Читать книгу Kreuzer-sonaatti - Лев Толстой, Tolstoy Leo, Leo Tolstoy - Страница 1

Tämä sattui aikaisin keväällä. Matkustimme toista vuorokautta.Vaunuun tuli ja siitä poistui lyhytmatkalaisia, mutta kolmematkustajaa oli, samoin kuin minäkin, ollut mukana junanlähtöpaikasta saakka: rumanlainen, iäkkäänpuoleinen, tupakoivanainen, jolla oli kärsinyt ilme kasvoillaan, yllään puoleksimiestenkuosinen päällystakki ja päässään lakki, hänen tuttavansa, puhelias, nelikymmenvuotias mies, jolla oli tavanmukaiset uudetmatkakapineet, sekä muista eristäytyvä, lyhyenläntä herra, jollaoli äkilliset liikkeet, nähtävästikin ennen aikojaan harmaantuneetkähärät hiukset, sillä hän ei ollut vielä vanha, ja oudon loistavatsilmät, jotka nopeasti siirtyilivät esineestä toiseen. Hän olipuettuna vanhaan, kalliin räätälin tekemään, lammasnahkakauluksellavarustettuun päällystakkiin ja korkeaan lammasnahkalakkiin. Kunhän avasi päällystakin napit, näkyi sen alta hihaton alustakkija venäläiskuosinen kirjailtu paita. Tämän herran erikoisuusilmeni vielä siinäkin, että hän silloin tällöin päästi merkillisiääännähdyksiä, jotka olivat kuin yskäisy tahi alotettu ja keskeytynytnaurahdus.

Hän oli koko matkan ajan tarkoin karttanut joutumasta kosketuksiinja tekemästä tuttavuutta muiden matkustajien kanssa. Naapurienyrityksiin keskustelun alkamiseksi hän vastasi lyhyesti ja töykeästija ainoastaan joko luki tahi, katsoen ikkunaan, tupakoi taikka, otettuaan vanhasta laukustaan esiin eväitään, joi teetä tahi haukkasijotakin.

Minusta hän näytti kärsivän yksinäisyydestään, ja minä aioin muutamankerran ryhtyä hänen kanssaan puheisiin, mutta joka kerta, kunkatseemme kohtasivat toisensa, mikä tapahtui usein, koska istuimmeviistoon vastapäätä toisiamme, hän kääntyi toisaalle ja alkoi lukeatahi katsoi ikkunaan.

Junan seisoessa toisena päivänä illansuussa suurella asemalla, kävitämä hermostunut herra ottamassa kuumaa vettä ja valmisti itselleenteetä. Se herrasmies, jolla oli säännönmukaiset uudet matkakapineet, asianajaja, kuten jälkeenpäin kuulin, ja hänen naapurinsa tupakoivanainen, jolla oli puoliksi miehenkuosinen päällystakki, menivätjuomaan teetä asemalle.

Sill'aikaa kuin herra ja hänen naisensa olivat ulkona, tuli vaunuunmuutamia uusia matkustajia, niiden joukossa kookas, sileäksiajeltu, kurttukasvoinen ukko, nähtävästi kauppias, hillerinnahkaisessaturkissa, päässään tavattoman suurilippuinen lakki. Kauppias istuutuivastapäätä naisen ja asianajajan paikkaa ja alkoi heti haastellanuoren, kauppapalvelijalta näyttävän miehen kanssa, joka niinikäänoli noussut junaan tältä asemalta.

