Читать книгу Kalastajakadun kauppias - Emil Lassinen - Страница 4

Sisällysluettelo

Talvi teki tuloaan, maa roudittui ja Korsijärvi jäätyi. Lepikkomaa pudotti kellastuneen pukunsa, hieno lumisade peitti rantamat ja kellastuneet alusvarisseet lehdet. Tähdet kimaltelivat öisin ylhäällä taivaalla ja alhaalla Korsijärven pohjalla. Sitte satoi enemmän lunta ja tähtiä ei enää näkynytkään järven pohjalla. Toivottu, ikävöitty talvi oli tullut maille, mantereille. Tuuli puhdisti metsän, petäjikkö näyttihe valkoisen lumen rinnalla entistä tuorekkaammalta, entistä vehreämmältä, pitkät talvi illat kuluivat rattoisasti loimoavien pystyvalkeiden ääressä. Lähenevä joulu loi töihin, tehtäviin taikamaista siloa, kiiltoa. Jouluksi kiirehti Hela kodin ja sisaren kankaat kudotuiksi; Jouluksi piti Tapanin kaikin mokomin saada tarha tyhjennetyksi, jopa ennättää ajaa havutkin pohjalle ja Topiaallakin oli omat kiireensä. Paitsi talontöitä, joita teki vähä sitä, vähä tätä, kirjoitti hän kirjettä illat, aamut, jopa sydänyötkin, kirjettä Helsinkiin, Simolle. Paljo työtä, tuskaa, vaivaa maksoi ensimmäinen kirje kirjoittajalleen, monta hiki hernettä se otti otsalta, ennenkuin oli alusta loppuun valmis ja lähtökelpoinen. Päivää ennen Helan lähtöä kaupunkiin joulun tarpeita noutamaan, valmistui vaikea tehtävä. Topias unhotti vaivansa, hikiherneensä, lukiessaan yksinkirjaimin kirjoitettua kirjettä, jossa, monien ajatus- ja kielivirheiden ohella, oli seuraavaa:

"Onnellinen ystäväni Simo!

"Täällä on kaunis talvi, hyvä keli ja ihmiset terveinä. Uusi lumi tarttui sataessaan seiniin kiinni ja ajautui pelloilla harjanteisin ja lakkapäihin, joten hyvän vuodentulon varmimmista enteistä ei enää puutu muu kuin ruislaihojen kaatuminen lakoon pohjoiseen päin. Joulukin tulee jonkerin konkerin kanssa, karkoittaen torkan pienten ja suurten, nuorten ja vanhain silmistä. — Minun elämässäni tulee kohdakkoin tapahtumaan muutos, suuri muutos; minä tulen sinne Helsinkiin elämään, olemaan, syömään leipääni. Viisari minun onneni kompassissa osottaa hievahtamatta yhtä ja samaa ilmansuuntaa, sen kärki on yöt päivät sinne kaupunkiin päin. En voi olla lähtemättä vaeltamaan sen osottamaa tietä; en voi paeta onneani. Jos toisin tekisin, jos toisin eläisin, mitämaks tulisin onnettomaksi. — Älä luule, että minun sieluni palaa hyvien ja pohjattomien rikkauksien perään. Laiskan linnaa ei ole missään ja rikas ja köyhä tulevat toisiaan vastaan, mutta Jumala on molemmat luonut. — Vuokraa minulle puotihuoneusto, johonkin syrjäiseen taloon, jossa on rauhallinen elämä, siivoja ihmisiä ja jossa ei vuokra nouse kovin kalliiksi. Kuin tulet jouluna kotiisi, niin tulet meille ja puhut ensiksi minulle, mitenkä olet täyttänyt sinulle uskomani toimen. Siihen asti pysyköön tämän kirjeen sisältö meidän kahden salaisuutena, niin ett'ei kolmas henkilö, kuka ikänänsä olla mahtaakin, saa kirjaintakaan näistä riveistä nähdä tai kuulla.

"— Käteni kirjoittaa kankeasti, ajatukseni vuotaa raskaasti paperille. Jää hyvästi, voi hyvin maatapannessasi ja ylösnoustessasi, toivoo lapsuus-ystäväsi yksinkertainen

"Topias."

Oli ilta ja Hela ompeli kamarissaan valkean valossa, kuin Topias tuli tuomaan kirjettä.

"Istu Topi", käski Helka, laskien neulomuksen kädestään polvelle.

"Kuinka poika on jaksanut tänäpäivänä?"

"Hyvin." Topias katseli harmaata, puolivillaista kangasta, jota oli pöydällä suuremmissa ja vähemmissä osissa. "Söi päivällä ruisjauhovelliäkin ja söi kuin mies, mutta…"

"Oikeenko totta?" Helka nauroi rakastavien onnellista naurua. "Sinä opetat pojasta yhtä vahvan vellimiehen kuin itsekin olet."

"Ei tahtonut nukkua…"

"Pörhösen lauluunkaan!"

