Читать книгу Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta - Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen - Страница 4
I.
ОглавлениеSuomen suvun vanhimmat jäljet Lounais-aasiassa.
Kun mainio Castrén'imme, palattuansa Suomen heimo-kansain alueelta Pohjois-aasiassa, esitti kysymyksen, "missä Suomen kansan kätkyt oli ollut", ja vastaukseksi osoitti ne selvät jäljet, jotka viittaavat Jenesein latvoihin ja Tangnu-vuoren juurelle,[1] oli hän uusien kieli-tutkimustensa johdosta pystyttänyt historiallisen valta-pylvään, joka näytti olevan perimmäisenä tien-merkkinä sukumme elämän uralla. Kuitenkin hän tähän itse muistutti, ei tarkoittavansa muka "Suomensuvun ensimäistä, paratiisista kotoa", vaan ainoastaan "sitä paikkaa maan päällä, missä tämä suku vielä eli hajoomatonna yhdessä ko'ossa elikkä ikäänkuin yhtenä kansa-perheenä." Selvästi näkyy, että Castrén'in mielestä kaikki tutkimus, joka kaukaisempaan muinaisuuteen ylettyisi, ei maksaisi työn vaivaa, ja hänen tarkoituksensa ei silloin muuta ollut kuin löytää niiden heimokuntain paikallista yhteyttä, joiden yhteys kielessä jo oli hänen tutkimustensa kautta selvinnyt. Mihinkä aikaan taas Suomensuku tästä yhteisestä pesästään oli alkanut hajalle lähteä, hän ei myöskään ottanut selittääksensä, ja myöntää täytyy, ett'ei tarkkoja vuosilukuja tai satalukujakaan näissä kohden voi kysymykseen tulla. Mutta löytyyhän kuitenkin muita määriä, mitkä näin kaukaisessa muinaisuudessa ovat melkein vuosilukujen arvoisia, — määräykset, missä aian-järjestyksessä kansa-suvut ovat vaihdelleet historian eri alueilla. Näitä seikkoja olisi Castrén, paremmin kuin kukaan, kyennyt selvittämään, jos ei kuolema liian aikasin olisi temmannut häntä pois tieteeltä ja isänmaalta.[2] Selvittämättä kun ovat häneltä jääneet, eivät tosin yleensä tarjoo luotettavaa jalansiaa historioitsijalle, mutta kuuluvat kuitenkin liian likeisesti aineeseni, että voisin ne koskematta heittää. Se on kieli-tutkimus ja muinais-taru, jotka tällä alalla antavat pian ainoata osviittaa, ja niihin minunkin täytyy näissä kahdessa alkuluvussa enintä turvata.
Ensimäinen askel pakoittaa minua käymään yli sen rajan, mihin Castrén'in mielestä tutkimuksen pitäisi pysähtymän. Minun täytyy Suomensuvulle hakea toista vanhempaa kotoperää kuin Tangnun pohjois-laaksot, etsiä sitä vanhinta alku-pesää, missä koko Ural-altainen eli Turanilainen emä-puu on vielä kasvanut yhtenä tyvenä, ja missä sen lähisyydessä on asunut jakamatonna koko se avara suku, joka tavallisesti suljetaan Indo-eurooppalaiseen eli Arjalaiseen nimeen. Ett'en omin neuvoin antau tämmöiselle löytämatkalle, tarvitsee tuskin mainita. Ensialuksi minun tulee johteeksi ottaa ne Castren'in jälkeiset tutkimukset, joilla Max Müller on koettanut määrätä Turanilaisten kielten tilaa sekä Semiläisten että Arjalaisten suhteen.[3] Seuraavat päätökset näyttävät näin lähtevän historian osaksi.
