Читать книгу Jaakoppi - Alexander Lange Kielland - Страница 5

Sisällysluettelo

Gustaf Kröger oli nuorena kandidaattina tullut kaupunkiin apulaiseksi pormestarille; mutta sen sijaan että olisi jatkanut omalla alallaan, oli hän mennyt paraisiin naimisiin, mihin kaupungissa voi mennä; hän oli kihlannut ja nainut rikkaan Brandtin tyttären.

Hän oli lahjakas ja iloinen nuori mies, jonka oli ollut hyvin helppo rakastua hiljaiseen ja epävarmaan pikkukaupungin neitiin, jolla oli niin paljon rahoja. Eikä hän epäillyt hetkeäkään luopuessaan kaikista muista tuumistaan kun vanha Brandt ehdotti että hän tulisi apumieheksi liikkeesen. Ei hän ollut kuulevinaan ystäväinsä varoituksiakaan, jotka ennustivat, ett'ei hän tulisi viihtymään tuossa pikkukaupungissa. Gustaf Kröger vaan arveli, että hän puhaltaisi uutta henkeä ummehtuneihin oloihin ja kohottaisi sen asukkaat hiukan vapaampiin mielipiteihin ja vapaampaan seurustelutapaan.

Tätä tarkoitusta varten oli hän taistellut enemmän kuin kaksikymmentä vuotta ja joutunut tappiosta tappioon, kunnes hänenkin luontonsa oli laimentunut ja hän itse jokapäiväisen elämän hyörinässä katkeroitunut niin, että hänkin nyt jotakuinkin sopi tähän pieneen katkeraan kaupunkiin.

Sillä hänen vaimonsa oli ollut puhdasta rotua; hän oli rikkaan miehen tytär, joka jo oli olentonsa pienimmälläkin juurella kasvanut kiinni tuohon happameen maaperään ja joka hiljaisesti ja hurskaasti vastusti miehessään kaikkea sitä, mikä haiskahti vieraalle ilolle ja vieraalle viisaudelle. Tuo taipuisa olento, jonka Gustaf Kröger oli kihlannut, oli vaan yhdessä ainoassa asiassa osoittanut heikkoutta, siinä että rakastui kauniisen, maailmallismieliseen varatuomariin. Mutta niin pian kuin hän oli saanut hänet, teki hän ankaran parannuksen eikä säästänyt vaivojaan saada toisenkin mukaansa.

Avioliitto oli sentähden alussa hiukan epätasaista; kunnes se vuosien kuluessa vähitellen muuttui siksi, että herra oleskeli klubbissa ja huvittelihe seuraelämässä, sill'aikaa kuin rouva istui kotona, hoidellen sielunsa tilaa ja monia muita heikkouksiaan.

Sentähden olivat monen vuoden kuluessa uutimet olleet alhaalla Brandtin isoissa ikkunoissa ja pöly laskeutui paksuksi kerrokseksi kynttilä kruunujen ja vanhojen mustien mahonki huonekalujen päälle, kunnes rouva pari vuotta sitten kuoli ja haudattiin harvinaisen juhlallisilla menoilla.

Heidän ainoa tyttärensä Julia oli äidin kuollessa täysikasvuinen neiti — kalpea ja hieno, heikkoverinen ja punatukkainen. Kasvunsa aikana liittäytyi hän enimmäkseen äitiinsä, jonka huolet ja uskonnollinen raskasmielisyys sopivat koulun yksitoikkoisuuteen, nuoren tytön alakuloiseen mieleen rippikoulun aikana sekä alkaneen ruumiillisen kehityksen kipuihin.

Mutta sittemmin rupesi näyttämään siltä kuin isän luonto olisi voittanut. Hän tuli kotiin ulkomaisesta kasvatuslaitoksesta naurusuisena ja reippaana nuorena neitinä — suureksi suruksi äidin lukuisille ystäville, jotka olivat niin paljon toivoneet tuosta hapannaamaisesta pikku Juliasta, joka niin nuorena jo osoitti taipuvaisuutta totisuuteen.

