Читать книгу Wakefieldin kappalainen - Oliver Goldsmith, Оливер Голдсмит - Страница 8

Lemmenjuttu, joka ei suurtakaan onnea ennusta, mutta josta saattaa olla paljokin seurauksia.

Seuraavana aamuna tuli mr Burchell taaskin meille. Nuo hänen tiheät käyntinsä eivät minua oikein miellyttäneet, ja siihen minulla oli omat syyni, mutta enhän kumminkaan saattanut kieltää häneltä seuraa ja sijaa takkani ääressä. Työtä hän tosin teki enemmän kuin minkä hänen kestittämisensä maksoi, sillä ripeästi hän puuhasi yhdessä meidän kanssamme, oli nenimmäisenä niittämässä ja päällimmäisnä pieleksellä. Sitä paitsi oli hänellä aina jotain hauskaa sanottavana ajan ratoksi ja työssä virvoitukseksi. Hän oli kerrassaan niin omituinen ja järkevä, että minä pidin hänestä, nauraen ja säälien häntä samalla. Ainoa, mikä minusta oli vastenmielistä, oli hänen kernas silmänsä minun tyttäreeni. Hän tapasi sanoa häntä leikillään pikku morsiamekseen, ja milloin hän kummallekin tyttöselle nauhakimpun toi, sai Sofia aina kauniimman. En tiedä, mikä lienee syynä ollutkaan, mutta päivä päivältä hän vaan kävi miellyttävämmäksi, hänen älynsä esiintyi yhä loistavampana ja hänen yksinkertaisuutensa tiesi yhä enemmän syvää elämän viisautta.

Me söimme ateriat ulkona niityllä. Pöytäliina levitettiin kahisevain heinäin päälle, ja siinä sitä sitten istuttiin tai paremmin sanoen loiottiin yksinkertaisen aterian ympärillä. Mr Burchell piti huolta siitä, että kaikki olivat hilpeällä mielin. Hauskuuden lisäksi viserteli rastaspari kilpaa läheisissä pensaissa, kesy punakerttu tuli noukkimaan murenoita käsistä, ja jok'ainoa ääni oli kuin rauhan kajahdusta.

– Aina kun tällä tapaa istutaan, – virkkoi Sofia, – aina johtuvat mieleeni ne kaksi lempiväistä, jotka, niinkuin mr Gay niin kauniisti kuvailee, toisiansa syleillen kuolivat salaman iskeminä. Siinä on jotain niin liikuttavaa tuossa kuvauksessa, että olen satakin kertaa lukenut sen yhä uudestaan ja aina yhtä suurella ihastuksella.

– Minun mielestäni, – virkkoi poikani, ovat kauniimmatkin kohdat siinä koko joukon heikommat kuin Ovidion Acis ja Galateassa. Roomalainen runoilija osaa paremmin käyttää vastakohtia, ja tästä, jos se vain taiteellisesti käsitellään, riippuu liikuttavan kuvauksen koko voima.

– Merkillistä, – arveli mr Burchell, – kuinka nuo teidän mainitsemanne runoilijat ovat, kumpikin kotimaassansa, samalla tavalla kehittäneet runoaistia väärään suuntaan, sullomalla säkeet täyteen epiteetejä. Vähempikykyiset ovat huomanneet helpoksi matkia heidän puutteitansa, ja runous Englannissa, niinkuin keisarikunnan viimeisinä aikoina Roomassakin, ei ole muuta kuin kokoelma loistavia kuvia, vailla suunnitelmaa ja keskinäistä yhteyttä, kokonainen jono epiteetejä, jotka helähtävät kauniilta, mutta eivät kohota tunnetta. Mutta, hyvä neiti, muita tässä moittiessani, te kenties katsotte asianmukaiseksi, että annan teille tilaisuutta maksaa samalla mitalla. Enkä minä tätä huomautusta olisi tehnytkään, ellei olisi tarkoitukseni siten päästä esittämään tälle seuralle ballaadia, jossa, niin virheellinen kuin se muutoin onkaan, ei ainakaan ole edellä mainituita vikoja.

Ballaadi

Tätä ballaadia näkyi Sofia kuuntelevan mielihyvällä, jopa hellin tuntein.

Mutta äkkiä häiritsi meidän rauhaamme pyssyn laukaus aivan lähellä. Heti sen jälkeen syöksi muuan mies pensas-aidan läpi saalistaan noutamaan. Se oli squiren kotisaarnaaja. Hän oli ampunut yhden niitä rastaita, jotka niin monasti olivat meidän ratoksemme laulelleet. Niin läheinen kova laukaus oli säikäyttänyt meidän tyttäremme. Sofian minä huomasin painautuneen peloissaan mr Burchellin syliin suojaa hakemaan. Metsästäjä tuli esiin ja pyysi anteeksi, että oli häirinnyt meitä, vakuuttaen, ett'ei hän tiennyt meidän olevan niin lähellä. Hän istahti nuoremman tyttäreni viereen ja, metsämiehen tapaan, tarjosi hänelle tän'aamuisen saaliinsa. Toinen oli jo kieltäymäisillään, mutta salainen silmäys äidiltä sai hänet korjaamaan erehdyksensä ja vastaan-ottamaan tarjouksen, vaikka jonkunlaisella epäröimiselläkin. Vaimoni ei malttanut taaskaan olla ilmituomatta ylpeyttään: hän kuiskasi näet minulle huomanneensa, kuinka Sofia oli tehnyt kotisaarnaajaan yhtä valtavan vaikutuksen kuin Olivia squireen. Minä puolestani luulin, ja paremmallakin syyllä, Sofian huomion kääntyneen aivan toisaanne.

Kotisaarnaajan asiana oli tehdä meille tiedoksi, että mr Thornhill oli hankkinut soittoniekkoja ja virvoituksia ja aikoo tänä iltana toimittaa nuorille neitosille tanssiaiset kuutamossa nurmikolla pappilan edustalla.

– Täytyy tunnustaa, – jatkoi hän, – että minä erityisistä syistä tahdoin olla ensimmäinen tämän sanan saatannassa. Toivon näet, että palkinnoksi saan miss Sofian lupautumaan minun tanssikumppalikseni.

Tyttäreni vastasi, ett'ei hänellä ole mitään sitä vastaan, jos se vaan kunnialla tapahtua taitaa.

– Mutta kas tässä, – lisäsi hän, katsahtaen mr Burchelliin, – tässä on muuan gentleman, joka on ollut minun toverinani päivän töissä, ja kohtuullistahan on, että hän tulee osalle päivän huvituksiinkin.

Mr Burchell kiitti häntä hänen ystävällisyydestään, mutta luovutti hänet kotisaarnaajalle, lisäten, että hänen täytyy tänä iltana astua vielä viisi peninkulmaa erääsen taloon, jonne hänet on kutsuttu uutisjuhlan viettoon.

Tuo kieltäytyminen tuntui minusta hiukan omituiselta. Enkä saattanut sitäkään käsittää, kuinka minun ymmärtäväinen Sofiani saattaa noin taloudellisesti rappiolla olevalle miehelle antaa etusijan sellaisen rinnalla, jolla on paljoa suurempia tulevaisuuden toiveita. Mutta samoin kuin miehet useimmiten osaavat oikeaan, naisten ansioita arvostellessansa, samoin naisetkin usein arvostelevat meitä oikein. Eri sukupuolet näkyvät olevan määrätyt toistensa tähystelijöiksi ja kumpikin omalla tavallaan parhaiten pystyvän tarkastelemaan toistansa.