Читать книгу Keksijän voitto: Romaani - Airola Väinö - Страница 4

I OSA
IV

Оглавление

Suomen Englannin-lähetystö ei ole sellainen palatsi, joksi maallikko kaikkia diplomatiaan ja lähetystöön vivahtavia rakennuksia kuvittelee. Oma talo tosin, mutta varsin vaatimaton.

Lähettiläs otti Penttilän vastaan heti ja ilmoitti Amerikasta tulevien neuvottelijain saapuvan huomenna. Tulkkina tulisi toimimaan samainen virkamies herra Johansson, joka oli jo Hullissa Penttilää vastassa.

Tällöin huomasi Penttilä kauhukseen englanninkielen-taitamattomuutensa. Olihan hän lukenut kaiken saatavissa olevan englanninkielisen, hänen alaansa koskevan kirjallisuuden. Suuren ahkeruuden ja sanakirjan avulla oli hän saanut siitä selvän. Oli aivan eri asia kuulla englantia. Tilatessaan ruokaa tai muuta hotellihenkilökunnalta oli hänen pakko kirjoittaa tilauksensa, sillä ääntämisestä ei tullut yhteisymmärrystä kummaltakaan puolen.

Keskiviikoksi elokuun 23 p: ksi klo 11 ap. oli määrätty kohtaamishetki Suomen lähetystössä Amerikasta tulleitten ostajien ja suomalaisen myyjän välillä. Amerikkalaisia oli kaksi reipasta, lihavahkoa, konttoritakkiin ja matalaan kaksinkertaiseen kaulukseen puettua miestä. Penttilä oli matkapuvussaan, mukanaan matkalaukkunsa. Esittely, jonka toimitti lähetystön virkamies Johansson, oli lyhyt: Mr Penttilä Suomesta ja mr Smith ja mr Hoover Amerikasta, New Yorkista.

Neuvottelu alkoi. Ostajat ilmoittivat olevansa halukkaat ostamaan herra Penttilän omistaman patentin kuivien sähköakkumulaattorien valmistamiseksi kaikissa niissä yhdessätoista maassa, joissa patentti jo oli haettu, sekä oikeuden hakea patentti jäljelläolevissa maissa. Hintana tarjosivat he 10 miljoonaa dollaria käteisellä, ehdolla, että herra Penttilä lopettaa kokeilunsa kokonaan tällä alalla.

Penttilä oli sanomattomasti hämmästynyt tällaisesta kaupanteosta. Hän oli odottanut myyjän saavan määrätä ehdot – ja sitten ostaja olisi alkanut tinkiä ja kinastella. Kaupanteko tällä tavalla oli hänestä outoa ja uutta. Lähetystövirkamies näytti olevan tyytyväinen, sillä olihan päivänselvää, että Penttilä hyväksyy tarjouksen. Penttilä tiedusteli, milloin herrat arvelevat ensimmäisen patentoidun akkumulaattorin voivan tulla kauppaan. Ostajat mainitsivat valtuuksiensa riittävän ainoastaan kaupantekoon eikä muuhun neuvotteluun.

»Kenen edustajia herrat ovat ja onko takeita siitä, että luottamusta ei käytetä väärin?» rohkeni Penttilä tiedustella. Virkamies ei kääntänyt kysymystä, mutta ostajat näkyivät aavistaneen sen laadun ja esittivät valtakirjansa. Penttilä hätkähti. Valtakirjaa ja maksusitoumusta ei ollut allekirjoittanut mikään toiminimi, vaan kolme yksityistä henkilöä, joista kaksi Penttilä tiesi Amerikan rikkaimpiin miehiin kuuluviksi, mutta samalla tiesi, että nämä herrat ovat Standard Oil Co: n pääjohtajia. Hänessä heräsi epäilys.

Minkätähden öljy-yhtiö ostaa hänen patenttinsa? Kuka oli tuo kolmas?

Penttilä hillitsi itsensä. Asiasta täytyy saada varmuus!

Paha omatunto tuli hänelle avuksi. Amerikkalaiset, luullen Penttilän epäilevän maksunsaantia, selittivät sitoumuksen allekirjoittajat suurliikemiehiksi, joitten nimikirjoitusta pidetään puhtaan kullan arvoisena. Tehtaat ja laitokset, joita nämä herrat omistavat, ovat Amerikan suurimpia. Lasketaan joka kolmannen polttomoottorin olevan ensiksi kirjoittaneen valmistetta.