Siihen tuli lisäksi vielä se, että Julia sai ystäväkseen erään nuoren rouvan, joka samaan aikaan oli tullut kaupunkiin ja joka heti eroitti hänet noista huolestuneista naisista.

Rouva Steiner oli aivan nuorena joutunut naimisiin rikkaan tukkukauppiaan kanssa Kristianiassa — mutta kun hän hetipaikalla huomasi, että hänen miehensä tiesi asioita, joista hän itse ei ollut oikein selvillä, niin ymmärsi hän olevansa petetty ja päätti uhrata itsensä kostaakseen loukatun naisellisuutensa, että edes joku mies tulisi rangaistuksi miesten epäsiveellisyydestä.

Elettyään vuoden ajan alituisessa itsensä uhraamisen tilassa saattoi hän miehensä vihdoin siihen, että tämä mielellään suostui avioeroon, ja nyt eli hän, nauttien runsasta eläkettä — taiteensa vuoksi; tuli näet ilmi, että hänellä oli suuret lahjat maalaamiseen, — samalla kuin hän — kiirettä pitämättä — odotti siveellistä miestä mennäkseen hänen kanssaan naimisiin ja joka mies, mieluimmin saisi olla — taiteilija.

Kun Julia Kröger palasi ulkomaalta, huomasi hän hetikohta rouva Steinerin, joka oli hänen mielestään ainoa eurooppalainen nainen koko kaupungissa; he tutustuivat ja heistä tuli eroittamattomat ystävät. Julia alkoi opetella maalausta rouva Steinerin johdolla — sillä Juliallakin oli taipumusta taiteilijaksi vaikkei niin paljon kuin rouva Steinerillä, ja palkkioksi avautuivat Krögerin talon ovet tuolle kauniille pääkaupunkilaisrouvalle, joka kaikkien muiden mielestä oli ilmeiseksi pahennukseksi koko kaupungille.

Mutta Gustaf Kröger otti hänet nyt ilolla vastaan, kun hän kerran vaimonsa kuoleman jälkeen taas oli saanut avata ovet ja ikkunat. Rouva Steiner oli juuri nainen hänen mielensä mukaan, iloinen ja vapaa, nainen, jonka kanssa voi puhella kaikenlaisista asioista, hän oli viehättävä ja samalla varma käytöksessään miehiä kohtaan, niinkuin on se, joka on kaikellaista kokenut ja on selvillä kaikesta.

Ainoastaan täti Sofia, Krögerin vanhempi sisar, ei voinut sietää tuota kaunista, miehestään eronnutta rouvaa. "En minä sentähden", sanoi täti Sofia, "että hän on noin vapaa ja aina tahtoo puhua kaikkein rumimmista asioista —".

"Niin mutta, eikö hän teidän mielestänne kuitenkin mene liika pitkälle?" kysyi rouva Knudsen varovaisesti ja punastui — ja hän punastui hyvin vähästä.

"Ei ollenkaan, ei ollenkaan!" huudahti täti Sofia ja ojensi täyteläistä ylä ruumistaan, "se on päinvastoin hyvä, että asioista keskustellaan; siitä on hyötyä kaikille ja enin kaikista nuorille neitosille."

"Luuletteko todellakin että siitä on Julialle hyötyä, että —"

"Sen asian vuoksi voi hän kernaasti seurustella rouva Steinerin kanssa, mutta se, mikä minua suututtaa", sanoi täti Sofia ja kumartui työnsä yli, "se on, että hän on olevinaan, niinkuin hän ymmärtäisi kaikki rakkauden ja aviosäädyn salaisuudet —"

"Niin mutta olihan hän naimisissa."

"Pyh!" — Täti Sofia puhalsi hyvin ylenkatseellisesti, — "siitä ei kannata puhua. Hän naimisissa! — Ei — sellainen nainen kuin te, vaikka teidän miehenne olikin paljo vanhempi —"

Rouva Knudsen alkoi taas punastua; mutta onneksi ilmaantui piika ovelle ja pyysi neiti Sofiaa tulemaan kyökkiin.

