Читать книгу Troian sota - Fridtjuv Berg - Страница 7

Sisällysluettelo

Kaiken aikaa oli jumalatar Hera tarkasti seurannut Aphroditen ja Pariksen toimia. Heti kun Paris oli tehnyt ilkityönsä, kutsuikin hän luokseen naisairuensa Iriksen ja käski tämän heti lähteä Kretaan kertomaan Menelaokselle, mitä oli tapahtunut.

Iris teki niinkuin oli käsketty. Menelaos ei tahtonut aluksi uskoa häntä, mutta riensi sentään kiireimmän kautta takaisin Spartaan. Siellä näki hän koko talonsa olevan täydellisessä epäjärjestyksessä. Poissa olivat vieraat ja heidän mukanaan kuningatar sekä suurin osa parhaita kalleuksia. Menelaos joutui raivoon ja päätti kostaa. Hän oli urhea mies, mutta ajatukseltaan hidas ja epäröivä, ja kaikissa tukalissa yrityksissä mukautuikin hän tavallisesti vanhemman veljensä Agamemnonin johtoon. Agamemnon oli naimisissa Helenan sisaren Klytaimnestran kanssa ja asui Mykenen linnassa, komeassa ja rikkaassa kaupungissa sen suuren kauppatien varrella, joka vei Argoksen lahdesta Korinthoksen lahteen. Hänellä oli paljon sotureita sekä laivoja ja joka kohdassa tahtoi hän kulkea ensimmäisenä, mitä arvoon ja kunniaan tuli. Saatuaan tiedon Spartan tapahtumista alkoi hän heti suunnitella valtavaa kostoretkeä Troiaan ja päätti itse ruveta tämän retken ylimmäksi johtajaksi, niin että kaikki Akhaian muut ruhtinaat tulisivat hänen päällikkyytensä alle.

Agamemnon tiesi hyvästi, että moni ruhtinaista olisi vastenmielinen lähtemään mukaan, mutta hän tiesi myöskin, että heidän oli vaikea vetäytyä asiasta syrjään. Sillä jo niihin aikoihin, kun Menelaos sai Helenan puolisokseen, oli heiltä kaikilta saatu viekoitelluksi sellainen lupaus, että aina auttaisivat Menelaosta.

Asia oli silloin käynyt seuraavalla tavalla. Maine Helenan

erinomaisesta kauneudesta oli levinnyt niin laajalle, että useimmat

Akhaian nuorista ruhtinaista olivat tulleet kosioretkelle hänen isänsä

Tyndareoksen luo Spartaan. Niitten joukossa oli Odysseus Ithakasta,

Antilokhos Pyloksesta, Diomedes ja Sthenelos Argoksesta, Menelaos

Mykenestä, Aias ja Teukros Telamonin pojat Salamiksesta, Menestheus

Atheenasta, Aias Oileuksen poika Lokriksesta, sekä Philoktetes,

Protesilaos, Patroklos, Eurypylos, Eumelos, Makhaon, Podaleirios ja

Polypoites Thessaliasta.

Hi ollut helppoa Tyndareokselle valita vävyä tällaisesta joukosta eteviä miehiä. Hän joutui täydelliseen pulaan, sillä antaisipa hän tyttärensä kelle tahansa, saattoi hän olla varma siitä, että kaikki muut tulisivat hänen vihamiehikseen. Mies parka oli niin ymmällä, ettei tiennyt mitä tehdä. Silloin tuli viekas Odysseus hänen luokseen, veti hänet syrjään ja sanoi:

— Minä näen, että olet joutunut tyttäresi Helenan vuoksi suureen tuskaan. Sinä pelkäät, että jokainen hyljätty kosija muuttuu sinulle vihamieheksi, ja siinä olet oikeassa. Arvaan, että otat kernaasti vastaan hyvän neuvon, joka auttaa sinua tästä pälkähästä. Minä tahdon sellaisen sinulle antaa, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että teet minulle vastapalveluksen. Itse puolestani luovun Helenasta, mutta hänen sijastaan tahdon hänen orpanansa Penelopeian, veljesi Ikarioksen tyttären. Hän ei tosin ole yhtä kaunis, vaan minulle hän luullakseni soveltuu paremmin. Kuinka olet suoriutuva muista kosijoista, sen saat kyllä tietää, kunhan vaan rupeat puhemiehekseni veljesi Ikarioksen luona ja toimitat Penelopeian vaimokseni.