"Torumistani totteli toki kun käskin, mutta käännettyäni kasvoni toisaanne, avasi velikulta silmänsä ja katseli minua salavihkaa. Minä taas toruin: silmä kiinni nyt… Ja sitä tekoa tehtiin, siksi että väsyi junkkari leikkiin ja nukkui."

"Juonet ja kaikki sillä pojalla! Mitä pidät kankaasta? Eikö ole mielestäsi kaunista?"

"On, niin tasaisesti vesiharmaata."

"Tapani ja sinä saatte juhliksi samanlaiset vaatteet."

"Vieläköhän ehtinee?" Topias samassa veti syvän haukotuksen.

"Olet uneliaan näköinen; oletko valvonut?"

"Pikkusen…"

"Niinkuin lintunen."

"Minulla olisi asiaa sinulle, Helka."

Jo tuntui Helan sydämmessä toivon riemu ja autuuden aika. Jo ahdisti suloinen ahdistus rintaa, jo poltti hurmaava tuli suonissa, poskissa; ja taivas aukeni, jo…

"Puhu vaan, Topi", hän tyynesti lausui ja raapi neulankärjellä neulomuksen päärmettä.

"Veisit tämän kirjeen…" Topiaan ääni oli veltto ja hän pani kirjeen pöydälle, Helan eteen.

Neula meni hyppysissä poikki. Topias kuuli risahduksen ja katsoi taittajaa silmiin; ne olivat iloiset miten ainakin. Somat kuopat leikkivät poskilla entistä vallattomampina.

"Sinä kirjoittelet kirjeitä." Helka katseli leimasinta, johon kopekan kuva oli painettu.

Sitte luki hän sujuvasti osoitekirjoituksen:

"Piharenki Simolle, kauppias Aleksein talossa, vanhan kirkon takana."

Topias sai vuorostaan kummastelemisen syytä. Hän sanoi, milt'ei säikähtäen:

"Osaathan lukea kirjoitusta."

"Pikkusen."

"Niinkuin lintunen."

Helka kuunteli lumen narinaa, Topiaan mennessä kotiin hänen akkunansa sivutse. Rintansa kohosi verkalleen, vesiharmaalle kankaalle putosi suuri pisara haikeista silmistä.

"En enää itsekään ymmärrä itseäni; en tiedä mikä minuun on tullut", sanoi, kätkien kasvonsa käsiinsä…

Posket olivat kuumat, polttivat käsiä…

"En minä ole enää niinkuin ennen… Murheeni, iloni, kaikki ovat muuttuneet… Minä tahtoisin … niin, mitä tahtoisinkaan?… Tahtoisin olla lapsi, viiden vuoden vanha…"

Mutta kuin yö oli mennyt, niin haikea mielialakin oli mennyt. Aamulla oli jälleen silmissä tulta, liikkeissä vallatonta suloa, äänessä hopean helevyyttä. Rakkaus toivoo aina ja aamulla oli kaikki entisellään.

* * * * *

Ja joulu tuli ja Simo tuli.

"Onnellista joulujuhlaa, iloa, rauhaa, rakkautta," saneli hän kätellessään lapsuustuttaviaan, Yli-Tuomon talon väkeä.

Vahtoavaa olutta toi Martta mielehiselle vieraalle ja virkkoi:

"Hyvin sinä näyt voiman vieraalla maalla ja vieraiden ihmisten keskellä. Et huolehdi, et ikävöi näitä maita, joissa autuaimmat ajat, onnellisimmat päivät olet elänyt; kasvat vaan joka suunnalle, niin että on oikein vaikea tuntea sinua samaksi Simoksi… Minä surisin, niin että kuolisin, jos täytyisin jättää kotikynnyksen. Mutta sinä näytät siltä, kuin olisi koko maailma sinun."

"Mies saa köyhtyä, mutt'ei laihtua", vastasi Simo. "Kyllä sitä sitte käskisi suremaan, kallellaan kulkemaan… Ja köyhän miehen on sama, missä hän makaa."

"Mene nyt järveen köyhyyksinesi!"

Topias puhalteli saippuakelloja pojalle. Huvi oli mielenperähistä molemmille. Kellot kulkivat kauneina pojan nenää kohti, särkyivät äkkiä kaikessa komeudessaan. Poika oli ihastuksissaan, tempasi, kurotti käsiään, saadakseen kiinni monivärisiä palloja.

"Ihminen on kuin taivaan lintu, joka lentoon luotu on", lausui Topias runollisesti puheesen.

"Niin lauletaan laulussa." Simo tarjosi Tapanille sikaarin.

"Olethan oppinut polttamaan", huomautti Topias.

"Meidän talossa polttavat joka mies. Alottelin huvikseni pöllyttelemään, ja tunnustaa täytyy että edistynyt olen… Sinä et taida vieläkään polttaa."

"En ole polttanut siitä pitäin kuin herkesimme pyörtänökärsämöitä savuttelemasta ja pistimme pesään harjurin mahorkkaa."

"Josta molemmat pyörryimme. Vaan etpä pyörtynyt sinä Tapani.

Kiusottelit monet ajat Topiasta ja minua, tarjoilit tupakinsavuja…"

"Mutta lujia olitte tekin, ette huolineet, niin kunnian päälle kuin kieltonne kävikin."