Salissa olivat lamppu ja kynttilät sytytetyt, niinkuin olisi odotettu lisää vieraita; rouva Knudsen istui rauhallisena ja totisena käsityönsä ääressä, — hän oli niinkuin kotonaan Krögerin perheessä. Näiden kahden kauppahuoneen välillä ei ollut koskaan ollut mitään kilpailua, vaikka he vähitellen tulivat käyneeksi kauppaa samoilla tavaroilla. Mutta Cornelius Knudsen oli alkanut kauppauransa vanhan Brandtin luona ja avannut liikkeensä hänen avullaan, kun Brandtin kauppa enemmän kääntyi muoti- ja korutavaroihin. Ja monta vuotta työtä tehtyään oli kummallakin kauppahuoneella oma yleisönsä; Brandt oli tuo vanha hieno liike, ja Cornelius Knudsen möi kaikellaista sekatavaraa vähävaraisemmille.

Sentähden olikin Gustaf Kröger järjestänyt kaikki nuorelle leskelle, kun Knudsen kuoli; hän kirjoitti edelleenkin toisen vekseleihin ja papereihin ja auttoi joka vuosi tilin päätössä. Ne, jotka olivat uskoneet, ettei rouva Knudsen huolisi pienestä herra Jessenistä, olivat vakuutetut siitä, että hän pyrki rouva Krögeriksi; sillä kaikki olivat vakuutetut siitä, että noin kaunis ja hyvissä varoissa oleva leski ei voi olla menemättä uusiin naimisiin.

Ja kun Gustaf Kröger tuli sisään ja näki hänen istuvan niin kodikkaasti lampun valossa hänen oman pöytänsä ääressä, sanoi hän ajattelematta — niinkuin hänen tapansa oli:

"Mutta tuo päättyy sillä, että te tulette istumaan siinä koko ikänne, rouva! — Te ette voi arvata, kuinka hyvin te sovitte siihen."

Hän ei tiennyt, minnekkä hän saisi piilotetuksi kasvonsa, kun hän ilmoitti, että täti Sofia juuri oli mennyt ulos —; ja Krögerinkin korvat hiukan kuumenivat; mutta hän löi yhtäkkiä leikiksi, niinkuin hänen tapansa oli nuorta leskeä puhutellessa; ja he istuutuivat puhelemaan vapaasti keskenään, kunnes Julia tuli kotiin ystävänsä rouva Steinerin kanssa — ja Jolla Blomin, jonka he harmikseen olivat kohdanneet kadulla.

Kohta tuli myöskin yliopettaja Hamre pelaamaan shakkia Krögerin kanssa; mutta siitä ei tullut mitään, sillä pian oli koko seura keskustelemassa siitä, mikä tätä nykyä oli päivän polttava kysymys.

"Se on todistettu", huudahti rouva Steiner, nojaten Jersey liiviin puetun yläruumiinsa nojatuolin selustimeen, "se on todistettu, että miesten uskottomuus vahingoittaa kaikista enin heitä itseään."

"Vai niin?" — vastasi yliopettaja ja näytti käyvän hyvin arvelevan näköiseksi. Hän oli pieni, kummallisen näköinen herra, jonka suurista silmistä ei kukaan saanut oikeata selkoa.

"Se on aivan varma että miesten elämä vie heidät ennen pitkää täydelliseen perikatoon!"

Hän puhui Kristianian murretta ja tuolla varmalla pääkaupunkilaistavallaan, joka teki jokaisesta sanasta vastaan sanomattoman totuuden.

"Kuka on sen todistanut — rouva?"

"Tilastotiede!"

"Ohoo! —" sanoi yliopettaja ja siveli tukkaansa; "se on huono auktoriteetti."

"Mutta on täällä kunnon miehiä toisellakin puolella", arveli Gustaf

Kröger; "kun vaimo kieltää, niin tulee palveluspiian vuoro — sanoo

Lutherus."

