Читать книгу Peloponneesolais-sota - Thucydides - Страница 3

Sisällysluettelo

Ateenalainen Thukydides on kirjoittanut Peloponneesolaisten ja Ateenalaisten välisen sodan historian. Hän ryhtyi keräilemään aineksia heti sodan alussa, sillä hän aavisti sen tulevan siihenastisia sotia tärkeämmäksi ja merkillisemmäksi, nähdessään, mitenkä nämä molemmat kansakunnat tähän aikaan kaikin puolin vankasti kiireestä kantapäähän olivat sotatarpeilla varustetut, ja lisäksi vielä, miten kaikki muutkin Helleenit joko heti taikka jonkun ajan mietittyänsä yhtyivät toiseen tai toiseen taistelevaan puolueeseen. Ja tämä sota onkin epäilemättä valtavin liike, mikä on kohdannut niin hyvin Helleenejä kuin joitakuita läheisiä barbareja, jopa miltei koko ihmiskuntaa. Sillä joskin tämän sodan edellä käypiä ja vieläkin vanhempia tapahtumia etäisten aikain takia on mahdoton tarkalleen tutkia, niin luulen kumminkin, luodessani katseeni mahdollisimman pitkälle taaksepäin, luotettavista tosiasioista päättäen, niiden olleen vähäpätöisiä niin sotavarustuksissansa kuin muissakin suhteissa.

Hellaassa, kuten maata nykyisin kutsutaan, ei ollut muinoin vakinaisia asukkaita, vaan asuinpaikkoja muutettiin alituisesti. Oli näet tavallista, että tuumittelematta luovutettiin maa väkevämmälle. Siihen aikaan ei ollut mitään kansainvälistä kauppaliikettä, sillä matkustaminen sekä maitse että meritse oli vaaranalaista. Asukkaat koettivat maastaan saada ainoastaan elintarpeensa, eikä niinmuodoin säästövaroja koottu; ja kun ei kukaan, vihollista peläten, huolinut pysyväisemmin viljellä maataan, kun vielä suojaavia linnoituksia puuttui, niin eipä asuinpaikkojen muutto tuntunutkaan vaikealta. Luulihan sitäpaitsi jokainen missä tahansa voivansa hankkia itsellensä päivän elatuksen. Näin muodoin ei muinoin löytynyt suuruutensa eikä varallisuutensa kautta mahtavia kaupunkeja eikä liioin muita linnoitettuja paikkoja. Nämä asuinpaikkainmuutokset tapahtuivat eniten viljavimmissa maakunnissa, nykyisessä Tessaliassa, Boiootiassa ja suurimmassa osassa Peloponneesosta, ei kumminkaan Arkadiassa. Kun asuinmaansa hedelmällisyyden kautta jotkut suvut olivat hankkineet suurenpuoleisia varoja, syntyi tästä mullistuksia aikaan saavia rettelöitä, muun muassa juuri ulkonaisten hyökkääjien puolelta. Täten on Attika, johon sen huonon maaperän takia tällaiset rettelöt eivät ammoisista ajoista asti ole koskeneet, säilyttänyt vanhan väestönsä. Että asukkaiden vaihtuminen on estänyt muita maakuntia edistymästä samassa määrin, kuin Attika, todistaa sekin seikka, että muusta Hellaasta sodan tahi levottomuuksien sattuessa maanpakoon karkoitetut mahtimiehet kääntyivät Ateenalaisten puoleen ja saivat heiltä varman asuinpaikan. Kun pakolaisille näet suotiin kansalaisoikeus, kasvoi jo aikaisin kaupungin väkiluku, niin että myöhemmin, Attikan maakunnan tultua liian ahtaaksi, Jooniaankin lähetettiin siirtolaisia.

Muinaishelleenien heikkoutta osottaa minusta sekin seikka, ettei Hellas ennen Troian sotaa ryhtynyt mihinkään yhteiseen yritykseen. En luule edes, että vielä siihen aikaan koko maata kutsuttiinkaan Hellaaksi ja että tätä nimitystä ylipäätään tunnettiinkaan ennen Deukalionin pojan, Helleenin, aikoja, vaan että joka heimolla oli oma nimensä, joista varsinkin Pelasgos-nimeä käytettiin yleisessä merkityksessä. Vasta kun Helleen ja hänen poikansa olivat tulleet mahtaviksi Ftiootiksessa ja kun heitä kutsuttiin avuksi muihin kaupunkeihin, tuli Helleen-nimi muutamien heimojen yhteisnimitykseksi, saamatta kuitenkaan pitkiin aikoihin yleistä merkitystä. Tästä on meillä Homeeros pätevänä todistajana. Sillä vaikka hän eli paljoa myöhemmin Troian sotaa, ei hän sen vaiheita kuvatessaan tällä nimellä kertaakaan kutsu koko sotajoukkoa, vaan ainoasti Akilleyksen johdolla taistelevia Ftiootteja, jotka siis hänen mielestänsä olivat ensimmäiset Helleenit. Yleisnimityksenä esiintyvät hänen runoissansa Danait, Argiivit ja Akaialaiset. Eikä hän liioin puhu barbareista, joka mielestäni johtuu siitä, ettei näiden vastakohtana vielä Helleenejä kutsuttu millään yhteisellä erikoisnimellä. Kuten jo edellä olemme maininneet, eivät nämä kansanheimot, joilla, vaikkakin asuivat eri kaupungeissa, oli yhteinen kieli ja myöhemmin yhteinen nimi, ennen Troian sotaa ole ryhtyneet mihinkään yhteiseen yritykseen heikkoutensa ja kulkuneuvojen puutteellisuuden takia. Mutta tähänkin sotaretkeen he ryhtyivät vasta sitten, kun olivat tottuneet meriliikkeeseen.

Tarun mukaan oli Minoos ensimmäinen, joka oli hankkinut itselleen laivaston. Tämän avulla hän piti hallussaan melkein kaikkia nykyisiä Helleeniläisiä vesiä ja Kykladien saaria. Useimmat näistä saarista saivat hänen toimestansa ensimmäiset asukkaansa, kun hän niistä oli karkottanut Kaarialaiset ja asettanut poikansa niiden hallitsijoiksi. Mikäli tiedetään, hävitti hän niinikään voimiensa takaa merirosvot näiltä vesiltä, voidaksensa sitä varmenmin niitä verottaa.

Meriliikkeen vilkastuttua harjottivat näet Helleenit, samoin kuin rannikolla asuvat barbaritkin, merirosvoutta vaikutusvaltaisimpien miestensä johdolla, jotka tällaisiin yrityksiin yhtyivät sekä oman voiton himosta että hankkiaksensa elatusta tarvitseville. He hyökkäsivät linnoittamattomiin ja kylien tapaan rakennettuihin kaupunkeihin, ryöstivät niitä ja hankkivat pääasiallisesti tästä elatuksensa, pitämättä rosvoutta minään häpeällisenä toimena, vaan mieluummin jonkunlaisena kunniana. Tämä katsantokanta on vielä nytkin vallalla muutamissa mannermaan kansoissa, niinkuin myöskin muinaisilla runoilijoilla, jotka kaikkialla runoissansa antavat asukasten kysyä tulijoilta, ovatko he merirosvoja, josta näemme, etteivät ne, joilta näin kysytään, yhtä vähän kuin kyselijätkään, pitäneet tätä tointa häpeällisenä. Itse mannermaallakin käytiin rosvoretkillä toistensa luona. Vielä nytkin kohtaamme monin paikoin Hellasta tämän katsantotavan, kuten Otsolilaisilla Lokreilla, Aitoolialaisilla, Akarnaanialaisilla ja sen seudun muillakin mannermaalaisilla. Aseiden alituinen kantaminen on näet näillä jäännös muinaisesta rosvoelämästä.

Ennenmuinoin kantoivat kaikki Hellaan asukkaat aseita, koska asunnot eivät olleet linnoitetut, eivätkä he vaaratta voineet käydä toistensa luona: aseet kuuluivat jokapäiväiseen pukuun, samaten kuin barbareilla. Että tämä tapa oli yleinen kaikkialla, näkyy niistä Helleeneistä, jotka vielä nytkin sitä noudattavat. Ateenalaiset olivat ensimmäiset, jotka jättivät aseet ja noudattivat säyseämpiä tapoja. Eikä ole kauan siitä, kuin iäkkäät vanhukset vielä pelkästä turhamaisuudesta pukeutuivat liinaisiin alusvaatteisiin ja poimivat hiukset päälaelle sirkkaneuloilla. Tämä koristelutapa onkin vanhemmassa ikäpolvessa Joonialaisten kesken juuri heidän ja Ateenalaisten välisen sukulaisuuden tähden päässyt käytäntöön. Lakedaimonilaiset olivat ensimmäiset, jotka käyttivät nykyajan lyhyitä takkeja, kuten ylipäätään tämän kansan varakkaammat henkilöt muissakin elämäntavoissa lähentelevät rahvasta. He olivat myöskin ensimmäiset, jotka yleisissä voimisteluharjoituksissa riisuivat vaatteensa ja hieroivat ruumiinsa öljyllä. Sillä ennenmuinoin sitoivat itse Olympiankin kilpailijat verhon vyötäisilleen, josta tavasta vasta äskettäin on luovuttu. Vielä nytkin käyttävät barbarit, varsinkin Aasialaiset, vyötäisverhoa, kilpaillessansa nyrkkitaistelussa tai painiskelussa. Muinaishelleeneillä oli monta muutakin tapaa, jotka olivat heille ja barbareille yhteisiä.

Kaikki uudemmat kaupungit niiltä ajoilta, jolloin laivaliike oli jo turvallisempi ja varallisuus yleisempi, ovat rakennetut rannikolle ja muureilla varustetuille niemiköille sekä laivaliikkeen helpottamiseksi että varovaisuudesta naapurikaupunkeja vastaan. Vanhemmat kaupungit sitävastoin rakennettiin etäämmälle merenrannasta vielä kauan jatkuvan merirosvouden takia, osaksi mannermaalle, osaksi saarille. Sillä rosvot ryöstivät sekä toisiltaan että muilta, jotka asuivat lähellä merta, joskaan eivät aivan rannikolla. Ja ne kaupungit sijaitsevat vielä nytkin etäällä rannasta.

Varsinkin saarilla asuvat Kaarialaiset ja Foiniikialaiset olivat merirosvoja; sillä useimmat saaret olivat näiden hallussa. Sitä todistaa seuraava tosiasia: kun Ateenalaiset viime sodassa puhdistivat Deelos-saaren ja poistivat tälle saarelle haudattujen arkut, niin kävi selville, että enemmän kuin puolet niihin haudatuista oli Kaarialaisia, jotka tunnettiin heidän ruumiin mukaan hautaan pannuista sotapuvuistaan ja heidän vielä nytkin käyttämästään hautaustavasta.

