Читать книгу Muistelmia kuolleesta talosta - Федор Достоевский, Dostoyevsky Fyodor, Fyodor Dostoevsky - Страница 6

Ensimäinen kuukausi.

Oltuani vankilassa kolme päivää, sain minä käskyn mennä työhön.Muistan aivan hyvin ensimäisen työpäiväni, vaikkei minulle sillointapahtunutkaan mitään tavatonta, etenkin, jos otetaan huomioon, ettäuusissa oloissa muutenkin näytti minusta kaikki tavattomalta. Tuopäivä on yhteydessä ensimäisten vaikutusten kanssa, sillä minä jatkoinvielä uteliasta tarkasteluani. Sitä ennen vaivasivat minua tuskallisetajatukset.

"Tämmöinen on nyt vaellukseni loppu; minä olen vankilassa! – ajattelin tuon tuostakin itsekseni; – kas tämä on nyt satamanipitkäksi, pitkäksi aikaa, tyyssija, johon minä saavun raskaillatunteilla… Vaan kukapa tietää? Kun vuosien kuluttua sen jätän, ehkäpä sitä vielä kaipaankin!.." – lisäsin siihen jonkunmoisellavahingon ilolla, tahtoen isontaa omaa haavaani, ikäänkuinonnettomuuden koko suuruuden tunto olisi tuottanut nautintoa.Tämmöisen olopaikan kaipaus oli ajatus, joka saattoi minuthämmästymään: minä aavistin jo silloin, kuinka ihmeellisesti ihminenvoi kotiutua kaikkialla. Mutta sehän oli tulevaisuuden asia; tällähaavaa oli kaikki ympärilläni vihamielistä ja hirvittävää … siltäminusta ainakin näytti. Hurja uteliaisuus, jolla uudet toverinikatselivat minua, heidän osoittamansa jäykkyys aatelista tulokastakohtaan, tuo jäykkyys, joka välistä näytti vihalta – kaikki sevaivasi minua siihen määrin, että minä itsekin halusin päästä pikemmintyöhön tutustuakseni kerrassaan kaikkiin kärsimyksiini ja voidaksenisitten ruveta elämään niinkuin muutkin vankeustoverini. Tosi on, ettenminä silloin vielä paljoa huomannut enkä aavistanut, ettävihamielisyyden ohessa oli myöskin ystävällisyyttä. Muutamatmiellyttävät, suopeat kasvot, joita minä huomasin kolmena ensimäisenäpäivänä, olivat kuitenkin omiansa rohkaisemaan mieltäni. Suurintasuosiota osoitti minulle Akim Akimitsh. Muidenkin joukossa en voinutolla huomaamatta joitakuita hyväluontoisia ja iloisia ihmisiä."Kaikkialla on pahoja ihmisiä ja pahojen ohessa myöskin hyviä – ajattelin minä lohdutuksekseni; – kenpä tietää? Ehkäpä nämä ihmiseteivät olekkaan paljoa huonompia kuin ne, jotka jäivät vankilanulkopuolelle." Niin ajattelin, ja itsekin pudistin päätäni semmoiselleajatukselle. Jumalani! enhän tietänyt silloin, mihin määrin tämäkinajatus oli oikea!