Toiset nauroivat; mutta Jolla Blom, joka pinnisti korvansa kuullakseen joka sanan, sanoi puoliääneensä Julialle:

"Ei se oikea, — se ei ole se oikea."

"On, neiti!" vastasi Kröger, "se oikea Martti Lutherus, joka lepää

Saksinmaassa haudattuna."

"Lutherus!" sanoi yliopettaja huoaten helpoituksesta ja hieroen käsiään; "hän on ainakin hyvä auktoriteetti."

Rouva Knudsen katsoi alas kutimeensa; mutta täti Sofia, joka oli tullut sisään, virkkoi: "Kyllä niitä on naisia, jotka eivät sen parempaa ansaitsekaan".

"Ei, kuulkaa te!" huudahti rouva Steiner ja lakkasi samassa nauramasta, "sitä ei voi sanoa kukaan joka tuntee miehet."

"Tuntee miehet — he! — tuntee miehet —" sanoi täti Sofia pistelijäästi; mutta ei voinut keksiä tällä kertaa mitään niin purevaa jatkoa kuin olisi tahtonut.

"Rakkautta ei saa halventaa", sanoi Julia painavasti; mutta sävähti samassa tuli punaiseksi.

"Rakkautta! —" vastasi hänen isänsä. "Tarkoitat kai avioliittoa, lapseni."

"Niin, niin, sitä juuri —" hän tahtoi sanoa että se oli sama asia, mutta takertui ja hämmentyi yhä enemmän.

Mutta rouva Steiner tuli hetipaikalla hänelle avuksi: "Kuka halventaa rakkautta, enemmän kuin miehet?"

"Vaimot" — vastasi Gustaf Kröger, ja kaikki muut nauroivat, vaikka hän väitti totta tarkoittavansa.

Mutta kun samassa mentiin ruokapöytään niin pilstoutui keskustelu kahden ja kahden väliseksi puheluksi.

"Vai vaimot!" — huudahti yhtäkkiä rouva Steiner ja purskahti nauramaan, "kun te nyt kerrankaan puhuisitte totisesti — herra Kröger!"

"Se on täyttä totta, rouva!"

"Te ette kuitenkaan tahtone väittää, että naisten uskottomuus —"

"Me puhuimme rakkauden halventamisesta, ja sitä tekevät monet vaimot, jotka eivät edes viitsi olla uskottomia."

"Vai — niinkö?" kysyi yliopettaja.

"Naisille käy", sanoi Kröger, "niinkuin käy lapsille sokurileipurin ikkunassa; he tulevat vakuutetuiksi siitä, että jos he vaan saisivat luvan, he söisivät suuhunsa kaikki makeiset, jos vaan —"

"Nyt te ette pääse pitkälle", huusi rouva Steiner ja pui hänelle pieniä valkosia nyrkkejään; "on todistettu — kaikki lääkärit ovat yksimielisiä siitä — herra yliopettaja! että nämä asiat ovat aivan samanlaiset miehelle kuin naiselle, samat koiraalle kuin naaraalle."

"Niin, ensi alussa; mutta vaistojen kehityksessä on mies paljoa etevämpi."

"Etevämpi!" huudahti rouva Steiner. "Te kutsutte hänen haureellisuuttaan, jota täytyy hillitä —"

"No, nyt on keskustelu oikealla uralla!" huudahti Kröger loistaen tyytyväisyydestä, samalla kuin rouva Knudsen kumartui lautasensa yli ja Jolla Blom istui silmät pyöreinä ja suu auki oikein ahmiakseen tuota pahaa, jota hän ei kuitenkaan käsittänyt; "alussa olemme me kyllä aivan samanlaiset; mutta sitten ilmaantuu erilaisuuksia ja hetikohta ovat naiset selvillä siitä, että miehissä on vika, joka on korjattava. Molemmat ovat he yhtä kiihkoisia tullakseen yhteen, mutta hetken kuluttua sysää nainen hänet luotaan: mies on liika 'lihallinen' kelvatakseen hänelle."