Tyndareos oli niin kovassa pulassa, että hän empimättä myöntyi.

Odysseus jatkoi sitten:

— Nyt on sinun heti kutsuttava kokoon kaikki kosijat ja ilmoitettava heille, että Helena ottakoon miehen oman valintansa mukaan. Mutta sano heille samassa, että heidän on kaikkien ennen vaalia kalliilla valalla luvattava, että ovat tyytyväisiä kohtaloonsa ja että vastaisuudessa kaikin voimin tahtovat auttaa Helenaa ja hänen tulevaa miestänsä kaikkea vääryyttä vastaan, tulkoon se mistä päin tahansa.

Tyndareos havaitsi Odysseuksen neuvon viisaaksi ja menetteli sen mukaan. Hän kutsui kosijat erääseen pyhättöön korkean Taygetos vuoren juurella, uhrasi heidän läsnäollessaan hevosen ja otti sitten heiltä vakaisella kädenlyönnillä valan, että he aina auttaisivat Helenaa ja hänen valitsemaansa miestä. Kun hevonen oli juhlallisesti haudattu, tuotiin Helena esille. Tyndareos ojensi hänelle seppeleen ja käski hänen sillä kaunistamaan sen kosijan pään, jonka mieluimmin ottaisi miehekseen. Helena laski sen Menelaoksen vaaleakutriseen päähän ja tuli siten hänen vaimokseen.

Nyt oli Agamemnonin ja Menelaoksen muistutettava entisiä kosijoita heidän lupauksestaan ja saatava heidät pitämään se. Siinä tarkoituksessa lähtivät he ensiksi Antilokhoksen luo, joka oli Pyloksen kuninkaan Nestorin poika. Viisas Nestor poikineen kuunteli kauhulla ja inholla kertomusta Helenan ryöstöstä, ja Nestor lausui:

— Tällainen konnantyö on niin musta, että meidän täytyy ponnistaa kaikki voimamme saadaksemme se kostetuksi. Thrasymedeen ja kaikkien poikaini täytyy lähteä Troiaan, eikä vaan Antilokhoksen yksin, ja niin vanha kuin olenkin, tahdon vielä itsekin yhtyä seuraan.

Agamemnon ja Menelaos olivat iloissaan viisaan vanhuksen sanoista ja pyysivät, että hän lähtisi mukaan kaupungista kaupunkiin hyvällä puhetaidollaan vaikuttamaan niihin, jotka ehkä olisivat vastenmielisiä tai arkoja. Siihen suostuikin Nestor ja heidän matkansa onnistui hyvin. Kaikki kosijat olivat valmiit pitämään valansa, ja vieläpä moni muukin lupasi lähteä kostoretkelle Troiaan, niitten joukossa Idomeneus ja Meriones Kretasta, Palamedes Euboiasta sekä kuuluisa tietäjä Kalkhas.

Erittäin tärkeänä piti Agamemnon saada Odysseuksen mukaan. Senvuoksi purjehti hän Palamedeksen kanssa Ithakaan, missä Odysseus nyt eleli Penelopeian kanssa onnellisena ja tyytyväisenä. Heille oli vast'ikään syntynyt poika, jolle oli annettu nimeksi Telemakhos, ja joka oli vanhempainsa ilo ja riemu.

Odysseus oli saanut etukäteen tiedon Agamemnonin ja Palamedeen tulosta, eikä ollut tietämätön heidän asiastaan. Mutta hänellä ei ollut vähintäkään halua lähteä Helenan vuoksi sotaan, jossa hänen saattoi käydä niin hullusti, ettei sinä ilmoisna ikänä enää näkisi vaimoaan eikä poikaansa tai vanhaa isäänsä Laertesta. Sentähden mietti hän keinon, jonka avulla voisi päästä lähtemästä.

