Читать книгу Peloponneesolais-sota - Thucydides - Страница 4

Kotimatkallansa anastivat Korintolaiset viekkaudella Amprakian lahden suulla sijaitsevan Anaktorionin, joka oli Korintolaisten ja Kerkyyralaisten yhteinen siirtola, asettivat sinne Korintolaista siirtoväkeä ja palasivat sitten kotia. Kerkyyralaisista vangeista möivät he 800, jotka olivat orjia, mutta 250 miestä vartioivat he vankeina, kohdellen heitä hyvin, jotta nämä, tultuansa kotiin, toimittaisivat Kerkyyran Korintolaisten käsiin, koska useimmat näistä sattuivat olemaan Kerkyyran mahtavimpia miehiä.

Tällä tavoin suoriutui Kerkyyra sodassa Korintolaisia vastaan,

ja Ateenalaisten laivat palasivat kotiinsa. Ensimmäinen aihe

Korintolaisten ja Ateenalaisten väliseen sotaan oli siis, että

Ateenalaiset, rauhan kestäessä, taistelivat Kerkyyralaisten puolella

Korintolaisia vastaan.

Heti tämän jälkeen antoivat myös seuraavat Ateenalaisten ja Peloponneesolaisten välillä ilmaantuneet eripuraisuudet yllykettä sotaan. Kun Ateenalaiset näet saivat vihiä Korintolaisten kostonhankkeista heitä vastaan, käskivät he Potidaialaisten, jotka asuivat Palleeneen niemellä ja olivat Ateenalaisten veroa maksavia liittolaisia, mutta Korintolaista sukuperää, purkaa kaupunkinsa muurit Palleeneen puolelta ja lähettää heille panttivankeja, jotapaitsi heidän tulisi kaupungistaan karkoittaa eikä tulevaisuudessa ottaa vastaan niitä epideemiuurgeja, joita Korintolaisten oli tapana lähettää heidän luoksensa. Ateenalaiset pelkäsivät näet, että Perdikkas ja Korintolaiset houkuttelisivat näitä luopumaan heistä ja samalla saattaisivat muutkin Traakian rannikolla asuvat liittolaiset heistä luopumaan.

Ateenalaiset ryhtyivät näihin toimenpiteisiin Potidaialaisia vastaan jo ennakolta heti Kerkyyran meritappelun jälkeen. Sillä Korintolaiset osottivat julkista vihamielisyyttä Ateenalaisia vastaan, ja Makedonian kuningas, Aleksanterin poika Perdikkas, joka ennen oli ollut heidän liittolaisensa ja ystävänsä, nousi nyt heitä vastaan, koska Ateenalaiset olivat liittoutuneet hänen veljensä Filippoksen ja Derdaan kanssa, jotka olivat hänen vastustajansa. Tätä liittoa peläten, lähetti Perdikkas sanansaattajia Lakedaimoniin, jotta saisi Peloponneesolaiset sotaan Ateenalaisia vastaan. Korintolaiset sai hän puolellensa Potidaian luopumisen kautta. Hän koetti myöskin saada Traakian rannikolla asuvat Kalkidilaiset ja Bottikelaiset puolellensa, arvellen, että hän näitten naapurivaltojen avulla huoleti voisi ryhtyä sotaan. Kun Ateenalaiset saivat vihiä tästä ja koska he tahtoivat estää näitä kaupunkeja luopumasta, niin käskivät he laivapäällikkönsä vaatimaan Potidaialaisilta panttivankeja, repimään Potidaian muurit ja pitämään tarkasti silmällä, etteivät naapurikaupungit pääsisi luopumaan. Jo tätä ennen olivat he näet Lykomeedeen pojan Arkestratoksen ja neljän toisen päällikön johdolla Perdikkasta vastaan lähettäneet 30 laivaa ja 1,000 raskasaseista.

Potidaialaiset toimittivat nyt lähettiläitä Ateenalaisten luo, koettaaksensa taivuttaa heitä jättämään asiat entiselleen, mutta kääntyivät myöskin Korintolaisten kanssa Lakedaimonilaisten puoleen, jotta tarpeen tullessa saisivat näiltä apua. Mutta kun he pitkien keskusteluiden jälestä eivät Ateenalaisilta saaneet mitään tyydyttävää vastausta, vaan kun päinvastoin Ateenalaisten Makedoniaan lähettämät laivat purjehtivat heitä vastaan, ja kun Lakedaimonin hallitus lupasi hyökätä Attikaan, jos Ateenalaiset ahdistaisivat Potidaialaisia, niin katsoivat viimeksimainitut ajan sopivaksi luopuakseen Ateenalaisista, solmittuansa liiton Kalkidilaisten ja Bottikelaisten kanssa. Perdikkas taivutti myöskin Kalkidikeelaiset jättämään ja hävittämään merenrannikolla sijaitsevat kaupunkinsa sekä muuttamaan Olyntokseen ja lujasti linnoittamaan tämän ainoan kaupungin. Näille asuinpaikoistansa luopuneille antoi hän kappaleen Mygdonian alueesta Bolbeen järven seutuvilta asuttavaksi, niin kauan kuin sota kestäisi Ateenalaisia vastaan. Nämä muuttivatkin kauemmaksi merenrannalta, hävitettyänsä kaupunkinsa, ja varustautuivat sotaan.

Sillävälin saapuivat mainitut 30 Ateenalaista laivaa Traakian rannikoille ja tapasivat Potidaian sekä muutkin sikäläiset kaupungit luopuneina heidän puoleltansa. Mutta koska päälliköt pitivät mahdottomana sotia sekä Perdikkasta että luopuneita kaupunkeja vastaan käytettävinään olevilla sotavoimilla, kääntyivät he Makedoniaa vastaan, johon he alkuperäisesti olivatkin lähetetyt, ja liittoutuivat Filippokseen ja Derdaan veljeksiin, jotka sisämaasta olivat sotajoukolla hyökänneet Makedoniaan.

Kun Korintolaiset saivat tietää, että Potidaia oli luopunut, ja että Ateenalainen laivasto oleskeli Makedonian vesillä, niin valtasi heidät pelko tämän paikkakunnan suhteen, ikäänkuin vaara olisi uhannut heidän omia etujansa. Tämän johdosta lähettivät he sinne omasta keskuudestaan vapaaehtoisia ja muualta Peloponneesoksesta palkkasotureita, kaikkiaan 1600 raskasaseista ja 400 kevytaseista miestä Adeimantoksen pojan Aristeyksen johdolla. Useimmat vapaaehtoiset Korintolaiset ottivat osaa tähän retkeen etupäässä suosiessaan tätä miestä, sillä hän oli aina ollut Potidaialaisten ystävä. Nämä saapuivat Traakiaan neljäntenäkymmenentenä päivänä Potidaian kapinoimisen jälkeen.

Kohta saapui Ateenalaisillekin tieto kaupunkien luopumisesta, ja kun he saivat tietää, että näille Aristeyksen johdolla oli lähetetty apuväkeä, niin lähettivät hekin kapinoitsijoita vastaan 2,000 raskasaseista ja 40 laivaa Kalliaan ja neljän muun päällikön johdolla. Saapuessaan Makedoniaan, saivat nämä tietää, että sinne ennen lähetetyt 1,000 miestä olivat valloittaneet Termeen ja parastaikaa piirittivät Pydnaa, jonkatähden he pysähtyivät tänne ja avustivat Pydnan piirittäjiä. Myöhemmin oli heidän kuitenkin pakko tehdä puolustus- ja hyökkäysliitto Perdikkaan kanssa, koska heidän oli tärkeää päästä Pydnaan, johon Aristeys jo oli saapunut. Siispä he lähtivät Makedoniasta, ja turhaan koetettuansa valloittaa Beroian, jatkoivat maitse matkaansa Potidaiaan. Heitä oli 3,000 raskasaseista omaa väkeä, sitäpaitsi suuri joukko apuväkeä ja 600 Makedonialaista ratsumiestä Filippoksen ja Pausaniaan johdolla. Samalla purjehti sinne 70 laivaa. Hitaasti kulkien saapuivat he kolmantena päivänä Gigoonokseen, johon leiriytyivät.

Potidaialaiset ja Aristeyksen johtamat Peloponneesolaiset olivat leiriytyneet niemimaalle lähelle Olyntosta, odottaaksensa Ateenalaisia ja ulkopuolelle kaupunkia laittaneet kauppapaikan ruokatavaroita varten. Liittoutuneet valitsivat yhteisen jalkaväen päälliköksi Aristeyksen ja ratsuväen johtajaksi Perdikkaan. Tämä oli näet taas luopunut Ateenalaisista ja taisteli Potidaialaisten puolella, asetettuansa Jolaoksen sijaishallitsijaksensa. Aristeyksen tuuma oli pitää silmällä Ateenalaisten sotajoukkojen liikkeitä kannaksella, jotteivät ne pääsisi etenemään. Sitävastoin oli aikomus, että Kalkidilaiset ja muut ulkopuolella kannasta olevat liittolaiset sekä Perdikkaan 200 ratsumiestä jäisivät Olyntokseen ja takaa hyökkäisivät Ateenalaisten kimppuun, jos nämä ahdistaisivat Aristeystä, jotta vihollinen täten joutuisi saarroksiin heidän väliinsä. Ateenalaisten ylipäällikkö Kallias ja hänen alapäällikkönsä taasen lähettivät Makedonialaiset ratsumiehet ja vähäisen määrän apujoukkoja Olyntokseen, estääksensä sikäläisiä vihollisia avustamasta sotatovereitansa, mutta lähtivät itse sotajoukkoinensa Potidaiaa vastaan. Kun nämä, saavuttuansa kannakselle, näkivät vihollisten jo olevan taisteluasennossa, niin asettuivat hekin samaten vastaan, ja tappelu syntyi miltei välittömästi. Aristeyksen oma siipi yhdessä Korintolaisten ja hänen johdossaan olevien muitten valiojoukkojen kanssa työnsi heitä vastaan asettuneet viholliset pakosalle ja ajoi heitä takaa pitkän matkaa; mutta Ateenalaiset voittivat muut Potidaialaiset ja Peloponneesolaiset sotajoukot, ja nämä pakenivat Olyntoksen muurien suojaan.

Kun Aristeys, palattuansa vihollista takaa-ajamasta, huomasi, että toinen osa hänen sotajoukostansa oli joutunut tappiolle, niin oli hän kahdella päällä, pitäisikö hänen koettaa päästä Olyntokseen vaiko Potidaiaan. Hän päätti vihdoin koota väkensä niin pienelle alalle kuin suinkin ja juoksujalkaa kiirehtiä Potidaiaan. Kulkiessansa suurella vaivalla vihollisten nuolisateessa pitkin kiviperäistä merenrannikkoa, menetti hän pienen luvun miehistänsä, mutta sai kuitenkin suurimman osan heistä pelastetuksi. Kun Olyntoksesta Potidaialaisille avuksi rientävät miehet huomasivat tappelun alkaneen ja liput kohotetuiksi, sillä nämät kaupungit ovat ainoastaan 60 stadionin päässä toisistansa ja toistensa näkyvissä, marssivat he vähän matkaa auttaakseen Potidaialaisia. Mutta Makedonialaiset ratsumiehet olivat asetetut heitä tästä estämään. Kun sitten voitto kallistui Ateenalaisten puolelle ja liput vedettiin alas, vetäytyivät ensiksimainitut muurien suojaan, ja Makedonialaiset liittyivät uudestaan Ateenalaisiin. Ratsuväki ei siis avustanut kummallakaan puolella. Taistelun jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja antoivat Potidaialaisille aselevon suojassa heidän kaatuneensa. Potidaialaisista ja heidän liittolaisistansa kaatui hiukan vähemmän kuin 300 miestä, Ateenalaisista taasen 150, näitten joukossa ylipäällikkö Kallias.

