osakepääomansa 300 miljoonaan markkaan ja ollevat osakkaat maan ensimmäisiä rahamiehiä. Näyttäisi siis mielestämme kuin olisi isänmaan etua ja kehitystä harrastavain kansalaisten syytä toivoa, että tämä ihmeellinen anomus, jonka vertaista tuskin löytynee maamme kehityshistoriassa, saattaisi kauan päiväjärjestyksessä olleen Petsamon ratakysymyksen onnelliseen ja liike-elämällemme suotuisaan ratkaisuun.

Suomen Sosiaalidemokraatin äänilaji oli jo kokonaan toinen. Heti otsakkeissa oli tyypillinen leima:

Ensi luokan anomus.

Mikä käryää suurporvariston nenään pohjoisessa?

Se selitti anomuksen paljoa tarkemmin kuin porvarilehdet, sijoittaen sinne tänne sulkeiden välissä olevia huuto- ja kysymysmerkkejä erinomaisella taidolla. Ja sitten se lausui:

— — —

Vielä enemmän kuin itse anomus ihmetyttää meitä anojan loppuhuomautus, joka kaiketi pyytää olla jonkinlainen isänmaallisuuden vakuutus. Meidän on suoraan tunnustettava, että me emme ole koskaan tällaista isänmaallisuutta porvareissa huomanneet. Miten he ovatkin silanneet toimenpiteensä suurisanaisella isänmaallisuuden kullalla, aina on sen alta rumasti irvistänyt itsekkäitä pyyteitä. Mutta kenties Oy Petsamo tahtoo näyttää, että suuryhtiöittemme joukossa, jotka niin verrattomalla taidolla ovat kiertäneet itsensä veroista vapaaksi, on yksi sellainenkin, joka antaa enemmän kuin pyydetään. Miten tahansa, syytä on joka tapauksessa kysyä: mikä käryää pohjoisessa porvarin nokkaan?

Mutta Suomen Työmies ampui heti järeällä tykistöllä. Sekin selosti anomuksen tarkkaan ja hyökkäsi sitten suoraa päätä asian ytimeen, ilman minkäänmoisia turhanpäiväisiä hienosteluja:

Kapitaalin uusi rynnistys.

Silmät auki, proletaarit!

— — —

Kas siinä porvariston uusi loistotemppu, mutta luokkatietoisuuteen heränneitä työläisiä ei sillä petetä! Työläiset, ottakaa huomioon, millä rahalla porvaristo rakentaa tuon ratansa. Se on sen puristanut hikenä teidän ruumiistanne, se on sen takonut teidän lastenne leivästä. Ja kuitenkin se sanoo tekevänsä lahjoituksen isänmaalle! Mutta mitä se lahjoittaa? Teidän tuskanne, terveytenne, teidän lastenne terveyden se heittää kuin pelaaja pöydälle, yhä suuremman voiton toivossa, menettämättä itse mitään. Porvaristo pitää kynsin hampain kiinni yksityisomaisuuden säilyttämisestä. Kuinka se silloin uhraisi mitään valtiolle, yhteiskunnalle, ellei sillä olisi voiton toiveita? Silmät auki, köyhälistö! Sitä rataa pitkin, jonka se rakentaa, se kuljettaa työläiset nääntymään Lapin metsiin, kaivoksiin, tunturien pakkaseen. Se vie teitä tuhansittain erämaahan kuolemaan ja kasvattaa kapitaaliaan. Muistakaa pohjoisia tukkityömaita täisine kämppineen! Mutta herännyt proletariaatti on nouseva puolustamaan oikeuksiaan.

Nämä sanomalehtikirjoitukset, jotka pieneltä osaltaan niin selvästi kuvastivat maamme puolue-elämää, otti yleisö vastaan väsähtäneellä äänettömyydellä. Se ei jaksanut syventyä siihen, mitä anomus sisälsi, ja sitäpaitsi useat pitivät koko juttua pelkkänä humpuukina. Se oli tottunut paljoa jännittävämpiin tapahtumiin, suurkavalluksiin, murhiin, parjauksiin.