Penttilä oli asiasta selvillä. Tuntematon rahamies oli polttomoottori-, mahdollisesti automobiili-suurtehtailija. Toiset herrat olivat paloöljyn suurtuottajia. Herrat ymmärsivät, että jos Penttilän »Suomi» – patentti pääsee julkisuuteen, niin kukaan ei osta enää polttomoottoreita. Automobiilit, lentokoneet, traktorit, s.o. kaikki hienommat moottorituotteet vaihtuvat sähkökoneiksi. Samassa suhteessa laskee puhdistetun petroolin, s.o. bentsiinin, kulutus. Öljy-yhtiö oli ansainnut miljaardeja paloöljyllä. Nyt se ansaitsi bentsiinillä. – Silloin ilmestyy jostakin pohjoisen napapiirin seudulta mies, joka aikoo horjuttaa tätä valta-asemaa. Amerikkalaiset olivat oppineet europpalaisen kertomuksen kullalla kuormitetusta aasista. Eikö tarinaa voisi sovelluttaa tähän? Patentin omistaja on köyhän maan köyhä kansalainen. Tukkikaamme hänen suunsa kullalla! 10 miljoonaa on paljon rahaa hänelle, mutta amerikkalaiselle on kauppa tuloa tuottava. He turvaavat valta-asemansa 14 vuodeksi, jonka patenttiaika vielä kestää. Patenttipaperit upotetaan kassaholvin syvimpään lokeroon. Sieltä ne eivät tule julkisuuteen muutoin kuin etuja valvomaan. Kymmenen vuoden päästä on koko asia unohtunut. Köyhä suomalainen on siihen mennessä syönyt ja juonut itsensä kuoliaaksi rikkaudessaan. Hänestäkään ei ole silloin enää harmia…

Tämä kaikki selvisi Penttilälle kokonaan. Olihan tämänlaisia tapauksia useita. Muudan ruotsalainen toiminimi osti erään puhelinkone-keksinnön, joka ei koskaan tullut käytäntöön. Saksalainen sähkölampputehtailija hautasi kultavuoren alle hiilettömän kaarilampun. Samanlaisia tapauksia voisi luetella Englannista ja Amerikastakin.

Tästä keksinnöstä tulisi siis yksi käyttämätön entisten lisäksi.

Siihen Penttilä ei suostunut. Ainoastaan työtä tehden oli hän suorittanut keksintönsä. Lukemattomat olivat olleet epäonnistuneet kokeet, harvat onnistuneet. Hautaisiko hän työnsä kultaan? Ei koskaan!

Penttilä saneli ehtonsa. Ja hän saneli ne tahallaan mahdottomiksi päästäkseen eroon kokonaan näistä inhoittavista keinottelijoista. Ajatus, että tuolla tavoin haudattaisiin työtä, nostatti Penttilän henkisen suuttumuksen.

Summa, jonka Penttilä määräsi, oli niin suuri, että hän myöhemmin ihmetteli, mistä hänen mieleensä tuli sellainen määrä. Summasta oli maksettava yksi viidesosa kauppaa päätettäessä, toinen viidesosa kolmen kuukauden päästä. Puolet kauppasummasta merkitsee hän keksinnön ostavan yhtiön osakkeisiin ja loppusumma suoritetaan silloin, kun ensimmäiset »Suomi» – akkumulaattorit lasketaan kauppaan. Perustettavan yhtiön pitää aloittaa toimintansa heti ja se saa ainoastaan Amerikan patentin sekä myydä tuotteitaan Amerikkaan ja Australiaan. Koko vanha manner on siltä kielletty markkina-alue.

Amerikkalaiset kumarsivat ja lähtivät.

Suomen lähettiläs, valtuutettu ministeri, saatuaan kuulla neuvottelun tuloksen, antoi varsin diplomaattisella kielellä Penttilän tietää, minkänäköinen aasi on ilman pitkiä korvia ja kuinka monta lajia isänmaanpettureita on. Samalla hän ilmoitti saaneensa hallitukseltaan määräyksen toimittaa kaupan päätökseen hinnalla millä tahansa.

Penttilä yritti tehdä valtiomiehen kumarruksen, selittäen samalla herra ministerin voivan tehdä minkälaisia sopimuksia tahansa, mutta hän itse, Penttilä, aikoi tehdä omansa.

Keksijän voitto: Romaani

Подняться наверх