Välittömästi tämän jälkeen rakensivat Ateenalaiset muurin kannaksen puolelle ja miehittivät sen, mutta Palleeneen puolen jättivät he muuritta, koska heillä mielestänsä oli liian vähän miehiä pitääksensä kannaksen puolta miehitettynä ja samalla rakentaaksensa muurin Palleeneen puolelle, peläten, että Potidaialaiset liittolaisineen hyökkäisivät heidän kimppuunsa, jos he näin jakaisivat voimansa. Kun nyt Ateenassa saatiin tietää, että Palleeneen puoli oli jätetty muuritta, niin lähetettiin heti 1,600 raskasaseista omaa väkeä sinne Asoopioksen pojan Formioonin johdolla. Saavuttuansa Palleeneen kannakselle, lähti tämä joukkoinensa kulkemaan Afytiksesta Potidaiaa vastaan lyhyin päivämatkoin ja hävitti maata. Kun ei kukaan tullut häntä vastaan taistelemaan, niin rakensi hän muurin Palleeneen puolelle, joten Potidaia tuli tarkasti saarretuksi molemmilta puolilta; sitäpaitsi saarsi laivasto sen meren puolelta.

Kun Aristeyksella ei ollut enää mitään pelastuksen toivetta, sittenkun piiritys oli alkanut, jollei vasten tavallisuutta tulisi apua joko Peloponneesoksesta tahi jostakin muualta, niin neuvoi hän jättämään ainoastaan 500 miestä kaupunkiin, joiden kanssa hän itse tarjoutui jäämään, mutta muun väen pitäisi suotuisen tuulen avulla koettaa päästä pakoon, jotta muonavarat siten riittäisivät kauemmaksi aikaa. Kun hän ei saanut kannatusta ehdotukselleen, mutta kaikin mokomin tahtoi säilyttää tämän kaupungin, sekä tahtoi järjestää ulkoasiat paraalle kannalle, niin hän purjehti pois kaupungista Ateenalaisten huomaamatta. Hän meni Kalkidilaisten luokse, joiden avulla hän sekä kävi muita sotia, että asetuttuaan väijyksiin Sermyyliläisten kaupungin läheisyyteen, surmasi suuren joukon tämän kaupungin asukkaista. Samalla lähetti hän sanansaattajan Peloponneesokseen pyytämään apua. Sillä välin hävitti Formioon, saarrettuansa Potidaian, 1,600 miehensä avulla sekä Kalkidikeen että Bottikeen alueen, myöskin valloittaen muutamia pieniä kaupunkeja.

Nämät seikat enensivät Ateenalaisten ja Peloponneesolaisten välistä katkeruutta ennen sodan puhkeemista. Korintolaiset valittivat, että Ateenalaiset piirittivät Potidaiaa, joka muka oli heidän siirtokuntansa, ja siellä oleskelevia Korintolaisia ja Peloponneesolaisia. Ateenalaiset taasen valittivat, että Korintolaiset muka olivat yllyttäneet heille veronalaisen kaupungin kapinaan ja julkisesti taistelivat heitä vastaan Potidaialaisten puolella. Sota ei kumminkaan vielä syttynyt, vaan kesti jonkun aikaa aselepoa, koska Korintolaiset olivat toimineet vaan omin päin.

Mutta kun Potidaia oli saarrettuna, eivät he enää pysyneet toimettomina, osaksi sentähden, että kaupungissa oli Korintolaisia, osaksi koska he pelkäsivät tämän kaupungin joutuvan Ateenalaisten haltuun. He kutsuivat viipymättä liittolaisensa Lakedaimoniin ja syyttivät siellä Ateenalaisia ankarasti rauhanrikkomisesta ja vääryydenteosta Peloponneesolaisia kohtaan. Aiginalaiset pelkäsivät Ateenalaisia eivätkä uskaltaneet julkisesti ottaa osaa kokoukseen; mutta salassa he yllyttivät sotaan Ateenalaisia vastaan, väittäen, etteivät he huolimatta sopimuksista saaneet elää itsenäisinä. Tämän johdosta kutsuivat Lakedaimonilaiset omat liittolaisensa sekä kaikki muutkin, jotka katsoivat Ateenalaisten loukanneen heitä, tavanmukaiseen kokoukseen ja vaativat jokaista tässä tuomaan esille syytöksensä. Kukin kohdastaan ilmotti tässä syytöksensä, Megaralaiset varsinkin valittivat monestakin seikasta ja erittäinkin siitä, että Ateenalaiset vastoin tehtyjä sopimuksia eivät sallineet heidän käydä satamissaan, eivätkä myöskään Attikan markkinoilla. Mutta annettuaan muiden ensin kiihottaa Lakedaimonilaisia, astuivat Korintolaiset viimein esiin ja pitivät seuraavan puheen:

"Lakedaimonilaiset miehet! Teidän rehellinen menettelynne niin hyvin yleisissä kuin yksityisissä asioissa saattaa teidät epäilemään meitä, jos me muita vastaan jotakin sanomme. Teillä on kyllä ymmärrystä sisällisissä asioissa, mutta kovin vähän kokemusta ulkonaisissa. Vaikka me usein olemme valittaneet Ateenalaisten meitä kohtaan harjottamista vääryyksistä, ette te ole tarkemmin ottaneet valituksiamme tutkittavaksenne, vaan olette luulleet meidän puhuvan itsekkäästi omia itsekkäisiä etujamme silmällä pitäen. Siksipä te ette ole kutsuneet kokoon näitä liittolaisianne silloin, kun vääryyttä jo harjotettiin, vaan vasta nyt, kun me jo olemme joutuneet hätätilaan. Meillä on siis enimmän syytä valittaa, koska olemme enimmän saaneet kärsiä sekä Ateenalaisten vääryyksien että teidän leväperäisyytenne tähden."

"Jos he salassa tekisivät vääryyttä koko Hellasta kohtaan, niin voisi luulla, ettette te sitä tiedä, ja että tulisi teitä tästä seikasta huomauttaa. Mutta nyt ei tarvitse uhrata monta sanaa, koska te omin silmin nyt näette, että osa meistä jo on joutunut orjuuteen, ja että toisia uhkaa sama kohtalo, etupäässä liittolaisiamme, sekä että Ateenalaiset jo kauan aikaa takaperin ovat varustautuneet sotaan. Muutenhan he eivät väkivallalla olisi riistäneet meiltä Kerkyyraa eivätkä piirittäneet Potidaiaa. Viimeksi mainittu paikka on erittäin sopiva asemapaikaksi sotatoimia varten Traakiassa; Kerkyyrasta taasen olisivat Peloponneesolaiset saaneet mitä suurimman laivaston."

"Ja kaikkeen tähän olette te syypäät, koska olette sallineet heidän linnottaa kaupunkinsa ja rakentaa pitkät muurinsa sekä ryöstää vapauden niin hyvin niiltä, jotka he ovat saattaneet orjiksensa, kuin myös omilta liittolaisiltanne. Sillä itse asiassa ei ole se, joka saattaa toisen orjuuteen, syypää tähän onnettomuuteen, vaan se, joka, vaikkakin voisi estää, ei huoli sitä tehdä, joskin hänellä on tuo kunniakas nimi 'Hellaan pelastaja'. Suurien ponnistusten jälkeen olemme päässeet kokoontumaan, eivätkä meillä kuitenkaan ole asiat selvillä; sillä nyt ei enää tarvitse tutkia, onko meitä loukattu, vaan miten paraiten voisimme puollustautua vääryydentekijöitä vastaan. Vastustajamme käyvät viipymättä kimppuumme jo aikoja sitten tehdyn suunnitelman mukaan, ennenkuin me ehdimme päättää mitään. Tunnettuahan on miten Ateenalaiset aina vuorotellen ahdistavat naapureitansa. Niin kauan kuin teidän välinpitämättömyytenne tähden luulevat saavansa vehkeillä huomaamatta, hillitsevät he itseään, mutta kun he huomaavat, että te olette välinpitämättöminä, vaikka tunnettekin asianlaidan, niin he kyllä panevat kaiken voimansa liikkeelle. Te, Lakedaimonilaiset, olette ainoat Helleenit, jotka autatte vihollistanne, ette ase kädessä, vaan hitaudellanne, ja ainoat, jotka ryhdytte kukistamaan vihollistanne vasta sitten, kun hän on tullut kahta vertaa voimakkaammaksi, ettekä heti alussa. Teidän kyllä sanotaan varustautuneen kaikkien tapausten varalle, mutta tässä on paljon liiottelua. Tiedämmehän, miten Meedialaiset ehtivät tulla tänne Peloponneesokseen maailman ääristä saakka, ennenkuin te ryhdyitte mihinkään puollustuspuuhaan. Nyt te samoin olette huolettomia Ateenalaisten suhteen, jotka eivät ole kuten nuot kaukaa tulleet, vaan aivan läheltä. Sen sijaan että ryhtyisitte ehkäisemään heidän hyökkäysaikeitansa, tahdotte mieluummin odottaa, kunnes teidän on pakko puollustautua heidän hyökkäyksiänsä vastaan, ja he saattavat teidät onnettomuuksiin, jotka voivat teitä kohdata, jos teidän on taisteltava paljon vahvempaa vihollista vastaan. Kumminkin te tiedätte, että barbarit juuri itse olivat syypäät useimpiin onnettomuuksiinsa, samoin kuin että meidän voittomme Ateenalaisten suhteen on enemmän seuraus heidän omista virheistänsä, kuin että teidän antamanne apu olisi siihen vaikuttanut. Sillä teidän apuunne luottaen ovat jo monet sortuneet, jotka herkkäuskoisuudessansa ovat olleet varustautumatta sodan varalta. Älköön kukaan teistä luulko, että se, mitä tässä puhumme, olisi nurjamielisyydestä aiheutuvia syytöksiä, vaan ainoastaan nuhteita. Sillä nuhteita annetaan erehtyvälle ystävälle, mutta syytöksiä tehdään vihollista vastaan, joka harjottaa ilmeistä vääryyttä."

"Jos kukaan, niin etupäässä me katsomme itsemme oikeutetuiksi tuomaan esiin moitteita naapuriamme vastaan, semminkin kun mitä tärkeimmät asiat ovat kysymyksessä, joita te taas ette näy ollenkaan käsittävän, yhtä vähän kuin te myöskään arvaatte, millaisen vihollisen te Ateenalaisissa saatte, he kun ovat luonteeltaan teihin verraten perinpohjin erilaisia. He ovat yrittelijäitä ja kekselijäitä sekä panevat nopeasti päätöksensä toimeen. Te sitävastoin tyydytte säilyttämään vaan sen, mitä teillä jo on, miettimättä mitään uusia yrityksiä, ja usein te ette edes hanki välttämättömimpiä varustuksiakaan. He taas uskaltavat yli voimiensa, ovat rohkeita päätöksissään ja toivorikkaita vaaroissa. Te tavallisesti uskallatte paljon vähemmän kuin voisitte, pitämättä mitään tuumaa varmana, ja vaaran uhatessa luulette te heti olevanne hukassa. He rakastavat toimeliaisuutta, te taasen lepoa. He kuljeksivat ympäri maailmaa, te sitävastoin pysytte kotona. Matkoillansa toivovat he saavuttavansa etuja, te taas luulette panevanne omaisuutenne vihollisille alttiiksi, jos poistutte kotoa. Voitettuansa vihollisen, anastavat he mitä suurimman saaliin, voitettuina eivät he menetä toivoansa. He katsovat henkisten voimien enemmän hyödyttävän isänmaata kuin ruumiillisten. Jolleivät he saavuta sitä, mitä haluavat, arvelevat he menettäneensä jotakin omaisuudestansa, mutta jos he pääsevät pyrintöjensä perille, pitävät he sitä vähäpätöisempänä sen suhteen, mitä toivovat voivansa saada. Jos heiltä joku yritys onnistuu huonosti, korvaavat he tappionsa uusilla yrityksillä. Sillä he ovat ainoat, jotka pitävät toivottua etua jo saavutettuna, sentähden että he panevat aikomuksensa nopeasti täytäntöön. He koettavat toteuttaa aikomuksensa vaivoista ja vaaroista väsymättä, pitävät saatuja etuja vähäpätöisinä ja ryhtyvät uusiin yrityksiin. Heitä eivät saa heidän juhlansakaan estää ryhtymästä välttämättömiin toimiin, ja he pitävät toimetonta lepoa rasittavampana kuin vaivaloista työtä. Sanalla sanoen, he ovat syntyneet ollaksensa milloinkaan lepäämättä ja kieltääksensä lepoa myöskin muilta."