Mutta kun Minoos oli saanut laivaston kuntoon, muuttui Helleenien keskinen meriliike vilkkaammaksi. Sillä hän karkotti rosvot saarilta ja toi niihin melkein kaikkiin toisia asukkaita. Samaten olivat rannikkolaiset, tultuansa varakkaammiksi, lujemmin varustaneet asuinpaikkojansa, ja muutamat rikkaammat olivat ympäröineet ne muureillakin. Koska nyt kukin tavoitteli omaa voittoansa, antautui halvempi kansa rikkaitten palvelijoiksi, ja mahtavat tekivät rikkauksiensa avulla pienemmät kaupungit valtansa alaisiksi. Tällä kannalla olivat maan asiat, kun Helleenit myöhemmin ryhtyivät sotaan Troiaa vastaan.

Agamemnoon näyttää minusta ennemmin kaikkia aikalaisiansa voittavalla sotavoimallansa, kuin Tyndareokselle vannotun valansa kautta, pakottaneen Heleenan kosijat yhtymään tähän sotaretkeen. Sillä ne Peloponneesolaiset, jotka tarkemmin ovat tutkineet muinaistaruja, kertovat, että Pelops oli ensin niiden rikkauksien avulla, jotka hänellä oli, kun hän Aasiasta saapui Peloponneesokseen köyhien ihmisten luo, anastanut vallan ja, vaikkakin muukalainen, antanut nimensä tälle maalle, ja että hänen jälkeläisensä vielä olivat suurentaneet tätä valtaa. He kertovat niinikään, että Eyrysteys lähtiessänsä sotaretkelle Attikaan, jossa Herakleidit hänet surmasivat, oli uskonut Mykeenen hallituksen Atreukselle, joka oli hänen enonsa. Atreus sattui näet kertomuksen mukaan olemaan siellä paossa Krysipoksen murhan tähden, peläten isänsä vihaa. Kun ei Eyrysteys palannut kotiin, ryhtyi Atreus Mykeeneläisten omalla suostumuksella, koska hän heistä näytti mahtavalta mieheltä, ja koska hän oli kansan suosima, hallitsemaan Mykeeneläisiä ja kaikkia Eyrysteyksen valtaan kuuluneita maita, ja täten olivat Pelopsin jälkeläiset syrjäyttäneet Perseidit. Saatuansa kaiken vallan haltuunsa, näkyy Agamemnoon, joka laivastonsakin kautta oli muita mahtavampi, siis enemmän pelolla kuin osanottajien vapaasta tahdosta koonneen sotajoukon puheenaolevaa sotaretkeä varten. Hän näkyy myöskin ottaneen osaa sotaan suuremmalla laivastolla kuin muut ja vieläpä luovuttaneen laivoja Arkadilaisillekin, kuten Homeeroksesta näemme, jos vain voi luottaa häneen. Agamemnoonista sanoo Homeeros, hänen ottaessaan valtikan vastaan:

"Useita saaria hallitsi hän ja Argoksen kokonaan."

Mannermaalaisena hän ei olisi voinut pitää vallassaan muita kuin läheisiä saaria, joita ei ollut monta, ellei hänellä olisi ollut jotensakin väkevä laivasto. Tästä sotaretkestä voi myöskin päätellä, millaiset Hellaan olot ennen sitä olivat.

Jos kohtakin Mykeene oli pieni, ja vaikkakin useimmat silloiset kaupungit nyt näyttävät vähäpätöisiltä, niin ei sillä suinkaan ole todistettu, ettei tämä retki olisi ollut sen vertainen, miksi sitä runoilijat kuvailevat, ja mitä siitä muinaistaru kertoo. Sillä jos esim. Lakedaimonilaisten kaupunki häviäisi, eikä siitä jäisi muuta kuin temppelit ja rakennusten perustukset, niin nousisi luullakseni pitkän ajan kuluttua silloisessa kansassa suuri epäilys siitä, tokko koko Lakedaimonilaisten mahti on ollutkaan sen maineen vertainen. Ja kuitenkin hallitsevat he kahta viidettä osaa Peloponneesosta ja johtavat koko niemimaata samoin kuin useita muitakin liittolaisia sen ulkopuolella. Itse asiassa heidän kaupunkinsa näyttää vähäpätöiseltä, koska se ei muodosta mitään yhteenrakennettua kaupunkia eikä ole koristettu komeilla temppeleillä eikä mahtavilla rakennuksilla, vaan on rakennettu kylän tapaan, kuten muinoin Hellaassa rakennettiin. Jos sitävastoin Ateenaa kohtaisi sama kohtalo, näyttäisi se, ulkonäöstä päättäen, kahta vertaa voimakkaammalta, kuin onkaan. On siis katsottava enemmän kaupunkien valtaa kuin ulkonäköä, ja niillä perusteilla on Troian sotaretki pidettävä entisiä suurempana, mutta nykyistä sotaa vähäpätöisempänä, jos tässä kohden Homeeroksen runoihin voi luottaa. Mutta vaikka Homeeros runoilijana tietenkin liiottelee, niin Troian retki kuitenkin näyttää jokseenkin vähäpätöiseltä. Sillä 1,200 aluksesta hänen kertomuksensa mukaan oli Boiootialaisten laivoissa 120 miestä kussakin, mutta Filokteeteen laivoissa 50, jotka luvut hän luultavasti on maininnut, toisen suurimpana, toisen pienimpänä määränä. Muitten laivojen suuruudesta hän laivaluettelossaan ei mainitse mitään. Hän sanoo nimenomaan, että kaikki soutajat Filokteeteen laivoissa olivat sotamiehiä ja että kaikki soutajat olivat jousimiehiä. Muuta joutokansaa kuin kuninkaat ja korkeimmat johtajat ei juuri aluksissa ollut, varsinkin kun piti viedä mukana yli meren sotavarustuksia, ja kun alukset olivat kannettomia, rakennetut vanhaan tapaan kuten ryöstölaivat. Jos ottaa keskiluvun suurimmista ja pienimmistä laivoista, niin ei tämä sotajoukko ollut suuri, ollakseen koko Hellaan lähettämä.

Syynä tähän oli enemmän puute varoista kuin asukkaista. Sillä elintarpeitten puutteen takia toivat he mukanaan pienemmän sotajoukon, nimittäin ainoastaan niin suuren, kuin he sodassa toivoivat voivansa elättää maan tuotteilla. Saavuttuansa perille, voittivat he tappelun, joka selviää siitä, että he rakensivat muurin leirin suojaksi. Tässä ensi taistelussa he eivät kumminkaan näy käyttäneen koko sotavoimaansa, vaan antaneen osan sotajoukostansa harjottaa maanviljelystä Kersoneesoksessa ja rosvoilla elinkeinokseen. Kun Helleenit näin jakautuivat, kävi Troialaisille mahdolliseksi puollustautua kymmenen vuotta, kun heidän kulloinkin oli taisteltava vain yksityisiä joukkioita vastaan. Jos Helleeneillä, sotatanterelle saapuessansa, olisi ollut kylliksi ruokavaroja, ja jos he yhtämittaa, harjottamatta maanviljelystä ja rosvoutta, olisivat käyneet sotaa koko sotavoimallansa, niin he helposti olisivat ylivoimallansa valloittaneet Troian; ja koskapa he hajanaisinakin pitivät puoliaan aina kulloinkin läsnäolevilla joukoillansa, niin olisivathan he säännöllisellä piirityksellä vähemmässä ajassa ja vähemmällä vaivalla saaneet kaupungin valtaansa. Mutta varojen puutteesta olivat kaikki sotaretket ennen Troian sotaa vähäpätöiset, eikä itse tämäkään retki, joka kylläkin on sitä edellisiä kuuluisampi, kumminkaan, valmistuksista päättäen, vastaa sitä mainetta, joka siitä runoilijain korupuheiden kautta on syntynyt.

Koska vielä Troian sodan jälestäkin Hellaassa kesti asukasten vaellusta ja asuinpaikkojen muuttoa, niin maa ei rauhattomuuksien tähden voinut edistyä. Ja kun Helleenit vasta pitkän ajan kuluttua palasivat Troiasta, johtui siitä kaupungeissa kaikenlaisia mullistuksia ja monenmoisia levottomuuksia. Toisten täytyi silloin poistua ja rakentaa itselleen kaupunki uuteen paikkaan. Niinpä Boiootialaiset, sitten kun Tessalialaiset olivat karkottaneet heidät Arneesta 60 vuonna Troian valloittamisen jälkeen, asettuivat asumaan nykyiseen Boiootiaan, jota ennen kutsuttiin Kadmolaismaaksi. Osa heistä oli jo ennen asettunut tänne asumaan ja täältä lähtenyt sotaretkelle Troiaa vastaan. 80:tenä vuonna Troian sodan jälkeen valloittivat Doorilaiset Herakleen jälkeläisten johdolla Peloponneesoksen. Vaivoin pääsi Hellas vihdoin pitkän ajan kuluttua rauhaan, jolloin loppuivat asukasten muuttelemiset, ja nyt se alkoi lähettää siirtolaisia, Ateenalaiset valtasivat Joonian ja useimmat saaret, Peloponneesolaiset taas suurimman osan Italiaa ja Sikeliaa sekä eri seutuja Hellaasta. Kaikki nämä maat tulivat vasta Troian sodan jälestä asutuiksi.

Sittenkuin Helleenit olivat tulleet mahtavammiksi ja enemmän kuin ennen hankkineet itselleen rikkauksia, nousi tulojen lisääntyessä itsevaltiaita myöskin niissä kaupungeissa, missä aikaisemmin oli ollut määrättyjä etuoikeuksia nauttiva perinnöllinen kuninkuus. Nyt rakensivat Helleenit laivojakin ja ryhtyivät enemmän meriä kulkemaan. Korintolaisten sanotaan olleen ensimmäiset Helleenit, jotka rakensivat miltei nykytapaisia laivoja, ja Korintos lienee Hellaan ensimmäinen kaupunki, missä on rakennettu kolmisoutuja. Korintolainen laivanrakentaja Ameinokles näyttää valmistaneen Samolaisille neljä laivaa. Ameinokles saapui Samolaisten luo noin kolmisen sataa vuotta ennen tämän sodan loppua. Aikaisin meritaistelu, josta me jotakin tiedämme, on Korintolaisten ja Kerkyyralaisten välinen taistelu, mistä tapauksesta ylempänä mainittuun aikaan saakka on kulunut noin 260 vuotta. Kun Korintoksen kaupunki näet sijaitsee maakannaksella, niin oli siellä jo alusta alkaen ollut suuremmoinen kauppaliike. Ja kun Helleenit yleensä silloin ylläpitivät keskinäistä liikettä enemmän maitse kuin meritse, niin yhtä hyvin ne, jotka asuivat Peloponneesoksessa, kuin sen ulkopuolella asuvat, kulkivat Korinton kannaksen yli, matkustaessansa toistensa luo. Tämän kautta tulivat Korintolaiset tavattoman rikkaiksi, jota myös muinaiset runoilijat ovat tahtoneet osottaa antamalla Korintokselle nimityksen "varakas". Mutta kun Helleenit tästälähtien yhä enemmän rupesivat harjottamaan meriliikettä, puhdistivat Korintolaiset laivojensa avulla meren merirosvoista, ja anastivat kaupungilleen sekä maa- että merikaupan, jonka johdosta tämä kaupunki varallisuuden kasvaessa paisui mitä mahtavimmaksi. Ensimmäisen Persialaisten kuninkaan Kyyroksen ja hänen poikansa Kambyyseen hallitessa oli Joonialaisilla vahva laivasto, niin että he sodissa, jota he kävivät Kyyröstä vastaan, jonkun aikaa ylläpitivät herruutta sikäläisillä vesillä. Samaten saattoi Polykrates, joka Kambyyseen aikana hallitsi Samos-saarta, suuren laivastonsa avulla useita saaria haltuunsa, niiden joukossa Reneian saaren, jonka hän pyhitti Deelolaiselle Apolloonille. Myös Fokaialaiset, kun perustivat Massalian, saivat Karkedonilaisilta voiton meritappelussa.