Kaikki kolme pää-luokkaa: Turanilainen, Semiläinen ja Arjalainen, osoittavat sana-varoissa ja muoto-rakennuksessa jotakuta alkuperäistä yhteyttä, joka kaiken erilaisuuden ohessa todistaa niiden lähteneen yhdestä emä-juuresta. Samat syyt siis, jotka käskevät meidän hakea jonkun erityisen kielisuvun yhteistä kotopaikkaa, antavat meille myöskin oikeuden etsiä sitä vanhinta koto-perää, missä nämä pää-luokatkin kerran ovat asuneet yhdessä tai vieretysten, ja historian yleiset jäljet neuvovat tiemme niille seuduille, missä Sind-virta juoksee Himalaija'n ja Hindukuh'un väliltä ulos aliselle maalle, ja vuorten ylisellä puolella Oxo ja Jaxartes syntyvät Belurtag'in rotkoista. Tietty on, että juuri tämä ala, jossa Intian helteet ja Yli-aasian kylmät, sekä Iran'in poutainen taivas ja Kaspian aromaiden sumut yhteen sattuvat, on ollut Arjalaisten kansain lähtö-paikka. Semiläisten vanhimmat jäljet tosin eivät tänne asti ylety, vaan tavataan lännempänä, missä Iranin ylänkö laskeuupi Tigrin virralle päin, ja toiselta puolen virtaa Mesopotamian lakeus asteettain nousee Armenian vuorimaata vastaan. Mutta varsin todennäköistä on, että tästäkin muut vielä vanhemmat jäljet ovat johdattaneet Hindukuh'un kulmaukseen, vaikka ne nyt näyttävät historian alalta riutuneen, ja ainoastaan kieli-tutkimuksessa ovat keksittävät. Että sen ohessa toivotaan johdattaa kaukaisempainkin sukujen peri-juurta samasta paikallisesta piiristä, on asia, jonka voimme tällä kertaa siksensä heittää.[4] Tärkeämpi meille on, että historia ja kieli-tutkimus yksissä neuvoin alkavat Turanilaisuudellenkin keksiä siaa tässä kansa-sukujen vanhimmassa kätkyessä. Tämä keksintö on tosin kyllä uusi ja siis vielä monen epäyksen alainen. Mutta kaksi seikkaa sen kannattavat mielestäni täydellisesti. Ensimäinen seikka on se Turanilainen luonne, joka on havaittu muutamissa Kaakkois-aasian kielissä ja siis näille vaatii yhteistä syntyperää Pobjois-aasian kieli-sukujen kanssa. Toinen seikka on se oivallinen osallisuus, minkä Lounais-aasian tarut ja muistomerkit näyttävät antavan Turanilaisuudelle ja kentiesi erittäinkin Suomensuvulle niiden seutujen vanhimpaan historiaan. Molemmat antavat arvata, että Hindukuh'un ja Himalaijan tienoot ovat koko Turanilaisen luokan alku-pesä, josta sen eri suvut toinen toisensa perästä ovat hajonneet samoille tai eri suunnille. Kuinka Max Müller kieli-tieteellisillä perusteilla käsittää tämän hajoomisen järjestystä, tahdon tässä lyhyesti mainita.
Ensin muka, ennenkuin Turanin, Semin ja Arjan luokat vielä olivat toisistansa erinneet, olisi Kiinan suku jo lähtenyt ulos yhteisestä pesästä, niin varhaisella aialla, että sitä ei käy lukeminen kuhunkaan näistä kolmesta pää-luokasta. Paljoa myöhemmin, mutta kuitenkin ennen Semiläisyyttä ja Arjalaisuutta, olisi Turanilaisuus erinnyt yhteisestä juuresta ja itse hajoittanut haarojaan ympäri maailman. Tämä hajoominen muka tapahtui kahdelle pää-suunnalle, etelään ja pohjaan, sekä useissa eri jaksoissa. Ensimäinen siirto-kunta etelään päin olivat Tai-murteet, jotka asettuivat toiselle puolelle Brahmaputra'a pitkin Intian Itäisen saarennon virtoja; ja ensimäisiksi pohjaan päin lähtivät Tungusilaiset, jotka asuinsiansa ottivat Lenan ja Amurin tienoilla. Toinen siirtokunta etelään olivat Malaijit, jotka Tai-kansain ohitse vaelsivat valtameren saariin; mutta yhdessä jaksossa lähti pohjaankin päin toinen siirtokunta, joka Mongolilaisina järjestyi länsi-puolelle Tungusin sukua. Kolmas jakso muka oli Bhotan eli Tibetin suku etelässä ja Turkin suku pohjassa; ja kaikkien viimeisiksi ovat Tamulin ja Suomen suvut lähteneet ulos eri haaroillensa, edellinen päätyen vihdoin Vindhyan-vuoren etelä-puolelle, jälkimäinen aloittaen nyt sitä vaellusta, jonka vaiheita minun on tässä aikomus hämärien läpi seurata.
Tosin nyt lienee lupa epäillä, että sukujen eriäminen tapahtui kaikin puolin niin säännöllisesti, kuin Max Müller tässä on kuvaillut; mutta yleisissä piirteissä lienee tämä kuitenkin Turanilaisuuden vanhinta historiaa. Mahdollista myöskin on, kuten sama tutkija arvelee, että liikkeelle oli lähtenyt vielä muitakin Turanilaisia siirtokuntia, joista tutkimus ei ole tähän asti selkoa saanut. Pääasia on, että Turanilaisten hajoominen tapahtui jo aikoja ennen kuin Semiläiset ja Arjalaiset vielä liikkeelle lähtivät, ja että mihin ikinä nämä jälkimäiset sittemmin tulivat, Aasiassa tai Euroopassa, maa jo oli Turanilaisen alkuväen hallussa.