Mutta keinottelijat nostivat päätään ja vainusivat ilmaa. Maatilojen, metsien ja koskien ostajia syöksyi pohjoiseen. He pyöriskelivät niiden maa-alueiden ympärillä, joita anomuksessa oli kosketeltu, mutta pahasti heidän nenänsä kärähtivät: yhtiö oli jo ostanut ne tilukset, jotka se oli katsonut tarpeellisiksi, ja ympärillä olevat omistajat olivat suunnattomasti kohottaneet hintoja, joka omisti neliömetrin maata, se ei myönyt sitä enää millään, vaan odotti joka hetki löytävänsä siitä puhdasta kultaa, tai saavansa suonpalasesta miljoonan. Huhu oli ehtinyt pohjan perille ennemmin kuin keinottelijat; uskossaan lujan kansan murtumaton rintama oli heitä vastassa.

Tämä taas vuorostaan antoi jutulle uutta pohjaa. Yhtiö oli ostanut maa-aloja, se oli kiinnittänyt niihin rahaa, siis sillä täytyi olla tosi mielessä. Sanomalehdet vaikenivat, mutta huhu suureni ja sai yhä kummallisempia muotoja. Vihdoin se sai sanomalehtien haastattelijat valtaansa.

Nämä ryntäsivät sankoin parvin yhtiön osakkaiden kimppuun, ja mitä jyrkempää vastarintaa he kohtasivat, sitä innokkaammiksi he tulivat. Pankkiiri Kaski vastaili rahamiehen kohteliaisuudella, ettei hän tiennyt suunnitelmista kerrassaan mitään, ne kun olivat yhtiön teknikkojen laatimat ja johtokunnan tarkastamat, eikä hän kuulunut johtokuntaan. Kapteeni Liir oli onneksi merellä ja insinööri Johansson Chicagossa, uhrina ei ollut enää muita kuin insinööri Jäkälä ja J. V. Laakso. Mutta Jäkälä ei ottanut ketään vastaan ja Laakso puhui pelkkiä hassutuksia.

Silloin neekerit kerrassaan raivostuivat. Joku heistä yritteli runoilla, oli tietävinään enemmän kuin tiesikään, mutta silloin olivat toiset yksimielisinä kiskomassa häntä alas piedestaaliltaan. Sanomalehtien palstoilla alkoi näkyä miltei seisovana otsikkona "Oy. Petsamon juttu", mutta sen alla ei ollut suuria ja yleisö alkoi hermostua.

Jäkälän hotellihuoneistossa, jossa hän tilapäisesti asui, kävi tuon tuostakin nuuskijoita, mutta hän käänsi, kuten sanottu, heidät ovelta. Eräälle hän joutui kerran itse avaamaan oven.

— Saisinko silmänräpäyksen puhutella insinööriä?

— Ei hän ole kotona.

— Mutta tunnenhan minä teidät, herra insinööri! Silloin Jäkälä kohotti suuren harppinsa, joka hänelle oli unohtunut käteen ja joka välähti kuin tikarin terä. Hän tiuskaisi hirveällä äänellä:

— Ja kuitenkin seisotte siinä vielä!

Tunkeilija kääntyi kuin tuulenkela ja syöksyi alas portaita kolme askelta kerrallaan, kaikuvan naurunhohotuksen saattamana.

Kipinästä oli syttynyt tulipalo; mutta silloin tuli luuli, J. V.

Laakson hyvä-tuuli.

J. V. Laakson piirustuskonttorissa oli piirtäjänä muuan teollisuuskoulun käynyt mies, joka oli kommunisti. Mies oli nuori ja perin hiljainen, täydellinen kalpeakasvoinen uneksijatyyppi. Erikoisen lahjakas hän ei ollut, mutta hän oli työteliäs ja hänen piirustuksensa olivat niin viivakauniit ja puhtaat kuin painosta tulleet. Ja J. V. Laakso oli mies, joka osasi käyttää hyväkseen tällaista kykyä ja maksaa kunnollisia palkkoja.