Edellä mainitut valtiot olivat mahtavimmat merivallat tällä ajalla. Mutta vaikkakin kaikki nämä valtiot olivat syntyneet ja vaurastuneet monta sukupolvea myöhemmin Troian sotaa, niin näkyy heillä kumminkin olleen vallan vähän kolmisoutulaivoja, vaan enimmiten kuten ennenkin 50 miehen soudettavia pitkiä laivoja. Vasta vähää ennen Meedialais-sotaa ja Dareioksen kuolemaa, joka hallitsi Persialaisia Kambyyseen jälestä, oli Sikelian itsevaltiailla, kuten myöskin Kerkyyralaisilla, suuri paljous kolmisoutulaivoja. Nämä olivatkin viimeiset mainittavammat laivastot Hellaassa ennen Kserkseen sotaretkeä. Sillä Aiginalaisten, Ateenalaisten ja muutamien muittenkin laivastot olivat vähäpätöisiä ja parhaasta päästä 50 miehen soudettavia laivoja. Eivätkä nekään laivat, jotka Ateenalaiset, taistelussansa Aiginalaisia vastaan ja raakalaiskansojen hyökkäyksen varalta, olivat rakentaneet Temistokleen neuvosta, ja joilla he myöhemmin kävivät merisotaa, olleet täyskannella varustettuja.

Tällainen oli Helleenien merivoima ennenmuinoin ja vielä kotvan aikaa myöhemminkin. Ne, jotka meriliikettä harrastivat, tulivat aika mahtaviksi sekä hankkimalla rikkauksia että laajentamalla valtaansa. Sillä ne, joilla ei ollut tarpeeksi maata, kävivät laivastoillansa saarien kimppuun ja panivat ne valtansa alle. Mannermaalla sitävastoin ei käyty mitään sotaa, jonka kautta valta-aluetta olisi lisätty. Joskus vain lähimmät naapurikaupungit ahdistivat toisiansa, mutta kauempana kotimaastaan Helleenit eivät käyneet sotaa. Ei ollut vallanalaisia, jotka sellaisessa tarkoituksessa olisivat yhdistyneet suurempiin valtoihin, eivätkä myöskään eri vallat tasavertaisten oikeuksien perusteilla liittyneet toisiinsa, yhteisesti ryhtyäkseen sotaisiin yrityksiin, vaan he taistelivat keskenänsä, kukin naapuriaan vastaan. Ainoastaan Kalkidilaisten ja Eretrialaisten välinen sota oli entisinä aikoina senlaatuinen, että muutkin Helleenit ottivat osaa siihen, jommankumman taistelijan liittolaisina.

Muutoin oli millä mikin seikka esteenä, ettei se voinut päästä oikeaan kukoistukseensa. Niinpä Joonialaisia, kun heidän valtansa alkoi paisua jotenkin suureksi, hätyyttivät Meedialaiset kuninkaat ja etenkin Kyyros, joka oli perinpohjin voittanut Kroisoksen ja laskenut valtansa alle kaikki maat Halys-joesta mereen saakka, sekä kukistivat Helleenien mannermaalla sijaitsevat kaupungit. Myöhemmin valtasi Dareios Foiniikialaisten laivaston avulla myöskin saaret.

Missä Hellaan kaupungissa vaan löytyi itsevaltiaita, niin he katsoivat ainoastaan omaa etuaan taloudellisen tilansa parantamiseksi ja koettivat saavuttaa mahdollisimman turvallisen aseman omissa valtioissansa, ryhtymättä mihinkään suurempaan yritykseen, lukuun ottamatta pienempiä riitaisuuksia, joita syntyi naapurien kesken. Ainoastaan Sikelialaiset itsevaltiaat pääsivät suurempaan mahtavuuteen. Näin oli Hellas kauan aikaa kaikin puolin takapajulla, niin ettei se yhdistetyin voimin ryhtynyt mihinkään merkillisempään yritykseen, eivätkä sen yksityiset valtiotkaan uskaltaneet antautua mitään erikoisempaa toimittamaan.

Vihdoin lopettivat Lakedaimonilaiset omavaltaisten ruhtinasten hallituksen Ateenassa ja suurimmaksi osaksi niissä Hellaan kaupungeissa, joita tähän saakka itsevaltiaat olivat hallinneet, paitsi Sikeliassa. Sillä vaikka Lakedaimon siitä ajasta asti, jolloin nykyiset Doorilaiset asukkaat asettuivat sinne asumaan, enemmän kuin mikään muu kaupunki on ollut pitkällisten sisällisten rauhattomuuksien rasittamana, on sillä vanhimmista ajoista saakka ollut järjestetty hallitusmuoto, eikä se koskaan ole ollut itsevaltiasten hallittavana. Vähän yli 400 vuotta, tämän sodan loppuun asti laskien, on Lakedaimonilaisilla ollut sama valtiomuoto, jonka vallitessa he ovat saavuttaneet mahtavan arvoaseman ja siten myöskin ovat voineet vaikuttaa muitten valtojen asioihin. Muutamia vuosia sen jälkeen, kuin itsevaltius oli hävitetty Hellaan valtioista, taisteltiin tappelu Meedialaisten ja Ateenalaisten välillä Maratonin kentällä. Kymmenentenä vuonna tämän jälkeen tulivat Meedialaiset toistamiseen tavattoman suurella joukolla taivuttamaan Hellaan perinpohjin valtansa alle. Tämän vaaran uhatessa johtivat Lakedaimonilaiset liittoutuneita Helleenejä, jota vastoin Ateenalaiset päättivät Meedialaisten lähestyessä jättää kaupunkinsa tyhjäksi ja astuivat tavaroineen laivoihinsa, turvautuen merionneen. Heti sen jälkeen kuin raakalaisjoukot yhdistetyin voimin oli työnnetty takaisin, liittyivät sekä kuninkaasta luopuneet Helleenit että kummankin kaupungin puolella taistelleet liittolaiset mitkä Ateenaan, mitkä Lakedaimonilaisiin. Sillä kieltämättä olivat nämä molemmat vallat kaikkia muita mahtavammat, toinen maalla, toinen merellä. Heidän ystävyytensä ei kuitenkaan kauan kestänyt, vaan pian syntyi Lakedaimonilaisten ja Ateenalaisten välillä eripuraisuutta, ja ennen pitkää he liittolaistensa avustamina ryhtyivät taisteluun toinen toistansa vastaan. Myöskin muut Helleenit, mikäli missäkin riitaantuivat keskenään, liittyivät jommankumman puolelle. Näin elivät he Meedialaisesta sodasta nykyiseen sisälliseen sotaan saakka, milloin pitäen rauhaa, milloin sotien keskenänsä tai luopuneita liittolaisiansa vastaan, jonka kautta he sotatoimissa kehittyivät sangen korkealle sekä saavuttivat yhä enemmän kokemusta, kun vaaroissa eläen tottuivat niihin.

Lakedaimonilaiset eivät verottaneet johdettavinaan olevia liittolaisiansa, vaan pitivät silmämääränään saattaa näiden keskuudessa voimaan harvavaltaisen hallitusmuodon, joka oli heidän omille pyrinnöilleen edullinen. Ateenalaiset sitävastoin aikaa voittaen anastivat kaupunkien laivastot haltuunsa, paitse Kiolaisten ja Lesbolaisten laivoja, sekä kantoivat kaikilta rahaveroa. Sentähden heidän sotakuntonsa tämän sodan alkaessa oli paljon suurempi, kuin se oli ennen ollut heidän aseliittonsa parainakaan aikoina.

Tällaiset ovat tutkimukseni tulokset muinaisoloista, joiden arvosteleminen on sangen vaivaloinen, jos ei halua umpimähkään luottaa kaikellaisiin tarjollaoleviin todistuksiin. Sillä ihmiset uskovat sokeasti, tarkemmin punnitsematta, mitä vain toiset kertovat heidän omankin maansa entisistä tapahtumista. Niinpä esim. Ateenalaiset ovat siinä luulossa, että Aristogeitoon ja Harmodios tappoivat Hipparkoksen, koska tämä oli tyranni, eivätkä tiedä, että Hippias, ollen vanhin Peisistratoksen pojista, hallitsi, että Hipparkos ja Tessalos olivat hänen veljensä, ja että Aristogeitoon, ja Harmodios juuri määrättynä päivänä ja ratkaisevalla hetkellä, epäillen jonkun liittolaisista ilmaisseen Hippiaalle heidän aikeensa, sentähden jättivät hänet rauhaan. Mutta koska he kumminkin tahtoivat tehdä jotakin uhkarohkeata, ennenkuin heidät otettaisiin kiinni, murhasivat he Hipparkoksen, jonka he tapasivat lähellä Leookorion nimistä temppeliä järjestämässä Panateenalaista juhlakulkuetta. Myöskin muista seikoista on useilla Helleeneillä väärä käsitys, vaikka tapahtumat ovat nykyaikaisia, jotka eivät ole ajan pituuden vuoksi unhottuneet, kuten esim. siitä, että muka Lakedaimonilaisten kuninkailla äänestäessä on kaksi ääntä, ja että siellä muka on ollut Pitanatilainen asejoukkue, jota kumminkaan ei koskaan ole ollut olemassa. Täten useimmat ihmiset eivät viitsi uhrata vaivaa päästäksensä totuuden perille, vaan omaksuvat mieluummin totena sen, mitä he muilta saavat kuulla.

Esitettyjen perusteiden nojalla voi eksymättä pitää todenmukaisena minun tässä tarkastettavina olleita tapahtumia, ken ei halua uskoa, mitä runoilijat liiotellen asioista kertovat, ja mitä muistitietojen keräilijät kirjottavat, enemmän miellyttääksensä kuulijoitaan, kuin esittääkseen totuuden. Useimmat näistä seikoista ovat ajan pituuden tähden muuttuneet tarumaisiksi ja sentähden on melkein mahdoton näyttää muistitietojen keräilijäin kertomuksia vääriksi. Minä luulen, että lukija tulee näkemään, että olen esittänyt asiat, niin vanhat kuin ne ovatkin, mitä pätevimpien todistuksien nojalla. Jos kohta ihmiset ylipäätään pitävätkin sitä sotaa, johon he itse ottavat osaa, sen kestäessä kaikista suurimpana, mutta sodan loputtua enemmän ihailevat muinaisia taisteluita, niin on kumminkin käypä ilmi, että tämä sota, jos pidetään mittakaavana itse tosiasioita, on ollut entisiä paljoa suurempi.