Minä istuin viistoon heihin, ja kun juna ei ollut liikkeellä,saatoin niinä hetkinä, jolloin ketään ei kulkenut ohitse, kuullapalasia heidän keskustelustaan. Kauppias selitti aluksi olevansamatkalla maatilalleen, jolle oli matkaa vain seuraava asemanväli; sitten siirtyi puhe, kuten tavallista, hintoihin, kauppa-asioihin, puhuttiin, kuten ainakin, siitä kuinka Moskovassa tingitään, haasteltiin Nishni-Nowgorodin markkinoista. Kauppapalvelija rupesikertomaan erään tunnetun kauppiaspohatan juopotteluista markkinainaikana, mutta ukko ei antanut hänen puhua loppuun, vaan alkoiitse kertoa entisistä juomatilaisuuksista Kunavinissa, joissa hänoli ollut itse mukana. Hän nähtävästi ylpeili omasta osuudestaanniihin ja kertoi huomattavalla mielihyvällä, kuinka hän ja tuo samatunnettu kauppias olivat kerran humalapäissään Kunavinissa tehneetsellaiset kepposet, että hänen täytyi kertoa se kuiskaten, jolloinkauppapalvelija nauroi niin että koko vaunu kaikui, ja niin ukkoitsekin naureskeli paljastaen kaksi keltaista hammasta.

Kun en odottanut saavani kuulla mitään mielenkiintoista, nousin jaaioin mennä asemasillalle kävelemään, kunnes juna lähtisi. Ovessakohtasin asianajajan ja hänen naisensa, jotka olivat vilkkaastikeskustelleet käytävässä. "Ette ehdi enää", huomautti minulleseuraarakastava asianajaja, "kohta soittavat toisen kerran".

Ja tosiaankin, en ehtinyt käydä junan päähän, ennenkuin asemakelloasoitettiin. Tullessani takaisin jatkui vilkas keskustelu naisen jaasianajajan välillä. Vanha kauppias istui vaieten heitä vastapäätä,katsoen tuikeasti eteensä ja pureskellen silloin tällöin paheksuvastihampaitaan.

"Sitten hän selitti miehelleen suoraan", puhui asianajaja hymyillen, kun menin ohitse, "ettei voi eikä tahdokaan enää jatkaa yhdyselämäähänen kanssaan, koska…"

Ja hän jatkoi edelleen jotakin, mitä en voinut kuulla. Minunjäljestäni meni vielä ohitse matkustajia, junailija, riensi kantaja; hyvän aikaa kesti kaikenlaista hälinää ja hyörinää, joka estiminua kuulemasta keskustelua. Kun taas tuli hiljaista ja kuulinuudelleen asianajajan äänen, oli keskustelu nähtävästi jo siirtynytyksityisestä tapauksesta yleisluontoisiin seikkoihin.

Asianajaja puheli siitä, kuinka avioerokysymys nykyään oli yleisenmielenkiinnon esineenä Euroopassa ja kuinka meilläkin oli alkanutyhä useammin ilmestyä samanlaisia tapauksia. Huomatessaan, ettäainoastaan hänen äänensä kuului, asianajaja keskeytti puheensa jakääntyi vanhaan kauppiaaseen päin.

"Ennen vanhaan ei sellaista tapahtunut?" kysyi hän ystävällisestihymyilen.

Ukko aikoi vastata jotakin, mutta juuri silloin lähti junaliikkeelle, ja hän otti lakin päästään, teki ristinmerkin jaluki supisten rukouksen. Asianajaja katsahti syrjään ja odottikohteliaasti. Lopetettuaan rukouksensa ja tehtyään kolmestiristinmerkin, ukko painoi lakin suoraan ja syvään päähänsä, istahtimukavammin ja alkoi puhua.

"Kyllä, herra, tapahtui sellaista ennenkin, mutta harvemmin", sanoihän. "Nykyäänhän sellaiset seikat eivät ole vältettävissä. Ihmisetovat kovasti sivistyneet".

Junan vauhti lisääntyi lisääntymistään, pyörät kolisivat kiskojenliitoksissa, ja minun kävi vaikeaksi kuulla, ja kun keskustelukiinnitti mieltäni, siirryin istumaan lähemmäksi. Naapurinikin, hermostuneen, loistavasilmäisen herran, mielenkiinto näyttiheränneen, ja hän alkoi kuunnella, nousematta paikaltaan.