Mutta sitten yllätti J. V. Laakso Suomen Työmiehen neekerin haastattelemasta tätä piirtäjää. Ovensa läpi hän kuuli selvästi:

—… Niin, jos saan mitään tietää. Mutta en minä tiedä mitään.

— Tietysti sitten omalle lehdelle. Ei toki muille, missään tapauksessa.

— No kyllä, kyllä.

Silloin J. V. Laakson ihravatsa alkoi hyllyä, pienet silmät kiiluivat ja siristyivät, ja terve hammasrivistö alkoi kuin mikäkin syöttölaitos rullata sikaria suupielestä toiseen lerpallaan olevan ja aina vähän mustan alahuulen päällä. Hän otti kynän, rullasi vielä hetken aikaa sikaria ja alkoi sitten kirjoittaa.

Kun hän oli saanut tekeleensä valmiiksi, kutsutti hän piirtäjän luokseen.

— Minä olen kuullut, että te olette kommunisti, jyrähti kuin ukkospilvestä paksukarvaisten kulmien rypistyessä.

Mies vastasi aivan suoraan, hiljaisella äänellään:

— Kyllä minä lukeudun siihen puolueeseen. Silloin jysähti J. V.

Laakson lihava nyrkki pöytään.

— Vai sillä tavalla! Te vähäksytte palkkaanne! Te katsotte, että minä imen teidän hikenne ja verenne! Mutta sellaisia miehiä minä en tarvitse, hyvä herra. En jumaliste!

— Ei… eihän se sitä, herra tirehtööri. Ky-kyllä palkkani on hyvä… kovin hyvä.

— Niin minäkin arvelen.

Syntyi hiljaisuus, mutta sitten J. V. Laakso jatkoi:

— Tiedättekö, mikä se paikka on, jossa te teette työtä?

Ei vastausta.

— Se on minun piirustuskonttorini, minun piirustuskonttorini, herra.

Mutta tietäkää, ettei se ole mikään tietotoimisto.

Ei vieläkään vastausta.

— Minä en elätä sanomalehtimiehiä piirustuskonttorissani. Joka ei elä minun työstäni, se saa mennä.

J. V. Laakso piti taiteellisen paussin; sitten hän jatkoi paljoa tyynemmin:

— Minä olen tavannut nuuskijoita luonanne. Jos tahdotte jäädä paikallenne, niin ottakaa tämä, kirjoittakaa se puhtaaksi ja lähettäkää tuolle nuuskijalle nimikirjoituksellanne varustettuna. Sanokaa saaneenne sen vaikka helvetistä, se ei minua liikuta.

Tuskan hiki kihoili miehen otsalta ja käsi vavahteli, kun hän ankaralta isännältään otti paperin ja alkoi sitä lukea. Mutta pian hän rauhoittui, jonkinlainen valo levisi kasvoille ja hän huomautti:

— Eivät he tätä paina, herra tirehtööri.

— Painavatpa tai ei, ette ole siitä vastuussa. Te vain lähetätte sen, ettekä selitä sanaakaan. Työhön!

Mutta piirtäjä erehtyi. Suomen Työmies painoi sepustuksen. Tapahtumalla oli ensinnäkin se seuraus, että piirtäjä erosi puolueesta, jonka arvostelukykyä hänen oli pakko vähäksyä, ja kunnostautui sittemmin loistavalla tavalla Petsamon rata-asiassa. Mutta sillä oli paljon muitakin seurauksia.

Tekele itse, sellaisena kuin sen Suomen Työmies painoi, kuului seuraavasti:

Petsamon ratasuunnitelma.