"Lakedaimonin miehet! Tällainen on tämä kaupunki, jonka kanssa olette tekemisissä, ja te vaan vitkastelette ettekä usko, että ne voivat paraiten säilyttää rauhan, jotka eivät tee muille vääryyttä, vaan samassa toiminnallaan selvästi osottavat, etteivät he voi tyyneesti kärsiä, jos heille tehdään vääryyttä. Te katsotte sen oikeaksi, ettette missään tee muille vääryyttä ja ettette itse saa kärsiä mitään rasitusta puollustustoimien tähden. Teidän olisi vaikea saavuttaa tämä, joskin naapurikaupunkinne olisi teidän kaltaisenne, mutta nyt on teidän ajattelu- ja toimintatapanne Ateenalaisiin verraten kokonaan vanhanaikuinen. Asianlaita on tässäkin suhteessa, kuten taiteessakin, että uusi on vanhaa parempi. Rauhallisissa oloissa elävässä kaupungissa on vanhoillaan pysyminen parasta; mutta niiden on pakko ryhtyä uudistuksiin, jotka haluavat toimia. Sentähden ovatkin Ateenalaisten valtioasiat monien kokemuksien kautta tulleet paljon uudenaikaisemmiksi kuin teidän."

"Lopettakaa jo vihdoinkin tuo vitkastelemisenne, auttakaa nopeasti lupauksenne mukaan niin hyvin muita ystäviänne kuin erittäinkin Potidaialaisia, tekemällä hyökkäyksen Attikaan, älkääkä jättäkö ystäviänne ja veriheimolaisianne heille vihamielisimpien ihmisten mielivaltaan, pakottaen meitä neuvottomina etsimään muita liittolaisia. Siten me emme suinkaan tekisi mitään vääryyttä jumalien edessä, jotka valvovat valojen pyhinä pitämistä, emmekä ihmisten edessä, jotka kykenevät asioita arvostelemaan. Sillä ei niitä voi pitää valanrikkojina, jotka hyljättyinä kääntyvät toisten puoleen, vaan niitä, jotka eivät auta liittolaisiaan. Jos te osotatte olevanne valmiit auttamaan, niin me mielellämme tahdomme pysyä liitossanne. Siinä tapauksessa me emme menettelisi velvollisuutemme mukaan, jos me liittoutuisimme muiden kanssa, emmekä voisi helposti löytää toisia, joiden kanssa me niin hyvästi voisimme tulla toimeen. Tähän katsoen päättäkää nyt järkevinä ihmisinä ja koettakaa menetellä niin, ettei Peloponneesos teidän johtonne alaisena joutuisi huonompaan asemaan, kuin millaisena sen esi-isänne ovat teille jättäneet."

Näin puhuivat Korintolaiset. Juuri tähän aikaan sattui Ateenalainen lähetystö olemaan Lakedaimonissa muilla asioilla. Kun heille tuli tieto, mitä kokouksessa oli puhuttu, katsoivat he viisaammaksi esiintyä Lakedaimonilaisten eteen, eivät kuitenkaan puollustautuaksensa niiden syytösten johdosta, joita muut kaupungit tekivät heitä vastaan, vaan etupäässä huomauttaaksensa, etteivät Lakedaimonilaiset tekisi liian äkkipikaista päätöstä, asiaa tarkemmin punnitsematta. Samalla tahtoivat he näyttää, kuinka suuri heidän mahtavuutensa oli, ja muistuttaa vanhempia siitä, mitä nämät jo tiesivät, sekä selittää nuoremmille asioita, joita nämät eivät tunteneet, toivoen sanoilla voivansa taivuttaa heidät mieluummin pysymään rauhassa kuin ryhtymään sotaan. He astuivat siis Lakedaimonin hallitusmiesten eteen ja pyysivät saada puhua kansalle, jollei mikään sitä estäisi. Nämät kutsuivat kansan kokoon, ja Ateenalaiset puhuivat seuraavalla tavalla.

"Meidän lähetystömme ei ole tänne saapunut vastataksensa teidän liittolaistenne syytöksiin, vaan sitä toimittamaan, mitä varten kaupunkimme on meidät tänne lähettänyt. Mutta koska olemme saaneet tietää, että meitä Ateenalaisia vastaan on tehty sangen paljon valituksia, niin olemme pyytäneet saada esiintyä, emme suinkaan torjuaksemme päältämme noitten kaupunkien tekemiä valituksia, sillä emme me eivätkä nuotkaan pidä teitä tuomareina, vaan jottette te näin tärkeissä asioissa tekisi päätöstänne kevytmielisesti liittolaistenne yllyttäminä, ja koska me tahdomme samalla huomauttaa, mikäli asia meitä koskee, ettemme vääryydellä ole hankkineet sitä, mitä meillä on, ja että kaupunkimme ansaitsee kunnioitusta. Miksi tässä puhuisimme ikivanhoista asioista, jotka ovat kuulijoillemme tunnetuita enemmän kertomuksien kuin kokemuksien kautta? Meedialaisesta sodasta ja sen yhteydessä olevista seikoista, jotka ovat teille perin tunnetuita, täytyy meidän lausua muutama sana, niin ikävä kuin teistä onkin kuulla meidän aina puhuvan siitä. Kun me muinoin siihen ryhdyimme, taistelimme me yhteisten etujen edestä, ja myöskin teille koitui siitä suuri hyöty. Mutta tästä taistelusta saatua kunniaa emme ole vielä peräti kadottaneet, jos sillä jotakin merkitystä on. Me emme suinkaan mainitse näitä seikkoja puollustautuaksemme, vaan mieluummin todistuksena siitä, millaisen kaupungin kanssa te tulette taistelemaan, jos päätöstä tehdessänne ette menettele viisaasti. Me voimme sanoa, että me yksin uskalsimme asettua vastustamaan barbareja Maratonin kentällä. Ja kun he myöhemmin tulivat takaisin, emmekä katsoneet itseämme kykeneviksi vastustamaan heitä maalla, niin nousimme me kaikki laivoihin ja taistelimme heitä vastaan merellä Salamiin salmessa, josta oli seurauksena, etteivät he voineet purjehtimalla kaupungista kaupunkiin hävittää Peloponneesosta, sen asukkaiden ollessa kykenemättömiä auttamaan toisiansa niin suurilukuista laivastoa vastaan. Meedialaiset itse ovat tämän paraiten osottaneet. Sillä tämän merellä kärsimänsä tappion jälkeen katsoivat he itsensä liian heikoiksi jatkamaan sotaa, ja suurin osa vihollisten sotajoukoista pakeni mitä nopeimmin pois maastamme."

"Tässä näin onnellisessa asiain ratkaisussa, josta Hellaan puollustus riippui, oli meidän ansioksemme luettava kolme vaikuttavaa seikkaa: laivojemme suurin lukumäärä, päällikkömme viisaus ja meidän horjumaton urhoollisuutemme. Sillä noista 400 laivasta oli meidän melkein kaksi kolmas osaa ja ylipäällikkönä oli Temistokles, jolla on suurin ansio meritappelun suorittamisesta mainitussa salmessa, joka taistelu epäilemättä pelasti maamme. Tämän tähdenhän tekin kunnioititte Temistoklesta enimmän kaikista teidän luoksenne tulleista vierasystävistä. Niinikään osotimme me suurinta kestäväisyyttä, kun me, koskei kukaan meitä maalla auttanut, sentähden että muut jo olivat kukistetut, jätettyämme kaupunkimme ja hävitettyämme omaisuutemme, emme kumminkaan katsoneet voivamme jättää muita liittolaisia oman onnensa nojaan tahi hajaantuneina olla heitä hyödyttämättä, vaan nousimme laivoihin ja antauduimme vaaroihin tuntematta mitään katkeruutta teitä kohtaan, vaikkette aikaisemmin meitä auttaneet, niin että me hyvällä syyllä voimme sanoa, ettemme me suinkaan ole vähemmän auttaneet teitä kuin te meitä. Sillä te autoitte meitä pelastaaksenne kaupunkinne, jotta te niissä voisitte vastaisuudessakin asua, ja olitte pelossanne enemmän itsenne kuin meidän tähden. Niinkauan kuin me emme vielä olleet turmiossa, ei teitä näkynyt. Mutta kaupungista, jota ei enää ollut olemassa, kiiruhdimme me teitä auttamaan, ja antauduimme vaaroihin maan puolesta, jonka takaisin saamisesta oli hyvin vähän toiveita, sekä pelastimme itsemme ohessa myöskin teidät. Jos me alussa olisimme pelastaaksemme maamme hävityksestä antautuneet vihollisille, kuten muut tekivät, ja jos sittemmin emme olisi uskaltaneet nousta laivoihin, kuten jo perikatoon joutuneet, niin ette te riittävän laivaston puutteessa olisi voineet meritappelua ajatellakaan, vaan vihollinen olisi saanut estämättä toimia mielensä mukaan."

"Lakedaimonin miehet! Emmekö silloin osotetun urhoollisuutemme ja viisaan menettelymme tähden ansaitse sitä valta-asemaa, joka meillä Helleenien kesken on, kenenkään meitä sentähden vihaamatta ja kadehtimatta? Emmehän me ole väkivallalla tätä itsellemme anastaneet, vaan suostuimme siihen, koskette te tahtoneet puollustaa sitä vähästä, mitä barbarit olivat jättäneet jälelle, ja koska liittolaiset kääntyivät meidän puoleemme pyynnöllä, että me rupeaisimme heidän johtajaksensa. Itse asian laita pakotti meitä mitä pontevimmin tukemaan valtamme oman turvallisuutemme, mutta myöskin kunnian ja vihdoin hyödyn tähden. Sillä meidän mielestämme tuli meidän kaikin voimin puollustaa valtaamme, koska useat meitä vihasivat ja monet jo luopuivat meistä, vaikka kohtakin he taas kukistettiin, ja koska te ette enää olleet yhtä ystävällisiä kuin ennen, vaan sen sijaan välillemme ilmaantui epäluuloa ja eripuraisuutta. Muutenhan olisivat kapinoitsijat kääntyneet teidän puoleenne. Lieneehän jokaisella niin vaarallisissa oloissa oikeus järjestää asiansa, miten paraaksi näkee, vihaa herättämättä."

"Lakedaimonin miehet! Järjestättehän tekin asiat johdossanne olevissa Peloponneesoksen kaupungeissa teille edullisimmalla tavalla. Jos te silloin ajan pitkään ollen päällikkyydessä olisitte joutuneet vihatuiksi kuten me nyt, niin olemme varmat siitä, että te olisitte olleet yhtä ankaroita liittolaisianne kohtaan, niinkuin te myös olisitte olleet pakotetut joko hallitsemaan ankaruudella tahi panemaan oman etunne vaaran alaiseksi. Me emme siis ole tehneet mitään harvinaista tai ihmistavoista poikkeavaa, jos me otettuamme vastaan meille tarjotun johto-aseman emme päästä sitä käsistämme, mitä tärkeimpien seikkojen, kuten kunnian, pelon ja oman hyödyn pakottaessa sitä säilyttämään. Emme ole ensimmäiset, jotka näin toimivat, vaan onhan aina käynyt niin, että heikompi kuuluu väkevämmän vallan alle. Me itse kuten myöskin te olemme pitäneet meitä oikeutettuina tähän valta-asemaan, kunnes teidän oma etunne nyt saa teidät puhumaan kohtuudesta, jota kumminkaan ei kukaan ole milloinkaan huomioon ottanut, jos hän vaan voimiensa puolesta kykenee lisäämään etujansa valloituksella. Kiitosta ansaitsevat ainoastaan ne, jotka seuraten ihmisluonteen halua hallita toisia toimivat oikeudenmukaisemmin, kuin he valtansa nojalla voisivat tehdä. Tulisivatpa muut meidän asemaamme, niin luulen, että pian saataisiin nähdä, olemmeko me toimineet maltillisesti! Me sitävastoin olemme kohtuullisesti meneteltyämme saaneet osaksemme enemmän oikeudetonta moitetta kuin kiitosta."

