Читать книгу Julius Caesar - Уильям Шекспир, William Szekspir, the Simon Studio - Страница 3

Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Bruton puutarha.

Hoi, Lucius, hoi! —

Kulusta tähtien en päättää saata

Kuin pitkält' on. – Hoi, Lucius, kuule! —

Jos mull' ois vika nukkua noin hyvin! —

Hoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!

Mua kutsuittenko, herra?

Vie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius,

Ja kun se palaa, anna tieto mulle.

Kyll', oiti, hyvä herra.

Sen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla

Omasta puolest' ole häntä sortaa,

Vaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun. —

Ei tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa.

Heleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi,

Ja silloin varull' ole. Kruunun! – niin!

Ja silloin varmaan hälle suomme okaan,

Joll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä.

Suuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto

Eroittuu vallasta; ja Caesarista

En, totta puhuin, juuri tiedä että

Hänessä himo suuremp' ois kuin järki.

Mut kokemus se näyttää, että nöyryys

On nuoren vallanhimon tikapuina:

Päin niitä kapuajan kasvot kääntyy,

Mut korkeimman kun huipun saavuttaa hän,

Hän selän niille kääntää, pilviin tähtää,

Ja halvaks aliportaat katsoo, jotka

Hänt' ylös johti. Niin myös Caesar saattaa —

Ei, estää täytyy tuo! Ja kosk' ei riita

Saa siitä tarpeeks muotoa, mit' on hän,

Niin sano näin: mit' on hän, saavuttaa voi,

Eneten, vaikka minkä ylimäärän.

Siis kyyksi kuoress' ajattele häntä,

Jok' ilmi hautuneena sukuun tulee

Ja pureksii; ja kuoressaan se surmaa.

Jo palaa tuohus huoneessanne, herra.

Kun ikkunalta piitä etsin, löysin

Näin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan

Se siin' ei ollut, kun ma maata läksin.

Käy maata jälleen, viel' ei ole päivä,

Huomennako se Mars-kuun viidestoist' on?

En tiedä, herra.

                 Kalenterist' etsi

Ja anna mulle tieto.

                     Kyllä, herra.

Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa

Juur siksi että näen lukea.

"Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses!

Pitääkö Rooman – ? – Puhu, isku anna,

Pelasta! Brutus, sinä makaat; herää!" —

Kehoituksia moisia mun tiellen'

On usein viskelty. "Pitääkö Rooman – ?"

Näin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman

Pelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman?

Es'isänipä Rooman kaduilt' ajoi

Tarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki.

"Puhu, isku anna, pelasta!" – Minunko

Puhua pitäisi ja isku antaa?

Oi, Rooma! jos siit' apua on, vannon,

Ett' toivees täyttyy Bruton käden kautta.

Mars-kuuta viidestoist' on kulumassa.

Vai niin. Ovea kolkutetaan; katso.

Siit' asti kuin mua Caesaria vastaan

Cassius yllytti, en ole maannut.

Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain

Sen täytäntöön on koko väliaika

Kuin hourimista taikka julmaa unta.

Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss'

On silloin hengetär, ja ihmissielu,

Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin

Kapinan oireita.

Veljenne Cassius1 ovell' on, hän teitä

Haluais nähdä.

               Yksinkö hän on?

Ei, paljon muita.

                  Tunnetko sa heitä?

En; hatut heill' on päähän painettuina,

Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet,

Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.

Tuo heidät sisään.

                   Ne ovat liittolaiset.

Oi, salaliitto! Häpeätkö näyttää

Sa turmiollist' otsaas yölle, jolloin

On pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten

Sa päivin löydät tarpeeks synkän luolan

Koteloks hirmumuodolles? Äl' etsi!

Hymyhyn peitä se ja ystävyyteen;

Jos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi,

Ei ole itse horna kyllin musta

Sua peittämähän epäluulosta.

Huomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan;

Yörauhaas kenties häiritsemme?

                               Tunnin

Jo ylhääll' olen ollut, valveill' yön.

Nuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?

Kyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä,

Jok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo

Ett' itsestäsi sull' ois sama luulo,

Mi joka kunnon roomalaisell' on.

Täss' on Trebonius.

                    Tervetullut tänne.

Ja Decius Brutus.

                  Hänkin tervetullut.

Ja Casca, Cinna ja Metellus Cimber.

Olette kaikki tervetullehet.

No, mitkä valvottavat huolet nyt on

Karanneet yön ja silmienne väliin?

Sananen, kuulehan.

                   Tuoss' itä on;

Tuoll' eikö päivä koita?

                         Ei.

                             Suo anteeks,

Koittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla

Jakavat pilvet, päivän airuit' ovat.

Petytten kumpikin, se myöntäkää.

Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää;

Se hyvän matkan etelämpän' on,

Jos aattelette nuorta vuoden aikaa.

Kuukauden parin päästä pohjemmassa

Sen liekki leimuaa; ja selvä itä

On tuolla, Capitolin yli suoraan.

Kätenne mulle, yksi kerrassaan.

Ja vala päätöksemme vahvikkeeksi.

Ei valaa laisin! Jos ei miehen muoto,

Sielumme tuska, ajan väärinkäytös —

Ne syyt jos heikot on, niin matkaan silloin

Ja inhaan vuoteeseensa joka mies.

Vallitkoon sitten pöyhkä hirmuvalta,