Mitä kukin on sanoin lausunut, joko sotaa tuumittaessa tai sen kestäessä, on minun ollut vaikea sanasta sanaan muistaa, olipa sitten niin, että itse olen sen kuullut, tai että muut ovat sen minulle kertoneet. Minä olen esittänyt puheet, kuten kunkin kulloinkin kysymyksessä olevassa tilaisuudessa minun mielestäni olisi pitänyt puhua, kumminkin pitäen kiinni lausuttujen sanojen pääsisällöstä. Mitä taas varsinaisiin sotatapauksiin tulee, niin en ole tahtonut mielivaltaisesti esittää vain sitä, mitä sattumalta olen kuullut, vaan sitä, missä itse olen ollut läsnä, tai mitä muiden kertomuksesta perinpohjaisen tutkimuksen jälkeen olen voinut varmana pitää. Paljon vaivaa on kuitenkin ollut päästä totuuden perille, koska ne, jotka eri tilaisuuksissa ovat olleet läsnä, useinkin kertovat asiaa eri tavalla, miten kukin eri puoluekannalta asiaa katselee, tai miten on kyennyt tapausten menon muistissaan säilyttämään. Lukijasta tuntunee tämä kaikista tarumaisista koristeluista vapaa kertomus ikävystyttävältä; mutta jos kaikki ne, jotka haluavat saada varman käsityksen sekä menneistä tapahtumista että tulevistakin, mikäli ne ihmisolojen kiertokulun mukaisesti tulevat kehittymään enemmän tai vähemmän menneiden tapahtumien kaltaisiksi, arvostelevat teokseni hyödylliseksi, on se saavuttanut riittävän tunnustuksen. Sillä tarkoitukseni onkin, että tämä kirja olisi lukijoille mieluummin ainainen omaisuus, kuin vaan hetkellinen huvitus.

Entisistä sodista oli Meedialainen sota kyllä suurin, vaan senkin ratkaisi kaksi maa- ja kaksi meritappelua. Tämä sota sitävastoin on jo kestänyt hyvin kauan ja on tuottanut Hellaalle sellaista kurjuutta, jommoista tämä maa ei ennen koskaan näin vähän ajan kuluessa ole kokenut. Sillä niin monta kaupunkia ei ennen koskaan ole valloitettu ja hävitetty kuin tässä sodassa osaksi vieraat kansat, osaksi itse taistelevat puolueet kokonaan tuhosivat, jotapaitsi moni kaupunki, jouduttuansa vihollisen käsiin, sai uudet asukkaat. Eikä koskaan ennen ole niin paljon ihmisiä ajettu maanpakolaisuuteen, ja vuodatettu niin paljon ihmisverta, kuin tässä sodassa ja sisällisissä mellakoissa. Tapaukset, joista ennen vain kuulopuheina kerrottiin, mutta harvemmin kokemuksen nojalla saatiin tietoja, osottautuivat täysin uskottaviksi, kuten maanjäristykset, jotka kohtasivat melkein koko maata ja olivat tavattoman ankaria, auringonpimenemiset, joita silloin sattui useammin kuin ennen, paikoittain suuri kuivuus, josta nälänhätä oli seurauksena, sekä päällepäätteeksi kauhea ruttotauti, joka surmasi paljon ihmisiä. Kaikkea tätä saivat Helleenit kokea tämän sodan kestäessä. Sodan alkoivat Ateenalaiset ja Peloponneesolaiset, rikkoen sen kolmikymmenvuotisen rauhan, jonka he olivat solmineet keskenänsä Euboian valloittamisen jälkeen. Ja että kävisi selville, minkätähden Helleenit joutuivat keskenänsä näin hirvittävään sotaan, tahdon minä heti aluksi esittää syyt ja riidan vaiheet, joiden tähden he purkivat tehdyn sopimuksen. Todellisena syynä pidän minä, vaikkakaan sitä ei ole mainittu, Ateenalaisten vallan kasvamista, joka pelotti Lakedaimonilaisia ja sai heidät tähän sotaan ryhtymään. Molemmin puolin julkilausutut syyt, joiden tähden he purkivat rauhan sopimukset ja ryhtyivät sotaan, olivat seuraavat.

Epidamnos kaupunki sijaitsee oikealla puolella Joonianmereen purjehdittaessa. Tämän läheisyydessä asuvat Taulantilaiset, eräs raakalaiskansakunta Illyrialaista sukuperää. Tämän kaupungin perustivat Kerkyyralaiset Heratokleen pojan Falloksen johdolla, joka oli kotoisin Korintoksesta ja Herakleen jälkeläisiä. Hänen olivat Kerkyyralaiset vanhan tavan mukaan kutsuneet emäkaupungista johtamaan siirtolaisia. Tähän siirtolaisretkeen oli myöskin joukko Korintolaisia ja muita Doorilaiseen kansallisuuteen kuuluvia henkilöitä ottanut osaa. Epidamnolaisten kaupunki tuli aikaa myöten suureksi ja väkirikkaaksi. Kerrotaan, että Epidamnolaiset monta vuotta kestäneiden sisällisten levottomuuksien jälkeen joutuivat tappiolle eräässä sodassa lähellä asuvaa raakalaiskansaa vastaan ja menettivät suuren osan vallastansa. Vähää ennen Peloponneesolaista sotaa karkotti kansa kaupungista ylimykset, jotka sitten lähtivät viholliskansan luo ja yhdessä heidän kanssaan ahdistivat ryöstöillään Epidamnolaisia sekä maitse että meritse. Kun kaupunkiin jääneet Epidamnolaiset näin olivat joutuneet pulaan, toimittivat he lähettiläitä Kerkyyraan, koska tämä oli heidän emäkaupunkinsa, rukoilemaan, etteivät Kerkyyralaiset välinpitämättöminä sallisi heidän sortua perikatoon, vaan sovittaisivat heidät karkotettujen kanssa ja tekisivät lopun barbarilaissodasta. Tätä rukoilivat lähettiläät, asettuen avunanojien tavoin Heeran temppeliin. Mutta Kerkyyralaiset eivät välittäneet heidän avunpyynnöstään, vaan antoivat heidän palata tyhjin toimin kotiin.

Kun Epidamnolaiset nyt näkivät, ettei heillä Kerkyyrasta ollut mitään apua odotettavissa, eivät he tietäneet, miten voisivat pulasta selviytyä. He lähettivät miehiä Delfoihin kysymään Apolloonilta, tulisiko heidän jättää kaupunkinsa Korintolaisille, nämä kun olivat tämän perustajat, ja siten saada apua näiltä. Apolloon antoi heille sen vastauksen, että heidän tuli jättää kaupunkinsa Korintolaisille ja antautua heidän johdettaviksensa. Epidamnolaiset toimittivatkin lähettiläitä Korintokseen ja luovuttivat oraakelin neuvosta siirtolaiskaupungin Korintolaisten suojelukseen, jonka ohessa he huomauttivat, että heidän kaupunkinsa perustaja oli kotoisin Korintoksesta, ja ilmottivat heille oraakelin vastauksen, pyytäen, etteivät nämä pysyisi välinpitämättöminä heidän perikadostansa, vaan ryhtyisivät puollustamaan heitä. Korintolaiset lupasivatkin heille oikeudenmukaisesti apua, katsoen siirtokunnan kuuluvan yhtä hyvin heille kuin Kerkyyralaisille, mutta myöskin osaksi kantaen vihaa Kerkyyralaisia vastaan, koska nämä, vaikka olivat heidän siirtolaisiansa, eivät välittäneet heistä. Sillä he eivät yhteisissä kokouksissa osottaneet Korintolaisille sitä kunnioitusta, mitä näillä oli oikeus vaatia, eivätkä valinneet uhrimenojen johtajiksi Korintolaista, kuten muut siirtolaiset tavallisesti tekivät, vaan kohtelivat heitä välinpitämättömästi ja ynseästi. Varallisuudeltansa olivat he tähän aikaan Hellaan rikkaimpien kaupunkien vertaisia, sotavarustuksiensa puolesta näitä mahtavammat ja laivastoonsa nähden olivat he yhteen aikaan muista suuresti edellä, koska Kerkyyra jo Faiaakien ajoista asti, jotka ennen heitä asuivat siellä, oli suuressa maineessa. Juuri tämä seikka vaikutti, että he yhä ahkerammin koettivat suurentaa laivastoansa. Se ei ollutkaan vähäpätöinen, heillä kun sodan puhjetessa oli vesillä 120 kolmisoutuista laivaa.

Koska siis Korintolaisilla oli niin paljon syytöksiä Kerkyyralaisia vastaan, lähettivät he mielellänsä Epidamnolaisille avuksi joukon Amprakialaisia ja Leukadialaisia miehiä sekä myöskin omaa sotaväkeä, ilmottaen, että ken vain haluaisi, saisi yhtyä retkikuntaan ja jäädä asumaan Epidamnokseen. Nämä matkustivat maitse Apollooniaan, joka on Korintolainen siirtokunta, koska pelkäsivät, että Kerkyyralaiset estäisivät heitä meritse matkustamasta. Mutta kun Kerkyyralaiset saivat tietää, että uudet siirtolaiset olivat suojelusväen seuraamina matkalla Epidamnokseen ja että kaupunki oli jättäytynyt Korintolaisten suojaan, vihastuivat he suuresti, ja vaativat, lähettäen heti 20 laivaa, että Epidamnolaiset ottaisivat pakolaiset kaupunkiinsa sekä palauttaisivat luotaan Korintoksesta lähetetyt siirtolaiset ja suojelusväen. Epidamnoksesta karkotetut ylimykset olivat näet tulleet Kerkyyraan, ja vedoten yhteisiin hautoihin ja yhteiseen syntyperään, pyytäneet näitä viemään heidät takaisin isänmaahan. Kun eivät Epidamnolaiset ensinkään välittäneet näistä Kerkyyralaisten vaatimuksista, lähtivät nämä viimeksimainitut yhdessä illyrialaisten kanssa heitä vastaan 40 laivalla, ottaen karkotetut Epidamnolaiset mukaansa laivoihin, viedäkseen heidät Epidamnokseen. Tultuansa kaupungin edustalle, ilmottivat he julkisesti, että kaikki muukalaiset ja ne Epidamnolaiset, jotka halusivat, saivat rauhassa poistua kaupungista, mutta että kaupunkiin jääneitä kohdeltaisiin vihollisina. Kun ei kukaan silloin lähtenyt kaupungista, ryhtyivät Kerkyyralaiset säännöllisesti piirittämään kaupunkia, joka sijaitsi eräällä maakannaksella.