"Vaikka me olemme vaatineet liittolaisiltamme vähemmän, kuin liittosopimusten mukaan olisimme voineet vaatia, ja heillä on samat oikeudet kuin meillä itsellämme, niin meitä kuitenkin pidetään riidanhaluisina. Kukaan ei heistä ajattele, minkätähden ei muualla olla tyytymättömiä valta-asemassa oleviin, vaikka kohtelevat alustalaisiansa paljon ankarammin kuin me. Asianlaita on se, että se, joka taitaa käyttää valtaansa, ei juuri välitä oikeudenkäyntirettelöistä. Ja koska liittolaisemme ovat tottuneet pitämään meitä vertaisinaan, niin he, jos joku asia ei käy heidän mielensä mukaan, tahi jos heidän jossakin tapauksessa täytyy mukaantua meidän valta-asemamme tähden, eivät ensinkään ole kiitollisia siitä, ettei heiltä ole riistetty enempää, vaan ovat sen vähäisen tähden, jonka ovat menettäneet, kärsimättömämpiä, kuin jos alusta alkaen olisimme poistaneet kaikki lait ja julkisesti kohdelleet heitä alustalaisinamme valtamme mukaisesti. Jos me näin olisimme menetelleet, niin eivät he itsekään väittäisi, ettei heikomman tulisi väistyä voimakkaamman edestä. Ihmiset näkyvät enemmän suuttuvan, jos muka heidän oikeuksiansa loukataan, kuin jos heitä kohdellaan väkivaltaisesti. Sillä edellistä harjottavat heidän mielestänsä yhdenvertaiset, mutta väkivaltaa sitävastoin voimakkaammat viholliset. Itse asiassa saivat he Meedialaisilta kärsiä paljoa ankarampaa kohtelua, mutta he kärsivät tämän kuitenkin. Meidän herruutemme taas tuntuu heistä rasitukselta, ja tämähän on aivan luonnollista! Alamaisista tuntuvat aina olevat olot sietämättömiltä. Jos te nyt kukistamalla meidät hankitte itsellenne johto-aseman ja menettelette samaten kuin Meedialaissodan kestäessä, hallitessanne vaan lyhyen ajan, niin te pian menettäisitte sen suosion, jonka te meitä pelätessä olette saavuttaneet. Sillä teidän kotimaiset tapanne ovat aivan erilaiset kuin meidän, eikä kukaan teistä tultuansa muualle noudata niitä, yhtävähän kuin muidenkaan Hellaan tapoja."

"Neuvotelkaa siis tarkoin, ettette vieraitten vaikuttimien ja vaikutuksien yllyttäminä saata itsellenne harmia ja rasituksia. Miettikää ennenkuin sotaan ryhdytte, miten turmiolliset ovat sen seuraukset. Sodan pitkittyessä sattuu usein paljon arvaamattomia seikkoja, jotka tekevät voiton kummallekin puolelle yhtä epävarmaksi. Sillä sotaan ryhtyessään tekevät ihmiset tavallisesti aluksi sitä, mikä vasta myöhemmin olisi tehtävä, ja ajattelevat vasta sitten, kun ovat joutuneet ahtaalle. Kun sellaista vikaa ei meillä eikä teilläkään ole, niin me kehotamme teitä, koska päätösvalta on vielä kumpaisenkin vallassa, miettimään, jottette te riko rauhaa ja valaanne, vaan sallimaan oikeuden ratkaista riitaisuudet, kuten sopimusehdoissa on määrätty. Muuten koetamme me, otettuamme jumalat valojen todistajiksi, puollustautua sodan alkajia vastaan samaten kuin te olette menetelleet."

Näin puhuivat Ateenalaiset. Kun Lakedaimonilaiset olivat kuulleet liittolaisten Ateenalaisia vastaan tekemät valitukset, ja Ateenalaisten tämän johdosta esittämät vastaukset, kehottivat he kaikkia poistumaan ja ryhtyivät neuvotteluihin. Useimmat olivat sitä mieltä, että Ateenalaiset olivat menetelleet väärin, ja että mitä pikemmin pitäisi ryhtyä sotaan heitä vastaan. Silloin astui esiin heidän kuninkaansa, Arkidamos, jota yleensä pidettiin viisaana ja älykkäänä miehenä, ja puhui seuraavaan tapaan:

"Lakedaimonin miehet! Minä itse olen ottanut osaa moneen sotaan ja näen teidän joukossanne monta yhdenikäistä, joista ei kukaan kokemattomuudesta kuten suuri enemmistö halua sotaa jotain taattua hyötyä tuottavana asiana. Jos tarkasti mietitte sitä sotaa, josta nyt keskustelemme, niin se ei tule olemaan niinkään vähäpätöinen. Meidän sotavoimamme riittävät kyllä Peloponneesolaisia ja naapurejamme vastaan, koska me täältä voimme nopeasti saapua mihin paikkaan tahansa. Mutta kuinka voisimme me kevytmielisesti alkaa sodan ja mihin luottaen varustautumatta käydä sellaisia miehiä vastaan, jotka asuvat kaukana meistä, jotka ovat mitä taitavimpia merimiehiä sekä paraiten varustettuina kaikilla muilla tarpeilla, joiden niin hyvin yksityiset kuin valtio ovat sangen varakkaita ja joilla on laivoja, hevosia, aseita ja kansaa enemmän kuin missään muussa Hellaan seudussa, sekä tämän lisäksi suuri joukko veroa maksavia liittolaisia? Laivoihinko? Mutta siinä suhteessahan me olemme paljon vähäväkisempiä. Jos me taas tahdomme varustaa itsellemme laivaston, niin siihen tarvitaan aikaa. Tahi ehkäpä varallisuuteemme? Mutta tässä suhteessa me olemme vielä enemmän takapajulla, eikä valtiomme rahasto ole riittävä, emmekä me taas omista varoistamme ole halukkaita maksamaan sotakulunkeja."

"Ehkä joku luottaa siihen, että sotajoukkomme on paremmin varustettu, niin että me voimme hyökkäyksillä hävittää heidän aluettansa. Mutta heillähän on hallussaan paljon muita maita ja meritse voivat he kuljettaa, mitä he tarvitsevat. Jos me taas koettaisimme yllyttää heidän liittolaisiansa kapinaan, niin pitäisi meidän auttaa heitä laivoilla, koska he suureksi osaksi ovat saarelaisia. Millainen siis tulisi tämä sota meille olemaan? Sillä jos emme voittaisi heitä merellä emmekä voisi riistää heiltä tulolähteitä, joilla he ylläpitävät laivastonsa, niin olisimme aivan hukassa. Ja sellaisissa oloissa emme me voisi saada rauhaa aikaan kohtuullisilla ehdoilla, varsinkaan kun meitä pidettäisiin riitaisuuksien alkuunpanijoina. Älkäämme myöskään lohduttako itseämme sillä toivolla, että sota loppuisi pian, jos me vaan hävittäisimme heidän maataan. Minä pikemmin pelkään, että se jäisi perinnöksi lapsillemme. Sillä todennäköisesti eivät Ateenalaiset maansa tähden tulisi alistumaan eivätkä pelkäisi sotaa, he kun ovat siihen tottuneet."

"Minä en suinkaan tällä tarkota, että me väliäpitämättä antaisimme heidän tehdä liittolaisillemme vääryyttä, tahi ettemme tarkoin pitäisi heidän vehkeitänsä silmällä, kun emme vielä tartu aseisiin, vaan esittäisimme heille valituksemme lähetystön kautta, sotaa suoraan julistamatta, ja että toiselta puolen selvästi huomauttaisimme, ettemme enää voisi rauhallisesti katsoa heidän menettelyänsä. Sillä välin tulisi meidän panna sotavarustuksemme asianomaiseen kuntoon, hankkimalla itsellemme liittolaisia niin hyvin Helleenien kuin barbarien keskuudesta, miten vaan voisimme lisätä laivastoamme ja varojamme. Meitä ei voi moittia siitä, ettemme koeta puollustautua ainoastaan Helleenien vaan myöskin barbarien avulla, kun meitä väijyy sellainen vihollinen kuin Ateena. Tällä ajalla voisimme me laittaa myöskin omat varustuksemme kuntoon. Jos he ottavat huomioon lähettilästemme valitukset, niin on kaikki hyvä; mutta jolleivät, niin me kahden tahi kolmen vuoden perästä, milloin katsomme paraaksi, hyökkäämme heidän kimppuunsa paremmin varustettuina. Ehkäpä he myöntyvät, kun huomaavat meidän varustuksemme, ja että toimimme puheemme mukaan, koska he näkevät maansa vielä hävittämättömänä ja voivat vielä tehdä päätöksensä, heidän etujensa vielä ollen loukkaamatta. Heidän maataan meidän ei tule pitää muuna kuin vakuutena, ja vielä sitä enemmän, kuta paremmin se on viljelty. Meidän tulee siis säästää sitä niin paljon kuin mahdollista, ettemme saattaisi heitä epätoivoon ja siten mahdottomiksi kukistaa. Sillä jos me liittolaistemme valitusten yllyttäminä nyt äkillisesti hävitämme Attikan ollessamme varustaumattomina, niin varokaa vaan, ettemme saata sellaisen menettelyn kautta Peloponneesosta mitä suurimpaan hätään ja häpeään. Yksityisten henkilöiden ja eri valtioiden kesken voi kyllä tehdä valituksia; mutta yleistä sotaa, jota aletaan yksityisten etujen tähden, ja josta ei voi sanoa, minkälaisen käänteen se tulee saamaan, on vaikea kunnialla lopettaa."

"Älköön kukaan ajatelko, että näyttää pelkurimaiselta, jos niin lukuisa sotajoukko empii hyökätä yksityisen kaupungin kimppuun. Sillä Ateenalaisillahan on paljon liittolaisia, jotka auttavat heitä rahalla, eikä sodassa ole pääasia yksistään aseiden paljous, vaan myöskin riittävä määrä rahaa, joka antaa aseille tukea, etenkin mannervallan ja merivallan välisessä sodassa. Hankkikaamme sentähden itsellemme kaikella mokomin varoja, älkäämmekä ennen ryhtykö sotaan liittolaisten puheiden kiihottamina. Koska meillä on suurin vastuunalaisuus, miten tahansa käyneekin, niin tulee meidän edeltäkäsin tarkoin ja maltillisesti miettiä asiaa."

"Älkää hävetkö, jos nuot moittivat meitä hitaudesta ja vitkailemisesta; sillä jos te menettelette hätäisesti, niin on teidän hyvin vaikea tehdä rauhaa, jos te kerran olette varustamatta ryhtyneet sotaan. Meidän valtiomme on aina ollut vapaamielinen ja arvossa pidetty; itse asiassa onkin tämä varovaisuutemme sangen viisasta menettelyä. Sentähden olemmekin me ainoat, jotka eivät ylpeile menestyksestämme, emmekä vastoinkäymisessä menetä rohkeuttamme. Yhtävähän kuin me annamme toisten kiitoksen houkutella itseämme vaaroihin vastoin meidän parempaa tietoamme, yhtävähän me annamme toisten parjauksen aikaansaaman suuttumuksen houkutella meitä tekemään ajattelemattomuuksia. Meidän säädyllinen menettelytapamme tekee meidät sotaisiksi ja varovaisiksi; sotaisiksi sentähden, että kunniantunto on likeisessä yhteydessä kohtuuden kanssa, samoinkuin urhoollisuus kunnianhimon kanssa; varovaisiksi sentähden, että me olemme liian yksinkertaisesti kasvatetuita, voidaksemme halveksia lakeja, sekä liian ankarasti totutetut kohtuuteen ollaksemme niitä noudattamatta. Meillä ei ole taitoa kauneilla puheilla moittia vihollistemme varustuksia voimatta myöskin toimia sanojemme mukaan, mutta me ymmärrämme pitää muitten tuumia omiemme vertaisina ja tajuamme, etteivät onnelliset tapahtumat ole puheista riippuvia. Me varustaudumme todenteolla kohtaamaan vihollistamme, otaksuen vihollisen toimivan sangen tarkasti tehdyn suunnitelman mukaan. Ei tule koskaan perustaa toivoansa vihollisen tekemistä virheistä johtuviin etuihin, vaan edeltäpäin tehtyjen omien suunnitelmien varmuuteen. Ei saa luulla, että ihmisten välillä on suuria eroavaisuuksia. Parasta kuitenkin on, että on saanut ankarimman kasvatuksen."

