Читать книгу Kuvauksia metsäelämästä sivistyksen äärimmäisellä rajalla eli Natty Bumpon elämänvaiheet - James Fenimore Cooper - Страница 4

Sisällysluettelo

Chingachgook ja Hirventappaja. — Wah-ta-Wah'in vapauttaminen.

Wah-ta-Wah tai Hist-oh-Hist, niinkuin tämä nimi kuuluu englannin kielellä [Suomen kielellä: Ääneti-oi-Ääneti], oli eräs nuori delavarelais-tyttö, jonka Chingachgook oli kihlannut. Hänet olivat Irokesit tai Mingot, niinkuin Hirventappaja heitä nimitti, vähää ennen vanginneet, ja sen mukaan kuin Hetty Hutter, Bisamrotta-linnasen omistajan tytär tiesi kertoa, oleskeli hän vartioineen järven rannan läheisyydessä. Hetty oli, näet, myöskin ollut indianien vankina, mutta ollen heikkopäinen, oli hän päästetty vapaaksi ja palannut kotiinsa. Hist (näin kutsumme lyhyyden vuoksi indianitarta) oli häntä myöten laittanut sanan sulholleen, ilmoittaen koettavansa tavata häntä eräässä osoitetussa paikassa seuraavana yönä, silloin kuin eräs suuri, kirkas tähti ensi kerran näkyi kunnasten takaa. Chingachgookin ja Hirventappajan tärkeimpänä tarkoitusperänä oli nyt tavata Histiä ja jos mahdollista vapauttaa hänet vankeudesta.

He ryhtyivät täyttämään tätä vaarallista ja vaikeata tehtävää sellaisella jäykkyydellä ja tyyneydellä, kuin se olisi ollut heidän kahdeskymmenes, eikä ensimmäinen sotaretkensä. Indiani asettui ruuhen kokan puolelle, ikäänkuin lähemmäksi sitä kaunista vankia, jonka aikoivat vapauttaa, ja Hirventappaja istui perää pitämään.

Hirventappaja ei ohjannut ruuhta suoraan sitä nientä kohti, jonka yläpuolelle Hist oli määrännyt yhdyntäpaikan, vaan käänsi sen kokan viisto-suuntaan järven keskustaan päin, jonka kautta se paikka, missä vihollinen oli, joutui suoraan heidän eteensä ja he sitä paitse pääsivät soutamasta ympäriinsä rantaa pitkin. Vaikka ei oltu tiedusteltu Chingachgookin mieltä tämän suunnan suhteen, joka näytti vievän hänet päinvastaiselle taholle kuin tarkoitus oli, niin käsitti hän kuitenkin paikalla tämän kulkusuunnan välttämättömäksi ja jatkoi tyynesti soutamistansa. Muutamissa minuutissa kulki ruuhi tarpeellisen matkan päähän, jolloin molemmat nuorukaiset ikäänkuin luonnonvetoisesta sopimuksesta lopettivat soutamisen, ja ruuhi pysähtyi melkein paikalla.

Pimeys pikemmin lisääntyi kuin väheni, vaan kumminkin voi vielä siitä paikasta, jossa seikkailijamme olivat, eroittaa vuorten haahmo-piirteet. Turhaan katseli kuitenkin Chingachgook itäänpäin nähdäkseen edes vilaukselta tuota merkiksi määrättyä tähteä, sillä vaikka pilvet olivat hieman hajonneet taivaan-ranteella, olivat ne kumminkin kylliksi paksut kätkemään kaikki niiden takana olevat esineet.

Seikkailijat pitivät nyt hiljaisen keskustelun ajankulusta, ja Hirventappaja väitti, että muutamia minuutia vielä kuluisi ennenkuin tähti kohoisi taivaanranteelle, vaan Chingachgook malttamattomuudessaan selitti yön jo pitkälle kuluneen ja vakuutti kihlattunsa varmaankin jo odottavan häntä rannalla. Hän menettelikin oman mielipiteensä mukaan, ja suurimmalla taidolla ja varovaisuudella ohjattiin siis ruuhi määrättyä yhdyntäpaikkaa kohti. Airoja nostettiin ja laskettiin veteen ihan äänettömästi, ja kun oli päästy noin sadan kyynärän päähän rannasta, veti Chingachgook aironsa ruuheen ja tarttui pyssyynsä. Tultuansa lähemmäs rantaa, huomasivat miehet laskeneensa liian paljon pohjoista kohti, ja kun sentähden oli muutettu suuntaa, näytti ruuhi paljaan vainun voimalla liikkuvan eteenpäin; niin varovaiset olivat kaikki sen liikkeet.