Luotettavalta taholta saamiemme tietojen mukaan on Oy. Petsamon paljon puhuttu ratasuunnitelma seuraava:

Kuten tunnettua on kaikkien arktisten ratojen suhteen huomattava, että itse rakennustyö jää verrattain vähäpätöiseksi niihin vaikeuksiin verraten, jotka sittemmin esiintyvät, kun rata on suojattava lumelta ja pidettävä selvänä. Tämän huomatakseen tarvitsee vain palauttaa muistiin ne usein vuorokausia kestävät liikenneseisaukset, jotka ovat sattuneet Narvikin radalla, vaikka siellä olosuhteet ovat paljoa suotuisemmat kuin meillä. Tästä syystä on yhtiö suunnitellut Petsamon radan ilmaradaksi, mikä suunnitelma lienee ainoa mahdollinen. Suurin vaikeus on jännitystornien rakentamisessa. Kun aiotaan käyttää dermitoitua peronaali-teräsköyttä, jonka kestävyyskokeet, kuten muistettanee, puolitoista vuotta sitten herättivät koko tieteellisen ja teknillisen maailman hämmästystä, toivoo yhtiö voivansa tehdä jännevälit 20 km. pitkiksi. (Kordillieerien vastavalmistuneella radalla ne ovat kuten tunnettua 12 km.) Kuljetusvoimana on sähkö. Vaunut tehdään Lagrangen menettelytavan mukaan kovennetusta aluminiumi-selluloidista, joten ne saadaan sekä keveiksi että siromuotoisiksi. — Suuria vaikeuksia on esiintynyt ratkaistaessa, miten ilmaradan lastivaunut siirretään ilman uutta purkamista ja lastausta tavallisiin rautatievaunuihin. Yhtiö aikoo tehdä lukuisan määrän lavettia, joiden päälle ilmaradan vaunut ilman muuta lasketaan. Laskeminen tapahtuu insinööri Johanssonin kaksitasoisen liukusillan avulla, jolla Chicagon tehdasradoilla on hyvällä menestyksellä kokeiltu.

Yleisöä nauratti, mutta vielä enemmän nauratti sanomalehtimiehiä. Heitä nauratti niin, että heitä lopulta alkoi säälittää, ja heidän ivansa ei enää ollut ilkeätä, vaan suopean sydämellistä. Uutinen kierteli kaikki maan sanomalehdet, edustaen maailman suurinta ankkaa. Siihen liitettiin erinomaisen vaatimattomia huomautuksia: "Me emme tosin ole koskaan kuulleet Kordillieerien radasta, jonka j.n.e." "Emme ole tilaisuudessa toteamaan, missä määrin Lagrangen kovennettu aluminiumiselluloidi, jota emme tunne, on omiaan j.n.e."

Mutta J. V. Laakso ei osannut pitää suutaan kiinni; yleisö sai kuin saikin tietää, mistä uutinen oli lähtöisin. "Tuulispää", jolleka koko juttu oli mitä oivallisin herkkupala, julkaisi koko sivun kuvan, jossa J. V. Laakso kiiti huimaavassa korkeudessa ja mitä fantastisimmassa vaunussa istuen yli lumipeitteisten tunturien. Kuvassa oli kolme loistokohtaa: J. V. Laakson vatsa, alahuuli ja puolen metrin pituinen sikaari. Ja alhaalla ihmetteli Suomen Työmies jätkän puvussa: "ihminen ei ole mikään rautalangalla kävelijä." Yläotsikkona oli Petsamon rata ja alhaalla: J. V. Laakso kiitää "dermitoitua peronaali-teräsköyttä" pitkin…

Mutta silloin raivostunut ja kostonhaluinen Suomen Työmies löysi onnellisemmat kalavedet. Sen puoluepiiriin kuului henkilöitä, jotka olivat paljon nähneet; kaivosmiehiä, lastaajia, tehtaantyöläisiä. Yhtäkkiä se veti päivänvaloon kokonaisen unohtuneiden tapausten sarjan.