Mitä Suomen-sukuun erittäin tulee, seuraapi edellisestä, että se kauemman aikaa kuin enimmät muut sen veljes-suvut pysyi yhteisessä kotipesässä sekä Semiläisten ja Arjalaisten keskuudessa. Tämänpä jo todistaa Suomensukuisten kielten yleinen luonne, joka seisoo Turanilaisuuden rajan puolella. Mutta lisää todistusta antavat ne historialliset muistomerkit, jotka vielä historiallisen aian aamu-koitteessa osoittavat Suomen-suvun jälkiä Iranin ja Kaksois-virran seuduilla, tällä inhimillisen edistyksen vanhimmalla alalla. Näistä jäljistä tässä muutama sana.
Olen käyttänyt nimen: Turanilainen, merkitsemään koko Ural-Altaista kansa-luokkaa. Tämä nimitys tosin saattaa paikallisessa suhteessa olla liian ahdas; sillä Turan'iksi kutsuivat Iran'in kansat nimen-omaan sen seudun, joka oli Oxon-takaisten paimentolaisten hallussa itä-puolella Kaspian-merta. Mutta yleisemmässä merkityksessä on Turan eli Tuirja, niinkuin se Iranin muinais-taruissa käsitetään, koko Iranin eli Airjan s.o. Arjalais-suvun vastakohta ja vihollinen, se sumujen ja pimeyden valta, missä hallitsee kyykäärme ja hävittäjä Fragharsha (Afrasiab). Muinoinpa tämä Fragharsha oli pitänyt vallassansa Iraninkin alueen, kunnes Kava Kavad (hallitsijain hallitsija) perusti Arjalaisen valtansa Baktriassa. Tämä tapaus ei muuta ole kuin Arjan-suvun leviäminen länteen päin, luultavasti samaan aikaan kuin sen Hindulainen haara lähti Sind-virran yli kaakkoa kohden. Mutta jos nyt Arjalaisuus alkoikin tunkea Turanilaiset pois historian rintamailta, ei asia suinkaan yhdellä iskulla päättynyt. Taistelus kesti kauan, ja vielä Vistaspan aikana — sen saman Vistaspan, jonka hallitessa Zarathustra saarnasi uuden oppinsa — näyttävät Turanilaiset voitolla olleen.[5] Se on merkittävä kohta, että Zend-avestan maatieteessä Media vielä on tuntematon maa, johon nähtävästi Arjalaiset eivät silloin vielä olleet levinneinä. Että se Turanilaisten hallussa oli, ja että näitä löytyi Iranin alueessa paljoa myöhempäänkin aikaan, saapi tutkimuksen nykyisellä kannalla pitää epäilemättömänä teko-asiana. Mutta että Turanilaisuus tässä kohden nimen-omaan merkitsee Suomen-sukuisuutta, ei ole kaikin puolin ratkaistu asia, vaikka sen puolesta tosin puhuu kaikki todennäköisyys ja kaikki, mitä tutkimus tähän saakka on ilmi saanut. Seisomme tässä uusien historiallisten keksintöjen kynnyksellä, jonka yli par'aikaa valo alkaa tunkeuda muinaisuuden hämärämpiin aikakausiin. Mitä tänä päivänä on arveltu ja aavistettu, saattaa jo huomispäivä näyttää uudessa paremmassa valossa. Mutta historioitsijan täytyy sillä välin malttaa mieltänsä ja ainoastaan yleisellä silmän-luonnilla arvata saadut ja saatavat teko-asiat.