Kun sen pohja viimeinkin raappi rannan hiekkaa, astui Chingachgook maalle ja tutki varovaisesti rantaa ruuhen kummaltakin puolelta. Histiä tiedusteleminen oli kumminkin turhaa, ja takaisin palattuaan piti hän hiljaisen keskustelun Hirventappajan kanssa, joka myöskin oli noussut maalle. Indiani väitti heidän erehtyneen yhdyntäpaikan suhteen, jota vastoin hänen ystävänsä selitti, että olivat tainneet erehtyä ajan suhteen. Heidän tästä vielä keskustellessa, hajosivat pilvet hieman ja tuo odotettu tähti kimelti esiin erään männyn oksien välistä. Tämä oli kaikin puolin hyvä enne, ja nuorukaiset seisoivat pyssyjensä nojassa tarkasti kuunnellen lähenevien askelten rapinaa. Usein kuului ääniä, joihin sekaantui tukahutettuja lasten huutoja ja indianilais-naisten alhaista, mutta soinnukasta naurua. Koska metsäläiset ovat erittäin varovaisia ja harvoin tarinoivat kovalla äänellä, ymmärsivät seikkailijamme nyt kuuluvista äänistä, että leiri oli läheisyydessä. Mutta vaikka he valkean loisteesta, joka valaisi korkeampia puunoksia, voivat huomata tulen olevan viritetyn metsään, oli kumminkin heidän olopaikastaan mahdoton päättää kuinka likellä se oli.

Neljänneksen tuntia kestäneen levottoman, mieltä jännittävän odotuksen perästä ehdoitti Hirventappaja, että soutaisivat niemen ympäri ja, jos mahdollista, koettaisivat silmätä leiriin, nähdäkseen minkätähden Hist ei tullutkaan. Indiani kieltäytyi kumminkin vakaasti lähtemästä paikaltaan, syystä osoittaen kuinka julmasti tyttö pettyisi, jos heidän poissa ollessaan saapuisi yhdyntäpaikalle. Hirventappaja hyväksyi ystävänsä mainitseman syyn, tarjoutui yksinänsä soutamaan niemen ympäri ja lykkäsi ruuhen veteen; mutta Chingachgook kätkihe rannalle oleviin pensaisiin odottamaan jotakuta myötäistä tapausta, joka voisi edistää hänen tuumiansa.

Suurimmalla varovaisuudella ryhtyi Hirventappaja panemaan vaarallista hankettansa toimeen, ja äänetönnä kiiti ruuhi tyventä vedenpintaa myöten, niin nopeasti ja kepeästi kuin vesilintu. Hetken aikaa soudettuaan havaitsi hän niin äkkiä tulen, että rupesi pelkäämään varomattomasti uskaltaneensa sen valaisemaan piiriin. Mutta yksi ainoa silmäys kun oli vakuuttanut häntä siitä, ett'eivät indianit, niinkauan kuin pysyivät valaistun paikan keskessä, voineet huomata häntä, pysäytti hän ruuhen ja alkoi tehdä havaintoja tältä edulliselta asemapaikaltaan.

Suuri nuotio, joka oli tehty sekä leirin valaisemista että tuon kohtalaisen ruu'an valmistamista varten, leimusi kirkkaasti tällä hetkellä, sillä kuivia puita oli juuri siihen viskattu. Se valaisi metsän lehväkaarrosta, ja leirin koko ala sai niin valoisaksi kuin siinä olisi palanut sadottain vahakynttilöitä. Useimmat työt olivat päättyneet, nälkäisimmätkin lapset olivat saaneet tarpeensa niistä yltäkylläisistä ravintoaineista, joita metsästäjät ja kalastajat olivat hankkineet — sanalla sanoen, kaikki näyttivät olevan tuossa velttouden ja yleisen puutumisen tilassa, joka seuraa hyvää ateriaa ja hyvin lopetettua päivätyötä.