"Älkäämme siis luopuko tästä menettelytavastamme, jonka olemme isiltämme perineet, ja jota me itse menestyksellä olemme noudattaneet. Älkäämme tehkö hätäisesti yhden päivän lyhyessä keskustelussa päätöstä monien ihmisten, omaisuuksien, kaupunkien ja kunniamme kohtalosta, vaan punnitkaamme asiaa tyyneesti ja viisaasti. Me voimme sen tehdä paremmin kuin muut sotakuntomme perusteella. Lähettäkää lähetystö Ateenaan puhumaan Potidaian asiasta ja niistä valituksista, jotka liittolaiset ovat täällä esittäneet, koska he itsekin ovat taipuvaisia ratkaisemaan riitaisuuden oikeudessa. Sitä ennen on kohtuutonta hyökätä heidän kimppuunsa, ikäänkuin he olisivat rikollisia, ikäänkuin heitä olisi jo julistettu rikollisiksi. Sillä aikaa tehkää valmiiksi sotaa varten tarpeelliset varustukset. Täten teette te itsellenne hyödyllisimmän ja vihollisille pelottavimman päätöksen."

Täten puhui Arkidamos. Mutta Stenelaidas, yksi silloisista eforeista, astui silloin esiin ja puhui seuraavaan tapaan:

"Minä en voi oikein käsittää, mitä Ateenalaiset noilla pitkillä puheillansa tarkottavat: sillä samalla kuin he ovat itseänsä kiitelleet, eivät he suinkaan ole kieltäneet tehneensä vääryyttä liittolaisillemme sekä Peloponneesolaisille. Jos he muinoin Meedialaisia vastaan käyttäytyivät kiitettävästi ja nyt tekevät meille vääryyttä, niin ansaitsevat he kaksinkertaisen rangaistuksen, koska he kunnon miehistä ovat muuttuneet vilpillisiksi. Me sitävastoin olemme samankaltaiset kuin silloinkin, ja jos esiinnymme viisaasti, niin emme saa sallia heidän tehdä vääryyttä liittolaisillemme tahi vitkastella auttaa näitä, sillä eivät Ateenalaisetkaan väärinkäyttelyssä viivyttele. Toisilla on paljon laivoja, varoja ja hevosia, mutta meillä on kelpo liittolaiset, joita me emme saa jättää Ateenalaisten mielivaltaan. Eikä tämä asia ole oikeudenkäynnillä ja sanoilla ratkaistava, vaan meidän pitää rangaista nopeasti ja kaikin voimin. Älköön nyt kukaan neuvoko meitä, miten meidän tulee tehdä päätöksemme, koska meille kerran tehdään vääryyttä, vaan miettikööt siitä kauan aikaa net, jotka aikovat tehdä vääryyttä. Äänestäkää siis, Lakedaimonin miehet, Spartan kunnian mukaisesti, älkääkä salliko Ateenalaisten tulla mahtavimmiksi; älkää hyljätkö liittolaisia, vaan käykäämme jumalien avulla vääryydentekijöitä vastaan."

Tämän sanottuaan antoi hän eforina Lakedaimonilaisten kansankokouksen ryhtyä äänestämään. Koska heillä on tapana käyttää huuto- eikä kiviliuskaäänestystä, niin selitti Stenelaidas, ettei hän voinut erottaa, kummallako puolella enemmistö oli, ja tahtoen julkisen äänestyksen kautta vielä enemmän kiihottaa heitä sotaan, sanoi hän: "Lakedaimonin miehet! Se teistä, joka katsoo Ateenalaisten rikkoneen sopimukset ja harjottaneen vääryyttä, astukoon tälle puolelle", osottaen samalla määrätyn paikan, "mutta se, joka on toista mieltä, menköön toiselle puolelle!" He nousivat nyt seisomaan ja menivät eri haaroille. Niitä, jotka pitivät sopimukset rikottuina, oli enemmistö. Tämän jälkeen kutsuttiin liittolaiset saapuville ja ilmottivat heille, että Lakedaimonilaisten mielestä Ateenalaiset olivat harjottaneet vääryyttä, mutta että he tahtoivat kutsua liittolaiset äänestämään heidän kanssansa, jonka jälestä he alottaisivat sodan yhteisen päätöksen mukaan, jos liittolaiset myöskin äänestäisivät sotaa. Tämän toimituksen jälkeen lähtivät liittolaiset kotiinsa, niin ikään palasivat Ateenalaiset lähettiläät, toimitettuansa tehtävänsä, kotiinsa. Tämä kansankokouksen tekemä päätös sopimusten rikkomisesta tehtiin neljäntenätoista vuonna Euboian sodan jälkeen, jolloin rauha solmittiin kestämään kolmekymmentä vuotta.

Mutta Lakedaimonilaiset äänestivät rauhan rikotuksi, ja että oli välttämätöntä ryhtyä sotaan, koska he pelkäsivät Ateenalaisten paisuvan liian mahtaviksi, kun suuri osa Hellaasta jo oli heidän vallassaan, eivätkä suinkaan niinkään paljon liittolaisten esiintuomien asianhaarain tähden.

Ateenalaiset olivat saavuttaneet silloisen valta-asemansa seuraavalla tavalla: Meedialaiset karkotettuamme Euroopasta, kun Helleenit olivat voittaneet heidät sekä maalla että merellä, ja kun nekin heistä, jotka laivoilla olivat paenneet Mykalehen, siellä perinpohjin olivat voitetut, palasi Leotykides, joka oli Lakedaimonilaisten kuningas ja Helleenien ylipäällikkö Mykalen taistelussa, kotia ja hänen kanssansa Peloponneesolaiset liittolaiset. Mutta Ateenalaiset sekä Jooniasta ja Hellespontoksesta kotoisin olevat liittolaiset, jotka olivat luopuneet kuninkaasta, jäivät sinne piirittämään Meedialaisten vallassa olevaa Sestoksen kaupunkia. He olivat siellä talven ja ottivat kaupungin haltuunsa, sittenkuin barbarit olivat sen jättäneet, jonka jälestä he purjehtivat Hellespontoksesta kotia. Mutta heti barbarien lähdettyä lähetti Ateenan hallitus noutamaan lapset, vaimot ja jälellä olevat tavarat takaisin sieltä, minne ne olivat viedyt talteen, ryhtyi uudestaan rakentamaan kaupunkinsa ja panemaan sen muureja kuntoon. Sillä ainoastaan vähäinen osa ympärysmuureja oli pystyssä, ja talotkin olivat suurimmaksi osaksi hävitetyt. Ainoasti muutamia harvoja oli jälellä, joissa oli asunut Persialaisia ylimyksiä.

Kun Lakedaimonilaiset saivat vihiä näistä puuhista, toimittivat he lähetystön Ateenaan, koska he sekä itse mielellään näkivät, ettei Ateena, enemmän kuin muutkaan kaupungit, ollut muurien ympäröimä, niinkuin myöskin liittolaiset heitä siihen kehottivat, peläten Ateenalaisten suurta merivoimaa, jollaista ei kenelläkään muulla tähän saakka ollut, ja heidän Meedialais-sodassa osotettua urhoollisuuttansa. Nämät lähettiläät vaativat, etteivät Ateenalaiset linnottaisi kaupunkiaan, vaan pikemmin auttaisivat Lakedaimonilaisia repimään muidenkin Peloponneesoksen ulkopuolella olevien kaupunkien ympärysmuurit. He salasivat kuitenkin Ateenalaisilta asian oikean laidan ja epäluulonsa, vetäen syyksi, ettei barbareilla, jos he vielä hyökkäisivät maahan, olisi mitään linnotettua asemapaikkaa, josta he voisivat tehdä hyökkäyksiä, kuten äsken Teebaista, ja että Peloponneesos olisi riittävä turvapaikka kaikille. Mutta Ateenalaiset vastasivat heille Temistokleen neuvosta, että he toimittaisivat Lakedaimonilaisten luo lähetystön keskustelemaan kysymyksessä olevista asioista, ja palauttivat Lakedaimonilaisten lähetystön. Temistokles ehdotti myöskin, että hänet mitä pikemmin lähetettäisiin Lakedaimoniin muitten lähettiläiden seuraamana, mutta että näitä pidätettäisiin kotoisalla ja lähetettäisiin vasta sitten, kun muurit oli saatu niin korkeiksi, että niiden suojassa voisi hätätilassa itseään puollustaa. Hän ehdotti myöskin, että kaikkien kaupungissa olevien miesten, naisten ja lastenkin ilman erotusta tulisi ottaa osaa muurien rakentamiseen, sekä ettei saisi säästää mitään, ei yleistä yhtävähän kuin yksityistäkään taloa, vaan pitäisi repiä kaikki, joita vaan voisi käyttää rakentamiseen. Annettuansa nämät neuvot, lupasi hän, että hän kyllä ajaisi asian perille Lakedaimonissa, ja lähti matkalle. Saavuttuansa Lakedaimoniin ei hän heti esiintynyt kaupungin hallituksen eteen, vaan vitkasteli tekosyiden nojalla. Jos joku hallitusmiehistä häneltä tiedusteli, miksei hän tullut hallituksen puheille, niin sanoi hän odottavansa lähetystön toisia jäseniä, joiden muka eräiden asioiden tähden toistaiseksi oli täytynyt jäädä kotia, mutta että hän arveli heidän mitä pikemmin saapuvan ja ihmetteli, miksi he eivät jo olleet tulleet.

Kun he tämän kuulivat, uskoivat he häntä, koska hän oli Lakedaimonissa hyvin suosittu. Mutta kun sinne saapui muitakin, jotka varmasti vakuuttivat, että muurien rakentamista yhä vaan jatkettiin, ja että ne jo olivat jotenkin korkeat, niin eivät Lakedaimonilaiset enää voineet olla epäilemättä asian todellista laitaa. Kun Temistokles sai tämän tietää, pyysi hän, etteivät he luottaisi kulkupuheisiin, vaan että he lähettäisivät keskuudestaan sopivia ja luotettavia miehiä, jotka tutkittuansa asian voisivat antaa luotettavan selonteon. He lähettivätkin asiantutkijoita, ja Temistokles toimitti myöskin salaa sanansaattajan Ateenalaisten luokse pyytämään, että he pidättäisivät siellä Lakedaimonilaisten lähettiläät, jos suinkin epäluuloa herättämättä, kunnes heidän omat lähettiläänsä palaisivat takaisin. Sillä nyt olivat myöskin Temistokleen myötälähettiläinä saapuneet Lysikleen poika Abronikos ja Lysimakoksen poika Aristeides, jotka kertoivat, että muurit olivat jo kylliksi korkeiksi kohonneet. Temistokles pelkäsi, että Lakedaimonilaiset, saatuansa varmat tiedot asian todellisesta laidasta, eivät laskisi heitä kotiin. Ateenalaiset pidättivät hänen pyynnöstään lähettiläät luonaan, ja nyt astui Temistokles Lakedaimonilaisten eteen lausuen, että hänen kotikaupunkinsa jo oli siksi vankasti varustettu muureilla, että se pystyi suojelemaan asukkaitansa, ja että, jos Lakedaimonilaiset tahi heidän liittolaisensa tahtoivat jotakin keskustella Ateenalaisten kanssa lähettiläiden kautta, heidän olisi tulevaisuuden varalta tietäminen, että he saapuivat semmoisten miesten luokse, jotka kykenivät päättämään, mitä niin hyvin yhteinen kuin yksityinen etu vaati. Sillä kun he katsoivat paraaksi jättää kaupunkinsa ja astua laivoihinsa, niin päättivät he uskaltaa sen tehdä Lakedaimonilaisilta neuvoa kysymättä, ja kun he neuvottelivat yhteisesti muiden kanssa, eivät he missään suhteessa olleet muita typerämpiä. He katsoivat nyt edulliseksi varustaa kaupunkinsa muureilla, niin hyvin omien kansalaistensa kuin kaikkien liittolaisten etua silmällä pitäen. Sillä ei olisi mahdollista puolueettomasti päättää yhteisistä asioista olematta yhtä lujasti varustettu. Sentähden, sanoi hän, oli välttämätöntä, että joko kaikki liittolaiskaupungit olivat muurittomia tai heidän täytyi pitää sitä oikeana ja asiaan kuuluvana, mitä oli tapahtunut.