Niinpiankuin Korintolaiset saivat sanoman Epidamnoksen piirityksestä, varustautuivat he lähtemään sotaretkelle, samalla kuin antoivat tiedon uuden siirtokunnan lähettämisestä Epidamnokseen, jonne saisi lähteä mukaan täysillä kansalaisoikeuksilla kutka vaan halusivat. Mutta ne, jotka eivät heti tahtoisi astua laivoihin lähteäkseen mukaan, saisivat, jos kumminkin tahtoisivat säilyttää siirtolaisoikeutensa, maksamalla 50 Korintolaista drakmaa jäädä Korintokseen. Silloin löytyi suuri joukko sekä niitä, jotka heti lähtivät mukaan laivoilla, että niitä, jotka suorittivat rahamaksun. Korintolaiset pyysivät myöskin Megaralaisia saattamaan heitä muutamilla laivoilla siltä varalta, että Kerkyyralaiset estäisivät heitä purjehtimasta. Megaralaiset varustautuivat auttamaan heitä kahdeksalla laivalla, samoin Kefalleenian Paleelaiset neljällä. Korintolaiset kääntyivät pyyntöineen niinikään Epidaurolaisten puoleen, ja nämä antoivat heille lisäksi viisi laivaa, Hermionelaiset antoivat yhden laivan, Troitseenilaiset kaksi, Leukadialaiset kymmenen ja Amprakialaiset kahdeksan. Teebalaisilta ja Fleiasilaisilta pyysivät he rahaa ja Eeliläisiltä tyhjiä laivoja ynnä rahaa. Korintolaiset itse varustivat 30 laivaa, ja niihin 3,000 raskasaseista.

Kun Kerkyyralaiset kuulivat Korintolaisten näin suuresti varustautuvan, läksivät he Lakedaimonilaisten ja Sikyoonilaisten lähettiläiden kanssa Korintokseen ja vaativat, että Korintolaiset kutsuisivat takaisin sekä Epidamnoksessa olevan varustusväkensä että siirtokuntansa, heillä kun ei ollut osallisuutta Epidamnokseen. Jos Korintolaiset luulivat itsellään sitä jossakin määrin olevan, sanoivat he olevansa valmiit jättämään asian oikeuden ratkaistavaksi niille Peloponneesoksen kaupungeille, joista he yhteisesti sopisivat. Se saisi pitää siirtolan, jolle mainitut kaupungit sen katsoisivat kuuluvaksi. He myöntyivät myös jättämään asian Delfoin oraakelille ratkaistavaksi. Sotaa he kaikin mokomin tahtoivat välttää; mutta jos Korintolaiset käyttäisivät väkivaltaa, sanoivat he oman etunsa vuoksi olevansa pakotetut ystävikseen liittämään ne, joita eivät muuten, nykyisille liittolaisille vieraina, niiksi haluaisi. Korintolaiset vastasivat heille, että he tahtoivat asiasta neuvotella vasta sitten, kun Kerkyyralaiset olivat kutsuneet Epidamnoksesta sekä laivansa että barbarit. Korintolaisten mielestä ei käynyt päinsä, että he ryhtyivät asiaa oikeudellisesti käsittelemään, niin kauan kuin Epidamnosta piiritettiin. Korintolaisten ehtoihin Kerkyyralaiset sanoivat olevansa taipuvaisia, jos Korintolaisetkin kutsuivat miehensä Epidamnoksesta. He sanoivat myöskin myöntyvänsä siihen, että molemmat pysyivät alallansa ja tekivät aselevon, kunnes asia oikeudessa ratkaistaisiin.

Mutta Korintolaiset eivät tahtoneet kuulla puhuttavankaan mitään senlaisista ehdoista, vaan lähettivät, kun heidän laivansa olivat miehitetyt ja heidän liittolaisensa saapuneet, airueen edeltäkäsin julistamaan sodan Kerkyyralaisille ja lähtivät Epidamnokseen näitä vastaan 75 laivalla ja 2,000 raskasaseisella. Laivastoa johtivat Pellikoksen poika Aristeys, Kalliaan poika Kallikratees ja Timanteen poika Timanoor. Jalkaväen johtajat olivat Eyrytiimoksen poika Arketiimos ja Isarkoksen poika Isarkidas.

Kun he olivat tulleet Anaktorian maassa sijaitsevan Aktionin edustalle, missä Apolloonin temppeli on lähellä Amprakian merenlahden suuta, lähettivät Kerkyyralaiset heitä vastaan sanansaattajan veneessä ilmottamaan, etteivät Korintolaiset saisi purjehtia kauemmaksi, miehittivät omat laivansa, tekivät vanhat laivansa merikelpoisiksi ja korjasivat muitakin. Kun lähettiläs ei tuonut KorintoIaisilta rauhaan suostuvaa vastausta, ja koska Kerkyyralaisilla oli miehitettyinä 80 laivaa, lukuunottamatta niitä 40, jotka olivat piirittämässä Epidamnosta, purjehtivat he Korintolaisia vastaan ja ryhtyivät tappeluun, jossa saivat loistavan voiton ja tuhosivat Korintolaisilta 15 laivaa. Samana päivänä onnistui niiden, jotka piirittivät Epidamnosta, saada kaupunki antautumaan ehdoilla, että vieraat jätettäisiin piirittäjien käsiin, mutta että Korintolaiset pidettäisiin vankeudessa toistaiseksi.

Kerkyyralaiset pystyttivät tämän tappelun jälkeen voitonmerkin Leykimnee-niemelle Kerkyyran alueelle ja surmasivat muut vangit paitse Korintolaiset, jotka he pitivät vangittuina. Kun Korintolaiset ja heidän liittolaisensa voitettuina laivoinensa olivat palanneet kotiinsa, olivat Kerkyyralaiset koko meren herroina niillä seuduilla. He purjehtivat Korintolaisten Leukas nimiseen siirtolaan, panivat autioiksi sen alueita ja polttivat Kylleeneen, missä Eeliläisillä oli laivanveistämö, koska nämä olivat antaneet Korintolaisille laivoja ja rahaa. Kauan aikaa meritaistelun jälestä olivat he herroina merellä, ahdistivat laivoillaan Korintolaisten liittolaisia ja tekivät näille suuria vahinkoja, kunnes Korintolaiset vihdoin kesän loppupuolella lähettivät laivaston ja sotajoukon, koska heidän liittolaisensa olivat joutuneet suureen ahdinkoon, ja leiriytyivät lähelle Aktionia Keimerionin edustalle Tesprootiassa, suojellaksensa Leukasta ja muita heille ystävällisiä kaupunkeja. Kerkyyralaiset puolestansa asettuivat sotajoukkoinensa ja laivastoineen Leykimneen edustalle. Kumpikaan ei ryhtynyt hyökkäykseen, vaan he pysyivät koko kesän vastakkain, kunnes kumpikin talveksi palasi kotiinsa.

Korintolaiset kuluttivat koko vuoden meritappelun jälkeen uusien laivojen rakentamiseen, valmistautuen suurella innolla sotaan Kerkyyralaisia vastaan, ja panivat kuntoon mahtavan laivaston, johonka he hankkivat soutajia pestaamalla niitä osaksi Peloponneesoksesta, osaksi Hellaan muista seuduista. Tieto näistä varustuksista huoletti Kerkyyralaisia, ja koska he tähän saakka eivät olleet liitossa minkään Helleeniläisen valtion kanssa eivätkä kuuluneet Ateenalaiseen eivätkä liioin Lakedaimonilaiseenkaan puolueeseen, katsoivat he viisaimmaksi kääntyä Ateenalaisten puoleen, liittoutuaksensa heidän kanssaan ja koettaakseen saada heiltä apua. Mutta kun korintolaiset saivat tämän tietää, lähettivät he myöskin lähetystön Ateenaan, jottei tämä valta, yhdistämällä laivastonsa Kerkyyralaisten laivastoon, estäisi heitä päättämästä sotaa mielensä mukaan. Kun kansa oli kutsuttu kokoon, puhui kumpikin lähetystö omasta puolestansa, vastustaen toinen toistansa. Kerkyyralaiset saivat ensin puheenvuoron ja puhuivat seuraavaan tapaan:

"Ateenan miehet! Kohtuullista on, että ne, jotka tulevat pyytämään toisilta apua, kuten me nyt, voimatta vedota aikaisemmin osotettuun suureen ystävyyteen tai ennen annettuun sota-apuun, koettavat näyttää toteen ennen kaikkea, että se, mitä he pyytävät, on myös hyödyllistä niille, joiden puoleen he kääntyvät, tai ettei se ainakaan ole heille vahingoksi, sekä toiseksi, että avunsaajat ainaisesti tulevat olemaan kiitollisuuden velassa. Vaan jos eivät sitä voikaan vakuuttavasti toteen näyttää, eivät kumminkaan saa kantaa vihaa, jos heidän avunpyyntönsä ei onnistu. Kerkyyralaiset ovat lähettäneet meidät pyytämään teitä liittolaisikseen, varmasti uskoen voivansa tarjota teille edellämainitut takeet. Tosin ei meidän tähänastinen menettelymme teitä kohtaan tue meitä apua pyytäessämme, vaan päinvastoin on se meille nykyhetkellä epäedullinen."

"Tätä ennen me emme ole mielellämme auttaneet ketään sodassa ja nyt tulemme me kumminkin apua anomaan toisilta, koska me tässä sodassa Korintolaisia vastaan menettelymme tähden olemme jääneet liittolaisitta oman onnemme nojaan. Näin on meidän luuloteltu viisas varovaisuutemme, kun emme ole tahtoneet vieraitten kanssa solmittujen liittojen kautta joutua vaaraan toisten etujen tähden, lopuksi kääntynyt ilmeiseksi ajattelemattomuudeksi ja heikkoudeksi. Tosin me äskeisessä meritaistelussa omin voimin torjuimme päältämme Korintolaisten hyökkäyksen. Mutta kun he nyt käyvät päällemme suuremmalla sotavoimalla, jonka he ovat koonneet sekä Peloponneesoksesta että muista Helleeniläisistä maista, niin emme luule kykenevämme omin voimin pitämään puoliamme. Ja koska suuri vaara on tarjona, jos Korintolaiset meidät voittavat, olemme me pakotetut pyytämään apua sekä teiltä että muilta. Meille on annettava anteeksi, jos me nyt toimimme vastoin entistä varovaisuuttamme, koska meidän aikaisempi menettelytapamme ei ole johtunut ynseydestä, vaan ymmärtämättömyydestä."

"Teille tulee tämä sattuma, joka pakottaa meitä pyytämään apua, monessa suhteessa olemaan varsin edullinen, jos te pyyntöömme suostutte. Ensiksikin tarjoutuu teille sen kautta tilaisuus suojella viattomasti loukatuita, ja toiseksi saavutatte te suojelemalla meitä, kun suurimmat etumme ovat vaarassa, meidän puoleltamme ikuisen kiitollisuuden. Sitäpaitsi on meillä laivasto, jollaista ei löydy toista teidän laivastoanne lukuunottamatta. Ajatelkaapa, mikä onnen sattuma on harvinaisempi ja mikä viholliselle haitallisempi, kuin että sama valtio, jonka liittoutumista itsenne kanssa te olisitte pitäneet suuria aineellisia etuja ja suosionsaavutuksia arvokkaampana, että sama valta tarjoutuu liittolaiseksi teidän pyytämättänne, antautuen teille aiheuttamatta vaaroja ja kustannuksia. Sen lisäksi tuottaa se teille tilaisuuden saavuttaa kaikkialla hyväksymistä sekä kiitollisuutta niiden puolelta, joita ryhdytte puollustamaan, ja itsellenne melkoisen voimanlisäyksen. Harvat ovat milloinkaan päässeet osallisiksi kaikista näistä eduista samalla kertaa, harvat niinikään liittolaisuutta etsiessään kyenneet tarjoamaan niille, joiden puoleen he kääntyvät, yhtä paljon turvaa ja kunniaa, kuin he itse toivovat saavansa".