Jokainen tuntee, millä nerolla ja onnella nyky-aian tutkijat ovat ryhtyneet siihen uuteen työ-alaan, jonka tuo unhoituksesta ja raunioista noussut nuolenpää-kirjoitus tuopi tarjoksi. Jos tässä ensiksi luomme silmät Persian kuningasten kallio-kirjoihin, jotka ovatkin tutkimus-järjestyksessä ensimäisinä olleet, vaikka niiden ikä ei nouse kuin 500 vuoteen e.Kr., niin tapaamme niissä aina kolmessa rivissä päällitysten kolme eri kieltä, joista ylinen on itse vallitsevan kansan puheen-parsi eli Persian kieli, alinen taas Assyrialaisten puhetta ja kirjoitus-tapaa, mutta keskinen jonkun tuntemattoman kansan, jonka tutkijat yksimielisesti päättävät Turanilaiseksi, ja muutamat vielä tarkemmin Suomen-sukuiseksi. Tämän viime-mainitun kielen ovat oppineet ruvenneet paremman nimen puutteessa kutsumaan Medo-skythaksi, arvellen sitä puhutuksi Median maakunnassa niiden paimentolaisten kesken, joita vielä Persian vallan aikana löytyi jäännöksinä muinaisesta alku-väestöstä. Mutta kun näiden kieli on saanut siansa lähinnä Persian omaa kieltä ja edellä Assyrialaisen rivin, näyttääpä tämä seikka jo viittaavan johonkuhun muinaiseen mahtavuuteen, josta Dareion ja Xerxeen aikana ei ollut jälillä kuin maineellinen muisto. Itse kieli antaa tähän lisää todistusta. Nimi Media kuuluu alkuperäisessä ja oikeassa muodossaan Mada, ja tämä ei muuta ole kuin selvä Medo-skythalainen sana, merkiten maakuntaa[6] (Mordvan kielessä: moda; Suom. maa eli alkuansa nähtävästi mata, josta sanat: matala ja matelee). Mutta se kansa, jonka kielestä Median nimi on otettu, on epäilemättä siinä joskus isäntänäkin ollut, aikaisemmin kuin tämä maa vielä oli tullut Arjalaisten omaksi ja Iranin vallan keskukseksi. Todennäköistä on, että Turanilaiset silloin tungettiin pohjan puolelle ja että ne ovat niitä, jotka Persian vallan aikana kutsuttiin Sakoiksi.[7] Mutta selvästi myöskin näkyy, etteivät tykkönänsä hävinneet Iranin alueesta. Sekä Herodoto että kalliokirjat nainitsevat Persian alamaisten joukossa Sakoja, "Sakâ Eumarga" (Σκύϑαι Αμυργίοι),[8] ja eräs Herodoton kertoma tarina osoittaa, että heidän kielensä Median vallan-aikana vielä pysyi jossakin arvossa. Oli muka joukko kapinallisia Skythoja (s.o. Sakoja) tullut pakolaisina — Herodoto ei sano mistä — sen aikuisen Median-kuninkaan Kyaxareen luo, joka suotuisesti otti heidät vastaan ja uskoi heille Medialaisia lapsia, joiden piti oppiman Sakain kieltä sekä joutsella ampumaan.[9] Tästäpä näkyy, että vallalle päässyt Arjan suku vielä tarvitsi voitettujen Turanilaisten kieltä, arvattavasti siitä syystä, että näitä vielä löytyi maassa paljon. Mutta vielä voimallisempi todistus on Medo-skythan sia Persian kalliokirjoissa. Se kansa, jonka kieltä Persian "suuret kuninkaat" näin kunnioittivat, oli kerran ollut Iranin herrana, mutta lienee sittenkin vielä pysynyt mahtavana kansa-jäänöksenä Arjalaisten keskellä.
Mutta jos Medo-skytha on Suomensukuinen kieli, jos Turanilaisuus Iranin historiassa nimen-omaan on Suomen-sukuisuutta, en katso suinkaan kummaksi, että Suomen suvun kielissä ja kuvituksessa keksitään vertaus-kohtia Zend'iin ja Sanskrit'iin. Mailman synty ja sukeuminen sotkan munasta, josta Kalevalamme runoilee, on kotoperäänsä Hindu-kansan kuvituksesta,[10] ja tarkempi tutkimus tällä alalla tulee epäilemättä saattamaan ilmi monta yhdistävää sidettä, joita emme nykyään voi aavistaa. Itse nimet Turan ja Iran, Tuirja ja Airja näyttävät säilyneen Suomensukuisissa kielissä. Edellinen, minkä vielä Straboni mainitsee eräänä Baktrian Kreikkalais-vallan maakuntana: Τουριούα, [11] on arvatakseni sama kuin nimi Turja, joka usein tavataan Suomen heimojen seassa Siperiassa ja Pohjois-venäjässä,[12] mutta on Suomenkielessä, samate kuin nimet: Pohja ja Lappi, tullut siirretyksi perimmäisiin seutuihin, Norjan Lappiin ja Lapin saarentoon, muuttuen melkein herjausnimeksi, niinkuin se Arjalaisenkin suussa alkuansa on ollut.[13] Vielä kummallisempi mutka olisi tapahtunut Arjan nimelle, jos arveluni tässä kohden oikea lienee. Tämä sana, jolla sekä Iranin että Intian vahakansat itsensä nimittivät, merkitsee niin Zend'issä kuin Sanskrit'issakin: jalo, kunnioitettava, herra, kentiesi vielä alkuperäisemmin: maan-isäntä, maanviljelijä (Sanskritin sanasta: arj ja ûrj, tehdä työtä). Että Suomen ja Viron sana: orja, Votjakin uar, palkollinen, orja, on samaa sukua arja-sanan kanssa, lienee tuskin epäilemistä, mutta asian selitys voi olla erilainen. Luonnollista kyllä saattaa olla, että kun Arjalaisilla maanviljelys käsitettiin kunniaksi ja herruuden merkiksi, se Turanilaisilla sitä vastoin pidettiin orjuutena, ja että tällä tavalla sanan merkitys on poikennut kahteen vastakohtaan. Mutta toinenkin selitys on mahdollinen. Arjan nimi on voinut tulla Suomensukuisiin kieliin todellisen orjuuden kautta. Tämä seikka ei olisi mahdottomampi kuin Slavilais-nimen muutos Länsi-euroopan sanoihin: sclav, slaf, slave, ésclave, orja. —