Useita sotilaita oli poissa, mutta taaimpana perällä puoleksi makasi maassa tai istui selät puita vasten kahdeksan tai kymmenen metsäläistä, laiskeliaan levon uskollisina esikuvina. Jokaisella oli aseet likellä saatavina, joko nojattuina samaa puuta vasten kuin omistaja itsekin, taikka huolettomasti pantuina varalle omistajan ruumiin päälle. Mutta kaikkein enimmän herättivät Hirventappajan huomiota vaimot ja lapset, jotka yhteen ryhmään asettuneina, pysyivät toisiansa lähellä. Edelliset nauroivat ja juttelivat tavallisella hiljaisella, herttaisella tavallaan, vaikka se, joka tunsi indianien tavat, helposti voi huomata ett'ei kaikki asiat olleet aivan sillä kannalla, kuin niiden olisi pitänyt olla. Useimmat nuoret naiset näyttivät iloisilta ja suruttomilta, vaan muuan vanha akka istui erillään itsekseen, ja hänen valppaasta, tyytymättömästä katseestaan huomasi metsästäjä, että ämmä oli saanut päälliköiltä jonkun vähemmän hauskan tehtävän.

Innolla ja levottomasti, vaikka turhaan, tirkisteli Hirventappaja Histiä nähdäkseen; häntä ei näkynyt missään. Väliin säpsähti hän, kun oli kuulevinaan Histin nauravan, mutta nuo suloiset, sointuvat sävelet, jotka ovat niin tavalliset intianilaisnaisten äänelle, pettivät hänen korviansa. Viimmein kuuli hän vanhan akan puhuvan kovasti ja vihaisesti, ja nyt huomasi hän taaempana puiden välissä pari mustaa hahmoa, jotka totellen kutsumusta tulivat lähemmäksi tulen valaisemaan piiriin. Ensin näkyi nuori sotilas ja sitten kaksi nuorta naista; toisen näistä tunsi Hirventappaja heti delavarilais-tytöksi. Nyt hän ymmärsi millä kannalla asiat olivat. Indianien epäluulo oli jostakin syystä herännyt ja he olivat niin tarkasti vahtineet tyttöä, ett'ei hän voinut tulla sovitulle yhdyntäpaikalle. Useita kertoja katsahti Hist taivasta kohti nähdäkseen edes vilaukselta sitä tähteä, jonka itse oli määrännyt aiotun kohtaamisen merkiksi, mutta turhaan. Huolettoman näköisenä käyskenneltyään leirissä vielä jonkun aikaa, istahti hän seuralaisensa kanssa muiden naisten joukkoon, jonka jälkeen vanha ämmäkin vaihtoi istumapaikkansa mieluisampaan sellaiseen — varma todiste siitä, että hänen siihen asti oli täytynyt pitää tyttöä tarkalla silmällä.

Hirventappaja ei oikeen tiennyt, mitä hänen nyt oli tekeminen. Hän tiesi kyllä, ett'ei hän millään mokomin voinut saada Chingachgookia palaamaan takaisin koettammatta miten kuten vapauttaa rakastettuansa, ja hänen oma jalomielinen luonteensa pakoitti häntä olemaan ystävänsä apuna tässä vaikeassa tehtävässä. Hänen oli välttämättömästi saatava selville minkä katoksen alla Hist tuli yötä majailemaan; mutta jos hän viipyisi liian kauan poissa, oli pelättävä että hänen ystävänsä, malttamaton kun oli, ryhtyisi johonkuhun varomattomaan yritykseen. Hän päätti sentähden palata takaisin tyyneydellään ja varovaisuudellaan laimentamaan Delavarilaisen tulista intoa, ja kymmenen tai viistoista minuutia sen jälkeen, kun oli lähtenyt maallenousu-paikasta, tuli hän siihen takaisin.

Asiain laita ilmoitettiin nyt Chingachgookille, ja uusi tuuma, vaikutettuna idianien leiripaikan muuttamisesta ja heissä heränneestä epäluulosta, laadittiin hetimiten. Pantuaan ruuhen niin, että Hist sen havaitsisi, jos tulisi rantaan ennen heidän takasin palaamistansa, tarkastivat nuorukaiset aseitansa ja valmistausivat astumaan metsään. Koko tuo järveen pistävä kannas oli tuskin kahden tynnyrinalan suuruinen, ja itse niemeke, jossa leiri oli, oli tuskin puolen sen kokoinen. Siinä kasvoi enimmästä päästä tammia, joiden vasta korkealla ilmassa rungosta lähtevät oksat synnyttivät tuuhean lehväkaarroksen. Maa kohosi vähän kannaksen keskustaa kohti, jonka kautta niemi jakaantui pohjoiseen ja eteläiseen puoliskoon. Viimeksi mainitulle olivat Huronit tehneet tulen, luullen maan laadun salaavan heidät vihollisiltansa linnasessa, joka oli heistä pohjoiseen päin. Kaikkia näitä eri seikkoja oli Hirventappaja tutkinut, ja matalan maanselänteen kätkeminä, hiipivät ystävämme indianien huomaamatta aina tuon turvaavan rintasuojan tykö saakka.