"Mutta jos joku teistä arvelee, ettei tulisi syntymään sotaa, missä me voisimme olla teille avuksi, niin hän suuresti erehtyy, kun ei huomaa, että Lakedaimonilaiset, peläten teidän valtaanne, jo sommittelevat sotaa, ja että Korintolaiset, jotka heihin voivat suuresti vaikuttaa ja samalla ovat teidän vihollisianne, nyt koettavat ensiksi selviytyä meistä, ollakseen sitten valmiit hyökkäämään teitä vastaan, jottemme me voisi yhdistämällä sotavoimiamme taistella heitä, yhteistä vihollista, vastaan, ja jotta he voisivat käyttää tilaisuutta sekä vahingoittaakseen meitä että itse voimistuakseen. Meidän molempien tulee siis, toisen tarjoamalla liittolaisuutta, toisen ottamalla tarjousta vastaan, estää vihollistemme aikeet ja ryhtyä hyökkäyssotaan heitä vastaan, ennenkuin he ennättävät sen tehdä".

"Jos he sanovat teidän tekevän väärin ottaessanne suojaanne heidän siirtolaisensa, niin tietäkööt, että jokainen siirtola kunnioittaa emäkaupunkiansa, niin kauan kuin sitä kohdellaan hyvin, mutta että se vieraantuu emäkaupungistaan, jos sille tehdään vääryyttä. Sillä heitä ei lähetetä ollakseen siirtolaisina emäkaupunkiin jääneiden orjia, vaan heidän rinnallaan samoja oikeuksia nauttivina. On päivänselvää, että Korintolaiset ovat tehneet meille vääryyttä. Sillä kun heitä vaadittiin oikeudellisesti ratkaisemaan Epidamnoksen rettelöt, niin tahtoivat he mieluummin selvittää syytekohdat sodan avulla kuin oikeuteen turvaamalla. Olkoon tämä heidän menettelynsä meitä, heidän heimolaisiansa, kohtaan teille varoituksena, jottei heidän viekkautensa saisi teitä eksyttää ajattelematta suostumaan heidän tuumiinsa. Sillä turvallisemmin elää se, jonka ei tarvitse katua viholliselle tehtyjä myönnytyksiä".

"Te ette suinkaan, ottamalla meidät liittoonne, riko Lakedaimonilaisten kanssa tekemiänne sopimuksia, koska me emme ennen ole olleet kumpaistenkaan liittolaisia. Sitäpaitsi on teidän liittosopimuksessanne nimenomaan säädetty, että jokainen Helleeniläinen kaupunki, joka ei ole teidän kumpaisenkaan liittolainen, saa vapaasti käydä, kummalle puolelle haluaa. Onpa merkillistä, jos Korintolaiset saavat ottaa laivamiehistönsä sekä liittouneista valtioista että myöskin muualta Hellaasta, vieläpä teidän alusmaistannekin, samalla kuin sulkevat meiltä tien liiton tekemiseen, johon kaikilla muilla on tilaisuus avoinna, sekä kaikkeen muunlaiseen avunhankintaan, vieläpä katsovat oikeuden tulevan poljetuksi, jos te suostutte meidän pyyntöömme. Mutta paljoa enemmän syyllisinä me tulemme pitämään teitä, jos emme voi teitä taivuttaa. Sillä siinä tapauksessa te hylkäätte meidät, kun olemme ahdingossa emmekä ole teidän vihollisianne, vaan heidän, jotka ovat teidänkin varsinaiset vihollisenne ja ahdistajanne. Puhumattakaan siitä, että estäisitte heidän hankkeitansa, te päinvastoin sallitte heidän koota sotavoimia teidän omalta alueeltanne. Teidän tulee mitä jyrkimmin estää heitä keräämästä palkkasotureita teidän alusmaistanne tai toimittaa meille apua siten, kuin paraaksi katsotte, mieluummin solmimalla juhlallinen liitto, jota me erityisesti toivomme. Teillä on tästä, kuten jo aluksi huomautimme, monta tuntuvaa etua, joista ennen kaikkea tärkein on se, että meillä on yhteiset viholliset, mikä seikka on luotettavin vakuus uskollisuudestamme, vieläpä voimalliset viholliset, jotka kyllä kykenevät rankaisemaan heistä luopuneita. Ja kun liittoa tarjoava on merivalta eikä maavalta, niin on kieltäytyminen sitä vaarallisempi. Teidän oma etunne vaatii näet, jos vaan mahdollista, estämään kaikkia muita hankkimasta laivastoa tahi ainakin, jos tämä ei käy päinsä, pitämään sitä merivaltaa ystävänänne, joka on voimakkain".

"Jos joku teistä pelkää tämän kautta rikkovansa liittosopimukset, vaikkakin hän katsoo kaiken tämän edulliseksi, niin tietäköön hän, että tällainen pelko, jota toimintavoima on tukemassa, on enemmän pelottava vihollisia, kun taas vastaisessa tapauksessa meidän liittomme hylkäämisen kautta heikkoutunut uljuus on omansa lisäämään mahtavan vihollisen rohkeutta. Tietäköön hän myöskin, että teidän nyt tehtävästänne päätöksestä riippuu yhtä hyvin Ateenan kuin Kerkyyrankin kohtalo, ja että hän ei siinä tapauksessa pidä silmällä molempien kaupunkien etua, jos hän katsomalla vaan nykyhetkeen, ottamatta huomioon uhkaavaa ja miltei jo alotettua sotaa, hylkää senlaisen valtion ystävyydentarjouksen, jonka vihamielisyys ja ystävyys ovat seurauksiltaan mitä tärkeimmät. Sillä meidän kaupunkimme sijaitsee erittäin sopivalla paikalla Italiaan ja Sikeliaan purjehdittaessa, niin että voimme estää laivoja purjehtimasta sieltä Peloponneesokseen ja niinikään, milloin vaan haluamme, lähettää laivoja sinne, muista eduista puhumattakaan. Lyhyesti sanoen ovat ne syyt, jotka eivät salli teidän jättää meitä oman onnemme nojaan, seuraavat: Hellaassa löytyy vaan kolme huomattavampaa merivaltaa, teidän, meidän ja Korintolaisten. Jos te nyt sallitte kahden näistä yhdistyä ja Korintolaisten kukistaa meidät, niin täytyy teidän käydä merisotaa Kerkyyralaisten ja Peloponneesolaisten yhdistettyjä voimia vastaan, mutta jos te otatte meidät liittoonne, niin on teillä sodassa heitä vastaan käytettävänä laivasto, joka on suuresti lisääntynyt meidän laivojemme kautta".

Täten puhuivat Kerkyyralaiset. Heidän jälkeensä lausuivat

Korintolaiset seuraavaan suuntaan:

"Koska nuo Kerkyyralaiset eivät ole puhuneet ainoastaan heidän ottamisestaan teidän liittoonne, vaan myöskin siitä, että me olisimme tehneet heille vääryyttä ja ryhtyneet sotaan heitä vastaan vastoin kaikkea oikeutta ja kohtuutta, niin täytyy meidänkin ensiksi kajota kumpaiseenkin kohtaan, ennenkuin siirrymme puhumaan muista asioista, jotta te jo heti aluksi voisitte varmuudella tietää meidän puoleltamme tehdyn vaatimuksen olevan oikeutetun, sekä ettette syyttä hylkää näiden pyyntöä."

"He väittävät varovaisuudesta pidättäytyneensä rupeamasta liittoon kenenkään kanssa. Mutta näin he ovat menetelleet kataluudessaan, eivätkä suinkaan vilpittömässä mielessä, he kun eivät ole tahtoneet ottaa ketään liittolaiseksi eivätkä myöskään todistajaksi, jottei heidän tarvitsisi hävetä muitten edessä. Tämän ohessa tekee heidän kaupunkinsa yksityisen asemansa kautta heidät itsensä tuomareiksi, jos he ovat muita loukanneet, paremmin, kuin jos jotkut liitot heitä sitoisivat, koska he ani harvoin purjehtivat naapuriensa luo, jotavastoin toisten on pakko poiketa heidän luoksensa. Tällaiseen kierouteen perustuu heidän kauniilta kaikuva puolueettomuutensa, jota he viisaasti ovat käyttäneet naamarinaan. Sillä he eivät ole noudattaneet puolueettomuutta, pidättyäkseen muiden kanssa tekemästä vääryyttä, vaan voidakseen sitä tehdä yksin, erittäinkin harjottaakseen väkivaltaa, missä ovat voitolla, sekä toisen kustannuksella saavuttaakseen etuja salassa muilta ja esiintyäkseen hävyttömästi, jos jotakin vääryyden avulla ovat saavuttaneet. Jos he olisivat kunnon miehiä, kuten kerskaavat, niin he sitä mieluummin olisivat suostuneet oikeudenmukaiseen ratkaisuun, kuta vaikeampi toisten on pakottaa heitä siihen".

"Mutta näin he eivät ole menetelleet meitä eivätkä muitakaan kohtaan. Sillä vaikka he ovat meidän siirtolaisiamme, niin kapinoivat he alituisesti ja ryhtyvät nyt julkiseen sotaankin meitä vastaan sanoen, ettei heitä ole lähetetty kärsimään huonoa kohtelua meidän puoleltamme. Mutta emmehän varmaankaan ole perustaneet siirtolaiskuntia, kärsiäksemme heidän puoleltansa röyhkeyttä ja väkivaltaa, vaan pysyäksemme heidän johtajinaan ja saadaksemme heidän puoleltaan osaksemme meille tulevaa kunnioitusta. Muut siirtolaiskaupunkimme meitä kyllä kunnioittavat ja rakastavat. Onhan aivan selvää, että, kun muut siirtolaiset ovat meihin tyytyväiset, näillä yksinään ei voi olla pätevää syytä nurjamielisyyteen. Emmekähän me näin ankarasti kävisi heidän kimppuunsa, elleivät niin törkeästi olisi meitä loukanneet. Mutta vaikka olisimmekin hairahtuneet, olisi heidän sopinut väistää meidän vihaamme, jolloin taas meille olisi ollut häpeällistä käyttää pakkokeinoja niin maltillisesti esiintyviä vastaan. Rikkauksiensa nojalla he ovat esiintyneet röyhkeästi meitä vastaan monasti muulloinkin ja ovat nyt päällepäätteeksi anastaneet Epidamnoksen, joka kieltämättä kuuluu meille. Tosin he, niin Kauan kuin Epidamnos oli hädässä, eivät siitä välittäneet, vaan kun me riensimme sen avuksi, valtasivat he väkisten kaupungin".