"Mutta mitä pahaa sivistyksessä on?" kysyi nainen, tuskinhuomattavasti hymyillen. "Onko sitten parempi mennä naimisiin entisenajan tapaan, jolloin sulhanen ja morsian eivät olleet edes nähneettoisiaan?" jatkoi hän, monien naisten tavoin jättäen vastaamattapuhetoverinsa sanoihin ja vastaten sensijaan niihin sanoihin, jotkahän ajatteli tämän aikovan sanoa. "Ei tiedetty, rakastettiinko, voidaanko rakastaa, vaan mentiin kenelle sattui ja sitten kärsittiinkoko elämän aika; niinkö mielestänne on parempi?" sanoi nainen,nähtävästikin suunnaten puheensa minulle ja asianajajalle, muttavähimmin kaikista ukolle, jonka kanssa puhui.

"Kovin ovat sivistyneet", toisti kauppias, silmäillen halveksivastinaista ja jättäen hänen kysymyksensä vastausta vaille.

"Olisi huvittavaa tietää, kuinka te selitätte sivistyksen jaaviollisen eripuraisuuden keskinäisen yhteyden", virkkoi asianajaja, tuskin huomattavasti hymyillen.

Kauppias aikoi sanoa jotakin, mutta nainen anasti häneltä suunvuoron.

"Ei, se aika on jo ollut ja mennyt", sanoi hän. Mutta asianajajakeskeytti:

"Ei, antaakaahan hänen lausua mielipiteensä."

"Tyhmyydet johtuvat sivistyksestä", sanoi ukko päättävästi.

"Naitetaan sellaisia, jotka eivät rakasta toisiaan, ja sittenihmetellään, etteivät elä sovussa", ehätti nainen puhumaan, katsahtaen asianajajaan ja minuun sekä kauppapalvelijaankin, joka olinoussut paikaltaan ja kyynärpäät sohvan selustalla kuunteli hymyillenkeskustelua.

"Vain eläimiähän voi parittaa isännän mielen mukaan, mutta ihmisilläon taipumuksensa, kiintymyksensä", jatkoi nainen, selvästikin halutensuututtaa kauppiasta.

"Suotta noin puhutte, rouva", sanoi ukko, "eläin on luontokappale, mutta ihmiselle on annettu laki".

"Mutta kuinka voi elää ihmisen kanssa kun ei ole rakkautta?" kiirehtinainen yhä ilmaisemaan mielipiteitään, jotka hänestä arvatenkintuntuivat perin uusilta.

"Ennen ei huolehdittu sellaisista", vastasi ukko opettavallaäänensävyllä, "vasta nyt ne sellaiset ajatukset ovat alkaneetkierrellä. Mitäs, vaimo sanoo: 'nyt minä lähden luotasi'. Entätalonpojilla – sama asia heilläkin. 'Siin' on', tokaisee, 'paitasija housusi, minä lähden Vanjkan matkaan, hänellä on kiharampi tukkakuin sinulla'. On siinäkin järkeä! Ja naisella tulee ennen kaikkeaolla pelko".

Kauppapalvelija katsahti asianajajaan, naiseen ja minuun, silminnähtävästi pidätellen hymyilyään ja valmiina sekä nauramaankauppiaan sanoille että hyväksymään ne, sen mukaan, kuinka niihinsuhtauduttaisiin.

"Mikä pelko?" kysäisi nainen.

"Tämä: vaimo peljätköön miestään! Kas sellainen pelko."

"Ohoh, ukko kulta, se aika on jo ollut ja mennyt", sanoi nainen johiukan närkästyneenä.

"Ei, rouva, se aika ei voi mennä. Sellainen kuin oli Eeva, vaimo, miehen kylkiluusta luotu, sellaisena hän pysyykin aikojenloppuun saakka", sanoi ukko, tehostaen sanojaan niin ankarallaja voitollisella päännyökkäyksellä, että kauppapalvelija hetivakuuttautui siitä, että voitto oli kauppiaalla, ja rähähtiäänekkääseen nauruun.