"Kävi se kunniaan ja miehenarvoon. Aina ho'it meille: Kas siinä kaksi miestä, joilla on huono pää kuin kanalla ja karvaset jalat kuin ryssäläisellä kukolla."

"Siitä asti olenkin pitänyt polttajan viran uskollisesti. Tupakki kukko minusta tuli ja pahin laatuaan."

"Mies se, joka viran pitää, eikä se, joka viran saa." Topias puhalti suuren kellon poikaa kohti. "Katso kuinka kaunis; kunpa se…"

"Vie, Topi, vieras kamariin", käski Martta. "Minä sill'aikaa laitan päivällistä. Olethan, Simo, tämän päivän meillä. Eivätköhän sieltä tule Perttu ja Helkakin seuran täytteeksi."

"Menkää, niin", yhtyi Tapani käskyyn. "Syötyämme laskeimme kyljelleen tuohon pahnoille, käännämme lapsuutemme aikakirjat auki, luemme sieltä jonkun sivun, jonkun lehden."

"Vaikka sen pääsiäisyön, jonka kaikin yhdessä valvoimme noitia vahtimassa kotoni kolmesti muutetun olkiladon katolla", ehdotti Martta.

"Jolloin Vapun nenänpää äkkiä rupesi ankarasti syyhyymään", muisti

Simo. "Hotuun meni valvomisemme, Vappu nauroi ensin, sitte Perttu,

Helka ja Topi ja…"

"Noidat menivät toisia teitä."

"Lukemista on siinäkin", virkahti Tapani, ottaen olkipillin veljen kädestä ja katsoen poikaa. "Likeinen ja kaukainen on se yö. Paitse monia hautajaisia ei ole mitään erinomaista tapahtunut sen yön ja viime yön välillä ja kuitenkin on tapahtunut määräämättömän paljo."

Topias ja Simo tulivat pohjanpuoleiseen kamariin.

"Annas kuin koetan, onko pääsi pehmennyt." Simo likisti Topiasta otsaan ja takaraivoon. "Ei ikään olekaan. Ja minä luulin sen jo olevan yhtenä liemenä. Kova se on, mutta järki ja ymmärrys hoi! Mihin olette omin luvin menneet miehen päästä."

Topias äimistyi ja Simo rupesi nauramaan.

"Herran nimessä! Sano nyt jotain. Vaivaako sinua toiminnan puute, onnen puute, vai oletko antanut virkaeron kaikelle, mitä sanotaan järjeksi?"

"Ei minua mikään vaivaa." Topiaan ääni oli masennettu. "Kyömähdyit arvattavasti kirjeestäni."

"Oliko se ensinkään täyttä totta?"

"Oli, tunnethan ett'en loruile. Taisit pitää pilaa ja jättää…"

"Älä veikkonen!" Simon ääni oli jo vakavampi. "Kyllä minä pyyntösi täytin."

"Siis vuokrasit huoneet…"

"Totta kai."

"Ja siinä oli se."

"Kalastajakadulla saat sopivat huoneet neljänkymmenen markan vuokralla kuussa. Ovatko mielestäsi liian kalliit?"

"Montako huoneita on?"

"Neljä; ne ovat kellarikerroksessa ja niissä on jo ennenkin ollut kauppaliike; niitä korjataan parhaallaan … olivat liian hikiset."

"En voi sanoa, että olisivat kalliit."

"Helmikuun alussa saat ne haltuusi. Asuinhuoneesi vieressä on kaksi pientä huonetta, joita voit käyttää varastohuoneina. Puoti on katua vastaan; yhdessä huoneessa on hella; talliin ja liiteriin saat osan samasta maksusta… Kaikki on niinkuin olla pitää. Onneksi olkoon vaan."

"Sinä taidat pitää hulluutena koko…"

"Koska ilveilin niin paljo… Ei siitä ole hellä sanoa sitä eikä tätä.

Voi sun käydä hyvinkin, mutta voit myöskin lyödä pääsi seinään."

"Siinä onnen mukaan."

"Olethan kuullut sanottavan, että onnikin on usein miestä mukaan."

"Perusteesi horjuvat; syksyllä sanoit onnea sokeaksi…"

"Niin sanoinkin ja niin uskoinkin. Toinen ihminen rikastuu silmin nähden; hänelle pienimmätkin seikat myöntävät; toinenkin ponnistelee, mutta köyhtyy sittenkin, sillä kaikki käy hänelle vastavirtaa ja vahingoksi. Toisin sinäkin teet, joko köyhdyt eli rikastut."

"Jos se on onneni tien pää…"

"Mutta jos ei olekaan. Sinun sijassasi olisin minä pysynyt kauniisti kotona, kauppiaan toimi on rauhatonta ja vaivanalaista."

"Ei vaivatta valtakuntaan tulla. Minä kaks viis vaivoista, ei mies vaivassa vähene."

"Ja silakka ei suolassa pahene…"

"Mutta rahat voivat vähetä… Vannomatta sentään paras."

Tapani ja Helka tulivat samassa sisään.