"He kyllä sanovat tarjoutuneensa tätä ennen alistumaan oikeudelliseen ratkaisuun. Mutta tällaisella tarjouksella on ainoastaan siinä tapauksessa merkitystä, jos sen tekijä astuu oikeuden eteen, ennenkuin on ryhtynyt taisteluun ja ennenkuin on saavuttanut etuja taistelussa. Nämä eivät tehneet kauniilta kuuluvaa tarjoustaan jättää asian oikeudellisesti ratkaistavaksi, ennenkuin olivat ryhtyneet piirittämään kaupunkia, vaan vasta sitten, kun huomasivat, ettemme voisi toimettomina katsella tapahtumain kulkua. Ja nyt tulevat he teidän luoksenne tyytymättä siellä tekemiinsä vääryyksiin, saadaksensa teidät liittolaisikseen ja vieläpä avustamaan heitä vääryydenteoissansa, ja liittolaisiksenne pyrkivät he nyt vasta, kun välimme ovat julkisesti rikkoutuneet. Heidänhän olisi sopinut kääntyä teidän puoleenne juuri silloin, kun heillä ei ollut mitään pelättävää, eikä nyt, kun he pelkäävät meitä kohtaan harjottamiensa vääryyksien seurauksia, eikä liioin nyt, koska teillä ei milloinkaan ole ollut hyötyä heidän sotavoimistansa, vaan kumminkin tulisitte olemaan meidän silmissämme yhtä rikollisia kuin he, vaikka teillä ei ole mitään osaa heidän rikoksiinsa. Jos ennen olisitte toimineet yhteisin voimin, niin tulisi teidän myöskin kärsiä seuraukset".

"Me olemme täten osottaneet, että esiinnymme oikeusperusteilla, mutta että Kerkyyralaiset ovat väkivallanharjottajia ja rosvoja. Meidän tulee vielä todistaa teille, ettette toimi oikeudenmukaisesti, jos otatte heidät liittoonne. Sillä jos kohtakin liittosopimuksessa on sanottu, että liittoon kuulumaton kaupunki vapaasti saa liittyä, kumpaiseen puolueeseen vain haluaa, niin ei sopimus suinkaan tarkota niitä, jotka toimivat muiden vahingoksi, vaan niitä, jotka, vetäytymättä pois auttamasta muita, tarvitsevat apua, eikä luonnollisesti ole sovellutettava niihin, jotka ajattelemattomille suojelijoillensa tuottavat sotaa rauhan asemesta. Tämä tulee olemaan teidän laitanne, jos ette seuraa meidän neuvoamme. Sillä te ette ainoastaan tule heidän avustajiksensa, vaan myöskin meidän vihollisiksemme, kun tähän saakka olette olleet ystäviämme. Jos te nimittäin käytte heidän puolellensa, niin on meidän mahdoton puollustautua heitä vastaan ahdistamatta teitä. Kohtuullisinta olisi, ettette menisi kumpaisenkaan puolelle, tahi muuten, että liittyisitte meihin noita vastaan. Olettehan jo ennestään sopimuksissa Korintolaisten kanssa, jotavastoin te Kerkyyralaisten kanssa ette milloinkaan ole edes tehneet aselepoakaan".

"Älkää ottako tavaksenne suojella muiden luopuneita alamaisia. Emmehän mekään, kun Samolaiset kapinoitsivat, äänestäneet teitä vastaan, vaan Peloponneesolaisten ollessa eri mieltä, tuliko niitä puollustaa, vastustimme me julkisesti tätä tuumaa lausuen, että jokaisella on oikeus rangaista liittolaisiansa. Jos te otatte liittoonne ja puollustatte noita pahantekijöitä, niin kyllä piankin käy ilmi, että jommoinenkin määrä liittolaisistanne siirtyy meidän puolellemme, ja että noudattamanne menettelytapa tulee olemaan teille itsellenne vahingoksi eikä meille".

"Näillä myöskin Helleeniläisten lakien mukaan riittävillä oikeudenperusteilla astumme teidän eteenne: tämä on se ystävällisyyden velka, jonka me kehotamme teitä nyt maksamaan, koskemme ole kylliksi vihollisia tahtoaksemme vahingoittaa teitä, emmekä liioin kylliksi ystäviä halutaksemme hyödyttää teitä. Sillä kun teillä, sotiessanne Aiginalaisia vastaan ennen Meedialaissotaa, ei ollut kylliksi sotalaivoja, niin saitte te Korintolaisilta 20 laivaa. Tämä meidän suosiollisuutemme, kuten myös käytöksemme Samolais-rettelöissä, jolloin Peloponneesolaiset meidän kehotuksestamme eivät avustaneet Samolaisia, hankki teille voiton Aiginalaisista ja voiman rankaisemaan Samolaisia. Ja tämä tapahtui sitäpaitsi semmoiseen aikaan, jolloin ihmiset hyökkäävät toistensa kimppuun, välittämättä muusta kuin omasta voitostaan, ja jolloin ystävästä käy avustaja, vaikkakin ennen on esiintynyt vihollisena, mutta sitävastoin vihollisesta vastustaja, joskin muuten on ystävä, koska hetken voitonhimon tähden omat edut laiminlyödään."

"Miettikää näitä seikkoja ja neuvokoot vanhemmat nuoria ymmärtämään, että on kohtuullista avustaa meitä, kuten me teitä, älköönkä kukaan tuumiko, että tämä kyllä voi kuulua kohtuulliselta, mutta että sodan syttyessä aivan toinen menettely olisi hyödyllinen. Sillä mitä vähemmän poiketaan oikeudesta, sitä varmemmin etu saavutetaan. Mitä taas syntyvään sotaan tulee, jolla teitä Kerkyyralaiset koettavat pelottaa, saadaksensa teitä vääryyttä harjottamaan, niin se on tuiki epävarma. Ei teidän pidä, tämän kautta kiihotettuina, hankkia itsellenne aivan varmasti hetimiten syntyvää vihamielisyyttä Korintolaisten puolelta, vaan koettakaa mieluummin poistaa meissä Megaralaisten takia vallitsevaa epäluuloa. Sillä myöhäinenkin sopivassa tilaisuudessa osotettu ystävyys voi, jos kohtakin se on vähäarvoisempi, sovittaa suurimmankin loukkauksen. Älkää antako viekotella itseänne sillä, että he tarjoavat teille voimakasta laivastoliittoa; sillä paljoa varmempi tuki on rehellinen menettely vertaisiansa kohtaan, kuin hetken viehättämänä koettaa saavuttaa vaaranalaisia etuja."

"Koska me nyt olemme joutuneet samaan asemaan, josta me Lakedaimonissa puhuimme, että nimittäin jokaisella on oikeus rangaista liittolaisiansa, niin pyydämme me nyt teitä menettelemään samoin meitä kohtaan, jottette te päätöksellänne vahingoita meitä, me kun silloin äänestimme teidän hyväksenne. Maksakaa hyvä hyvällä: sillä tietäkää, että nyt on se ratkaiseva hetki käsissä, jolloin avustaja on paras ystävä ja vastustaja pahin vihollinen. Vieläkin kerran: älkää ottako Kerkyyralaisia liittolaisiksenne meidän mielipahaksemme älkääkä avustako heitä vääryyden tekemisessä. Tällätavoin te sekä menettelette velvollisuutenne mukaisesti että päätätte omaksi hyödyksenne."

Näin puhuivat Korintolaiset. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet kumpaisenkin puolueen esityksen, kutsuttiin kansa kahdesti kokoon. Ensimmäisessä kokouksessa sai Korintolaisten puhe paljon kannatusta, mutta toisessa kokouksessa muuttivat Ateenalaiset mielensä ja päättivät tehdä liiton Kerkyyralaisten kanssa, että nimittäin heillä olisi yhteiset viholliset ja yhteiset ystävät. Sillä jos Ateenalaiset Kerkyyralaisten kehotuksesta olisivat hyökänneet Korintosta vastaan, niin olisivat he rikkoneet Peloponneesolaisten kanssa tehdyt sopimukset. He solmivat vaan puollustusliiton, jonka kautta he sitoutuivat avustamaan toisiansa, jos joku hyökkäisi Kerkyyraa, Ateenaa tai heidän liittolaisiansa vastaan, sillä Ateenalaiset pitivät sotaa Peloponneesolaisia vastaan miltei varmana eivätkä sallineet, että Kerkyyra, jolla oli niin mahtava laivasto, joutuisi Korintolaisten valtaan, vaan toivoivat, että nämä mitä kiivaimmin hyökkäisivät toistensa kimppuun, jotta heidän olisi sitä helpompi sotia Korintolaisia ja muita merivaltioita vastaan, jos niin olisi pakko. Myöskin näkyi heistä tämä saari sijaitsevan erinomattain sopivalla paikalla, jos tahtoi purjehtia Italiaan ja Sikeliaan.

Tässä aikeessa ottivat Ateenalaiset Kerkyyralaiset liittoonsa ja lähettivät välittömästi, Korintolaisten lähdettyä, heille avuksi 10 laivaa. Näitä johtivat Kimoonin poika Lakedaimonos, Strombikoksen poika Diotiimos ja Epikleen poika Prooteas. Heillä oli käsky välttää tappelua Korintolaisten kanssa, jolleivät nämä purjehtisi Kerkyyraan tai johonkin sille kuuluvaan paikkakuntaan, yrittäen viedä siellä maihin sotaväkeä, mutta että heidän väkivallalla tulisi estää tätä tapahtumasta. Tämän käskyn antoivat Ateenalaiset heille, jotteivät rikkoisi rauhan sopimuksia. Ja näin saapuivat nämä 10 laivaa Kerkyyraan.

Kun Korintolaiset olivat valmiit varustuksissaan, purjehtivat he Kerkyyraan 150 laivalla. Näistä laivoista oli kymmenen Eeliläistä, 12 Megaralaista, kymmenen Leukadialaista, 27 Amprakialaista ja yksi Anaktorialainen, mutta Korintolaisten omia 90. Näille oli kukin kaupunki valinnut johtajat omia laivojansa varten, mutta Korintolaisia laivoja johtivat Eytykleen poika Xenokleidees ynnä neljä muuta päällikköä. Kun he purjehtien Leukaasta lähestyivät mannermaata vastapäätä Kerkyyraa, ankkuroivat he laivansa Tesprootian maassa sijaitsevan Keimerionin edustalle. Tämä on satama ja ylempänä sitä merestä kauempana sijaitsee Tesprootialaisessa Elaiatis-maakunnassa Efyyra niminen kaupunki. Lähellä tätä laskee Akeruusia-järvi vetensä mereen. Tesprootian läpi juoksee tähän järveen Akeron-joki, josta järvi on saanut nimensä. Myöskin Tyamis-joki virtaa näiden seutujen halki, erottaen Tesprootian ja Kestrineen toisistansa. Näiden jokien välillä kohoaa Keimerionin kallioniemi. Tälle paikalle mannermaata ankkuroivat Korintolaiset laivansa ja leiriytyivät.

Kun Kerkyyralaiset saivat tiedon heidän lähestymisestänsä, miehittivät he 110 laivaa, joita johtivat Mikiades, Aisimides ja Eyrybatos. Nämä leiriytyivät yhdelle niistä saarista, joita kutsutaan Sybota-saariksi. Tänne olivat myöskin saapuneet Ateenalaisten lähettämät kymmenen laivaa. Leykimnee-niemellä oli heillä jalkaväkeä ja 1,000 heille avuksi tullutta Sakyntolaista raskasaseista. Korintolaisilla oli niinikään suuri joukko barbarilaista sotaväkeä. Sillä täkäläiset mannermaalaiset ovat aina olleet hyvissä väleissä heidän kanssansa.