Kuultuansa tämän eivät Lakedaimonilaiset julkisesti osottaneet suuttumustansa Ateenalaisia kohtaan, sillä eiväthän he muka olleetkaan tahtoneet estää muurien rakentamista, vaan ainoastaan lähetystön kautta ilmottaa mielipiteensä yhteisen hyödyn puolesta. He olivat siihen aikaan muka erittäin suosiollisia Ateenalaisille näiden Meedialaissodassa osottaman urhoollisuuden tähden, mutta salaa vihasivat he Ateenalaisia, sentähden että heidän tuumansa oli rauennut tyhjiin. Kumpaisenkin kaupungin lähettiläät palasivat nyt kotiinsa enemmittä verukkeitta.

Tällä lailla linnottivat Ateenalaiset vähässä ajassa kaupunkinsa, ja muurien rakenteesta näkee vielä nytkin selvästi, että ne ovat kiireellisesti tehdyt. Sillä muurien alaosa on rakennettu kaikenlaisista kivistä, niitä sopivasti muodostelematta, sen mukaan vaan millaisia kukin siihen toi. Siinä löytyy paljon hautapatsaita ja valmiita kiviveistoksia. Sillä kaupungin ympärysmuurit laajennettiin yleensä ja siksi niihin pantiin, mitä vaan saatiin käsiin. Temistokles kehotti heitä myös rakentamaan valmiiksi Peiraieuksen muurit, joka työ oli alotettu hänen ollessaan yhden vuoden Arkontina Ateenassa. Hän arveli, että Ateenalaiset voisivat hyvin suuresti laajentaa valtaansa, jos suurentaisivat merivarustuksensa, ja siihen katsoi hän juuri tämän paikan sopivaksi, koska siellä löytyi kolme luonnollista satamaa. Hän olikin ensimmäinen, joka uskalsi lausua, että heidän piti hankkia itselleen ylivalta merellä, ja ryhtyi heti panemaan tämän tuuman toimeen. Muurit rakennettiinkin hänen neuvosta niin paksuiksi, kuin vielä tänäkin päivänä voi nähdä, että kahdet niillä kulkevat kivillä kuormitetut kärryt voivat sivuuttaa toisiaan. Kivien väliin ei pantu kalkkia eikä savea, vaan suuret kivimöhkäleet sovitettiin toisiinsa hakkaamalla niitä suorakulmaisiksi, ja ulkoapäin liitettiin ne toisiinsa raudalla ja lyyjyllä. Muurit rakennettiin vaan puoleksi niin korkeiksi, kuin alkuaan oli suunniteltu. Temistokles tahtoi tehdä muurit niin korkeiksi ja leveiksi, että ne olisivat estäneet kaikki vihollisten hyökkäykset, arvellen, että niiden puollustamiseen tarvittaisiin vaan vähäinen luku miehiä ja nekin kykenemättömiä, koska kaikki muut tarvittaisiin laivaväkeen. Sillä hän kohdisti huolenpitonsa pääasiallisesti laivastoon, luullakseni sentähden, että hän arveli kuninkaan sotajoukon voivan tulla Hellaaseen helpommin meritse kuin maitse, ja tässä suhteessa piti hän Peiraieusta sisämaan kaupunkia tärkeämpänä. Usein kehotti hän Ateenalaisia pakenemaan sinne, jos heitä milloin maalla kovin ahdistettaisiin, ja täällä tekemään laivoilla vihollisille vastarintaa. Tällä tavalla saivat Ateenalaiset kaupunkinsa linnoitetuksi ja laittoivat muutkin varustukset kuntoon heti Meedialaisten lähdettyä Hellaasta.

Kleombrotoksen poika, Lakedaimonilainen Pausanias, lähetettiin Peloponneesoksesta 20 laivan kanssa merelle Helleenien ylipäällikkönä. Tähän liittyi myöskin 30 laivaa Ateenasta ja joku määrä liittolaisten laivoja. Nämät purjehtivat Kyprokseen ja valloittivat suuren osan tätä saarta sekä lähtivät täältä Bysantioniin, joka oli Meedialaisten vallassa, ja valloittivat senkin piiritettyään sitä Pausaniaan johdolla.

Mutta kun Pausanias alkoi käyttäytyä omavaltaisesti, kävivät kaikki Helleenit tyytymättömiksi ja erittäinkin Joonialaiset, kuten myöskin kaikki ne, jotka äskettäin olivat vapautuneet kuninkaan ikeestä. Nämät kääntyivät Ateenalaisten puoleen, pyytäen että Ateenalaiset sukulaisuuden tähden rupeaisivat heidän johtajikseen, eivätkä sallisi Pausaniaan kohdella heitä väkivaltaisesti. Ateenalaiset myöntyivät heidän pyyntöönsä ja päättivät tarkasti pitää huolta liittolaisten eduista sekä järjestää kaikki muutkin seikat, miten heille oli parasta. Tämän johdosta kutsuivat Lakedaimonilaiset Pausaniaan kotiin tekemään tiliä siitä, mitä he olivat saaneet tietää. Sillä Spartaan saapuneet Helleenit tekivät häntä vastaan kovia syytöksiä, että hän esiintyi mieluummin itsevaltiaana kuin ylipäällikkönä. Juuri samaan aikaan sattui, että liittolaiset suuttuneina häneen kääntyivät Ateenalaisten puoleen, paitsi ne, jotka olivat Peloponneesoksesta. Saavuttuansa Lakedaimoniin, täytyi hänen kärsiä rangaistusta muutamista yksityisistä rikoksista, mutta suurimpien rikoksien suhteen vapautettiin hän syytöksistä. Erittäinkin syytettiin häntä Meedialaisystävyydestä, joka yleisen mielipiteen mukaan oli päivänselvä asia. Lakedaimonilaiset eivät enää lähettäneet häntä ylipäälliköksi, vaan määräsivät siksi Dorkkiin ja muutamia muita, jotka saivat mukaansa vähäisen sotajoukon. Mutta liittolaiset eivät hyväksyneetkään näitä päälliköikseen, ja kun nämät sen huomasivat, lähtivät he pois. Tämän jälkeen Lakedaimonilaiset eivät lähettäneet sinne ketään, peläten että heidän miehensä poistuttuansa isänmaastaan joutuisivat vilpillisiksi, noudattaen Pausaniaan esimerkkiä. He halusivat kokonaan luopua Meedialaisesta sodasta, katsoen Ateenalaisten olevan kylliksi taitavia sotaa johtamaan, ja pitäen heitä vielä siihen aikaan ystävinänsä.

Kun Ateenalaiset täten liittolaisten suostumuksella ja Pausaniasta kohdanneen vihan kautta olivat saaneet käsiinsä Hellaan ylijohdon, määräsivät he, minkä kaupungin tuli antaa rahaa, minkä laivoja Meedialaissotaa varten. Tekosyynä tähän menettelyyn oli, että he muka kostaisivat omat kärsimyksensä hävittämällä kuninkaan maata. Veronkantoa varten perustettiin nyt ensi kerta Ateenaan helleenotamien virka, jotka ottivat haltuunsa rahaverot. Ensiksi määrätty vero oli 460 talenttia. Säilytyspaikaksi määrättiin Deelos, ja kokoukset pidettiin sikäläisessä pyhäkössä.

Ateenalaiset, jotka alussa olivat vapaiden liittolaisten johtajina, joilla viimeksimainituilla yhteisissä kokouksissa oli äänivalta, ovat seuraavalla tavalla laajentaneet valtansa Meedialaisen ja Peloponneeson sodan väliajalla sotien ja yhteisten asiain johtamisen avulla, taistellen milloin barbareja, milloin omia luopuneita liittolaisiansa, milloin Peloponneesolaisia vastaan, jotka aina olivat luopuneiden puolella. Minä olen esittänyt nämät seikat, vaikka ne eivät oikeastaan kuulu kertomukseeni, koska minua edellisemmät historioitsijat ovat jättäneet tämän aikakauden syrjään ja käsitelleet joko Hellaan historiaa ennen Meedialaissotaa, tahi juuri tätä sotaa. Hellanikos, joka Attikan historiassa koskettelee näitä seikkoja, on aivan lyhyesti ja ilman tarkkoja ajantietoja niistä kertonut. Tästä kertomuksestani voi nähdä, miten Ateenalaiset vähitellen saavuttivat ylivallan.

Ensiksi valloittivat he väkirynnäköllä Miltiadeen pojan Kimoonin johdolla Strymonjoen suulla sijaitsevan Eeionin, joka oli Meedialaisten vallassa, ja tekivät sen asukkaat orjiksi. Samoin valloittivat he Aigeian-meressä sijaitsevan Skyros-saaren, jossa asui Dolopialaisia, ja asettuivat sinne asumaan. He sotivat niinikään Karystolaisia vastaan ja pakottivat nämät aikaavoittaen antautumaan, muiden Euboialaisten ottamatta osaa sotaan. Sitten kävivät he sotaa heistä luopuneita Naksolaisia vastaan ja pakottivat heidät säännöllisen piirityksen avulla antautumaan. Tämä oli ensimmäinen liittolaiskaupunki, joka vasten sopimuksia joutui orjuuteen. Sittemmin joutui muitakin kaupunkeja saman kohtalon alaisiksi.

Monenmoiset olivat kapinoiden syyt, mutta pää-asiallinen syy oli kieltäytyminen verojen maksusta ja laivojen antamisesta tahi sotapalveluksen suorittamisesta, jos joku kaupunki teki itsensä syypääksi siihen. Sillä Ateenalaiset olivat vaativaisia ja herättivät heti tyytymättömyyttä, koska he käyttivät pakkokeinoja niitä vastaan, jotka eivät olleet tottuneita eivätkä halukkaita kärsimään rasituksia. Ateenalaiset eivät myöhemmin olleet muutenkaan ylijohtajina niin suosituita kuin alussa, koska he eivät sodassa kohdelleet liittolaisiansa vertaisinaan, ja heidän oli helppo pakottaa luopiot kuuliaisuuteen. Tähän olivat liittolaiset itse syypäät, sillä koska he itse olivat vastahakoisia sotapalvelukseen, suorittivat heistä useimmat mielellänsä laivojen asemesta vastaavan rahasumman, saadaksensa jäädä kotiin. Ateenalaiset saattoivat täten enentää merivoimiansa niillä varoilla, joita liittolaiset suorittivat, jotavastoin nämät itse nousten kapinaan olivat varustamattomia ja sen kaiken puutteessa, mitä sotaan tarvitaan.