Jospa nyt Suomensuku kerran on ollut Iranin ja Intian kansain lähisyydessä ja keskuudessa, onko sen ainoa virka ja ansio ollut asua aikansa historian vanhimmilla rintamailla ja sitten viljelyksen alta siirtyä saloon päin? Uusimmat tutkimukset nuolenpää-kirjoissa näyttävät tähän antavan kyllä merkillisen vastauksen. Jokainen tietää, että Semiläistenkin alueesta, Assyriasta ja Babyloniasta, on löydetty nuolenpää-kirjoja, jotka iältänsä ovat paljoa vanhemmat kuin Persian kuningasten. Assyrian kirjoitukset ovat sekä kieleltä että kirjaimilta varsin samaa laatua kuin kolmas rivi Persian kalliokirjoissa, mutta eriävät kokonansa ensimäisestä eli Persialaisesta rivistä. Myöskin keskisestä rivistä eriää Assyrian kirjoitus kielen puolesta; sillä, kuten jo on sanottu, on Assyrian kieli havaittu Semiläiseksi,[14],mutta keskisen rivin Medo-skytha Suomensukuiseksi tai ainakin Turanilaiseksi. Sitä vastoin on kirjoitustavassa eli kirjaimissa molemmilla alkuperäinen yhteisyys, ja tämä seikka tarkemmin tutkittuna on saattanut ilmi erään kummallisen kohdan, joka itsestänsä on historialle paljoa tärkeämpi, kuin kaikki ne erinäiset tiedot, mitkä nuolenpää-kirjojen sisällöstä tähän asti ovat saadut. Molemmissa kielissä on, näet, kirjainten merkitys tavuullinen, mutta tämä tavuullinen merkitys on syntyänsä aina joku lyhennetty sana, jonka aate on ollut kirjaimen alkuperäinen merkitys; eli toisin sanoen, kirjoitustapa näkyy ensi alussa olleen aatteellinen (idéograpbique), mutta on siitä muuttunut tavuulliseksi. Kun nyt tavuulliset merkitykset verrataan aatteellisiin, havaitaan, että Assyriankin kirjoituksessa usein Medo-skythalainen sana on perustuksena, mutta ei milloinkaan päinvastoin.[15] Tästä seuraa, että se kansa, joka puhui niin kutsuttua Medo-skythan kieltä, taikkapa joku sen likinäinen heimokansa, on ollut näiden kirjainten keksijänä ja ensimäisenä käyttäjänä, jä että Assyrialaiset ovat ne vasta myöhemmin omistaneet, kun tavuullinen merkitys jo oli niihin vakaantunut. Julius Oppert, jonka nerokas silmä ensinnä on tunkeunut tämän seikan perille, ottaa siitä päättääksensä, että se Semiläinen sivistys, jonka jaloja raunioita nyky-aika on kaivanut ylös Kaksois-virran maalta, ei ole vanhin ollut niillä seuduin, vaan perustaunut vielä vanhemmalle Turanilaiselle eli tarkemmin sanoen Suomensukuiselle sivistykselle.[16] Useat teko-asiat näyttävät vahvistavan tätä arvelua. Trogo-Pompeion todistus, että muka Skythat (s.t.s. Pohjan-puoliset, Turanilaiset kansat) 1500 vuotta vallitsivat Aasiassa, ja että muka "Ninus", jolla on ymmärrettävä Assyrialais-valta, teki tälle herruudelle lopun,[17] — näyttää tarkoittavan semmoista vanhempaa Turanilaisuutta. Mutta itse Assyrian kirjallisuudessakin tavataan saman Turanilaisuuden jälkiä. Niinpä Sardanapal V:nnen taulukirjastossa löytyy sanakirjallisia ja kieliopillisia teoksia, jotka Assyrian kielen rinnalle asettavat toisen, minkä tutkijat myöskin ovat havainneet Suomensukuiseksi ja nimittävät Kasdo-skythaksi. Oikeastansa on tämä Kasdo-skytha niin likeistä sukua Medo-skythalle, että molemmat ovat katsottavat ainoastaan kahdeksi murteeksi yhtä kieltä. Se kansa, joka tätä kieltä murteinensa puhui, on nähtävästi ennen Semin sukua pitänyt vallan Eufratin ja Tigrin tienoilla, samatekkuin se ennen Arjalaisia on ollut Iranin-isäntänä.[18]
Kuinka tämä teko-asia on sovitettava historian muihin tietoihin, ei käy tutkimuksen nykyiseltä kannalta vielä tarkoin päättää; sillä vanhojen historioitsijain tiedot ovat vaillinaiset ja ristiriitaiset, mutta nuolenpää-kirjat vielä suureksi osaksi lukematta. Ne selitys-kokeet, joita näillä vähillä aineilla on yritetty, eivät olekkaan tydyttäväisiä olleet, ja tässä tilassa ei siis voi muuta kysymykseen tulla kuin hätäinen silmäys tutkittavaan alaan.