"Niin te miehet päättelette", vastasi nainen myöntymättä jakatsahtaen meihin, "itse suotte itsellenne vapauden, ja naisentahdotte pitää naiskammioon suljettuna. Itsellenne te, Herra nähköön, kyllä sallitte mitä hyvänsä."

"Tässä ei ole mistään sallimisesta kysymys, vaan niin on asia, ettämiehen toimipaikka ei ole koti, ja nainen on heikko astia", jatkoiukko opettamistaan. Kauppiaan vaikuttava äänensävy nähtävästi voittikuulijat, ja nainenkin tunsi olevansa masennettu, mutta ei vainvieläkään antautunut.

"Vaikkapa niin; mutta myöntänettehän, luulisin, että nainenkin onihminen, jolla on tunteet, samoin kuin miehellä. Mitä hänen ontekeminen, ellei hän rakasta miestään?"

"Ei rakasta!" toisti kauppias tuimasti, rypistäen kulmiaan jahuuliaan. "Mitäs muuta kuin rupeaa rakastamaan!"

Tämä odottamaton vastaus huvitti erikoisesti kauppapalvelijaa, ja hänäännähti hyväksyvästi.

"Ei rupea", intti nainen, "ja ellei ole rakkautta, ei siihen toki voipakottaa".

"Mutta entä jos vaimo on uskoton miehelleen, mitä silloin?" kysyiasianajaja.

"Sellainen ei tule kysymykseen", sanoi ukko. "On pidettävä huolta, ettei niin tapahdu."

"Vaan jos sittenkin tapahtuu? Sattuuhan sellaista."

"Kenellä sattuu, mutta meillä ei", vastasi ukko.

Kaikki vaikenivat. Kauppapalvelija liikahti, ja jottei olisi ollutmuita huonompi, alkoi hymyillen kertoa:

"Tässä sattui meidän kauppa-apulaisellemmekin ilkeä juttu. Vaikeatietää, mitä siitäkin ajattelisi. Hänellekin sattui vaimo, joka olikevytkenkäinen. Rupesi tekemään pirujaan. Mies oli hyvänluontoinenja sävyisä. Aluksi konttoristin kanssa. Mies koetti hyvällä saadahänet luopumaan tavoistaan. Ei taltunut. Teki kaikenlaisia ilkeitäkepposia. Rupesi näpistelemään miehensä rahoja. Mies löi häntä.Ei auttanut, paheni vain. Ryhtyi yksiin juoniin kastamattomanjuutalaisen kanssa. Mitäpä mies voi tehdä? Hän hylkäsi vaimonsakokonaan. Nyt elää nuorenamiehenä, ja toinen maleksii kaduilla."

"Sepä vasta hölmö!" sanoi kauppias. "Jos hän olisi alunpitäenkiristänyt ohjaksia ja kunnollisesti kesyttänyt naisensa, niin tämäolisi elänyt kunnollisesti. Ei pidä antaa omaa tahtoa aluksikaan. Eiole luotettava hevoseen pellolla eikä vaimoon kotona."

Junailija tuli kysymään pilettejä seuraavalle asemalle. Ukko antoipilettinsä.

"Niinpä niin, naiselta on leikattava siivet hyvissä ajoin, muutoinhukka perii".

"Mutta kuinka te itse äsken kerroitte, millä tavoin naineetmiehet hupailivat Kunavinin markkinoilla?" kysäisin minä voimattapidättäytyä.

"Se on eri juttu", vastasi kauppias ja vaipui sitten äänettömyyteen.

Kuului veturin vihellys. Kauppias nousi, haki istuimen altapussinsa, kääräsi viitan ympärilleen ja meni, kohauttaen lakkiaan, vaunusillalle.