Читать книгу Manon Lescaut: Romaani - Abbe Prevost - Страница 5

Sisällysluettelo

Tekijän alkusananen.

Olisin voinut liittää omiin muistelmiini ritari des Grieux'n elämänvaiheet, mutta kun ei niillä ole mitään sitovaa keskinäistä yhteyttä, luulin olevan lukijalle tyydyttävämpää nähdä ne erikseen. Näin laaja kertomus olisi liian pitkäksi aikaa katkaissut oman elämäntarinani langan. Vaikka en suinkaan väitä olevani täsmällinen kirjailija, tiedän kuitenkin varsin hyvin, että kertomuksen tulee olla vapaa seikoista, jotka saattavat sen kankeaksi ja väkinäiseksi; neuvoohan Horatius:

Ut iam nunc dicat iam nunc debentia dici,

Pleraque differat, ac praetens in tempus omittat.

[— — että juuri nyt lausutaan julki se, mikä juuri nyt on sanottava, että siis moni päähänpisto heitetään toistaiseksi ja tällä kertaa jätetään lausumatta. — Ars poetica.]

Eikä edes tarvita niin arvokkaan miehen lausuntoa todistamaan näin yksinkertaista totuutta, sillä terve järki on tämän säännön alkulähde.

Jos lukija on tavannut jotain miellyttävää ja mieltäkiinnittävää minun elämäntarinassani, rohkenen luvata, että hän on oleva ainakin yhtä tyytyväinen tähän liitteeseen. Ritari des Grieux'n menettely on tarjoava hänelle hirvittävän esimerkin intohimojen voimasta. Minulla on kuvattavana sokaistu nuori mies, joka hylkää onnelliset olot, omin ehdoin syöksyäkseen äärimäiseen onnettomuuteen. Vaikka hänellä on kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat omansa hankkimaan hänelle mitä loistavimman ja edullisimman aseman, hän kuitenkin oman vapaan valintansa mukaan antaa etusijan maineettomalle ja harhailevalle elämälle, hyläten kaikki varallisuuden ja luonnon tarjoamat edut. Hän näkee edeltäpäin onnettomuutensa, eikä tahdo sitä välttää; hän tuntee sen ja kituu sen taakan alla, eikä käytä hyväkseen niitä parannuskeinoja, joita hänelle lakkaamatta tarjotaan ja jotka minä hetkenä tahansa voisivat tehdä lopun hänen onnettomuudestaan. Hänellä on sanalla sanoen kahtaallinen luonne, missä ilmenee hyveiden ja paheiden sekoitus, hyvien tunteiden ja huonojen tekojen alituinen vastakohta. Sellainen on sen taulun pohja, jota kuvaan. Arvostelukykyiset ihmiset eivät suinkaan pitäne tämänluontoista teosta turhana työnä. Paitsi miellyttävän lukemisen tarjoamaa huvia lukija siitä löytää melkoisesti tapahtumia, jotka ovat omiansa tapoja parantamaan; ja mielestäni tekee yleisölle huomattavan palveluksen se, joka sitä opettaa, samalla huvittaen.

Emme saata punnita siveyskäskyjä, ihmettelemättä, miten niitä samanaikuisesti pidetään arvossa ja laiminlyödään. Ja me haemme syytä tähän ihmissydämen nurinkurisuuteen, joka saattaa sen mieltymään hyvän ja täydellisen aatteisiin, joita se ei kuitenkaan käytännössä toteuta. Jos erityiseen henkiseen suuntaan kuuluvat ja erityisellä sivistysasteella olevat henkilöt tahtovat tutkia, mikä on heidän yksinäisten haaveilujensa yleisimpänä esineenä, on heidän helppo huomata, että ne melkein aina kohdistuvat johonkin siveelliseen kysymykseen. Heidän elämänsä suloisimmat hetket ovat ne, jotka he viettävät joko yksin tai ystävän seurassa vilpittömästi pohtien hyveen tenhovoimaa, ystävyyden tuottamaa suloisuutta, onnen saavuttamiskeinoja, sitä luonnollista heikkoutta, joka edentää onnesta, ja tämän heikkouden parannuskeinoja. Horatius ja Boileau mainitsevat, että sellainen pohdinta on heidän kuvittelemansa onnellisen elämän kauneimpia piirteitä. Mistä siis johtuukaan, että niin helposti syöksymme alas näistä ylhäisistä mietiskelyistä ja että niin pian jälleen joudumme arki-ihmisten tasolle? Ellen pahasti erehdy, on selitykseni, jonka tästä seikasta tuon esiin, täydelleen paljastava vakaumuksiemme ja toimintamme välisen ristiriidan: syy on se, että kaikki siveysohjeet ovat pelkkiä yleisiä ja epämääräisiä periaatteita, minkä vuoksi niitä on vaikea erikoisesti sovelluttaa tapojen ja tekojen yksityiskohtiin. Selvittäkäämme tämä seikka esimerkin avulla. Jalot sielut tuntevat, että lempeys ja inhimillisyys ovat rakastettavia hyveitä, ja ovat taipuvaiset niitä harjoittamaan; mutta kun toiminnan hetki saapuu, he usein epäröivät. Onkohan tämä todella oikea tilaisuus? Tunnetaanko sen oikea mittakaava? Eikö erehdytä esineen suhteen? — sadat vaikeudet kohoavat eteen. Pelätään joutua petkutetuksi, kun tahdotaan harjoittaa hyväntekeväisyyttä ja armeliaisuutta, joutua heikon kirjoihin, jos osoittaudutaan liian helläksi ja tunteelliseksi; sanalla sanoen pelätään, että joko arvataan liian suuriksi tai laiminlyödään ne velvollisuudet, jotka liian himmeinä piilevät inhimillisyyden ja lempeyden yleiskäsityksessä. Tässä epävarmuudessa ainoastaan kokemus tai esimerkki saattavat järkevällä tavalla antaa sydämen taipumukselle määrätyn suunnan. Mutta kokemus on etu, jota ei suinkaan ole suotu jokaisen itselleen hankkia. Se riippuu eri tilanteista, joihin kohtalo meidät asettaa. Ainoastaan esimerkki saattaa tarjota ohjausta useille hyveen harjoittamisessa.

Varsinkin tämänlaatuisille lukijoille teoksista sellaisista kuin tämä voi olla ääretöntä hyötyä, ainakin silloin, kun ne ovat kunniallisen ja arvostelukykyisen henkilön kirjoittamat. Jokainen esille tuotu tosiseikka on valonvälkähdys, on opetus, joka täydentää kokemusta; jokainen seikkailu on kaava, jonka mukaan voi itsensä muodostaa: tarvitsee ainoastaan sovelluttaa se omiin olosuhteisiinsa. Koko teos on siveysopillinen tutkielma, miellyttävästi käytäntöön sovitettuna.

Joku ankara lukija kenties oudoksuu, että minun ikäiseni mies tarttuu kynään kuvatakseen kohtalon- ja lemmenseikkailuja. Mutta jos juuri esittämäni mietteet ovat päteviä, ne minua puolustavat; jos ne ovat vääriä, on erehdykseni oleva puolustukseni.