Kun Korintolaiset olivat saaneet kaikki valmiiksi, varustautuivat he kolmen päivän muonalla ja purjehtivat sitten yöaikaan Keimerionin satamasta, ryhtyäksensä meritappeluun vihollisia vastaan. Kun päivä alkoi sarastaa, huomasivat he purjehtiessansa Kerkyyralaisten laivain aavalla merellä tulevan suoraan heitä vastaan. Tultuansa toistensa näkyviin, asettuivat he taistelujärjestykseen vastakkain, Ateenalaiset laivat Kerkyyralaisten oikealle siivelle, mutta keskirintaman ja vasemman siiven muodostivat Kerkyyralaiset itse, jakaen laivansa kolmeen osastoon, joista kutakin johti yksi noista kolmesta päälliköstä. Näin olivat Kerkyyralaiset järjestyneet. Korintolaisten oikean siiven muodostivat Megaralaiset ja Amprakialaiset laivat, keskirintaman muut liittolaiset, mutta itse asettuivat he parailla laivoillansa vasemmalle siivelle Ateenalaisin ja Kerkyyralaisten oikeaa siipeä vastaan.

Kun merkki molemmin puolin oli annettu, törmäsivät he yhteen, ja meritappelu alkoi. Kummallakin puolella oli laivojen kansilla paljon raskasaseisia, nuolenampujia ja keihäänheittäjiä, vanhan tavan mukaan huonosti varustettuina meritaistelua varten. Ottelu oli kuuma, mutta vailla taidokasta järjestelyä, melkeinpä maatappelun kaltainen. Kun laivat olivat törmänneet yhteen, niin eivät ne enää laivojen paljouden synnyttämän tungoksen takia päässeet erilleen toisistansa, ja voitto riippui tykkänään kannella olevista raskasaseisista, jotka taistelivat määrätyssä asennossa, laivojen pysyessä liikkumatta. Vihollisen laivaryhmää ei koetettu puhkaista, vaan tuli taistelussa ilmi enemmän urhoollisuutta ja voimaa kuin taitavuutta. Tässä meritappelussa vallitsi kaikkialla kauhea meteli ja sekasorto. Taistelun kestäessä olivat Ateenalaiset laivat valmiina auttamaan Kerkyyralaisia, jos heitä missä kovin ahdistettiin, aiheuttaen pelkoa vihollisissa, mutta eivät ottaneet osaa tappeluun, koska pelkäsivät hallituksensa kieltoa. Pahimmin kärsi Korintolaisten oikea siipi. 20 laivalla pakottivat Kerkyyralaiset heidät täällä peräytymään, ajoivat yksityisiä laivoja takaa mannermaata kohti, purjehtien aina heidän leiriinsä asti, astuivat maihin, polttivat autioiksi jääneet teltat ja ryöstivät heidän tavaransa. Tällä siivellä kärsivät siis Korintolaiset ja heidän liittolaisensa tappion, ja Kerkyyralaiset saivat voiton. Mutta vasemmalla siivellä, missä Korintolaiset itse taistelivat, saivat he loistavan voiton, koska Kerkyyralaisten muutenkin vähempilukuisesta laivastosta puuttui 20 vihollisia takaa ajavaa laivaa. Kun Ateenalaiset näkivät Kerkyyralaisten olevan suuressa ahdingossa, riensivät he julkisesti heidän avuksensa, vaikka he alussa olivat karttaneet hyökkäystä. Mutta kun Kerkyyralaiset yleisesti pakenivat, ja Korintolaiset heitä ankarasti ahdistivat, ryhtyivät kaikki laivat eroituksetta taisteluun, niin että Ateenalaiset ja korintolaiset väkistenkin joutuivat käsikähmään keskenänsä.

Kerkyyralaisten paettua, eivät Korintolaiset huolineet korjata uppoavia laivoja, vaan käänsivät raivonsa niissä oleviin miehiin, ja surmasivat, purjehtien hylyksi joutuneiden laivojen rivien läpi, heitä mieluummin, kuin ottivat heitä vangeiksi. Tässä tilaisuudessa surmasivat he myöskin epähuomiosta omia miehiänsä, koska eivät tietäneet, että heidän oikea siipensä oli joutunut tappiolle. Sillä kun molemmin puolin oli paljon laivoja, peittäen hyvin suuren alan merta, niin taistelun kuohussa ei ollut helppo erottaa, kutka olivat voitolla, kutka tappiolla. Helleenien kesken oli tämä meritappelu laivojen paljouteen nähden siihenastisia suurempi. Kun Korintolaiset olivat ajaneet Kerkyyralaiset maalle saakka, käänsivät he huomionsa laivanhylkyihin ja kaatuneisiin sotureihin. Heidän onnistuikin korjata useimmat näistä Sybotaan, joka on autio satama Tesprootiassa, ja jonne barbarilais-sotajoukko oli kokoontunut heille avuksi. Tämän tehtyänsä purjehtivat he uudestaan kokoontuneina Kerkyyralaisia vastaan. Nämä purjehtivat myöskin vihollisia vastaan vielä merikelpoisilla laivoillaan ja niillä, jotka eivät olleet ottaneet osaa taisteluun, ynnä Ateenalaisten laivojen kanssa, peläten, että Korintolaiset koettaisivat astua maihin heidän alueellensa. Oli jo myöhäistä illalla ja sotahuuto hyökkäykseen oli jo kajahtanut, kun Korintolaiset äkkiarvaamatta käänsivät laivansa, huomattuansa 20 Ateenalaista laivaa purjehtivan heitä kohti. Nämä laivat olivat Ateenalaiset, edellämainittujen kymmenen laivan lähdettyä, lähettäneet Kerkyyralaisille avuksi, peläten, että Kerkyyralaiset joutuisivat tappiolle, joten myös tapahtui, ja että heidän kymmenen laivaansa ei riittäisi näitä suojelemaan.

Korintolaiset huomasivat ensin nämä laivat ja arvasivat niiden tulevan Ateenasta, ja koska he luulivat niitä useammiksi, kuin he näkivät, vetäytyivät he takaisin. Mutta Kerkyyralaiset, jotka laivojen suunnan takia eivät niitä huomanneet, ihmettelivät, miksi Korintolaiset käänsivät aluksensa, kunnes jotkut erottivat laivat ja ilmottivat niiden tulon toisille. Silloin Kerkyyralaisetkin vetäytyivät takaisin, sillä alkoi jo hämärtää ja Korintolaiset vetäytyivät yhä edemmäs. Täten erosivat he toisistansa, ja yö keskeytti tämän meritappelun. Kerkyyralaiset leiriytyivät Leykimneen edustalle, jonne saapuivat myöskin heidän avuksensa lähetetyt 20 Ateenalaista laivaa, purjehtien laivahylkyjen ja kaatuneiden keskitse, vähän sen jälestä, kuin ne oli huomattu. Näitä johtivat Leagroksen poika Glaukon ja Leogoroksen poika Andokides. Kerkyyralaiset pelkäsivät ensin niiden olevan vihollisia, sillä oli jo yönaika, mutta tunsivat heidät sitten ja saattoivat heidät satamaan.

Seuraavana päivänä purjehtivat nuo 30 Ateenalaista laivaa ja ne Kerkyyralaiset laivat, jotka olivat vielä merikelpoisia, siihen Sybotan satamaan, jossa Korintolaisten laivasto oli ankkurissa, houkutellaksensa niitä tappeluun. Purjehdittuansa ulos satamasta, asettuivat Korintolaiset aavalla merellä sota-asentoon, mutta pysyivät liikkumatta paikoillaan, haluamatta ryhtyä taisteluun, koska he huomasivat, että Ateenasta oli tullut uusia vahingoittumattomia laivoja. Sitäpaitsi tuotti heille paljon vaikeuksia laivoissa säilytettyjen vankien vartioiminen ja laivojen korjaamiseen tarpeellisten rakennusaineiden hankkiminen asumattomilla seuduilla. Heidän suurin huolensa oli nyt, miten paraiten pääsisivät purjehtimaan kotia, peläten, että Ateenalaiset, koska jo oli oltu käsikähmässä heidän kanssansa, pitäisivät sopimukset rikottuina ja estäisivät heitä purjehtimasta kotia.

He päättivät sentähden lähettää muutamia miehiä ilman airuesauvaa Ateenalaisten luo tiedustelemaan, mitä nämä aikoivat tehdä. Lähettiläät puhuivat seuraavin sanoin: "Ateenan miehet! Te teette väärin, kun ryhdytte sotaan meitä vastaan ja rikotte rauhansopimukset, ase kädessä estäen meitä rankaisemasta vihollisiamme. Jos aikomuksenne on estää meitä purjehtimasta Kerkyyraan, tai minne muualle me haluamme, ja rikkoa rauha, niin käykää nyt ensinnä meidän kimppuumme ja kohdelkaa meitä vihollisina."

Näin puhuivat lähettiläät, ja ne, jotka Kerkyyralaisten leiristä kuulivat tämän, huusivat, että nämä välittömästi olivat otettavat kiinni ja tapettavat. Mutta Ateenalaiset vastasivat seuraavasti: "PeIoponneesolais-miehet! Me emme alota sotaa emmekä riko rauhaa, vaan me olemme tulleet avustamaan Kerkyyralaisia, liittolaisiamme. Jos tahdotte purjehtia minne tahansa muualle, emme me teitä estä; mutta jos purjehditte Kerkyyraan tahi johonkin sen alle kuuluvaan paikkakuntaan, niin me voimiemme mukaan tulemme sitä estämään."

Kun Ateenalaiset olivat näin vastanneet, valmistautuivat Korintolaiset purjehtimaan kotiinsa ja pystyttivät voitonmerkin Sybotan mannermaalle. Kerkyyralaiset puolestaan korjasivat kaatuneiden ruumiit ja laivanhylyt, jotka yöllä noussut tuuli ja aallot olivat sinne tänne ajelleet, sekä pystyttivät hekin voittajina voitonmerkin Sybotan saarelle. Kumpikin piti itsensä voittajana seuraavista syistä: Korintolaiset, koska he meritappelussa yöhön saakka olivat olleet voiton puolella, olivat voineet korjata huostaansa useimmat laivanhylyt ja kaatuneiden ruumiit, olivat ottaneet vangeiksi 1,000 miestä ja upottaneet noin 70 laivaa. Kerkyyralaiset pystyttivät voitonmerkin sillä perusteella, että olivat hävittäneet noin 30 laivaa ja Ateenalaisten tultua olivat korjanneet heidän rannoillensa sortuneet laivanhylyt ja kaatuneet, ja koska Korintolaiset, huomattuansa Ateenalaisten laivat, edellisenä päivänä olivat peräytyneet eivätkä olleet Sybotasta purjehtineet näitä vastaan. Näillä perusteilla arvelivat kumpaisetkin päässeensä voitolle.