Mikä ensiksi selvästi silmiin astuu, on kansa-sukujen suuri vaihteleminen ja sekoitus näillä Tigrin ja Eufratin seuduilla; sillä Turanilaisia, Arjalaisia ja Semiläisiä näyttää tässä jo aikasin sattuneen yhteen, eikä kuitenkaan luultavasti mikään näistä ollut alku-asujamina. Mahdollista on, että kaikkien ensinnä joku musta tai tumma suku on isännöinnyt näillä mailla, mutta sitten osittain paennut muualle osittain masentunut voittajiensa painon alla.[19] Heidän jälkeensä ilmaantuu toinen suku, jonka edusmies vanhimmissa taruissa on Nimrod, Kus'in poika ja Ham'in poianpoika. Tämä Piplian sukujohto merkitsee suknla-suutta Koillis-afrikan väestölle, ja se kirous, joka lasketaan Ham'in päälle, sekä Nimrod'in liikanimi: "kapinoitsija Jumalata vastaan", osoittaa että meillä tässä on Semiläisten vihollisia. Nimrod seisoo vielä vasta historian kynnyksellä. Hänen muistonsa on jo Moseksen kirjassa himmeä muinois-tarina, josta kansanlaulu on supistunut sananlaskuksi: "se on jalo metsästäjä Herran edessä niinkuin Nimrod".[20] Mutta samassa hän näyttää seisovan ensimäisenä aian määräyksenä historiassa. Tapaamme, näet, mainittavan, että Nimrod, s.t.s. Hamilais-suku, oli rakentanut Babelin tornin, jonka rauniot vielä löytyy Birs-Nimrud'issa (entinen: Borsippa, s.o. kielten torni).[21] Mutta kun tornin uudistaja Nabukudurrusor (vv. 604-561 e.Kr.) mainitsee ensimäisen rakennuksen tehdyksi 42 ikäkautta, s.o. 2940 vuotta, ennen häntä, niin näemme tästä, että Hamilaisten valta nousee yli 3500 vuoden e.Kr.[22] Ne vaillinaiset jäänökset, jotka ovat meille säilyneet Babylonilaisten ajantiedoista Beroson mukaan, mainitsevat Nimrodilaisten jälkeen useita kuningas-sarjoja eli valtoja: ensin on muka Medialaisten valta (224 vuotta), sen perästä yksitoista kuningasta, joiden kansallisuutta ei mainita (208 vuotta?), sitten Khaldaialaiset (458 vuotta) ja vihdoin Arapialaiset (245 vuotta). Vasta näiden jälkeen tulee Iso Assyrialais-valta, joka 526 vuotta kestettyänsä hajoo useihin valtakuntiin.[23] Kerran tämä Iso Assyrialais-valta oli levinnyt koko Iraninkin yli Intiaan saakka,[24] mutta Arjalaiset pian voittivat takasin vapautensa, vieläpä vihdoin Kyron kautta isännyydenkin koko tässä vanhimman historian alueessa.