Kun Agamemnon ja Palamedes olivat laskeneet Ithakaan ja saapuivat hänen taloonsa, näkivät he hänen pellolla kyntämässä. Mutta hän käyttäytyi työssään niinkuin vähämielinen, sillä auransa eteen oli hän valjastanut härän ja hevosen, ja vakassa, josta hän kylvi siementä peltoon, ei ollut viljaa, vaan suolaa. Vieraita hän ei ollut tuntevinaan, ja kun he puhuttelivat häntä, pyöritteli hän silmiään kuin hullu ja mutisi partaansa sekavia, hajanaisia sanoja. Agamemnon uskoikin todella, että mies oli menettänyt järkensä. Mutta Palamedes epäili asiaa, hiipi Odysseuksen asuntoon ja tempasi siellä Telemakhoksen hänen hoitajansa sylistä. Sitten juoksi hän pellolle ja laski avuttoman pojan juuri siihen vakoon, jota pitkin Odysseus tulla porhalti hullunkurisella auraparillaan. Odysseus koetti yhä jatkaa juontansa, mutta kun hän huomasi poikansa vaossa, seisautti hän yhdellä ainoalla nykäisyllä vetojuhdat, viskasi auran sivulle ja nosti varovasti poikansa ylös. Silloin päästivät Palamedes ja Agamemnon ilohuudon, sillä nyt oli päivän selvää, että Odysseuksen hullutus oli vaan pelkkää juonittelua. Eikä hänellä enää ollutkaan mitään tekosyytä jäädä kotiin, vaan täytyi hänen suostua toisten pyyntöön. Mutta Palamedesta, joka oli ollut viekkaampi häntä itseään, ei hän sen koommin voinut koskaan sietää.

Toinen uros, joka Agamemnonin välttämättä täytyi saada mukaan, oli nuori Akhilleus. Hän oli Thetiksen ja Peleuksen poika; ja vaikka hänen äitinsä kuuluikin kuolemattomiin jumaliin, oli poika sentään syntynyt isänsä mukaan kuolevaiseksi, koska isä oli vaan tavallinen ihminen. Se suretti Thetistä, sillä hän rakasti suuresti poikaansa, ja niin päätti hän polttaa pojasta pois kaiken katoavaisen, joka sillä oli isän perintönä. Senvuoksi poltti hän nuorta Akhilleusta joka yö ihmeellisellä, puhdistavalla tulella, ja päivin voiteli hänen ihonsa jumalallisella ambrosialla. Mutta eräänä yönä yllätti hänen miehensä hänet, juuri kun hän piteli poikaa tulella. Kun Peleus näki lapsen potkivan liekeissä, päästi hän parkasevan hätähuudon. Sillä hetkellä tuli salaisuus ilmi, puhdistava voima tulesta katosi, ja Thetiksen täytyi jättää aikeensa kesken. Lohduttomana laski hän pojan maahan, viittasi kädellään jäähyvästiksi ja katosi Nereuksen kosteaan valtakuntaan. Kokonaan kuolemattomaksi ei hän ollut ennättänyt poikaansa saada, mutta oli sentään tulen avulla saanut haavoittamattomaksi koko hänen muun ruumiinsa paitse toista kantapäätä, josta hän poikaa tulella käännellessään oli pitänyt kädellään kiinni.

Peleus nosti Akhilleuksen maasta ja vei äitinsä isän, kentauri Kheironin luo. Hänestä tuli pojan kasvattaja ja opettaja. Äidin rintaa ei Akhilleus saanut imeä, mutta sen sijasta elätti Kheiron häntä karhujen ytimillä ja jalopeurain maksalla, niin että hänestä tulikin väkevä kuin karhu ja rohkea kuin jalopeura. Kheironilta oppi hän myös taidon parantaa haavoja ja soittaa lyyraa.

Erittäin taitavaksi kehittyi Akhilleus pikajuoksussa ja sentähden kutsuttiinkin häntä nopeajalkaiseksi. Kheironin ohella hoiti häntä myöskin Peleuksen ystävä Phoinix; tämä opasti häntä sotataidossa ja kaunopuheisuudessa. Leikkitoverina oli hänellä Patroklos, jonka isä Menoitios oli hänkin Peleuksen ystäviä.