Ensin se teki ärsyttävän kysymyksen:

Mistä on Oy. Petsamo saanut miljoonansa?

Sitten se julkaisi seuraavan palasen:

— — —

"Tahdomme palauttaa yleisön mieleen osia siitä lausunnosta, jonka

tullihallituksen pääjohtaja V. Poppius antoi Uuden Suomen haastattelijalle jo v. 1920. (Haastattelu on julkaistu Uuden Suomen numerossa marraskuun 19 p:ltä 1920.)

"Kaikesta päättäen ei salakuljetus täällä, kuten ei osin muuallakaan, ole pelkkää yksityistä yritteliäisyyttä, vaan on muodostettu vankkoja yhtiöitä [harvennus meidän], jotka jakavat voitot ja tappiot.

"Tiheän puhelinverkon, merkkitulien ja laukausten avulla saavat 'liikemiehet' aina väestöltä tiedon, jos vaara uhkaa.

"Suurilla voitoillaan kykenevät salakuljettajat hankkimaan nopeakulkuisia aluksia, joiden kanssa valtion alukset eivät kykene kilpailemaan."

Sen jälkeen se alkoi ladella yksityistapauksia:

Oliko unohdettu Ab. Spritförädling Oy:n juttu? Mainittu yhtiö oli kieltolain takia pakotettu panemaan tehtaansa seisomaan. Mutta jonkun ajan kuluttua sen vuokrasi salaperäinen yhtymä, joka tarvitsi tislauskoneita konsentreerattujen happojen valmistukseen. Tehdas toimi kuukausimääriä erinomaisella menestyksellä, kunnes huhu tiesi kertoa, että tehtaan valmistama happo on mitä oivallisinta pöytäviinaa. Tutkimus pantiin toimeen, pieni, mutta mitättömän pieni viinamäärä takavarikoitiin — mutta salaperäinen yhtymä oli tipotiessään. Ab. Spritförädling Oy. saattoi päivänselvästi osoittaa, että se oli vuokrannut tehtaansa koneineen tarkoitusta varten, joka ei ollut rikollinen. Kieltolain perusteella se siis sai pitää tehtaansa ja tislauskojeensa. — Mutta nyt me kysymme: kuka oli takaamassa salaperäistä kadonnutta yhtymää? Vastaus kuuluu J. V. Laakso.

Entäs Berglundin apteekin juttu! Tutkimukset osoittivat, että noin vuoden ajan oli apteekista myöty väkijuomia aivan vapaasti, kuten vanhanaikaisesta väkijuomakaupasta. Mutta apteekkari oli koko ajan oleskellut ulkomailla ja liikettä hoiti proviisori Lange — mies, jota kauan etsittiin eikä mistään löydetty. Kuka oli tämä proviisori? Pankkiiri Väinö Kasken serkku. Ja missä viipyi apteekkari Berglund? Chicagossa, insinööri Johanssonin vieraana.

Entäs höyrylaiva "Onyx"? Se poikkesi Turun satamaan, mutta sitä ei laskettu maihin, koska saatiin selville, että se oli täynnä virolaista spriitä. Kapteeni tosin päivänselvästi osoitti, että kaikki sprii oli maksettu ja laillisessa järjestyksessä tilattu Tukholmaan, jonne laiva oli matkalla, vaikka se tärkeitten asioiden takia oli poikennut Turkuun. Mutta huhu tietää kertoa, ettei tämä spriilasti koskaan tullut Tukholmaan. Olipa miten tahansa, laivan omisti kapteeni A. Liir ja sprii oli kotoisin virolaisesta tehtaasta, jonka pääosakas oli insinööri Antti Jäkälä.

Me huomautamme, että näissä jutuissa loistaa viisi kirkasta tähteä, viisi nimeä: Oy. Petsamon osakkeenomistajien nimet. Ja me kysymme: Mistä on Oy. Petsamo saanut satalukuiset miljoonansa?