Mikä tai mitkä näistä eri valtias-sarjoista sopii nyt arvata Turanilaiseksi? Tähän on vastattu monella eri tavalla. Rawlinson ja hänen mukaansa Bunsen pitävät itse Nimrodin tämän Turanilais-vallan edusmiehenä;[25] mutta tätä arvelua vastaan sotii Piplian sukujohto, joka selvästi liittää Nimrodilaiset Afrikan kansoihin. Sitä vastoin Oppert katsoo todennäköiseksi, että ainoastaan ne 11 kuningasta, joiden kansallisuutta ei mainita, merkitsevät Turanilaisten hallitusta Kaksoisvirran seuduilla.[26] Vaikea kuitenkin on käsittää, että niin lyhyt-ikäinen valta olisi jättänyt niin tuntuvia jälkiä, kuin Turanilaisuuden näyttävät olevan, ja jos edellinen eli niinkutsuttu Medialainen valta pidetään Arjalaisena, olisi näiden kahden suvun aian-järjestys täällä toinen kuin Iranissa. Syitä kuitenkin löytyy arvata itse "Medialainenkin" sarja Turanilaiseksi,[27] muistaessamme, mitä jo äsken osoitettiin, että Median nimi ja alku-väestö ei ole Arjalaista. Mutta myöskin Khaldaialaiset lienevät samaa Turanin sukua. Nämä, myöhempien aikojen viisaat tähtein-tutkijat, Babylonian papillinen sääty, jonka pipliallinen nimi Kasdim käypi selittää nuolenpää-kirjojen Turanilaisista kielistä (Kas, suom. kaksi, Dim, samoj. tâma, tîm, joenhaara), — nämä Khaldaialaiset juuri sopiikin arvata siksi Suomensukuiseksi kansaksi, joka ensinnä on keksinyt Assyrialaisen nuolenpää-kirjoituksen, ensinnä on istuttanut sivistystä Kaksois-virran maalla.[28] Tällä tavoin tulisimme saamaan kolme Turanilaista valtaa perätysten, ja niiden yhteinen ikä nousisi 890:ksi vuodeksi. Että se aikakausi jaetaan kolmeen eri sarjaan, saattanee merkitä ainoastaan eri sivistyksen-jaksoja Turanilaisuuden historiassa näillä mailla. Tämän Turanilaisuuden kukistivat vihdoin Semiläiset, ensin Arapialaisina,[29] sitten Isona Assyrialais-valtana. Mutta Turanilaisten perustama sivistys ei sillä kukistunut, vaan meni perinnöksi Kaksois-virran uusille isännille.
Kuinka epä-vakaisiksi nyt katsottaneenkin kaikki tämmöiset sovitus-kokeet, ennenkuin tutkimus on lisännyt teko-asiain määrää, pysyy kuitenkin historiallisena totuutena, että Assyrialaisen sivistyksen alustana ja pohjana on ollut joku vanhempi Turanilainen eli — kuten useat tutkijat vakuuttavat — Suomen-sukuinen sivistys, joka on jättänyt selvimmän jälkensä Assyrialaisten kirjoitustapaan, mutta epäilemättä myöskin on vaikuttanut heidän kieleensä sekä koko heidän valtiolliseen ja uskonnolliseen elämäänsä.
Tämä on tarkoin punnittuna ainoa selvä saalis, minkä Suomen-suvun historia on tähän asti voittanut Assyrian nuolenpää-kirjoista. Mutta vastainen tutkimus lupaa siihen suurta lisäystä. Olen jo äsken sanonut toden näköiseksi, että Babylonian tietäjät, nuo viisaat Khaldaialaiset, jotka historia mainitsee maailman vanhimmiksi tiedemiehiksi, olivat tuon muinaisen Turanilais-vallan jäännöksiä, jotka säilyttivät ja kannattivat Turanilaisen sivistyksen vielä silloin, kun Turanilaisuuden valtiollinen mahtavuus jo aikaa oli kukistunut. Tämä asia, joka ei kuitenkaan vielä ole läheskään toteen näytetty, tulisi arvaamattomasti laventamaan sitä alaa, jolla Turanilaisuuden tutkimus tätä nykyä liikkuu.[30] Luultavaa kuitenkin on, että, paitsi nämä Turanilaisen viisauden kannattajat, oli Kaksois-virran seuduille jäänyt muitakin Turanilaisia aineita, — että sielläkin niinkuin Iranissa oli vieraan vallaa alla pysynyt joku määrä Turanilaista maan-väestöä. Tämmöisen alhaisen väestön olemus ja oikea tila on kaikillakin historian aloilla erinomaisen vaikea selville saada, mutta kahta vaikeampi näin hämärässä muinaisuudessa. Kuitenkin on Oppert tässä kohden tehnyt arvelun, joka, jos sen perää käypi toteen näyttää, tulisi joksikin määrin vahvistamaan Suomen-suvulle siansa Assyrian vanhimmassa historiassa. Asian laita on seuraava.