"Ja syystä kyllä", alkoi rouva Steiner taas rohkeasti: mutta Kröger oli niin innoissaan, että keskeytti hänet:

"Toinen taikka toinen, rouva! Joko on rakkaus jotain sairaloisuutta, joka on leikattava pois kuta pikemmin sen parempi; tai on se meidän paras elinvoimamme. Mutta jos rakkaus on sitä — ja niinhän me ainakin vielä tätä nykyä uskomme — mitä järkeä siinä sitten on, että toinen sanoo toiselleen: Sinulla on enemmän tuota kaikista parasta kuin minulla; siis olet sinä porsas, ja nyt mene tiehesi!"

"Te laskettelette Kröger!" nauroi rouva Steiner. "Te tiedätte aivan hyvin, että olette väärässä!"

"Niin, niin, kun vaan tietäisi, kuka on oikeassa", alkoi yliopettaja miettiväisenä.

"Usko vaan minua, yliopettaja!" — huudahti Kröger, "jos naiset pitäisivät enemmän huolta siitä, mikä on riemukkainta rakkaudessa, eivätkä päästäisi tottumusta ja jokapäiväisyyttä tähän suhteesen —"

"Minä osaan ulkoa kaiken tuon, nainen elköön koskaan väsykö koristelemasta itseään alinomaa viehättääkseen tätä pashaansa uudella keikailulla ja uusilla keksinnöillä; — sitä te vaaditte uupuneelta, kuluneelta äidiltä, jolla ei kenties ole varoja edes —"

"Kokemus puhuu teitä vastaan, hyvä rouva! nuo jurot ja vastahakoiset rouvat, jotka koettavat tekemällä tehdä miehistään siveitä, niitä löytyy ainoastaan herrasväessä. Mutta työmiesten ja talonpoikain vaimot pitävät tuollaisen rakkauden paljoa suuremmassa arvossa, se kun on ainoa, millä he voivat kiinnittää ja palkita miestä, joka kuluttaa itseään perheensä hyväksi."

Rouva Steineristä ei ollut tämä käänne mieleen, varsinkin kun hän tunsi täti Sofian terävät silmät; hän kääntyi nopeasti yliopettajan puoleen: "Oletteko tekin miesten puolella petettyjä vaimoparkoja vastaan?"

"Jumala varjelkoon minua olemasta kenenkään puolella"; vastasi yliopettaja, "minähän en tiedä tuota enkä tätä, mutta mitä sanoo täti Sofia noille petetyille?"

Rouva Steiner kuiskasi puoliääneen Julialle: "Onko meidän nyt otettava oppia vanhoilta piioilta?"

Täti Sofia ymmärsi kyllä ja alkoi sentähden — pudistaen vähän päätään, joka oli merkki siitä, että hän antautui taisteluun:

"Minä sanon kaikille niille naisille, jotka tulevat ja valittavat miesten uskottomuutta, niinkuin Salomo sanoi tuolle miehelle, joka kysyi, mitä hänen pitäisi tekemän, että rakastetuksi tulisi. Salomo vastasi yhdellä ainoalla sanalla: 'Rakasta'!"

"Ja koska nyt kaikki olemme saaneet tarpeeksemme ruokaa ja viisautta —" sanoi isäntä ja nousi pöydästä.

"Ruokaa oli tarpeeksi, mutta varjelkoon meitä Herra siitä viisaudesta", sanoi yliopettaja ja katseli yhdestä toiseen; hänen erityinen huvinsa oli pitää tällaisia keskusteluja vireillä, "onhan tuo historia Salomosta oikein historiallisesti tosi?"

Mutta täti Sofia oli jo mennyt kyökkiin — hyvin tyytyväisenä itseensä; ja nuoret naiset sopattelivat toisilleen, otsat yhdessä; nuo kaksi nauroivat Jolla Blomille, jonka olisi pitänyt saada lisäselityksiä. Rouva Knudsen istuutui työnsä ääreen ja herrat alkoivat pelata shakkia uunin edessä.