Tässä pysähtyivät he nyt asemaa tutkiaksensa. Tuli leimusi vielä kirkkaana; pimeys peitti leirin taustan — mutta etupuoli, ollen kirkkaasti valaistuna, paljasti metsäläiset, vaan salasi heidän vihollisensa. Molemmat seikkailijamme hiipivät nyt suurimmalla varovaisuudella selänteen laidalle, tarkasti varoen etteivät tulen valolle paljastaneet kirkkaita pyssyn-piippujaan tai muuta ruumiinsa osaa kuin kasvot.

Leiri oli nyt ihan toisennäköinen kuin se Hirventappajan järveltä katsellessa oli ollut. Ylt'ympäri leimuavaa tulta istui kaatuneiden puiden päällä kolmetoista sotilasta, hartaasti keskustellen keskenänsä. Naiset olivat tunkeuneet yhteen joukkoon ja olivat melkeen kohtisuorassa Hirventappajan ja tulen välillä, joka tuskin voi olla enemmän kuin kolmenkymmenen kyynärän päässä hänestä. Vaikka naiset puhelivat hiljaisella äänellä, olivat he kumminkin niin likellä seikkailijoitamme, että nämät voivat kuulla koko lauseitakin, ja Hirventappaja tunsi kuinka hiljaiset väreet vavahuttelivat hänen ystävätänsä, tämän kuullessa niitä suloisia sanoja, joita tuli Histin kauniilta huulilta.

"Delavarilaiset ovat naisia," sanoi eräs Huroni-tyttö ylenkatseella Histille. "Metsävuohikaan ei peljästy kuullessansa metsästäjän astuntaa. Kuka on elämässään kuullut nuoren delavarilaisen sotilaan nimeä mainittavan."

"Kuka on elämässään kuullut nuoren delavarilaisen sotilaan nimeä mainittavan," kertoi Histi vakaalla äänellä. "Vaikka Tamenund itse nyt on niin vanha kuin hongat vuorella tai kotkat ilmassa, niin on hän kumminkin kerran ollut nuorena; hänen nimensä tunnettiin suuresta valtamerestä aina läntisiin sisävesiin saakka. Entäs Unkasin suku? Missä löytyy toinen niin mahtava suku, vaikka keltanaamat ovat kyntäessään mullistelleet sen hautoja ja poleksineet sen luita? Lentävätkö kotkat niin korkealle, onko metsävuohi niin nopea tai pantteri niin rohkea? Eikö tässä suvussa löydy yhtään nuorta sotilasta? Huronilais-tytöt avatkoot vähän enemmän silmiänsä, niin saanevat nähdä erään, Chingachgook nimisen, joka on solakka kuin nuori saarni, notkea kuin hickori-puu.

Kun tyttö vertailemalla puhuen, käski kumppaneitansa avaamaan silmänsä, niin saisivat nähdä Chingachgookin, survasi Hirventappaja ystävätään kylkeen nauraen tavallista hiljaista, hyvänsävyistä nauruaan. Toinen hymyili, mutta puhujattaren lauseet miellyttivät häntä niin suuresti ja hänen äänensä sävelet olivat niin suloiset, ett'ei mikään satunnainen tapaus olisi voinut vetää hänen huomiotansa toisaalle.