Tämän jälkeen taisteltiin tappelu merellä ja maalla Eyrymedonjoen suulla Pamfyliassa, jossa Ateenalaiset liittolaisinensa taistelivat Meedialaisia vastaan ja saivat samana päivänä kaksinkertaisen voiton, valloittaen ja hävittäen Miltiadeen pojan Kimoonin johdolla Foiniikilaisilta kaikkiaan 200 kolmisoutulaivaa. Jonkun ajan kuluttua, luopuivat Tasolaiset heistä, riitauttuansa heidän kanssansa vastapäätä Trakiassa olevien kauppapaikkojen ja kaivoksien tähden, jotka kuuluivat Tasolaisille. Ateenalaiset purjehtivat laivastollansa Tasokseen, voittivat sen asukkaat meritappelussa ja astuivat maihin. Samaan aikaan lähettivät he keskuudestaan ja liittolaisista Strymonjoelle 10,000 uudisasukasta, joiden piti asettua asumaan niille seuduille, jotka silloin olivat tunnetut nimellä "Yhdeksän tietä", nykyinen Amfipolis, ja kuuluivat Eedoneille. Ateenalaiset valloittivatkin tämän paikan; mutta kun he tunkeutuivat Trakian sisämaahan, tuhosi heidät sikäläinen Trakialainen yhdistetty sotajoukko Eedonilaisen Drabeskoksen läheisyydessä, koska nämät pitivät "Yhdeksän tien" siirtolan perustamista itselleen vihollisena tekona.

Jouduttuansa taistelussa tappiolle ja piiritettyinä pyysivät Tasolaiset Lakedaimonilaisilta apua ja yllyttivät heitä hyökkäämään Attikaan. Ateenalaisten siitä vihiä saamatta, lupasivatkin nämät salaa tehdä hyökkäyksen, ja ryhtyivätkin siihen tarvittaviin valmistuksiin, kun maanjäristys esti heidät siitä. Samaan aikaan nousivat Heilootit, ympäristössä asuvat Tuurialaiset ja Altealaiset kapinaan ja asettuivat Itomeehen. Useimmat näistä Heilooteista olivat muinoin orjiksi joutuneiden Messeenialaisten jälkeläisiä, jonka tähden heitä tavallisesti kutsuttiin Messeenialaisiksi. Kun nyt Lakedaimonilaiset joutuivat sotaan Itomeehen paenneitten kanssa, antautuivat Tasolaiset Ateenalaisille kolmen vuoden piirityksen perästä, suostuen repimään muurinsa, luovuttamaan laivansa, maksamaan heti määrätyn rahasumman ja sittemmin joka vuosi veroa sekä luopumaan vuorikaivoksistansa ja mannermaalla sijaitsevista kauppapaikoistansa.

Kun sota Itomeehen paenneita vastaan kävi pitkälliseksi, kutsuivat Lakedaimonilaiset sekä liittolaisensa että Ateenalaiset avuksensa. Nämät tulivatkin Kimoonin johdolla melkoisen sotajoukon kanssa. Heidät kutsuttiin varsinkin sentähden, että heitä pidettiin taitavina piirittäjinä, ja koska Lakedaimonilaiset huomasivat puutteellisuutensa pitkällisen piirityksen kestäessä, sillä rynnäköllä he jo kyllä muuten olisivat voineet valloittaa tämän paikan. Tämän sodan kautta tuli ensiksi eripuraisuus ilmi Lakedaimonilaisten ja Ateenalaisten välillä. Sillä kun piiritys kävi pitkälliseksi eikä paikkaa heti rynnäköllä voitu valloittaa, pelkäsivät Lakedaimonilaiset Ateenalaisten urhoollisuutta ja yrittelijäisyyttä. Kun he nyt arvelivat, että Ateenalaiset, jos he jäisivät sinne, ryhtyisivät Itoomeen paenneiden kanssa liittoon, koska nämät olivat heidän heimolaisensa, lähettivät he kaikista liittolaisista ainoastaan Ateenalaiset pois, ilmottamatta kuitenkin epäluuloansa ja väittäen vaan, etteivät he heitä enää tarvinneet. Ateenalaiset kyllä huomasivat, ettei heidän poistamiseensa ollut sen parempaa syytä kuin salainen kateus. He panivat tämän kovin pahakseen, arvellen etteivät he olleet Lakedaimonilaisilta ansainneet tällaista kohtelua, ja heti kotia tultuansa rikkoivat he Lakedaimonilaisten kanssa Meedialaisia vastaan solmitun liiton, liittoutuen Lakedaimonilaisten vihollisiin Argiiveihin. Nämät molemmat sitoivat niinikään samoilla ehdoilla valaliiton Tessalialaisten kanssa.

Kun Itomeehen sulkeutuneet eivät kauemmin voineet tehdä vastarintaa, antautuivat he neljä vuotta kestäneen piirityksen jälkeen, ehdolla että saisivat vapaasti lähteä Peloponneesoksesta eivätkä koskaan palaisi sen alueelle. Jos joku sittemmin sieltä tavattaisiin, joutuisi hän sen orjaksi, joka hänet ottaisi kiinni. Lakedaimonilaisille oli jo aikaisemmin Pyytia antanut sen vastauksen, että heidän tulisi päästää ne vapaiksi, jotka rukoilivat Itomeen Zeyksen nimessä. He lähtivätkin vaimoineen ja lapsineen Ateenalaisten suojaan, jotka suuttuneina Lakedaimonilaisille ottivat heidät vastaan, osottaen heille asuinpaikaksi Naupaktoksen, jonka he äskettäin olivat valloittaneet Ozolilaisilta Lokreilta. Megaralaiset luopuivat niinikään Lakedaimonilaisista ja liittyivät Ateenalaisiin, koska Korintolaiset olivat alkaneet sodan heitä vastaan rajariidan johdosta. Ateenalaiset miehittivät itse Megaran ja Pegain, rakentaen Megaralaisille pitkät muurit kaupungista Nisaiaan, jotka nämät itse pitivät miehitettyinä. Tästä ajasta lähtien alkoivat Korintolaiset katkerasti vihata Ateenalaisia.

Psametikoksen poika Libyalainen Inaros, Aigyptoksen rajamaissa asuvien Libyalaisten hallitsija, hyökkäsi sotajoukkoineen Faroksen kaupungin yläpuolella sijaitsevasta Mareian kaupungista ja sai suurimman osan Aigyptoa luopumaan Artaxerxes kuninkaasta sekä pyysi Ateenalaisilta apua, julistaen itsensä kuninkaaksi. Nämät sattuivatkin olemaan sotaretkellä Kyprossaarta vastaan 200 laivalla, jotka olivat osaksi omia, osaksi liittolaisten. He jättivät nyt Kyproksen rauhaan ja purjehtivat Aigyptokseen, nousivat mereltä ylös Niilin virtaa myöten, ottaen haltuunsa koko joen sekä kaksi kolmasosaa Memfiin kaupunkia, taistellen myöskin kaupungin kolmatta kolmannesta vastaan, jota kutsuttiin "Valkoiseksi muuriksi", johon olivat sulkeutuneet Meedialaiset ja Persialaiset pakolaiset kuten myöskin ne Aigyptolaiset, jotka eivät olleet liittyneet kapinoitsijoihin.

Ateenalaiset astuivat maihin Heliaisissa, purjehdittuansa sinne laivoillaan, ja ryhtyivät taisteluun Korintolaisia ja Epidaurolaisia vastaan, jolloin Korintolaiset pääsivät voitolle. Sittemmin ryhtyivät Ateenalaiset taisteluun Peloponneesolaisten laivastoa vastaan Kekryfaleian edustalla, jossa Ateenalaiset saavuttivat voiton. Kun sittemmin sota oli puhjennut Ateenalaisten ja Aiginalaisten välillä, syntyi näiden kesken Aiginan vesillä verinen meritappelu, johon kumpaistenkin liittolaiset ottivat osaa. Ateenalaiset saivat voiton, anastivat vihollisilta 70 laivaa, laskivat väkensä maihin ja ryhtyivät Stroiboksen pojan Leokrateen johdolla piiritykseen. Peloponneesolaiset tahtoivat auttaa Aiginalaisia ja lähettivät Aiginaan 300 raskasaseista Korintolaista ja Epidaurolaista. He miehittivät Geraneian kukkulat ja hyökkäsivät Megaran alueelle. Korintolaiset ja heidän liittolaisensa tekivät tämän hyökkäyksen siinä luulossa, etteivät Ateenalaiset kykenisi auttamaan Megaralaisia, koska heidän sotajoukostaan suurin osa oli poissa Aiginassa ja Aigyptoksessa. Jos he taas tahtoisivat rientää apuun, täytyisi heidän vetäytyä pois Aiginasta. Mutta Ateenalaiset eivät kutsuneet pois joukkoaan Aiginasta, vaan kotiin jääneet sotilasvanhukset ja nuorukaiset lähtivät Myronideen johdolla Megaran avuksi. Ratkaisemattoman taistelun jälkeen Korintolaisia vastaan, erosivat sotajoukot eikä kumpainenkaan taistelevista arvellut joutuneensa tappiolle. Korintolaisten lähdettyä, pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin, koska he kumminkin olivat voiton puolella. Mutta Korintolaiset, joita heidän kotiin jääneet vanhuksensa tämän häpeän tähden ankarasti pilkkasivat, lähtivät kahdentoista päivän valmistautumisen jälkeen uudelleen sotaan ja pystyttivät hekin puolestaan voitonmerkin, ikäänkuin jos olisivat päässeet voitolle. Ateenalaiset hyökkäsivät äkkiarvaamatta ulos Megarasta, surmasivat merkin pystyttäjät ja voittivat taistelussa muut viholliset.

Korintolaiset vetäytyivät tämän tappelun perästä takaisin, ja kun heitä kovasti ahdistettiin, eksyi suurehko joukko heitä tieltä pois, ja joutui yksityisen henkilön omistamalle alueelle, jota ympäröi suuri hauta, niin ettei mistään muualta päässyt ulos. Tuskin olivat Ateenalaiset tämän huomanneet, kun he jo asettivat niitä sulkemaan sinne raskasaseisia ja ympärille kevytaseisia, surmaten kivillä kaikki net, jotka olivat jääneet sisäpuolelle aitausta. Tämä oli tuntuva tappio Korintolaisille, mutta suurin osa sotajoukosta pääsi kuitenkin kotiin.

Tähän aikaan alkoivat Ateenalaiset rakentaa pitkiä muureja rantaan saakka, toisia Faleeroniin, toisia Peiraieukseen. Fookilaiset tekivät hyökkäyksen Doorilaisten alueelle, mistä Lakedaimonilaiset olivat lähteneet, ja ahdistivat Boionin, Kytinonin ja Erineonin kaupunkeja. Kun he olivat saaneet yhden näistä kaupungeista valtaansa, lähettivät Lakedaimonilaiset Doorilaisille avuksi 1,500 miestä omaa väkeä ja 10,000 miestä liittolaisiansa Kleombrotoksen pojan Nikomeedeen johdolla, joka johti sotajoukkoa vielä ala-ikäisen kuningas Pausaniaan pojan Pleistoanakson sijasta. He pakottivat Fookilaiset jättämään takaisin kaupungin ja lähtivät kotimatkalle. He olisivat voineet kulkea vesitietä Krisaion merenlahden yli, mutta Ateenalaiset laivat olisivat heitä silloin estäneet. Eikä kulku Geraneionin kauttakaan näyttänyt turvalliselta, kun Megara ja Pegai olivat Ateenalaisten hallussa. Sillä Geraneionin kautta kulkeminen on jo itsessään huonojen teiden takia hyvin vaivaloista, ja nyt pitivät sen ohessa Ateenalaiset sitä tarkasti silmällä. Lakedaimonilaiset olivat sitäpaitse saaneet tietää, että Ateenalaiset aikoivat sulkea heiltä tien. He päättivät siis jäädä Boiootiaan miettiäksensä, miten he varmimmin voisivat päästä vihollisten lävitse kotia. Joukko Ateenalaisia oli myöskin kehottaneet heitä tulemaan, toivoen voivansa heidän avullansa kukistaa kansanvallan ja keskeyttää pitkien muurien rakentamisen. Mutta heitä vastaan marssivat Ateenalaiset kaiken sotaväkensä kanssa, 1,000 Argiivia ja muita liittolaisia väkilukunsa mukaan, yhteensä noin 14,000 miestä, koska arvelivat, etteivät Lakedaimonilaiset muualta voisi päästä läpi, ja koska he pitivät epäluuloa, että nämät olivat aikeissa kumota kansanvallan. Sopimuksen mukaan tuli heille avuksi myöskin joukko Tessalialaisia ratsumiehiä, jotka kuitenkin taistelun kestäessä luopuivat Lakedaimonilaisten puolelle.