Jumalatar Thetis ei lakannut koskaan ajattelemasta poikaansa eikä tutkimasta hänen tulevaisuuttaan. Kerrankin meni hän ennustustaitoisen isänsä Nereuksen luo ja kyseli häneltä Akhilleuksen kohtaloja. Nereus vastasi, että Akhilleus joko eläisi vanhaksi huomaamattomana ja ilman mainetta, tai kuolisi varhain, mutta silloin täyttäisi koko maailman maineellaan. Silloin kohosi Thetis merestä, hiipi puolisonsa palatsiin ja kertoi ennustuksen pojalleen. Akhilleus valitsi empimättä mainehikkaan elämän ja varhaisen kuoleman. Mutta Thetis olisi ennemmin suonut hänelle pitkän, vaikkakin hiljaisen ja unhotetun elämän, ja senvuoksi päätti hän niinkauvan kuin mahdollista piiloitella häntä vaaroista ja taisteluista. Siinä tarkoituksessa puki hän Akhilleuksen naisen vaatteihin ja kuljetti hänet salaa ystävänsä Lykomedeen luo Skyroksen saarelle. Siellä kasvatettiin häntä Lykomedeen tyttärien seurassa vaimoväen toimiin. Vanhin kuninkaan tyttäristä oli Deidamia, ja vihdoin naitti Lykomedes hänet Akhilleukselle. He saivat pojan, jonka nimi oli Neoptolemos.

Helenan kosijoista ja valansa antaneista sankareista oli myös Patroklos ollut yksi. Nestor ja Odysseus lähtivät sentähden myrmidonien maahan kutsumaan häntäkin Troian retkelle, ja hän oli heti aulis suostumaan. Mutta hänen kasvinveljeään Akhilleusta eivät he nähneet missään. Siksi kääntyivät he Kalkhaan puoleen, ja tietäjätaidollaan sai tämä vihdoin keksityksi, että Thetis oli piiloittanut poikansa Skyroksen saarelle. Odysseus otti etsiäkseen hänet. Hän valitsi seuralaisikseen urhean Diomedeen ja torvenpuhaltaja Agyrteen, kaikki kolme pukeutuivat kauppamiehiksi, varustivat laivan ja purjehtivat tavaroineen Skyrokseen. Siellä menivät he palatsiin ja kehuivat myövänsä komeita kankaita sekä koristetavaraa, joita halusivat näyttää kuninkaan tyttärille. Nämä kokoontuivat kauppamiesten ympärille ja tarkastivat uteliaina heidän kalliita tavaroitaan. Muun tavaran joukkoon oli Odysseus kätkenyt keihään ja kilven. Juuri kun ihastus oli ylimmillään, antoi Odysseus salaa merkin Agyrteelle, ja äkkiä kuului naurun ja ilon keskeltä räikeän sotatorven terävä puhallus. Silmänräpäyksessä vaikenivat kaikki, ja samassa tuokiossa juoksivat tytöt parkuen pakoon kaikille suunnille niinkuin säikytetyt kyyhkyset. Mutta Akhilleus koppasi tietämättään käteensä keihään ja kilven, valmiina käymään hyökkäävää vihollista vastaan. Odysseus riensi esiin ja sanoi:

— Oletpa ilmaissut itsesi, Peleuksen poika. Heitä pois joutava valepukusi, ja ota sotisopa, joka paremmin soveltuu urholle! Nyt seuraat meitä Troiaan; sieltä olet voittava kuolemattoman maineen.

Akhilleusta ei tarvinnut kehoittaa kahta kertaa. Hän pukeutui sotilaaksi, heitti hyvästit Deidamialle ja Neoptolemokselle ja palasi isänsä luo varustautumaan retkelle. Jonkun ajan kuluttua tulivat Nestor ja Odysseus noutamaan häntä. Peleus antoi hänelle seuralaiseksi ja neuvonantajaksi vanhan Phoinixin sekä lahjoitti hänelle kaikki ne kalleudet, jotka itse oli saanut häälahjakseen: komean sotapuvun, kuolemattomat hevoset ja ihmeellisen peitsen.