Hän viittasi ystävätänsä kyykistymään sen verran, että täydellisesti piiloutuisi vihollisilta, ja matki sitten erään pienen amerikalaisen oravan ääntä niin hyvästi, että Hirventappajakin oli siitä pettyä. Huronit eivät ottaneet huomioonsa tätä metsissä niin tavallista ääntä, mutta Hist herkesi paikalla puhumasta ja istui liikkumattomana. Hän maltti kuitenkin mieltänsä eikä kääntynyt sinnepäin, vaikka tämä merkki, joka ilmoitti hänen sulhonsa olevan läheisyydessä, oli hänelle yhtä suloinen kuin serenadi sivistyneelle neitoselle. Hän oli tahtovinaan jatkaa sanasotaa, vaikk'ei tämä tapahtunut tavallisella elävyydellä ja sukkeluudella; mitä hän nyt puhui, sen lausui hän paremmin vaan syötiksi, jolla viekottelisi vastustajiansa huokeaan voittoon, tarkoittamatta itse päästä voittajaksi tarinassa. Vihdoin, kun kiistelijät olivat väsyneet ja nousivat istuiltaan mennäksensä levolle, uskalsi Hist ensi kerran kääntää päätään sinnepäin, mistä merkki oli annettu. Tämän teki hän mitä luonnollisemmalla tavalla; hän, näet, ojensi käsiään ja haukotteli, ikäänkuin häntä olisi hyvinkin nukuttanut. Oravan ääni kuului uudestaan, ja tyttö tiesi varmaan, missä paikassa sulho oli kätkössä, vaikk'ei voinut häntä nähdä.

Se hetki oli nyt tullut, jolloin Histin täytyi ryhtyä toimiin. Hänelle oli osoitettu makuupaikaksi muuan pieni kota eli lehtimaja, joka oli ihan likellä hänen istumapaikkaansa, ja seurakumppalina oli hänellä tuo jo mainittu vanha akka. Jos hän kerran oli majan sisässä, ja vartijatar, kuten tavallista, makaamassa sisäänkäytävän suulla, niin oli kaikki pakenemisen toivo melkeen mahdoton, ja millä hetkellä hyvänsä voi hän saada käskyn mennä levolle. Onneksi huusi eräs sotilas tällä hetkellä vanhaa vaimoa luoksensa ja käski hänen mennä juomavettä noutamaan. Niemen pohjoispuolella oli oiva lähde, ja vaimo otti leilin puun oksalta, ja, käskien Histin seurata, ohjasi hän kulkunsa harjannetta kohti mennäkseen sen poikki niemen toiselle puolen. Kaiken tämän huomasivat ja käsittivät seikkailijamme, jotka sentähden vetäysivät taammas varjoon, kunnes molemmat naiset olivat menneet ohitse. Juuri heidän sivutse kulkiessansa, kuului taas oravan ääni, ja tuo vanha huronilais-vaimo kummeksi kun nämät pienet eläimet näin myöhään olivat valveella ja liikkeellä, johon Hist vastasi vähää ennen kuulleensa saman äänen pari kertaa ja arveli että tuo pieni raukka odotti myöhäisen iltasen jäännöksiä.

Tyytyen tähän selitykseen, jatkoi akka matkaansa molempien nuorten miesten läheltä seuraamana. Kun leili oli vedellä täytetty, lähdettiin paluumatkalle, jolloin vanha vaimo, joka toisella kädellä kovasti piti kiinni Histin kalvosimesta, yht'äkkiä tunsi niin kovasti tartuttavan kurkkuunsa, että hänen täytyi päästää vanki vapaaksi ja hädin tuskin voi pusertaa rinnastaan rähisevän, tukahtuneen äänen. Chingachgook kietoi käsivartensa Histin vyötäreen ympäri ja syöksi hänen kanssaan metsään.

Hirventappaja sormitteli edelleen akan kaulaa, kuin urkuin käsittimiä, antaen hänelle aika ajoin vähän hengähtämisen tilaisuutta, vaan sitten jälleen puristaen niin, että hän oli vähällä tukehtua. Vaimo käytti kuitenkin yhtä hengähdyksen hetkeä hyväkseen ja päästi huudon, joka paikalla herätti meteliä leirissä. Soturit hypähtivät heti nuotiolta juoksuun, ja lyhyen hetken perästä kolme tai neljä heistä ilmestyi harjanteelle, piirtyen himmeässä valossa kummituksen kaltaisiksi. Nyt oli jo korkea aika metsästäjän perääntyä. Kampittaen vankinsa, ja puristaen hänen kurkkuaan vielä jäähyväisiksi, tehden näin aivan yhtä paljon vangin lannistumattomien yritysten vuoksi saada aikaan hälytys kuin perusteltuna menettelytapana, hän jätti tämän selälleen ja siirtyi pensaikkoa kohti, kivääri valmiina, pää hartioiden yllä, kuten puolustautuva leijona.