Nousi hirmuinen myrsky. Sanomalehdet vatkasivat asiaa sinne ja tänne. Yhä uusia juttuja keksittiin, omituisia tapahtumia, joihin Petsamo yhtiön osakkaiden nimet olivat sekaantuneet. Mutta kaikki ne olivat yhtä hämäriä, ja puolustajia löytyi yhtä paljon kuin syyttäjiäkin. Kuten meillä kaikki asiat, niin tämäkin tehtiin puoluekysymykseksi. Porvarislehdet koettivat säilyttää maltillisen puolueettomuuden varjon, Sosialidemokraatti ivasi: sen uutiset olivat asiallisia, mutta otsikot puhuivat selvää kieltä. Ja kommunistilehdet ärhentelivät kuin koira suden kimpussa.

Kipinästä oli syttynyt palo; se leveni ensin tasaisesti; mutta sitten sattui siihen tuuli ja se hulmahti täyteen liekkiin; se oli J. V. Laakson hyvä-tuuli.

Ja loppupisteenä oli Sosialidemokraatin kirjoitus:

— — —

Näiden seikkojen johdosta me palautamme lukijakunnan mieleen ne huhut, jotka varsin itsepäisinä liikkuivat maan sanomalehdistössä joitakuita vuosia sitten: Silloinhan väitettiin, että oli olemassa kokonainen liikemiesten yhtymä, joka oli vallannut maassa rehoittavan väkijuomien salakaupan ja tehnyt siitä miljoonia tuottavan afäärin. Se tutkijakunta, joka sosialiministeriön raittiusosaston johdolla määrättiin ottamaan selvää asiasta, ei voinut paljastaa liigan olemassaoloa, mutta ei se saattanut sitä kieltääkään. Me emme tahdo väittää mitään, mutta me kiinnitämme huomiota siihen, että tutkintopöytäkirjoissa hyvin usein toistuvat Oy. Petsamon kuuluisiksi tulleiden osakkaiden nimet.

Mutta me vaadimme ehdottomasti, että asiassa on toimeenpantava tutkimus. Valtio ei ole oikeutettu vastaanottamaan sellaisen yhtiön tarjousta, jonka rahavarat saattavat olla hankitut voimassaolevia lakeja rikkomalla. Sellaista ei tämä kansa koskaan salli tapahtuvan. Pantakoon toimeen perusteellinen tutkimus, se on jyrkkä vaatimuksemme.

Tämän kirjoituksen jälkeen tuli hiljaisuus: sanomalehdissä kierteli vain uutinen, että Oy. Petsamo, joka niin kylmäverisesti tähän asti oli vaiennut, oli nostanut kanteen Suomen Työmiestä vastaan julkisesta häväistyksestä.

Juttu kesti kauan ja pöytäkirjat venyivät hirveän laajoiksi. Mutta muuten se oli yhtiölle loistava: ei ainoatakaan parjausta voitu näyttää toteen, vieläpä osakkaiden kuuluisat keinottelujututkin selvenivät ja esiintyivät toisessa valossa, niissä ei ollut mitään rikollista. Suomen Työmies tuomittiin sakkoihin ja oikeus puhdisti Oy. Petsamon maineen kirkkaaksi kuin aurinko.

Kun päätös jutussa oli annettu, oli se heti luettavana maan kaikissa tunnetuimmissa sanomalehdissä, suurena kokosivun ilmoituksena ja isoilla kirjasimilla painettuna.

Silloin julkinen sana vaikeni.

* * * * *

Mutta sillä aikaa kiertelivät Oy:n erikoissuunnitelmat virastojen ja asiantuntijain tutkittavina. Niitä seurasi yhtiön nimenomainen määräys, jonka mukaan, siihen nähden, että ne sisälsivät suunnitelmia ja laitteita, jotka teknillisesti katsoen olivat kokonaan uusia, ehdottomasti kiellettiin antamasta niistä mitään tietoa julkisuuteen.