Niiden arvo-nimien seassa, jotka Assyrian kuninkaat kantoivat mahtavuutensa merkkinä, tavataan Assyrialaisissa nuolenpää-kirjoissa sanat: "Sar Sumiri au Akkadi", s.o. Sumirin ja Akkadin kuningas. Tunnettu on, että Akkad on kaupunki Babyloniassa, joka mainitaan Moseksen kirjassa niiden neljän kaupungin joukossa Sinearin maalla, mitkä olivat muka Nimrodin vallan alku. Mutta nimi Sumir on tykkönänsä tuntematon. Ne kaksi nuolenpää-kirjainta, joilla sana on kokoon liitetty, näyttävät kuitenkin antavan jotakin johdetta. On, näet, yleensä havaittu, että Assyrialaiset, nimiä kirjoittaessaan, valitsivat semmoisia kirjaimia, jotka aatteellisinakin merkkinä antoivat asian-mukaisen käsityksen, ja sana Sumir, sillä tavoin kirjoitettuna, sisältää aatteet: kieli eli kansa ja palvella, orjailla. Tästä Oppert arvelee, että Sumirin nimi merkitsee jotakuta orja-kansaa, jäänökset maan muinaisista asukkaista.[31] Siihen käypi lisätä se muistutus, että pääte r merkitsee nuolenpää-kirjojen Suomen-sukuisissa kielissä Osantoa (Partitivo eli Infinitivo) ja i sen edellä Monikkoa,[32] niin että vartalo epäilemättä on paljaastansa Sum. Tässäkö siis tapaisimme Suomen nimen vanhinta mainetta, — Kaksois-virran seuduilla, orjana Semiläisten alla! Asia tosin kuuluu liian kummalliselta, että mikään tutkija voisi sen päättää edes todennäköiseksi. Mutta ainakin on muistaminen, että nimi Suomi, Same ei kuulu yksistänsä nykyiseen Suomen-kansaan, vaan mahdollisesti ennen muinoin on ulottunut yli koko Suomensuvun.[33]
Jos nyt tahdomme yhteen lauseesen sulkea, mitä edellisessä on selitelty, niin yksi suuri teko-asia on historian omaksi valloitettu: Turanilaisten muinainen valta Sindin ja Eufratin välisellä alalla. Että Turanilaiset tässä ovat Suomen-sukua, on arvelu, jota kaikki todennäköisyys kannattaa; siihen yleiset kielitieteelliset kohdat viittaavat, sille puolen myöskin nuolenpää-tutkimukset kallistuvat. Kuitenkin vielä puuttuu se ratkaiseva tuomio, joka Ural-altaisen kieli-tutkimuksen kannalta määräisi Medo-skythan ja Kasdo-skythan oikeata siaa ja kielitieteellisesti kokoon-liittäisi katkenneen langan muinaisuuden ja nykyisyyden välillä. Kuinka mieluisesti tahtoisimme tästä peri-vanhasta maineesta omistaa omalle kansallemme jonkun oivallisen osallisuuden! Mutta miten lopullinen tuomio langenneekin, on silminnähtävää, että Suomen säännöllinen kieli ja Suomen muinais-runosto, jotka molemmat näyttävät seisovan jonkun iki-vanhan viljelyksen pohjalla, tulevat paljon painamaan tutkimuksen vaa'assa.[34]
Mitä näin on toivo saada kielitieteellisesti solmituksi, se tuskin enää käynee historiallisesti liittää selvään jaksoon. Mitkä olivat Suomen-suvun vaiheet, sitten kun sen entinen ala Iranissa ja Kaksois-virran maalla oli joutunut Arjalaisten ja Semiläisten valtaan? Tähän ei kyenne mikään tutkimus antamaan tarkkaa vastausta. Olemme edellisestä nähneet, että joku melkoinen osa Turanilaisesta väestöstä oli jäänyt muukalaisten alamaisiksi entisille sioillensa. Mutta isompi osa epäilemättä siirtyi pohjaseen, Turanin sumuisiin seutuihin, — noille raukoille rajoille, joita ei mikään historia valaise. Oppert ja moni muu ovat arvelleet, että ne Skythat eli Skolotit, jotka Herodoton aikana (5:nnellä vuosis. e.Kr.) asuivat Mustan meren pohjoispuolella, eivät muuta olleet kuin tämä Mediasta ja Assyriasta paennut Turanilainen väestö. Tämän arvelun perättömyyttä tulen vasta kokemaan osoittaa. Sitä vastoin ei liene epäilemistä, että Sakat itä-puolella Kaspian merta olivat samaa kuin nuolenpää-kirjojen Suomensukuiset kansat. Mutta tähän sitten loppuukin historiallinen lanka tykkönään, ja uusi säije selvenee vasta Jenesein latvoilta Ural-altaisen kielitutkimuksen avulla. Aikojen kuluessa siirtyy näitä kansoja sitten Ural-vuoren yli Eurooppaan. Mutta ennen kuin historian silmä niihin uudesta pystyy, on vähintäin toista tuhatta vuotta heiltä kulunut täydessä valottomuudessa, ja muisto heidän entisistä viljelys-toimistaan Tigrin ja Eufratin varsilla on tykkönään riutunut.