Boiootian Tanagran läheisyydessä taistellussa tappelussa pääsivät Lakedaimonilaiset liittolaisineen voitolle, ja kumpikin sotajoukko menetti tässä tappelussa paljon väkeä. Lakedaimonilaiset kulkivat tämän jälkeen Megaran alueelle, hävittivät puuviljelykset ja palasivat sitten Geraneian ja kannaksen kautta kotiin. Ateenalaiset tunkeutuivat 62 päivää tämän tappelun jälkeen Muroonideen johdolla Boiootiaan, voittivat Boiootialaiset Oinofytain tappelussa, valloittivat koko Boiootian ja Fookiksen, repivät Tanagran muurit, ottivat 100 mahtavinta Opuntilaista Lokrilaista panttivangeiksi ja rakensivat pitkät muurit lopullisesti valmiiksi. Sitten tekivät Aiginalaiset sovinnon Ateenalaisten kanssa, ehdolla että heidän tulisi repiä kaupunkinsa muurit, luovuttaa heille kaikki laivansa ja vastaisuudessa suorittaa määrätty vero. Ateenalaiset purjehtivat sen jälkeen Tolmaioksen pojan Tolmideen johdolla Peloponneesoksen ympäri, hävittivät Lakedaimonilaisten laivaveistämön, valloittivat Korintolaisten Kalkis nimisen kaupungin sekä voittivat astuttuansa maihin Sikyoonilaiset taistelussa.

Ateenalaiset liittolaisineen saivat Aigyptoksessa ollessaan kokea monenlaisia sodanvaiheita. Alussa he kyllä saivat koko Aigyptoksen haltuunsa, mutta kuningas lähetti Lakedaimoniin Megabatsos nimisen Persialaisen rahasummalla varustettuna yllyttämään Peloponneesolaisia hyökkäykseen Attikaan, jotta Ateenalaisten täytyisi vetäytyä pois Aigyptoksesta. Kun tämä tuuma ei onnistunut, ja kun Megabatsos näki, että hänen rahansa turhaan kuluivat, palasi hän jälelle jääneine rahoineen Aasiaan. Silloin lähetti kuningas toisen Persialaisen, Zopyyroksen pojan Megabyzoksen, suuren sotajoukon seuraamana Aigyptokseen. Tämä saapui sinne maitse, voitti Aigyptolaiset liittolaisineen tappelussa ja ajoi Helleenit pois Memfiksesta, sulkien heidät Prosoopitissaareen. Hän piti heitä sinne saarrettuina puolitoista vuotta, kunnes hän vihdoin kuivasi kanavan johtamalla veden pois, saattaen siten heidän laivansa kuivalle maalle, ja teki suurimman osan saarta mannermaaksi, joten hän valloitti saaren kulkien sinne jalkaisin.

Näin raukesivat Helleenien kuusi vuotta kestäneet sotahankkeet tyhjiin. Ainoastaan harvat tuosta suuresta sotajoukosta pelastuivat Kyreeneehen Libyan kautta, mutta useimmat hukkuivat. Aigyptos tuli taas kuninkaan vallan alle, mutta suoseuduissa hallitsi Amyrtaios. Soiden laajuuden takia, ja koska suoseutulaiset ovat Aigyptolaisista urhoollisimmat, ei häntä kyetty kukistamaan. Libyan kuningas Inaros, joka oli saanut aikaan kaikki nämät vehkeet Aigyptoksessa, joutui petoksen kautta vihollisten käsiin ja naulittiin ristiin. Sillä välin olivat Ateenalaiset liittolaisineen lähettäneet 50 kolmisoutulaivaa Aigyptokseen toisten sijaan, ja nämät laskivat ankkurin Mendeesionin maakärjen edustalla, tietämättä mitään äskettäisistä tapahtumista. Näiden kimppuun hyökkäsi maanpuolelta jalkaväki ja meren puolelta Foiniikilainen laivasto ja tuhosi perinpohjin suurimman osan laivastoa, niin että ainoastaan vähäinen lukumäärä laivoista pääsi pakenemaan kotiin. Näin päättyi Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa suuri sotaretki Aigyptokseen.

Tessalian kuninkaan Ekekratideen pojan Oresteen oli täytynyt paeta Tessaliasta ja koetti houkutella Ateenalaisia asettamaan hänet sinne takaisin kuninkaaksi. Ateenalaiset liittoutuivat Boiootialaisten ja Fookilaisten sekä näiden liittolaisten kanssa ja kulkivat Tessaliassa sijaitsevaa Farsaloskaupunkia vastaan. He valloittivat sen verran maata kuin he voivat anastaa, poistumatta leiristään liian etäälle, sillä Tessalian ratsumiehet estivät heitä etenemästä. Kaupunkia he eivät voineet saada haltuunsa. Yhtä huonosti onnistui heiltä se aikeensa, jonka tähden he olivat sotaretkelle lähteneet. Heidän täytyi vetäytyä pois tyhjin toimin ja ottaa Orestes mukaansa. Heti tämän jälkeen astui 1,000 Ateenalaista Pegain vesillä oleviin laivoihin, joka kaupunki oli heidän hallussaan, ja purjehti Ksantippoksen pojan Perikleen johdolla Sikyooniin. Astuen siellä maihin, voittivat he Sikyoonilaiset, jotka olivat asettuneet vastarintaan. Kohta tämän jälkeen purjehtivat he, otettuansa Akaialaisia avuksi, vastapäätä olevalle merenrannalle, käänsivät aseensa Akarnanian Oiniadaita vastaan ja piirittivät sitä. Mutta kun eivät voineet sitä valloittaa, vetäytyivät he kotiinsa.

Kolme vuotta tämän jälkeen tekivät Ateenalaiset rauhan Peloponneesolaisten kanssa viiden vuoden ajaksi. Kun heillä siis ei ollut mitään sotaa Hellaassa, purjehtivat he Kimoonin johdolla 200 laivalla Kyprossaarta vastaan. Tähän laivastoon kuului sekä heidän omiansa että liittolaisten laivoja. Näistä laivoista purjehti 60 Aigyptokseen Amyrtaioksen pyynnöstä, joka oli suomaiden hallitsija, loput jäivät piirittämään Kitionia. Kun Kiimoon kuoli ja tuli ruokatavarain puute, vetäytyivät he pois Kitionista. Purjehtien Kyprossaarella olevan Salamis kaupungin ohitse, taistelivat he yht'aikaa maitse ja meritse Foiniikilaisia, Kyprolaisia ja Kilikialaisia vastaan. He pääsivät kumpuisessakin taistelussa voitolle ja purjehtivat sitten Aigyptoksesta palaavien laivojen seurassa kotiin. Lakedaimonilaiset ryhtyivät tämän jälkeen niin kutsuttuun pyhään sotaan, valloittaen Delfoin pyhäkön, jonka he lahjoittivat Delfolaisille. Tuskin olivat he lähteneet täältä, kun Ateenalaiset tekivät retken näille seuduille, valloittivat pyhäkönkin ja luovuttivat sen Fookilaisille.

Jonkun ajan kuluttua tekivät Ateenalaiset Tolmaioksen pojan Tolmideen johdolla 1,000 raskasaseisen sekä liittolaisten voimiensa mukaan lähettämien joukkojen kanssa sotaretken Orkomenosta, Kairooneiaa ja muutamia muitakin Boiootian paikkakuntia vastaan, jotka olivat Boiootialaisten pakolaisten hallussa, ja joita he sentähden pitivät vihollisina. He valloittivat Kairooneian, möivät sen asukkaat orjiksi ja lähtivät pois, jätettyänsä sinne vartioväen. Matkalla hyökkäsivät Korooneian läheisyydessä heidän kimppuunsa Orkomenoksesta Boiootialaiset pakolaiset, jotka olivat yhdistyneet Lokrilaisten, Euboialaisten ja muiden samanmielisten kanssa. Nämät pääsivät taistelussa voitolle, tuhosivat osan Ateenalaisista ja ottivat loput vangeiksi. Ateenalaiset jättivät silloin koko Boiootian ehdolla, että saisivat takaisin vankinsa. Boiootialaiset pakolaiset palasivat nyt takaisin ja pääsivät kuten kaikki muutkin itsenäisiksi.

Heti tämän jälkeen luopui Euboian saari Ateenalaisista. Kun Perikles jo Ateenan sotajoukon seuraamana oli lähtenyt sinne, sai hän tiedon, että Megarakin oli luopunut, ja että Peloponneesolaiset aikoivat hyökätä Attikaan, kuten myöskin että Megaralaiset olivat tuhonneet Ateenalaisen varusväen, paitsi niitä harvoja, jotka olivat päässeet pakenemaan Nisaiaan. Megaralaiset olivat tehneet tämän hyökkäyksen, kutsuttuansa Korintolaiset, Sikyoonilaiset ja Epidaurolaiset avukseen. Perikles kiiruhti nyt viemään sotaväkensä pois Euboiasta. Peloponneesolaiset tunkeutuivat silloin Lakedaimonilaisten kuninkaan, Pausaniaan pojan Pleistoanaksin johdolla Attikan alueella sijaitsevaan Eleusiin ja Triooniin, jotka hävitettyään he palasivat kotia pyrkimättä kauemmaksi. Ateenalaiset purjehtivat silloin uudelleen Perikleen johdolla Euboiaan ja panivat sen täydellisesti valtansa alle. Saaren muiden kaupunkien olojen järjestämisestä sopivat he asukasten kanssa, mutta Hestiaialaiset karkottivat he pois heidän asuinsijoistaan ja anastivat heidän alueensa itselleen.

Heti poistettuansa Euboiasta tekivät he aselevon Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa kanssa 30 vuodeksi, luopuen Nisaiasta, Akaiasta, Pegaiasta ja Troitseenista. Sillä kaikki nämät Peloponneesolaiset alueet olivat Ateenalaisten hallussa. Kuusi vuotta tämän jälkeen syntyi Samolaisten ja Mileetolaisten välillä sota Prieeneen omistamisesta. Kun Mileetolaiset joutuivat tappiolle, kääntyivät he Ateenalaisten puoleen ja toivat esiin joukon valituksia Samolaisia vastaan. Useat Samolaisetkin kannattivat Mileetolaisia, haluten saada hallitusmuutoksen aikaan. Samokseen purjehti sen johdosta 40 Ateenalaista laivaa, jotka asettivat saareen kansanvaltaisen hallituksen ja ottivat 50 nuorukaista ja samanverran miehiä panttivangeiksi, jotka vietiin Lemnokseen. Sitten palasivat Ateenalaiset kotiin, jätettyänsä Samokseen varustusväen. Mutta oli suuri määrä Samolaisia, jotka eivät tätä hyväksyneet, vaan pakenivat mannermaalle, jossa he liittyivät varakkaimpien kaupunkilaistensa ja Hystaspeen pojan Pissuutneen kanssa, joka silloin toimi käskynhaltijana Sardeessa. He kokosivat 700 miestä ja hyökkäsivät yönaikaan Samokseen. Ensiksi kävivät he hallitusmiesten kimppuun ja saivat useimmat heistä käsiinsä. Vietyänsä salaa panttivangit Lemnoksesta, nostivat he kansalaisensa julkiseen kapinaan ja jättivät Pissuutneelle Ateenalaisen vartioväen ja päälliköt, jotka olivat heidän hallussaan, sekä valmistautuivat viipymättä sotaretkelle Mileetosta vastaan. Samalla luopuivat Ateenalaisista myöskin Bysantiolaiset.